Toimittajat kaikkialla länsimaissa ovat jakomielisiä suhteessa rasismiin: Toimittajat kyselevät nokkelia kysymyksiä islamkriittisiltä, jotta toimittajat voivat syyttää heitä rasisteiksi, ja jakaa kansaa natsipuheillaan.
Monesti toimittajilla olisi loistava tilaisuus tehdä nokkelia kysymyksiä myös imaameille ja suurmurffeille, mutta syystä, jota toimittajat eivät itse pysty käsittämään, he eivät yksinkertaisesti pysty kysymään yhden yhtäkään kriittistä kysymystä suuresti arvostamiltaan islamisteilta.
Tässä muutama päivä sitten Ranskan kärkipoliitikolla oli tapaaminen Libanonin suurmurffin kanssa, mutta se tapaaminen peruuntui, koska suurmurffi oli käsi ojossa ojentamassa Marine Le Penille säkkiä päälle pantavaksi ja peitteeksi, ettei suurmurffin alapää heräisi eloisampaan eloon.
IL, 21.2. 2017: Le Penin vierailu päättyi nolosti: Ei suostunut käyttämään huivia Libanon-vierailulla
Toimittajat eivät huomanneet elämänsä tilaisuutta tehdä nokkelia kysymyksiään suurmurffille, kuten sitä, että jos te sanotte, ettei Libanonissa ole säkkipakkoa, niin miksi te sitten olitte vaatimassa sitä Le Penin peitteeksi.
Mukavaa aina huomata toimittajien typeryys: Se on heistä kansan valistamista, kun he kirjoittavat suurin otsikoin, miten sellaisen ihminen kuuluu nolostua, joka ei suostu muslimien älyttömyyksiin.
Onneksi Jenny Haukion ei tarvitse nolostua, kun hän tottelee kiltisti naisia alistavia uskomuksia ja noudattaa oikeaoppisesti sharialakia niin Suomessa kuin Arabiassakin, koska muutoin toimittajien olisi pakko kirjoittaa, miten Jenny Haukio nolostui, kun sai raippaa suurmurffeilta kieltäytyessään noudattamasta sharialakia, jolla ei toimittajien mukaan ole mitään tekemistä islamin kanssa, sillä niin muslimit ovat itse toimittajien korviin kuiskutelleet, eivätkä musulmaanit paljoa valehtele.
Youtube, 19.2. 2017: My Confession | I'm An Ex-Muslim
Blogi, 14.12. 2016: Rauhanuskonto tappaa
Youtube, 14.12. 2016: German minister refuses to wear hijab during Saudi Arabia trip
Youtube, 21.2. 2017: Le Pen sparks Lebanon controversy by refusing to wear veil
Youtube, 13.12. 2016: No Go Zones for women in France
Toimittajat eivät voi eivätkä halua kysyä mitään nokkelaa muslimeilta, jotta toimittajat eivät syyttäisi itse itseään rasisteiksi. Rasismifobioissaan piehtaroivat toimittajat joutuvat projisoimaan oman paskaisen pelkonsa jokaiseen, joka vähänkin on eri mieltä toimittajan pelkoa tihkuvan asenteen kanssa.
Enbuske, 24.2. 2017: Suomen feministit ovat pettäneet musliminaiset!
Suvakki-toimittajien elo ei totisesti ole helppoa, kun heidän pitää koko ajan miettiä, mitä nokkelaa he voisivat tänäänkin kysellä, jotta saisivat tänäänkin jakaa kansakuntia rasismivouhotuksellaan.
Mutta jos vastaan tulee joku musulmaani, niin sen kohdalla toimittajien pitää vain pitää suunsa kiinni, koska he näkevät muslimit hehkuttamansa rasismin uhreina, joilta ei saa kysellä mitään sellaista, joka todistaisi uhriutuvat toimittajat toimittajaksi, vaan muslimien kohdalla toimittajat taantuvat uhriutuvia muslimeja halaileviksi läsyttäviksi kakaroiksi.
Toimittajien tärkeimpänä tehtävänä näyttää olevan kansan jakaminen hyviin ja pahoihin. Voidaan jopa esittää hypoteesina, että toimittajat ovat valhe- ja vihaotsikoinneillaan aihettaneet kansaan tressiepidemian, joka ilmenee lasten ja nuorten pahoinvointina:
IL, 25.2. 2017: Outo syndrooma piinaa jo pariakymmentä suomalaislasta - aivosairauksien aiheuttajaa selvitetään yhä
lauantai 25. helmikuuta 2017
perjantai 24. helmikuuta 2017
Kaupunkibulevardit kiitoradoiksi
Kaukokatseisen ihmisen ajattelussa kaupunkibulevardeissa otetaan huomioon muutaman vuoden kuluttua myyntiin tulevat lentävät autot:
Blogi, 22.3. 2017: Helsingin Malmin lentokentän tulevaisuus
SK, 5.5. 2017: Suomi vaikenee ”älykkäästä pienlentoliikenteestä”
KL, 8.1. 2017: Lentävän auton koelento onnistui: käyttöön jo vuonna 2020
HS, 14.2. 2017: Lentävä auto tuli markkinoille maailmalla – kysyimme, päästäisikö Trafi laitteen ilmaan Suomessa
Kaupunkibulevardeissa ei saa säästellä tilaa, vaan niihin pitää mahtua viisi metriä leveät jalkakäytävät, mihin mahtuisi kesäterasseja ja 5 metriä leveät Hollannin tyyppiset pyörätiet (RR, 23.10. 2010: Pyörätiet Hollannissa), sekä kolmikaistaiset autokaistat molempiin suuntiin.
Koska tulevaisuus on vasta edessä päin, niin silloin viisas poliitikko päättää jo nyt, että lentäville autoille pitää löytyä reilusti tilaa myös kaupungeista, eikä vain jostain Sipoon korvesta.
Kaupunkibulevardien keskialueelle pitää varata 16 metriä leveä kiitotie lentävien autojen nousuihin ja laskuihin, joka tarvittaessa toimisi superhornettien varakiitotienä.
Oikea kaupunkibulevardi on vähintään 96 metriä leveä puineen ja välialueineen.
Mutta. Ahneiden poliitikkojen suunnitelmissa on jatkaa mahdollisimman kapeiden katujen rustaamista, missä jopa bussipysäkit "levennetään" kadun puolelle, jotta kaikilla olisi mahdollisimman epämukavaa.
HS, 24.2. 2017: Helsingin pormestariehdokkaat haukkuvat pääministeri Sipilän Malmi-puheet pystyyn: ”Näin isoilla asioilla ei voi leikkiä”
Malmin kentän kiitotie olisi jo sinällään valmis kaupunkibulevardi, kunhan vaan sen vierelle tulevat talot rakennettaisiin siitä mahdollisimman kauas.

lauantai 18. helmikuuta 2017
Ihmiskunta kurkotti latvaan
Evoluutio on kehittyville otuksille ansa.
Viisaampi olisi ymmärtänyt, että tutkimalla ensin omaa perustaa, niin olisi päästy paremmin selville, mitä Jumala on. Jumalan luonteesta saadaan vääristynyt käsitys, jos ihmisen sydeemit (uskonnot ja muut ihannoitavat ideologiat) nähdään ensisijassa jumalallisina, ei eläimellisinä
Ihminen näkisi Jumalan paremmin, kun ihminen ei ensin nostaisi itseään eläinmaailman kuninkaaksi, vaan olisi eläin muiden elukoiden joukossa.
Ihmisen historia todistaa, että ihminen on pelkkä elukka, jonka älykkyyskään ei nouse yhtään eläinten geneettisten vaistojen yläpuolelle.
Blofi, 18.2. 2017: Ideologinen lauma seuraa kuolleita johtajiaan

Ideologinen lauma seuraa kuolleita johtajiaan
Esipuhe
Ihmisyhteisöjen talousopit, uskonnot ja hallintosysteemit saavat arvovaltaisuuden ideaalisesta maailmasta, mihin alkukantainen ihminen on säilönyt ihmiskunnan ensimmäiset idealisoinnit. Kantaihmisen ideat ovat nykyihmiselle arkkityyppejä. Mielikuvituksensa avulla ihminen pystyy luomaan yhdestäkin ideasta valtavan monimuotoisuuden. Monet uskovat, että kapitalismilla, sosialismilla tai kommunismilla ei ole mitään yhteistä, mutta tarvitaan vain loogista järkeilyä, kun huomataan, että kaikki uskonnot, ideologiat ja talousopit ovat yhden saman idean (idealisoituneen laumahierarkian) eri muunnoksia.
Ihminen on eläimen perillinen
Ihmisen kehon jäsennys ja kehon funktionaalisuus eivät ole ainoat asiat, jotka ovat periytyneet nykyihmiselle hänen eläinmenneisyydestään. Myös ihmisen mieli ja sille vähitellen aikojen kuluessa rakentunut käsitteellisyys perustuu kaikilta osiltaan eläimellisyyteen. Ei ihminen ole voinut vetää mitään ideologiaa tyhjästä, vaan kaikki opit ja uskomukset nousevat ihmisen eläinmenneisyydestä.
Miljoonia vuosia sitten esi-ihmiset käyttäytyivät paljolti samoin kuin nykyiset apinat. Oli alapään nuuhkimista, kurkun pään murahduksia ja kiljumista ja rintaan paukuttelua, joilla ihmisen esi-ihmiset pyrkivät osoittamaan kuka on kuka, ja miten muiden pitää olla suhteessa lauman johtajiin.
Hierarkia on Voiman päätuote
Hierarkia on kädellisten maailmassa sääntö. Hierarkiaan kuuluu, että joku on kaikkein ylimpänä, ja lauman muiden jäsenten kaikki toiminta tähtää siihen, että hiearkiassa säilyy huippu, koska hierarkia ilman huippua olisi joko anarkiaa tai autokratiaa.
Laumojen hiearkian primaarinen funktio on siinä, että huipulle alisteisten otuksen korkein elämäntehtävä on pitää huippu tyytyväisenä. Jos lauman johtaja ei ollut tyyytyväinen tilaansa, niin johtajauros vaatii välittömästi jonkin uhrin laumaltaan, jotta johtaja ei menettäisi kasvojaan.
Hierarkian idea on Aivojen päätuote
Aikojen kuluessa käsitteellistämisen alkuun päässyt ihminen idealisoi laumahiearkian ja erityisesti johtajauroksen, jolloin ihmisellä oli päällekkäin sekä ideaalinen että eläimellinen hierarkia.
Mielen sisällä ideaalinen hiearkia ei enää vaadi aineellista perustaa, mutta koska siinäkin hieararkiassa pitää olla eri tason olentoja johtoportaineen, niin siten ihminen tuli keksineeksi ideaalisen henkimaailman, mikä ihmeellisesti muistutti johtajuustaisteluineen ihmisen omaa todellisuutta.
Ideat ovat henkimaailman lihaksia
Minkä tahansa hallintosysteemin arvovalta on korkeaksi ja yleväksi julistetun ideamaailman kautta kierrätettyä eläimellisyyttä. Uskomus tai muu hallintosysteemi saadaan silmänkääntötempulla ihmisen arvovaltaiseksi hallintosysteemiksi, kun ideaan sisältyy annettuna idea, että ideaalistettu eläimellisyys on eläimellisyyttä korkeampaa.
Mutta yksikään ihminen ei voi olla ihmistä korkeampi; jokainen ihminen voi vetää omat ideaalinsa vain omasta mielestään. Ideaalinen ihminen uskoo omaan idealisointiin, kun taasen sellainen ihminen on uskovainen, joka pitää toisen ihmisen ideoita suurempina kuin omiaan.
Lauman johtajaksi kipuaa sellainen, joka pystyy parhaiten manipuloimaan ihmisiä oman versionsa taakse, kun taasen jokainen sellainen jää alamaisen asemaan, joka uskoo toisen ihmisen idean olevan omaa ideansa parempia.
Nöyristely on seuraus siitä, ettei ihmisellä ole yhteyttä omaan eläimellisyyteensä, jolloin hän ei kykene taisteluun ideaalisessa todellisuudessa. Nöyristelevä ihminen on kuin haavojaan nuoleva eläin. Ihmisyys tapahtuu ideaalistetussa eläinmaailmassa, joten jokaisen ihmisen pitäisi käyttäytyä eläimellisesti. Papit, Poliitikot ja muut rikkaathan tunnetaan siitä, että he käyttäytyvät eläimellisen julmasti veronmaksajia kohtaan, mutta samaan aikaan mielistelevät lauman ulkopuolisia lupaamalla heille paikan paratiisista, jos he vain tulisivat laumaan nöyristeleviksi alamaisiksi.
Käsitteellisyydessä ihmiset ovat korvanneet eläimellisen lihasvoimansa idealisoinnilla, mutta käsitemaailma toimii silti samalla periaatteella kuin eläinmaailmakin. Ei ole järkevää antautua sellaisen lauman osaksi, jota ei johdeta ideaalistetun eläimellisyyden mukaisesti. Se tosiasia, että ihmislaji on tuhoamassa koko muuta luomakuntaa, todistaa siitä, että ihmisen yhteiskuntia johdetaan ideologioilla, jotka on vedetty hihasta. Liberalismi ja suvaitsevaisuususkonto ovat kaikkein kauimpina todellisuudesta, koska ne eivät enää suoraan perustu eläimellisyyteen, vaan ne ovat vanhempien ideologioiden äpäröitä. Yhteiskunnan pitäisi oman terveellisen olemassaolonsa tähden hyljätä kaikki nämä nykyaikaiset hömppäideologiat ja palata niihin arvoihin, joilla sivistystä luotiin.
Eläinlaumat ovat pysyneet terveinä ja muuhun luomakuntaan suhteutettuna jo kymmeniä miljoonia vuosia, joten se ei ole ihan hihasta temmattu idea hallita ihmisiä ideaalistetun eläimen lailla niin kauan, että ihmiset oppisivat itse hallitsemaan itseään. Ihminen tarvitsee omaan tarpeeseensa oman eläimellisyytensä, jotta hänellä olisi voimia ja resursseja kasvaa autokraattiseksi olennoksi, joka saa arvovaltansa sisimmästään tarvitsematta siihen lauman apua.

Platonin ideoiden maailma on jokaisen ihmisen aivoitusten syvyyksissä. Mielen sisällä on se paikka, jonka uskovaiset uskovat olevan avaruuden tuolla puolen ja poliitikot sanovat sen olevan historiaan jääneissä filosofeissa ja rikkaat uskovat jumaloimiinsa talousoppineisiin, joiden oppeja sokeasti noudattamalla he uskovat pääsevänsä lauman huipulle nauttimaan pyhää tyytyväisyyttään, mistä he syyttävät ja tuomitsevat tuottavia ihmisiä, jotta voisivat nousta hierarkiassa Jumalan tasolle.
Nykyiset johtajat ja muut rikkaat ovat samalla tavalla eläimellisyydelle alisteisia laumasieluja kuin uskovaisetkin, sillä kuten yllä olevasta huomataan, niin myös niiden menneisyyden ajattelijoiden ideaaliset ajatukset ovat vain kantaihmisen ideoiden eri versioita, joiden korkein tavoite on ollut pitää voimakkain uros siittäjänä, ylipappi leivissä, poliitikko vallassa ja rikas rikkaana.
Synti on ideaalistettua syyllisyyttä
Ideaalisuuden maailmassa eläimellinen käytös ikuistetaan.
Uskonnollisten laumojen johtajat ovat kauan sitten kuolleita profeettoja, kun taasen poliitikot ja muut rikkaat ovat uskollisia alamaisia suurina pitämilleen ja kauan sitten kuolleille ajattelijoille.
Ideaalisuudessa aika on menettänyt tuhoavan ja ruostuttavan merkityksensä. Ideaalisessa laumassa aika jumaloi menneisyyden sekä hyvässä että pahassa, mutta hyvää tehden ei kuitenkaan pysty ikuistamaan itseään, kun taasen huonosti käyttäytyvälle annetaan ikuinen leima, jonka saamiseksi ihmisen tulee tehdä jotain hyvää, jotta hän voisi tyydyttää Papin, Imaamin, Poliitikon ja Talousasaiantuntijan egon.
Hyvä käytös nimittäin pitää Suuren Johtajan tyytyväisenä, joten hyvää käytöstä ei tietysti tarvitse palkita paratiisin istuimella, mutta jos alamainen ei ole nöyrä, nin sitten kyllä Suuri Johtaja on niin myrtyneellä mielellä, että hänen on pakko laukoa jotain hyvin ikuiselta kuulostavaa. Ja alamaiset eivät kaikessa alamaisuudessaan pysty ajattelemaan, että Suuren Johtajan tunteellisuudella ei ole mitään tekemistä jonkun jo kuolleen profeetan tunteiden kanssa, koska ideologian korkein auktoriteetti on eläin, joka vaanii uskovaisen omassa mielessä.
Synnin palkka antaa Profeetalle lisääntymiskykyä
Kun Suuri Johtaja vaatii jotain hyvitystä ideaa, uskomusta ja ideologiaa vastaan rikkoneelta, niin siinä samassa hänestä astuu esille pelkkä elukka, jolle mikään barbaarinen ei ole syntiä, koska hänhän vain tyydyttää sillä jonkun mädäntyneen profeettansa tunteita, eli siis omaa mätää egoaan, jotta Ammoin Kuollut Suurin Johtaja saisi edelleen siittää itselleen ideaalisia jälkeläisiä.

Kun ihminen alkaa käsitteellisesti ajatella osaansa laumassa, niin hän ei voi muuta kuin esittää idean hierarkiasta. Ihminen ei ole voinut olla ajattelija, jos hän ei ole nähnyt hierarkiaa luonnosta ja idealisoinut siitä mielensä mukaisen hallintosysteemin, joka tuottaisi juuri hänelle runsaimman sadon.Ihminen siis ensin luo eläimellisyydestään ideaalisen mallin, jonka hän sitten palauttaa takaisin ihmisen hallintosysteemiksi, jolloin ihminen luulee, että hänen hallintosysteeminsä on peräisin ideaalisesta maailmasta, mutta jonka paikasta hän ei tiedä muuta kuin, että sen pitää olla todella korkealla, taivaitten ylisissä, tähtien takana, tai muuten vaan niin kaukana, että pelkkä ajallinen pituus todistaa sen olevan arvokas, ja jokaisen on vain uskottava tämä totuutena.
Ideat ovat henkimaailman lihaksia
Minkä tahansa hallintosysteemin arvovalta on korkeaksi ja yleväksi julistetun ideamaailman kautta kierrätettyä eläimellisyyttä. Uskomus tai muu hallintosysteemi saadaan silmänkääntötempulla ihmisen arvovaltaiseksi hallintosysteemiksi, kun ideaan sisältyy annettuna idea, että ideaalistettu eläimellisyys on eläimellisyyttä korkeampaa.
Mutta yksikään ihminen ei voi olla ihmistä korkeampi; jokainen ihminen voi vetää omat ideaalinsa vain omasta mielestään. Ideaalinen ihminen uskoo omaan idealisointiin, kun taasen sellainen ihminen on uskovainen, joka pitää toisen ihmisen ideoita suurempina kuin omiaan.
Lauman johtajaksi kipuaa sellainen, joka pystyy parhaiten manipuloimaan ihmisiä oman versionsa taakse, kun taasen jokainen sellainen jää alamaisen asemaan, joka uskoo toisen ihmisen idean olevan omaa ideansa parempia.
Nöyristely on seuraus siitä, ettei ihmisellä ole yhteyttä omaan eläimellisyyteensä, jolloin hän ei kykene taisteluun ideaalisessa todellisuudessa. Nöyristelevä ihminen on kuin haavojaan nuoleva eläin. Ihmisyys tapahtuu ideaalistetussa eläinmaailmassa, joten jokaisen ihmisen pitäisi käyttäytyä eläimellisesti. Papit, Poliitikot ja muut rikkaathan tunnetaan siitä, että he käyttäytyvät eläimellisen julmasti veronmaksajia kohtaan, mutta samaan aikaan mielistelevät lauman ulkopuolisia lupaamalla heille paikan paratiisista, jos he vain tulisivat laumaan nöyristeleviksi alamaisiksi.
Käsitteellisyydessä ihmiset ovat korvanneet eläimellisen lihasvoimansa idealisoinnilla, mutta käsitemaailma toimii silti samalla periaatteella kuin eläinmaailmakin. Ei ole järkevää antautua sellaisen lauman osaksi, jota ei johdeta ideaalistetun eläimellisyyden mukaisesti. Se tosiasia, että ihmislaji on tuhoamassa koko muuta luomakuntaa, todistaa siitä, että ihmisen yhteiskuntia johdetaan ideologioilla, jotka on vedetty hihasta. Liberalismi ja suvaitsevaisuususkonto ovat kaikkein kauimpina todellisuudesta, koska ne eivät enää suoraan perustu eläimellisyyteen, vaan ne ovat vanhempien ideologioiden äpäröitä. Yhteiskunnan pitäisi oman terveellisen olemassaolonsa tähden hyljätä kaikki nämä nykyaikaiset hömppäideologiat ja palata niihin arvoihin, joilla sivistystä luotiin.
Eläinlaumat ovat pysyneet terveinä ja muuhun luomakuntaan suhteutettuna jo kymmeniä miljoonia vuosia, joten se ei ole ihan hihasta temmattu idea hallita ihmisiä ideaalistetun eläimen lailla niin kauan, että ihmiset oppisivat itse hallitsemaan itseään. Ihminen tarvitsee omaan tarpeeseensa oman eläimellisyytensä, jotta hänellä olisi voimia ja resursseja kasvaa autokraattiseksi olennoksi, joka saa arvovaltansa sisimmästään tarvitsematta siihen lauman apua.
Ideologinen lauma seuraa kuolleita johtajiaan
Platonin ideoiden maailma on jokaisen ihmisen aivoitusten syvyyksissä. Mielen sisällä on se paikka, jonka uskovaiset uskovat olevan avaruuden tuolla puolen ja poliitikot sanovat sen olevan historiaan jääneissä filosofeissa ja rikkaat uskovat jumaloimiinsa talousoppineisiin, joiden oppeja sokeasti noudattamalla he uskovat pääsevänsä lauman huipulle nauttimaan pyhää tyytyväisyyttään, mistä he syyttävät ja tuomitsevat tuottavia ihmisiä, jotta voisivat nousta hierarkiassa Jumalan tasolle.
Kuten huomataan, niin ideaalisen maailman laumasieluisuus ylittää ajan ja paikan. Uskonnolliset ja ideologiset johtajat eivät ole lauman johtajia, vaan lauman syyllistäjiä. Papit ja poliitikot eivät itse johda, vaan ovat täysin antautuneet jonkin jo kuoleen esikuvansa alamaisiksi ja siten heistä on tullut rakkikoiria, jotka vahtivat, ettei vaan lauma poikkea ammoin kuolleen johtajan tieltä.Ajallisuudessa laumalla on elävä johtajauros, kun taasen puolueuskovaiset, uskontojen uskovaiset ja talousoppineet seuraavat uskollisesti jonkun ammoin kuolleen oppi-isänsä jalanjäljissä.
Nykyiset johtajat ja muut rikkaat ovat samalla tavalla eläimellisyydelle alisteisia laumasieluja kuin uskovaisetkin, sillä kuten yllä olevasta huomataan, niin myös niiden menneisyyden ajattelijoiden ideaaliset ajatukset ovat vain kantaihmisen ideoiden eri versioita, joiden korkein tavoite on ollut pitää voimakkain uros siittäjänä, ylipappi leivissä, poliitikko vallassa ja rikas rikkaana.
Synti on ideaalistettua syyllisyyttä
Ideaalisuuden maailmassa eläimellinen käytös ikuistetaan.
Uskonnollisten laumojen johtajat ovat kauan sitten kuolleita profeettoja, kun taasen poliitikot ja muut rikkaat ovat uskollisia alamaisia suurina pitämilleen ja kauan sitten kuolleille ajattelijoille.
Ideaalisuudessa aika on menettänyt tuhoavan ja ruostuttavan merkityksensä. Ideaalisessa laumassa aika jumaloi menneisyyden sekä hyvässä että pahassa, mutta hyvää tehden ei kuitenkaan pysty ikuistamaan itseään, kun taasen huonosti käyttäytyvälle annetaan ikuinen leima, jonka saamiseksi ihmisen tulee tehdä jotain hyvää, jotta hän voisi tyydyttää Papin, Imaamin, Poliitikon ja Talousasaiantuntijan egon.
Hyvä käytös nimittäin pitää Suuren Johtajan tyytyväisenä, joten hyvää käytöstä ei tietysti tarvitse palkita paratiisin istuimella, mutta jos alamainen ei ole nöyrä, nin sitten kyllä Suuri Johtaja on niin myrtyneellä mielellä, että hänen on pakko laukoa jotain hyvin ikuiselta kuulostavaa. Ja alamaiset eivät kaikessa alamaisuudessaan pysty ajattelemaan, että Suuren Johtajan tunteellisuudella ei ole mitään tekemistä jonkun jo kuolleen profeetan tunteiden kanssa, koska ideologian korkein auktoriteetti on eläin, joka vaanii uskovaisen omassa mielessä.
Synnin palkka antaa Profeetalle lisääntymiskykyä
Kun Suuri Johtaja vaatii jotain hyvitystä ideaa, uskomusta ja ideologiaa vastaan rikkoneelta, niin siinä samassa hänestä astuu esille pelkkä elukka, jolle mikään barbaarinen ei ole syntiä, koska hänhän vain tyydyttää sillä jonkun mädäntyneen profeettansa tunteita, eli siis omaa mätää egoaan, jotta Ammoin Kuollut Suurin Johtaja saisi edelleen siittää itselleen ideaalisia jälkeläisiä.
torstai 16. helmikuuta 2017
Rikkaat heikoilla jäillä
THE RICH ON THIN ICE.
KU, 7.3. 2016: YLEN MOT MAANANTAINA: SUOMEN RIKKAIMMAN MIEHEN VEROPROSENTTI 4,7 -- MOT: Kapitalistin tilipäivä - 7.3.2016.
Rikkaus on sairasta - the rich are sick.
Rikkaus-sairaus tuhoaa hermoston synapseja, joiden vähentymisen ilminen kompensoi ahneutena, jolloin ihminen ei pysty elämään onnellista elämää, koska häntä vaivaa krooninen tyhmentyminen, joka ilmenee rahan puutostilana. Mitä tyhmempi ihminen sitä kovemmin hän valittaa rahapulaansa. Toisin kuin vitamiinen ja hivenaineiden aiheuttama puutos, joka paranee oikealla ruokavaliolla, niin rahanpuutostilaa ei voi parantaa millään määrällä rahaa.
Ihmiskuntaa vaivaava rahajuoppous on muuttunut maailman laajuiseksi epidemiaksi, joka tyhmentää ihmiskuntaa:
YLE, 14.5. 2013: Tutkimus: Ihmiset tyhmentyneet sitten 1800-luvun.
Direct Science: Were the Victorians cleverer than us?
IL, 2.1. 2018: Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Vaatimattomuus on viisautta.
Ihminen on keksijä ja nero silloin, kun hän ei ole himoriippuvainen rahasta. Kautta aikain keksijät ovat olleet tunnettuja vaatimattomuuudestaan, eli kyvystä käyttää aivojaan muuhunkin kuin ahnehtimiseen. Ihmiskuntaa ovat vieneet eteen päin vain muutama tuhat ihmistä alkaen pyörän keksijästä laservalon keksijään. 99,9999 prosenttia ihmisistä ovat täysin turhia, kun asiaa katsotaan kehityksen kannalta.
Ei ole oikein älykästä tuottaa maailmaa lisää ihmisiä vain siksi, että he elättävät niitä 8 rikkainta ihmistä, jotka ovat tyhmentyneet siihen pisteeseen, että he kuolisivat, jos eivät saisi päivittäistä miljardiannostaan. Tuomaan evankeliumi 81: Jeesus sanoi,”Antakaa terveeksi tulleiden hallita, ja antakaa sen, jolla on valtaa, luopua siitä.”
Ihmisen älykkyyden näkee siitä, miten monta ihmistä hän tarvitsee ympärilleen selviytyäkseen päivästään hengissä. Henkisesti köyhin ihminen on älyllisesti suurenmoinen, koska hän ei tarvitse oman elämänsä ylläpitämiseen yhtäkään ihmistä, kun taasen rikkain ihminen tarvitsee miljoonia ihmisiä saadakseen päivittäisen raha-annoksensa. Tästä triviaalisti huomataan, miten rikkaus aiheuttaa sekä maailman että vähäjärkisten perheiden väestöräjähdyksen.
Rikkaat käyttävät ylisuuria raha-annoksia.
Rahan puutostila poliitikoilla ilmenee markkinavoimana. Markkinavoima ottaa ihmisen hahmon jokaisessa, joka ei rahanpuutokseltaan pysty ajattelemaan muuta kuin rahaa. Jokaiselle luovalle ihmiselle politiikka näyttäytyy erittäin typeränä toimintana juuri siksi, koska poliitikot ovat täysin pihalla selväjärkisestä ajattelusta. Poliitikko kuin poliitikko ajattelee vain sitä, mistä saisi seuraavan -ja entistä suuremman- raha-annoksensa.
Poliitikoilla on hyvin kehittynyt toleranssi rahaan; Heille miljardit eivät tunnu missään, joka on samaa tyyppiä, kun rappioalkoholisti julistaa ryyppyporukassa, miten hän pystyy ottamaan pullon viinaa, eikä se tunnu missään. Alkoholistin ja rikkaan oireet ovat kaikilta osiltaan samoja (tutki kuvaa). Patajuoppo haluaisi, että viinaa löytyisi joka paikasta -- patarikas haluaisi, että hän saisi rahaa kaikesta, mitä näkee.
RAHAJUOPON MUKAAN RAHASTA EI VOI HUMALTUA.
Onneksi poliitikot virallistavat vain sellaisia asiantuntijoita ja psykiatreja, jotka itsekin kärsivät kroonisesta rahanpuutteesta -rikkaudesta-, joten yksikään lääkäri ei pysty määrittelemään rikkautta sairaudeksi, eikä poliitikoilla ole mitään pelkoa, että tämä nykyinen meno loppuisi muuhun kuin totaaliseen katastrofiin, jonka aiheuttaa joko populismi tai asteroidi:
NyTimes, January 28. 2014: Capitalism vs. Democracy.
Muuan esimerkki, miten poliitikot toimivat markkinavoimana:
YLE, 13.2. 2017: MOT: Hyvät Veljet kunnissa.
Hyvin ovat rikkaat poliitikot hoivanneet rikkautta:
Jokaisen rikkaan korkein päämäärä on se, että he saisivat muutettua kaiken rahaksi ja Suomen poliitikot ovat sen tavoittelussa maailman parhaimmistoa, jonka kiistaton todiste on siinä, että Suomessa kaikki on kallista, eli Suomesta virtaa suhteellisesti eniten rahaa maailman rikkaille, joka päätyy pieneen, mutta sitäkin syvempään lampeen:
Rikkaiden ainoa päämäärä on se, että he saisivat muutettua kaiken rahaksi.
TS, 13.2. 2017: Taas yksi Bernerin kokeilu kiville – lauttamaksuja ei tule.
YLE, 13.2. 2017: Bernerin hanke yhteysalusliikenteen maksuista kaatui – "Nyt korkataan samppanjapullo".
Blogi, 2/2011: Varokaa heikkoja paikkoja.
Blogi, 11(2016: Platonisesta korvaushoidosta apua eliitille.
Blogi, 8.8. 2017: Vaatimattomuus on rikkaiden helvetti.
Blogi, 2/2017: Populismi on kansanvaltaa rikkaita vastaan.
Blogi, 10.7. 2010: Kuka on rikkain.
US, 10/2011: Piikityshuoneista apua rikkaille.

Ihmiskunnan kaikkein tuhoisin sairaus on rikkaus. Kaikki ihmiskunnan ongelmat johtuvat yksinomaan rikkaista -ja jokaisesta, joka haluaa rikastua. Tästä sairaudesta kärsivät niin kaikkein köyhimmät kuin kaikkein rikkaimmatkin. Köyhän ja rikkaan ainoa ero on siinä, että rikkaan sairaus on edennyt niin pitkälle, että hän tarvitsee päivittäin jopa miljoona kertaisen annoksen rahaa verrattuna köyhään, jolloin rikkaan aivojen frontaalilohko ei enää pysty pitämään ihmistä hengissä, vaan rikas tarvitsee joka päivä yhä suuremman ihmisjoukon, jotta rikas selviäisi yksinkertaisimmistakin tehtävistä.RIKKAUS TUHOAA HERMOSOLUJA.
Rikkaus-sairaus tuhoaa hermoston synapseja, joiden vähentymisen ilminen kompensoi ahneutena, jolloin ihminen ei pysty elämään onnellista elämää, koska häntä vaivaa krooninen tyhmentyminen, joka ilmenee rahan puutostilana. Mitä tyhmempi ihminen sitä kovemmin hän valittaa rahapulaansa. Toisin kuin vitamiinen ja hivenaineiden aiheuttama puutos, joka paranee oikealla ruokavaliolla, niin rahanpuutostilaa ei voi parantaa millään määrällä rahaa.
Ihmiskuntaa vaivaava rahajuoppous on muuttunut maailman laajuiseksi epidemiaksi, joka tyhmentää ihmiskuntaa:
YLE, 14.5. 2013: Tutkimus: Ihmiset tyhmentyneet sitten 1800-luvun.
Direct Science: Were the Victorians cleverer than us?
IL, 2.1. 2018: Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Vaatimattomuus on viisautta.
Ihminen on keksijä ja nero silloin, kun hän ei ole himoriippuvainen rahasta. Kautta aikain keksijät ovat olleet tunnettuja vaatimattomuuudestaan, eli kyvystä käyttää aivojaan muuhunkin kuin ahnehtimiseen. Ihmiskuntaa ovat vieneet eteen päin vain muutama tuhat ihmistä alkaen pyörän keksijästä laservalon keksijään. 99,9999 prosenttia ihmisistä ovat täysin turhia, kun asiaa katsotaan kehityksen kannalta.
Ei ole oikein älykästä tuottaa maailmaa lisää ihmisiä vain siksi, että he elättävät niitä 8 rikkainta ihmistä, jotka ovat tyhmentyneet siihen pisteeseen, että he kuolisivat, jos eivät saisi päivittäistä miljardiannostaan. Tuomaan evankeliumi 81: Jeesus sanoi,”Antakaa terveeksi tulleiden hallita, ja antakaa sen, jolla on valtaa, luopua siitä.”
Ihmisen älykkyyden näkee siitä, miten monta ihmistä hän tarvitsee ympärilleen selviytyäkseen päivästään hengissä. Henkisesti köyhin ihminen on älyllisesti suurenmoinen, koska hän ei tarvitse oman elämänsä ylläpitämiseen yhtäkään ihmistä, kun taasen rikkain ihminen tarvitsee miljoonia ihmisiä saadakseen päivittäisen raha-annoksensa. Tästä triviaalisti huomataan, miten rikkaus aiheuttaa sekä maailman että vähäjärkisten perheiden väestöräjähdyksen.
Rikkaat käyttävät ylisuuria raha-annoksia.
Rahan puutostila poliitikoilla ilmenee markkinavoimana. Markkinavoima ottaa ihmisen hahmon jokaisessa, joka ei rahanpuutokseltaan pysty ajattelemaan muuta kuin rahaa. Jokaiselle luovalle ihmiselle politiikka näyttäytyy erittäin typeränä toimintana juuri siksi, koska poliitikot ovat täysin pihalla selväjärkisestä ajattelusta. Poliitikko kuin poliitikko ajattelee vain sitä, mistä saisi seuraavan -ja entistä suuremman- raha-annoksensa.
Poliitikoilla on hyvin kehittynyt toleranssi rahaan; Heille miljardit eivät tunnu missään, joka on samaa tyyppiä, kun rappioalkoholisti julistaa ryyppyporukassa, miten hän pystyy ottamaan pullon viinaa, eikä se tunnu missään. Alkoholistin ja rikkaan oireet ovat kaikilta osiltaan samoja (tutki kuvaa). Patajuoppo haluaisi, että viinaa löytyisi joka paikasta -- patarikas haluaisi, että hän saisi rahaa kaikesta, mitä näkee.
Kun politikot olivat viimeksi kävelyllä Sörnäisten rantatiellä, niin he näkivät siellä paljon veneitä ja moottopyörien ajelua, jolloin he heti päättivät, että veneistä kyllä saadaan lisää rahaa rikkaille.... Onneksi näyttää siltä, että kansa on herännyt ainakin yhdeksi päiväksi: Suomen hallituksen yksi keino kyykyttää kansaa kaatui:Jos poliitikoksi valitaan ihminen, joka kärsii rahanpuutteesta, niin sitten myös OY Alko AB:n pääjohtajaksi pitäisi valita rappioalkoholisti.
IL, 15.2. 2017: Hallitus päätti perua moottoripyörä- ja veneveron.
RAHAJUOPON MUKAAN RAHASTA EI VOI HUMALTUA.
Onneksi poliitikot virallistavat vain sellaisia asiantuntijoita ja psykiatreja, jotka itsekin kärsivät kroonisesta rahanpuutteesta -rikkaudesta-, joten yksikään lääkäri ei pysty määrittelemään rikkautta sairaudeksi, eikä poliitikoilla ole mitään pelkoa, että tämä nykyinen meno loppuisi muuhun kuin totaaliseen katastrofiin, jonka aiheuttaa joko populismi tai asteroidi:
NyTimes, January 28. 2014: Capitalism vs. Democracy.
Muuan esimerkki, miten poliitikot toimivat markkinavoimana:
YLE, 13.2. 2017: MOT: Hyvät Veljet kunnissa.
Hyvin ovat rikkaat poliitikot hoivanneet rikkautta:
Jokaisen rikkaan korkein päämäärä on se, että he saisivat muutettua kaiken rahaksi ja Suomen poliitikot ovat sen tavoittelussa maailman parhaimmistoa, jonka kiistaton todiste on siinä, että Suomessa kaikki on kallista, eli Suomesta virtaa suhteellisesti eniten rahaa maailman rikkaille, joka päätyy pieneen, mutta sitäkin syvempään lampeen:
- 2014: HS, January 20: 85 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin maailman väestön köyhin puolisko.
- 2016: IS, January 18: 62 rikkainta omistaa nyt yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä
- 2017: IS, January 16: Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä.
- 2018: Seura, January 4: Seura laski: Seitsemällä suomalaisella on varallisuutta yhtä paljon kuin 40 prosentilla vähävaraisimmista yhteensä .
Rikkaiden ainoa päämäärä on se, että he saisivat muutettua kaiken rahaksi.
TS, 13.2. 2017: Taas yksi Bernerin kokeilu kiville – lauttamaksuja ei tule.
YLE, 13.2. 2017: Bernerin hanke yhteysalusliikenteen maksuista kaatui – "Nyt korkataan samppanjapullo".
Blogi, 2/2011: Varokaa heikkoja paikkoja.
Blogi, 11(2016: Platonisesta korvaushoidosta apua eliitille.
Blogi, 8.8. 2017: Vaatimattomuus on rikkaiden helvetti.
Blogi, 2/2017: Populismi on kansanvaltaa rikkaita vastaan.
Blogi, 10.7. 2010: Kuka on rikkain.
US, 10/2011: Piikityshuoneista apua rikkaille.
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Populismi on kansanvaltaa rikkaita vastaan
Populism: the power of the people against the rich
Esipuhe
Populistit ovat vallan neekereitä, joita "oikeat" poliitikot saavat syrjiä, pilkata ja nimitellä miten tahtovat, koska valtapuolueet ovat kirjoittaneet lakien rivien väleihin (vihapuhe, suvaitsevaisuus ynnä muu hömppä, jota suvakit pystyvät lukemaan laista), että oman kansan puolustajilla ei ole oikeita ihmisoikeuksiakaan, jos he haluavat muuttaa vallitsevan rikkaita suosivat hallintokäytännön.
Tuloerojen jatkuva kasvu ei johdu populisteista
Populistiksi nimittely vastaa kaikilta osiltaan rasistiksi nimittelyä. Valtapuolueet haluavat kaikin keinoin pitää kiinni vallasta, joten he nimittelevät kaikkia niitä populisteiksi, joiden he katsovat uhkaavan valtapuolueiden saavutettua asemaa, jonka he ovat betonoineet täysin järjettömillä laeillaan, kuten alempana olevista esimerkeistä triviaalisti huomataan.
HS, 15.2. 2017: ”Olisin melkein sitä mieltä, että alistetussa (populistisessa, suom.huom.) asemassa olevien oikeutena on tölviä niitä, jotka ovat vahvempia ja pitävät valtaa. Heidän täytyy taistella oman asemansa puolesta”, Airaksinen sanoo.
Viereisestä kuvasta näkyy, millaista tuhoa saavat aikaan "oikeat" poliitikot, jotka nimittelevät kaikkia niitä populisteiksi, jotka olisivat vain halunneet pitää oman kansan puolta.
Selvää on tietysti kaikille, että populistit eivät olisi edes voineet kuvitella myyvänsä Suomen veronmaksajien satojen vuosien aikana rakentamaa infraa tuosta noin vain ulkomaalaisille veroparatiisiyhtöille. Rikkaat eivät selvästikään ole vielä riittävän rikkaita.
Vain alistuva kansalainen on hyvä kansalainen
Valtapuolueen poliitikoille ihmisellä on arvoa kansalaisena vain silloin, kun hän alistuu täysin establismentin oikkuihin. Jos kansalainen vähänkin alkaa puhumaan kansan äänellä, niin silloin hän on heti muuttunut populistiksi, jonka pääsy vallan kammareihin pitää estää, jottei populisti vaan pilaa ahneen poliitikon omia bisneksiä.
- Populistinen politiikka: Kansan ääntä.
- Oikea politiikka: Rikkaiden ääntä.
Valtapuolueet kautta maailman kuluttavat vaalikautensa lähinnä populisten metsästykseen, jonka seurauksena rikkaat rikastuvat. Valtapuolueet käyttävät valta-asemaansa syrjiäkseen laeillaan niitä, jotka haluavat vain tasa-arvoa ja oikeutta, jolloin lainsäädäntä on lähinnä valtion optimoimista rikkaille. Kts lisää:
US, 1/2012: Valtio on kapitalistien yksityinen työttömyyskassa
Blogi, 7/2016: Valtio on rikkaiden etujärjestö, jonka virintinosana on lainsäädäntä, jolla rikkaiden joukossa loisivat poliitikot optimoivat valtion rikkaille
Vaalien alla kaikki ovat populisteja
Pauli Vahtera, 14.2. 2017: Uhkaako populismi Euroopan vakautta
Vain harva on niin viisas, että pystyy pitämään periaatteensa myös valittuna poliitikkona. Mitä ahneempi ihminen sitä varmemmin hän julistaa imeliä lupauksiaan, miten hän saisi poliitikkona kaikki ongelmat ratkaistua.
Oikean populistin erottaa valepopulistista siitä, että oikea populisti myös tekee sen, mitä on luvannut, jolloin rikkaat alkavat pillittää. Valtapuolueen ehdokkaat ovat vain kaunopuheisia hölmöjä, joita ei kiinnosta mikään muu niin paljoa kuin tuloerojen kasvattaminen, koska valtapuolueen poliitikot katsovat ilman minkäänlaisia perusteluja, että poliitikon pitää kuulua rikkaisiin, koska muutoin he eivät pysty ajattelemaan päteviä ajatuksia: Kts lisää:
Geocities, 12/2003: Minimipalkka,
US, 11/2011: Maksimipalkka rikkaille ja poliitikoilta palkka pois,
Blogi label: Juopon yhteiskuntamalli
Valtapuolueet pitävät valtiota markkinavoimana. Se on juurikin valtapuoleiden harjoittama politiikka, joka nostattaa kaikkien elinkustannuksia. Lukekaa ajatuksella vaikkapa Anne Bernerin esityksiä, mitä ne olisivat aiheuttaneet rehellisille veronmaksajille; niille, jotka saavat palkkansa yksityissektorilta.
TS, 13.2. 2017: Taas yksi Bernerin kokeilu kiville – lauttamaksuja ei tule
YLE, 13.2. 2017: Bernerin hanke yhteysalusliikenteen maksuista kaatui – "Nyt korkataan samppanjapullo"
Liikenneministerin päätökset olisivat lisänneet huimasti rahavirran virtausmääriä köyhiltä rikkaille. Tietysti on selvää, ettei tuollainen päätöksenteko ole populististista, koska sehän olisi vain ollut hyväksi rikkaille.
Blogi, 11/2007: LAMA ON RIKKAIDEN RAHAN KORJUUN JUHLAA
Oikeat poliitikot eivät ikinä loukkaa rikkaiden perusoikeuksia kaikissa oloissa turvattuun ansionkehitykseen.
Aito populistinen päätöksenteko ei koskaan lisää tuloeroja, joten tämän yksinkertaisen lauseen merkityssisällöstä vähän tyhmempikin huomaa, miksi rikkaiden joukoissa kekkuloivat viralliset poliitikot eivät tykkää maalaisjärkisistä ihmisistä.
TaikaLuukku, KANSALLISTA OMAISUUTTAMME KUPATAAN
Youtube, 5.1. 2017: Suomi 100 vuotta - Mauri Peltokangas kertoo kuinka maa makaa
PB, 13.2. 2017: Lafferin käyrä iskee taas: vene- ja moottoripyörärekisteristä joukkopako
TetT, 12.2. 2017: Perusinsinööri: Make America hate again – "Enää hyvin harvalla on varaa suomalaiseen elintasoon"
HS, 12.2. 2016: Valtio on kompastellut yrityskaupoissa useasti – sähköverkkojen myynti ei ole ainut kyseenalainen kauppa
Seura, 11.2. 2016: Kova väite: pääministeri Jyrki Kataisella salattu päämäärä Suomen EU-neuvottelijana
AuvoR, 1.2. 2016: Caruna ja hinnankorotus
MikkoK, 2.2. 2016: Caruna ja muut - valtio yrityskauppoja tekemässä
MarttiA, 2.10. 2015: Suomen pahimmat bisnesmokat

Kokoomus, SDP, Vihreät, Vasemmisto ja RKP ovat suomalainen versio Ku Klux Klaanista. Kyseinen klaani katsoo, että vain he omistavat Suomen ja suomalaiset, ja he uskovat saavansa tehdä Suomelle mitä haluavat voidakseen pitää rahavirrat virtaamassa köyhiltä rikkaille.Valtapuolueet uskovat sokeasti, että heidän harjoittama politiikka on ainoa mahdollinen tapa pelastaa valtio, liittovaltio, mannermaa ja lopulta koko ihmiskunta -populismilta. Jos joku ei usko valtapuolueen ideologiaan, vaan vaatii, että kansalle juhla- ja vaalipuheissa annetut lupaukset on myös toteutettava, niin silloin sellainen on täysin vapaata riistaa valtapuolueille ilman mitään rajattua metsästysaikaa.
Valtapuolueet kautta maailman kuluttavat vaalikautensa lähinnä populisten metsästykseen, jonka seurauksena rikkaat rikastuvat. Valtapuolueet käyttävät valta-asemaansa syrjiäkseen laeillaan niitä, jotka haluavat vain tasa-arvoa ja oikeutta, jolloin lainsäädäntä on lähinnä valtion optimoimista rikkaille. Kts lisää:
US, 1/2012: Valtio on kapitalistien yksityinen työttömyyskassa
Blogi, 7/2016: Valtio on rikkaiden etujärjestö, jonka virintinosana on lainsäädäntä, jolla rikkaiden joukossa loisivat poliitikot optimoivat valtion rikkaille
Vaalien alla kaikki ovat populisteja
Pauli Vahtera, 14.2. 2017: Uhkaako populismi Euroopan vakautta
Vain harva on niin viisas, että pystyy pitämään periaatteensa myös valittuna poliitikkona. Mitä ahneempi ihminen sitä varmemmin hän julistaa imeliä lupauksiaan, miten hän saisi poliitikkona kaikki ongelmat ratkaistua.
Oikean populistin erottaa valepopulistista siitä, että oikea populisti myös tekee sen, mitä on luvannut, jolloin rikkaat alkavat pillittää. Valtapuolueen ehdokkaat ovat vain kaunopuheisia hölmöjä, joita ei kiinnosta mikään muu niin paljoa kuin tuloerojen kasvattaminen, koska valtapuolueen poliitikot katsovat ilman minkäänlaisia perusteluja, että poliitikon pitää kuulua rikkaisiin, koska muutoin he eivät pysty ajattelemaan päteviä ajatuksia: Kts lisää:
Geocities, 12/2003: Minimipalkka,
US, 11/2011: Maksimipalkka rikkaille ja poliitikoilta palkka pois,
Blogi label: Juopon yhteiskuntamalli
Valtapuolueet pitävät valtiota markkinavoimana. Se on juurikin valtapuoleiden harjoittama politiikka, joka nostattaa kaikkien elinkustannuksia. Lukekaa ajatuksella vaikkapa Anne Bernerin esityksiä, mitä ne olisivat aiheuttaneet rehellisille veronmaksajille; niille, jotka saavat palkkansa yksityissektorilta.
TS, 13.2. 2017: Taas yksi Bernerin kokeilu kiville – lauttamaksuja ei tule
YLE, 13.2. 2017: Bernerin hanke yhteysalusliikenteen maksuista kaatui – "Nyt korkataan samppanjapullo"
Liikenneministerin päätökset olisivat lisänneet huimasti rahavirran virtausmääriä köyhiltä rikkaille. Tietysti on selvää, ettei tuollainen päätöksenteko ole populististista, koska sehän olisi vain ollut hyväksi rikkaille.
Blogi, 11/2007: LAMA ON RIKKAIDEN RAHAN KORJUUN JUHLAA
Oikeat poliitikot eivät ikinä loukkaa rikkaiden perusoikeuksia kaikissa oloissa turvattuun ansionkehitykseen.
Aito populistinen päätöksenteko ei koskaan lisää tuloeroja, joten tämän yksinkertaisen lauseen merkityssisällöstä vähän tyhmempikin huomaa, miksi rikkaiden joukoissa kekkuloivat viralliset poliitikot eivät tykkää maalaisjärkisistä ihmisistä.
TaikaLuukku, KANSALLISTA OMAISUUTTAMME KUPATAAN
Youtube, 5.1. 2017: Suomi 100 vuotta - Mauri Peltokangas kertoo kuinka maa makaa
PB, 13.2. 2017: Lafferin käyrä iskee taas: vene- ja moottoripyörärekisteristä joukkopako
TetT, 12.2. 2017: Perusinsinööri: Make America hate again – "Enää hyvin harvalla on varaa suomalaiseen elintasoon"
HS, 12.2. 2016: Valtio on kompastellut yrityskaupoissa useasti – sähköverkkojen myynti ei ole ainut kyseenalainen kauppa
Seura, 11.2. 2016: Kova väite: pääministeri Jyrki Kataisella salattu päämäärä Suomen EU-neuvottelijana
AuvoR, 1.2. 2016: Caruna ja hinnankorotus
MikkoK, 2.2. 2016: Caruna ja muut - valtio yrityskauppoja tekemässä
MarttiA, 2.10. 2015: Suomen pahimmat bisnesmokat
lauantai 11. helmikuuta 2017
Maltilliset muslimit maailmaa valloittamassa
Blogi, 30.3. 2017: Islamilaista menestysteologiaa
Tässä ei pitäisi olla mitään yllättävää niille suvakeille, jotka ovat kuunnelleet Ylen koraanin lukemista. Tässä Ylen Ulkolinja-ohjelmassa muslimit puhuvat täysin maltillisesti ja iloisen rennosti siitä, mitä koraanissa heidän käsketään tehdä kafiireille. Tämä ohjelma esittää vastaan sanomattomasti, että myös toiseksi parhaimpienkin maiden pitää lopettaa muslimien maahantuonti.
Yle, 9.2. 2017: Ulkolinja: Sharialakia Tanskassa (katsottavissa 9.5. 2017 saakka)
Alkuperäisnimi: Behind the Veil of the Mosques, 56 min.
Ohjelman esittely: "Integraatiopyrkimyksistä huolimatta Tanskan koraanikouluissa opetetaan ankaraa sharialakia. Fatma ja Mohammed kuvasivat salaa moskeijoissa. Kävi ilmi, että naisiin kohdistuva väkivalta ja moniavioisuus ovat hyväksyttäviä."
Ylen Ulkolinjan ohjelman esittelystä oli jäänyt puuttumaan se tärkein muslimien saarnaama sanoma Länsimaille: "Nyt on koittanut aika, jolloin alamme valloittaa länsimaita."
Ohjelmasta kopsattuja tekstityksiä:
3:30: Löysin yhteiskunnan sisältä toisen yhteiskunnan, joka perustuu Koraanin määräyksiin. Molenbeekin muslimit eivät hae kontaktia valtaväestöön.
4:20: Parin viikon koulutuksen jälkeen pari muuttaa Gellerupparkeniin. He esittävät tuoretta muslimiparia, joka on juuri tullut Tanskaan. Brabrand on aivan erilainen paikka kuin muut. Siellä ei uskoisi asuvansa länsimaassa. Alue on hyvin sulkeutunut. Ikkunoita on peitetty verhoilla, eikä ulkona liiku juuri ketään.
5:00: Tanskassa on noin 150 moskeijaa. Fatma ja Muhammed tutkivat kahdeksaa suurta moskeijaa, jotka palvelevat arabiyhteisöjä. Ne sijaitsevat Kööpenhaminassa, Odensessa ja Aarhusissa.
Ennen peitetehtävää haluamme kuitenkin tietää, mitä uskonnolliset johtajat sanovat julkisesti integraatiosta ja etenkin sukupuolten tasa-arvosta. "Pla plaa plaaa ...."
6:30: Fatma ja Muhammed tutkivat Aarhusin suurta Wakf-moskeijaa. Moskeijan puhemiehen mukaan he haluavat olla osa yhteiskuntaa.
Toimimme yhdessä tämän maan kansalaisten kanssa ongelmitta.
Hyväksyttekö kaikki Tanskan lait? - Pakkohan se on.
7:10: On perjantai. Fatma ja Muhammed osallistuvat Wakf-moskeijan perjantairukoukseen. Fatma ja Muhammed eivät voi mennä moskeijaan yhdessä. Miehille ja naisille on omat sisäänkäynnit. Muhammed menee rukoushuoneeseen. Siellä hänelle esitellään moskeijan pääimaami Abu Bilal.
Fatman täytyy pysyä naisten puolella, joka on erotettu miesten ja imaamin osastosta verholla. Naisten puolelle pääsevät myös lapset. Naiset eivät näe imaamin saarnaavan, vaan kuuntelevat puhetta kaiuttimista.
8:20: Saarna käsittelee nuoria, jotka harrastavat esiaviollista seksiä.
"Juhaynan kaupungissa nuori nainen teki huorin. Sellaista sattuu nykynuorille heikkona hetkenä, Jumala varjelkoon. Nainen haudattiin maahan rintakehää myöten. Profeetta käski kivittäjät asemiin. Eräs heistä oli Khalid ibn al-Walid, olkoon Jumala häneen tyytyväinen. Naisen veri roiskui Khalidin kasvoille ja Khalid huusi naiselle. Katuvainen nainen kuoli. Jumalan rangaistus toteutui."
Kun imaami kertoo tarinan, hän ei ota etäisyyttä kivitykseen.
Sisimmässäni tunsin pelkoa. Imaami kuvasi kivityksen elävästi kuopan kaivamisesta lähtien. Nainen haudataan rintaa myöten ja kivittäjät kerääntyvät ympärille. Naista kivitetään, kunnes hän kuolee -- veren roiskuessa kivittäjien päälle.
Tämä kerrottiin perjantaisaarnassa.
15:50: Eikö olekin hyvä maa? - Somaliako? Ei, vaan tämä.
- Tämä on vääräuskoisten maa.
Eikö tämän alueen ulkopuolella ole muslimeja?
Jokainen tanskalainen on vääräuskoinen, kafir.
20:00: Saatana kuiskii hänen korvaansa. Ei kannata kuunnella.
Säännöt ovat hyvin tiukat. Pikkutyttöjenkin pitää hunnuttautua kokonaan. Tytöt eivät saa tehdä mitään "epäislamilaista", kuten taputtaa tai kuunnella musiikkia. Tyttöjen pitää pukeutua peittävästi ja rukoilla. Enpä olisi uskonut löytäväni niin tiukkaa ympäristöä avoimen, liberaalin ja
demokraattisen maan keskeltä.
20:50: Fatma ja Muhammed tutkivat, neuvovatko imaamit muslimeja olemaan kontaktissa valtaväestöön. Kaksikko menee suureen moskeijaan tapaamaan arvostettua imaamia Mohammad Al-Barazia, joka on islamilaisen teologian professori:
"Meidän ei pidä matkia läntisiä perinteitä ja kulttuuria. Se on velvollisuutemme. Olen asunut tässä maassa 23 vuotta, - ja tunnen tanskalaisten perinteet. Meidän ei pidä seurata heidän tapojaan ja perinteitään, - jos ne ovat vastoin šarialakia.
Sen sijaan teidän pitäisi, miten se nyt sanotaan...köh köh köh... Hakeutukaa muslimiyhteisöön. Jos ette löydä itsellenne muslimiyhteisöä, - mihin menisitte? Kirkkoonko? Kahvilaanko? Kasinalleko?
Nyt on koittanut aika, jolloin alamme valloittaa länsimaita. Nyt se on alkanut. Muslimiyhteisöjä on
syntynyt ympäri Eurooppaa. e tarkoittaa, että muslimeja on paljon. Hyvin paljon. Siitä saamme kiittää Jumalaa.
Kun tulin Tanskaan 23 vuotta sitten, - meitä muslimeja oli vain 55 000. Nyt meitä on jo 300 000. -- Kyllä Tanskassa voi asua, kunhan ei sulaudu valtaväestöön. Teidän pitää tajuta pelisäännöt: ette saa sulautua yhteiskuntaan."
Mohammad Al-Barazi neuvoo Fatmaa ja Muhammedia - Imaami varoittaa heitä omaksumasta Tanskan kulttuuria.
23:55: Fatma kuulee Wakf-moskeijan suljetuista opintoryhmistä. Niissä imaami opettaa, miten islamia tulkitaan. Opintoryhmät on tarkoitettu sisäpiirille, imaamin ja hänen vaimonsa ystäville.
Sisäpiirin pienryhmiin on hankala päästä. Minun piti vierailla melko ahkerasti moskeijassa. Tarkkailin sosiaalisia suhteita ja yritin päästä konkarien juttusille.
24:25: Fatma onnistuu tutustumaan imaami Abu Bilalin vaimoon. Tämä kutsuu Fatman suljettuun opintoryhmään. - Imaami istui pöydän ääressä. Hänen edessään puoliympyrässä oli joukko naisia.
Jotkut istuivat tuolilla, toiset sohvalla. Osa istui lattialla. Joillain oli lapsetkin mukana.
Imaami kuvailee ihanteellista muslimivaltiota:
"Jos ei käyttäydy hyvän muslimin tavoin, saa kuolemantuomion. Muslimi voi saada kuoleman tuomion vain kolmesta syystä: jos naimisissa oleva tai eronnut nainen tekee aviorikoksen. Jos joku muu kuin neitsyt tekee aviorikoksen, hänet kivitetään. Toisekseen, silmä silmästä. Jos joku tappaa muslimin, hänet tapetaan. Kolmanneksi, uskonsa hylännyt tapetaan. Jos joku ei pidä paastoa tärkeänä, hänet todetaan uskottomaksi. Jos joku kieltäytyy itsepintaisesti paastoamasta, hänet tapetaan. Tuomiota ei kuitenkaan voi toteuttaa Tanskassa."
25:40: Imaami kertoi yksityiskohtaisesti kuolemanrangaistuksista.
Hän kertoi, miten kivitys toteutetaan, - ja milloin naisia kivitetään, koska yleensä kivitetään naisia.
Imaami kertoi kivityksestä yksityiskohtaisesti. Lopussa oli tietovisa kuolemanrangaistuksista:
Entä eronnut nainen, joka tekee aviorikoksen? Raipparangaistus vai kuolema?
- Raippaa.
Saako hän raipparangaistuksen? Ei. Naimatonkin nainen saa kuolemantuomion.
Vain naimaton neitsyt selviää moisesta raipparangaistuksella.
Pääimaami Abu Bilal tekee selväksi, että naisen aviorikoksesta seuraa joko raippoja tai kuolema.
Imaami sanoo, että näin ei tehdä Tanskassa, mutta ei kuitenkaan ota etäisyyttä rangaistuksiin.
Tilaisuuden tunnelma oli hyvin rento. Sekin tuntui karmivalta. Väki vastaili rennosti kysymyksiin tappamisesta. He vastasivat luontevasti ja normaalisti. Lapsia juoksenteli ympärillä. Välillä naurahdeltiin. Näytti siltä, että vahva kielenkäyttö ei kauhistuttanut ketään. Se oli näille ihmisille tuttua puhetta.
Tekstitykset päättyivät
Blogistin mielipiteitä:
Suvakit eivät tajua, että maltillisuus on suhteellinen käsite. Ihminen, joka saapuu kivikautisesta kulttuurista, on maltillinen silloinkin, kun puhuu kivittämisestä aivan kun se olisi täysin arkipäiväinen toimenpide -- jota se onkin kaikille oikeaoppisille muslimeille.
VU, 10.2. 2017: Suomalaisasiantuntija varoittaa: Maltillista poliittista islamia ei ole

keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Kehitysmaalainen ei voi palata Impivaaraan
Kansainvaelluksen suunta todistaa suvakkien arvoliberaaliuden olevan hölynpölyä. Edes suvakit eivät ikinä halua muuttaa kehitysmaahan, vaan hekin haluavat itselleen aina jotain parempaa, koska arvottava paremmuus on langoitettu ihmisen hermostoon.
Arvot ovat arjen elämän kokemuksia. Sellaisella ihmisellä ei ole arvoja, joka ei ole elänyt arkista elämää kansan parissa. Arvoliberaaliksi voi ryhtyä vain loisena:
Daily Mail, 7.2. 2017: 92% of left-wing activists live with their parents and one in three is unemployed, study of Berlin protesters finds.
Ted Cruz: "When the left doesn't have any other arguments, they go and just accuse everyone of being a racist"
Filosofian näköisiä ajatuksia Suvakkien perspektiivistä.
Esipuhe
Koska kehitysmaiden arvot ovat suvakkien todistuksen mukaan täysin käyttökelpoisia nykyaikaisissa valtioissa, niin silloin niiden arvojen on ollut oltava nykyaikaisia arvoja jo tuhansia vuosia sitten.
Vain kehittyneen maan arvot ovat kehittyneitä, eli vain suomalaisilla olisi teoreettinen mahdollisuus palata takaisin Impivaaran aikaan, mutta kehitysmaalaiselta se ei voi onnistua, koska kehitysmaalaisten arvot ovat aina olleet vähintään yhtä hyviä kuin länsimaalaistenkin arvot -- kehitysmailta puuttuu sellainen menneisyys, jolloin ne olisivat olleet kehittymättömämpiä (impivaaralaisia), koska otetaan ihminen tänne miten takapajuisesta maasta tahansa, niin suvakkien mukaan hänen arvomaailmaansa ei saa vaatia muutoksia, koska arvoilla ei ole mitään väliä ihmisen sivistyneelle käyttäytymiselle. Sivistys ei vaadi arvoja?
Arvojen tasa-arvoisuus on vain testaamista vaille
Varmasti kuka tahansa suvakki voisi elää hyvää elämää vaikka islamilaisilla arvoilla, kunhan vaan ei vastustaisi islamin arvoja yhtä pontevasti mitä vastustaa suomalaisuutta. Täysin mustaan säkkiin pukeutuva suvakki olisi yhtä sivistynyt kuin paljasnaamaiset, jotka ymmärtävät toisiaan jo kehonkielellä ja naaman ilmeillä? Sivistys ei siis tarvitse kehonkieltäkään, kun vain suvakilla olisi oikeat arvot.
Kehitysmaiden arvot ovat täydellisiä
Jos kehitysmaalainen otetaan Suomeen, niin miten hän voi ilman kehitystä, vain rajan ylitettyään, olla nykyaikainen? Entäpä, jos kehitysmaasta otetaan kokonainen kansanyhmä Suomeen, niin onko se kansanryhmäkin silloin muuttunut ilman aikatekijää nykyaikaiseksi ja kehittyneeksi?
Mihin unohdetaan sadat ja tuhannet vuodet siltä fyysiseltä välimatkalta, vaikka Suomenkin kehitys kehitysmaasta kehittyneeksi maaksi on ottanut tuhansia vuosia? Onko oikein unohtaa aikatekijä ja aikakaudet, kun muutetaan kehitysmaalainen suoraan sivistysmaalaiseksi pelkästään siirtämällä hänet paikasta A paikkaan B?
Bild, 7.2. 2017: „Die Polizei hat die Kontrolleüber Malmö verloren“.
On ihmeellistä, miten kehitysmaalainen voi muutaman tuhannen kilometrin välimatkalla kehitysmaasta ja kehittyneeseen maahan mennä tuhansien vuosien päähän oman maansa tulevaisuuteen ilman, että hän kokee mitään kulttuurishokkia?
Vai olenko joskus kuullut sanan kulttuurishokki?
Vain kehittyneen maan ihminen voi kokea kulttuurishokin
Eikö länsimaisen ihmisen kulttuurishokki kehitysmaassa todista juuri siitä, että kehitysmaan arvot eivät ole yhteensopivia kehittyneiden maiden arvojen kanssa, vaikka suvakit ovatkin aina väittämässä, että länsimaissa arvoilla ei ole mitään väliä, vaan ihminen voi elää hyvää ja rehellistä työläisen elämää millä tahansa arvomaailmalla.
Jos noin olisi, niin silloinhan se olisi rikos ihmisyyttä vastaan ottaa kehitysmaalaisia pois omista maistaan, koska kehitysmaat eivät voi olla kehitysmaita, jos niiden arvoilla ihmiset voisivat yhtä hyvin elää työläisen elämää kaikkialla.
Kehitysmaalaisuus on vain maan ominaisuus
Onko niin, että kehitysmaan ja kehitysmaan ihmisillä ei ole mitään tekemistä keskenään? Jos vaikkapa hämäläisten kehittynyt heimo siirrettäisiin kehitysmaahan, niin he suvakkien ajattelun mukaan muuttuisivat siellä välittömästi kehitysmaalaisiksi, koska saman väitetään tapahtuvan toistekin päin?
Jos pelkkä Suomen rajan ylittäminen saa kehitysmaalaisen nykyaikaiseksi, jonka uskomukset ja tavat ovat suvakkien mukaan ihan yhtä hyviä kuin suomalaistenkin tavat, niin eikö sitten kannattaisi kokonaan luopua sanomasta jotain maata kehitysmaaksi, koska suvakkien ajattelun mukaan kaikki kehitysmaalaiset ovat jo lähtökohtaisesti täysin yhteensopivia kaikilta osiltaan kehittyneiden maiden ihmisten kanssa. Ja sitä he ovat olleet jo tuhat vuotta sitten.
Suvakeilla ei ilmene omantunnon tuskia, kun he kutsuvat kaukana olevaa ihmistä kehitysmaalaiseksi, mutta suvakit nimittävät suomalaisia rasisteiksi, jos suomalainen erehtyy kutsumaan maahanmuuttanutta ihmistä kehitysmaalaiseksi?
Tämä kummastuttaa suuresti pientä kulkijaa
Suvakit valikoivat, milloin he itse saavat kutsua kehitysmaalaista kehitysmaalaiseksi.
Kehitysmaalaisten ainoa ongelma olisi muka siinä, ettei heille ole tarjottu länsimaista tekniikkaa jo kotimaissaan? Aika omituista, että jos ajatellaan kehitysmaalaisia vain sellaisina, joilla on jo sisäänrakennettuna länsimaisen elämäntyylin vaatimat arvot, mutta he eivät vain pystyneet niillä rakentamaan omia maitaan länsimaalaisiksi.
Se, miten suvakit kohtelevat kehitysmaalaisia milloin täysin avuttomina ja milloin täysin länsimaalaisina on todellakin heidän häpäisemistään.
Suvakkien mukaan Länsimaat ovat alikehittyneitä
Suvakkien aivoituksilla kehitysmaalaisten rauhanuskonto on ylivertaisen kehittynyttä verrattuna suomalaisuuteen tai mihin tahansa länsimaalaiseen uskontoon. joten eikö silloin Suomea pitäisi kutsua kehitysmaaksi, ja siksi on sopivaa tuottaa kehitysmaalaisia miljoonittain kehittyneisiin maihin, koska se ei voi mitenkään muuttaa länsimaita takaisin Impivaaran aikaan, koska kehitysmaalaisillakaan ei ole takanaan impivaaralaisuutta.
On todella merkillistä, että kehitysmaalaisten uskontoa kutsutaan kehittyneemmäksi kuin kehittyneiden maiden uskontoja, koska juuri uskonto on avainroolissa kehityksen kehittymiselle.
Ei voi nähdä mitään muuta syytä sille, miksi suvakit väittävät maahanmuuttajien uskontoa täysin kehittyneeksi rauhanuskonnoksi kuin tahallinen pyrkimys pestä kehitysmaalaisuus pois kehitysmaalaisista. Siihen viittaa sekin, miten suvakit väittävät suomalaisten olevan sekä kulttuurisesti että geneettisesti niin surkeita, että vain kehitysmaalaisten massamaahanmuutto voi muuttaa Suomen ja suomalaisuuden paremmaksi, mihin se kehittyi suomalaisten kehittämänä.
Rauhanuskonnon maissa soditaan enemmän kuin epäkehittyneen kristinuskonnon maissa, mutta ilmeisesti meidän pitää vain ostaa se suvakkien uskomus kalliilla hinnalla, että rauhanuskonnon uskovaiset ovat paljon kehittyneempiä kuin muiden uskontojen uskovaiset, koska jos me emme osta tuota suvakkien uskomusta, niin suvakit loukkaantuvat verisesti, joka merkitse sitä, että suvakit haluavat tuottaa kehittyneisiin maihin loputkin kehitysmaalaiset, koska suvakkien uskontunnustuksen mukaan kehitysmaalaiset muuttuvat äärimmäisen kehittyneiksi heti, kun heille on tarjottu ilmainen elämä.
Blogi, 7.2. 2017: SUPOlle ja muille suvakeille.
Blogi, 6.2. 2017: Liberaalien historiattomat aivot.
Blogi, 2.2. 2017: Sika-Suomi - vihonviimeinen uhri.
Blogi, 5.12. 2016: Impivaara kulttuurien kohtauspaikkana.
Blogi, 31.8. 2015: Vasemmiston uskomatonta kehitysapua.
Blogi, 7.2. 2015: Ihmiskunnan tuhoisin teko on avustaminen.
Blogi, 22.1. 2015: Kehui kehitysapua viran puolesta.

- Kun suvakit haluavat korostaa omaa hyvyyttään, niin he loukkaantuvat verisesti, jos siinä erityisherkässä tilanteessa joku menee vaikka vahingossa kutsumaan kaukaista ja tuntematonta ihmistä kehitysmaalaiseksi ihan sen perusteella, koska hän sattuu asumaan kehitysmaassa.
- Kun suvakit haluavat Suomeen kehitysmaalaisia kehittämään suomalaisten geenejä ja kurmuuttamaan suomalaista kulttuuria, niin suvakit kirkasotsaisesti väittävät, että kehitysmaalaiset ovat jo kehitysmaissaan täysin yhtä kehittyneitä arvoiltaan kuin suomalaisetkin ja heidän uskontonsa on jopa paljon kehittyneempi kuin suomalaisten uskomukset.
- Jos taasen suvakit haluavat kehittää omia kehitysmaabisneksiään, niin silloin suvakit kyllä julistavat kissan korkuisin kirjaimin, miten heille pitää jakaa ilmaista rahaa, jotta he voisivat mennä kehitysmaihin kehittämään surkeissa oloissa asuvia kehitysmaalaisia.
Kehitysmaalaisten ainoa ongelma olisi muka siinä, ettei heille ole tarjottu länsimaista tekniikkaa jo kotimaissaan? Aika omituista, että jos ajatellaan kehitysmaalaisia vain sellaisina, joilla on jo sisäänrakennettuna länsimaisen elämäntyylin vaatimat arvot, mutta he eivät vain pystyneet niillä rakentamaan omia maitaan länsimaalaisiksi.
Se, miten suvakit kohtelevat kehitysmaalaisia milloin täysin avuttomina ja milloin täysin länsimaalaisina on todellakin heidän häpäisemistään.
Suvakkien mukaan Länsimaat ovat alikehittyneitä
Suvakkien aivoituksilla kehitysmaalaisten rauhanuskonto on ylivertaisen kehittynyttä verrattuna suomalaisuuteen tai mihin tahansa länsimaalaiseen uskontoon. joten eikö silloin Suomea pitäisi kutsua kehitysmaaksi, ja siksi on sopivaa tuottaa kehitysmaalaisia miljoonittain kehittyneisiin maihin, koska se ei voi mitenkään muuttaa länsimaita takaisin Impivaaran aikaan, koska kehitysmaalaisillakaan ei ole takanaan impivaaralaisuutta.
On todella merkillistä, että kehitysmaalaisten uskontoa kutsutaan kehittyneemmäksi kuin kehittyneiden maiden uskontoja, koska juuri uskonto on avainroolissa kehityksen kehittymiselle.
Ei voi nähdä mitään muuta syytä sille, miksi suvakit väittävät maahanmuuttajien uskontoa täysin kehittyneeksi rauhanuskonnoksi kuin tahallinen pyrkimys pestä kehitysmaalaisuus pois kehitysmaalaisista. Siihen viittaa sekin, miten suvakit väittävät suomalaisten olevan sekä kulttuurisesti että geneettisesti niin surkeita, että vain kehitysmaalaisten massamaahanmuutto voi muuttaa Suomen ja suomalaisuuden paremmaksi, mihin se kehittyi suomalaisten kehittämänä.
Rauhanuskonnon maissa soditaan enemmän kuin epäkehittyneen kristinuskonnon maissa, mutta ilmeisesti meidän pitää vain ostaa se suvakkien uskomus kalliilla hinnalla, että rauhanuskonnon uskovaiset ovat paljon kehittyneempiä kuin muiden uskontojen uskovaiset, koska jos me emme osta tuota suvakkien uskomusta, niin suvakit loukkaantuvat verisesti, joka merkitse sitä, että suvakit haluavat tuottaa kehittyneisiin maihin loputkin kehitysmaalaiset, koska suvakkien uskontunnustuksen mukaan kehitysmaalaiset muuttuvat äärimmäisen kehittyneiksi heti, kun heille on tarjottu ilmainen elämä.
Blogi, 7.2. 2017: SUPOlle ja muille suvakeille.
Blogi, 6.2. 2017: Liberaalien historiattomat aivot.
Blogi, 2.2. 2017: Sika-Suomi - vihonviimeinen uhri.
Blogi, 5.12. 2016: Impivaara kulttuurien kohtauspaikkana.
Blogi, 31.8. 2015: Vasemmiston uskomatonta kehitysapua.
Blogi, 7.2. 2015: Ihmiskunnan tuhoisin teko on avustaminen.
Blogi, 22.1. 2015: Kehui kehitysapua viran puolesta.
tiistai 7. helmikuuta 2017
Suvakkien perspektiivi ei toimi
Ajatelkaa, jos onkin niin, että kaikki maat eivät olekaan nykyaikaisia? Mitäs, jos me asummekin maailmassa, missä mikään maa ei ole yhtälaisesti kehittynyt. Jospa kehitysmaat ovatkin Suomea jopa satoja vuosia jäljessä niin moraalisesti kuin teknisesti ja niin koulukseltaan kuin taloudeltaankin? Ahdistaako tämä ajatus?
Entäpä, miten olisitte tuominneet Suomen politiikan, jos olisitte eläneet sata vuotta sitten? Tällainen ajatteluhan on äärettömän helppoa tunneälykkäille? Tunneälykäs suvakki ei voisi mitään muuta kuin ajatella, että hän varmasti olisi tuominnut Valkoisen Suomen harjoittaman politiikan -- ja niin sentimentaalinen suvakki olisi päässyt Suomen linnan käytäville lepäilemään, jos häntä ei olisi laitettu muuria vasten.
Kun tänä päivänä katselen eri valtioiden toimintaa, niin minun on mahdotonta tuomita niitä, koska minä ymmärrän, että ne ovat Suomea jopa tuhansia vuosia kehityksessä jäljessä. Ja jos tai kun Suomessakin polteltiin noitia ihan laillisesti, niin ainakaan minä en voi kuvitella, että olisin jotenkin noitavainojen aikana ollut suvakkina huutelemassa, että tsot tsot ja rikkomassa ikkunoita.
Mutta sitä en hyväksy, että suvakit ylimielisyydessään haluavat sekottaa kehitysmaakansalaiset kehittyneisiin maihin, koska vaikka suvakit olisivat kuinka diktaattoreita, niin heidän on kuitenkin täysin mahdotonta muuttaa sitä moraalia, mikä maahanmuuttajilla on ollut kotimaasta lähtiessään.
Tuomitsen kehitysmaalaisuuden Suomessa, mutta en tuomitse sitä kehitysmaissa. Tuomitsen ruotsalaisuuden Suomessa, mutta tykkään siitä, kun ruotsalaiset olisivat ruotsalaisia kotimaasssaan.
Maassa maan tavalla, myös kehitysmaassa. Muutenhan valtio-idea olisi persiistä, jos niiden funktiona ei ole seuloa esille parhaimmuutta. Suvaitsevaisuus valtion ihanteena tarkoittaisi sitä, ettei se koskaan kehittyisi, koska suvakit ovat kykenemättömiä ajattelemaan loogisesti, eli tarpeen vaatissa vaikka laittamaan valtion viholliset seinää vasten, koska mikään valtio ei ole vielä lähellekään kehittynyt.
Kun tulee uutisia, miten jossakin maassa on teloitettu niin ja niin paljon ihmisiä, niin kun ajatellaan asiaa siten, että se maa voi olla meitä jopa sata vuotta kehitttymättömämpi, niin silloin meidän pitää ajatella samalla tavalla, miten suomalaiset ajattelivat sata vuotta sitten:
Se oli Suomen etu, että valkoiset teloittivat kapinallisia, koska valtiovallan pitää pystyä myös sellaisiin tekoihin, joita suvaitsevaiset eivät hyväksy, koska jos valtiovalta kaikessa toimisi suvakkien mukaan, niin sellainen valtio olisi hyvin lyhytikäinen.
Samoin joku tänä päivänä kapinallisia teloittava valtio voi sadan vuoden kuluttua pitää niitä kansallissankareinaan, jotka eivät silloin sata vuotta sitten, eli tänään, suostuneet toimimaan suvakkimaisesti.
Huomaan nyt, että tää tunneäly on vallan loistavaa älyä, kun sen oikein oivaltaa. Tällä tunneälyllä voi täysin kylmästi pohtia sitäkin, miten itse olisin toiminut valkoisten ylipäällikkönä, tai Syyrian presidenttinä. Turhaan olen näköjään morkannut tunneälyä, kun tällä voi todellakin järkeillä täysin kylmän empaattisesti, miten ihmiset ajattelevat eri kehitysmaavaiheissaan.

SUPOlle ja muille suvakeille
HS, 7.2. 2017: Kysely: Suurin osa EU-kansalaisista ei enää halua maahanmuuttoa muslimimaista – ”Tuloksemme ovat hätkähdyttäviä, ja ne vetävät vakavaksi”
Bild, 7.2. 2017: „Die Polizei hat die Kontrolleüber Malmö verloren“
On jo pidemmän aikaa nähty, miten viralliseen totuuteen uskovat yllättyvät joka ainut kerta, kun julkaistaan jokin laajempi kysely kansalaisten mielipiteistä, kuten vaikkapa USA:n presidentin vaalit, jonka tuloksen piti valtamedian ja suvakkien mukaan olla etukäteen täysin selvä.
Sitten tulee se tosiasia, että edes valtioiden salaiset poliisit eivät pysty edes alkeelliseenkaan tiedusteluun siitä, mitä kansa ajattelee. Neuvostoliiittokin kaatui täysin yllättäen, eikä ollut yhden yhtäkään suojelupoliisia maailmalla, joka olisi nähnyt siitä vähäisintäkään merkkiä etukäteen.
Lähihistoria on pelkkää suvakkien yllätystä tulvillaan, ja sama pätee poliitikoihin, heidän virallisiin asiantuntijoihin ja poliitikoiden hyviin poliiseihin, kuten SUPOon. Ei olisi pitänyt olla yllätys, mitä tapahtuu, jos kaadetaan diktaattorit islamimaista ja jotka jätetään "maltillisten" rauhanuskovien käsiin. Sama päti 1978 Iraniin: Suomen ässäsuvakit olivat kaduilla hoilottamassa kuolemaa Shaahille, mutta tilalle tuli itse Kuolema! Ja kuten havaittu, niin suvakit ovat SUPO:n tukemina kurkku suorana huutamassa tukeaan kaikille niille, joiden ainoana haaveena on ihmiskunnan alistaminen yhden ainoan uskonnon alle. Liberaalien historiattomat aivot
Olen täysin varma, että Suojelupoliisin miehet ja naiset ovat täysin kykenemättömiä lukemaan vaihtoehtomedioita, koska jos he olisivat lukeneet niitä, niin aivan taatusti nämä suvakeille yllätykselliset asiat eivät olisi voineet yllättää valtioiden tiedusteluelimiä ja sitä myötä poliitikoita:
Koska mikä vitun hallinto se semmoinen on, missä poliitikot itse saavat päättää, mitä mediaa he lukevat! SUPO ei siis ei ole mikään media, vaan se joko salailee kaiken sen, mitä se on saanut selville kansasta, tai sitten on niin, että SUPO suojelee kansan pettureita ollen itse emäpettäjä.
Olen kuvitellut, että edes syyttäjät ja poliisin eri alueet olisivat olleet politiikasta vapaita, mutta kuten on nähty, niin nehän ovat järjestään pelkkiä suvakkien ja liberaalikommareiden suuhun ottajia.

Joka ikinen kerta, kun joku poliitikko julistaa, miten se tai tuo tuli hänelle yllätyksenä, niin juuri siinä on kiistaton todiste siitä, että suojelupoliisi ei lue mitään muuta kuin suvakkien valtamedioita, koska olisihan se todella mieletöntä edes minun kuvitella, että suojelupoliisi ei informoisi poliitikoita kansan syvien rivien oikeista ajatuksista.Eli yksinkertainen kysymys SUPOlle, SÄPÖlle, CIAlle ja muille paskan tärkeille suvakkien perseiden nuolijoille;: Mitä helvettiä te oikein teette työksenne? Helsingin Sanomat ovat kaiketi ainoa media Yle uutisten lisäksi, mistä te mukatietoanne ammennatte. Se on juuri SUPOn syytä, että poliitikot tulevat kerta toisensa jälkeen kansan eteen näyttämään, miten suuri suu heillä on.
Koska mikä vitun hallinto se semmoinen on, missä poliitikot itse saavat päättää, mitä mediaa he lukevat! SUPO ei siis ei ole mikään media, vaan se joko salailee kaiken sen, mitä se on saanut selville kansasta, tai sitten on niin, että SUPO suojelee kansan pettureita ollen itse emäpettäjä.
Kaikkialla vaihtoehtomedioissa kirjoitetaan, miten USA:n salainen poliisi on suoraan ja epäsuorasti tukenut Syyrian kapinallisia: Esim. Wikipedia: War 2011-2016. Tämä sama nähdään kaikkialla: Jopa Suomessa valtion poliisi valtion syyttäjineen tukee suoraan ja epäsuorasti pienen pientä, mutta saatanan suurisuista porukkaa: Suvakkeja.
SUPO on nähtävä suoraan maanpetturina, koska se ei tee sitä, mitä sille on määrätty tehtäväksi, eli suojella demokratiaa, eli Suomen kansan enemmistöä.
Kuten USA on kaikkialla pyrkinyt tukemaan pienen pieniä kapinallisjoukkoja, niin sama nähdään niin Ruotsissa kuin Suomessakin ja kaikkialla, missä suvakit kiljuvat kuin teurassiat, jos asiat ei mene heidän mukaansa -- ja joka helevetin suvakkipoliisi painaa rehellisiä kansalaisia valtion väkivaltakoneistolla maahan, kun jostain kuuluu totuuden ääniä vastoin virallista "totuutta".
Huomasiko yhden yksikään salaisen poliisin mies, miten suvakit julistivat yhden Aleppon esikaupungin muutamat tuhat ihmistä koko Syyrian kansan ääneksi? Tuskimpa, koska kuten nähtyä, niin Valtion väkivaltakoneisto ei lue vaihtoehtomedioita, koska muutoinhan se ei voisi antaa avointa tukeaan Suomen yhdelle suurisuiselle vähemmistölle; Suvakeille.Tähän mennessä te olette hyökkäilleet ainoastaan niitä vastaan, jotka ovat nähneet, mitä tuleman pitää! Juuri nytkin netissä on meneillään valtaisa suvakkien agitaatio yhtä pientä ruotsalaispoliisia vastaan, mutta te perkeleen perseiden nuolijat olette jatkuvasti julkisuudessa kertomassa, miten kauheita ihmisiä ovat ne, jotka eivät usko suvakkien hulluuksiin.
Olen kuvitellut, että edes syyttäjät ja poliisin eri alueet olisivat olleet politiikasta vapaita, mutta kuten on nähty, niin nehän ovat järjestään pelkkiä suvakkien ja liberaalikommareiden suuhun ottajia.
maanantai 6. helmikuuta 2017
LIBERAALIEN AIVOT ILMAN HISTORIAA
IL, 6.2. 2017: Unenpuute estää aivoja muodostamasta uusia muistoja
Näennäisesti erilaisten asioiden koplaaminen lisää aivoihin huimasti synapseja
Taisin löytää ainakin yhden pienen syyn sille, miksi ihminen voi luulla olevansa suvaitsevainen, feministi, liberaali tai kommunisti: Ihmisestä tulee liberaalisuvakkifeministi, kun hän hilluu pikku pikku ympyröissään yöt ja päivät, jolloin hänen krooninen univajeensa estää hänen aivojaan tallentamasta eilistä päivää.
Historia on suvakeille pelkkää hysteerisyyttä aiheuttavaa propagandaa, jos he sattuvat näkemään kuvia vanhoilta hyviltä ajoilta, jolloin ihmiskunta oli vielä vapaa.
Kuten tunnettua, niin historia on eilistä päivää. Jos haluaa eilisen päivän jäävän muistoina aivoihin, niin sitten varmaan kannattaisi harkita nukkumista normaaliin aikaan.
Tässä viime viikolla, helmikuun ekana päivänä Herran vuonna 2017 liberaalisuvakkinatsit järjestivät maailmanlaajuisen "Käytä Hijabbia" päivän, World Hijab Day.
Sillä tempauksellaan feministinatsit luulivat tukevansa naisten oikeuksia, koska kommarisuvakit eivät muista päivää noin 38 vuotta sitten, jolloin sadat tuhannet Iranin naiset marssivat hijabia vastaan.
Kts suvakki kuvaa ja mene nukkumaan, josko muistaisit tämän asian huomenna, niin voisit sitten vähän järkeillä, mitä vitun järkeä on tukea maailman islamisoitumista samaan aikaan kun miljoonat naiset joutuvat islamisissa maissa päivittäin taistelemaan yksinkertaistenkin ihmisoikeuksiensa puolesta pelätessään saavansa päälleen happoa, jos joku näkee edes heidän katsovan vääräoppisesti...
Tuollaiset ihmiset (feministit, suvakit, liberaalit, kommarit, vassarit) eivät itse ansaitse ihmisoikeuksia, jotka taistelevat sen puolesta, että puolella ihmiskuntaa ei ole ihmisoikeuksia.
NyTimes, 15.9,. 2015: The day 100,000 Iranian women protested the head scarf
The Guardian, 3.9. 2015: Hengameh Golestan’s best photograph: Iranian women rebel against the 1979 hijab law
Rare Historical Photos, 3.7. 2009: Women protesting forced hijab days after the Iranian Revolution, 1979
PS. Suvakkinatsiliberaalifemakkoja vastaan ei tarvitse olla poliittisesti korrekti, koska poliittisen korrektiuden määritelmän mukaan ihminen voi olla poliittisesti korrekti vain niitä ihmisiä ja ryhmiä kohtaan, jotka itse kokevat olonsa epämukavaksi, ja jotka eivät itse syrji ketään eivätkä mitään.
En usko, että maailman diktaattoreiksi itse itsensä nimittäneet ja demokratian pelisääntöjä halveksivat suvakit hihhulijengeineen voisivat uskottavasti väittää itse olevansa syrjittyjä, joten siksi minun ei todellakaan tarvitse olla heitä kohtaan korrekti.
Wikipedia: Poliittinen korrektius

Poliittinen korrektius on sellaisen kielenkäytön tai toiminnan välttämistä, jonka koetaan sulkevan pois, loukkaavan tai syrjivän ihmisryhmiä, joiden katsotaan olevan sosiaalisesti epäedullisessa tai syrjityssä asemassa.HU, 6.2. 2017: "Teollisen mittakaavan ihmissalakuljetusta"
torstai 2. helmikuuta 2017
Sika-Suomi-Vihon viimeinen uhri
MTV: "IL: Turvapaikanhakijoille tarjoiltiin vahingossa pekonia – ilmoitus poliisille ja imaamille"
Poliisi oli vielä niin saamaton, ettei hän kyennyt sanomaan, että kyllä se sika sieltä persiistä ulos tulloo, joten ainoa mahdollisuus olisi, että joku suomalainen saataisiin uhrattua ihmisuhrina, jotta islam ei uskontona näyttäisi viisaammalta kuin se on.
Onneksi valtakunnan syyttäjä oli lähempänä kuin lähin moskeija, joten piispa pystyi kaftaanin liepeitään nypläämällä vaivoin sanomaan aamen, koska Jeesus ei ollutkaan riittävä uhri, vaan nyt pitää uhrata vielä viisi miljonaa suomalaista koirineen ennen kuin papit ja piispat pääsevät taivaaseen, missä Jumala sanoi, että mitä helevettiä, miksi ette antaneet sen muslimin syödä vaikka torrakoita, sillä ettekönä muista, miten olen sanonut, ettei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään.
Ja niin piispat ja papit kääntyivät häpeissään taivaan portilta pois ja palasivat moskeijaan nuolemaan sikapartikkeleista vapaata lattiaa, koska yksi uhri ei riitä kellekään uskovaiselle, vaan heidän on pakko joka päivä syyttää jotakin, koska syntisyys on uskovien luuranka, joka pitää uskovat kaikkia muita ylevimpinä ihmisinä, paitsi pyhäpäivisin, jolloin he julki jumalattomasti julistavat olevansa maan matosia ja nuoleskelevat kaksin verroin ahkerammin kaksihaaraisella kielellään lattiaa, koska he eivät tajua, että Jumala näkee tähtiä.
Poliisin takaa-ajoa hullussa maailmassa
Kaikkialta kuulee, kuinka maailmojen uudismielet johtajat hännystelijöineen ovat kauhuissaan, mitä Donald Trump tekee, sillä suvakkien uskon mukaan maailma voidaan pelastaa vain suvakkien omilla opeilla, josta heti huomataan, että suvakit terrorisoivat tavan ihmisiä kaikkialla siellä, missä asiat ja demokratia eivät suju suvakkien mieleisesti.
Kun maailma ympärille menee yhä hullummaksi, on hyvä keskittyä johonkin, joka ensi alkuun voisi näyttää vieläkin hullummalta.
Analysoin hieman tuota viikko sitten löytämääni youtubevideota ihan harrastuksen vuoksi ja siksi, koska vauhti on aina hurmannut ja hurmaa edelleen myös minua. Jos vain voittaisin lotossa tai pääsisin pakolaisena nauttimaan ylellisestä elämästä, niin toki vaatisin itselleni sellaista menevää menopeliä myös. Tähän kohtaan on hyvä laittaa ennustus:
Suvakit eivät ole nähneet mitään siitä, mitä ns. pakolaiset ovat luonteeltaan: Antakaa heille Mersu 500 xxxl, niin näette, millaista driftingiä muslimit ovat harrastaneet kotimaissaan jo vuosi kymmenien ajan: Länsimaiden poliisivoimat tulevat täysin voimattomiksi, kun muslimit oikeesti alkavat tuntea itsensä kotoisaksi, eli Euroopan omistajiksi. Alla oleva kotimainen video on lasten leikkiä tulevasta:
Viime kesäkuun 29 päivä tapahtui Länsiväylältä alkanut takaa-ajo, joka huipentui monien kliimaksivaiheiden kautta takaa-ajetun motittamiseen Espoon Finnoontielle
Heti alkuun on sanottava, että mielestäni kyseessä ei ollut ylinopeudesta johtuva takaa-ajo, joka selviää katsojalle, kun hän katsoo, miten videon kuvannut moottoripyöräpoliisi odotti radiossa merkkiä, milloin takaa-ajetuksi myöhemmin joutuva tulee Länsiväylällä lähemmäksi.
Videoiva moottoripyöräilijä pari kertaa luulee, että nyt takaa-ajettu on lähellä, mutta lopulta hän joutuu odottamaan Länsiväylän reunalla ennen kuin takaa-ajattu ohittaa hänet -- normaalilla maantienopeudella. Hänen jälkeen videopyörän ohittaa kovaa vauhtia (noin 200km/h) ajava moottoripyöräpoliisi, jolla oli ilmeisesti kiire motittaa takaa-ajatu, -- mutta hän myöhästyi pahasti, koska takaa-ajettu ajoi Lauttasaaren liittymältä Länsiväylältä pois, josta alkaa varsinainen takaa-ajo.
Viisas tilanne näyttää selvästi samalta, mitä Donald Trump tekee. Hänkin on viisaasti sumputtanut niin sanotut pakolaiset ja haluaa nyt ajaa ne tiettyyn suuntaan, josta ne on helppo napata.
Kuten huomataan, niin perinteinen, konservatiivinen ajattelu pätee turvallisuuteen paljon paremmin kuin liberaalien kaikki-käy-ajattelu.

Poliisilla on ollut jotain raskauttavampaa syytä pysäyttää Susuki Intruderilla liikkeellä ollut mieshenkilö kuin ylinopeus, jota ilmeisesti ei edes ollut tapahtunut siinä vaiheessa, kun poliisit olivat hänen perässään. Uskon, että poliisi ei olisi jatkanut takaa-ajoa, jos kyse olisi ollut tavallisesta ylinopeudesta. Luultavasti mies oli poliisien mielestä vaarallinen jollain perinteisemmällä tavalla, jonka takia hänet haluttiin poistaa liikenteestä ennen hän pääsisi päämääräänsä.Tässä on takaa-ajon reitti; Lähtö:
- Länsiväylä, Westendintien liittymältä Lauttasaaren liittymään
- Katajaharjuntie, päähän asti
- Luoteisväylä
- Lahnalahdentie
- Lauttasaarentie
- Porkkalankatu
- Länsiväylä, Olarin liittymään asti
- Merituulentie,
- Kuitinmäentie
- Finnoontie
- Espoonväylä
- Siltakatu
- Reviisorinkatu
- Tuomarilantie
- Tuomarilankatu
- Suvelantie
- Kirstintie
- Sunantie
- Hösmärintie
- Espoonväylä
- Finnoontie, Ladon kulmalle, johon poliisi kerännyt yksityisautoilijoita sumpuksi
Viisas tilanne näyttää selvästi samalta, mitä Donald Trump tekee. Hänkin on viisaasti sumputtanut niin sanotut pakolaiset ja haluaa nyt ajaa ne tiettyyn suuntaan, josta ne on helppo napata.
Kuten huomataan, niin perinteinen, konservatiivinen ajattelu pätee turvallisuuteen paljon paremmin kuin liberaalien kaikki-käy-ajattelu.
Salaiset muslimiagentit passitarkastuksessa
IL, 29.1. 2017: HS: Trumpin maahantulokielto koskee 11 000:ta suomalaista
Että piti sitten nähdä sekin päivä, kun kaksoiskansalaiset vollottavat, etteivät he pääse Suomesta USA:han muslimimaan passillaan!
Tuli vaan mieleen, että eikö kaksoiskansalaisen alkuperämaan passi koskaan vanhene, vai miten he uusivat sen? Pakolaisina Suomeen saapuneet ilmeisesti käyvät säännöllisesti vaarallisiksi kertomissa maissaan uusimassa passinsa? Heitä ei kuulemma voi palauttaa sinne muslimimaahansa, mutta jos heille annetaan oleskelulupa, niin heti kohta he ovat siellä lomailemassa ja uusimassa passejaan.
Kun sitten pakolainen on oleskellut riittävän pitkään Suomessa uunituoreella kotimaansa passillaan, niin hänelle annetaan Suomen passi, ---- mutta pakolainen ei käytäkään Suomen passiaan, vaan matkustelee ympäriinsä sillä muslimimaan passillaan. Tämä totisesti huomattiin siitä, kun tuhannet Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset alkoivat marmattaa, että heitä sorretaan, kun eivät pääse Suomen kylmyydestä lämpimään USA:han loikoilemaan muslimimaan passillaan.
Get Smart! Use your Finnish passport!
Hei kaikki kaksoiskansalaiset! Tiesittekö, että te pääsette vaikka Israeliin Suomen passilla, jos ette julista sitä himputin uskontoanne. Suomalaisilla on uskonnonvapaus, joten suomalaisen ei todellakaan tarvitse lentokentällä eikä edes Israelissa pitää mitään höpöpuhetta uskonnosta. Pelkkä supisuomalainen puhe riittää, perkele!
Vai onko niin, heraskaiset kaksoiskansalaiset, että koska te ette osaa suomea, niin teitä hävettää käyttää Suomen passia, joten siksi katsotte, että olette parempia, kun itkette maailman lentoasemilla, miten teitä ja teidän uskontoanne pilkataan ja sorretaan kaikkialla!
Hyvät hyssykät sentään! Uskokaa jo kerralla, että Suomen kansalaisina teillä on täydellinen uskonnonvapaus, joten voitte aivan hyvin vetää sen kirjanne pieninä palasina vessan pöntöstä alas, eikä valtakunnan syyttäjä hyökkää teidän päällenne, koska hänellä menee kaikki aika suomalaisten rasistien metsästämisessä.
Blogi, 1.2. 2017: KAKSOISKANSALAISUUS TYHMIEN HOMMAA
Agentti Siksinain: Ou nou Chief! En pääse Yhdysvaltain lentokoneeseen. Lähtöselvityksessä sanottiin, että mulla on oikeasti väärän maan passi.HS, 29.1. 2017: Finnair: Suomen kaksoiskansalainen pääsee Yhdysvaltojen-lennolle, jos paperit kunnossa
The Chief: Oh My God, Agentti Siksinain! Käytä Suomen passiasi!
Agentti Siksinain: Thanks Chief.
Että piti sitten nähdä sekin päivä, kun kaksoiskansalaiset vollottavat, etteivät he pääse Suomesta USA:han muslimimaan passillaan!
Tuli vaan mieleen, että eikö kaksoiskansalaisen alkuperämaan passi koskaan vanhene, vai miten he uusivat sen? Pakolaisina Suomeen saapuneet ilmeisesti käyvät säännöllisesti vaarallisiksi kertomissa maissaan uusimassa passinsa? Heitä ei kuulemma voi palauttaa sinne muslimimaahansa, mutta jos heille annetaan oleskelulupa, niin heti kohta he ovat siellä lomailemassa ja uusimassa passejaan.
Kun sitten pakolainen on oleskellut riittävän pitkään Suomessa uunituoreella kotimaansa passillaan, niin hänelle annetaan Suomen passi, ---- mutta pakolainen ei käytäkään Suomen passiaan, vaan matkustelee ympäriinsä sillä muslimimaan passillaan. Tämä totisesti huomattiin siitä, kun tuhannet Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset alkoivat marmattaa, että heitä sorretaan, kun eivät pääse Suomen kylmyydestä lämpimään USA:han loikoilemaan muslimimaan passillaan.
Get Smart! Use your Finnish passport!
Hei kaikki kaksoiskansalaiset! Tiesittekö, että te pääsette vaikka Israeliin Suomen passilla, jos ette julista sitä himputin uskontoanne. Suomalaisilla on uskonnonvapaus, joten suomalaisen ei todellakaan tarvitse lentokentällä eikä edes Israelissa pitää mitään höpöpuhetta uskonnosta. Pelkkä supisuomalainen puhe riittää, perkele!
Vai onko niin, heraskaiset kaksoiskansalaiset, että koska te ette osaa suomea, niin teitä hävettää käyttää Suomen passia, joten siksi katsotte, että olette parempia, kun itkette maailman lentoasemilla, miten teitä ja teidän uskontoanne pilkataan ja sorretaan kaikkialla!
Hyvät hyssykät sentään! Uskokaa jo kerralla, että Suomen kansalaisina teillä on täydellinen uskonnonvapaus, joten voitte aivan hyvin vetää sen kirjanne pieninä palasina vessan pöntöstä alas, eikä valtakunnan syyttäjä hyökkää teidän päällenne, koska hänellä menee kaikki aika suomalaisten rasistien metsästämisessä.
Blogi, 1.2. 2017: KAKSOISKANSALAISUUS TYHMIEN HOMMAA
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
KAKSOISKANSALAISUUS TYHMIEN HOMMAA
SALAISET KAKSOISAGENTIT PASSITARKASTUKSESSA
IL, 2.2. 2017: Venäläiset saavat Suomesta kaksoiskansalaisuuden,
mutta suomalaisilla samaa oikeutta ei Venäjällä ole.
US, 11.2. 2017: Tutkija varoittaa kaksoiskansalaisista: ”Venäjä ymmärtäisi tämän, sillä niin se tekee itsekin”
Jokainen suomalainen tietää, että Venäjä käyttää ulkomailla asuvia kansalaisiaan tekosyynä vihollisuuksiin.
Olen varma, että myös kaksoiskansalaisuuden omaavat ymmärtävät, että heidän venäjän passinsa on ladattu ase Venäjän hallinnon käsissä.
Jokainen Venäjän passin omaava Suomen kansalainen on tekosyy Venäjälle hyökätä Suomeen
Ihminen, joka puhuu, miten hän pystyisi mahdollisten vihollisuuksien aikana olla Suomen puolella ja puolustaa Suomea vaikka asein, valehtelee täysin varmasti. Sillä hänen pitäisi olla Suomen puolella jo rauhan aikana, joka merkitsisi sitä, että hän luopuisi siitä asemastaan, joka hänelle nyt on Venäjän tekosyynä hyökätä Suomeen.
Miksi sitten joku voi vaatia, että hänellä pitää olla oikeus kaksoiskansalaisuuteen? Ainakaan mikään matkustamiseen liittyvä ei voi olla syynä siihen, että joku haluaa pitää Venäjän passin vaatiessaan itselleen Suomen passia, koska suomalaisilla on myös oikeus matkustella Venäjällä.
Venäjän passista ei siis voida luopua muka siksi, että pelkästään Suomen kansalaisena hän joutuisi anomaan viisumia. Mutta suomalaisille Venäjän viisuminen anominen ei ole lainkaan ongelma, joten ehkäpä joku ei halua luopua venäjänpassistaan siksi, että "venäjäläisenä" hänen ei tarvitse edes maksaa viisumia.
Sovitaan siis, että Suomen kansalaisuutta vaativat haluavat pitää toisen maan kansalaisuuden siksi, että heillä olisi erikoisoikeuksia suhteessa "muihin" suomalaisiin.
Uskoisin, että juuri tuo nuo erikoisoikeudet ovat jos ei se suurin syy niin ainakin riittävä syy monille, että he eivät pysty olemaan "pelkästään" suomalaisia, josta heti nähdään, että kaksoiskansalaisuuden omaavat katsovat suomalaisia nenänvarttaan pitkin, että äkä kutti;
"Minäpä saan matkustaa Petroskoihin ilman viisumia".
Siten jäljelle jää edelleen se, että joka ikinen kaksoiskansalainen on ladattu ase suomalaisten ohimolla.
YLE, 21.8. 2014: Presidentti Niinistö: Minä pyysin selvityksen kaksoiskansalaisuudesta
Hankamäki, 29.1. 2017: Trumpin käännytyspolitiikka ampuu alas kaksoiskansalaisuudet

Huomataan selvästi, että ihminen haluaa pitää kotimaansa kansalaisuuden mukavuussyistä; Hän ei halua haasteellista elämää, kuten sitä, että hänen pitäisi täyttää viisumianomus. Heti huomataan tästä huomiosta, että kun ihminen ei halua haasteellista elämää, niin hän ei silloin voi olla järin luovakaan ihmisenä, vaan hän haluaa kaikessa muussakin elämisessään mahdollisimman helppoa elämää, koska tunteehan hän jo lompakkonsa kolikkopuolellakin, miten suuri apu hänelle on siitä, kun hän uskoo olevansa viisas pitäessään kiinni toisen maan kansalaisoikeuksistaan.Kaksoiskansalaiset ovat siis erittäin huolissaan kolikkojensa riittävyydestä, joka jo sinänsä todistaa, mitä todellista hyötyä kaksoiskansalaisista on Suomelle -rauhan aikana. Sotatilan aikana hyöty olisi merkittävästi kyseenalaisempi.
Siten jäljelle jää edelleen se, että joka ikinen kaksoiskansalainen on ladattu ase suomalaisten ohimolla.
YLE, 21.8. 2014: Presidentti Niinistö: Minä pyysin selvityksen kaksoiskansalaisuudesta
Hankamäki, 29.1. 2017: Trumpin käännytyspolitiikka ampuu alas kaksoiskansalaisuudet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)