perjantai 27. lokakuuta 2017

Nykytaiteen ja oikean taiteen ero

YLE, 25.10. 2017: Mestarillisten lintumaalareiden tie taiteilijoiksi alkoi metsästyksestä – von Wrightin veljesten tuotanto on muutakin kuin siipiveikkoja

Että se oli sitten siinä. Nimittäin nykytaiteen oikea arvo paljastuu siinä, kun esille tuodaan näköistaidetta ja kutsutaan niiden tekijöitä mestareiksi.
Ihmiset, jotka uskovat olevansa moderneja, ovat jo sata vuotta vähätelleet näköistaidetta ja ylistäneet suttaamista, roskia ja jätteitä taiteen huippuna, mutta kun sitten laitetaan roppa kaupalla näköistaidetta seinille, niin jostain syystä sadattuhannet ihmiset hylkäävät välittömästi modernismin ja ryntäävät ihailemaan näköistaidetta.
Missä nämä modernistit ovat menneet niin sanotusti metsään?

Tässä on helppo testi, miten tunnistat järkevän ihmisen:
  1. Mene nykytaiteen museon näyttelyyn ja tiputa tai aseta silmälasit seinän vierelle, niin kohta siinä on kymmeniä ihmisiä hihkumassa "Oi oi, miten kaunista".
    IL, 26.5. 2016: Teini laittoi silmälasit gallerian lattialle - kaikki luulivat taiteeksi
  2. Mene sitten Ateneumiin vaikka won Wrightin veljesten näyttelyyn ja tiputa tai aseta samat silmälasit samalla tavalla seinän viereen, niin kohta kuulet huutoa: "Hei, kuka tiputti silmälasit!"
Kummasta joukosta Sinä valitsisit itsellesi kansanedustajan?

Hetken asiaa mietittyäni, niin tulin siihen tulokseen, että nykytaiteen ihailu on sijaistoimintaa:

Kun ihminen menee nykytaiteen näyttelyyn, niin hän on hämillään siitä, että mitkä esineet ovat ihmisten kadottamia ja mitkä taasen kerätty Kolera-altaasta, joten koska hän ei uskalla kysyä, kuka on pudottanut silmälasit, niin sen sijaan hän alkaa hihkua, ja ylistää silmälasien olevan upea installaatio, joka todistaa hänelle, miten viisaita ihmiset ovat, -- ja niin hän menee äänestyskoppiin ja äänestää itsensäkaltaisia eksyneitä, ja varoittaa ihmisiä visusti menemästä Ateneumiin, koska siellä ei tarvitse olla ymmällään taiteen edessä, eikä keksiä tunteellisia selityksiä siitä, mitä se mahdollisesti esittää. Järkevyyshän on oletusarvoisesti suljettu nykytaiteesta ulos.

Eipä tarvitse tämän enempää etsiä syitä, miksi Suomi on kriisissä, ja miksi tunneälymystö ei osaa eikä pysty arvostamaan suomalaisuutta, kun poliitikoiksi valitaan nykytaiteen museon korruptioasiakkaita.

Nykytaiteilijat repivät hiuksiaan näinä päivinä, kun he huomaavat, miten suuresti ihmiset rakastavat näköistaidetta. Suvakkien sadan vuoden työ näköistaiteen pilkkaamisesta on mennyt harakoille, mutta luulen kyllä, että harakatkin osaavat valita kiiltävän lusikan roskakasasta.
YLE, 28.10. 2015: Nykytaidetta voi mennä museossa roskikseen – vahingossa

Voi olla monille yllätys, että von Wrightien taide oli tekohetkellä nykytaidetta, ja ettei oikea taide menetä itseisarvoaan, koska järkevät ihmiset näkevät ilman selityksiä, mitä se esittää, kun taasen tämä ns. moderni taide näyttää sadankin vuoden päästä tasan siltä, mitä se esittää, eli roskalta.

Taistelevat metsot ovat yhä edelleen nykypäivää niin kauan, kun metsästäjät sallivat.

3 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Nykytaiteen museo Kiasma oli ainakin minulle hyödyllinen, koska sain sen rakennusvaiheessa sieltä rakennusmestarin luvalla ainakin 500 juoksumetriä hyvää lankkua ja lautaa Kivilinnan asuntooni.

Brainleak kirjoitti...

Outoa, todella kummallista?
Nykytaiteen ystävillä sanotaan olevan parempi mielikuvitus kuin niillä, jotka tykkäävät näköistaiteesta, mutta missä se suomifobiasta kärsivien modernistien mielikuvitus sitten oikeasti näkyy?

Olisin odottanut, että nämä nykypoliitikot nykytaiteen ystävinä olisivat pystyneet kuvittelemaan edes sen, miten typerää on suojella lailla niitä tahoja, jotka julkijumalattomasti julistavat maailmanvalloitusta, mutta kun ei vaan tapahdu mitään poliitikoiden pääkopassa.

Voisiko joku kertoa suomeksi munulle, millaista jälkeä totalitaariset hallitsijat ovat ihmiskunnalle tehneet ja sen jälkeen sanokaa rehellisesti, olisiko se hyväksi ihmiskunnalle, että teidän suvakkien suuresti ylitsämä rauhanuskonto ei pystyisi samaan kuin aiemmat totalitaristiset hallinnot?

Vai onko suvakkien tarkoituskin siinä, että kun suojellaan totalitarismiin pyrkiviä rauhanuskovaisia, niin he sitten vähentävät ihmiskunnan lukumäärän optimaaliselle tasolle, tai ainakin poistavat kaikki rauhanuskontoa kritisoivat heille ominaisella tavalla.
Aika ovelia velikultia.

Brainleak kirjoitti...

Modernisti nistit tuhoavat Suomea ihan urakalla!
Tuollaisia lakeja ovat rustaneet ne, jotka eivät erota roskaa taiteesta:
Hallinto-oikeus on päättänyt, että Kelan on maksettava Suomessa eleleville laittomille maahanmuuttajille toimeentulotukea.