maanantai 3. toukokuuta 2010

Kerjääminen kielletty

Jos Suomeen saadaan kerjäämisen kieltävä laki, niin silloin se koskee muitakin kuin vain romaneja, kuten Sossun asiakkaita; myös avustuksien anominen on kerjäämistä. Sossun luukku on kerjääjien luukku, eikä se muuksi muutu vaikka se näyttääkin siistiltä ja viralliselta.

Mutta ei ainoastaan Sossun asiakkaat ole kerjäläisiä, vaan myöskin kaikki he ovat mitä suurimmassa määrin kerjäläisiä, jotka vaativat itselleen rahaa; KELAnkin asiakkaat ovat kerjäläisiä siinä missä kaduilla polvillaan olevat romanitkin.

Kaikkein pahimpia kerjäläisiä ovat kuitenkin rikkaat, jotka kerjäävät itselleen optioita, lapsilisiä, päivähoitopaikkoja, lomaltapaluurahoja, kokouspalkkioita, kulukorvauksia,...
Otetaan nyt vaikka tuo YLEn toimitusjohtajaksi ruvennut Lauri Kivinen, joka ilmeisesti luulee, ettei se ole kerjäämistä, kun itse ottaa kansan varoista itselleen mieletöntä palkkaa. Itseasiassa, Kivinen toimi täsmälleen samoin kuin joku romani, joka omatoimisesti osaa siirtää kadulla ohi kulkevan lompakon omiin taskuihinsa.

On erityisesti painotettava sitä, mitä tapahtuu, kun rikkaat kerjäävät, eli kun rikkaat itse päättävät, mikä on heille "kohtuullinen" palkka. Silloin saamme lukea vähän väliä, milloin se tai tuo valtio joutuu ottamaan lainaa rahoittaakseen velaksi elämisensä....

Mitään laadullista eroa ei ole Kreikan päättäjien ja Suomen päättäjien välillä; Kreikan päättäjät ovat vain määrällisesti hieman edellä Suomen päättäjiä ahneudessa, eli kerjäämisessä.

Tähän loppuun vielä ajatus tai pari:
Yläpään myyminen on huoraamista siinä missä alapäänkin myyminen.
Yläpään aivopieruista rahan vaatiminen on ihka rehellistä kerjäämistä
samoin kuin mikä tahansa muukin valittaminen.

Aamulehti: Vastakkain: Pitäisikö kaduilla kerjääminen kieltää vai ei?
HS 30.5. 2007: Miten suhtaudut kerjäläisiin; Näkymättömät kerjäläiset (20:40)
Blogi: Rikkaiden voivottelua
Vaikuttava tietotoimisto: Rikkaus on rikos ihmisyyttä vastaan

Iltalehti: Ylen uuden johtajan jättipalkka viimein julki
Iltasanomat: Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa

Uusi Suomi: 9000€/kk -palkankorotus: Tässä Ylen selitys
- Vertasimme valtionyhtiöiden johtajien palkkoja ja lisäksi vertasimme kaikkien suomalaisten samankokoisten yritysten johtajien palkkoja, ja tämä on täsmälleen siinä keskellä, Neilimo sanoo Uudelle Suomelle.

- Tämä myös sopi hakijoiden toiveiden hahloon. Tämä 25 000 euroa kuukaudessa oli tyypillinen palkkavaatimus, Neilimo sanoo.
Kuten yllä olevasta huomataan, niin aivan samalla tavalla romani-kerjäläisetkin määrittävät kerjättävän summan: Vertasimme muiden kerjäläisten saamia tuloja, joten anna mulle viisi euroo, koska se sopii tismalleen mun toiveisiin.

YLE-pomot ja muut rikkaat siis katsovat, että he eivät ole kerjäläisiä, koska heidän mielestään palkkatoivomus ei ole sama asia kuin kerjäläisen toive rahasta. Hehhee, minkäläisiä typeryksiä sitä maailmasta löytyykin.

4 kommenttia:

-rh kirjoitti...

Käsittämätöntä tuon Yle-pomon palkan hinaus taivaisiin.
vaikkei se panisi tikkua ristiin homma pelaa, veroluontoisen maksun kerääjiin kun laitos kuuluu, valtionlaitos

Brainleak kirjoitti...

Niinpä. Ei todellakaan voi perustella sitä yksityisen sektorin palkoilla.

Nyt muutkin Ylen työntekijät voivat kerjätä tuntuvia palkankorotuksia, koska veronmaksajilla riittää rahaa...

Anonyymi kirjoitti...

Romanikerjäläiset eivät minua häiritse. Istuvat pääasiassa kadulla ja elävät. Ikävää tosin.

Rikkaat (kerjäävät) paskiaset ovatkin sitten täysin toinen tarina. Heistä kärsin...

Hanna Kotta kirjoitti...

Anna Kontula ehdottikin osuvasti, että julkisilla paikoilla politikointi pitäisi kieltää. Olen samaa mieltä. Siihen jos mihin liittyy ihmiskauppaa ja se on häiritsevää ja päälle käyvää.

Buddhalaisille munkeille ei anneta mitään almuja vaan ihmiset ovat ylpeitä antaessaan heille ruokaa ja rahaa. Se on suuri kunnia.

Itse annan katusoittajille ja kerjäläisille lähes poikkeuksetta kolikon, eivät he siinä huvikseen ole - varsinkin kerjääminen tuntuu varmasti melko nöyryyttävältä. Kuinka moni on kokeillut itse istua kupin kanssa kadulla edes tunnin tai pari?