tiistai 14. huhtikuuta 2009

Mikkosten maailma ja puoskarointi

Tää kirjoitus on pohjanoteeraus. Katson silti, että ehkäpä tämä vielä sopii internetiin, koska kyse on nettipuoskareista, joiden silmiin tällainen kauhistava tekstipläjäys voi olla hyväksikin.

Kuten tunnettua, niin netissä kenestä tahansa voi yks kaks tulla nettilääkäri. Mikkosten maailma lisäsi nettilääkärien määrää heti vähintään tuplasti. En muuten olisikaan huolissani nettilääkäreistä ja nettipsykologeista, koska olen ollut heidän kohteenaan jo vuodesta 1990 saakka, mutta tällä kertaa he ovat ottaneet torahampaisiinsa kaksi pientä poikaa; Mikkosten pojat Myrskylästä ovat suuressa vaarassa tulla aivopestyiksi kaiken maailman nettipuoskareiden toimesta.

Kuten monet ovatkin jo tietoisia, niin netti- ja mediapuoskareiden mukaan julkisuus on pahinta, mitä nettilääketiede tuntee, kun kyse on pienistä taviksien lapsista.

Netti- ja medialääketieteen mukaan kuninkaallisten lapsillehan julkisuus tekee vain hyvää, mutta auta armias, jos joku muu kuin kuninkaallinen lapsi joutuu julkisuuteen, niin se saa aikaan puoskareille suurta tarvetta julistaa tuollaisille lapsille, miten se julkisuus tulee tekemään heistä täysin kelvottomia aikuisia.

Tiedättehän; lapsihan alkaa uskomaan, jos tai kun hänelle koko ajan hoetaan, miten huono hän on. Puoskarit ovat koko ajan kertomassa julkisuuteen, miten Mikkosten lapsista tulee huonoja heidän saamansa julkisuuden tähden.

On täysin selvää, ettei Mikkosten pojat voi olla tiedostamatta puoskareiden jatkuvaa solvausta julkisuuden kirosta. Täytyy vaan toivoa, että he eivät uskoisi puoskareiden täysin negatiivista sanomaa.

Huomasiko joku jo pointin?

Lääketieteen mukaan julkisuus ei ole pahaksi silloin, kun kyse on kuninkaallisten lapsista, mutta auta armias, jos joku puoskari tai julkisuuden kipeä kaupunkilaislääkäri kuulee tai näkee jonkun muun lapsen olevan julkisuudessa.

Lääketiede on siis pystynyt selvittämään, että kuninkaallisten lapset ovat luonnostaan julkisuutta tarvitsevia, kun taasen kaikki muut lapset ovat lääketieteen mukaan julkisuuskammoisia, joille julkisuus on aina pahasta; lääketiede on siten todistanut, että kuninkaallisuus on totta; että kuninkaalliset ovat yli-ihmisiä, olemukseltaan kuninkaallisia?

Koska siis lääketieteen mukaan kuninkaallisuus on kuninkaallisissa olemuksellista, niin siitä johtuu se, että kuninkaallisten ei tarvitse tehdä maailmassa mitään hyödyllistä, vaan heille riittää pelkkä julkisuus ja puoskareiden palvonta. Nettilääketiede on tehnyt sen, että ihmiset eivät koskaan pääse vapaiksi loisista, kuten kuninkaallisista.

Sen sijaan nettilääketiede tahtoo tehdä kaikista tavisten lapsista kelvottomia aikuisia syöttämällä heille pajunköyttä, miten turmiollista julkisuus on.

Ei kommentteja: