sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Hinnoista pois 65 prosenttia

Palkkojen lasku on hintojen tislausta; 
Mitä matalampi hintataso sitä kovempi on rahan arvo.

Palkkojen lasku olisi rahajuopolle samaa kuin juoppo siirtyisi keskioluesta koskenkorvan juojaksi

Ei ole poliitikot järjellä pilattuja; tyhmempikin tajuaa, ettei palkkojen leikkaus onnistu, jos ei tajuta, että hinnat ovat myös palkkoja. Näyttää kovin ilmeiseltä, että poliitikot pelkäävät inflaatiota juuri siksi, ettei heillä ole aavistustakaan faktoista;
Vuokrat ovat myös palkkoja. Samoin bensan hinta on bensan myyjien palkkaa, kuten silakan hinta on kalakauppiaan palkka.
IS, 2.2. 2014: Palkoista pois 5 % - kansanedustajan ehdotus aiheutti myrskyn
IS, 1.2. 2014: Kansanedustajan kova talouslääke: Suomalaisilta palkoista pois 5 %

Jos tai kun puhutaan palkka-alesta, niin silloin pitää puhua yleisestä hintatason laskusta.

Kun hinnat ja palkat pudotettaisiin samassa suhteessa alas, niin talousalueen kuluttaja ei huomaisi tuloissaan mitään eroa. Olen puhunut tästä jo parikymmentä vuotta netissä, mutta on se vaan kumma, että mun puhe hintojen laskusta ei ole koskaan saanut aikaan mitään hysteriaa:

Blogi, 04.10. 2013: Palkka-alen vastustus raittiiden terroria
Blogi, 21.03. 2013: Hintatason nosto katastrofi Suomelle
Blogi, 07.02. 2013: Nelos-olut ruokakauppoihin, taloustutkija vastaa
Blogi, 23.01. 2013: Palkkojen lasku, Viina, VR-monopoli hyvinvointivaltio
Blogi, 07.01. 2013: Muurahaisten talousoppi

Onko Virossa kaikki päin persettä siksi, että sen hintataso on puolet Suomen hinnoista ja palkoista? Suomelle ei voisi tulla minkäänlaista takapakkia, jos tai kun Suomen hintataso laskettaisiin reilusti alle Viron hintatason. Sillä silloin virolaiset joutuisivat hakemaan viinansa Suomesta - ja Viron kaljatehtaat joutuisivat rahtamaan kaljansa Suomeen virolaisten ostettaviksi?

Mutta!
Jos tai kun Suomen hintataso laskettaisiin Viron hintatasoa vähintään puolet alemmalle tasolle, niin välittömästi sen jälkeen inlaatio toimisi tismalleen samoin kuin se on aina toiminut.
Hintojen ja palkkojen lasku ei pysäyttäisi inflaatiota, mutta se saisi aikaan sen, että Suomi olisi jälleen kilpailukykyinen maa ja tänne tulvisi ulkomaisia sijoituksia, yrityksiä, turisteja.

Se ainoa este, joka estää poliitikkoja toimimasta viisaasti on se, että poliitikot ovat niin saatanan typeriä. Ja se taasen johtuu ahneudesta, joka tappaa järjen niin talossa, puutarhassa kuin eduskunnassakin. Poliitikot ovat naimisissa gryndereiden kanssa, jotka ovat typeriä yhtä kaikki.

Ei ainoastaan palkat ole palkkaa, vaan:
Hinnat ovat palkkaa,
Verot ovat palkkaa.

Verojen lasku alentaisi poliitikoiden ja muiden sossupummien palkkaa.
Hintojen lasku alentaisi rahapummien (rikkaiden, suom. huom.) palkkaa.

Asiantuntijoiden mukaan hintojen (palkkojen, suom. huom.) johtaisi katastrofiin. Samojen asiantuntijoiden mukaan Islanti teki täysin väärin, kun antoi pankkien romahtaa, eikä Islanti suostunut raha-asiantuntijoiden holhoukseen:
TE, 28.1. 2014: Islanti antoi pankkiensa kaatua - nyt häämöttää 2 % työttömyys

Että semmosta. Raha-asiantuntijat ovat pihalla faktoista, koska asiantuntijoiden tausta-ajatuksena vaikuttaa oma etu. Kaikki pankkiherrat ovat rahanisteja, joiden puheisiin ei tulisi lainkaan kiinnittää mitään huomiota.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tai sitten vaan lisää velkaa talouteen, jota ei voi koskaan maksaa pois.
Pankki ei lainaa tallettajien rahoja eteenpäin koska ne ovat pankin vakavaraisuuden edellyttämiä vakuuksia (4,5% Basel III sopimus) sille että ne voivat lainata tyhjästä luotua rahaa loput 95,5%.
Kun tämä suhde vaarantui esimerkiksi viimeksi -90 luvun lamassa, joutui valtio maksamaan veronmaksajien rahoilla pankkitukiaisia, joita rahoja eivät pankit ole tähän päiväänkään mennessä maksaneet takaisin, ja miksi valtio maksoi pankkitukiaisia, siksi että sillä valtio takasi yhteiskunta rauhan kun yksityistallettajien raha talletukset pankeissa turvattiin, vaikka paljon yrityksiä menikin konkurssiin, ja pankit realisoivat yritysten ja yrittäjien omaisuutta.
Valtion rahavarat eivät riittäneet koko sotkun maksamiseen, joten velkaiset yrittäjät jätettiin kärsimään nahoissaan.

Jos hinnoista ja palkoista pudotetaan 65% pois niin,valtionvelan suhde BKT:hen nousee kestämättömälle tasolle, se on tätänykyä noin 49% Bktstä, Eu:n mukaan raja on enintään 60%, muutoin tulee vaikeuksia maksella valtion ulkomaan velkaa pois

Kati Sinenmaa kirjoitti...

Anonyymi sanoi: "Jos hinnoista ja palkoista pudotetaan 65% pois niin,valtionvelan suhde BKT:hen nousee kestämättömälle tasolle, se on tätänykyä noin 49% Bktstä"

Miksi islannin/argentiinan/saksan/ ... ei tarvinnut maksaa? Uskokoo joku ihan oikeasti, että valtion velka jäisi nykytasolleen, jos rahan arvoa nostettaisiin 130 prosenttia?

Devalvaatio on rahan arvon nostamista, kun taasen inflaatio alentaa rahan arvoa: Inflaatiossa rahaa pitää olla jatkuvasti lisää...

Kun hinnat eli palkat tiputettaisiin ainakin 65 prossaa, niin samalla tietysti siirryttäisiin markkaan takaisin, jolloin erittäin arvokkaalla markalla saisi euroja julmetusti. Ja julmetulla määrällä euroja voitaisiin maksaa julmettu määrä velkoja. Eikä sekään olisi tavatonta maailman taloudessa, että annettaisiin velkojille kylmästi vain lämmintä kättä --- koska yhteiskunta menee eteen päin vain tuotteilla, eikä rahalla.

Ei kukaan ole niin typerä, että jättäisi hyvän tuotteen ostamatta vain siksi, että joku ökypankkiiri itkisi rahojensa perään.

Tässä rahataloudessa on se systeemivika, että sitä pelataan uskomuksilla. Järkeä siinä ei ole tippaakaan ja kaikki uudet ehdotukset torpataan "raha-asiantuntijoiden" uskomuksilla.

Jokainen raha-asiantuntija on rikkaiden virallistama; Yksikään ei voisi olla uskottava raha-asiantuntija, jos hän ei koko ajan puhuisi rikkaiden pussiin -- koska jokaikinen "virallinen" asiantuntija kuuluu rikkaisiin, eikä rikas voi koskaan nokkia toisia rikkaita.

Jokainen raha-asiantuntija pyrkii siis siihen, että hänellä itsellään olisi kaikissa oloissa kasvava tilipussi, joka siis edellyttää inflaatiouskoa.

Eikä tässä ole edes kyse devalvaatiosta, vaan rahan leikkaamisesta; Kaikki hinnat, palkat, velat ja saatavat alas...