torstai 19. toukokuuta 2011

Poliitikot ulkomaalaisvankien panttivankeina

Vihreiden johtama oikeusministeriö kunnostautuu jälleen kerran suomalaisten pilkkaajana:
Talouselämä: Ministeriön säästöniksi: Lyhennetään linnatuomioita
Jos 200 euroa per vanki per vankilavuorokausi on niin kallis, ettei Suomella ole siihen varaa, niin mikä estää oikeusministeriä laittamasta vangit vanhustentaloihin, missä hoitovuorokausi on puolet siitä, millä oikeusministeri nyt hyysää vankeja. Miksi vangit pitäisi vapauttaa suoimalaisten kiusaksi, kun oikeusministeriö ei ole halukas keskustelemaan edes siitä, että rikollinen saisi alennetun tuomion, jos hän tunnustaisi suullaan rikoksensa ja olisi katuvainen.


Länsiväylä: Oikeusministeriö kiistää vankiloiden hotelliolot: "Ylijohtaja Jarmo Littusen mukaan vankeinhoidon käytännöistä on haluttu antaa kummallinen mielikuva. Vankilat eivät ole viiden tähden hotelleja, vaan karun asiallisia.
– Totuutena on esitetty, että vankila olisi kuin viiden tähden hotelli.
"
Länsiväylä: Vankila on kuin viiden tähden hotelli

Eihän toki vankilat ole viiden tähden hotelleja, tuskin edes neljän tähden, mutta varmasti Suomen vankilat ovat tasoltaan parempia kuin jonkun kehitysmaan viiden tähden hotellit:
Keski-Uusimaa: Paha saa palkkansa Keravan vankilassa: "KERAVA | Ulkomaalaisten vankien määrä suomalaisissa vankiloissa kasvaa, vaikka laki antaa mahdollisuuden lähettää rikollinen omaan kotimaahan suorittamaan rangaistusta. Silti vain kourallinen rikollisia on lain voimaantulon jälkeen saatu passitettua maasta pois.

– Yritetty kyllä on, mutta vangin liikkeelle pistämä valituskierre kestää, Keravan vankilan luottamusmies ja Vankilavirkailijain Liiton hallituksen jäsen Risto Nieminen tietää.

Vankila tarjoaa vangille asuinpaikan, ateriat ja laillista palkkatyötä, jossa voi parhaimmillaan tienata yli kaksi tuhatta euroa kuukaudessa.

– Suomalainen vankila ei ole minkäänlainen pelote kaverille, jonka kotimaassa armeijassakin on kovemmat oltavat kun meillä rangaistuslaitoksessa, Nieminen toteaa.
"

Jos ulkomaalaista rikollista ei saa lähettää kotimaahansa, niin ainakin sellaisen vangin pitäisi kustantaa omalla työllään loistelias täys-ylläpitonsa, johon kuuluu täys terveydenhuolto ja hampaiden hoito ja bodysali. Mitään järkeä onkaan siinä, että oikeusministeri vollottaa rahan puutetta, mutta ei ymmärrä edes sen vertaa, että vankien pitäisi olla valtiolle ilmaista työvoimaa: On moraalisesti ja oikeudellisesti väärin, että yhteiskuntaa vastaan rikkoneen pitää vielä vankinakin kuluttaa yhteiskunnan varoja:
Uusi Suomi: Lehti: Vanki tienaa vartijaa enemmän - ”Tottakai sapettaa”

Lue Pauli Vahteran blogista: Ihmisarvo on:
"TUOTESELOSTUS SUVAITSEVAISILLE LUKIJOILLE:

Kirjoituksessa on tietoisesti rinnastettu maahanmuuttajien oikeusturva yrittäjien oikeusturvaan, koska yrittäjistä (maksajista) ei välitä kukaan, mutta karmeimmistakin maahanmuuttajista järjestelmä pitää kynsin hampain kiinni. Koska on ihmisarvo. Koskahan sellainen ylellisyys annetaan yrittäjille.

Yrittäjien oikeusturva
Maahanmuuttajien oikeusturvasta ollaan oltu vuosia huolissaan. Heidän oikeusturvansa toteutumiseen on rakennettu mittavia organisaatioita, jotka yhteiskunnan varoilla toimivat maahanmuuttajien puolesta. Media tuo jatkuvasti esille yksittäistapauksia, joissa maahanmuuttajien oikeusturvaa muka on loukattu. Niin pahaa ihmistä ei tänne ole tullutkaan, etteikö hänen oikeusturvansa toteuttamiseen käytettäisi pilvin pimein rahaa. Tästä karmein esimerkki on käräjäoikeudessa kansanmurhasta tuomittu ruandalainen pastori, jonka oikeutta ollaan isolla joukolla taas menossa hakemaan viikkojen ajaksi Afrikasta.
"

Sitten vielä lisää poliitikkojen hölmöilyjen seurauksia:
Kaksplus: Joka toinen Vantaan vanki tulee ulkomailta/on mamu: "Vankilan johtaja Tuomo Junkkari ei availe Vantaan vankilan portteja mielellään. - Laskentatavasta riippuen meillä on tällä hetkellä joko 30:n tai 50 prosentin yliasutus. (Kuvaaja: Päivi Tuovinen)
Vankilan johtaja Tuomo Junkkari ei availe Vantaan vankilan portteja mielellään. - Laskentatavasta riippuen meillä on tällä hetkellä joko 30:n tai 50 prosentin yliasutus. (Kuvaaja: Päivi Tuovinen) Poliisin ulkomaisiin rikollisryhmiin kohdistamat operaatiot ovat johtaneet siihen, että vankilat täyttyvät ulkomaalaisvangeista. Vantaan vankilassa ulkomaalaisten osuus on jo yli 40 prosenttia.
"

Kuten huomataan, niin oikeusministeriössä siivilöidään hyttysiä, kun maahanmuuttajarikollisten välitön karkottaminen antaisi valtavan paljon suuremmat säsatöt, ja jos siihen vielä lisättäisiin, että vangeille tarjottaisiin korkeintaan sellaista hoitoa, mitä Suomen vanhukset saavat osakseen, niin voitaisiin heittää välittömästi satoja vanginvartijoita työttömyyskortistoon.

Lue lisää hyvinvointipalokoilista:
The Telegraph: A world of long-term welfare for refugees
TS: Kanadalaistutkija varoittaa Ruotsin mallista maahanmuutossa
HS.uutiset: TS: Kanadalaistutkija varoittaa liian kiltistä maahanmuttopolitiikasta: "Kanadalainen maahanmuuttotutkija Howard Duncan varoittaa Turun Sanomissa Suomea liian kiltistä maahanmuuttopolitiikasta."

Iltasanomat: Vanginvartijat tyrmistyivät: Millainen viesti annetaan rikollisille?

1 kommentti:

Ironmistress kirjoitti...

Puoliso tiesi kertoa, että hänellä oli yksikössään armeijassa palvelustoverina jannu, jolla oli kolmen vuoden kakku huumerikoksista.

Kyseinen jannu piti armeijaa paljon pahempana paikkana kuin vankilaa.

Se kertoo aika paljon siitä, millaisia suomalaiset vankilat ovat. Tuosta on aikaa jo yli 20 vee, ja paljon on vettä virrannut Kemijoessa sen jälkeen.