maanantai 1. lokakuuta 2007

Kiitos

Onko oikein kiittää ihmisiä siitä, kun ihminen toimii lain mukaan?
YlenAikaisessa, radiossa, oli kysely, pitääkö jalankulkijan jollakin tavoin osoittaa autoilijalle huomaavaisuutta, kun autoilija on kohtelias. Yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, ettei oikeuksista tarvitse mitään kiitellä ?

Ajelen itse polkupyörällä ja tykkään heilauttaa kättä, kun joku muu kanssaihminen (autoilija, kävelijä) osoittaa huomanneensa minut --koska silloin ymmärrän, että ihmiset eivät toimi automaatteina, lain mukaan.

Jeesus sanoi, ettei ihminen ole sapattia varten. Tänä päivänä Jeesus julistaisi edelleen sitä samaa, ja sanoisi, ettei ihminen ole lakia varten. Kuka tahansa ihminen pystyisi niin halutessaan toimimaan oikein laista huolimatta.

Kohteliaisuutta osoittava ihminen todistaa, ettei laki ole ihmisen oikean toiminnan kannalta välttämättömyys: Laki ei ole oikeudenmukaisuuden lähde. Vain älyllinen ihminen on oikeudenmukainen, sillä älyllinen ihminen ei voi tehdä älyttömyyksiä, olla epäinhimillinen, pitää muita oman napansa jatkeina. Älyn käyttäminen taasen ei koskaan vaadi oppineisuutta tai ansiota.
Rahasta tai lain vaatimuksesta tehty teko tai ajateltu ajatus on sitä, mihin mikä tahansa robottikin pystyy. Älykäs ihminen ei koskaan toimi lain vaatimuksesta; laki ei ole olento. Laki ei vaadi huomiota, mutta ihmiset sitä tarvitsevat, sillä kaikki ihmiset ovat osa suurempaa, dynaamista kokonaisuutta.


Kohtelias ihminen ei pidä kanssaihmisiään automaatteina; automaattisesti aukeavaa ovea ei tarvitse kiitellä. Jos ihminen toimisi pelkästään lain mukaan, niin hän ei silloin mitenkään muuten eroaisi algoritmin mukaan toimivasta vekottimesta paitsi siten, että laki/automaatti-ihminen on äärimmäisen epäluotettava koneena.

Maailmankaikkeudessa ei ole luonnostaan päällekkäisyyttä. Jos ihmistä vaaditaan toimimaan automaattisesti, niin silloin on parempi, että ihmiset lopetetaan ja jätetään maailma koneita varten. Ainakin kiittämättömien tulisi liuottaa loputkin aivoistaan ulos, koska mitäpä he aivoillaan tekevät, kun heillä on lakikin.

Kun siis ihminen on kohtelias liikenteessä, niin se ei johdu laista, vaan siitä, joka erottaa ihmisen koneesta; elämästä. Sellaisilla ei ole elämää, jotka luulevat, ettei ihmisiä tule kiitellä siitä, kun he toimivat näennäisesti lain mukaan. Jos ihminen vaatii muita käyttäytymään lain mukaan, niin sellainen ihminen vaatii ihmisiä toimimaan automaatteina.

Se ei ole lainkaan älykästä vaatia ihmisiltä laillista käytöstä, joten koska laillinen käytös ei ole älykästä, eikä lakiuskovaisuus vaadi älyä, niin siitä helposti ymmärretään, miksi ihmiskunnassa on niin paljon fyysistä kärsimystä ja henkistä pahoinvointia.

Jo pienen pieni kohteliaisuus erottaa ihmisen automaatista ja saa ihmisen toimimaan älyn mukaan. Älyllisesti toimivat ihmiset eivät aiheuta onnettomuuksia eikä älylliset ihmiset vaadi ihmisille lisää lakeja --koska he osaavat ottaa muut huomioon. Vain sellaiset vaativat lisää lakeja ja laillisuutta, jotka eivät pidä ihmisiä elävinä olentoina, vaan vain tuotannon tekijöinä, lain osina, jotta laki toimisi oikein --ihmisten oikein toimimisesta ei lakiuskovien mukaan tarvitse välittää, koska lakiuskovien mukaan ihminen ei voi itsessään toimia oikein, eli älyllisesti.

Älyllinen ihminen toimii laista huolimatta juuri siten, mikä on ollut lainsäätäjän tarkoitus bona fide -hengessä. Jos maailmassa ei olisi koskaan ollut yhtäkään lakia, mutta maailmassa olisi älykkäitä ihmisiä, niin he pystyisivät ajamaan autoakin yleisillä teillä turvallisesti, koska kohteliaisuus on älykkyyttä.
Älykkyys on aina lain yläpuolella; älykäs ihminen on lain yläpuolella; älyllä ei voida tehdä älyttömyyksiä, joita lailla pyritään rajoittamaan. Lain henki ei koskaan ole älyä vastaan. Olisi siis älytöntä julistaa, että laki tuomitsee älyllisen toiminnan, koska laki tuomitsee vain epäinhimillisyyttä, älyttömyyksiä. Lakiuskovien mukaan äly on kuitenkin uhka lakiuskovaisuudelle, joten siksi kaikki uskonnot lakiuskonnosta alkaen pitävät älyllisyyttä syntinä lakia vastaan.
Lakiuskovaisten tulee pikimmiten säätää kohteliaisuus laittomaksi ja rangaistavaksi, koska kohtelias ihminen ei toimi lain mukaan vaan laista huolimatta --oikein.

PS.
Vaikka tiesinkin, ettei ihmiskunta ole vielä kelvollinen sivilisaatioksi, niin tuo galluppi oli pienoinen järkytys. No, pitää tässä yrittää edelleen elää tämä ainutkertainen elämä barbaarien keskuudessa...

Ei kommentteja: