maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ajattelen-siis en ole perhekeskeinen

Kaikki ihmiset ovat selvinpäin hellyttäviä
- varsinkin silloin kun niitä jututtaa.


Isoäitien käännytyksen lopettamisen perustelu oli varsin kummallinen, sillä maailmassa ei ole isoäitiä, mummua tai vaaria, joka tunteellisen ihmisen vinkkelistä katsottuna olisi kohtuutonta karkottaa.

Lainsäätäjät eivät ole ennenkään lakeja suomalaisille rustatessaan esittäneet inhimillisyyttä. Nykyaikana kaikki on toisin; maailmalle pitää näyttää, miten rikkaita me olemme, kun meillä on varaa järjen sijasta käsitellä ulkomaalaisia tunteellisesti.

Onko yhtään poliitikkoa, joka ei julistaisi, miten hienoa väkeä ulkomaalaiset on, kun ne ovat niin ystävällisiäkin, että he välittävät toinen toisistaan. Esimerkiksi Etelä-Amerikan maissa asuville suomalaisille sanotaan, ettei saa mennä sinne tai tuonne, koska siellä heidät ryöstettäisiin tapettaisiin. Afrikka taitaa olla vieläkin karumpi paikka ihmiselle, joka siellä haluaisi elää yhtä vapaasti kuin Suomessa.

On melkoista huoraamista julistaa, miten muualla ihmiset muka pitävät enemmän huolta toisistaan, kun kaikki kansainväliset tutkimuksetkin osoittavat Pohjoismaat kaikkein parhaimmiksi paikoiksi asua! Typerää puhetta semmoinen, että maissa, missä tuloerot ovat Suomea suuremmat, olisi toisistaan välittäviä ihmisiä -- enemmän kuin Suomessa!

Onko mitään typerämpää kuin poliitikko, joka julistaa, että Suomen muita pienemmät tuloerot todistavat siitä, ettei Suomessa osata välittää toisistaan, että niissä maissa, joista ihmiset pakenevat tänne, on inhimillisyys vielä voimissaan?

On erityisesti korostettava sitä, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka tekee Suomestakin epäinhimillisemmän kansakunnan; Maahanmuuttajat eivät suinkaan tule tänne tasaamaan tuloeroja, vaan päin vastoin; he saavat monin eri vaikutuksin aikaan sen, että Suomessa ihmisten välinpitämättömyys kasvaa, kuten se on kasvanut Suomessa siitä lähtien, kun tänne piti alkaa tuomaan halpatyövoimaa...

Suomessa ei vielä ole yhtään sellaista asuinaluetta, jonne suomalainen ei voisi mennä. Toista se on kaikkialla muualla; jopa Ruotsi on nyt saanut lähiöitä, missä riikinruotsalainen saisi välittämisen sijasta nyrkkiä...

Mitä enemmän lakeja säädetään tunteellisen hysterian vallassa sitä nopeammin Suomeenkin alkaa ilmestyä sitä aitoa välinpitämättömyyttä, jota politikot ulkomailla eivät pysty näkemään, koska heitä kielletään menemästä niihin paikkoihin, mistä saisi oikean kuvan...
Virkamiesten ja poliitikoiden on oikeastaan täysin mahdotonta saada ulkomaista oikeaa kuvaa, koska he eivät pysty kulkemaan ja elämään ulkomailla niin kuin siellä tavallinen ihminen elää ja toimii!
Poliitikot katsovat Suomessa asuvaa maahanmuuttajaperhettä ja kun he näkevät siitä välittämistä, niin he ovat siitä valmiita julistamaan, miten ulkomailla ihmiset välittävät toisistaan -- jolloin poliitikoilta jää huomaamatta, miten alkeellisia yhteiskunnat ulkomailla on, kun ne ovat perhekeskeisiä -- joka merkitsee sitä, että perheet ja suvut taistelevat toisiaan vastaan -- joka sitten ilmentyy tarpeena paeta niihin maihin, missä ihmiset vielä välittävät toisistaan, kuten Suomeen!

Maahanmuuttokritiikot ovat osoitus välittämisestä. Jos Suomessa ei olisi maahanmuuttokriittisyyttä, niin silloin Suomessa ei olisi enää myöskään toisista välittämistä! Kriiittinen ajattelu on korkeampaa ihmisistä välittämistä kuin suvaitsevaisuus, koska se ottaa huomioon kokonaisuuden, jota tunteellisuus ei pysty huomiomaan

Kriittinen ajattelu tuntuu varmaan suvaitsevaisten mielestä ikävältä, joka on helppoa leimata rasistiseksi, mutta se johtuu varmaankin siitä, että suvaitsevaiset eivät lainkaan ajattele; Tunteellisuus ja ajattelu ovat toisensa pois sulkevia.

Poliitikot ja muut suvaitsevaitsevaiset, jotka puhuvat ylistäen monikulttuuurisuudesta ja hyysäävät maahanmuuttajia, todistavat juuri siitä, että he kaikkein vähiten välittävät suomalaisista -- siitä perustasta, jolle vain kohtuullinen maahanmuutto voisi perustua!

Ajatuksellinen jälkikirjoitus perheestä ja yhteiskunnasta
Useimmat ulkomaat ovat yhteiskuntarakenteltaan lähempänä kivikautta kuin Suomi. Perhekeskeinen yhteiskunta ei ole sama asia kuin yhteiskunta, jonka alkiona on perhe! Perhekeskeisessä kansakunnassa kunnioitetaan kyllä perheen kunniaa, mutta vähät välitetään muiden perheiden kunniasta, eikä se omankaan perheen kunnia hääppöinen taida olla.

Perhekeskeisiä kansoja ei edes tulisi kutsua yhteiskunniksi, koska se perhekeskeisyys tarkoittaa keskenään torailevia perheitä ja riiteleviä sukuja, missä sukujen päämiehet pyrkivät alistamaan muut perheet ja jopa omat lapsensa uskonnollisten "arvojen" ikeeseen.

Suomi on päässyt eroon perhekeskeisyydestä. Suomi pääsi jo keskiaikaan tultaessa eroon jopa heimoajattelusta. Tosin heimoajattelua ilmenee vielä, mutta lähinnä savolaisvitsien tasolla (Yritäpäs esittää vitsiä jostakin maahanmuuttajan suvusta, niin ehkäpä hahmotat, mitä on perhekeskeinen välittäminen)...

Suomi on jo todellinen yhteiskunta, koska Suomessa perheet eivät enää taistele vallasta, vaan täällä perheet ovat aidosti yhteiskunnan perusyksikköjä, jota ei todellakaan voida sanoa perhekeskeisistä kansoista.

Perhekeskeiset kansat ovat tietysti poliitikkojen mielestä eksoottisia, joka johtuu vain siitä, että poliitikot eivät asu perhekeskeisissä kansoissa, jolloin tietysti elämä ei tuntuisikaan niin kovin eksoottiselta.....

On tietysti poliitikoista ikävää, kun Suomesta puuttuu perheen kunniasta taistelu, joka loisi Suomeen sopivasti jännitystä, mutta on siinäkin hyvätkin puolensa, että Suomessa ei niin korosteta perheitä ylitse yhteiskunnan.

Iltalehti: Halonen: Isoäitien käännytyspäätökset vastoin oikeustajua
HS: Poliisi selvittää perusteita isoäitien käännytyksen lykkäämiseen
Tiede.fi: Perhekeskeisyys pakolaisuuden alkusyy

Ei kommentteja: