Koulutetut somalit lähtevät Suomen asenneilmastoa pakoon.
Britanniassa on kuulemma hyvä työllisyystilanne ja parempi kansa:
US, 26.4. 2012: Uusi ilmiö somalien keskuudessa: ”Yli puolet lähtee”
Itse veikkaisin, että kaikkein eniten tekemätöntä työtä löytyisi Somaliasta. Siellä tarvitaan kipeesti koulutettuja ihmisiä laittamaan valtion asiat edes välttävälle tasolle.
Mutta Somaliassa voi tienata hyvin myös vähemmän koulutetut, kunhan vain hallitsee aseen käytön ja on halukas vapaaseen elämään. Viikon takaisen YLE uutisen mukaan Somalia maksaa islamistiterroristeista tapporahaa:
"Somalian hallitus maksaa 500 dollaria jokaiselle, joka ottaa kiinni tai surmaa al-Shabaab-ääriryhmään kuuluvan terroristin."
Erittäin mielenkiintoista. Saammeko Somalian rajaseuduille uudenaikaisia asesankareita, joiden uroteoista tullaan tekemään best-seller-kirjoja ja elokuvia. Ajatelkaa, miltä kuulostaisi todenperäinen somalilaisten Hurja Joukko, joka ajaa takaa al shabaab-terroristeja Somalian aavikolla ja lopulta piirittää ne villin lännen tyyliin.
Tässä on pari tilastoa Britannian työllistymismahdollisuuksista:
BBC: How different immigrant groups perform
Itse kyllä suosittelen, että Somaliaa rakentamaan vaan, sillä Somalia tarvitsee sinua.
Tuskin koulutetuille somaleillekaan löytyy Suomesta kovin helposti töitä, sillä korkean teknologian yritykset kautta linjan ovat vain vähentämässä työvoimaa, eikä lisäämässä. Esimerkiksi:
HS, 27.4. 2012: Outokumpu vähentää 150–200 työpaikkaa
TiVi, 26.4. 2012: Suomen IBM käynnistää yt-neuvottelut
MTV3, 26.4. 2012: Sampo Pankki aloittaa yt-neuvottelut
TalousSan, 24.4. 2012: Cencorp aloittaa yt-neuvottelut
YLE, 24.4. 2012: Patria aloitti yt-neuvottelut
KMV-lehti, 20.4. 2012: TAMK aloittaa yt-neuvottelut
YLE, 19.4. 2012: Lasivalmistaja Pilkington aloittaa yt-neuvottelut
E-S, 16.4. 2012: Saimaan ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
IL, 11.4. 2012: UPM aloittaa yt-neuvottelut
3T, 15.3. 2012: Pohjolan Voima aloittaa yt-neuvottelut
Sen sijaan kunnat, valtio ja verovaroilla tuetut yhdistykset tarvitsevat jatkuvasti lisää oikean asenteen omaavia työntekijöitä
torstai 26. huhtikuuta 2012
Erilaisuuden suvaitseminen, osa 3
Egyptissä parlamentissa käsitellään lakia, joka sallisi miehen seksailla kuolleen vaimonsa kanssa. Eli muslimien moraalikoodisto lähestyy mormonien käsityksiä; Kohta varmaan muslimeille annetaan oikeus käännyttää kuolleita islamisteiksi.
Jopa kuolleet mormoonit saavat kohta havaita olevansa muslimeja, koska islamin mukaan jokainen ihminen on syntyessään muslimi, eikä sen logiikan mukaan edes kuolema voi poistaa ihmisen luonnollista olemusta.
Toinen Egyptin parlamentissa oleva lakiehdotus koskee tyttölapsia; he saavat lakiesityksen mukaan oikeuden mennä naimisiin jo 14 vuotiaana, kun Mubarak vanhoillisena oli nostanut kyseisen ikärajan 18 vuoteen pari vuotta sitten kysymättä lupaa muslimeilta.
Onneksi kehitys kehittyy ja näin ollen tytöille annettiin enemmän vapautta.
Mail Online 26.4. 2012: Outrage as Egypt plans 'farewell intercourse law' so husbands can have sex with DEAD wives up to six hours after their death
Sikolätti, 26.4. 2012: Norja: Pelottava määrä pakko- ja lapsiavioliittoja
Blogi: Erilaisuuden suvaitseminen, osa 2
ps. Meidän ei tule tuomita muslimien tapoja, koska emme mekään pysty elämään ylimoraalista elämää, eli siten, että eläisit jos et ihan jeesusmaisesti, niin ainakin varajeesuksena. Meidän moraalimme tasoinen elämä on muslimeille yhtä mahdottomuus kuin sinulle tai minulle olisi elämä ilman valkoisia valheita tmv.
Tästä johtuen me emme saa tuomita muslimien raiskauksia, vaan muslimit tulee vapauttaa kaikista raiskaussyytteistä. Näin on näreet, jos asiaa ajatellaan vähänkään loogisesti. Muslimeille tulee myös sallia lapsiavioliitot, koska he eivät voi käsittää sellaista, että heidän pitäisi odottaa, kunnes tyttö on jo vanha.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Nykynuoret osaamattomia seksuaalisestikin
YLE, 25.4. 2012: Avoin seksuaalikasvatusvideo närkästyttää Vanhempainliittoa
Sillä ilman muuta tyhmyydestä pitää olla kyse, koska aiemmin on saatu lapsia liiankin kanssa -- ja ilman opetusta, mutta nyt ilmeisesti ei edes tiedetä, mitä muuta virkaa alapään tapeilla ja rei'illä tehdään kuin kuseminen. Tai ei kai vaan sentään! Onko niin, että lapsille pitää koulussa opettaa myös se, mistä kusi tulee?
Seksuaalinen paradoxi:
Mitä vähemmän seksiä opetetaan sitä enemmän lapsia syntyy.
Ennen muinoin lapsille opetettiin, miten kukat ja mehiläiset sen asian hoitavat -- ja vanhemmat luottivat sen verran lapsiinsa, että lasten odotettiin itse siitä kässäävän, mistä lapset tulee! Oi niitä aikoja.
Minun lapsuudessa lapsiin luotettiin jopa niin paljon, että heidän annettiin ihan itse keksiä tekemistä itselleen. Ei kuulkaas siihen aikaan meillä ollut mitään leikkipuistoja ja puuhamaita. Kyllä ihan itse saatiin käyttää älyä ihan joka ikinen päivä siihen, että mitähän sitä taas tänään tehtäisiin.
Puuhamaat näköjään tyhmistyttävät lapset niin paljon, että heille pitää opettaa kaiketi kohta sekin, mitä virkaa on yläpäällä ja sen sisällöllä, jota aivoiksi kutsutaan. Kannattaisiko lapsille alkaa opettaa uudestaan kukkia ja mehiläisiä, niin ei tarvittaisi haalia tänne ihmisiä ympäri muailimaa?
Ei ihme, että nuorista ei enää saada työvoimaa, vaan pitää tuottaa tänne jopa bussikuskit toisenlaisista kulttuureista, kun kallista opetusaikaa tuhlataan sellaisen opettamiseen, mikä sujuu luonnostaan. Kyllä luonto tikan pojan puuhun ajaa.
Ainiin. On toisaalta erittäin hyvä, etteivät suomalaisnuoret tiedä seksuaalisuudesta, koska silloin he eivät voi raiskatakaan ketään. Nyt selvisi se, miksi maahanmuuttajat ovat yliedustettuina raiskaustilastoissa; Koska heille ei ole annettu seksuaalivalistusta kotimaissaan, ja siksi lisääntyvät täällä kuin kanit ja raiskaavat paikallisia ihan mielensä mukaan, sillä he hallitsevat homman luonnostaan.
IL, 25.4. 2012: AL: Joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen
"Ruotsalaisen seksuaalikasvatusta tarjoavan RFSU-järjestön uudessa seksuaalikasvatusvideossa kerrotaan suoraa asiaa seksistä, homoudesta, transsukupuolisuudesta ja rakastumisesta. Animaatiovideolla nuoret ovat erivärisiä, heteroja ja homoja, eikä mitään seksuaalisuuteen liittyvää asiaa jätetä käsittelemättä.Että siis WTF. Kuinka on mahdollista, että nykynuoret ovat tyhmempiä kuin vanhemmat ikäpolvet?
RFSU-järjestön mukaan video syntyi tarpeesta tuoda suomalaiskouluihin ajantasaista seksuaalivalistusmateriaalia."
Sillä ilman muuta tyhmyydestä pitää olla kyse, koska aiemmin on saatu lapsia liiankin kanssa -- ja ilman opetusta, mutta nyt ilmeisesti ei edes tiedetä, mitä muuta virkaa alapään tapeilla ja rei'illä tehdään kuin kuseminen. Tai ei kai vaan sentään! Onko niin, että lapsille pitää koulussa opettaa myös se, mistä kusi tulee?
