perjantai 30. tammikuuta 2015

Persoonallisuus kumoaa HeTuN

Puhuin tästä netissä jo yli 20 vuotta sitten. Kun jokaisella olisi oma yksilöllinen nimi, niin silloin emme tarvitsisi erillistä henkilöturvatunnusta. Oma nimi ja henkilöturvatunnus ovat kaksi samaa asiaa ja todellisuus pyrkii kaikin keinoin välttämään samuutta. Sellainen hallinto on pihalla todellisuudesta, joka luo päällekkäisyyksiä.

On mahdotonta, että voisi olla kaksi asiaa, jotka ovat samoja. Meillä tulee olemaan sekasortoa, jos ihmisillä on yhtä aikaa kaksi yksilöllistä tunnistetta. Järjestys vaatii järkeä, eikä siinä ole mitään järkeä, että ihmisille sallitaan oma nimi, jos heillä pitää olla henkilöturvatunnus.

IL, 29.1. 2015: Yhtiö kehittää lapselle ainutlaatuisen etunimen
Onneksi nimikalenteriin sopimattomat nimet tulevat yleistymään, jollei islamisaatio ehdi hätiin. Islam-vapaassa tulevaisuudessa ihmisillä ei ole tarvetta oman itsensä numerointiin, koska jokaisella on persoonallinen nimi, -- kuten intiaaneilla aikoinaan.

Ex-Yahoo-sivuiltani 2000-luvun alussa: www.geocities.ws/sinenmaa: EU on markkinavoimien alainen pörssi, johon voivat listautua vain markkinavoimilla toimivat valtiot
Samuus ja järjestys ovat toisensa poissulkevia. Jos haluat maailmaan oikein paljon järjestystä, niin silloin Sinun on ehdoitta sallittava maailmaan suurin mahdollinen määrä erilaisuutta.
Vain erilaisuutta voidaan järjestää.
Lait ja kaikenlaiset opit vain vähentävät erilaisuutta, joten täten on todistettu, että lait ja opit ovat järjestyksen vastaisia, koska ne eivät salli ihmisille erilaisuutta, eli persoonallisuutta.

Blogi, 28.3. 2012: Erilaisuuden suvaitseminen, osa 2
Blogi, 8.11. 2007: Rohkeat ovat erilaisia

Uskovaiset (ateistit, muslimit, poliitikot jms) vihaavat erilaisuutta.
Uskovaiset vaativat ajattelun yhdenmukaisuutta -- kielen köyhyyttä.
Uskovaisilta on ulottuvuudet hukassa.

Blogi, 10.2. 2015: Miksi muhammed on suosiossa, suomalaiset?
IS, 10.2. 2015: Tutkimus: Miksi muhammed  on suosiossa

Muslimien nimipäiväallakassa on vain yksi nimi
HS, 20.8. 2014: BBC: Yleisin miehen nimi Oslossa on Mohammed
SS, 23.2. 2014: Mohammedit menivät Jarien ohi
YLE, 3.1. 2007: Mohamed yleisempi nimi kuin Seppo tai Jari

tiistai 27. tammikuuta 2015

Johtajien Yleissitovuus ja Kuolevaisuuden taju

Presidentti Niinistö: Halu auttaa (ja toimia luottamustoimessa)
ilman vastapalvelusta mittaa ihmisyytemme


Talouden tulkki, 27.3. 2014: Valtio jatkaa palkkajohtajana
Blogi, 7.11. 2014: Ei ne pienet tulot vaan vaatimattomuus
Blogi, 2.2. 2014: Hinnoista pois 65 prosenttia
IL, 4.4. 2009: Kuolematon Lilius: "Puhun vain purjeveneestäni"

Esipuhe
Sosialismi perustuu ahneudelle. Ahneus on sairaus. Ahneus (ja sen seurannaisilmiö; palkan vaatiminen) on sosialisoinnin kivijalka. Ilman ahneutta missään valtiossa ei voitaisi harrastaa sosialisointia, jonka lievin muoto on ihmisten jatkuvasti lisääntyvä rajoittaminen.

Palkan vaatiminen on henkilöllistä toisen työn arvon sosialisointia. Vain palkanvaatijoista voi kehittyä sosialisoijia, koska sosialisointi on laajennettua palkan vaatimista.

Oikea kapitalisti ei voi sosialisoida toisen työtä eikä sen arvoa.
Yksikään palkanvaatija ei voi olla kapitalisti. Myös jokainen yritysjohtaja tai julkisen vallan haltija, joka vaatii palkkaa, on sosialisti. Kapitalisteilla on kuolevaisuutensa taju, kun taasen sosialistit potevat lapsellista omnipotenssia, joka ilmenee kaikenlaisina vaatimuksina ja itkupotkuraivareina.

Facebook, 30.1. 2015: Have I already told you the very truth that the salary requirement is socialization?
Pintaa syvältä, 30.1. 2014: Maailman rikkaimpien oma prosenttiliike
HS, 31.1. 2015: Lisätehtävät nostavat yritysten hallitusten tienestejä Suomessakin

Ovatko ihmiset edelleen eläimiä?

Kuten tunnettua, niin eläimillä ei ole tajua omasta kuolevaisuudestaan. Kuolevaisuuden taju edellyttää itsetietoisuutta yhdistettynä ajan tajuun. Itsetietoisuus taasen edellyttää toiseuden tuntemista. Ja ajantajun edellytys on tiedostaa eilinen, nykyhetki ja huominen -- historia, tämä tilanne ja sen tulevaisuus.

Kaikki nuo tuntuvat täydellisesti puuttuvan niin (yritys)johtajilta ja poliitikoilta kuin kaikilta muiltakin palkanvaatijoilta, erityisesti kaikilta niiltä, jotka haluavat yleissitovuutta.


Johtajien perustelu palkkojen/palkkioiden/kulukorvausten
nostoihin on sama kuin johtajien palkkojen yleissitovuus


IL, 27.1. 2015: Liliukselle puuhataan 10 000 euron korotusta:
Järvinen pitää suomalaista palkkiotasoa edelleen maltillisena:
nyt on saavutettu Järvisen mukaan muita Pohjoismaita, mutta
Keski-Euroopan taso on ihan "eri mittaluokkaa".
Sirpa Paatero (HS 25.1. 2015, s. A11):
"Haluan ensin katsoa ja arvioida, minkälainen muiden taso on
muiden valtionyhtiöiden hallituksissa.
"
Sirpa Paatero (IS, 24.1.2015):
"Luulen, että meillä on tässä muutamia muitakin yhtiöitä,
joissa ovat nimitystoimikunnat nyt toiminnassa.
Pitää katsoa näiden välillä yhtenäinen linja.
"

IS, 24.1. 2015: Paatero: Fortumin korotusprosentti kuulostaa suurelta:
Nimitystoimikunnan puheenjohtaja Eero Heliövaara perustelee Fortumin pörssitiedotteessa korotuksia sillä, että Fortumin hallituspalkkiot ovat jäljessä pörssiyhtiöiden yleisestä tasosta.
Yllä on lihavoitu vain tämän viimeisimmän kohun perusteluja rahanistien ahneudesta, mutta tismalleen samat perustelut kuuluvat kaikkialla joka kerta, kun johtajat korottavat omia ja toistensa etuisuuksia, palkkoja, palkkioita, optioita,...

Kiistattomasti yritysjohtajilla on vain heidän välisensä yleissitovuus, jonka olemassaoloa he itse eivät edes tajua, koska se on heidän automaattinen toimintatapa, joka ei perustu minkäänlaiseen järkeilyyn. Sama perustelu jokaiselle lisäpalkalle on eittämätön todiste kommunistisesta luonteesta.... Että "mulle kuuluu lisää rahaa, koska toisetkin johtajat ovat saaneet lisää...., koska muilla on korkeampi palkka ...". YLE-uutiset 27.1.2015, klo 17:00: "Fortum perusteli sitä sillä, että palkat ovat jäljessä yleisestä tasosta."

Ahneet johtajat eivät pysty kilpailemaan omalla palkallaan, koska he eivät selvästikään ole kapitalisteja. Johtajat patakommunisteina eivät pysty käsittämään, että he voisivat tehdä omasta palkastaan kilpailuedun...

Johtajat näkevät vain yrityksensä työntekijöiden alhaisen palkan oman yrityksensä kilpailuetuna, joka on täysin puhdasta kommunistista sosialisointia, eikä yksikään talousasiantuntija voi muuttaa tätä totuutta muuksi, sillä talousasiantuntijaksi voidaan virallistaa vain sellaisia, jotka eivät ymmärrä taloudesta hevon paskaa.

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen sanoo, että nyt on saavutettu muiden Pohjoismaiden tasoa, mutta hän ei lainkaan pysty ajattelemaan, että muiden Pohjoismaiden johtajien palkat nousevat kohti Keski-Euroopan ahneiden johtajien tasoa, koska Järvinenkin tunnustaa, että Pohjoismaiden ahneus ei yllä vielä läheskään Keski-Euroopan tasolle: ...Keski-Euroopan taso on ihan "eri mittaluokkaa".

