keskiviikko 2. tammikuuta 2019

USA on kiusaajavaltio ja Suomi osallistuu kiusantekoon

YLE, 1.1. 2019: Yhdysvaltain asevoimat pyysi anteeksi uuden vuoden aaton pommi-tviittiään – Viesti: "Olemme valmiita pudottamaan jotain paljon, paljon suurempaa".
Sotaherrat voivat poistaa twiittinsä, mutta he eivät voi poistaa mielestään sitä aatetta, että he ovat valmiita tuhoamaan minkä tahansa valtion saadakseen lisää voittoja aseteollisuudelle.
Youtube: "Bush Official Col. Wilkerson Says Trump Is Priming America for War With Iran".

On muuan runoilija, joka on kuuluisampi kotimaassaan kuin Suomessa. Hän on verrannut USA:n armeijan sotaherroja pikkulapsiin, jotka haluavat todistaa rohkeutensa kiusaamalla ja rääkkäämällä jotain myrkyllistä käärmettä. Kun sitten käärme ihan luonnostaan yrittää puolustautua, niin nuo hirmuisen rohkeat pikkukakarat eivät voi mitään muuta kuin tappaa käärme, koska sehän yritti jopa purra kakaroita.

Tuo kotimaassaan kuuluisampi runoilija oli itse lapsena tehnyt samaa ja niin hän kuvitteli, että hänen täytyy lähteä puolustamaan rohkeaa USA:ta ja sen pyhiä arvoja Vietnamiin,  koska muutoin Vietnam voisi tuhota USA:n perinteiset arvot, joiden pyhyyttä kukaan ei saa arvottaa. Mutta. Saavuttuaan sotilaana Vietnamiin, hän ihmetteli, miksi siellä olevat USA:n sotilaat tappoivat naisia, lapsia ja vanhuksia, koska hänen mielestään USA:n olisi juuri heitä pitänyt suojella ja puolustaa Vietkongin sissien julmuudelta. Bill Ehrhart oli odottanut, että vietnamilaiset olisivat ottaneet hänet avosylin vastaan, kuten ranskalaiset olivat ottaneet USA:n maihinnoususotilaat parikymmentä vuotta aiemmin.

Mutta vietnamilaiset seisovat teiden varsilla varsin hiljaa ja olivat ikään kuin Bill olisi ollut heille täysin näkymätön. Muutaman päivän kuluttua Billille selvisi, miten amerikkalaiset kohtelivat tavallista kansaa, eikä se lainkaan eronnut siitä, miten hän oli lapsena kohdellut käärmeitä ja muita elollisia. Hän osasi vasta myöhemmin yhdistää omat tekonsa siihen, miten koko Amerikka ajatteli rohkeudesta; että ihminen ei ole rohkea, jos hän ei tapa heikompiaan, eikä muut ole häntä heikompia, ellei hän itse ensin ase kädessä ärsytä heitä, jotta voi sitten esittää rohkeuttaan ja oikeamielisyyttään, kun ampuu heidät suuremmalla pysyllä.

Youtube, David Hoffman, 19.7. 2018:
Passionate Soldier Reveals What He Saw In Vietnam.


WikipediaWilliam Daniel Ehrhart, Vietnamin sodan runouden dekaani.

WikipediaLawrence B. "Larry" Wilkerson.
The New York Times, 5.2. 2018: I Helped Sell the False Choice of War Once. It’s Happening Again.
USA:ssa on muutama ihminen, jotka ovat tajunneet, että tämän planeetan ainoa roistovaltio on USA. USA tuhosi Vietamin ja myrkytti sen maaperän tuhansiksi vuosiksi eteen päin. Vietnamia ennen USA oli jo murhannut miljoonittain vieraiden valtioiden kansalaisia ja sekaantunut kymmenien valtioiden sisäisiin asioihin. Ja sitten USA:n sotaherrat vikisevät kuin joku vammainen älykääpiö, jos he edes luulevat jonkun muun valtion sekaantuneen USA:n sisäisiin asioihin.

USA tuhosi täydellisesti Irakin ja Libyan ja se yritti tehdä saman Syyrialle. On aivan uskomatonta, miten typeriä Suomenkin  poliitikot ovat julistaessaan Bassar al-Assadin olevan joku pahan ruumiillistuma vain siksi, että Syyrian presidenttinä hän on luvannut pitää kansansa yhtenäisenä ja sen alueen loukkaamattomana.

Selvästi huomataan, että Suomen poliitikot vain toistavat USA:n sotaherrojen typeriä juttuja, jotta maailmaan saataisiin lisää pakolaisia. Miten vähän aivoja tarvitaan, jotta voi poliitikkona esittää täydellistä typeryyttä. Syyrian presidentti on muka paha, koska hän puolustaa maataan niiltä kapinallisilta, joita USA rahoittaa ja aseistaa. Kuten Larry Wilkerson ja muutama muu USA:n hallinnossa palvellut on todistanut, niin talibaanit ja muut islamilaiset jengit ovat USA:n armeijan ja CIA:n luomuksia ja USA:n poliitikot suojelevat USA:n aseteollisuutta, joka työllistää miljoonittain amerikkalaisia.
Jopa Jemenin tuhoaminen johtuu yksinomaan USA:n politiikasta. Edes jotenkin demokraattisesti toimiva Iran on usalaisille suurempi saatana kuin diktatoorinen Saudi-Arabia, joka pommittaa USA:n aseilla Jemenin kivikauteen, ja jonka jonka kaduilla julkisesti teloitetaan naisia muslimien hurratessa vieressä.

Inhoan sydänjuuria myöten  jokaista suomalaista poliitikkoa, joka vieläkään ei tajua USA:n roolia kaikkiin tämän maailman kriiseihin. Tiedetään hyvin, että tämänkaltaiset jutut nähdään vain venäjämielisyytenä, mutta minä en sentään koskaan nuoleskellut Neuvostoliittoa, enkä koskaan ole nimitellyt erilaisia homoiksi:

Mitään eroa ei ole siinä, kun lapselliset kakarat tuolla kouluissa ja nimittelevät jokaista erilaista homoiksi sen kanssa, kun poliitikot kutsuvat jokaista eri tavoin ajattelevaa rasistiksi. Se on aivan samanlaista aivotonta toimintaa kutsua jokaista USA:n arvostelijaa venäjämieliseksi kuin väittää jokaista kansallismielistä rasistiksi.

Homottelu ei eroa yhtään rasistelusta eikä rasistiksi nimittely eroa yhtään siitä, miten poliitikot syyttävät jokaista Amerikan arvostelijaa Putinin kätyriksi. Kaikki tyynni pelkkiä typeryksiä.
Kuten muut lapset alkavat homotella erilaista ihmistä kun he huomaavat luokkansa isoimman homottelevan häntä, niin samoin toimivat poliitikot ja poliitikoiden perseen nuolijat, valtamedia:
Kun USA nimittelee Gaddafia, Saddamia, al-Assadia, niin USA-mieliset poliitikot ja mediat alkavat samoin nimitellä noita diktaattoreita, joiden ainoa synti oli siinä, että he halusivat pitää kansansa puolta. Jos ette muuten usko, niin korvatkaa USA:n hallinnon retoriikka esimerkiksi Venäjästä sanalla homo, jolloin huomaatte, että poliitikot ja mediat homottelevat Venäjää ja niiden maiden johtajia, joita USA tökkii pidemmällä tikullaan.

Onko todella niin, että kansojen johtajiksi valitaan aina kaikkein typerimmät. Joka ikinen tervejärkinen huomaa, miten USA yrittää ärsyttää ja kiusata Irania aivan kertakaikkisen samalla tavalla, miten lapset tökkivät tikulla käärmettä. Kuten käärmeellä on oikeus purra jokaista, joka sitä tökkii, niin samoin Iranilla on oikeus omaan ydinaseeseen, koska on se helvetin typerää poliitikkaa, että ydinaseet ja täsmäaseet sallitaan vain sille valtiolle, joka sekaantuu joka helvetin muun valtion sisäisiin asioihin.

Vastavalkea, 31.12. 2018: Hysteria estää koululaisilta homottelukulttuurin analysoimisen.

Maailma ei pääse sodista eroon, jos USA:ta vastaan ei saa hyökätä, kun USA tökkii kepeillään. Uuden vuoden 2019 alkuun USA:n armeija lähetti viestin kaikille, että se on valmis pudottamaan hiton suuren pommin, jos USA:n tökkimät valtiot alkavat uhitella USA:lle. Voiko olla selvempää todistetta siitä, miten lapsellinen USA:n hallinto läpeensä on. Mutta silloin tällöin joku sen hallinnosta havahtuu ja kertoo, miten asiat oikeasti ovat. Valitettavasti USA:n hallinnon sisältä nousevat kriittiset mielipiteet eivät koskaan nouse valtamedioiden pääkirjoituksiin, koska kiusaajan kiusaajakaverit eivät tajua, millaisia paskiksia he ovat.

Onneksi Venäjä sai aikaan sellaisen pelotteen USA:ta vastaan, että USA ei hevin rupea tökkimään isommalla tikulla Venäjää. Olisi muuten tosi typerää politiikka uskotella, että Suomi ei muuttuisi myrkkykäärmeeksi, jos joku isompi valtio alkaisi tökkiä tikullaan Suomea.
Huomataan selvästi, miten vähän poliitikoilla on kykyä pohtivaan ajatteluun, kun he julistavat, että vain ne  ovat myrkyllisiä valtioita, joita USA tökkii tikuillaan, ja jotka siksi pitää asettaa saartoon, ettei ne iske kiusaajaansa vastaan: B, 13.10. 2016: USA kauppasaartoon.

B, 18.4. 2018: Kunniallinen USA-Kasvojen menetys kielletty.
B, 19.4. 2018: Valtamedialta puuttuu yksi pala lopullisesta totuudesta.
B, 16.4. 2018: Murhanhimoiset poliitikot haluavat pappisvallan Syyriaan.
B, 16.4. 2018: Syyria todistaa: Demokratia on tuhottu.
B, 13.4. 2017: KENEN KAASUISKU SYYRIAAN.
B, 10.12. 2015: Ilmaisen tukeni laillisille diktaattoreille.
Blogi-label: Syyria.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

VALTAMEDIA ei ikinä pysty esittämään tavallisen syyrialaisen arkea.
VALTAMEDIA julkaiseen Syyriasta vain sen valhekuvan, jonka he saavat USA:lta.

Youtube, 14.12. 2018: Lighting of the Christmas Tree in Damascus, Syria 2018.

Tuon rauhan niin pommeillaan uhoava USA kuin valtamediakin haluaa tuhota yhtä täydellisesti kuin ne tuhosivat Irakin ja Libyan.

The orthodox Church, 26.12. 2018: Christians and Muslims Celebrate Christmas in Syria – 2018.
Unfortunately, the events of religious harmony are not given adequate coverage in mainstream media.

Brainleak kirjoitti...

Se muuten tiedetään, että poliitikot lukevat vain omien asiantuntijoiden kirjoituksia. Milloinkaan poliitikot eivät eksy Internettiin, sillä sen korpimaisemista voisi todellakin löytyä juuri tuollaisia kriittisiä kirjoituksia ja haastatteluja, mitä on tuo Vietnamin sodan veteraanin haastattelu.

Itse asiassa, poliitikot ja heidän luottotoimittajansa ja asiantuntijansa ovat ainoat ihmisryhmät, jotka eivät voi koskaan eksyä eivätkä poiketa pois oikealta loistavalta polultaan.