tiistai 6. joulukuuta 2016

Muutos ei koske islamia ja poliitikoita

Sinenmaan Uutiset, 6.12. 2016: Hallitus on kriisikokouksessa, koska Suomessa on täysin laadutonta ja kivikautista ajattelua, joka estää ihmisiä käyttäytymästä sivistyneesti ja suvaitsevaisesti suomalaisia ja heidän eksoottisia perinteitä kohtaan.

KILPAILUTTAJIA EI SAA KILPAILUTTAA
TS, 9.9. 2015: Mikään esitetyistä leikkauksista ei koske kansanedustajia
Herakleitos: Kaikki virtaa, Jatkuva muutos:
"Hänen sanotaan halveksineen joukkoja, ”liian monia”, jotka viettivät unielämää heräämättä koskaan tietoiseen ajatteluun. Erityisen halveksivasti Herakleitos suhtautui uskonnollisuuden ulkokohtaisiin muotoihin."

Kaikkia muita vaaditaan muuttumaan ja kaikilta muilta vaaditaan kaikkea pois, mutta on kaksi asiaa, joita ei voida muuttaa: Poliitikoiden etuisuudet ja muslimit.

Miksi islam on jätetty muutoksen virran rannalle yli tuhannen vuoden päähän?
Sellainen ei ole nykyaikaista ajattelua, että muslimeja vaaditaan pysymään menneisyydessä, mutta suomalaisia vaaditaan muuttamaan perinteitään, jottei loukattaisi muslimien muuttumattomia uskomuksia.

Ymmärretään täysin, että monikulttuurisuus ei voisi toimia, jos maahanmuuttajilta vaadittaisiin nykyaikaisia, laadukkaita ajatuksia: Poliitikot ja muut suvakit joutuvat varjelemaan maahanmuuttajia kaikelta nykyaikaiselta, jotta he voisivat katsella suomalaisia halveksivasti nenänvarttaan pitkin.

Halveksin suuresti poliitikoiden ja heidän virallistamien asiantuntijoiden ajattelua, joka ei minun mielestä edes ole ajattelua, vaan pelkkää ahneutta,  joka vaatii poliitikoilta hajota-ja-hallitse-politiikkaa. Poliitikot ajavat täysin tahallaan kansan kahtiajakoa vaatiessaan suomalaisia muuttumaan kaikessa, mutta säätävät sen rikokseksi, jos suomalaiset vaativat maahanmuuttajilta nykyaikaista ajattelua.

Impivaaralaisuus on vähintääkin läsnä siellä, missä varjellaan kivikautisia perinteitä

Onhan se todellakin säälittävää, miten poliitikot puhuvat muutoksen puolesta, kun kyseessä on jokin muu taho kuin poliitikot itse tai muslimit. Sitten poliitikot vielä säätävät, että valtion median pitää jatkuvasti etsiä viharikollisia ja nimitellä ihmisiä rasisteiksi, jotta poliitikoiden agenda Suomen tuhoamisesta ei vaarantuisi.

On selvästi havaittavissa, että mokutus on muuttunut poliitikoille pakkoajatteluksi, joka saa heidät tekemään ja puhumaan täysin päättömiä. Tietysti on selvää, ettei viralliset poliitikot ja psykologit pysty omista palkkakuopistaan havaitsemaan mokutuksen olevan neuroottista ajattelua, vaikka koululaitos on kriisissä ja rakentaminen on täysin ala-arvoista ja arkkitehditkään eivät osaa piirtää kuin suorakulmaisia laatikoita, joita he sitten värjäilevät karkkiväreillä saadakseen niistä esille jotain, mitä niissä ei ole.

HS, 5.12. 2016: Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia – ministeriö kriisikokouksessa
Outoa, miten rakentajilta vaaditaan laatua, mutta uskonnoilta ei vaadita laadukkaita ajatuksia? Haluaisin nähdä joskus uutisen: "Hallitus istuu kriisikokousta, koska uskovaisilla on kivikautisia oppeja, joita he syöttävät lasten päähän."

IS, 5.12. 2016: Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat
Outoa, miten vapaa kasvatus on voinut tuottaa vastuuttomia vanhempia, koska vapaakasvatususkovaisten mukaan vapaa kasvatus ei voi tuottaa minkäänlaista vastuuttomuutta, kuten kurittomia lapsia?

Suomen ja koko läntisen maailman ongelmina ovat vapaakasvatus ja maahanmuutto. Ja niiden syynä on holtiton väestönkasvu, joka tulee tuhoamaan ihmisen elinmahdollisuudet, jos poliitikot eivät pysty muutokseen, vaan jatkavat etuisuuksien ahnehtimista ja kurjistavat samalla työväen luokan elinmahdollisuuksia taloudellisesti ja henkisesti.

Yksityisen puolen työläisten kurjistaminen onneksi tulee jatkossakin saamaan aikaan muutosta, joka lopulta tulee johtamaan uskontojen hävittämiseen ja sitä myötä kaikki ne poliitikot tulevat häviämään, jotka vielä uskovat rauhamuskontoon.

Blogi, 5.12. 2016: Impivaara Kulttuurien Kohtauspaikkana
IS, 15.3. 2015: Tarhalasten aggressiivisuus karkasi käsistä Suomessa
IL, 5.12. 2016: Jyrki Katainen tienaa tuplasti enemmän kuin pääministerinä - työ silti vähemmän stressaavaa

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Jälleen tänä iltana MokutusTV YLE näyttää kaikelle maailmalle, miten laadukasta on "rauhanuskonnon" noudattajien ajattelu; Kieltäytyy koskemasta puoleen suomalaisista käsillään ja vieläpä päivänvalossa. Pimeydestä ei tietoa

Brainleak kirjoitti...

Mitäs minä sanoin: Suomessa on jo voimassa sharialaki ja presidentti Niinistö toimii shariapoliisina vahtien, ettei hänen "vaimonsa" loukkaa muslimeja.

Uskomatonta paskaa puhutaan tasa-arvosta, mutta heti kun muslimi tulee eteen, niin suomalainen nuolee muslimin jalkoja ja persettä

IL-blogi, Alan Salehzadeh: Haukio noudatti shariaa, Iranin suurlähettiläs ei kättele