On Jouluaatto 2012 ja maassa rauha ja kaikilla hyvä tahto.
Viimeinen kotimaan kaukojuna lähtee just näillä hetkillä Helsingin rautatieasemalta Manseen. Moskovaan pääsee lähtemään vielä puoli kuuden aikaan illalla. Sen jälkeen matkustavaisille koittaa pienoinen maailmanloppu, kun suurin osa ravintolaistakin sulkee ovensa, eikä rappukäytäviinkään enää pääse muut kuin asukkaat.
Tuhannet suomalaiset saavat jouluisin esimakua siitä, miltä maailman loppu tuntuu.
He kokevat parhaillaan pikkumaailmanloppua.
Mutta. Näin pitääkin olla asiat, koska jos kaikilla olisi aina kaikki hyvin, niin silloin joulusta ei voisi nauttia. Joulun ilo syntyy siitä tietoisuudesta, että jollakin on asiat kovin huonosti. Jouluna ihmisten pitää nauttia toisten hädästä; mitä suurempi hätä toisaalla sitä suurempi joulun ilo itsellä. Ja mikä toisikaan joulumieliselle kaikkein suurinta iloa kuin kodin lämmössä ajatella Jumalan poikaa Betlehemin navetassa.
Vain sellainen voisi kokea vieläkin riemullisemman joulun, joka pystyisi kuvittelemaan Jeesuksen syntyneen Perähikiällä kylmään ja pimeään navettaan. Nautitaan siis kaikki riemumielin tästä maailmasta, missä rikkaiden rikkaus vaatii toisaalla äärimmäistä köyhyyttä, missä poliitikkojen viisaus vaatii tyhmää ja tottelematonta kansaa, missä suvaitsevaisuus vaatii suvaitsevaista uskomaan suvaittavan asian olevan pahuutta ja missä jouluilo syntyy lämpimän kodin takan äärellä ajattelevien mieleen empaattisen kokemuksen seimestä navetassa.
Rikkaatkaan eivät voisi nauttia rikkaudestaan, elleivät he ajattelisi äärimmäistä köyhyyttä. Rikkaan ilo tilastaan on aitoa jouluiloa; Ainainen jouluilo on sitä, että joka päivä saisi olla rikas ja jaella hyville veljilleen lahjoja ja samalla surkutella sitä, kun muilla ei ole samanlaista mahdollisuutta. Oma vikansa, koska rikkaiden mukaan kuka tahansa voisi halutessaan olla rikas. Jeesuskin olisi voinut syntyä rikkaan perheeseen, jos vain olisi halunnut.
Rehti ihmismieli ei kuitenkaan voi hyväksyä rikasta Jumalan poikaa.
Jouluiloa ei voisi olla, jos meidän pitäisi ajatella rikkaan perheen Jumalan poikaa. Tästä huomataan, että ilo syntyy köyhyydestä; rikkaus on vain köyhyyden sivutuote, kuten ateismi on uskonnon sivutuote. Aitoa iloa ei voi olla ilman köyhyyttä.
Kaikkein suurinta iloa ihminen kokee silloin, kun hän huomaa olevansa tiedoltaan ja järjeltään köyhä, koska vain silloin ihminen voi kasvaa tiedossa ja kokea älyllistä rauhaa. Rikas ei voi koskaan iloita rikkaudestaan yksinomaisesti, ja juuri siksi rikas joutuu jatkuvasti vollottamaan köyhyyttään vaatiessaan itselleen lisää optioita, koska jos rikas kokisi olevansa rikas, niin silloin hän ei voisi enää ahnehtia lisää rikkauksia.
Älyllisesti köyhät ahnehtivat lisää älyä, ja tiedon jano on valtava heillä, jotka kokevat riittämättömyyttä. On helppoa olla älyllisesti köyhä, mutta rikkaiden on täysin mahdotonta tunnustaa olevansa köyhiä. Yksikään rikas ei voi tunnustaa olevansa riippuvainen köyhistä, koska rikkaiden ajatukseen kuuluu itseriittoisuus.
Rikkaiden typeryys onkin juuri siinä, että he ovat pelkureita, sillä he eivät voi tunnustaa ahneutensa johtuvan köyhyydestä, -- kun taasen tiedonjanoisen on erittäin helppoa ja jopa kunnioitettavaa tunnustaa janoavansa lisää tietoa ja ahnehtivansa määrättömästi tietoa.
Rikkaina rikkaat eivät voi tunnustaa edes älyllistä köyhyyttään, puhumattalaan siitä, että he tunnustaisivat olevansa tiedonjanoisia.
Edellä mainituista syistä johtuen on mahdotonta, että Jumalan poika voisi syntyä rikkaiden asuntoihin. Älyllinen ei voi koskaan palvoa rikasta Jumalaa, eikä rikkaita ylipäätään, koska mitä palvomista onkaan rikkaiden kaikkinaisessa typeryydessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti