perjantai 4. tammikuuta 2019

Eksoottinen Suomi on liikaa maahanmuuttajille

Iltasanomat, 3.1. 2019: Ozan Yanar tarttui presidentti Niinistön uudenvuodenpuheen ”todella väärään ajatusketjuun”: ”Kun kantasuomalainen syyllistyy tuomittavaan tekoon...”.
Uusi Suomi, 3.1. 2019: ”Taustalla hölmö ajatus” – Kansanedustaja ihmettelee presidentti Niinistön neuvoa ”omien ohjaamisesta”.
Lainaus lehdestä: ”Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain ’omiensa kesken’. Ja, että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia. Siitä paistaa ajattelu, jossa oletetaan ’noiden muiden elävän eri tavalla kuin me’. Näin ei kuitenkaan ole”, Yanar kirjoittaa.
Ozan Yanar kirjoittaa ikään kuin hän itse viittaisi muslimeihin,  jotka kokooontuvat viikoittain omiin tiloihinsa, missä he kuuntelevat auktoriteettiensa tulkintoja ainoasta oikeasta totuudesta. Ja asia on niin, koska kaikkialla maailmassa havaitaan, miten muslimiyhteisöt eivät halua intergroitua toiseen kulttuuriin, vaan jopa vaativat, että muiden pitää elää kuin he.

Vastaavia uutisia tulee jatkuvasti aikaansa seuraajien tietoisuuteen, mitä esimerkiksi Oikea Media kirjoittaa tällä päivämäärällä: "Vihakampanjan kohteena oleva toimittaja vaatii islamin sopeutumista Ranskan lakeihin ja huumoriin".
RT.COM, 25.12. 2018: French Arab writer gets threats of death, rape for saying Islam is not above criticism, humor or law.

Euroopassa niin sanotut no-go-alueet lisääntyvät ja kasvavat, ja yhteistä niille on se, että ne ovat maahanmuuttajien asuttamia alueita, joista kantaväestö haluaa mahdollisuuksiensa mukaan muuttaa lopullisesti pois, koska ne ovat omaa maataan pakenevia, jotka esittävät kritiikkiä kantaväestöä kohtaan ja vaativat kantaväestöä omaksumaan kulttuurin, mikä ei ole koskaan tuottanut sellaisia valtioita, jotka olisivat yhtä vetovoimaisia muslimeille kuin ovat Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtiot.
Let me google that for you: No-go zone Ruotsi.
Express.uk, vuonna 2016: EUROPE'S NO-GO ZONES: List of 900 EU areas where police have 'LOST CONTROL' to migrants.
Helsingin Sanomat, 8.12. 2016: Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”. KOTILÄKSY: Miksi tämä asuinalueiden jakautuminen on alkanut vasta viimeaikoina kasvaa?


Mitä tulee Ozan Yanarin kritiikkiin siltä osin, että presidentti Sauli Niinistö olisi jollakin tavoin eksotisoinut maahanmuuttajia, niin vaikka niin olisikin tapahtunut, mitä kumman vikaa siinä on? Turistit yleensä menevät niihin maihin, joita he pitävät eksoottisina.
Onko nyt niin, että muslimit eivät halua nähdä vieraita maita ja niiden kansalaisia eksoottisesta näkökulmasta, koska muutoinhan muslimit joutuisivat ihannoimaan suomalaista Suomea ja suomalaisia? Mutta, ei hätää: Muslimit nimenomaan haluavat muuttaa Suomeen, koska Suomi on jopa muslimien mielestä kaikessa paljon parempi maa kuin yksikään muslimien hallinnoima maa:
Uusi Suomi, 23.11. 2009: Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas.
Veikko Huuska, 30.11. 2016: Tilastokeskus kokosi listan: 42 kovaa juttua, joissa Suomi on hyvä ellei paras.
YLE, Elävä arkisto: Eksoottinen Suomi esittäytyy.

Suomalaiset matkatoimistot esittelevät matkakohteitaan eksoottisina lomailumaina. Nyt siis paljastui, että ihmisten ja kansojen pitäminen eksoottisina on sekin rasismia, ellei peräti fasismia?
Pitää oikeasti kysyä, että millä asenteella muslimitaustaiset ovat tulleet Suomeen, jos he eivät halua pitää suomalaisia eksoottisina, eivätkä halua suomalaisten eksotisoivan muslimeita? Tämän saa yleistää kaikkiin maahanmuuttajiin.


Sitten kolmanneksi tulee se tosiasia, että Suomi on tälläinen "eksoottinen" maa siksi, koska meillä presidentit ovat itse saaneet pitää Uuden vuoden puheensa. Suomi on suomalainen siksi, että tämä maa on suomalaisten rakentama täysin erilaisella ideologialla, mitä ovat ne maat, joista tänne tulee pakolaisia. Jos tämä Suomen maa ei olisi suomalainen, niin silloin tietysti olisi selvää, että tämän maan presidentti ei voisi edes ajatella sellaista, josta hän saisi osakseen nykyisellä pakolaisstatuksella tulleiden maahanmuuttajien kritiikkiä.

Minunkin mielestä olisi paljon parempi, että Suomi ei olisi niin houkutteleva kohdemaa pakolaisille. Ja Suomesta saadaan epäeksoottinen maa juuri niin, että maahanmuuttajat alkavat määräilemään, mitä virassa oleva, demokraattisesti valittu, presidentti saa kansalle sanoa. Siinähän sitten laskette persmäkeä kohden oikeaa diktatuuria.
Riikka Purra, 3.1. 2019: Väestönmuutokset, joista ei saa puhua.

B, 15.11. 2016: Eksoottisuutta vailla olevat uudet finlaysonit.

3 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Erilaisuus on eksoottisuuden synonyymi.

Ollaanko me eksoottisia vai eikö me olla eksoottisia?
Kas, siinäpä päivän kysymys. Erilaisuus vaatii, että toisen ihmisen pitää näyttäytyä toiselle eksoottisena. On mahdotonta, että toinen olisi erilainen, jos hänessä ei olisi mitään eksoottisuutta.

Eksoottinen ihminen ei vaadi toista sopeutumaan mihinkään, koska muutoinhan toiselta riistetään hänen erilaisuutensa, jos hän ei saa olla, sitä mitä on.

Suomalaisilla on kiistaton oikeus vaatia kaikkia maahan tulleita sopeutumaan niihin yhteisesti säädettyihin suomalaisiin lakeihin, jotka sallivat jokaisen suomalaisen olevan erilainen suomalainen.
Koska suomalainen ei pakene toista suomalaista omalle asuinalueelleen, niin silloin maahanmuuttajienkin on ehdoitta sopeuduttava elämään suomalaisena suomalaisessa taajamassa, ilman, että vaaditaan suomalaisilta yhtään mitään sopeutumista.

Mitä yllä sanottiin, on sitä, että erilaisuus ei vaadi mitään muuta kuin ihmisenä oloa; jokainen ihminen on erilainen, eikä mikään uskonto voi tehdä ihmistä erilaisemmaksi, sillä kaikki uskonnot ainoastaan pakottavat ihmisiä samaan muottiin.

Suomi on paras maa siksi, että täällä lait sallivat kansalaisten erilaisuuden, koska
suomalaiset ovat jo puolituhatta vuotta riipineet uskonnon pakkopaitaa päältään, eikä me haluta tänne yhtään uutta pakkouskontoa sanomaan, miten meidän pitää elää.

Brainleak kirjoitti...

Olen pohtinut, mitä pahaa minulle pitäisi tapahtua, että alkaisin uskoa eritavalla ajattelijoiden päätyvän helvettiin. En siis koskaan voi esittää, että kristityt, kokoomuslaiset, kommunistit, ateistit, muslimit, hindut tai muut vastaaviin uskomuksiin uskovat joutuisivat helvettiin, vaan pidän heitä kaikkia ainoastaan tietämättöminä.

Ymmärrän täysin, että kun en usko väärinajattelijoiden joutuvan pahaan paikkaan, niin olen sillä tavoin omalta osaltani luonut Suomesta taivaallisen paikan kaikille.

Suomea voidaan pitää muslimien taivaana siksi, että täällä on ollut, ja vieläkin on, minun lisäksi muitakin, jotka eivät usko helvettiin, eivätkä siksi vaadi muita ottamaan selkäänsä raskasta taakkaa. Mutta.

Muslimeille tiedoksi, että te voitte kehittää Suomesta vieläkin paremman taivaan, kun lakkaatte tykkänään opettamasta toinen toisillenne, miten vääräuskoisia suomalaiset ovat.

Ei ole muuta elämää ennen oikeaa taivasta kuin tämä maallinen elämä, joka on taivaallista vain siten, että me emme millään muotoa vaadi ketään luopumaan omista ajatuksistaan; Kaikki ovat väärinajattelijoita maailmassa, missä on yksikin uskonto tai muu ideologia.

Kuolema ei ole mikään palkinto uskovaisille, että he pääsisivät johonkin parempaan paikkaan, mistä he juuri ovat poistuneet. Jokainen joutuu jatkamaan taivaassa juuri siltä tasolta, johon hän täällä on päässyt; jos uskotte islamilaiseen valtioon, niin silloin te joudutte taivaasssakin pakenemaan omia luomuksianne. Jne.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kukaan mihinkään helvettiin joudu, vaan jokainen elää tässä ja nyt Helvetissä, aina voi luoda oman kuplansa tähän helvetin keskelle suodattamalla ulkopuolelta tulevaa informaatiota, kun käy sokeaksi kaikkia uhkakuvia kohtaan jotka voivat vaarantaa sen kuplan jonka on rakentanut, voikin elää aivan siedettävää elämää, antamatta minkään tai kenenkään häiritä, en väitä että se olisi mikään taivas vaan se on omaa sisäistä rauhaa, vaikka ympäröivässä todellisuudessa pommit paukkuvat ja silpoutuneita ruumiinosia lentelisi tuon tuostakin.