maanantai 24. syyskuuta 2007

Johan Venninen


Minulla oli ilo vierailla Johan Vennisen luona 16.9.. Johan on sokea, 98-vuotias ihminen, joka on tehnyt kaikkea sellaista, joka on sokeille täysin epäortodoksista. Johan kalastelee, räjäyttelee, ompelee, rakentaa, istuttaa, sahailee moottorisahalla, porailee, hitsailee, valaa betonia,... --ajattelee...





Tykkään kovasti ihmisistä, jotka toteuttavat itseään kaikista puutteistaan huolimatta. Se, että Venninen on saanut aikaan sokeana mahtavan kiviluolan, johon hän on rakentanut kaivon, saunan, pesutilat, viemäröinnin, spoilerin jms, ei minusta ole ihme, koska juuri tuollaisen elämän pitäisi olla kaikille itsestään selvyys.

Se on hämmästyttävää, että terveiksi itsensä luulevat eivät pysty toteuttamaan itseään, vaan ovat aina vain ruikuttamassa rahaa ja palkkaa, jos heidän pitäisi ns. aikuisina vaikka veistää pajupilli. Pienet lapset osaavat tehdä kaikenlaista, eivätkä he koskaan kysy rahan perään, kun rakentavat majojaan ja tekevät kaikkea kivaa. Jotkut ihmiset vaan eivät ole koskaan ns. kasvaneet aikuisiksi, eli rahanhimoisiksi ahneiksi.


Aikuiset luulevat omistavansa ainoan ja lopullisen totuuden, miten ihmisen pitää elää tämä ainutkertainen elämänsä. Ja siten tulee esille sieltä täältä vennisiä, jotka eivät ole millään tavoin sovitettavissa aikuisten uskomuksiin; uskontoihin, politiikkaan, ideologioihin, filosofioihin,...

Yksikin poikkeus kumoaa säännön. Johan Vennisen elämä todistaa, ettei aikuisilla ole elämää, vaan aikuiset vain leikkivät tekoelämää, missä hyvyys on nostettu jalustalle, tai aikuiset vaativat palkkaa siitä, että heidän pitäisi esittää viisaita ajatuksia, hyvää asioiden hallintaa,...



Rahasta ajateltu ajatus ei voi olla viisas eikä hyvä. Samoin yhteisiä asioita ei ole hoidettu silloin, kun väitetään, että maksakaa meille kunnon palkkaa, että saatte päteviä poliitikoita. Muuan eduskunnan puhemies perusteli edustajien mielettömiä palkankorotuksia sillä, että vain siten saadaan päteviä asiainhoitajia. Josta heti nähdään, ettei hän itse ollut pätevä, eikä siten myöskään puhunut viisaita, koska oli palkkakuopassa...






Miten olisi Venninen meidän yhteisten asioiden hoitajana? Vai väittääkö joku, ettei Johan Venninen olisi pystyvä ajattelemaan yhteisiä asioita ja ideoimaan kaikille sopivaa hyvää? Jos poliitikko ei pysty toteuttamaan ilmaiseksi omaa itseään, niin silloinhan hän ei voi mitään muuta kuin vaatia kaikilta maksullista elämää!

Ja kun poliitikot vaativat kaikkia elämään maksullista elämä, niin poliitikot itse vaativat itselleen ilmaista elämää sillä, että he jatkuvasti lisäävät etuisuuksiaan ja korottelevat palkkojaan, palkkioitaan ja korvauksiaan.

Jos ihmisen pankkitili vain kasvaa, niin se on kiistaton todistus siitä, että ihminen elää loisena maailmassa, missä ihmisiä vaaditaan maksamaan elämästään. Rikkaathan eivät selvästikään maksa itse elämästä mitään, koska rikkaat koko ajan rikastuvat.

Rikkaiden leikkielämän maksajina ovat tavalliset veronmaksajat. Myöskään planeetan luonnolla ei ole varaa rikkaisiin. Ihmisten pitäisi jo tajuta, että rikkaat aiheuttavat kaiken köyhyyden, koska rikkaat eivät pysty viisaaseen elämään 24h/vrk, vaanpa he julistavat olevansa päteviä vain virka-aikana.

Johan Venninen elää ilman aikatauluja ja virka-aikaa, ja siksi juuri hän on pätevä kaikessa tekemisessään 24h/vrk. Kun ihminen on alwariinsa pätevä, niin silloin hän tajuaa, ettei hän voi vaatia siitä ansiota/palkkaa...

Yhteisten asioiden hoitajiksi ei tulisi koskaan valita sellaisia, jotka vaativat siitä ansiota. Viisas ajattelu ja pätevä elämän hallinta ei ole mikään ansio, vaan se on heidän perintöosansa, jotka eivät ole osa-aikaviisaita, vaan ovat viisaita vuorokaudet läpeensä, -toisin kuin poliitikot, jotka valittavat, että he eivät osaa ajatella, jos eivät saa siitä kulukorvauksia,....

lisää kuvia: Venninen
lue lisää: Elävä arkisto; Venninen, Wikipedia; Venninen

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kysymys tietysti kuuluu: miksi sinä olet oppinut ajattelmaan kaiken noin raha-lähteisesti?