maanantai 8. heinäkuuta 2019

Alle 50 vuotiaita ei saa ottaa todesta

B, 8.7. 2019: Yli 60-vuotiaat keskitysleirille .
 - Alle kuusikymmentävuotiailla ei pitäisi olla mitään asiaa yhteiskunnan päätöksen tekoprosesseihin. Se on jo nähty että joka ikinen verovaroilla elävä elää jossakin himputin kuplassa, josta on kiva pullautella ulos saippuakuplia, missä minkäänlainen kokemus ei ole minkään arvoista. Mitä nuorempi ihminen sitä vähemmän hänellä on viisautta.

Suomalainen yhteiskunta kasvoi lähes täyteen aikuisuuteen, kun sen johtajiksi valittiin aikuisia miehiä, yli 60 vuotiaita ihmisiä. Nyt median avulla kansa on saatu uskomaan, että nuorissa on tulevaisuus -- kun nuoret saadaan jo tänään johtajiksi.

Totuuden jälkeisessä ajassa nkyhetken ja tulevaisuuden väillä ei ole edes päivääkään.

Ei siis puhettakaan siitä, että nuoret voisivat aikuistuttuaan ottaa oman paikkansa sukupolvien jonossa, vaan nyt todellakin hoetaan päivät pääksytysten, että nuorten pitää olla tulevaisuudessa jo tänään, joka tarkoittaa juuri sitä, että valtamedian äärettömän typerien toimittelijoiden mielestä se olisi hienoa, kun tämän päivän viisaat ihmiset syrjäytetään täysin koko yhteiskunnasta.
Ennen vanhaan nuorista oli jännittävää odottaa kokeneiden ihmisen asettamaa täysi-ikäisyyttä, mutta äärettömän typeräksi alkaneet toimittelijat ja heidän poliittiset hännystelijänsä julistavat, että nuoret ovat jo nyt viisaampia kuin vanhempansa; ettei nuorten tarvitse odottaa omaa vuoroaan, vaan he voivat heti polvihousuisina tehdä yhteiskunnasta tulevaisuutensa yhteiskunnan.

Onko tässä ajassa enää yhtään, joka edes vähän olisi välttynyt median äärettömän typeriltä hokemilta? Onko oikeasti niin, että koko Suomen kansakunta on täysin aivopesty uskomaan niin täydellistä puppua, että nuorissa on tulevaisuus, kun he saisivat syrjäyttää elämää kokeneen sukupolven jo tänään? HALLOO!

Mitä vittua te kaikki siellä oikein ajattelette! Teidän saatanan toimittelijoiden mielestä nuorten ei tarvitse ensin elää elämäänsä saadakseen kokemusta, jotta he vanhemmiten voisivat kokemuksellista viisauttaan käyttäen olla osa kestävää kehitystä, vaan te saatanan nutipäät luulette, että yhteiskunta voisi kehittyä oikeaan suuntaan, kun sen johtoon valitaan pelkästään täysiä pölvästejä?

Voin hyvin kuvitella, miten siellä on satoja tuhansia, jotka eivät pysty muuhun kuin pilkallisesti nauramaan tällaiselle  puheelle, mutta se johtuu vain siitä, että nuorilta puuttuu lähes täysin tulevaisuuden näkökulma. Se on varmasti kivaa julistaa, että yli kuusikymmentä vuotiaiden mielipiteillä ei ole mitään väliä, jolloin varmaa on vain se, että silloin yhteiskunnasta puuttuu nopeusrajoitukset, jolloin yhteiskuntaa ajetaan täydellä vauhdilla kalliota päin.

B, 29.6. 2019: Ohisalon uusi linja saattaa olla huti.
B, 7.7. 2019:  Nuoret toimittelijoiden lumetotuusvaikutuksen kohteena.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

Suurin osa toimittelijoista on sitä mieltä, että nuorille pitää maksaa ammattilaisen palkkaa.
Tuo on juuri sitä, että nuorilta ei edes edellytetä minkäänlaista kasvua ja ammatillista kypsyyttä, vaan heille julistetaan, että he ovat jo tänään täysiä amattilaisia.

Ei siis ole mikään ihme, että vihreälle oksalle päässet nuoret julistavat, ettei heitä vanhemmilla ihmisillä ole enää mitään virkaa maailmassa.

Brainleak kirjoitti...

Pääsin töihin viisitoista vuotiaana. Minun tuntipalkkani oli markka kaksikymmentäkolme penniä, kun samaa työtä tekevillä kokeneemmilla tuntipalkka oli himpun verran yli viisi markkaa. Minulle ei ikinä edes tullut mieleen vaatia ammattilaisen palkkaa, koska siihen aikaan oli sanomattakin selvää, että ammattiin oppiva ei voi välttyä korkeammalta tuntipalkalta.

Toista se on nykyaikana, kun toimitelijat ja kaikenmaailman poliittiset pillipiiparit julistavat, että aloittelijan ensimmäinen tehtävä on pillittää palkasta.