HS, 30.12. 2017: Pienet ydinvoimalat herättävät keskustelua jo Suomessakin – VTT:n mukaan ydinvoima sopisi kaukolämmön tuotantoon pääkaupunkiseudulla.
Jyrki Kasvi, 3.1. 2018: Ydinmiilu joka pitäjään.
Kirjoitin jo 1980-luvulla, että Tampereen keskustan alle pitäisi rakentaa ydinvoimala. Olin jo silloin tamperelaisena sitä mieltä, ettei ydinvoimalan tarvitse olla mikään valtakunnan tasoinen, vaan kaupungin sähkön -ja lämmön tuottoon riittäisi sellainen yhden sauvan ydinvoimala.
Suomen poliitikot hukkasivat jälleen yhden tilaisuuden tehdä Suomi suureksi taas. Jos silloin oltaisiin alettu kehittämään kaupunkiluokan yhden sauvan ydinvoimalaa, niin nyt Suomi ja maailma olisi vapaa hiilivoimasta, eikä kukaan puhuisi mitään kasvihuonepäästöistä.
US, 4.2. 2016: Professori äimänä: Suomi teki taas ”digitat” – Miksi poliitikot myivät varman rahakoneen?
US, 29.12. 2017: TE: Suomen sähköverkkoa myytiin taas – jättihinta jättää Carunan varjoonsa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vetovoima. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. joulukuuta 2017
torstai 24. elokuuta 2017
Palautuskeskukset voisivat olla Transit-alueita nimeltään
IL, 22.8. 2017: Orpo: Palautuskeskukset on mietittävä uudelleen
Suomen kansalaisena tottelin ministeri Orpon käskyä miettiä palautuskeskukset uudelleen, ja mietinnän tulos ilman palkkiota ja myssyä on seuraavanlainen:
Jos ihmisen todetaan tulleen maahan ilman laillisia syitä, tai hän on toiminnallaan saattanut itsensä maasta poistettavaan kuntoon (esimerkiksi kolmen kuukauden oleskeluaika on kulunut, tai henkilöllä ei ole omaa varallisuutta elättää itseään), niin tuollaiset henkilöt tulee ohjata ja siirtää satamien tai lentoasemien transit-alueille, mistä he voivat täysin vapaasti poistua maasta.
Ministerit Orpo ja Risikko saattavat helposti huomata, että tällaisella menettelyllä ei millään tavoin voida aiheuttaa ihmiselle mitään epäihmismäisyyttä, eikä ihmisen ihmisoikeuksia loukata.
Koska suvaitsevaiset jatkuvasti kehuvat, miten pakolaiseksi hakeutuvat ovat erityisen sukurakkaita, ja pakolaisstatuksesta osatta jääneetkin olisivat edelleen osa heille rakasta sukua, niin heidät haettaisiin nopeasti suvun suojiin harjoittamaan ainoaa oikeaa uskontoa, vaikka he olisivatkin tuhansia euroja velkaa suvakkien rakastamille salakuljettajille.
Fysiikan lakien mukaan vetovoimatekijää tulee vastata yhtä suuri poistovoimatekijä, koska muutoin Suomen yhteiskunta on rikki, jos se toimii vain loppumattomien pakolaisvirtojen nieluna.
Jos sitten sattuu, että maastapoistumista odottava tykästyykin transit-alueen impivaaralaisuuteen, niin silloin se todistaisi, että henkilö on halukas uskomaan suomalaisuuteen enemmän kuin paimentolaisuuteen, jolloin maahanmuuttokomitea voisi harkita henkilön ottamista osaksi Suomen kansaa, muutaman lisätestin jälkeen.
Se olisi rikos koko ihmiskuntaa vastaan, jos rehellistä ja talkoohenkistä impivaaralaisuutta ei haluta nähdä vetovoimatekijänä, vaan impivaaralaisuus julistettaisiin ainoastaan luotaantyöntäväksi voimaksi.
Suvakithan ovat ottaneet urakakseen poistaa impivaaralaisuuden Suomesta, ja sen tilalle suvakit haluavat vetovoimatekijöiksi kaikki islamistimaiden uskomukset ja perinteet moskeijoita ja minareetteja myöten, joten olisihan se vähän kumma, jos maasta poistettava ei lainkaan tuntisi vetovoimaa kotimaataan kohtaan, jos hän on saapunut Suomeenkin siksi, että hän saisi täällä olla kuin kotonaan ja leikkiä suvakkien kanssa lasten leikkejä.

Transit-alueille pitäisi myös luoda ahdistavia ja luotaantyöntäviä juttuja, kuten joulukuusi yhteen nurkkaan ja kaiuttimista tulisi sulosointuja, kuten suvivirttä ja jouluista musiikkia. Jos alueelle saatetun lähtö tuntuu viivästyvän, niin ruuaksi voidaan tarjota parasta, mitä Suomesta löytyy, eli Kaurapuuroa, ja vaihtoehdoksi Nakit ja Muusi, jos kaurapuuroon kyllästyy ennen kuin kotimaan ikävä voimistuu sietämättömäksi.MUTTA.
Jos sitten sattuu, että maastapoistumista odottava tykästyykin transit-alueen impivaaralaisuuteen, niin silloin se todistaisi, että henkilö on halukas uskomaan suomalaisuuteen enemmän kuin paimentolaisuuteen, jolloin maahanmuuttokomitea voisi harkita henkilön ottamista osaksi Suomen kansaa, muutaman lisätestin jälkeen.