EK ja yritysjohtajat vaativat, että yleissitovuus kumottaisiin; että jokainen yritys voisi itse neuvotella työsopimuksena ja palkkatasonsa.
Taloussanomat 27.11. 2012: Yrittäjien Järventaus: Yleissitovuus 40 vuotta vanha luomus:
Työehtosopimusten yleissitovuudesta pitää luopua, jos suomalaisten yritysten kilpailukyky ja työpaikat halutaan säilyttää, Suomen Yrittäjät sanoo. Järjestön mukaan järjestelmä luotiin aikoinaan aivan erilaiseen yhteiskuntaan.
IL, 14.1. 2013: Työehtosopimusten yleissitovuus poistettava

Olen täysin samaa mieltä. Mutta!

Yritysjohtajat eivät tajua sitä, että he itse vaativat yritysjohtajille yleissitovuutta joka kerta, kun he vertaavat omia palkkojaan toisten yritysten johtajien palkkoihin ja siksi vaativat itselleen lisää palkkaa, jotta heidän etuisuuutensa, palkkansa ja palkkionsa olisi samoja kuin muillakin  johtajille.

Rahan vaatiminen on muiden työn arvon sosialisointia

Mitä suurempaa palkkaa joku saa sitä vähäisempi on hänen kapitalismin tajunsa. Palkan vaatiminen on yksilötason sosialisointia. Ahneet (yritys)johtajat eivät ole kapitalisteja;
 - he ovat pahimman luokan kommunisteja.
Jokainen palkanvaatija elää elämäänsä palkkakuopassa, josta hän pääsee ylös vain kuoleman kohtaamisella. Viisas ihminen ei voi pudota palkkakuoppaan, sillä viisas ihminen ei voi koskaan vaatia palkkaa; viisaus on syntyy kuolevaisuudesta.
Eläimet evät tajua omaa kuolevaisuuttaan ja siksi on oikein kutsua eläimeksi jokaista sellaista, joka käyttäytyy muita kohtaan ikään kuin hän itse olisi kuolematon.

Kapitalismin olemus
  • Kapitalismi on kaikilla hinnoilla kilpailua.
  • Kapitalisti ei voi koskaan vaatia palkankorotusta.
  • Jokainen palkanvaatija on kerjäläinen.
  • Kapitalisti vaatisi ennemmin palkanalennusta kuin suostuisi kerjäläiseksi.
  • Kapitalisti kilpailee ainoastaan omalla palkallaan.
  • Deflatoorinen talous on todiste systeemin kapitalistisuudesta.
  • Inflatoorinen talous on tyypillistä sosialisteille.
  • Kapitalisti rakastaa deflaatiota, koska silloin hänellä on kiistaton todiste hintakilpailusta.
  • Kapitalistin vaatimattomuus estää kapitalistia elämästä yli tulojensa.
  • Kapitalistinen elämä vaatii suurenmoista älykkyyttä.
  • Kapitalistisessa järjestelmässä elinkustannusten lasku on pysyvää.
  • Kapitalismi johtaa kaikille ilmaiseen elämään.
  • Kapitalismissa päällekkäiset rakenteet eivät ole mahdollisia.
  • Kapitalismi on taivaan talousoppi.
Se tosiasia, että niin oikeisto kuin vasemmistokin pitää deflaatiota pahana, todistaa molempien leirien kuuluvan kommunisteihin, koska talouden perusperiaate on niillä tismalleen sama; hintojen ja palkkojen jatkuva korottaminen, eli rahan arvon vähentäminen.

- On mahdotonta, että kaksi eri leiriä olisivat oikeasti vastakkaisia toisilleen, jos niiden molempien tavoitteena on rahan arvon laskeminen. Talouden perus-toimintaperiaate ei voi olla sama sekä kapitalisteilla että sosialisteilla.

VAIN KAPITALISTIT OVAT KUOLEVAISIA

Palkanvaatijat ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole eläissään kohdanneet minkäänlaista vaaraa, joka olisi sytyttänyt heissä järjen valon. Rahanvaatijat: poliitikot, johtajat, työläiset, pörssihait, työttömät, uskovaiset, grynderit, diktaattorit, papit, ateistit, työläiset,.. Kaikki he elävät pumpulissa, joka nyhdetty jonkun muun selkänahasta. Yksikään palkanvaatija ei tiedä, mitä on elämä, koska heillä ei ole tajua omasta kuolevaisuudestaan.
Ihminen, joka ei ole joutunut kasvokkain oman loppunsa kanssa ei voi omata kuolevaisuuden tajua.
Ihminen ei voi vaatia muiden työtä itselleen, kun hänen kuolevaisuuden tajunsa on syttynyt.
Sosialistin erottaa kapitalistista se, että sosialisti ei ole sisäistänyt olevansa kuolevainen.

Youtube: Tasavallan presidentin Uudenvuoden puhe 1.1. 2015, t=490s
Sosialisti voi olla empaattinen vain muiden rahoilla

Sosialisteilla ei voi olla empatiaa, koska heiltä puuttuu toiseuden tunteminen. Toiseuden tunto liittyy aina oman kuolevaisuutensa tiedostamiseen. Kuolevainen tiedostaa, että toiseus jää eloon vaikka hän kuolisikin, ja siksi kuolevainen ei voi omia toiseudelta sen työtä eikä työn arvoa, sillä kuolevaisen aito empatia ulottuu jopa haudan takaa eläviin: Kapitalisti haluaa eläville ja jälkeen jääville vain hyvää.

Sosialistien ja muiden vassareiden empatia näyttäytyy aina muiden auttamisena muiden varoilla. Milloinkaan sosialisti ei auta toista ihmistä pyyteettömästi, omilla varoillaan, vaan vaatii siihenkin aina muiden työn arvoa itselleen, jotta voi sitten jakaa nenä pystyssä almuja alemmilleen, ei-ihmisille.

Kapitalisti näkee muut ihmisen tasavertaisina. Ihminen ei pidä muita tasaveroisena, jos hän ei anna muiden kehittyä ja kehittää itse itseään, vaan haluaa oman ulkokultaisuutensa tähden jakaa muille toisten muiden rahoja.
Todellinen empatia on myös sitä, että annetaan itsensä kaltaisille olennoille aito mahdollisuus itse kehittää itseään ja yhteisöään, eikä mennä mestaroimaan sitä muiden varoilla. Sosialistit kokevat olevansa yli-ihmisiä, joiden korkein arvo vaatii heitä vaatimaan muilta työn arvoa -joko suoraan palkan vaatimisena tai valtiollisen sosialisoinnin kautta -itselleen.

Kukaan ei voi olla sosialisti vaatimattomasti:
Vaatimaton sosialisti on yhtä mahdoton kuin punakattoinen avoauto.

Blogi, 21.1. 2015: Muhammed, Jeesus ja diktaattori
Blogi-label: Maksimipalkka
IL, 26.1. 2015: Täysi tyrmäys Fortumin jättikorotuksille
IL, 25.1. 2015: Lukijat suuttuivat Fortumin palkkionkorotuksista: "Menkää katsomaan ruokajonoja"

torstai 22. tammikuuta 2015

Kehuu kehitysapua viran puolesta

Kun julkisen vallan haltija ylistää jotakin hallinnon toimintaa viran puolesta
niin silloin omakehu haisee ja silloin hallinnon mädännäisyyttä yritetään peittää:
US, 21.1. 2015: Ylisti Suomen kehitysapua ”viran puolesta” – puhuu nyt suunsa puhtaaksi
HS, 5.2. 2015: Ulkoministeriön teettämä raportti haukkuu Suomen kehityspoliittiset ohjelmat

Vallanhimosta vanhuuden ansiosta parantunut voi puhua suutaan puhtaaksi siitä, miten hän aiemmin ihan omaa tyhmyyttään piti yllä mätää hallintoa. Mutta, kun samaa tekee virassa yhä oleva, niin jokainen älykäs ymmärtää, että sellainen ihminen on elänyt siihen asti pumpulissa eikä tiedä yhtään mitään tosiasioista:
HS, 21.1. 2015: Kehitysapua arvosteleva kirja saa kritiikkiä ministeritasolta asti
HS, 21.1. 2015: Ex-suurlähettiläs haukkuu nykyisen kehitysavun:
Auttaa enemmän rikkaita kuin köyhiä


Ei tarvitse olla kummoinenkaan ajattelija, kunhan vaan on terve, niin ymmärtää sen, että myös virassa olevat asiantuntijat pyrkivät ensisijassa toimimaan oman etunsa tähden, eli he eivät voi puhua suutaan puhtaaksi, koska hekin kärsivät vallanhimosta ja ahneudesta.

Sirpa Paatero ylistää hallintoa viran puolesta ja hän ei siten pysty lainkaan ajattelemaan, että sitä samaa tekevät myös ne "asiantuntijat", joita hän kuuntelee.
YLE, 7.11. 2014: Kyseenalaiset asiantuntijat
Jälleen kerran suomalaisten pitää odottaa kymmeniä vuosia ennen kuin ministeri voi puhua suutaan puhtaaksi, -- jollei ministeriä sitä ennen kohtaa jokin yllättävä luonnollinen tapahtuma kuten tsunami, jonka seurauksena tuhannet ihmiset kummasti parantuvat päivässä vallanhimosta ja avustususkonnosta.

Hallinnon itsekehu pitää julkisen vallan sokeana. Avustustyöntekijät eivät pysty antamaan mitään arvoa kehitysmaissa tapahtuvalle kehityksellä, vaan he kaikessa hurmoksellisuudessaan omivat kehityksen omiin nimiinsä.

Esimerkki: Hallintoa ja kehitysapua kehuvat, miten kehitysapu on tuplannut mosambikilaislasten koulussakäynnin: Kehityslehti: "KUVASI ON MUSTAVALKOINEN, MATTI":
Vielä vuonna 1990 mosambikilaislapsista 36 prosenttia aloitti koulun, mutta nyt määrä on kohonnut 72 prosenttiin."

Voisiko olla mahdollista, että Mosambik ei itse keksinut koulutusta, vaan tuo 32 prosenttiakin on länsimaiden "hyväntekijöiden ansiota?

Ajatelkaas sitä mahdollisuutta, että Mosambikissa olisikin ollut luonnollista kehitystä, jolloin sen seurauksena Mosambikissa olisi ilman kehitysapuakin koulutustaso noussut, kuten se nousi sata vuotta sitten Suomessakin?
On äärimmäisen typerää väittää, että Mosambikin koulutusaste olisi jäänyt tuohon 32 prosenttiin ilman kehitysapua! Pikemmin on niin, että ilman kehitysapua Mosambikissa kaikki lapset voisivat nyttemmin käydä koulua.


Kehitysapu pitää yllä avuttomuutta ja rahaholismia. Mutta suurin uhka kehitysavusta koituu kehitysavun rahoittajille, eli suomalaisille veronmaksajille, joiden talous vuotaa kuin seula aivan mielettömiin projekteihin, jotta poliitikot voivat kehua mätää hallintoaan.
Poliitikot ja virkamiehet ovat niin ihastuneita omiin mielettömyyksinsä, että he eivät voi mitenkään sallia kehityksen tapahtuvan itsestään, ja siksi poliitikot kehuvat jopa sellaista kehitysapua, jossa suomalaisten pitää mennä tyhjentämään suomalaisten rakentamia vessoja Afrikassa, koska afrikkalaisilla ei saa antaa mahdollisuutta itsekehitykseen, joten nyt kehitysapulaiset voivat kehua, miten he ovat keksineet afrikkalaisten puolesta jopa klosetin.

Kun ihminen tekee toisen puolesta jotakin sellaista, joka kuuluisi ihmisen itsensä tehtäväksi, niin håän saa siitä erittäin hyvät vibat. Onhan se vallan himokasta vaikkapa rakentaa vessoja niille, jotka eivät ole itse vielä ymmärtäneet hygienian merkitystä, koska tuollainen suhtautumistapa estää tehokkaasti ihmisten luonnollisen kehityksen, josta seuraa se, että jatkossa kehityksen estäjien pitää pyyhiä perseetkin: Sari siivoaa vessoja Afrikassa

Mielenkiintoista. Poliitikoiden mielestä suomalaisia ei missään tapauksessa saa pakottaa suomalaisten vessojen tyhjentäjiksi, mutta auta armias, millaisen orgasmin poliitikko saa, kun hän jakaa veronmaksajien rahaa, jotta "avustustyöntekijät" pääsevät Afrikkaan siivoamaan afrikkalaisten paskoja. Siinä koko "avustusketju" poliitikosta viherpiipertäjän paskaiseen sormeen asti kokee olevansa yli-ihmisiä, kun he ovat "auttaneet" kehitysmaalaisia kehittämästä itse omia yhteiskuntiaan.


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Muhammed, Jeesus ja diktaattori

Diktaattorit eivät voi mitään sille, että heidän pitää tappaa kaikkein älykkäimpiä. Ihmisestä ei voi tulla diktaattori, jos hän ei koe hyvien ihmisten olevan uhka hänen menestykselleen. Alemmuudentuntoinen ihminen haluaa parantaa itsetuntoaan kampittamalla ja tuhoamalla niitä, jotka ovat menestyneet elämässään. Älykkäät ihmiset ovat aina olleet suosittua riistaa vallanpitäjille ja sellaiseksi haluaville.

Älykkyys ei voi koskaan ilmentyä uskonnollisesti. Älykäs ihminen ei siten voi peittää älyään, koska äly ilmenee aina harhaoppisuutena. Jokainen poliitikko ja ehdottomasti jokainen uskonnollinen johtaja vihaa sydämensä pohjasta jokaista sellaista, joka ei toista poliitikkojen korulaiseita tai hoe uskollisia riimejä.

En usko, että nykyisen muotoisissa hallitusjärjestelmissä oli yhden yhtäkään viisasta, koska valtaan ja julkiseen virkaan pääsyyn vaaditaan aina uskonnollistyyppisten lauseiden hokemista. Edes demokratiassa sellainen ei voi tulla valituksi, joka ei puhu niin kuin aivopesty kansa odottaa; Mahdotonta on minun uskoa, että olisi olemassa yhtäkään puoluetta, joka ottaisi ehdokkaakseen ihmisen, joka puhuu ns. omiaan. Ehdokkaaksi voidaan valita vain niitä, jotka ovat luopuneet järjestään ja pitävät aivojaan poliittisten ja uskonnollisten riimujen kovalevynä.

Kuitenkin. Ihminen voi parantua tyhmyydestä, mutta sellainen ihme yleensä johtaa siihen, että ihminen luopuu uskonnostaan tai politiikasta. Tyhmyyden voi parantaa vain vanhuus, kuolemanvaara tai itse kuolema. Kuolleista mulla ei ole kummoistakaan esimerkkiä, mutta kuolemanvaaran parantamasta on: Sauli Niinistö, josta sähköpylväskokemuksen myötä karsisi paljon tyhmyyttä.
Yleensä kuoleman sylistä pelastuneet julistavat, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin politiikka/hallitseminen. Siten he tahattomasti paljastavat olleensa typeryksiä siihen astisessa elämässään. 
Eilen paljastui myös vanhuuden aiheuttama tyhmyydestä parantuminen:
TE, 20.1. 2015: Ulkoasiainneuvos Ylellä: Kehitysapuhankkeet valuneet kokonaan hukkaan

Ajatelkaas sitä, jos julkisen vallan hallitsijat presidentistä apusiivoojaan saakka olisivat vapaita tyhmyydestä, eli tahallisesta järjettömyydestä? Suomi on ollut menestystarina vain siksi, että täällä ollaan valehdeltu hieman vähemmän kuin muissa valtioissa. Mutta. Ilman tuollaista järjetöntä asennetta oman virkansa pönkittämiseen meidän maamme ja kansalaisimme olisivat loistavia esimerkkejä siitä, mitä järki voisi saada aikaan, kun mikään uskonnollinen aate tai poliittinen ideologia ei sitä pidättelisi.

Voidaan -tai minä voin- hyvin ajatella, miten monta älykästä ihmistä on tuonkin valtion virkamiehen vätystelyn takia kampitettu vain siksi, että herra sai pysyä virassaan siihen saakka kunnes vanhuus tuli ja pelasti hänet ja antoi hänelle voimia puhua edes hieman totuuksia vallitsevasta järjestelmästä:
Vahtera: 3.11. 2014: Kenialainen James Shikwati: “Kehitysavulla Afrikka pakotetaan pysymään kerjäläisenä eikä se ikinä opi mahtavista luonnonrikkauksistaan huolimatta seisomaan omilla jaloillaan”
YLE, 21.1. 2014: Kehitysapu on epäonnistunutta
Wikipedia: Dead Aid, Dambisa Moyo

Mitä tällä on tekemistä Muhammedin tai Jeesuksen kanssa. Sitä vaan, että Jeesus ei pyrkinyt hallitsijaksi, kun taasen Muhammed oli hallitsija. Sitä vaan, että Jeesus ei julistanut tuovansa rauhaa, mutta Muhammed julisti uskomuksensa rauhan uskonnoksi. Sitä vaan, että Jeesus ei kulkenut miekka kädessään, mutta Muhammed hakkaksi matalaksi jokaisen, jonka hän kuvitteli olevan hänelle jollakin tavoin uhka.
Muhammedin tyhmyyden paransi vasta kuolema, mutta Jeesus oli koko elämänsä harhaoppinen. Hallitsijana Muhammedin oli pakko tuhota jokainen, joka ajatteli omilla aivoillaan.
Muhammed suvaitsi Jeesusta vain siksi, että Jeeesus oli hänelle kuollut; Jos Jeesus olisi elänyt Muhammedin aikaan, niin juutalaissten johtajien ei olisi taervinnut tappaa Jeesusta, koska sen olisi tehnyt Muhammed.
Tuota järjetöntä valtaa on jatkunut siitä lähtien, kun ihmisellä kulli nousi päähän. Ja tulokset ovat karmeita; kymmeniä tuhansia vuosia jatkunut tyhmien ihmisten suojelu ja älykkäiden vainoaminen.
Wikipedia: Banu Qurayza
Ibm Matti: Miksi muslimien on vihattava juutalaisia

Muhammed ei suinkaan ollut kansanvillitsijä, vaan armoton hallitsija, joka pystyi ajattelemaan vain omaa itseään hieman napansa alapuolella, kuten kaikki hallitsijat kautta aikain ovat toimineet.

