keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Suvaitsevaisuus selitetty

Viisas ihminen tietää, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa tavaraa, jos köyhä haluaa olla älykäs tunteellisuuden sijasta Esimerkiksi itse en koskaan osta halpakännykkää, koska minulla ei ole varaa korjailla sellaista -- tai kävellä ulkona taskussa vekotin, jolla ei tee muuta kuin soittaa...
Ostin vajaa kolme vuotta sitten maailman sen hetkisen huippukännykän, Samsung Galaxy SII:n, 530euroa, kiitos. Tuloni olivat tuolloin alle tuhat euroa/kk, jolla piti maksaa vuokrat, laskut, kaljat ja muu elely -- ja keräännyttää vielä hätävaraakin... Se kännykkä on toiminut oikein hyvin ja täyttänyt siihen asettamani muutkin toiveet kuin pelkkä puhelintoiminto.

Viisas ihminen tietää, ettei ihmiskunnalla oikeasti ole varaa kehitysmaalaisten lisäämiseen edes kehitysmaissa.

Kehittyneiden maiden ihmiset tulee asettaa etusijalle, koska he ovat kehittyneempiä. Eikä ketään ihmistä tai mitään rotua saa vahingoittaa, vaan hävinneet vain haipuvat pois oman yksilöllisen elämänsä kuluttua.
Tämä ei voi loukata minkään yksilön oikeuksia, koska jo suvaitsevaisten tasa-arvokäsitykseen kuuluu, että kehitysmaalaiset ovat vähintään yhtä hyviä ja kaikin puolin niin viisaita kuin suomalaisetkin, joten kehitysmaalaisilla on täysin oikeus kehittää omia alueitaan.

Sääli on sairautta. Emmehän me voi sääliä ketään niistä sadoista miljoonista menneisyyden ihmisistäkään, jotka hävisivät olemassaolon ja lisääntymistaistelun vahvemmilleen; Me olemme niiden lisääntymistaistelujen voittajien jälkeläisiä.
Joka hetki triljoonia siittiösoluja häviää lisääntymistaistelun. Emme voi mitenkään sääliä edes niitä miljoonia munasolujakaan, joita joka kuukausi valuu veren mukana naisten haaravälistä omia aikojaan pois. Päin vastoin. Säälin sijasta meidän tulisi kunnioittaa voittajia. Sillä me kaikki olemme voittajien jälkeläisiä ja viisaina ihmisinä me voimme kunnioittaa voittajia vain siten, että emme alenna kehittyneitä maita kehitysmaiden tasolle, vaan annamme kehitysmaille aidon tilaisuuden todistaa olevansa yhtä hyviä kuin mekin. Ja se voi tapahtua vain siten, ettei kehitysmaalaisia pidetä avuttomina ja autettavina, vaan annetaan niiden omia aikojaan itse auttaa itseään, koska he ovat kuulemma jopa parempia kuin kehittyneiden maiden ihmiset.
Kun vain lopetettaisiin kehitysmaalaisten ylistämällä alistaminen, niin jo se antaisi kehitysmaille paremmat kehitysmahdollisuudet, kun niiden parempi väki ei pyrkisi länsimaihin, vaan he joutuisivat ihan itse rakentamaan maistaan parempia paikkoja elää...

Jos kehitysmaalaiset asetetaan kehittyneiden maiden kansalaisten yläpuolelle esimerkiksi positiivista diskriminaatiota harjoittaen, niin silloin ihmiskunta on tehnyt todella huonot kaupat. Se tie johtaa ihmiskunnan tuhoon, jolla kehittyneet maat alennetaan kehitysmaiden tasolle ja jopa niiden alapuolelle vedoton tasa-arvoon ja tasavertaisuuteen.

Suomalaisuus on suvaitsevaisuudesta nouseva välttämätön kirosana suvaitsevaisille, koska suvaitsevaiset kaikessa tunteellisuudessaan eivät halua käsittää sitä, miksi ja miten suomalaisuudesta on tullut niin hieno maa maahanmuuttajille. Käsittäminen on järjellinen funktio, eikä sitä saavuteta tunteellisuudella.
Lähtömaissaan kehitysmaalaiset ylistävät Suomea ja haaveilevat kaiketi siitäkin, miten he Suomessa voisivat elää suomalaisten veronmaksajien varoilla, -- kun taasen suvaitsevaiset haukkuvat Suomea, koska suvaitsevaisuus pakottaa suvaitsevaisuusasenteelliset pitämään kaikkea sellaista arvossa, joka ei itsessään ole mitään. Suvaitsevaisuus ei perustu järkeen, vaan sokeuteen.
Älyllisesti köyhät suvaitsevat halpoja tuotteita ja karsastavat kalliita.
Positiivinen diskriminaatiota on juuri sitä, että köyhä ihminen köyhyytensä pakottamana ylistää halpatuotteita ja halveksii hyvin tehtyjä tuotteita, -- koska hän haluaa perustella itselleen sen, miksi hänellä itsellään ei ole kehittyneempiä tuotteita:
Köyhä ihminen nostaa halpatuotteet kalliita paremmiksi, koska hän haluaa tunteillaan selittää älyllisen köyhyytensä olevan jaloa ja tavoittelemisen arvoista.

Kuten huomataan, niin suvaitsevaisuus perustuu älyllisesti köyhän tarpeeseen selitellä oma köyhyytensä parhain päin itselleen.
Suvaitsevaisuus on halpamaista toimintaa ihmiskuntaa kohtaan.

Älyllisesti köyhät ostavat halpatavaroita ja sitten ylistävät, miten hienoja ne ovat. Älyllisesti köyhät kehuvat, miten halvalla he saivat sen tai tuon haluamatta lainkaan ajatella, tekeekö sillä halvalla mitään ja kestääkö se ja voiko sillä tehdä muutakin kuin vain ihastella sitä.
Kuten tunnettua, niin luonnossa ei vallitse tasa-arvo. Maailmamme kaikki ihmiset ovat kaikessa velkaa sille kehitykselle, joka tapahtui täydellisen epätasa-arvoisesti. Elävän luonnon epätasa-arvon voidaan jopa sanoa olevan absoluuttista, täysin ehdotonta. Satunnaisia onnenkantamoisia luonnon näennäisesti julmalle evoluutiolle ovat tuoneet vain elottoman luonnon mullistukset, jotka ovat saattaneet joskus estää vahvemman voiton ja jättää heikomman jatkamaan sukua ja eriytyämään kauemmaksi voittajistaan.

Blogi, 29.10. 2013: Ihmiskunnan tuho jatkuu
Tiede.fi, 30.10. 2013: Rotuoppien ongelmia
- Joka näkee evoluution, näkee siinä samalla epätasa-arvon.
Olisi epä-älyllistä julistaa epätasa-arvo epätoivotuksi, koska se olisi juuri sen evoluution kieltämistä, jonka ansiosta me olemme täällä ja ylipäätään voimme jotakin nähdä.

Jos ihminen ei näe evoluutiota, hän ei silloin toimi älyllisenä olentona.
Epätasa-arvon näkijät näkevät oikein,
- koska he eivät kiellä näkemäänsä, joka on fakta.
Ihmisen olemassaolon perusta on epätasa-arvo.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Huomaan että sinulla ja tällä toisella bloggarilla on aika samansuuntainen tapa ajatella, olettekohan jollakin tasolla sisaruksia?

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/11/paivan-mietelma_4.html