Se olisi rikos koko ihmiskuntaa vastaan, jos rehellistä ja talkoohenkistä impivaaralaisuutta ei haluta nähdä vetovoimatekijänä, vaan impivaaralaisuus julistettaisiin ainoastaan luotaantyöntäväksi voimaksi.
Suvakithan ovat ottaneet urakakseen poistaa impivaaralaisuuden Suomesta, ja sen tilalle suvakit haluavat vetovoimatekijöiksi kaikki islamistimaiden uskomukset ja perinteet moskeijoita ja minareetteja myöten, joten olisihan se vähän kumma, jos maasta poistettava ei lainkaan tuntisi vetovoimaa kotimaataan kohtaan, jos hän on saapunut Suomeenkin siksi, että hän saisi täällä olla kuin kotonaan ja leikkiä suvakkien kanssa lasten leikkejä.
maanantai 11. helmikuuta 2008
Massan suhde oppiin
Edellisessä artikkelissa kirjoitin hieman opillisuudesta. Tässä haluan erityisesti korostaa sitä, että oppi edellyttää aina yksilöllisyydestä vapaata massaa. Oppi ja yksilöllisyys ovat toisensa pois sulkevia; ihminen ei voi olla yksilö, jos hän uskoo johonkin oppiin.
Missä kohtaan yhteiskuntaa massa on tarpeellinen? Minulle tulee mieleen ainakin fysiikka. Sen lisäksi en pysty ymmärtämään, missä muualla massa olisi tarpeellinen ihmiselle. Sen sijaan pystyn hyvin ymmärtämään, että opillisille fysikaalinen massan suure on erittäin tarpeellinen -- kaikkialla muualla paitsi fysiikassa, koska ihminen haluaa opilliseksi vain silloin, kun hän inhoaa suuresti fysikaalisuutta, kuten sormen käyttämistä työvälineenä.
Opilliset rakastavat yli kaiken hienoja fysiikan termejä, mutta itse fysiikan he haluavat ehdoitta jättää syrjään. Vastaavasti aito tutkija ei tarvitse oppia mihinkään, koska hän rakastaa yksilön koettavissa olevaa reaalisuutta.
Esimerkiksi kädet ovat poliitikoille täysin tarpeettomia, koska ihmiset ovat poliitikoille pelkkää massaa, jonka korkein poliittinen arvo on siinä, että massa toteuttaa poliitikon haaveen rikkaasta elämästä, eli siitä, että poliitikko on aina puutteessa.
Tässä muutama vuosi sitten syntyi suuri kohu, kun muuan tiedemies kirjoitti pseudohumanismista tekstiä viljellen siinä viljalti tieteellisiä termejä. Ja kirja meni humanismeille täydestä... Tähän asti kukaan ei ole kuitenkaan tajunnut, että käsite massa on myös tieteellinen termi. Massalla ei voi mitenkään kuvailla ihmistä, eikä massa-käsite periaatteessakaan sovellu aitoon humanistiseen ajatteluun. Ihminen on älyllisesti sokea, jos hän jollakin tavoin pitää ihmisiä massana.
Kuitenkin, se ei ole vaikea huomata, että oppiin uskovaiset eivät voi mitään muuta kuin pitää ihmisiä massana, koska oppi edellyttää aina massaa, mihin sitä kohdistetaan. Yksilöön ei voi kohdistaa oppia, koska se olisi täysin hyödytöntä; yksilöt eivät ole oppeihin uskovia, ja juuri siksi he ovat yksilöitä. Vain massat uskovat oppeihin, ja vain sellaiset rustaavat oppeja, jotka eivät ole vielä koskaan kokeneet omaa yksilöllisyyttään.
Opin vetovoimaa voidaan kuitenkin hyvin kuvailla gravitaatiolailla. Opin vetovoima on suurimmillaan siinä pyhätössä, jossa laki/sääntö/uskomus luotiin. Esimerkiksi Vatikaanissa massat tuntevat hyvin suurta vetovoimaa katolisuutta kohtaan, ja sen tuntemuksen he sanovat olevan pyhän tuntua. Samoin myöskin demarit tuntevat demaristen oppien viehättävyyden erinomaisen suurella tuntemuksella Tokoin rannassa. Siellä massa-ihmisen on erittäin hankalaa sanoa mitään kriittistä demariajattelusta.
Koska vetovoima heikkenee neliöllisen lain mukaan, niin siksi jo Hakaniemen torilla ihmiset eivät pidä demokraatteja erityisen pyhinä. Koska kuitenkin Palace on kauempana kuin Demarien pyhättö, niin siksi Hakaniemen tori tuntuu ihmisiltä hieman enemmän demarimaisemmalta kuin Kauppatori. Tämä oli historiaa lyhyesti torin muuttumisesta työläistoriksi.
Muutama sata vuotta sitten Arkadian mäki oli kaunis katsella. Nyt kuitenkin opilliset ihmiset tuntevat sinne vetovoimaa siksi, koska se on lakien syntysija, eli se vetää luonnostaan kaikkea opillisuutta puoleensa vastaavalla tavoin kuin mustan aukon sanotaan vetävän tähtiä syövereihinsä.
Myös psykologit pohdiskelevat opillisia syvyyksiään valtion siunaamissa tiloissaan, joten siksi psykologit eivät voi vastustaa valtiollista vetovoimaa, vaan he ovat valtion luomuksia, joiden ainoana tehtävänä on pitää massat tietämättöminä yksilöllisyydestä luomalla valtion palkollisina ihmisille oppeja, joiden mukaan ei voida elää persoonallisuuksina, koska muutoin köyhien työ ei voisi virrata rikkaiden pääomaksi.
Alan Sokal hoax

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)