tiistai 4. marraskuuta 2014

YT-pomojen kelvoton logiikka

ESIPUHE
Rikkaiden logiikka menee suunnilleen näin: Koska olen pomo, mun täytyy asua ja elää ylellisesti; Koska ylellinen asuntoni ja elämäni maksaa, niin vaadin, että sen maksavat jotkut muut kuin minä, koska olen johtaja. Niinpä potkin firmasta porukkaa ulos, jotta voin uskoa olevani vieläkin parempi johtaja ja voin siten elää vieläkin typerämpää elämää... Amen, hallelujaa...

HIVENEN PUUTOSTA

Yritysjohtajat potkivat väkeä ulos säästöjen nimissä ja nostavat omia tulojaan, -- koska ovat mukamas parempia silloin ja siinä, kun potkivat väkeä ulos. En mitenkään puutu siihen, oliko oikein vaiko eikö potkia tuhansia ihmisiä pellolle niistä yrityksistä, joiden johtajien palkkoja samaan aikaan nostettiin, vaan esitän, että sellaisilla pomoilla ei ole järjen hiventäkään.
YLE, 3.11. 2014: Yt-pomot takoivat entistä suurempia tuloja:
"Isot yt-neuvottelut ja yrityksien vaikeudet eivät näy toimitusjohtajien tuloissa vuonna 2013. Suurimman nousun tuloissa teki tietotekniikkayritys Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio, jonka pääoma- ja ansiotulot nousivat yli kaksinkertaiseksi toissa vuoteen verrattuna. Yritys irtisanoi vuonna 2013 lähes 600 työntekijää."


Jos hyvän johtajan ominaisuuteen kuuluu firman tuloksen nostaminen esimerkiksi potkimalla turhaa väkeä ulos, jos palkkojen lasku on mahdoton vaihtoehto, niin silloin hyvä pomo näyttää itse esimerkkiä laskemalla omaa palkkaansa niin reilusti, että se näkyisi yrityksen taseessa positiivisesti.
Koska onhan se täysin järjetöntä jättää oma palkka huomiotta, kun firmalle suurempaa tulosta lasketaan! Onko ihan mahdotonta ajatella sellaista, että jopa pomojen palkan laskeminen parantaisi firman katetta? Vastaan, että rikkaat eivät pysty loogiseen ajatteluun juuri siksi, koska he vaativat itselleen aina lisää. Logiikka vaatisi myös pomojen palkan laskemista, mutta siihen nuo ahneet ovat täysin kykenemättömiä.
Viisas ihminen elää suu säkkiä myöten: Jos minulla ei ole rahaa ostaa flagship killeri älykännykkää, en silloin osta halpaakaan, koska viisaalla ihmisellä ei ole varaa olla koneiden orjina. Ihminen on koneen orja, jos hän joutuu odottamaan tietokoneen prosessien valmistumista. Itse kasaamani kotikoneeni oli kolme vuotta sitten top 50:ssä. Tänään se on noin 200:ksi nopein kotiPC. Tavalliset kotiPC:t eivät sijoitu edes tuhannen joukkoon, vaan niiden nopeus on arkistoituna benchmarklistojen tuolle puolen.

Suomessa menetetään vuosittain miljoonia työtunteja hitaiden, eli kelvottomien tietokoneiden ruutujen tuijotteluun, ja se on vain tyhmää, että ihmiset niin tekevät, koska ahneina he eivät pysty loogiseen ajatteluun, koska looginen ajattelu on ajan funktio, eikä palkanvaatijoilla ole aikaa (ajatellakaan), koska heillä ei ole rahaakaan, koska muutoinhan he eivät valittaisi rahan puutetta.
Lähes parinkymmenen vuoden rupeama kivien järjestämisessä kivimuureiksi on opettanut minulle hitaasta ajasta enemmän kuin olin ensin ajatellutkaan...
Ei ole kummoistakaan elää hyvää ja onnellista elämää silloin, kun ei ole ahne. Jos ihmisen palkka (tulot) eivät riitä onnelliseen elämään, niin silloin ihminen on yksinkertaisesti typerys. Se on ehdottomasti väärin maksattaa muilla oma ahneus, olkoon kyseessä sitten ns. köyhä tai ns. rikas, joka kerjää satoja kertoja enemmän kuin yksikään romanikerjäläinen ikinä.
Jokainen euro, jonka vaadit, on jonkun toisen työn arvoa. Mitä enemmän vaadit rahaa sitä enemmän maailmassa pitää olla työvoimaa. Työvoimalla tarkoitan ihmisiä tai robotteja. Ihan sama asia palkanvaadintafunktiolle (Palkan vaatiminen ei välttämättä ole samaa kuin palkan saaminen; Vaatimaton ihminen tyytyy siihen, mitä saa, eikä pillitä sen päälle, koska viisaana hän pystyy hillitsemään halujaan, joten hänen ei tarvitse tuhlata vähäisiäkään rahojaan turhuuksiin.).
Rikkaiden kerjääminen on tehty lailliseksi, joten vain viisaat pystyvät näkemään, että rikkaat ovat kerjäläisistä kurjimpia, jonka sanoo yksin sekin totuus, että yhtä ns. kerjäistä varten tarvitaan yksi tuhannesosa (0,001) rikasta, kun taasen yhtä ns. rikasta varten tarvitaan satoja halpatyöläisiä ja se joukko vain kasvaa joka kerta, kun rikas vollottaa, että hänelle kuuluu sata tonnia lisää palkkaa, koska hän potki tuhat pellolle.

Yksi ns. rikas siis vastaa tuhatta ns. köyhää, eli tarvitaan tuhansia halpatyöläisiä, jotta ahneuteen langennut himoriippuvainen rikas voisi jatkaa luulotteluaan, että hänen työnsä on arvokkaampaa kuin kenenkään muun. Onhan se varsin typerää elämää se semmonen, jonka ylläpitäjäksi vaaditaan yhä suurempi kerjäläisten (palkanvaatijoiden) joukko. Palkkaa vaativat pankki-, ay-, yritys- ja puoluejohtajat kuin ovat suurin rasite työn tekemiselle virkapomoja listasta unohtamatta.
Jokainen vaatimus voidaan toteuttaa vain ja vain siten, että maailmaan synnytetään lisää ihmisiä. Koska vaatija ei milloinkaan itse tee sitä, mitä vaatii, vaan vaatimuksen tekijäksi vaaditaan aina joku muu. Vaatimushan ei ole vaatimus, jos se ei kohdistu itsen ulkoiseen osaan. Vain vaatimaton ihminen on viaton, eli viisas.
Inhoan tasan yhtä paljon niin köyhiä kuin rikkaitakin, koska molemmat ovat vain kerjäläisiä, jotka eivät tajua elämästä sen vertaa, että pyrkisivät eroon kaikista vaatimisista ja rupeaisivat vaatimattomiksi.

Onneksi tiede ja teknologia poistaa kohta rahan maailmasta, kun työmarkkinoille tulee satoja miljoonia robotteja, joilla ei ole pelkoa köyhyydestä, joten ne eivät siten ala ahneiksikaan.
YLE, 4.11. 2014: Maailman ensimmäinen baarimikko (The first bartender
IT-Viikko, 1.8. 2011: IPad-tehdas korvaa ihmiset roboteilla

Kun samaan aikaan suvikset, viherpiipertäjät, rikkaat  ja muut hörhöt vaativat maailmaan yhä lisää ja lisää ihmisiä, niin on helppoa huomata, että jo parinkymmenen vuoden kuluttua meillä on edessä äärimmäinen sopeutuminen rahattomaan maailmanaikaan.
(Löysin sattumalta otsikkoon sopivan blogin:
S.Kaukinen, 4.11. 2014: Guardian: Romahdus aikataulussa - väkiluku romahtaa )
Takkiraurta, 5.11. 2014: Työn loppu ja keskiluokan eroosio, osa IV
US, 8.11. 2014: Tutkimus: 85 rikkaimman omaisuus yhtä suuri kuin 50 % ihmiskunnasta

Onnellinen on silloin se, joka ei vaadi ketään toista oman ahneutensa ja omien himojensa maksajaksi, kuten tekee jokainen, joka vaatii itselleen palkkaa, koska palkanvaatiminen on kaikkein selvin todiste siitä, ettei ihminen ole viisas, vaan vain rahauskovainen.
Usko kumoaa järjen. Järjen käyttö kumoaa uskon. Uskokaa tämä, jos ette haluakaan sitä järkeillä.

Blogi, 20.2. 2011: Varokaa heikkoja paikkoja
Blogi, 2.12. 2010: Ehdotuksia rikkauden poistamiseksi

Ostakaa parasta, mitä on saatavilla, niin voitte edes siten oppia rahan arvon, eli ymmärtämään sen olevan jonkun veristä selkänahkaa. Rihkamaa on maailma jo täynnään, Ja lopettakaa vaatiminen. Jos muuta haluatte, ja koska Suomi on maailman kivisin ja vakain maa, niin painukaa metsään vierittämään kiviä, koska muutaman vuoden kuluttua teillä ei ole muutakaan tekemistä.

Laitteiden tekeminen jätetään laitteilla ja ihmisten pitää siksi opetella kokonaan toisenlainen elämä, johon ei kuulu raha, mutta jossa on runsaasti aikaa, joka on rahaa.

2 kommenttia:

Nyreä kirjoitti...

Ihmisiä kilometritehtaalle tuottavien johtajien saamille lisäpalkkioille on looginen selitys: Potkujen antaminen on olevinaan rankkaa puuhaa.
Siis likaisen työn lisää!

Johtajien yletön palkitseminen ei ole yleensä palkkaa tehdystä työstä, vaan nk. "lojaalisuudesta". Omistajat valitsevat mieluummin johtajia, jotka asettavat firman edun muun edelle - myös oman moraalinsa.
Kun omistajat saavat, mitä ovat tilanneet, heitä alkaa vaivata ajatus, että nämä "joustavamoraaliset" voisivat tilaisuuden tullen kähveltää heiltäkin.
Siksi näille pitää maksaa riittävästi, ettei olisi houkutusta "lisätienistiin".

Siis oikeastaan maksetaan moraalittomuudesta, ja sitten yritetään lahjoa rehelliseksi!

Nyreä kirjoitti...

Tuotannon täydellinen automatisointi on periaatteessa mahdollista vain, jos tuotteet jaetaan ihmisille ilmaiseksi. Eihän 100 %:n työttömyydessä kellään ole varaa maksaa.

Käytännössä automatisoitu tuotanto loppuu, kun saatavissa oleva hinta ei enää kata kustannuksia.
Siinä vaiheessa käsityötaidot palaavat arvoonsa. Kun edelleenkään ihmisillä ei ole rahaa, on siirryttävä vanhaan kunnon vaihtokauppaan.

Silloin raha menettää merkityksensä ja koko finassikolossi romahtaa. Ensimmäisenä kaatuvat tärkeilevät luottoluokitusfirmat: Kuka makasaisi Stanard &Poorsille tiedosta, että kellään ei ole mitään luottoa!