Seksuaalinen paradoxi:
Mitä vähemmän seksiä opetetaan sitä enemmän lapsia syntyy.
Ennen muinoin lapsille opetettiin, miten kukat ja mehiläiset sen asian hoitavat -- ja vanhemmat luottivat sen verran lapsiinsa, että lasten odotettiin itse siitä kässäävän, mistä lapset tulee! Oi niitä aikoja.
Minun lapsuudessa lapsiin luotettiin jopa niin paljon, että heidän annettiin ihan itse keksiä tekemistä itselleen. Ei kuulkaas siihen aikaan meillä ollut mitään leikkipuistoja ja puuhamaita. Kyllä ihan itse saatiin käyttää älyä ihan joka ikinen päivä siihen, että mitähän sitä taas tänään tehtäisiin.
Puuhamaat näköjään tyhmistyttävät lapset niin paljon, että heille pitää opettaa kaiketi kohta sekin, mitä virkaa on yläpäällä ja sen sisällöllä, jota aivoiksi kutsutaan. Kannattaisiko lapsille alkaa opettaa uudestaan kukkia ja mehiläisiä, niin ei tarvittaisi haalia tänne ihmisiä ympäri muailimaa?
Ei ihme, että nuorista ei enää saada työvoimaa, vaan pitää tuottaa tänne jopa bussikuskit toisenlaisista kulttuureista, kun kallista opetusaikaa tuhlataan sellaisen opettamiseen, mikä sujuu luonnostaan. Kyllä luonto tikan pojan puuhun ajaa.
Ainiin. On toisaalta erittäin hyvä, etteivät suomalaisnuoret tiedä seksuaalisuudesta, koska silloin he eivät voi raiskatakaan ketään. Nyt selvisi se, miksi maahanmuuttajat ovat yliedustettuina raiskaustilastoissa; Koska heille ei ole annettu seksuaalivalistusta kotimaissaan, ja siksi lisääntyvät täällä kuin kanit ja raiskaavat paikallisia ihan mielensä mukaan, sillä he hallitsevat homman luonnostaan.
IL, 25.4. 2012: AL: Joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Ruotsalaisten epigeneettinen rauhanaika
Suvaitsevaisten mukaan suomalaisilla on geneettinen erityispiirre väkivaltaisuuteen. Pitää varmaan paikkansa, -- kun otetaan huomioon myös epigeneettinen periytyminen.
Epigeneettinen periytyminen ei tee genomiin mutaatiota, vaan siinä jokin hankittu ominaisuus tai kansanryhmän kokemus säätää geenien aktiivisuutta. Esimerkiksi nälän kokemus aiheuttaa jälkeläisiin laihuutta. Ihminen on eläimellisyytensä tähden luonnostaan väkivaltainen. Ei tarvita paljoa, kun ihmisen ns. väkivaltaisuus eli eläimellisyys nouse esille.
Suomalaisten kohdalle sattui monta kauheaa koettelemusta, eikä vähäisin ollut se kuuluisa talvisodan henki, joka valtasi suomalaisten mielet. On se vaan niin hienoa tuntea olevansa talvisodan hengen perillisiä. Tekee melkein mieli vetää turpaan, jos ei uskota. Mean while in Sweden.
Ne kokemukset aktivoivat suomalaisissa epigeneettisesti ihmisen kansallisgeenejä, joka sittemmin on tullut tunnetuksi suomalaisten geneettisenä erityispiirteenä. Suomalaisten väkivaltaisuutta selittää siis epigeneesi, jonka puitteissa suomalaisten kokemukset ovat nostaneet suomalaisissa esille luonnollisia itsepuolustustaitoja, kuten positiivinen puhe impivaarasta osoittaa.
Toisaalta, suvaitsevaisten vanhemmat eivät ole joutuneet kokemaan niin kovia kuin impivaaraan haluavien vanhemmat. Oletuksena on, että suvaitsevaisten vanhemmissa on paljon suomenruotsalaisuutta ja kokomuslaisuutta, joiden ei tarvinnut kokea sitä kauheutta rintamalla, joka pelasti Suomen itsenäiseksi valtioksi; Suvaitsevaisuus on myös epigeneettinen erityispiirre, joka voi muuttua radikaalisti, jos olosuhteet muuttuvat.
