maanantai 9. tammikuuta 2017

Lasinen uskonto on tehty rikottavaksi

SU, 28.11. 2016: Vihapuhetta voi olla mikä tahansa asiallinen argumentaatio, joka ei miellytä vastaanottajaa

Maallinen ihminen on henkisesti paljon korkeammalla tasolla kuin uskovaiset -- koska maallisen ihmisen ei edes odoteta loukkaantuvan siitä, kun hänen valtiotaan, hallintojärjestelmäänsä, kansallisuuttaan ja uskontoaan loukataan, rajoitetaan ja pilkataan.
Yksikään poliitikko ei voi edes ajatella, että hän tekisi lakiehdotuksen kriminalisoidakseen suomalaisuuden pilkkaamisen tai sen jonkin asteisen rajoittamisen, koska maallikkokansalaiset ovat aidosti ylivertaisia maahanmuuttajiin ja heidän hännystelijöihinsä  nähden, mitä tulee itsehillintään ja tunteiden säätelyyn.

Kansallisen uskonnon ylittävälle Suomen maalliselle ideologialle ei ole mitään vastaavaa, joka edes vähässä muistuttaisi lakia uskonrauhasta, koska se on yksinkertainen totuus, että maallinen valtio toteuttaa sen elämän, josta uskonnolliset valtiot voivat vain haaveilla:
Ei ole olemassa kriminalisoitua suomenrauhaa, jonka voisi sanoilla rikkoa, koska älykkyys sanoo, että semmoinen laki olisi perseestä, sillä vain tyhmien ja lapsellisten ihmisten voidaan odottaa loukkaantuvan (verisesti) Suomen pilkkaamisesta: Demokraattinen valtio ei mukamas ole pyhä, vaikka on suurenmoinen totuus, että demokraattinen valtio on ziljoona kertaa parempi kuin uskonnollinen valtio:
US, 23.11. 2009: Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas.
Kaikki haluavat muuttaa länsimaihin, jopa muslimit, joka jo sinänsä todistaa kiistattomasti, että demokratia on pyhempi kuin mikään uskonto, mutta poliitikot haluavat massamaahanmuutolla tuhota tämän tuhansien vuosien ponnistelun, jolla ihmiskunta pääsi näinkin korkeisiin tavoitteisiin.

Asian ollessa juuri noin, tuntuu täysin uskomattomalta, että valtiovalta pitää uskovaisia aivan kertakaikkisen lapsellisina, joilta ei voida odottaa mitään samanlaista itsetuntoa ja itsehillintää, jota suomalainen on saanut toteuttaa lapsesta asti elääkseen ja ollakseen suomalainen. Suomalaiselle ei voi tulla edes mieleen, että hän voisi loukkaantua samalla tavoin verisesti, kun hänen suomalaisia arvoja kyseenalaistetaan ja pilkataan.

On aivan selvää, että sellainen ihminen ei voi olla täysikasvuinen, jolta jopa odotetaan loukkaantumista, kun hänen arvomaailmansa on asetettu tarkastelun alle. Ikään kuin poliitikot eivät olisi lainkaan arvostavia tai ymmärtäväisen armollisia minkään muun arvoperustan suhteen kuin ainoastaan ja vain islamin arvojen. Juhlapuheissaan poliitikot kuitenkin julistavat kaikki arvot saman arvoisiksi, mutta käytännössä vain islamilla on heille arvoa.
Laki uskonrauhasta on itsessään äärettömän suuri loukkaus ihmisyyttä kohtaan, koska se laki pitää tiettyjä uskovaisia hillittöminä, jotka pysyvät hiljaa vain ja vain siten, että tolkun ihmisiltä kielletään ääneen ajattelu.

Sivilisaatio kehittyy, kun uskonto on selän takana
Demokratian vähäinenkin muutos jumalisuuden suuntaan tuhoaa koko sivilisaation. Länsimaat ovat olleet edistyvän kehityksen tilassa siitä saakka, kun uskonnon vaikutusta on tietoisesti vähennetty, eli Keskiajalta saakka länsimaat ovat kulkeneet katse luotuna realiteetteihin ja sivilisaation selän takana on ollut pienenevä joukkio puuhastelemassa "pyhillä arvoillaan".
Nyt tämä kehityssuunta halutaan kääntää 180 astetta, ja vain siksi, että länsimaissa on päästetty valtaan sentimentaalifundamentalistit, joiden pinnallisessa ajattelussa kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, mutta islamilainen kulttuuri on ylivertainen,  koska sen noudattajat ovat erityisherkkiä.

Miksi suomalaislapsille ei ikinä kerrota, miten pyhä ja loukkaamaton asia demokraattinen suomalaisuus on? Siksikö demokratiaa ei saa pitää pyhänä, koska se on maallinen juttu, parasta, mihin ihminen on koskaan pystynyt?
Ja uskonnotko eivät siis ole ihmisten luomuksia, vaan täysin jumalisia? Jos uskonnot ovat jumalisia, niin eikö uskovaisilta sitten saa ensimmäiseksi odottaa mittaamattoman paljon arvokkaampaa käytöstä ja tunteiden hillintää kuin meiltä maallikoilta, joilta ei voida odottaa minkäänlaista itkupotkuraivaria suomalaisuuden halveksuntaa ja pikkaamista kohtaan.
Tuoko on mukamas älykästä, että jumalisilta voidaan odottaa korkeintaan veristä loukkaantumista, jos heidän arvojaan arvioidaan, kun taasen valtiovallan päällepäsmärit pitävät selviönä, että suomalaiset kyllä sietävät millaista pilkkaamista tahansa.
Jos olisin joku jihadisti, niin nyt antaisin isän kädestä joka ikiselle poliitikolle, tuomarille, toimittajalle ja poliisille, sillä en näe mitään niin idioottimaista kuin julistaa, että uskonnot eivät ole ihmisen luomuksia, ja siksi mukamas uskovaisen tunteet ovat jumalaisia ja niiden herättäminen on rikos maallista lakia kohtaan. Miten kummassa yksikään tuomari eikä yhden yksikään politikko ole tullut ajatelleeksi, että sellainen uskonto on vain halveksittava, jota pitää paimentaa sekulaarisesti!

Yhteispohjoismaiset arvot ovat poliitikoille pelkkää paskaa, joka voidaan ja joka pitää levittää pellolle, jotta tänne tulleet muslimit saataisiin pidettyä tunteistaan vapaina -- ja siten estetään muslimien henkinen kasvu.
Jokainen tuomari ja jokainen poliitikko ja jokainen toimittaja, joka vaatii suomalaista olemaan herkkätunteinen islamia kohtaan, on esittänyt faktana, että muslimit ovat suomalaisiin verrattuna pelkkiä kurittomia, huonosti kasvatettuja kakaroita, joita ei saisi millään tavoin kasvattaa vastuullisuuteen ja itsehillintään.
Suvakit jopa odottavat, että muslimit käyttäytyvät massana, eikä yksilöllisyys ole sallittua edes Suomen laissa, koska jos yksikään muslimi ei ole ilmoittaunut loukkaantuneeksi, niin sitten syyttäjä kyllä julistaa, että hän on loukkaantunut kaikkien edestä.

Suomalaiset eivät edes suvakkeina pysty pitämään muslimeja tasavertaisina ihmisinä, sillä suvakit ovat suomalaisina jopa tiedostamattomasti paljon korkeammalla henkisellä tasolla kuin yksikään muslimi, joilta suvakit ymmärtämättömyyttään odottavat itkupotkuraivaria, jos yksikin merkittävässä asemassa oleva suomalainen erehtyy jollakin tavoin ruotimaan islamia.
Kansalainen, 6.1. 2016: Haastattelussa Nicolai Sennels: Islamista, rikollisuudesta ja maahanmuutosta


Facebookista kopioitua:
MITÄ EROA ON SYYTTÄJÄN TUNTEILLA VERRATTUNA IMAAMIN TUNTEISIIN?
Julkisen vallan käyttäjänä syyttäjä ei voi syyttää kansalaista omista tunnetiloistaan, koska hänen on kestettävä omia tunteitaan -- mutta syyttäjä väittää, ettei sama sietokyky voi koskea muslimia, vaan syyttäjä on jopa muslimien esiluokkaantuja, jotta laki uskonrauhasta ei vaan tuntuisi syyttäjästä täysin turhalta laita (Jos jotain lakia ei ole luettu oikeudessa, niin se on tarpeeton laki, joten kun syyttäjä huomaa prujuistaan, että nyt on taas saatu uusi laki, hänelle tulee vastustamaton halu lukea sitä kansalaisille.).

