lauantai 15. syyskuuta 2007

Kiven tie kallioksi, osa 2

KIVEN TIE -sarjan fyysinen osa päättyi eilen onnellisissa merkeissä; Kivi sai uuden ekolokeron juuri ennen kuin aurinko kierähti mailleen. Tässä vielä hieman kertailen tapahtumien kulkua esittäen samalla Kivestä siirtyneitä assosiaatioita (mielteitä) aidosta elämisestä.

Kuten edellisessäkin osassa, niin siirsin tapahtuman valokuvakansioksi, johon pääset tästä.

Metsässä kiviä pyöritellessä mieleen on tullut kaikenlaisia ajatuksia, jotka eivät leijaile pilvissä. Eilenkin palautui mieleen se, miten valtavan suuri ja kaunis kivilinna olisikaan jokaisella kehonrakentajalla, jos he olisivat painojen sijaan nostaneet metsässä kiviä. Jos esim. muuan ex(bodaaja-kansanedustaja) olisi nostanut kiven jokaisen punnuksen noston sijaan, niin nyt hänellä olisi ihka oikea, valtaisi kivilinna, eikä hänen olisi tarvinnut pyrkiä poliitikoksi poliitikon paikalla ahnehtimaan kansan varoja, esittämään olevansa muka köyhien asialla...

Huokaus... olisipa edes yksi nimikuulu filosofi, joka kertoisi julkisuudessa, miten epäloogista se on tehdä rahasta työtä, jotta saa rahaa kuntoiluun. Mutta mutta, koska filosofitkin ovat rahan orjia (rahasta-ajattelijoita), niin heiltäkään ei voi odottaa mitään loogista ajatusta; filosofit juovat samasta myrkytetystä lähteestä kuin kaikki muutkin palkan vaatijat. Kulttuurin kantapöytä.

Itse olen tällainen viisisorminen ja melko pienikokoinen, joten en ole voinut olla ajattelematta, miten suureksi olisin jo kivilinnan saanut, jos mullakin olisi niin sanotusti kehoa.

Tällä planeetalla on ollut vain muutama, joka on yltänyt vastaavaan tai suurempaan taidollisen voiman näyttöön kuin tämän kirjoittaja. Suurin heistä on suomalainen Johan Venninen, joka varttuneilla päivillään on päätynyt täysin toisenlaiseen elämänasenteeseen kuin mihin palkkatyötä tekevät ns. terveet ihmiset päätyvät. WikiPedia: Johan Venninen.

Nuoret kehuvat, miten nuoruus on voimallista, ja miten nuoret ovat älykkäitä ja kaikin puolin sööttejä ja viisaita. Silti yhdelläkään nuorella ei ole esittää mitään vastaavaa, mitä on tehnyt vaikkapa sokea Johan Venninen.
Nuoruuden ihannointi on kaikkein hölmöintä propagandaa, mitä poliitikot ja muut rikkaat suoltavat. Ei sellaista pidä ihannoida, joka ei osaa edes siivota jälkiään. Nuoret eivät ole oppineet edes ulkosiisteiksi, puhumattakaan, että nuorista olisi kivien pyörittäjäksi. Hautakiviä nuoret saavat juuri ja juuri nurin, mutta yksikään nuori ei taida olla kokeillut, miten hienolta se tuntuu, kun saa jonkin suuren asian omin voimin pystyyn.
Nuoret ja monet muutkin luulevat, että ihmisen arvon mittana on pelkkä tietty ikä; että kun ihminen on nuori, niin hän on jo sen tähden arvokkaampi kuin muun ikäiset ihmiset. Nuoruuden ihannointi on yhtä järjetöntä kuin minkä muun iän ihannointi. Juuri nuoruuden ihannointi estää nuoria tekemästä suuria tekoja, ja kun nuori vanhentuu, niin koska hän on oppinut laiskaksi, niin hän elää keski-iänkin läpi huurtunein mielin, ja päätyy raihnaaseen vanhuuteen...

Toinen vastaava on Edward Leedskalnin; Wikipedia: Coral Castle.
Ed Leedkins osoitti, että ihmisessä on enemmän voimaa ja älyä kuin missään koneessa. Koneiden ja tekoälyn aikakaudella ihmiset ovat aivan vieraantuneet oman kehonsa voimavaroista. Jos kansalaisille pitäisi rakentaa jotakin arvokasta, niin poliitikot valittavat rahapulaa --ja jos rahaa on, niin insinöörit valittavat koneidensa voimien vähyyttä.

Ei luulisi olevan kovinkaan vaikeata järkeillä, että kun vain ihmisille annettaisiin vapaus käyttää lihasvoimansa, niin he toki niin tekisivät. Lihasvoima ei vaadi lainkaan rahaa eikä se tarvitse koneitakaan avuksi, koska vapaan lihasvoiman apuna on aina vapaa äly. Vapaa ihmisvoima ei koskaan ole vaarallista --muille kuin poliitikoiden opeille.

lue lisää kivilinnoista:
Coral Castle
Johan Venninen
Bishop Castle
Sammallahti
Loveland Castle
Sinenmaa

Ei kommentteja: