tiistai 14. kesäkuuta 2016

Suvaitsevaisten h-tyypin pyllistely

Lyhennelmä tämän tekstin aiheesta:
Muslimiasuun pukeutunut naispuolinen valtiomies on tehnyt natsitervehdyksen

Olen tässä muutamana päivänä kirjoittanut tänne Suomen valtion harjoittamasta islamismista, jonka takia Suomen valtio on joutunut ostamaan naispuolisille diplomatiaa tekeville säkkipuvut, jotta nämä naispuoliset herrat eivät joutuisi shariapoliisin  pidättämiksi, kun he menevät esimerkiksi Iraniin tai johonkin muuhun islamistiseen maahan.
Miestenhän ei tarvitseva näyttää muslimeilta, koska kaikissa uskonnoissa uskonnon fenotyyppi on kaadettu täysin naaraiden kannettavaksi aivan samalla periaatteella kuin missä tahansa eläinlaumassakin, koska uskonnollisuus on ylevillä käsitteillä jatkettua urostelua.


Blogi, 13.6. 2016: Suomen valtio on siirtynyt sharialakiin
Blogi, 11.6. 2016: Suvaitsevat miehet pilaavat kaiken
Blogi, 09.6. 2016: Suvaitsevat naiset pilaavat kaiken
Blogi, 8.3. 2013: Islamin uhkavaatimus Suomen naisministereille


Tämän asian tällä erää viimeisessä osassa kerron lisää muutamia tosiasioita suvaitsevaisuudesta. Katson, että olen velvoitettu tällaisten ajatusten esille tuomiseen, koska suunnilleen kaikki väkivalta ja terrori kumpuaa juuri tuosta lännen poliitikkojen nöyristelystä, jota he ymmärtämättömyyttään kutsuvat suvaitsevaisuudeksi.
Suvaitsevaisuus-käsite on nöyristelyn ylevöittämistä ja pakkosyöttöä kansalle, joka on täysin verrattavissa kansallissosialismiin tai kommunismiin.

Kuten tunnettua historiasta, niin herrat ovat aina halunneet olla vain keskenään ja vähät välittää kansasta. Kansalle on herroille vain yhtä käyttöä: orjatyövoimana ja työvoimareservinä. Tuo sama herra-asenne näkyy karmeimmillaan silloin, kun herrat ja herrattaret tekevät vierailuja diktatuurisiin maihin.

Islamin hallitsemissa maissa kansa on alistettu yhden uskonnollisen  aiheen alle. Kuten lännen herrojenkaan ei tarvitse pilkulleen noudattaa säätämiään lakeja, niin samalla tavalla uskonnollisten maidenkin jumal-herroilla on enemmän vapautta kuin kansalla, koska kun herra pähkäilee, että herranen aika: "Tämähän on minun tulkinta totuudesta", niin silloin sellainen herra ei voi muuta kuin antaa itselleen oikeutuksen tulkita lakejaan miten tahtoo.

Kun natsismin kulta-aikana valtioherrat tekivät vierailuja Kolmanteen Valtakuntaan, niin se ei ollut harvinaista nähdä ulkomaisten valtaherrojen tekevät kädellään natsitervehdyksen.

Kun näinä päivinä suvakkiherrat tekevät valtiovierailuja islamistisiin maihin, niin se ei ole lainkaan harvinaista nähdä noiden ulkomaisten valtaherrojen tekevän kunniaa islamistisille johtajille, jotka johtavat kansaansa paljon paljon väkivaltaisemmin kuin natsit konsanaan.

Natsitervehdyksen tehnyt herra pyllisti kaikille natsien alistamille ihmisille.
Suvaitseva, joka pukeutuu muslimiksi, pyllistää kaikille islamin alistamille naisille ja vähemmistöille.

Kuten natsitervehdyksen aikoinaan tehnyt puolusteli käden liikettään sillä, ettei halua loukata Hitleriä ja hänen ideologiaansa, niin samalla tavalla suvaitsevat puolustelevat muslimiksi pukeutumistaan, etteivät halua loukata islamin johtajia -- johtajia, joiden tähden ne johtajat islamin nimissä alistavat kaikkia muita, jotta heidän oma egonsa voisi pullistella ja näyttää muille uroksille, miten suuret sarvet heillä on.

Nämä herrat eivät ilmeisestikään pysty käsittämään, että heidän kuuluu olla oman kansansa näytekappaleita; Että kun valtiomies tekee valtiovierailuja, niin silloin ja siinä valtiomiehen tulee esittää oman maansa kansalaista, jotta toisen maan kansalaiset näkisivät, millaista elämää toisessa maassa eletään parhaimmillaan.
Ovatko herrat koskaan kuulleet sanaa lähettiläs, ja mitä se vaatii ihmiseltä silloin, kun hän menee toiseen maahan? Tavalliset suomalaiset saivat Suomen näyttämään alkoholisten maalta, kun he menivät aurinkorannikoille pelkästään juopottelemaan: Suomalainen muslimiksi pukeutuva naispuolinen poliitikko saa Suomen näyttämään islamistiselta maalta, kun hän hän diktaattoreiden kunnioittamisen tähden näyttää samalta kuin diktaattorin alistamatkin.
On pelkästään hulluutta mennä toiseen maahan valtiollisella arvovallalla ja esittää sen maan kansalaisille, että ähäkutti, enpäs välitä hevon paskaa teidän vaikeuksista, vaan kunnoitan vain teidän johtajia, joilla on oikeus alistaa teidät, jotta johtajanne voisivat edelleen olla petoja ihmistä kohtaan.

Ajatelkaa sitä, että kun suvakkiherratar pukeutuu muslimiksi, jottei imaamit ja ajatollat kokisi muuta tunnetta kuin ylemmyyttä, niin silloin ja siinä kaikki alistetussa asemassa olevat itkevät, että noinko alistettuja kaikkien muidenkin maiden kansalaiset ovat.

Toivon, että kun seuraavan kerran valtion arvovallan omaava suomalainen pukeutuu muslimiksi, niin hän jäisi asumaan muslimimaahan, eikä ikinä palaisi Suomeen, koska sellainen teko on natsismia ja nöyristelyä pahimmillaan.
Blogi, 15.6. 2016: Puhdas terroristi ilman ideologiaa

Ei kommentteja: