keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kunniallinen USA-Kasvojen menetys kielletty

Olkoon kaasuiskun tutkijoiden tulokset mitä tahansa, niin kasvojensa menetystä hysteerisesti pelkäävä USA ei voi myöntää, ettei mitään kaasuiskua ole ollut, tai jos olikin, niin se ei ainakaan ollut USA:n aseistamien kapinallisten toteuttama.
Sanden Blogi, 7.10. 2015: ISIS ja Syyria - koko juttu.
Wikipedia: CIA activities in Syria.

USA! Jos liityt kapinallisiin, olet itsekin kapinallinen,
etkä niin ollen ansaitse rehellisten ihmisten kunnioitusta:
VOIMA!, 7.9. 2015: SAKKISEN SYYRIA.

Ainoat kemialliset iskut, joita päivittäin nähdään, tapahtuu USA:n alueella:
Päivittäin USA:ssa kuolee yli sata lasta, nuorta ja aikuista kemiallisiin suoneniskuihin.
IS, 17.8. 2017: Huumeongelma räjähti käsiin Yhdysvalloissa.
Talouselämä, 19.12. 2015: Huumekuolemien määrä nousi ennätykseen USA:ssa.

Alkuvuonna 2018 USA:ssa on tapettu aseilla lapsia jo lähes yhtä paljon, mitä USA väitti kuolleen siinä syyrialaisessa iskussa, mutta USA ei ole  tehnyt yhtään ohjusiskua NRA:n tiloihin,  jotta ampumiskuolemat saataisiin loppumaan.
IL, 19.6. 2017: Tutkimus: Lähes 1300 lasta kuolee joka vuosi Yhdysvalloissa ampuma-aseiden aiheuttamiin vammoihin.

Pelkästään USA:n hallinto tappaa niin paljon ihmisiä, että kapinallisiin liittyneen USA:n presidentin pitäisi määrätä joka päivä ohjusiskuja omaa hallintoaan vastaan:
IL, 7.2. 2018: 32 päivää, 100 kuollutta: USA:n poliisi surmannut tänä vuonna jo kidnappauksen uhrin ja maassa makaavan mielenterveyspotilaan.

Kuten huomataan, niin USA:ssa vähät välitetään oman maan kansalaisista, mutta jos jollakin sota-alueella kuolee yksikin lapsi, niin USA:n aseteollisuus vaatii välittömiä ohjusiskuja, jotta lapsikuolemat saataisiin loppumaan! Aivan uskomatonta, mitä kaikkea paskaa valtamedian suvakkitoimittelijat pystyvät nielemään!

Valtamedia on täysin vailla minkäänlaista journalistista ammattitaitoa, ilman minkäänlaista todistetta julistanut Syyrian laillisen hallinnon Saatanaksi ja Putinin menettämään kasvonsa.

Oli heti alusta asti selvää, että niin sanotun Lännen johtajat eivät pysty sanomaan, että kostoisku oli aiheeton, ja samaten yksikään valtamedia ei tule sallimaan totuutta sivuillaan, koska nuo Lähi-Idän kunniakulttuuria palvovat toimittelijat katsovat, että he eivät voi menettää kunniaansa, joten ainoa mahdollisuus valtamedialle, Donald Trumpille, Theresa Maylle ja Emmanuel Macronille on, että Syyria pitää tuhota.

Facebook, 17.4. 2018: Kukaan haastatelluista ei ole huomannut mitään kaasuiskua.
Facebook, 17.4. 2018: Carla Ortiz; Take you own coclusion.

B, 17.4. 2018: Vain aika pelasti Suomen Trumpilta.
B, 16.4. 2018: Syyria todistaa: Demokratia on tuhottu.
B, 16.4. 2018: Murhanhimoiset poliitikot haluavat pappisvallan Syyriaan
B, 15.4. 2018: Damaskoksessa ihmiset olivat innoissaan kapinallisten lopusta.
B, 15.4. 2018: Trump yritti täsmäiskua sardiinipurkkeihin.
B, 14.4. 2018: Syyrian kapinalliset onnistuivat yli odotusten.

Kaleva, 3.10. 2017: New York Times: Yh­dys­val­lois­sa on ollut tänä vuonna jo 273 jouk­koam­pu­mis­ta.
MTV, 5.10. 2017: Kylmäävät luvut julki: USA:ssa on kuollut tuliaseiden takia 50 vuodessa enemmän ihmisiä kuin sodissa koko maan historian aikana.
YLE, 7.10. 2017: Yhdysvalloissa joukkoammuskelut ovat lähes päivittäisiä, mutta oikeus aseeseen on ikuinen.

Ei kommentteja: