tiistai 7. syyskuuta 2010

Ramadan ja neutraalisuusperiaate

Miksi luonnossa näyttää vallitsevan aivan täydellinen välinpitämättömyys yksilöitä kohtaan? Luonto ei lainkaan kunnioita yksittäisiä olentoja. Luulen, että keksin siihen vastauksen, joka sopii marginaaliin:

Luonnossa nähtävä sattuma on se ainoa keino, jolla Jumala voi olla puolueeton. Jumala on laittanut kosmoksen rakenteeseen sattumageneraattorin, jotta hän voisi sitä kautta ilmestyä täysin puolueettomasti kelle tahansa.

Ei siis ole niin kuin ateistit väittävät, että sattuma todistaa Jumalan olevan satua, vaan nimenomaan viisas ajattelija huomaa itse, miten äärettömän tärkeä rooli sattumalla on sille, että ihmisen ajaton Luoja voisi kohdella ajallisuuteen syntyviä lapsiaan tasapuolisesti -- jolloin se riippuu ainoastaan ihmisen perinnöllisistä ominaisuuksista, haluaako hän ensin ajatella -- vaiko kohtaloaan vaikeroiden kulkea kantapää kipeänä...
Sattumaksi kutsuttua kosmista funktiota ei voida poistaa kaikkeudesta, mutta ihminen voi taivaallisten ominaisuuksiensa avulla keksiä kosmoksesta sattuman lakia korkemman lain, jolloin sattumalla ei enää olisi valtaa ihmiseen.
Huomautettakoon, ettei uskonnolla voida kumota sattumaa, eikä uskonnolla voida saavuttaa Jumalan eikä Allahin mielisuosiota.
Sattuma (so. kosmisen mielen aivotoimintaa, suom. huom.) takaa sen, että kuka tahansa voi koska tahansa joutua onnettomuuteen, kodittomaksi tai muuten vaan kokea jotakin ikävää tai onnekasta. Ja ihmisen tehtäväksi jää sitten laulaa: Onnestain on puolet sinun.

Mutta, ihminen keksii kaikenlaisia amuletteja, taikamuksia ja uskomuksia, jotta ihminen pääsisi yksilönä nauttimaan luonnon suosiota tai välttämään luonnon raivon. Uskontohan ei ole mitään muuta kuin epätoivoisen ihmisen absurdi yritys saada jokin onnetar tai kuviteltu kaitselmus toimimaan uskovaisen ihmisen parhaaksi, joka käytännössä merkitsee sitä, että kaikki paha jätetään muiden kannettavaksi.

Uskonnot eivät lainkaan hyväksy toisuskoisille minkäänlaista hyvää, vaan jokaikinen uskonto julistaa, että Jumala on ainoastaan heidän puolellaan -- kaikkia muita vastaan. Jopa kristinuskonto julistaa tuota älytöntä Jumalan puolueellisuutta, vaikka Jeesus nimenomaan julisti, miten Jumala ei katso henkilöön, vaan jopa uskovaisten niskaan annetaan yhtä lailla niin paistetta kuin rakeitakin.

Esimerkiksi muslimit julistavat, miten Allah on vain heidän puolellaan, ja miten Allah tahtoo vääräuskovaisille ainoastaan kärsimystä ja kuolemaa -- jonka toteuttajaksi muslimit katsovat syntyneensä.

Tästä huomataan, että uskovaisille ei riitä Jumalan kosmokseen langoittama sattuma neutraaliuden toteuttajana, vaan kohtalon lisäksi uskovaisten on aivan kertakaikkisen pakko vielä laittaa kaikkien kärsittäväksi hirvittävä puolueellisuus, eli uskonto; Uskonnot ja puolueet uskomuksineen ovat suurin yksittäinen syy maailmassa vallitsevaan kärsimykseen; Luonnossa tavattu välinpitämätön sattuma on pikkutekijä uskovaisten äärettömän narsististisen puoluellisuuden rinnalla;

Sattumahan kohtelee kaikkia tasapuolisesti, kun taasen uskovaiset ehdoin tahdoin täysin harkitusti ovat pelkästään vittumaisia kaikkia niitä kohtaan, joilla on erilainen maailmankatsomus: Uskonnot ja poliitikot ovat tappaneet monta kertaa enemmän ihmisiä kuin luonnon mullistukset.

Myös kaikki puolueuskovaiset kuuluvat maailman vittumaisimpiin otuksiin; ilman puolueita valtiot olisivat täysin neutraaleja kansalaisia kohtaan, kuten luonnon sattuma on, mutta johtuen puoluepamppujen täydellisestä mielettömyydestä puolueet ovat esteenä kansalaisten todelliselle tasa-arvolle, jonka luonnollisena perustana on neutraalisuusperiaate, eli sattuma, jonka päältä ihminen voisi nähdä maailman aitiopaikalta sellaisena kuin se on.

Otetaan nyt vaikkapa tuo Espoon kirjasto, johon poliitikot päättivät järkätä muslimeja varten rukoushuoneen, vaikka sen kirjaston vieressä on muslimien moskeija. Miksi kirjasto ei saanut olla täysin neutraali, vaan sinne piti pyntätä yhden uskonnon tunkio aivopaskaa varten?

Itse ainakin pitäisin kaikkia jokaiselle avoimia tiloja täysin neutraaleina.

Myös valtion julkisen vallan haltijoineen tulisi olla täysin neutraaleja omia kansalaisiaan kohtaan. Luonnossa sattuma toteuttaa neutraliuden, kun taasen yhteiskunnassa, ihmisen tasolla neuraalisuusperiaate toteutetaan puolueettomuudella ja uskonnottomuudella.

Jos yhteiskunta järjestää kaikille yhteisiin paikkoihin erityisryhmille jotakin, niin silloin se olisi sama, kun luonnossa maanjäristys tuhoaisi tietyn alueen.

On selvästi nähtävissä, että kun Espoo meni ja laittoi muslimeille kirjastoon ruhkoushuoneen, niin silloin se oli täysin järjetöntä toimintaa, jolla aiheutettiin oman maan kansalaisille paikallinen maanjäristys!
Puolueellisuus on ihmisen tasolla sattumanvaraista; puolueet ja uskonnot johtuvat sattumasta, eikä niihin uskojat voi koskaan olla järjissään, koska kukaan järkevä ihminen ei voi olla puolueellinen tai uskonnollinen. Järki ja opillisuus ovat toisensa poissulkevia, ekslusiivisia.


Puolueellinen ja uskonnollinen toiminta on aina ja kaikkialla täysin järjetöntä, joka ei todellakaan toteuta valtion neutraaliutta, vaan jolla valtio on ottanut jonkin ryhmän omaksi lemmikikseen! Muslimit ovat valtiovallan lemmikkejä. Internet: Älä holhoa muslimia pilalle

Eihän yhteiskunta järjestä kristityillekään rukoilupaikkoja, vaan kristittyjen pitää ihan itse olla niin toimeliaita, että he saavat aikaan omat rukoushuoneensa, joten on aivan kertakaikkisen typerää holhota maahanmuuttajia, jos heitä haalitaan tänne työvoimaksi!
Jos taasen maahanmuuttajia tuodaan tänne siksi, että poliitikot saisivat osoittaa hurskasta hyvyyttään, niin voidaan kysyä, miksi poliitikoille ei kelpaa oman maan kansalaiset hurskastelun kohteeksi?

Jos taasen poliitikkojen mielestä muslimit ovat muuten vaan kivoja, niin eipä mulla sitten muuta sanottavaa ole kuin se, että tehkää Suomesta mahdollisimman nopeasti islaminlainen, koska muutoin muslimeja koko ajan kenkuttaa...
Muslimeja varmasti kenkuttaa kovasti se, että Suomessa on suunnaton määrä kirjoja, jotka ovat islamin uskonnon kannalta täysin turhia ja jopa Allahin (kuun jumalan) mieltä pahoittavia, joten siksi se tuli kuin tilauksesta muslimeille, että kirjastoista aletaan poistaa kirjoja, jotta kirjastoihin saataisiin rukoustiloja muslimeille.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kehoittaisin näitä Suomen 'vääräuskoisia', eli ei-islamisteja vaatimaan itselleen oman rukoustilan Espoon kirjastoon. Tehkää se HETI!

Suomeen on tuotu ja tuodaan muslimeja, joiden koko elämän tarkoitus on päästä eroon kaikista muunuskoisista ja ei-uskovaisista ja Suomessa tuolle ääliöporukalle annetaan jatkuvasti erioikeuksia, meidän maassamme ja meidän kustannuksella!

Ainoa hyvä muslimi on entinen muslimi!
.