Valtiovallan on siis vain siedettävä itseensä kohdistuvaa arvostelua,
-- mutta miksi kummassa julkisen vallan henkilöitymät luulevat, ettei uskonto edellytä sitä samaa uskovaisilta, mitä valtiovalta edellyttää viranomaisilta, valtiovallan piispoilta ja papeilta ja jopa kansalaisilta?
Jospa uskonnot ovatkin edellyttäneet uskovaisilta itsehillintää, mutta poliitikot ja syyttäjät eivät vain ole tajunneet, mitä uskonto on parhaimmillaan. Väite siitä, että uskonto mukamas edellyttää noudattajaltaan loukkaantumisen tunnetta, on hirvittävää uskonnon rienaamista. Sehän olisi samaa, jos maallinen laki edellyttäisi ihmistä rikkomaan itseään vastaan.
En voi uskoa, että se on uskonnon vika, kun ihminen loukkaantuu, vaan siinä on ainoastaan kyse kasvun paikasta, eikä ihmiseltä saa estää henkistä kasvua tuomitsemalla joku täysin viaton ihminen siitä, että toinen on tahallaan itse laittanut aivomoodinsa loukkaantumistilaan. Ei kukaan toinen voi mitenkään muuttaa ihmisen tunnetiloja kuin jokainen ihminen itse.
Huomatkaa, että kun vaikkapa tuomiovaltaa arvostellaan, niin jos joku sen edustaja ottaa siitä itseensä, niin silloin hän on vain ymmärtämätön, mutta jos uskontoa arvostellaan ja joku ottaa siitä itseensä, niin silloin uskonto on rikki?

Sanoilla ei voi rikkoa valtiota, mutta uskonto on kuin jännitteistä lasia, joka menee säpäleiksi, jos sitä vähänkin arvostelee tai vaikka kilkuttaa kirkon kelloja, tai laulaa virren, tai syö sikaa,....

Selvästi huomataan, että maallinen valtiovalta on verrattomasti parempi kuin mikään uskonto, koska maallista valtiovaltaa ei tarvitse suojata arvostelulta, sillä jopa yksinkertaisin tuomari ymmärtäisi, että hän ei voi mitenkään rangaista kansalaista niistä tunteista, mitä valtion arvostelu hänessä mahdollisesti aiheuttaisi.

Triviaalisti huomattiin, että valtiovalta on päättänyt suojella paskaa, jota ei saa levittää edes pellolle, koska se on myrkyllistä, puhumattakaan, että sitä saisi polttaa, koska paskan poltto levittäisi loukkaantumista aiheuttavaa kaasua hengitysilmaan.

Blogi, 9.1. 2017: Maahanmuuttajien ylivertaisuus johtuu ruuasta
Blogi, 7.1. 2017: DEMLA-Kuppikuntainen Kansanvallan vihollinen

2 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

Amen. Todella täyttä asiaa; teksti, joka pitäisi luetuttaa vaikka väkisin kaikenkarvaisilla valtakunnansyyttäjillä ja tuomareilla. Mitä tuohon demokratiaan tulee, niin liki profeetallinen Samuli Paronen totesi jo aikoja sitten, että "Demokratia on Suomessa tullut suhteellisen halvaksi. Sen halpana pitäminen on tullut paljon kalliimmaksi."

Brainleak kirjoitti...

Kiitoksia. Löysin vain yhden sivun, missä tuo on kirjoitettu, mutta koska se on niin laittamattomasti sanottu, niin uskoisin, että minuutin kuluttua se löytyy jo kahdelta sivulta:
"Demokratia on tullut Suomessa suhteellisen halvaksi.
- Sen halpana pitäminen on tullut paljon kalliimmaksi."

- Samuli Paronen