keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Nykynuoret osaamattomia seksuaalisestikin

YLE, 25.4. 2012: Avoin seksuaalikasvatusvideo närkästyttää Vanhempainliittoa
"Ruotsalaisen seksuaalikasvatusta tarjoavan RFSU-järjestön uudessa seksuaalikasvatusvideossa kerrotaan suoraa asiaa seksistä, homoudesta, transsukupuolisuudesta ja rakastumisesta. Animaatiovideolla nuoret ovat erivärisiä, heteroja ja homoja, eikä mitään seksuaalisuuteen liittyvää asiaa jätetä käsittelemättä.

RFSU-järjestön mukaan video syntyi tarpeesta tuoda suomalaiskouluihin ajantasaista seksuaalivalistusmateriaalia."
Että siis WTF. Kuinka on mahdollista, että nykynuoret ovat tyhmempiä kuin  vanhemmat ikäpolvet?

Sillä ilman muuta tyhmyydestä pitää olla kyse, koska aiemmin on saatu lapsia liiankin kanssa -- ja ilman opetusta, mutta nyt ilmeisesti ei edes tiedetä, mitä muuta virkaa alapään tapeilla ja rei'illä tehdään kuin kuseminen. Tai ei kai vaan sentään! Onko niin, että lapsille pitää koulussa opettaa myös se, mistä kusi tulee?

Seksuaalinen paradoxi:
Mitä vähemmän seksiä opetetaan sitä enemmän lapsia syntyy.

Ennen muinoin lapsille opetettiin, miten kukat ja mehiläiset sen asian hoitavat -- ja vanhemmat luottivat sen verran lapsiinsa, että lasten odotettiin itse siitä kässäävän, mistä lapset tulee! Oi niitä aikoja.

Minun lapsuudessa lapsiin luotettiin jopa niin paljon, että heidän annettiin ihan itse keksiä tekemistä itselleen. Ei kuulkaas siihen aikaan meillä ollut mitään leikkipuistoja ja puuhamaita. Kyllä ihan itse saatiin käyttää älyä ihan joka ikinen päivä siihen, että mitähän sitä taas tänään tehtäisiin.

Puuhamaat näköjään tyhmistyttävät lapset niin paljon, että heille pitää opettaa kaiketi kohta sekin, mitä virkaa on yläpäällä ja sen sisällöllä, jota aivoiksi kutsutaan. Kannattaisiko lapsille alkaa opettaa uudestaan kukkia ja mehiläisiä, niin ei tarvittaisi haalia tänne ihmisiä ympäri muailimaa?

Ei ihme, että nuorista ei enää saada työvoimaa, vaan pitää tuottaa tänne jopa bussikuskit toisenlaisista kulttuureista, kun kallista opetusaikaa tuhlataan sellaisen opettamiseen, mikä sujuu luonnostaan. Kyllä luonto tikan pojan puuhun ajaa.

Ainiin. On toisaalta erittäin hyvä, etteivät suomalaisnuoret tiedä seksuaalisuudesta, koska silloin he eivät voi raiskatakaan ketään. Nyt selvisi se, miksi maahanmuuttajat ovat yliedustettuina raiskaustilastoissa; Koska heille ei ole annettu seksuaalivalistusta kotimaissaan, ja siksi lisääntyvät täällä kuin kanit ja raiskaavat paikallisia ihan mielensä mukaan, sillä he hallitsevat homman luonnostaan.
IL, 25.4. 2012: AL: Joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen

3 kommenttia:

Minna kirjoitti...

hey! Katsoin vasta dokumentin sinusta. :)

Asutko vielä kivilinnassa

Brainleak kirjoitti...

Johtuen nuorista, jotka tarvitsevat seksuaaliopetusta, en ole voinut siellä asua, sillä sellaiset luonnollisuutta ymmärtämättömät nuoret eivät itse tiedä, miten Maa-planeetalla asutaan ja nussitaan.

Mokomat nulikat polttivat kaksi kertaa kauniin mökkiasuntoni. Ovat varmaan marsilaisia, sillä kukaan maalainen ei voi olla niin tollo :(

Tiina T kirjoitti...

No voi harmi.
Kiva löytää sinut uudelleen tämän blogin muodossa.