tiistai 18. huhtikuuta 2017

Tsimane-heimo ja harmaat hiukset

Oli suoranainen ihme, että eurooppalainen ihminen ei onnistunut tuhoamaan kaikkia intiaaniheimoja. Tämän vuosituhannen alussa Bolivian Amazoniasta löydettiin kivikautta elävä heimo. Nyt sen heimon tutkimukset ovat paljastaneet jotain hienoa luonnollisesta ihmisestä, jota voidaan joskus soveltaa nykyihmisen (keltaisten, valkoisten, mustien ja ruskeiden rotujen) elämäntapaan ja sen muuttamiseen, jotta myös nykyihminen voisi elää yhtä terveenä kuin kivikautiset punaiset ihmiset elivät, ennen  kuin heidät hapatettiin länsimaisella ruualla.

The Telegraph, 18.3. 2017: South American tribe found to have the healthiest hearts ever studied
IL, 18.4. 2017: Tsimane-heimon vanhimmatkaan jäsenet eivät kärsi valtimotaudeista. Syitä merkilliseen tilanteeseen on monia.

Reilu vuosi sitten ymmärsin lopullisesti, että kehoni on rakennettu huonoilla geeneillä; Täysin harmaat hiukset, silmäsairaus ja nyt hypertensionaalinen suonisto. Niiden kaikkien syntymekanismi johtuu samoista huonoista geeneistä. En voi syyttää muita kuin kaikkia niitä aiempia sukupolvia, jotka ovat laiminlyöneet ihmislajin genomin huollon ja sen kehittämisen.
Länsimainen ihminen on kieltäytynyt astumasta evoluution saappaisiin. Tätä surkeutta on jatkunut jo tuhansia vuosia, eikä holtittomalle lisääntymiselle ole loppua näkyvissä horisontissakaan:
Nykyihminen tappaa sodissa ja valtatappeluissaan oman lajinsa kaikkein parhaimpia. Pol Potkin tappoi kansankuntansa kaikkein loistavimmat älyt, jotta Pol Pot pystyi ylipäätään hallitsemaan; Kaikki länsimaiden johtajat haluavat hallita ainoastaan huonoja ja halpoja ihmisiä, koska älykkäät ihmiset eivät sallisi ahneutta ja vallanhimoa, jos vain kansakunnissa olisi älykkäitä edes puolet väestöstä.
Pelkät lääkinnälliset aineet eivät korjaa genomiin tulleita geenivirheitä, vaikkakin yksilöt voivat hyötyä niistä aineista paljonkin. Kuitenkin, ei ole viisasta vain hidastaa huonojen geenien aiheuttamia haittoja, vaan sellaiset sairautta ja ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavat geenit pitäisi poistaa sukulinjoista tai ainakin korjata ne toimimaan oikein.

Itselleni on viime aikoina tullut vastaan paljonkin sellaisia aineita, joita suostuisin käyttämään, mutta joita olen itse hieman laiska etsimään ja tilaamaan itselleni. Huonojen geenieni aiheuttamien haittojen ehkäisyyn olen suunnitellut muun muassa Melaniinia, Metyleenisiniä, Nikotiiniamidiadeniinidinukleotidia ja Kannabisöljyä.

Kun tänään löysin linkin tuohon tsimane-heimon loistaviin veriarvoihin, aloin etsimään heti Googlen kuvapalvelusta tsimane-heimon kuvia ja kuten odotinkin, niin sen heimon vanhemmatkin ovat mustatukkaisia. Hiusten harmaantumisella on jokin yhteys verisuonten kalkkeutumiseen ja korkeaan verenpaineeseen. Pelkkä tsimanien loistartunta ei selitä sitä, että tsimaneista vain harvalla on harmaita hiuksia.
IL, 11.4. 2017: Paljon harmaita hiuksia? Se voi olla merkki sydän- ja valtimosairaudesta

Tieku, 28.3. 2017: Harvardin tutkijat paljastivat nuoruuden lähteen; Nikotiiniamidiadeniinidinukleotidi, NAD+

TM, 10.5. 2017: Lääke joka antaa antamistaan – kannabis voi olla aivojen nuoruuden lähde
IL, 28.4. 2017: Lääkekannabiksesta uusia tutkimuksia - voi auttaa iho-ongelmiin ja epilepsiassa
IL, 12.4. 2017: Äiti antoi leukemiaan kuolevalle pojalleen kannabisöljyä - ihmeparantuminen
Stara, 22.8. 2015: Nyt se on varmaa! Kannabis tappaa syöpäsoluja

Terve, 1.7. 2016: Metyleenisini ihon ja muistin korjaamiseen

Ei kommentteja: