torstai 15. elokuuta 2019

Syyrian kapinalliset halusivat anarkiaa

Iltasanomat, 26.11. 2015: Raqqan kaupunki vajosi kukoistuksesta täydelliseen anarkiaan vain muutamassa vuodessa.

Mediassa kirjoitettiin Raqqasta näin:
"Raqqa oli ennen Syyrian sotaa sykkivä, avoin kaupunki, jonka nuoriso hengaili kahviloissa ja opiskeli korkeatasoisissa kouluissa.
Perheet rentoutuivat puistoissa ja Eufrat-joen rannoilla.
Ympäristön hedelmällinen maatalous toi vaurautta."
Oliko tuollainen meno suvaitsevaisille osoitus syyrialaisten sortamisesta? Jos niin on, niin en ihmettele, että suvaitsevaiset haluavat tuhota Suomenkin samasta syystä; täällä ihmisillä oli aivan liian hyvää. Mutta asiat alkavat kohta olla sillä mallilla, joka saa maailman sosialistit tulemaan ase kädessä puolustamaan suvaitsevaisuususkovaisia kauheita nationalisteja vastaan.


Voisiko joku ihan rehellisesti sanoa, miksi länsimaat alkoivat tukemaan sellaisia kapinallisia, joiden mielestä Syyrian länsimainen meno oli jotenkin vääräuskoisuutta. Syytän edelleen koko länsimaalaista mediaa ja länsimaiden poliitikkoja Syyrian täydellisestä tuhoamisesta.

Otin tämän uudestaaan esille, kun katselin YLE TV1:n dokumenttiprojektia,
Raqqan pelastajat (12).
Kyseisen dokumentin esittelyssä puhutaan kauniisti seikkailijoista ja vapauden poulustajista, mutta minusta siinä oli äänessä lähinnä joku kommunistista vallankumousta halajava Che Quevara fani:
"Moni heistä etsi seikkailua, toiset taas lähtivät sotaan puolustamaan vapautta ja ihmisoikeuksia."

Miljoonat toimittelijat ja poliitikot ympäri niin sanotun vapaan maailman ovat syyllisiä miljoonien ihmisten surmiin ja elinikäisiin vammoihin ja tähän sietämättömään pakolaisuuteen, jonka virtojen mukana Eurooppaan kulkeutuu miljoonittain pelkkiä onnenonkijoita.
Jälleen kerran aikalaiset eivät halua totuutta, vaan ovat haudanneet sen ajaksi, että ehkä joskus satojen vuosien päästä ihmiset vasta näkevät, miten typeriä suvaitsevaiset olivat, kun eivät suvainneet Syyrian vapaata kansaa ja sen laillista hallitusta, vaan halusivat tukea niitä, jotka kutsuivat itseään kapinallisiksi.

Kysyn vaan, että voitaisiinko jättää tulevaisuuden historiantutkijoille tähdellisempää tutkittavaa kuin täysin selvä suvaitsevaisiksi itseään kutsuvien täydellinen moraalin romahdus. Ikään kuin Syyrian hallitus oli väärässä, kuin se halusi puolustaa syyrialaisten vapautta ja avoimia kaupunkeja.
Varmasti Syyrian hallitus ei tehnyt mitään väärää, kun hallitus pyrki estämään oman maansa islamisoitumisen, mutta kun islamin kapinalliset alkoivat riehumaan Syyrian kaduilla, niin siinä vaiheessa suvaitsevaiset olivat jo niin hurmioituneita islamista, että julistivat islamin olevan maailman ainoa rauhanuskonto, jonka kritisoiminen on rasismia ja natsismia.

Perustuslakikin piti muuttaa vastaamaan sivaitsevaisten hurmoksellisesta suhdetta islamiin ja vielä tänäkin päivänä kaikki itsensä vakavasti ottavat suvaitsevaiset eivät voi muuta kuin syyttää kaikkia niitä rasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi, jotka eivät halua rauhanuskontoa omaan maahansa.

PS. Tänään, torstaina, 15.8. 2019, YLE lähettää myöhäisillan Ulkolinja ohjelmassaan dokumentin Saudinaisten pako. En voi olla huomauttamatta, että siinäkin on kyse rauhanuskonnosta. Onhan se todella surullinen osoitus ihmisten tyhmentymisestä, kun he eivät tajua islamin olevan syyllinen. Kuka voisi rehellisesti väittää, että saudinaisten pako johtuisi jostain muusta kuin islamista? Tai kuka voisi olla älykkäiden ihmisten silmissä vakuuttava, joka väittää, että Syyrian hallitus oli syyllinen Syyrian sotaan, eikä suinkaan islamistit, jotka eivät haluneet katsella länsimaalaista menoa, vaan vaativat jopa opiskelijoille kaapua:
YLE, 19.7. 2010: Syyria kieltää kasvohunnut yliopistoilla.

Kauppalehti, 29.1. 2017: Islantilaistutkijat: Aikaa myöten ihmisistä tulee idiootteja.
B, 3.1. 2018: Suvaitsevaisuus aiheuttaa tyhmyyttä.

Ei kommentteja: