maanantai 19. elokuuta 2019

Jopa Perusuomalaiset perseenuolijoina

IL, 19.8. 2019: Varapuhemies Juho Eerola kutsui erityisavustajakseen bändikaverinsa Kotkasta – palkka 6 466 euroa kuussa.
On kiistatonta, että poliitikot eivät pysty keskustelemaan keskenään, koska he eivät ikinä pysty palkkaamaan avustajikseen eri mieltä olevia. Nepotismi ja hyvävelikorruptio ovat sääntö joka ikisessä puolueessa, eikä ole yhden yhtäkään (vasemmistolaista) professoria, joka pystyisi tuon näkemään.
Kansanedustajat ja heidän avustajansa eivät pysty keskustelemaan. Kun kaksi samanmielistä pannaan yhteen, niin tuloksena ei ole elinkelpoinen idea, vaan pelkkä vesipäämutantti. Alkeellisinkin psykologia, puhumattakaan filosofiasta, esittää, että keskustelu edellyttää vastakkaisia mielipiteitä. Mutta mitä vastakkaisuutta siitä tulee, kun joka helvetin kansanedustaja puolueeseen katsomatta palkkaa avustajikseen vain niitä, joiden mielipiteistä ei tarvitse välittää helvettiäkään, tai ainakaan tuon taivaallista.

Kansanedustajat voivat aina luottaa siihen, että heidän verovaroilla palkatut kallispalkkaiset avustajat eivät ikinä ajattele yhtäkään ajatusta, joka olisi vastoin puolueen ideologiaa. Jokainen pystyy tykönään kuvittelemaan, millaista saatanan lässytystä eduskunnan puoluetoimistojen tiloissa harrastetaan, Erimielisyyttä tulee ehkäpä vain lillukan varsista, mutta ei mistään sellaisesta seikasta, joka veisi Suomea edes piirun verran sivistyksessä eteen päin.
Ymmärrän tasan tarkkaan, ettei siellä ole ainuttakaan professoria tai jotain muuta paskan tärkeetä asiantuntijaa, jotka voisivat edes ajatella, että kansanedustajien avustajat pitäisi valita vaaleilla: Että jokaiselle kansanedustajalle olisi pakko valita toisen ideologian edustaja, eikä yhdelläkään edustajalla saisi olla minkäänlaisia etukäteisiä kytköksiä avustajaan.
Jos vaaleilla valittu edustaja ei pysty keskustelemaan erimieltä olevan avustajansa kanssa, niin sellainen kansanedustaja pitää laittaa syytteeseen maan petoksesta, tai ainakin elinikäiseen holhoukseen.

Joka ikinen helvetin asiantuntija tykkää satasella siitä, että kaikki saatanan puolueet ovat sisäänlämpiäviä, joiden peräkämareissa ei edes keskustella, vaan nyökytellään, että hyvä hyvä, vallan mainiota, että olet meidän puolella. Sitten nuo saatanan proffat ja muut sekopäät kehtaavat vielä ihmetellä julkisesti, että miksi demokratia ei kehity edes siihen pisteeseen, että yleinen ja yhtälainen äänioikeus poistettaisiin, koska se päästää typerät valtaa  - Ainiin, mutta perskuta rallaa; typerykset ovat jo päässeet valtaan, ja se huomataan siitäkin, ettei ole yhden yhtäkään kansanedustajaa, joka valitsisi toisen puolueen  edustajan opponentikseen.
Puoluetoimistojen ovissa lukee:
Älyllinen keskustelu ehdottomasti kielletty.
Vain samanmieliset hyväksytään.
Tässä tekstissä esitettiin, että kansanedustajien avustajiksi ei missään tapauksessa saa valita saman ideologian kannattajaa, vaan ehdoitta kansanedustajalle on annettava toisen ääripään puupää. Sillä puupäistä on todellakin kyse, koska kansanedustajiksi voidaan nykyisellään valita mikä hiivatin sahuri, kyläsarjan riman alittaja tai joku hemputin homo, joka todistaa vain demokratian alennustilasta, pysähtyneisyydestä.

Perustuslain pykälä 1A:
"Kansanedustajan avustajan on puolen vuoden jälkeen siirryttävä toisen puoleen avustajaksi, eikä yksikään avustaja saa edustaa sitä ideologiaa, jonka uskovainen hän julkijumattomasti on."

Suomen Uutiset, 19.8. 2019: Hukari kertoo kehitysavun historiasta: Afrikka ei noussut kommunismilla, eikä se nouse silläkään, että puna-aate uudelleenbrändätään vihreäksi.

2 kommenttia:

Brainleak kirjoitti...

POSSUJA EDUSTAJAN OOOMME KAIKKI, KAIKKI.

Piiri pieni pyörii, avustajat siinä hyörii.

Brainleak kirjoitti...

Voin jo etukäteen todeta faktana, ettei yksikään puolue hyväksy minua edustajansa avustajaksi, koska ei ole yhden yhtäkään edustajaa, joka ymmärtäisi jotain taloudellisuudesta. Kun kaikilla valituilla edustajilla on velkaa, niin se on eittämätön todiste siitä että kaikki edustajat käyttävät valtiota vain yksityisten raha-asioidensa hoitamiseen.

Sitä paitsi, en ikinä voisikaan olla kenenkään aikuiseksi itseään luulevan avustaja, koska silloinhan joutuisi ajattelemaan, että avustettava on joku hiivatin vammainen.