On käsittämätöntä, millaiseen helvettiin poliittinen korrektiuden johtama sääli on meitä johtamassa. Suvaitsevaisten uskonnolliset mittasuhteet saanut säälittävä tunteellisuus estää kehitysmaita kehittymästä juuri niiden ehdottomien lakien mukaan, joiden kautta länsimaat nousivat kivikaudesta tekniikan kauteen. Mutta ei vielä sekään riitä, vaan nyt suvaitsevaiset vaativat, että länsimaiden kansalaiset pitää korvata kehitysmaiden alemmilla yhteiskuntaluokilla, joilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta tyhmyyteen.

Se tie johtaa lopulliseen tuhoon, missä vallitseva luokka suojelee niitä, jotka uskaltavat toistaa hallitsijoiden valheita, ns. yleisen mielipiteen mukaisesti. Tämän maailman uskonnolliset ja poliittiset johtajat tappavat joka päivä potentiaalisia Jeesuksia ja Einsteinejä.
Ei niitä tarvitse suojella, jotka uskaltavat puhua vain puolueen iskulauseita tai uskonnon totuuksia, koska sellaiset ihmiset eivät voi saada aikaan sitä kehitystä, jonka tuotteita tuollaiset tyhmät himoitsevat. Jokainen uusi tekninen vimpain johtuu harhaopista. Jokainen poliitikon suunavaus estää järjen äänen maasssamme.
IS, 21.1. 2015:
Britit ihmettelevät Sääntö-Suomea: ”Saako siellä enää edes puhua alkoholista?”
Poliitikoiden vapaus on siinä, missä he kiljuvat riumusta keksiessään jälleen uuden lain, jolla kyykyttää kansaa. Mikään määrä lakeja ei ole riittävä. Poliitikot ja uskonnolliset johtajat omaavat saman mielen; He eivät voi sallia ihmisille minkäänlaista vapautta, koska ihminen ei voi olla diktaattori, jos hänen ympärillään on vapaita ihmisiä, jotka hallitsevat itse omaa elämäänsä järjellään, joka on peräisin Luojalta.

torstai 15. tammikuuta 2015

Kolmannen asteen yhteys

Fools garden

Huoh. I wonder how wonder why... and all i can see is just an other muslim
Milloin muslimit pääsevät kolmannen asteen yhteyteen uskontonsa kanssa?
Mutta. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä islamin kanssa:
Pat Condell, 15.1. 2015: Nothing to do with islam

LiveLeak esittää: Islam vuonna 2015
Mutta sillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa,
koska siinä ei ole kyse edes terrorismista.

Kumitonttu, 15.1. 2015: Geert Wildersin puhe 14.1.2015

Hovioikeuden mukaan muslimeilla on oikeus leikellä lapsia, koska se ei millään tavoin liity islamiin. Lapsia saa viillellä vapaasti ympäri kehoa varmaan jopa kirveellä, kunhan vaan muistaa julistaa, ettei sillä ole mitään tekemistä islamin kanssa:
TS, 5.12. 2013: Oikeus: Poikien ympärileikkaus ei rikos

Tässä alla on lista niistä ammateista, joiden harjoittajilla ja asiakkailla
on laillinen oikeus silpoa lapsia: Suomen kaikki unelma-ammatit

Verkkouutiset, 15.1. 2015: Suomi mainittu ISIS:n uhkausviestissä

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ottakaa muslimit oppia suomalaisista

Onko oikein, että suomalaiset eivät matki ketään, vaan toimivat kaikessa, kuten Allah määrää:

Profeetta Väinämöinen on sanonut: "Joka on (joidenkin) ihmisten kaltainen, hän on yksi heistä."
(Koonnut Antero Vipunen) Tämä on erittäin tärkeä periaate Suomessa.


"Kuuluisa oppinut Iku Turso kirjoitti kerran, että yksi Sammon tarkoituksista on erottaa luontopolun seuraajat kaikista muista ihmisistä.

Vilkaisu Kalevalaan ja Lönrotin selityksiin osoittaa meille, että meidän suomalaisten ei ole tarkoitus matkia tai seurata sokeasti ketään muita ihmisiä. Meillä on oma erityislaatuinen opastuksemme ja sen puoleen meidän tulee kääntyä.

On olemassa eri jakeita, joissa selvästi sanotaan, että meidän tulee erottua juutalaisista, muslimeista, roomalaisista, persialaisista, magialaisista, monijumalaisista, jaahiliyyan ihmisistä, beduiineista, jotka eivät hyväksyneet Kalevalaa kokonaan, ja niin edelleen.

Kuultuaan tämän pitkän listan ryhmiä ymmärtää seuraavan seikan: me suomalaist olemme ainutlaatuisia ihmisiä. Otamme elämäntapamme, arvomme ja tapamme vain Väinämöisen oppaista - Kalevalasta ja Kantelettaresta - ja Impivaaran tavoista. Emme välitä siitä mitä muut seuraavat.

Itse asiassa, sydämissämme meillä ei ole minkäänlaista halua seurata heitä tai olla heidän kaltaisiaan. Tahdomme olla kuten impivaaralaiset ja vain kuten impivaaralaiset.

On surullista, että nykyään monet suomalaiset pyrkivät ja tekevät paljon töitä seuratakseen vastapuolella olevien ihmisten jalanjälkiä

Tässä maassa monet ihmiset kutsuvat meitä kulkemaan muslimien jalanjäljissä. He ajattelevat meidän olevan samanlainen vähemmistö kuin hekin ja että he ovat selvinneet hyvin.
On uskomatonta, että kutsumme toisiamme seuraamaan niiden jalanjälkiä, jotka ovat ansainneet Väinämöisen vihan.

Ettekö ymmärrä, että he ovat saavuttaneet asemansa tässä yhteiskunnassa tavoilla, jotka ovat täysin laittomia Pohjolassa?

Kun tämä halu matkia ja seurata uskottomien tapoja kohtaa suomalaisen, se on hyvin surullinen asia."


lauantai 10. tammikuuta 2015

Islamin uhrit ry bannattu

- Ovatko poliitikot kaappimuslimeja?

ESIPUHEITA
Blogi, 10.1. 2015: Rauhan uskonto Islam ei aiheuta (uskon)sotia
Blogi, 10.1. 2015: Poliitikot oikeassa: Islam on absoluuttinen oppi
Blogi, 10.1. 2015: Islam on rauhan uskonto

Kuten on kaikkien tiedossa, niin länsimaiden poliitikot ympäri maailman julistavat islamin olevan rauhan uskonto. Jotta islam olisi oikeasti poliitikoille rauhan uskonto, niin sen sellaisena pitämisen edellytyksiä ovat muun muassa nämä:
1. Poliitikoiden kuuluu syvästi halveksia oman maansa kansalaisten uskomuksia
2. Poliitikoiden pitää asettaa muslimit kantaväestöön nähden paremmiksi.
3. Poliitikot eivät voi sallia mitään sellaista liikettä muslimeja kohtaan, jota he syvästi toivovat kristittyjä kohtaan.

Kohta yksi on jo tullut ilmi siinä, että poliitikot asettavat muslimien kulttuurin aina etusijalle. Esimerkiksi Suomessa poliitikot olisivat jo kieltäneet kaikki suomalaiset perinteet, mutta kansan syvistä riveistä kuuluvat murahdukset ovat muistuttaneet poliitikoita siitä, että he eivät tulisikaan valituiksi vihreälle oksalle uudestaan, jos he tuhoaisivat liian nopeasti suomalaisuuden.

Kohdan kaksi symboli on positiivinen syrjintä, jonka suurin raatokukkanen ilmentyy siinä, kun poliitikot vollottavat, että ilman mamuja bussitkaan ei kulkisi. Eipä kulkisi ei, koska suomalaisia ei edes päästetä bussinajo kursseille, joissa maahanmuuttajille annetaan ilmainen ajokortti....

Kohta kolme on mielenkiintoinen
Koska islam on poliitikoille rauhanuskonto, niin siksi missään länsimaassa ei voida sallia yhdistyksiä, joiden nimenä olisi "Islamin uhrit". Islamin uskonnolla ei voi poliitikoiden mukaan olla minkäänlaisia uhreja, koska poliitikoiden mukaan islam on puhdasta rauhaa.

Islamin uhrit ry on oletusarvoisesti kielletty, koska sellainen yhdistys olisi jo pelkkänä nimenä loukkaus politiikoiden tyhmyyttä kohtaan. Olisihan se suorastaan poliitikoiden pilkkaamista, jos joku ihminen pääsisi edes vähän esittämään olevansa islamin uskonnon uhri. Islamin uhriksi esittäytyvä luokiteltaisiin välittömästi äärinatsiksi, koska poliitikoiden mukaan islam ei voi missään eikä milloinkaan aiheuttaa kellekään mitään.

Monet ovat kaiketi kovin kummastelleet sitä, miten on mahdollista, että islamia pakoon lähtevistä yksikään ei ole ilmoittanut olevansa islamin uskonnon uhri. Olisi luullut, että esimerkiksi Ruotsiin tulleista puolesta miljoonasta muslimipakolaisista edes yksi olisi halunnut perustaa jonkinsorttisen Islamin uskonnon uhrit ry:n. Tai edes kertomaan siitä, mikä sai hänet pakenemaan islamilaisesta valtiosta.

Jostain syystä muslimien on mahdotonta tunnustaa olevansa oman uskontonsa uhreja, vaikka he ovat paenneet omaa uskontoaan. Syy siihen, miksi muslmit eivät pysty järjestymään islam-uskonnon uhreiksi, johtuu paljolti siitä, että länsimaissa heille tarjotaan ilmainen elämä - muslimeina. Suvaitsevaisten monikulttuuriuskonto suorastaan vaatii, että maahanmuuttajien ei pidä muuttua, koska muutoin monikulttuurisuus ei voisi toimia. Ja kaiken lisäksi muslimit saavat kokea olevansa jalustalla ja parempia ihmisiä tarvitsematta siihen edes koraanin lauseita,  koska poliitikot kaappimuslimeina takaavat muslimien koskemattomuuden.

Poliitikot ovat siis etukäteen sitoneet valtiovallan, jotta valtio ei edes oikeudenjakajana voi pitää muslimeja tasa-arvoisina, koska yksikään suomalainen ei voi ilman rikossyytettä esittää olevansa islamin uhri. Poliitikoiden märkäuni islamista rauhanuskontona voi elää vain niin kauan, kun uskontojen uhreiksi ja heidän edustajikseen valitaan vain tiettyä porukkaa. Ateistit ovat pärjänneet oikein loistavasti poliitikoiden märkäunen nukku-matteina, sillä ateistin kulli seisoo joka kerta, kun he ajattelevatkin kristinuskontoa.

On selvää, että poliitikot itse ovat fanaattisina kaappi-islamisteina kykenemättömiä tajuamaan omien julistustensa seuraukset. Jos nimittäin poliitikot olisivat ymmärtäväisiä, niin he olisivat itsekin tajunneet, että islamin pitäminen rauhanuskontona asettaa kaikki muut uskonnot alisteiseen asemaan ja se estää ihmisiä kertomasta totuuksia islamin häijyydestä ihmisiä kohtaan.
Mitä muuta se on kuin puhdasta typeryyttä esittää, että islam ei voi olla minkäänlaisen väärintekemisen motiivina, kun taasen samaan aikaan poliitikot säätävät kansan omille uskomuksille yhä tiukempia rajoituksia.

Poliitikot ovat kuuroja islamin nimissä tehdyille kauheuksille, koska heillä on fanaattinen ennakkoasenne, että islam on rauhanuskonto, joten poliitikot ovat sokeita kaikelle sille, mitä maailmassa tapahtuu.
Epätäydellisessä maailmassa se on hulluutta julistaa jonkin ideologian olevan täydellinen. Poliitikko on pettänyt kansan ja oman järkensä, jos hän julistaa jonkun uskonnon olevan kaikkia muita parempi ja pyhempi, josta ei saa piirtää edes kuvia.

Yrjö Perskeles, 10.1. 2015: Je suis Seppo
Tajukangas, 11.1. 2015: Muslimit juhlistavat onnistunutta iskua
MailOnline, 9.1. 2015: 'Every single French Jew I know has left Paris': ......
IS, 12.1. 2015: Kouachin veljesten kotikulmilla kovat reaktiot terroritekoon - pidetään sankareina

Islam on rauhan uskonto

Tässä pilkataan islamia:
IS, 10.1. 2015: Suomalaistyttö pyrki terroristijärjestön riveihin - kääntyi ensin muslimiksi

Onhan täysin mahdotonta, että ihmisen pitää ensin kääntyä islamiin ennenkuin voi ryhtyä terroritekoihin. Poliitikot ovat niin julistaneet absoluuttisena totuutena, ettei islam voi aiheuttaa mitään pahaa maailmaan, joten Iltasanomat ja muut lehdet kiihottavat kansanryhmää vastaan kirjoittaessaan tervällä kynällään, että typykän pitää ensin kääntyä muslimiksi ennen kuin hänet hyväksytään terroristijoukkoihin.

HS, 5.2. 2015: Mustien lippujen synkeä marssi:
Isisin maailmankuva nojaa islamin sotaisaan historiaan

Blogi, 10.1. 2015: Poliitikot oikeassa: Islam on absoluuttinen oppi

Kysytään vielä varmuuden vuoksi poliitikoilta: Mihin uskontoon typykkä kääntyi, jotta hän olisi voinut päästä terroristiksi? En voi uskoa, että poliitikot valehtelevat minulle ja muille kansalaisille, joten poliitikoilla on varmasti totuudellinen vastaus, mikä on se uskonto, johon typykkä palasi?

Eihän kenenkään tarvitse kääntyä kristityksikään halutessaan tehdä pahaa muille, joten olen nyt havainnut virheen tässä maailmassa, joka olisi varmasti täydellinen maailma, kunhan vaan poliitikotkin olisivat muslimeja, koska islam ei voi aiheuttaa mitään pahaa kellekään, sillä niin ovat tämän maailman hallitsijat kaikille julistaneet.

Ainiin? Kenenkäs vika se eurokriisikin sitten on, jos kerta poliitikot tuntevat totuuden jopa uskonnoista täydellisesti? Miten kummassa totuudellinen poliitikko voi olla osallinen Suomen lamaan ja moneen muuhun hieman epätäydelliseen asiaan?

Johtuuko maailman epätäydellisyys ja terrorismi siitä, että poliitikot pitävät ainoastaan islamia rauhanuskontona, jolloin poliitikot itse asiassa julistavat uskontojen olevan epätasa-arvoisia? Miksi poliitikot eivät noudata säätämiään lakeja ja pidä kaikkia uskontoina rauhanuskontoina, jolloin kukaan ei julkisesti voisi pitää uskontoja sotien syynä?

Toisaalta. Jos poliitikot julistaisivat vaikkapa kristinuskonnon olevan rauhan uskonto, niin silloin poliitikot joutuisivat tuomitsemaan uskontojen uhrit uskonrauhan rikkomisesta, koska poliitikoiden mukaan rauhan uskonto ei voi syyllistyä mihinkään pahaan tekoon.

Poliitikot oikeassa: Islam on absoluuttinen oppi

Vain absoluuttisen täydellinen oppi voi olla perustana rauhan uskonnolle
Ihminen, joka julistaa jonkun uskonnon olevan rauhan uskonto, on siinä samassa esittänyt väitteen, että kyseinen uskonto on absoluuttinen oppi, jolla ei voi edes teoriassa olla mitään mahdollisuutta tuottaa maailmaan mitään muuta kuin rauhaa:
Blogi, 10.1. 2015: Rauhan uskonto Islam ei aiheuta (uskon)sotia
Blogi, 10.1. 2015: Islam on rauhan uskonto


Olenko minä hullu -- vai ovatko poliitikot tulleet hulluiksi,
- julistaessaan vain yhden uskonnon täydelliseksi uskonnoksi?

Ihminen, joka julistaa islamin olevan rauhan uskonto olematta itse muslimi on hullu, koska  olisi mieletöntä olla kuulumatta uskontoon, joka ei voi tuottaa mitään muuta kuin rauhaa.

Poliitikko, joka haluaa rauhaan maailmaan, ja joka julistaa islamin olevan rauhan uskonto, voisi omalta osaltaan olla täydellisen rauhantahtoinen vain siten, että hän itse tottelee sokeasti islamin oppeja.

Olisihan se mielettömyyden huippu yrittää jollakin muulla tavoin -kuin koraanilla- saada rauhaa
maailmaan, jos julistaa ei-muslimina islamin olevan rauhan uskonto.

Miksi siis meillä on poliitikoita, jotka eivät ole muslimeja?

Poliitikko on emävalehtelija, jos hän julistaa islamin olevan rauhanuskonto,
mutta ei kuitenkaan itse ole islamisti.

Onko oikeasti niin, että islam ei voi mitenkään olla syyllinen minkään ihmisen tekoihin? Onko täten totta, että islam on yhtä tyhjän kanssa, koska se ei millään tavoin aiheuta kenenkään ihmisen mielitekoja hyvään eikä pahaan, vaan jokainen ihminen on itse syyllinen omiin tekoihinsa?

Ateistien mukaan kristinuskovaisuuden saa aikaan geenivirhe, jota he kutsuvat jumalageeniksi. Josta seuraa se ihmeellinen totuus, että ateismia ei saa aikaan ihmisen hermosto, vaan sen vaikuttaja on jokin henkiolento. Onko samoin laita myös muslimeilla; että koraanin täydellisten oppien lukeminen ei vaikuta muslimien mielihaluihin, vaan ne halut ja himot saa aikaan sama olematon henki, joka vaikuttaa ateisminkin?

Muutoin en voi käsittää sellaista, että kun koraani käskee muslimia pitämään vääräuskoisia alistettuina, ja koska semmoinen on minun järkeni mukaan vähintääkin minua loukkaavaa, niin se ei johdukaan koraanista, koska koraani ei voi poliitikoiden mukaan aiheuttaa minkäänlaista harmia kellekään ihmisille.

Jos kuitenkin muslimi on minulle tai jollekin toiselle harhaoppiselle harmiksi, niin onko minulla oikeus harmistua siitä, vai pitääkö minun vain alistua ja hokea, että minua on kohdannut täydellisyys, koska yksikään muslimi ei voi tehdä mitään muuta kuin täydellisiä tekoja, sillä niin ovat poliitikot julistaneet minullekin, että islam on täydellinen uskonto, sillä vain täydellinen uskonto voi olla rauhan uskonto.

Jos muslimin teot eivät olekaan täydellisiä, niin aiheuttaako muslimi silloin maailmaan epätäydellisyyttä?

Onko todella niin,että maailma olisi täydellinen paikka, kunhan vaan poliitikotkin rupeaisivat muslimeiksi, sillä minun korviini poliitikko ei kuulosta uskottavalta, jos hän hokee ei-muslimina, että islam on rauhanuskonto. Poliitikko, joka ei ole muslimi, aiheuttaa maailmaan epätäydellisyyttä ja sotia, sillä vain muslimi voi olla aidosti ja täydellisesti rauhanomainen kaikessa tekemisessään.

Ovatko poliitikoiden asiat todellakin näin hullusti?
Islamko siis on vaikuttanut poliitikon aivoihin ajatuksen, että islam on rauhanuskonto? Mutta! Miksi kummassa se sama islam ei sitten ole tehnyt poliitikoista muslimeja, koska itse en voi uskoa Allahin olevan iloinen siitä, että ei-muslimit omasta harhaoppisesta luonnostaan voisivat puhkua totuuksia islamin rauhanomaisuudesta. Mihin me tarvitsisimme koraania, jos poliitikot koraania lukematta voivat lausua totuuksia?

Voi Jeesus sentään. Poliitikot pilkkaavat islamia, koska he tavallaan väittävät voivansa lausua totuuksia olematta muslimeja?

Jeesus sentään sanoi, että hän toi maailmaan miekan, mutta onko niin, että Muhammed sai Jeesuksen tuoman miekan? Miksi Jeesus olisi tuonut maailmaan vain yhden miekan, ellei malliksi kaikille muille? Mihin kristityt ovat hukanneet Jeesuksen tuoman miekan?

Oliko Jeesus rehellinen, kun hän sanoi, ettei hän tullut maailmaan tuomaan rauhaa? Ovatko muslimit poliitikoiden kanssa taasen valehtelijoita, koska he väittävät islamia rauhan uskonnoksi, vaikka minä en halua olla kenenkään muslimin orja?

Pyydän hartaasti poliitikoita vastaamaan näihin kysymyksiini, koska nämä Allahin totuudet ovat minulle vielä hiukkasen epäselviä? Pliiiizzz. Saanko edes hiukan puristella islamin pintaa finneistä?




Rauhan uskonto Islam ei aiheuta (uskon)sotia

Islam on rauhan uskonto -- Islam-uskonnolla ei voi olla uhreja.
Vain krisinuskonto voi tuottaa uskonnon uhreja, koska ...
 - The Religion of Peace: 
What does the Religion of Peace Teach About...

Maailmassa on meneillään kymmeniä uskonnollisia konflikteja ja sotia:
Sunnit vs shiiat, Afganistan, Irak, Iran, Libya, Pakistan, Palestiina, Syyria, Jammu-Kasmir, useat Afrikan maat, kuten Sudan, ...
Mutta islam ei millään tavoin liity niihin, koska islam on rauhan uskonto.
Necrometrics: Statistics of Wars, Oppressions and Atrocities of the Twenty-First Century


Näinä päivinä länsimaiden poliitikot hokevat jälleen, ettei islamin nimissä raakuuksia tekevät ole oikeasti muslimeja, koska islam on rauhan uskonto. Varmasti nuo Pariisin islamistiterroristit pääsevät kuitenkin islamilaiseen hautuumaahan, joten puheet siitä, että he eivät olleet oikeita muslimeja olisi syytä pitää vähän hiljaisemmin äänenpainoin.

Sunnit eivät ole koko islam. Shiialaisuus ei ole yhtä kuin islam.
ISIS ei ole koko islam.
Kaikki nuo kuitenkin noudattavat islamin oppeja, kukin oikeaksi katsomallaan tavalla. Isisläisten hirmuteot eivät ole sen raaempia kuin muidenkaan muslimien islamin nimissä tekemät teot:
Ateismi ei ole rauhan uskonto; Saudi-Arabian mukaan ateistit ovat terroristeja.

Esimerkki: Mitä sanovat rauhan uskontoa puolustavat poliitikot tästä:
The Register, 8.1. 2015: Saudi Arabia to flog man 1,000 times for insulting religion on Facebook
Miten on? Kun ihmiselle annetaan toisinajattelun vuoksi 1000 (tuhat) raipaniskua, niin selviääkö tuo viisas mies-parka siitä hengissä -- ja onko se jotenkin sivistynyt osoitus islamin uskonnosta, koska sen tuomion antoi islamilainen valtio koraaniin perustuvan lain mukaan?

Nuo islamia rakastavat poliitikot eivät koskaan ole julistaneet muita uskontoja rauhanuskonnoiksi. Esimerkiksi kristinuskoa ei voi sanoa rauhanuskonnoksi, koska kristityt ovat menneiden vuosisatojen saatossa tappaneet Jeesuksen nimessä miljoonia vääräuskoisia, vaikka Jeesus ei itse koskaan tappanut yhden yhtäkään eläintä, puhumattakaan ihmisistä, toisin kuin muuan toisen uskonnon profeetta.

Siitä syntyisikin valtava älämölö, jos kristinusko julistettaisiin rauhanuskonnoksi, koska heti sellaisen julistuksen jälkeen tuotaisiin esille faktat, miten kristityt tekivät ristiretkiään surmaten kaikki, jotka eivät suostuneet puhumaan oikeita sanoja.

Jos kristinuskonto olisi rauhan uskonto,
- niin silloin Uskontojen uhrit ry olisi rikollinen järjestö.

Kristittyjen raakuuksien syynä oli heidän uskontonsa, mutta muslimien raakuudet eivät voi johtua uskonnosta, koska muslimien uskonto on rauhan uskonto. Uskokoon ken tahtoo, josta seuraa se, että islamin rauhanomaisuuteen uskovien kädet ovat punaisia viattomien eli toisinajattelijoiden verestä. Sillä poliittisen liturgian mukaan kristityt eivät voi olla viattomia, koska he ovat satoja vuosia sitten tappaneet harhaoppisia, kun taasen nykyaikana vääräuskoisia koiria tappavat muslimit ovat viattomia, koska se lukee koraanissa, että vääräuskoinen pitää tappaa, jos hän ei suostu dhimmiksi.

Pari viatonta kysymystä: Johtuuko dhimmiys islamista?
Tarkoittaako dhimmiys tasa-arvoisuutta eri uskontojen uskovien kesken?
Antaako koraani muslimille mahdollisuuden uskonnonvapauteen?

Poliittisen korrektiuden läsnäolossa ei voida tehdä minkäänlaista virallista listaa islamin nimissä tehdyistä rikoksista, koska on virallinen totuus, että islam on rauhanuskonto. Äänestäjille ei saa millään tavoin esittää islamin ideologian olevan nykyajan suurin syyllinen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Koska jokaisen islamistisen terroriteon jälkeen äänestäjiä nuoleskelevat poliitikot julistavat, ettei islamilainen ideologia ole voinut olla vaikuttimena tekoihin, niin pitää sitten tuoda esille faktoja monista tämän päivän sodista ja konflikteista, joissa joko kaikki, molemmat  tai vain yksi osapuoli on muslimeja:
Wikipedia: Islam and war
CBN: 1,400 Years of Christian/Islamic Struggle: An Analysis
Mark Humphrys: Killings for Islam
Takkirauta, 9.1. 2015: Totta vaiko tarua islamofobiasta?
Answering islam: Offensive War to Spread Islam
Religion of peace: Ten Obvious Reasons Why Islam is NOT a Religion of Peace

Entäs mitä porukkaa ovat sitten nuo poliitikot, jotka haluavat kaikin tavoin raskauttaa äänestäjiä yhä uusilla rajoituksilla? Käsky käskyn päälle, lakia lain päälle. Otetaan esimerkiksi vaikkapa poliitikoiden luomat aserajoitukset ja verrataan niiden seurauksia kristinuskonnon aikaansaannoksiin:

Necrometrics: Which Has Killed More People:
Christianity or Gun Control?
 Ajatteles tätä... Tässä on vain osa pistelaskua:
1929 NL:n tuli aserajoitukset. Noin 20 miljoonaa uhria
1911 Turkki teki aserajoitukset. Puolitoista miljoonaa tuhottiin
1938 Saksa rajoitti aseiden saantia: Miljoonia saksalaisia tuhottiin.
1935 Kiina laati aserajoituksia. 20 miljoonaa toisinajattelijaa tuhottiin
Jne... Lue yllä linkistä, pärjäisikö kristityt tuossa sadonkorjuussa.
Poliitikoiden olisi siis syytä katsoa peiliin: He eivät ole olleet oikeassa ennenkään, joten miksi he nyt olisivat oikeassa siinä, että islam on rauhan uskonto?

Eikä olekin totta, että ne ovat olleet poliitikoita, imaameja, ajatollia, pappeja, ideologisteja, rabbeja ja muita sellaisia, jotka ovat aiheuttaneet +90 prosenttia ihmiskunnan tappioista. Tuon laskun tekee äärimmäisen karmivaksi se, että poliitikot ja uskonnolliset johtajat ja heidän lakeijansa ovat aina halunneet tuhota toisinajattelijat, eli juuri sen osan ihmiskuntaa, joka on osannut itse ajatella.

Ihmiskunta olisi olemassaolonsa matkallaan jo puolivälissä tähtiin, jos vain poliitikot olisivat tehneet edes puolet päätöksistään oikein päin, eli tuhonneet ihmiskunnasta niitä huonoimpia geenejä eikä sen parhaimmistoa.

Parhaillaan poliitikot petaavat jälleen uutta mieletöntä käänteistä evoluutio vaatiessaan yhä kovemmin niitä hiljennettäväksi, jotka eivät suostu uskomaan poliitikoiden hokemaan, että islam on rauhan uskonto.

Sunnit ja shiiat eivät tietystikään taistele toisiaan vastaan islamin uskonnon nimissä, koska islam on rauhan uskonto. Tämä sinun on syytä pitää mielessäsi, kun seuraavan kerran kuulet puhuvien päiden julistavan töllöstä, että islam on rauhan uskonto, josta seuraa se poliittinen totuus, että kaikki muslimit ovat viattomia. Muslims living with muslims is...
Poliitikko ei koskaan voi sanoa julkisesti, että sunnit ja shiiat sotivat islamin vuoksi, joten joku voisi udella poliitikoilta, mikä on muslimien keskinäisen sotimisen ja terrorin syy. Onko niin, että maailmassa ei ole yhtäkään oikeata muslimia, koska islam ei voi  olla syy mihinkään väärään?

Islam on täydellinen oppi, joka ei voi olla syynä minkäänläiseen pahaan oloon, koska muutoin sitä ei voi kutsua rauhanuskonnoksi. Syyllistyvätkö poliitikot Jumalan pilkkaamisen, koska he väittävät vain islamin olevan täydellinen, kun taasen muut uskonnot epätäydellisinä voivat aiheuttaa jopa naarmuja?
Miten kummassa islam voi olla täydellisempi kuin kehittyvä tiede, koska islam ei ole antanut ihmiskunnalle edes kalasnikoveja...?
Äskeinen Pariisin terrori-isku ei ole raakuudeltaan ja määrältään mitään verrattuna sunnien ja shiiojen tekoihin, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska niitä ei esitetä televisiossa, ja koska sunnien ja shiiojen uhrit eivät ole olleet viattomia, koska niillä ei ole kasvoja, joita esittää, ja poliittisen korrektiuden nimissä televisiossa ei voida esittää edes äärimmäisen julmia ruoskimistuomioitakaan, jotka ovat suurta kansanhuvia islamistissa maissa.
Miten olisi, kun iltauutisissa näytettäisiin edes sharialain mukaisia käden katkaisuja, koska nekään eivät voi olla mitään muuta kuin rauhanomaisuuden todisteita islamista?
Scripta, 8.1. 2015: Muutama sana Pariisista

PS. Oletteko koskaan kuulleet, että uskontojen uhrit olisivat syyttäneet uhriudestaan islamia? Ette varmaankaan, koska islamin jäljiltä jää vain hautoja - ja pakolaisia, joita kutsutaan maahanmuuttajiksi - joiden uskontoa ei saa kritisoida.
Lähes kaikki Suomeen muuttaneet ovat uskonnonuhreja. Jokainen voi tykönään miettiä, minkä niminen uskonto on saanut aikaan ihmiskunnan historian suurimman muuttoaallon.

Ateistitkaan eivät esitä ällöttävää pilkkaansa islamia kohtaan, koska ateistit haluavat tuhota maailmasta sen parhaimman osan, kuten kaikki muutkin valtaa himoitsevat pitävät vihollisenaan viisaita, sillä viisas ihminen ei koskaan voi olla samaa mieltä kuin yleinen mielipide.

Ateistien kiivailu kristinuskontoa vastaan todistaa poliitikoille sen, että islam on rauhan uskonto, koska poliitikot eivät voi kannattaa kristillisiä arvoja, sillä sellainen olisi ristiriidassa politiikkojen hellimän monikulttuurisuus-uskonnon kanssa, jonka hartaat uskovaiset julistavat ainoastaan islamin rauhanomaisuutta, koska muutoin uskontojen uhreiksi voisivat ruveta jopa maahanmuuttajat.
Blogi, 10.1. 2015: Poliitikot oikeassa: Islam on absoluuttinen oppi

torstai 8. tammikuuta 2015

Tutkijat huolettomia islamin kasvusta

Ihme ja kumma: Verovaroilla loisiva tutkija on huolissaan islaminvastaisuuden kasvusta.
YLE, 8.1. 2015: Terrorismitutkijan Leena Malkin huoli: Islaminvastaisuus kasvaa

Miksi kyseinen tutkija ei ole ollut huolissaan muslimien kasvavasta länsimaalaisuuden ja kristillisyyden vastaisuudesta?
WZB.eu, Dec. 2013: Fundamentalism and out-group hostility
Pew forum, 30.4. 2013: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society

Viime vuonna muslimit kautta maailman surmasivat tuhansittain kristittyjä ja muita länsimaalaisia, mutta ilmeisesti sellainen on tutkijoiden mielestä täysin normaalia toimintaa muslimeille, joten sellaisesta ei tietystikään tarvitse olla huolissaan.
Mutta auta armias, jos joku piirtää edes pilakuvan muslimeista, niin se todistaa verovaroilla puhuville valopäille, että länsimaalaisiin pitää kohdistaa lisää rajoituksia, jotta mamut eivät pahoittaisi itse mieltään, joka ilmentyy terrorismina ja kaikenlaisena muuna kukkoiluina.

Ainiin! Leena Malkki kunnon kristittynä ei voi sallia sitä, että kristillinen länsimaalainen lopettaisi toisen poskensa kääntämisen ja iskisi länsimaalaisvastaisia muslimeja kunnolla turpaan.

Vihavainen, 8.1. 2015: Poliittinen korrektius ja tulevaisuuden haasteet
Scripta, 8.1. 2015: Muutama sana Pariisista

Kaikkina aikoina ihmiskunnassa on esitetty porua siitä, että "miten nykyaikana voi tapahtua tällaista". Edes tutkijoilta voisi odottaa muutakin kuin lässytystä, kuten sellaista, että tunnustettaisiin ihmisen olevan edelleen eläin eläinten joukossa, josta pitäsi seurata sellaistakin, että uskomusten annettaisiin keskenään kilpailla, mikä niistä on vahvin ja paras. Se on saatanallista pitää uskontoja tasa-arvoisina, koska totuus on, että uskomukset eivät ole tasa-arvoisia.

On se kumma, että kapitalismissa uskonnot on täysin vapautettu kilpailusta, kun taasen kaikenmaailman tutkijatkin ovat sitä mieltä, että se on oikein kilpailla vaikka ihmisten selkänahoilla.

Kaikki palkkataulukotkin ovat pelkkää puhdasta uskomusta; Järjellä ei koskaan voida perustella, miksi johtajuudesta pitää maksaa kymmeniä, jopa satoja kertoja enemmän kuin johtajan perseenpyyhinnästä, mutta auta armias, jos joku valopää, joka antaa kutsua itseään tutkijaksi, ajattelee uskomukseen perustuvalla palkallaan ns. jumaluskomuksia, niin jostain täysin järjettömästä syystä hän kutsuu niitä kaikkia yhtä arvokkaiksi.


Vain muslimit ovat velattomia

Muslimien ei tarvitse maksaa velkaa esi-isiensä hirmutöistä toisin kuin suomalaisten pitää, koska kukkahattuämmien taholta suomalaisille on tervahautojen vuoksi sälytetty hirmuinen velanmaksutaakka joka puolelle pallukkaa.

Olisihan se aivan rasistista sanoa, että me emme voi ottaa tänne muslimeja, koska he ovat velkaa maailmalle, -- mutta kaikkien mokuttajien onneksi muslimit täysin velattomina kaikessa viattomuudessaan voivat tehdä mitä tahansa, sillä muslimien pitää maksaa nykyisistä hirmutöistään velkaa vasta tuhannen vuoden kuluttua.
Ainiin, mutta muslimit eivät voi milloinkaan tehdä mitään väärää, koska vain muslimit ovat viattomia ja kaikki vääräuskoiset ovat jo ansainneet kaikkien viattomien tuomion...

Muslimit eivät vielä koskaan ole esittäneet mielenosoituksia muslimien terroristi-iskuja tai ääri-islamia vastaan samoissa mitoissa, mitä länsimaalaiset tekevät. Tosin eräässä USA:n miljoonakaupungissa peräti 24 muslimia osoitti mieltään isisiä vastaan, mutta luultavasti he menivät sen jälkeen kiiruusti lähimpään moskeijaan pyllistelemään syntiään anteeksi.

Sen sijaan selväjärkiset ihmiset ovat vuosikymmeniä  nähneet miljoonia muslimeja kiivailemassa sananvapautta ja demokratiaa vastaan ja polttelemassa lippuja.

Niinpä muslimien ei tarvitse tuhanteen vuoteen hoilottaa Juicen Maksamme velkaa-biisiä, koska musut vasta tekevät velkaa. Mutta. Vaikeeta on musujen tehdä paljoakaan velkaa taikaseinien lähistöillä.

Blogi, 27.2. 2015: Vaihda tietokoneesi koraaniin

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Mokuttajan ja uskovaisen ero

Mitä eroa on suvaitsevaisella ja X-uskovaisella?

Uskovainen puhuu, että pitäisi peljätä yksin Jumalaa.
Mokuttaja eli suvaitsevainen julistaa, että pitää pelätä uskontoa, ja erityisesti erästä iillä alkavaa sellaista. No. Me kaikki järjelliset tiedetään, että mokuttajat pelkäävät hysteerisesti muslimeja, mitä kaikkea he voivatkaan tehdä, jos heitä kohden edes aivastetaan. Internetin loputtomilta pelloilta voidaan helposti ottaa perhoshaaviin se, mitä muslimit itse asiassa ovat: He ovat pelkureita!
Amboy Times, 12.2. 2007: The List of Things That Offend Muslims
Plankin Vakio, 21.5. 2009: Things That Do Not Offend Muslims

Islam on pelkureiden uskonto. Se ei ole pelon uskonto, vaan se houkuttaa jo valmiiksi pelkureita, jotka eivät uskalla elää järjellistä elämää. Ihminen, joka ei uskalla ajatella, ei myöskään uskalla elää, koska elämää ei voi voida elää muuten kuin ajattelemalla. Jopa siat ajattelevat korkeampia ajatuksia kuin muslimit.

Islam ei eläisi hetkeäkään, jos islamin noudattajia ei peloteltaisi kuolemalla mistä tahansa asiasta.
Muslimit eivät saa edes piirtää kuvia, mutta heidän mielipuolinen profeettansa ei huomannut sanoa, että myös profeetan nimi on vain kuva ja joka ottaa nimekseen profeetan nimen, on samalla syyllistynyt profeetan kuvan palvontaan.

Salman Rushdie 7.1. 2015: I stand with Charlie Hebdo, as we all must, to defend the art of satire, which has always been a force for liberty and against tyranny, dishonesty and stupidity. “Respect for religion” has become a code phrase meaning “fear of religion.” Religions, like all other ideas, deserve criticism, satire, and, yes, our fearless disrespect.

Youtube, 18.6. 2014: Brigitte Gabriel gives FANTASTIC answer to Muslim woman claiming all Muslims are portrayed badly

Mokuttajat vollottavat, että suurin osa muslimeista on maltillisia, joten muutaman terroristin teoista ei pidä syyllistää koko populaatiota. Yllä oleva video muistuttaa meitä siitä, että joka ikisen tyrannin on nostanut valtaan maltilliset hihhulit. Natsi-Saksan asukkaista valtaosa oli maltillisia saksalaisia. Neuvostoliiton hirmutekojen aikaan suurin osa neukuista oli maltillisia.
Jos on lupa syyllistää maltilliset saksalaiset siitä hyvästä, että he äänestivät Hitlerin valtaan, niin silloin voidaan järkeillä, että maltilliset muslimit tulevat kohta puoliin käyttämään demokratiaa hyväkseen ja he äänestävät valtaan tyranniuden, jonka rinnalla kaikki muut tyrannit näyttävät nynnyiltä. Viimeisin tyranni on aina pahempi kuin aiemmat.
Parhaillaan Ruotsissa nousee valtaan suvaitsevaisten hirmuhallinto, joka haluaa tuhota kaikki väärinajattelijat, vaikka suurin osa ruotsalaisista julistaa olevansa maltillisia, jotka ihan vaan hyvää hyvyyttään eivät voi suvaita eri tavalla ajattelevia.

Islamista tulee ihmiskunnan seuraava tyranni, koska suvaitsevaiset ovat samanlaista massaa kuin natsi-saksan kansalaiset tai kuin kommunistit, jotka antoivat Stalinin murhata 30 miljoonaa heitä parempaa ihmistä.

Tosi-uskovaiset pelkäävät Jumalaa. Suvaitsevaiset pelkäävät islamia:
 - mokuttajat kärsivät islamofobiasta.

PS. Katselkaa ihmeessa kaikkia niitä muslimien teoista otettuja videoita, koska muutoin te syyllistytte valheeseen. Itse olen katsellut Naked Islamin sivuilta tuhansia irtopäitä, joten jos joku mokuttaja väittää, että muslimit ovat syypäitä vain pariin kolmeen pään leikkuuseen --jos niihinkään, koska kaikkihan voidaan nykyään photoshopata-- voin ajatella siitäkin eri tavalla ja niin faktuaalisesti, johon yksikään mokuttaja eri pysty.


Poliitikot ja virkamiehet julistavat, että Sinäkin olet oikeutettu pätevöitymään sairaanhoitajaksi, poliisiksi, pelastustyöntekijäksi, lääkäriksi. Tajuatteko te pelkurit, että kaikki nuo edellä mainuttujen ammattien harjoittajat joutuvat katselemaan kaikkea sitä paskaa, josta yrität suojella muita?
Poliitikkojen mukaan jopa kehitysmaista voidaan ottaa tänne kuka hyvänsä ja kouluttaa hänet sairaanhoitajaksi tai poliisiksi, jonka pään pitää kestää nähdä verta ja suolia paljon reaalisempina kuin mitä niitä näytetään videoilta. On siten groteskia julistaa, että tavallisen ihmisen pään ei pidä kestää veren näkemistä.
Jos kerta on totuus, että juuri Sinä olet oikeutettu kouluttaututumaan edellä mainittuihin ammatteihin, niin pystytkö ihan oikeasti julistamaan itsellesi, että sinun pitää kieltää muita ihmisiä katsomasta islamistien julmuuksia, vaikka on totuus, että kaikki ihmiset voisivat halutessaan päästä poliiseiksi, poliitikoiksi, sairaanhoitajiksi, terroristeiksi,.. Jolloin he eivät niin vain voisikaan työntää päätään pusikkoon.

Tämä oli vastineeni Hesarin uutispäällikön pelkurimaiselle päätökselle julistaa kaikki sellainen pimentoon, joka osoittaisi muslimien pahuuteen:
Jussi Pullinen, 7,1. 2015: Mieti, ennen kuin jaat videon terroristihyökkäyksestä

jussipulliset julistavat, että koska sinun pitää työntää pääsi pusikkoon, niin siksi Sinusta ei ole lääkäriksi, poliisiksi, pelastushenkilöksi tai muuhun vastaavaan ammattiin, jossa joutuisit varmasti näkemään pahempaakin kuin mitä Ranskassa tänään on nähty.

Lääketieteen kehityksen myötä kuolema oli työnnetty muutamaksi kymmeneksi vuodeksi pois ihmisten keskeltä. Nykyisin kuolema yritetään uudelleen saada takaisin ihmisen luonnolliseksi osaksi.

Mokuttajat ja muut pelkurit pyrkivät työntämään katkenneet luut, verikokeiden veripisarat ja irtopäät pois ihmisten silmistä, jolloin ihmisistä tulee äärimmäisen hysteerisiä kaikkeen sellaiseen, joka muutoin ei hätkähdyttäisi heitä. Muutaman vuoden kuluttua jussipulliset julistavat, ettei kellekään saa näyttää, kun ihminen kompastuu omiin jalkoihinsa, koska sekin näky on silloin kaikkein inhottavin näky, kun kaikki muu on siivottu näkymättömiin, vain niiden tavisten nähtäviksi, jotka ovat kouluttautuneet edellä mainittuihin ammatteihin.

PPS. Olivatko kuolleiden pesijät ja patologit tunteettomia ja terroristeja siihen aikaan, kun kuolemaa ei saanut näyttää taviksille?
Miten joillakin voi olla niin kieroutunut mieli, että he luulevat ihmisten tulevan tunteettomiksi, jos heille näytetään samaa, mitä tavispoliisit, palomiehet, sairaanhoitajat ja lääkärit joutuvat näkemään?