sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Ateistinen pukeutuminen pakolliseksi

Huomasin juuri aika hauskan faktan, jota faktantarkistajat eivät vielä ole uskaltaneet kertoa maahanmuuttajille.
- IS, 16.9. 2017: Tanskalaisnainen kieltäytyi ottamasta kasvohuiviaan pois Brysselin lento­kentällä – passitettiin takaisin Tunisiaan.
Lukuunottamatta uussuomalaisia, tataareja, juutalaisia, nunnia, lappalaisia ja romaneja, niin kaikki muut suomalaiset pukeutuvat ateistisesti. Paitsi Linnan juhlissa, joka pakottaa suomalaisen duunarinkin pukeutumaan porvarillisesti.
Mutta muutoin suomalaisista ei pukeutumisen perusteella tiedä, kuka pääsee taivaaseen, Toisin on maahanmuuttajilla, jotka haluavat julistaa, miten hyviä he ovat, kun he kulkevat uskonnolliset pelastuspuvut päällä myös kaduilla, ja vaativat, että heidän pitää pitää pelastuspukuja päällä sekä passintarkastuksessa että suvaitsevaisten faktantarkastuspisteissä.

Ihmeellistä, että tässä kaikessa neutraliteettihöpinässä suvakit eivät ole huomanneet vaatia kaikille neutraalia pukeutumistyyliä, josta ei näe, kuinka korkealle pilviin saakka ihminen on jo pelastettu. Esimerkiksi työpaikkahakemuksessa ei saa ilmetä ihmisen alkuperää, jotta työnantajat eivät syrjisi työnhakijaa jo portilla: Työnantaja ei saa enää laittaa työpaikkahakemukseen niin sanottuja epäasiallisia vaatimuksia, joita ovat mm. sukupuoli, ikä ja kansalaisuus.

Ehdotan, että työnantajilla olisi oikeus vaatia hakijalta ateistista pukeutumiskulttuuria, koska vain se on täysin neutraalia, eikä sisällä mitään pelastusoppia. Jos työnantaja ei saa vaatia epäasiallisuuksia, niin silloin olisi loogista, että työnantaja saisi vaatia neutraaleja asioita, kuten ateistista pukeutumista ja suomen kieltä.

PT-Media, 5.1. 2018: Haki SAS:lle töihin,ei suostunut riisumaan huivia, ei saanut töitä – rasismia.
B, 7.1. 2018: Faktojen kertominen on alkanut.

Suvaitsevaisuus edellyttää, että kaikilta on vaadittava valtion edellyttämän neutraaliusperiaatteen takia ja ateistisen pukeutumisen lisäksi suomen kieltä, koska jos työnantaja tekee englanninkielisen työpaikkailmoituksen, niin työnantaja joutuu kohtaamaan erittäin vakavan ongelman; Miten sukupuolineutraalius voidaan parhaiten toteuttaa englanninkielessä?
Olisi aika tyhmää, että valtio ei vaadi parasta sukupuolineutraalia kieltä, vaan jopa kannustaisi kansalaisia kirjoittamaan ja puhumaan tärkeissä asioissa epäasiallisesti, sukupuolittuneesti.

Vähän epäloogista touhua, jos suvaitsevaisten sukupuolineutraalisuuden vaatimus koskee vain avioliittoa ja ruotsin kieltä, mutta esimerkiksi maahanmuuttajilta ei vaadita neutraalia pukeutumista tai sukupuolineutraalia kieltä?

Sukupuolineutraali suomen kieli on merkittävä syy sille, miksi uskonnollisia tunnuksia vaativat eivät halua oppia suomea, sillä sukupuolisuutta ei ole intergroitu suomen kieleen, joka on täysin rauhanuskonnon vastaista touhua, koska uskonnot vaativat, että ihmisen alistussuhde mieheen pitää olla ilmiselvää jo kielen perusrakenteessa eikä vain kieleen kehitetyissä ideologisissa ilmaisuissa.
B, 19.9. 2017: Sukupuolineutraali kieli on viisaita varten.
B, 10.12. 2016: Kieleen integroitu tasa-arvo.
B, 19.11. 2011: Suomen kieli uskontojen tuho.

Suomalaisuus on rauhannationalismia;
A) koska suomenkieli täyttää suvaitsevaisten neutraaliusvaatimukset,
B) koska suomalaisista ei vaatetuksesta erota, ovatko he pelastettuja.

B, 20.8. 2017: Rauhannationalismi vastaan Rauhanuskonto.
B, 11.7. 2011: Sukupuolineutraali yhteiskunta.
B, 30.1. 2011: Sukupuolineutraali maailma.
B, 1.11. 2017: Ilmansuuntaneutraali maailma.
B, 11.11. 2016: Ajattelunvapaus ja Nationalisminvapauslaki vs Liberalistinen paska.

3 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Aika homo juttu, jos työpaikalla saa olla kahden tai jopa kolmen kerroksen väkeä, ilman että suvakit puuttuvat tuollaiseen eriarvoistamiseen:

1. Ylinnä olisivat kaikki ne, joilla on uskonnollinen pelastuspuku päällä.
2. Suurin ryhmä olisivat suomalaiset, joilla on vain neutraalivaatetus, josta ei tiedä, mihin suuntaan on matka.
3. Alinta kastia olisivat kaikki ne, joiden vaatteissa on vänkyröitä kuvioita, koska silloin suvakit luulevat, että vänkyrät ovat natsijuttuja, jolloin sellaiset pitää heti tuomita sinne alimmaiseen Hoohon.

Nils- Aslak kirjoitti...

Keski- Euroopassa joulumarkkinoiden nimet ovat nykyisin talvimarkkinoita tai jotain muuta sellaista. Näin ollen ramadanillekin pitää ruveta keksimään uusi nimi!

Brainleak kirjoitti...

Kiitoksia. Tämä oli erittäin hyvä huomio. Toivottavasti suvakkilauma on kuulolla, jotta välistä kuultaisiin muultakin huutoa kuin "Joulu pois, Suvivirsi alas".