tiistai 22. helmikuuta 2011

Sarawakin biobensan koplaus

Kolme uutista, joita poliitikot eivät pysty koplaamaan:

Green Peace 21.2. 2011: Terveisiä Sarawakista: "Sarawakin aluehallitus julkisti viime vuoden lopulla suunnitelman avata miljoona hehtaaria lisää maita palmuöljyn tuotannolle. Alueen alkuperäiskansoja puolustavien järjestöjen mukaan tämä on shokeeraava päätös.
Miten tämä Suomeen liittyy? No siten, että arvatkaapa, mikä yhtiö on yksi uusista investoijista Sarawakin palmuöljybisneksessä?
"

YLE 22.2. 2011: Tutkijat: 50 miljoonaa ympäristöpakolaista vuonna 2020: "Ilmastonmuutos ajaa jopa 50 miljoonaa ihmistä ympäristöpakolaisiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Amerikkalaistutkijoiden mukaan ruokavarastojen hupeneminen hätyyttää ihmiset pohjoiselle pallonpuoliskolle vuoteen 2020 mennessä."

Suomi haluaa palmuöljyn suurvallaksi. Samaan aikaan ollaan muka huolissaan ympäristön tilasta ja maailman ruokatuotannosta ja niiden vaikutuksesta köyhyyteen, pakolaisuuteen ja maapallon väkimäärän lisääntymiseen.

Onneksi Suomi päätti juuri, että Suomen metsät ja suot ja pellot on raivattava biodieselin tuotantoalueiksi. Näin Suomi luo laajoja aukeita, joille sitten mahtuu satoja miljoonia ympäristöpakolaisia, jotka joutuvat lähtemään ympäristöongelmia pakoon palmuöljypuumetsien tähden

Vihreä lanka 21.2. 2011: Mauri Pekkarinen haluaa Suomesta biodieselin kärkimaan

Vihreät todella osaavat; He pystyvät tuhoamaan planeetan vajaassa sukupolvessa täysin käyttökelvottomaan kuntoon ja uppaamaan sen täyteen nälkäisiä; Vihreiden monikulttuurinen suvaitsevaisuus on niin suurta, että sen tyydyttyminen vaatii 10 miljardia nälkään kuollutta, mukaan lukien vihreät itse. Pääasia vihreille on, että he saavat vaihdettua fossiiliset polttoaineet biopolttoaineisiin, sillä sähköautoihin ei voi siirtyä, koska ydinvoima....

Lisää poliitikoiden sokeutta:
DEMARI.FI 22.2. 2011:
Alaikäisten turvapaikanhakijoiden sijoittamiseen liittyvä lisämääräraha ja tuloarvion muutos hyväksyttiin kuluvan vuoden talousarvioon. Mänttä-Vilppulan kaupunki, Siivet Oy ja ELY-keskus ovat sopineet 20 lapsen sijoittamisesta. Hoitovuorokauden hinta on 260 euroa, mikä kokonaisuutena tietää 1 898 000 euroa vuodessa.
Muita kustannuksia on tulossa 21 000 euroa. Toiminnasta aiheutuvat ja kaupungin perimät hallinnointikustannukset ovat 10 000 euroa. Tuloksi kaupungille arvioidaan näin ollen 1 929 000 euroa.

lisää aamulehti.blogista: Turvapaikkabisnes on Suomen paras bisnes

Jos kaikki kunnat tekisivät samoin, niin Suomen valtio tienaisi 300 kertaa kaksi miljoonaa, eli peräti kuusisataa miljoonaa, sillä kunnat kuuluvat Suomen julkiseen hallintoon.

Tosin kuntien johtajat ilmeisesti eivät tätä vielä ole sisäistäneet,

Juhantalo taisi olla viimeinen poliitikko, joka osasi koplata eri asioita yhteen. Nykyään poliitikot kyllä osaavat hokea, miten kaikki liittyy kaikkeen, mutta jostakin syystä heiltä puuttuu täydelleen kyky tajuta asioiden ykseys.
Kokonaisnäkemykseen vaaditaan älyä; puoluepolitiikkaa harjoittavat eivät kykene näkemään kokonaisuuksia; puolueideologiaan uskovaisuus sulkee täysin ihmiseltä järjen käytön.

Kun Suomen turvesuot on saatu asutettua Sarawakin pakolaisilla, niin sitten Neste Oil ajaa pakolaiset uudestaan pakolaisiksi, koska maapallon ilmasto on siihen mennessä lämmennyt tarpeeksi, notta palmut kasvavat täälläkin biobentsaa...

Johanneksen ilmestys 5.6: "Minä kuulin äänen, joka tuntui tulevan noiden neljän olennon keskeltä, ja se sanoi: "Mitta vehnää denaarilla, ohraa kolme mittaa.*
Bioöljyyn ja viinaan älä koske."

Uusi Suomi:
Lehti: Nettisivulla pikkutarkat neuvot kuinka Suomesta saa turvapaikan

Ei kommentteja: