sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Pakolaisia taustan perusteella

Mamu nimeltä Ozar Yanar kirjoittaa suu mutrussa Päivi Räsäsen pakolaispolitiikasta, että maahan pääsisi vain taustan perusteella. Asiaan tietty kuuluu, että valittelija ottaa jonkun kehitysmaalaisten itsensä aikaansaaman  onnettomuuden, jonka hän lätkäisee lukijan silmille siksi, että lukija alkaisi heti vetistelemään Ozanin olkaa vasten, miten huonosti Suomessa on asiat. Ozar Yanan, US. 11.5. 2014: Pakolaisia taustan perusteella?

Ozanin mielestä Päivi Räsänen kannattaa sellaista politiikka, että tänne otettaisiin vain niitä, joilla on oikeasti jokin tarve tulla suojelluksi,. Se ei tietysti käy niin Ozanille kuin kaiketi tuhansille muillekaan Suomeen jo päässeille mamuille, että fyysisesti terveiltä nuorilta vaadittaisiin oman kotimaansa arvojen puolustamista jopa asein ja kuolemaan saakka, kuten sadoilta tuhansilta suomalaisilta nuorilta miehiltä vaadittiin 75 vuotta sitten.

Ozan uikuttaa:
"Minun mielestäni pakolaiset on valittava sillä perusteella kenen hätä on suurin, ei uskonnon tai etnisen taustan perusteella. Haluaisinkin tietää, mistä taustoista tulevia Suomi karsastaa pakolaisia valitessaan. Kansalaisilla on oikeus tietää, jos Suomi syrjii tiettyjä ryhmiä pakolaispolitiikassa."

Kuten jokainen sisälukutaitoinen lukija huomaa, niin tuossa Ozan esittää kaksi keskenään ristiriitaista lausetta. On täysin selvää, että jos Suomi ottaisi vastaan Ozan Yanarin tarkoittamia ihmisiä, niin silloin Ozan itse ei olisi ikinä päässyt Suomeen, -- koska hänellä tuskin on ollut suurin hätä päätyä omasta maastaan pois. Ajatelkaa, miten Suomelle olisi käynyt, jos Suomesta olisi 76 vuotta sitten lähtenyt Ozanin kykyiset tyypit veke?

Ozan Yanar ei siis välitä hittojakaan omasta kotimaastaan koska on jättänyt sen niiden vallittavaksi, joita hän ei ilmeisestikään voisi päästää Suomeen! Vai voisiko!
Ozan Yanar vollottaa, ettei suomalaisilla ole oikeutta valita maahanmuuttajia, mutta ilmiselvästi hän on itse jo tehnyt valinnan, ettei hän voisi sallia niiden tulevan Suomeen, joille hän on luovuttanut oman maansa hallinnan. 

Kysymys kuuluu, että mistä me suomalaiset tiedetään, onko Ozar Yanar oikealla puolen, vai olisiko sittenkin ollut viisaampaa päästää Ozar Yanarin sijasta hänen vihollisensa tänne -- koska silloin olisimme varmasti saaneet Suomeen ihmisiä, jotka olisivat valmiita puolustamaan maataan.

Joka pakenee mieluummin kuin puolustaa omia arvojaan ei ole kelvollinen millekään maalle

Ei kommentteja: