tiistai 9. maaliskuuta 2010

Osta veroilla mindless mercy

Maallistunut uskonto johtaa vääjäämättä mielettömyyksiin. Ainetta ylistävä hallinto on kykenemätön järjelliseen toimintaan. Ateismin tahraama politiikka, jota vaivaa kuviteltu valkoisen miehen taakka, ei pysty näkemään ihmistä rihkaman alta.

Joka päivä tulee esille yhä mielettömämpiä uutisia. Suomen rahasta ajattelevien (uskon)oppineiden mielestä Suomesta pitää tehdä koko maailman sosiaalitoimisto ja vanhushuoltola. Arkkipiispat vetoavat maahanmuuttajien isovanhempien puolesta.
On suoraan sanottava, että joka ikinen piispa ja pappi elää yhteiskunnan loisena; he elävät ylellistä elämää verorahoilla.
Julkishallinnon työntekijöitä vaivaa järjetön tunteellisuus, jossa päällimmäisenä tunteena on syyllisyys loisena olemisesta; kun itse saa elää yletöntä elämää verorahoilla, niin annetaanpa samasta pussista sitten joillekin muillekin, niin niistäkin tulee loisia....

Päättäjät kirkon, kuntien ja valtion puolella ovat mielettömyyden vallassa; he ovat niin kauan nostelleet omia etuisuuksiaan, korvauksiaan, palkkioitaan ja palkkoja, että he eivät enää pysty mihinkään muuhun kuin täysin mielettömään sääliin, joka kumpuaa heidän alitajuisesta syyllisyydestään elämisestä verorahoilla.

Päästääkseen irti omasta syyllisyydestsään, päättäjät ja papit kautta koko länsimaalaisuuden ovat jakamassa verorahoja kaikille nahjuksille, jotka rajalle ilmestyvät, tai jotka ovat kykenemättömiä yhteiskunnalliseen elämään, kuten rikollisille. 8.3.2010, Vangeille työttömyyskorvausta, Britanniassa on noussut kohu vankien työttömyysavustuksista.

Päättäjillä ja papeilla on pakonomainen tarve tehdä typeriä päätöksiä. Typeryys pakottaa päättäjillä ja muilla rikkailla päässä kuin seksin himo; Paavali sanoi himoitseville, että on parempi naida kuin palaa.

Koska mulla ei ole kusta päässä, vaan järkeä, niin minä sanon, että parempi on kiehua omassa liemessään kuin jakaa muille ääliömäistä armoa, joka ilmentyy verorahojen tuhlaamisena!

Se on niin helppoa olla armollinen, kun ei itse tarvitse osallistua millään tavalla sen armon kustannuksiin! Kysymys on sitä, miten kauan päättäjillä on varaa jakaa omista syyllisyyden tunteistaan kumpuavaa rahallista sääliä maahanmuuttajille ja laiskoille. Miten kauan päättäjät saavat vaatia maailmaan lisää halpatyövoimaa, jotta rikkaiden mielettömys saa jatkua?

Taisi olla Ilkka Herlin, joka on yksi viimeisimmistä oman tuskansa paljastajista; Jakaa murusia (50 miljoonaa) miljardiomaisuudestaan, joka on peräisin työtätekevien selkänahasta. Vähentääkseen edes hiukan syyllisyyttään, Herlin otti ja teki säätiön Itämeren suojelemiseksi, jolle lahjoitti 50 miljoonaa... Ja Poliitikot taasen ovat vastavuoroisesti säätäneet lakeja, jolla tuollainen hyväntekeväisyys palkitaan herlineille moninkertaisesti takaisin! Ja typerät kansalaiset haltioissaan kiittelevät, että onpa hyvä, että joillakin on rikkautta!

RAUTALANKAA!

Jos Bill Gates ja muut Microsoftin johtajat eivät olisi ahnehtineet itselleen yhteensä lähes biljoonaa dollaria (tuhatta miljardia), niin silloin MicroSoft-yhtiön tuotteiden hinnat olisivat olleet muutaman dollarin luokkaa. Se olisi tietysti merkinnyt sitä, että nyt meillä ei olisi Bill ja Linda Gatesin säätiötä, joka on muka hyväntekijäjärjestö... PIIKKILANKAA, koska rautalanka ei enää tässä auta:

Jos rikkaat eivät rikastuisi, niin silloin meillä olisi talousjärjestelmä, missä kaikki hinnat koko ajan laskisivat. Kuvitellaan, että tietotekniikan syntyminen olisi saanut muutoksen aikaan ahneudessa. Silloin nörtit olisivat edelleen tehneet työtään tekniikan kehittämiseen, keksijät olisivat keksineet ja poliitikot olisivat edelleeen politikoineet --kutsumuksestaan! Ja he olisivat tehneet sitä perusturvaan riittävällä ansiolla.

Silloin tietotekniikan parissa työskenteleville ei olisi valunut biljoonia taaloja, niin silloin myöskään pankkiherrat eivät olisi voineet alkaa myymään kupliaan; myöskin pankkiherrat olisivat pakosta joutuneet tilanteeseen, missä ahneudelle ei olisi ollut kovasti sijaa. (Älykäs poliitikko pystyy helposti ajattelemaan ilmaiseksi hyviä ajatuksia, jopa niin hyviä, että pystyy ajattelemaan yhteiskunnan toimivan vapaaehtoisuusperiaatteella, jolloin hänen ei tarvitse muka-arvostaa vapaaehtoisia jossakin juhlassa. Kukaan ei ole niin typerä kuin poliitikko tai pappi, joka julistaa arvostavansa vapaaehtoistyötä!).

Silloin pankkimaailma ei olisi voinut luoda tyhjästä rahaa, joten silloin työntekijät kautta koko maailman olisivat selvinneet vähemmällä, koska heidän työstään suurin osa olisi muutoin mennyt pankkiherrojen kuplien toteuttamiseen: Nykyisessä jatkuvan rahan kasvun maailmassa joka ikisen työntekijän työn arvosta suuri osa menee suoraan kaikenlaisiin kupliin, joiden realisoitumisen ajatteleminen vaatii poliitikkoja ajattelemaan maahanmuuttajia; Kun poliitikko ajattelee maahanmuuttajaa, niin hän näkee silmillään rahakuplan, johon puhalletaan köyhän työn arvoa.

Esimerkiksi, jos herlini-herrat ei olisi olleet ahneita, niin silloin meillä ei olisi saastunutta Itämerta -- koska Itämeri saastuu sen tähden, että rikkaiden ahneutta varten pitää olla jatkuvasti kasvava väestö tekemässä mielettömiä töitä; esimerkiksi mainostoimistot muuttavat metsiä suoraan jätteiksi, jotka valuvat Itämereen.

Ahneudella rikastunut Herlin: ”Voinko syyttää ahtaajia?” Ahneus muuttuu suoraan jätteiksi ja luonnontuhoksi. Rikkaat ovat miljardiomaisuuksia kerätessään samalla tuhonneet ja pilanneet luontoa, aiheuttaneet köyhyyttä kaikkialla. Ja sitten he syyllisyyden tunnoissaan jakavat murusia muka hyväntekeväisyyden nimissä, kun he ovat ensin poliitikkojen kanssa laatineet lait sellaisiksi, että he rikastuvat myös jakaessaan rahojaan hyväntekeväisyyteen.

Ilkka Herlinin toiminta ainoastaan lisää Itämeren saastumista, koska maailmaan pitää syntyä tuhansittain ihmisiä lisää ja muun elämän pitää vastaavasti vähentyä, jotta Herlinin jakamat rahat toteutuisivat. Rikkaiden miljardit ovat suurimmaksi osaksi vain numeroita ilman, että ne olisivat missään reaalisina rahana.

Jotta siis herlinien tai gatesien säätiöiden ja muiden sellaisten jakamat rahat näkyisivät oikeina seteleinä niin sanotussa hyväntekeväisyydessä ja muussakin, niin siksi poliitikkojen pitää samaan aikaan vaatia maailmaan lisää ja lisää halpatyövoimaa. Ja samaan aikaan arkkipiispat vollottavat kirkollisverorahojen päällä --tietämättömänä siitä, mitä köyhyys ja työnteko on--, että Suomeen pitää ottaa kaikki maailman huono-osaiset ja vanhukset!

Yksikään rikas ei pysty ajattelemaan sitä, että köyhyys ja huono-osaisuus ja luonnon tuho johtuu yksinomaan rikkaista; mitä enemmän rikkaat rikastuvat sitä enemmän maailmaan pitää synnyttää lisää halpoja ihmisiä. Rikkaiden rikastuminen korreloi täysin luonnon saastumisen kanssa yksiin.

Rikkaiden jakamien armopalojen määrä korreloi myöskin luonnon saastumisen kanssa; mitä enemmän rikkaat jakavat armopaloja sitä enemmän luonto saastuu -- koska rikkaiden armopalojen maksajina eivät ole rikkaat, vaan köyhät! Rikkaiden rahat ovat ainoastaan numeroita, eivät oikeata rahaa. Ne muuttuvat oikeiksi vasta sitten, kun rikkaat jakavat niitä esim köyhyyden torjumiseen tai luonnon puhdistamiseen, jolloin köyhien pitää synnyttää lisää köyhiä tekemään sitä työtä, jonka arvo on sama kuin rikkaiden lahjoittamien rahojen arvo. Rahalla ei ole itsessään mitään arvoa. Saatanan tunarit!

Jos et usko, niin mee piru parka kysymään, onko pankissa niin paljon rahaa mitä sitä on rikkaiden tilillä numeroina. Suunnilleen kaikki raha luodaan tyhjästä, ja kun sitä realisisoidaan, niin se tapahtuu köyhien työllä. Missään ei ole nyt sitä rahaa, jonka Ilkka Herlin lahjoitti Itämeren suojeluun; sitä varten pitää Suomeen tuottaa lisää maahanmuuttajia, Suomen pitää ottaa lisää velkaa vain siksi, että rikkaiden sairaasta säälistä syntyneitä säälirahoja pitää koko ajan tehdä lisää ja lisää.

Yhden yksikään rahasta ajattelija ei pysty oikeasti ajattelemaan; olet sitten pappi, arkkipiispa, filosofi, uskovainen, ateisti, poliitikko tai muuten vaan rikas, niin sinä olet täysin pihalla taloudellisuudesta, elämästä; kaikesta.

On suoranaista pahuutta avustaa maahanmuuttajia, rikkaita ja työtätekemättömiä ihmisiä verorahoilla. Rikkaat jopa julistivat, että he eivät itse suostu osallistumaan edes lamatalkoisiin. Tuo asenne tarkoittaa käytännössä sitä, että yksikään rikas ei ole ymmärtänyt, miten rikkaus saa aikaan kaiken sen pahuuden, jota varten sitten tarvitaan valtio, väkivaltakoneistoineen. Jopa pakolaisuus johtuu yksinomaan rikkaista.

Tiede.fi: Arkkipiispat: kaikki mamujen mummut ja papat Suomeen!

Harri Hakala: Ahneet ahtaajat

YLE: NÄKÖKULMA: Moraalikato

YLE, Radio 1: Mies, joka vaihtoi talonsa tulppaaniin (Eurooppalaisia puheenvuoroja)
Taloustieteen kannalta kuplat ovat järjettömiä. Se on epämukavaa, koska järjettömyys ei ole erityisen tervetullutta talousasioissa. Kuplissa ei voi olla näkemättä tiettyä hulluutta. Talous on suurelta osin inhimillisen toiminnan tulosta, - ja vaikka ihminen periaatteessa on järjellinen olento, me käyttäydymme liian usein kuin emme sitä olisi".

Iltalehti: Kansanedustajat eivät kannattaneet oman palkkansa leikkaamista

Iltalehti: Tutkija: Valtiovalta on kohdellut rikkaimpia silkkihansikkain

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

I read this forum since 2 weeks and now i have decided to register to share with you my ideas. [url=http://inglourious-seo.com]:)[/url]