perjantai 16. marraskuuta 2018

Sairaan nuorison terve suvaitsevaisuus?

Oletuksena on, että tervehenkisyys vaatii terveen kehon :
- Terve sielu terveessä kehollisuudessa.
YLE, 9.2. 2015: Älykkyystason kasvu tyssäsi monissa länsimaissa – Suomalaiset tyhmentyneet vuodesta 1997 lähtien:
"Ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on kääntynyt monissa länsimaissa loivaan laskuun vuosikymmenien nousun jälkeen. Tutkijat eivät ole toistaiseksi pystyneet todentamaan ilmiön syytä, mutta vastaus saattaa piillä ihmisten terveydentilassa."

Jos jo lähes puolet nuorisosta kärsii mielenterveysongelmista ja heikkokuntoisuudesta, niin silloin voidaan olettaa, että nämä nuoret eivät osaa ajatella terveellä tavalla, joten heidät pitäisi poistaa yleisestä mielipiteestä.
YLE, 15.11. 2018: Yli 400 000 suomalaista käyttää masennuslääkkeitä: Riikka Matikainen, 26, sai niistä avun ja kertoo kohtaamistaan virhekäsityksistä.
YLE, 15.11. 2018: Opettajien aika alkoi mennä muuhun kuin opettamiseen – pikkukunta palkkasi psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykologin pysyvästi koululle.
Päivän Lehti, 15.11. 2018: Nuorten eläkeläisten määrä on kasvanut – yhä useampi alle 40-vuotias saa täyttä kansaneläkettä.
YLE, 23.5. 2018: Yhä useampi nuori ei kelpaa armeijaan mielenterveysongelman vuoksi: puolustusvoimien seula tiukentunut.
MT, 29.9. 2017: Nykymiehet heikkoa ainesta? – Armeijasta vapautettujen määrä tuplaantunut.
YLE, 5.12. 2018: Mitä ihmettä kouluissa tapahtuu? Väkivaltaa ja psyykkistä oireilua yhä nuoremmilla oppilailla.

Yleinen mielipide on vinoutunut.
Suvaitsevaisuuden lisääntyminen näyttää olevan korrelaatiossa jo epidemiaksi kääntyneen masentuneisuuden ja heikkokuntoisuuden kanssa. Oravanpyörässä heikko kunto lisää masentuneisuutta ja masentuneisuus lisää heikkokuntoisuutta. Mutta lääkärit eivät halua määrätä liikuntaa, koska myös lääkärien henkisyys näyttää olevan heikolla pohjalla.

Täytyy olla vähän heikkomielinen lääkäri, jos liikunnan määrääminen ei kelpaa masentuneen hoidoksi, vaikka meillä on tutkimustietoa paljonkin, että liikunta parantaa mielen ja liikunnalliset ihmiset ovat terveitä. Heikkomielinen haluaa pillerin, ettei hänen tarvitse liikkua.
Jos terveen kehon liikunnallisuutta ei estä muu kuin ihmisen oma asenne, niin silloin sellaisella asenteella ei voi olla muuta kuin yhteiskuntaa rapauttava vaikutus. Yksilön keholle vahingollinen ajatusmalli on vahingollinen myös koko yhteisölle.
Heikkomielisten yhteiskunta tuottaa ajatuksia ja päätöksiä, jotka voivat olla erityisen tuhoisia koko maailmalle:
Facebook: 15.11. 2018: NATO:n oma GPS-häirintä, Eihän toki NATOssa voi olla mitään vikaa, kun heikkomielisenä haluaa NATO:n oman selän taakse, jotta voi uskoa, että Venäjää voi syyttää aivan kaikesta.
IL, 16.11. 2018: Varoitus taksialalta: Pikkujoulun kyytibisnes on ryöstäytymässä villin lännen kiskonnaksi.
IL, 15.11. 2018: ”Kaupungille jo 250000 euron vahingot” – poliisille tutkintapyyntö Anni Sinnemäen toimista.
Suvaitsevaisuus vaatii, että omaa kansaa pitää kusettaa joka asiassa, että niille saadaan ilmainen elämä, joiden sanotaan olevan tasa-arvoisia ihmisyydessä, järjessä ja terveydessä. Mitähän tasa-arvoa se on pitää kehitysmaalaisia niin avuttomina, että kuvitellaan niiden olevan kyvyttömiä itse kehittämään omia systeemejään? Ettei vaan ole kysymys siitä, että suvaitsevaiset voisivat saada onnistumisen tunteita edes muiden rahoilla avuastamisessa, kun he heikkokuntoisina eivät pysty omin käsin luomaan uutta, jonka seurauksena olisi onnellisuutta yllin kyllin, ettei tarvitsisi nenää nostella työtä tekeville suomalaisille ja haukkua joka käänteessä, miten huono kulttuuri suomalaisilla on.

Suvaitsevaisuus on heikkojen asenne.
Esitän Teesinä, että suvaitsevaisuus johtuu heikosta yleiskunnosta; Heikkokuntoinen ihminen hakeutuu mieluusti heikkokuntoisten seuraan ja haluaa rahoittaa heikkokuntoisten heikkoutta rehellisten veronmaksajien rahoilla. Heikkokuntoiset ajattelevat, että yhteiskunnan tärkein tehtävä on tukea kaikkea heikkoutta, huolimatta siitä, missä päin maailmaa sitä on. Julkisen vallan haltijoiksi on tullut niin suuri joukko heikkokuntoisia ja pro-masentuneita, että yhteiskunta on orvanpyörässä, joka tuottaa yhä lisää heikkoutta, joka ilmenee suvaitsevaisuutena, joka ei siedä minkäänlaista erilaisuutta.

Terve sieluinen ihminen ei voi ajatella, että terveeltä näyttäviä ihmisiä pitäisi pitää avuttomina, joille yhteiskunnan  pitää kustantaa kaikki elämiseen tarvittava. Ihmisellä ei ole terveellistä käsitystä tasa-arvosta, jos hän pitää kehitysmaalaisia avuttomina, ja joita pitää haalia Suomeen elämään samankaltaista  elämää, mihin heikkokuntoiset ovat itse itsensä saattaneet. Heikkokuntoiset eivät halua kuulla tervettä puhetta, vaan he mieluusti kuulevat maailmalta vain vaikerrusta.

Julkisen vallan haltijoiden pitäisi laittaa sellainen kunta mallikunnaksi yleiselle mielipiteelle, jonka asukkaat ovat Suomen terveimpiä. Sillä Teesistä seuraa, että terveimmän kunnan kuntalaisten yleinen mielipide on ristiriidassa suvaitsevaisten mielipiteen kanssa. Ja tässä on se syy, miksi suvaitsevaiset eivät suvaitse suomalaisuutta, koska suomalaisten tervehenkisyys on vielä voimissaan ja näkyvillä Itä-Suomessa päin. Mitä terveempi ihminen sitä vähemmän hänellä on haluja auttaa muita kuin oikeasti sairaita.

Kuten sairas koulu hylkii huippuoppilaita, samoin sairas yhteiskunta hylkii tervettä kulttuuria. Yleisesti voidaan sasnoa, että heikkomieliset kaikkialla eivät kestä sitä, että joku olisi parempi, kouluaineissa, oppimisessa, työntekijöinä, ...

Frankfurter Allgemeine kirjoittaa vähän samasta aiheesta, miten vasemmiston väkivalta on oikeutettua ja yleisen mielipiteen hyväksymää:
Frankfurter Allgemeine,16.11. 2018: Moralisch wertvolle Gewalt?

Facebook, 15.11. 2018: Fiksu nuoriso.
B, 16.11. 2018: Vihapuhe ongelmista suurin.

Ei kommentteja: