torstai 21. joulukuuta 2017

Uskonto on valtiolle ja tieteelle arvoton

Pauli Vahtera, 21.12. 2017: Tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta.
Yllä olevan linkin takaa löytyy Pauli Vahteran uusin selvitys poliitikoiden täydellisestä osaamattomuudesta hoitaa yhteisiä asioita.

Poliitikot tekevät saatanallista politiikkaa:
Uskonnoista ei ole valtiolle minkäänlaista hyötyä. Poliitikot, jotka vaativat tavallisia ihmisiä kunnioittamaan rauhanuskontoa, ovat itse täysin pihalla uskontojen arvoista, kuten armosta ja oikeamielisyydestä.

Olisi loogista, että poliitikot säätäisivät laeista armollisia, jos he ovat säätäneet uskontojen kritiikin rikolliseksi. Mutta yhä useammin tulee esille se, miten mielipuolista politiikkaa kaikki poliitikot tekevät poliittisen kentän koko rintamalla.

Onhan se vain typerää säätää lailla sellainen asia suojelluksi, josta poliitikot eivät itse välitä yhtään mitään. Jos lait ovat vailla armoa, niin silloin se on voitava rehellisesti tunnustaa, että poliitikot ovat itse rikkoneet erittäin törkeästi uskonrauhaa vastaan. Sellaisen uskonnon arvojen pitää ehdottomasti näkyä polittikassa, jonka poliitikot haluavat olevan rauhassa. Vai onko niin, että poliitikot ovatkin vain pullottaneet rauhanuskonnon?
Lakia rikotaan toimimalla väärin, mutta armottomien lakien säätäminen ei muka ole uskonnonrikkomista, vaan poliitikoiden mukaan vain sellainen on uskonnon rikkomista, josta joku perseilijä vetää herneen nenäänsä! Esimerkiksi minä rikon lakia, jos kävelen punaisia päin, mutta minä en siis riko rauhanuskontoa, jos en tottele rauhanuskonnon mielipuolisia käskyjä?

Voiko olla mitään typerämpää lakia kuin laki uskonrauhasta?
Voi tietysti! Jos poliitikot säätäisivät lain lakirauhasta, niin lakia ei rikkoisikaan se, joka vaikka surmaa toisen tai kähmiii toista, vaan lainrikkoja olisikin se, joka pilkkaisi jotain mielipuolista lakia!
Poliitikoiden mukaan se on oikein, että ihmistä rangaistaan, jos hän esittää jonkun uskonnon olevan perseestä, mutta poliitikot itse säätävät lait sellaiseksi, että se loukkaa syvästi ihmisten luonnollista oikeustajua.

Hyvin poliitikot suojelevat perseileviä uskovaisia, mutta ovat äärimmäisen ankaria niitä kohtaan, jotka maksavat kaiken tuon maahanmuuttajien ja lusmuilijoiden perseilyt. Johtuu varmaan siitä, että poliitikot itse ovat pelkkiä loisijoita, joille tärkeintä on suojella toisen toisiaan kaikessa, mitä he kulissiensa suojissa kansalta piilossa salaa tekevät:
Poliitikko, joka on suojellut toisten poliitikoiden perseilyä vuosia, on varmasti nähnyt poliitikoiden perseilevän muullakin tavoin kuin kourimisella. Mutta tarvittaisiin jokin liipaiseva TWITTER-lauseke, että poliitikot alkaisivat paljastamaan toinen toisiaan talousrikollisuudesta, omien etujen ajamisesta ja muusta saatanallisesta menosta.
B, 20.12. 2017: Uskonnollisuus on rikos ihmiskuntaa kohtaan.

Laki uskonrauhasta on typerintä, mitä poliitikot ovat ikinä tehneet!
Ateismi johdattaa tiedemiehiä tekemään tieteen havainnoista jumalattomia oletuksia, vaikka poliitikot eivät edes ole säätäneet lakia ateismin rauhasta. Tieteen filosofia ei ole tieteellistä ajattelua eikä tieteen tekemistä, vaan se kuuluu luokkaan uskomukset, johon kuuluvat niin ateismi kuin muutkin uskonnot ja poliittiset ideologiat.

Todella outoa, että verovaroilla työtään tekevät tiedemiehet saavat tieteen arvovaltaa törkeästi hyväkseen käyttäen julistaa kaikkeuden olevan jumalaton ja sattuman tulos, mutta tavallisia ihmisiä rangaistaan erittäin ankarasti, jos he kirjoittavat SOME:ssa, että rauhanuskonto on täysin jumalatonta menoa!
Eikö täällä ole yhden yhtäkään toista, joka myös olisi huomannut, miten ristiriitaista se on antaa tiedemiehille laillinen oikeus julistaa kaikkeus jumalattomaksi ja jopa maksaa siitä heille palkkaa, -- mutta sitten pieniä ihmisiä rangaistaan saatanallisesti siitä, jos he omasta kokemuksestaan johtuen kertovat, että uskonnot ovat perseestä?
Miten kummassa valtio voi samaan aikaan sallia tietemiehille oikeuden julistaa kaikkeuden ja ihmisen olevan pelkkiä sattumia, jos valtio toisaalla rankaisee täysin armottomasti niitä, jotka sanovat jonkun uskonnon toimivan ihmisiä kohtaan saatanallisten säkeiden mukaan?

Vähintä, mitä poliitikot voisivat tehdä uskonrauhalain voimassa olon aikana olisi säätää lait hieman enemmän jumalallisiksi, koska onhan se vallan typerää, että poliitikot sekä tiedemiehet tekevät kaikkeudesta vain jumalattomia tulkintoja ja luovat helvettiä Maan päälle.

Pauli Vahteran blogista:
"Veronkorotukset ovat määrältään hirmuisia ja ovat jopa suurempia kuin raadollisista väkivaltaisista ryöstöistä annettavat tuomiot. Miksi näin? Verottaja tietää, että suurin osa virheistä tehdään tilitoimistotyössä, koska valtaosa veroilmoituksista laaditaan tilitoimistoissa. Tilitoimistot joutuvat maksamaan veronkorotukset asiakkaansa puolesta, koska ovat inhimillisen virheen tehneet. Tilitoimistoilla on vastuuvakuutus, joka korvaa maksettavan veronkorotuksen. Valtio lähtee siitä, ettei kukaan valita, määrää se kuinka kohtuuttoman maksun tahansa."

Valtion tukema ateismi johdattaa poliitikot säätämään lait täysin armottomiksi.
Poliitikot sallivat sen, että isrokkoviiruksen sai hävittää planeetalta, koska siitä ei ollut ihmiskunnalle mitään hyötyä. Ehdotan, että poliitikot sallivat myös uskontojen hävittämisen, koska selvästikään uskonnoista ei ole tieteelle eikä poliitikoille mitään hyötyä, joka nähdään siitä, että poliitikoiden lait ovat yhdenmukaisia tiedemiesten jumalattomien tulkintojen kanssa.

On todella mielettömän typerää, että valtio tukee samaan aikaan sekä ei-jumalallista ateistista menoa että muka-jumalallista rauhanuskontoa, mutta poliitikot ovat priorisoineet ateismin johtotähdekseen, koska muutoin poliitikot eivät voisi rosvota rehellisiä suomalaisia irvokkaiden menojensa rahoittajiksi, jos heillä olisi uskonnoista jotain hyötyä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uskonto on valtiolle kaikkea muuta kuin arvoton.Se on tärkein ja tehokkain alamaisten hallintakeino.Mikäänhän ei käytännössä voi olla hallitsijalle parempi tilanne kuin saada oikeutus valtaansa jumalalta.Esimerkiksi teokratia ei koskaan voi purkautua omatoimisesti tai kansalaisten toimesta.Se vaatii aina ulkoisen pakottavan voiman tai yhteiskunnan täydellisen tuhoutumisen.

Brainleak kirjoitti...

Olet oikeassa. Tarkoitinkin sitä, että poliitikot poimivat uskontojen käskyistä vain ne käskyt, joilla he voivat hallita kansaa.

Kaikki uskonnot tuomitsevat kaikki uskonnon käskyjen arvostelijat helvettiin, joten juuri tuo uskonnollinen käsky sopii erityisen hyvin kansalaisten kyykyttämiseen. Julkaisin juuri tätä ajatusta leventävän ja syventävän tekstin, mutta voin jo tässä kertoa, että valtiovalta on astunut pahasti teologiseen suuntaan tuomitessaan ihmisiä uskontojen käskyjen arvostelemisesta.

Laki uskonrauhasta on tehnyt Suomesta teologisen valtion.

-- Esimerkiksi uskovaiset uskontojen korkeinta johtoa myöten tuomitsivat Jussi Halla-aholle helvetti-tuomion, mutta se ei poliitikoille riittänyt, vaan he lätkäisivät samasta hengellisestä rikoksesta Jussille vielä maallisen tuomion. Jos joku epäilee, etteikö uskonnot tuominneet Jussia Helvettiin, niin hän menköönsä sitten itse moskeijaan tai kirkkoon puhumaan samat sanat, joista Jussi tuomittiin.

Jos taasen uskonnot eivät ole tuominneet Jussia helvettiin, niin mitä vitun järkeä on sitten julistaa hänelle maallinen tuomio hengellisestä rikoksesta?