Entäs ruotsalaiset sitten? Tunnetusti ruotsalaiset ovat saaneet olla rauhassa. Ruotsalaisten pitkä rauhanjakso on passivoinut ruotsalaisten itsepuolustuksen; Ruotsalaiset eivät enää pysty puolustamaan itseään, koska heidän viikinkiajan taisteluvaistonsa on epigeneettisesti lamaannutettu! Puolustustaidottomat ruotsalaiset ovat erityisen alttiita antamaan periksi suvaitsevaisuutta ylistäville ylisuvaitsevaisille;
Epigeneettinen suvaitsevaisuus; jatkuvaa antautumista.
Epigeneettinen suvaitsevaisuus ei vaadi järkeilyä.
Epigeneettinen suvaitsevaisuus estää strategisen ajattelun.
Luoja paratkoon, että Suomen suvaitsevaiset ovat vain osittain passivoituja epigeneettisesti, kun taasen Ruotsin suvaitsevaiset ovat pitkän rauhan ajan herrakansaa, joka sai nauttia vauraudesta ja yltäkylläisyydestä silloinkin, kun suomalaiset joutuivat taistelemaan Ruotsin kuninkaiden valloitussotien eturintamissa.
Raamattukin sanoo, että jälkipolvet saavat kärsiä isien synneistä aina seitsemänteen sukupolveen asti, Raamattu muuten puhuu tuossa juuri epigeneettisestä periytymisestä, hankittujen ominaisuuksien aktivoimista geeneistä.
Näin ollen ruotsalaiset kärsivät parhaillaan sitä rangaistusta, joka tulee jokaisen sellaisen kansan osaksi, joka joutuu kehitysmaita täynnä olevassa maailmassa rauhan suvantovaiheeseen. Tuollainen rauhankausi on saanut ruotsalaiset ajattelemaan olevansa jossakin muussa maailmassa kuin tässä, missä juuri nyt parhaillaan ihmisiä tapetaan ja teurastetaan etupäässä vääräuskoisuuden takia.
Onneksi ruotsalaisten taistelutahtoon on vihdoinkin tekeillä epigeneettinen muutos
Sama tahto on askelten niin Ruotsissa kuin muualla Euroopassa:
Väkivalta ja rikollisuus ulkomaalaisten keskuudessa
Kun tuo yllä oleva tieto maahanmuuttajien väkivaltaisuudesta saa Ruotsissa konkreettisen muodon, niin se saa aikaan ruotsalaisissa juuri saman tyylistä ahdistusta, joka sai suomalaisille aikaan geneettisen erityispiirteen. Tulevat ruotsalaiset sukupolvet saavat nauttia geneettisen erityispiirteen kaikista hienoista vivahteista, joka näkyy perusruotsalaisuuden voimakkaana nousuna, joka tulee ja pelastaa Pohjolan.
Pohjolaan tulevat maahanmuuttajat ovat epigeneettisesti modifioituja väkivaltakoneita. Mutta uusi väkivallan aikakausi nostattaa ruotsalaisista esille viikinkiajan hengen.

Tanska on tähän mennessä ollut varsin rauhallinen maa, mutta onko tilanne muuttumassa? Mikäli näin on, muodostaa se valtavan yhteiskunnallisen ongelman. Väkivalta traumatisoi ja sille altistuneet uhrit joutuvat usein vuosien ajan kärsimään niin fyysisistä kuin henkisistäkin vammoista (entä jälkeläiset, suom.huom.).Berlingske 19. april 2012: Vold og kriminalitet blandt udlændinge
..............
Oikeuslaitoksen nuorisorikollisuuteen liittyvät numerot ovat vieläkin epämiellyttävämpää luettavaa. 15 – 17-vuotiasta nuorisorikollisista kolme neljäsosaa on ulkomaalaistaustaisia. Tanskan tilastokeskuksen lukujen mukaan maahanmuuttajien jälkeläisten yliedustus väkivaltarikollisuudessa on kolminkertainen kantaväestöön verrattuna.
...............
Monikulttuurisuus on täydellinen katastrofi. Kristelig Dagblad kertoi äskettäin, että muslimien osuus Tanskassa asuvista on 4,1%, mutta vankeinhoitolaitoksen lukujen mukaan 19% telkien takana istuvista tulee kyseisestä kulttuuripiiristä. Tilanne on jokseenkin sama myös Hollannissa, Belgiassa ja Englannissa. Ranskassa tilastointi etnisyyden tai uskonnon perusteella ei ole sallittu, mutta asiantuntijoiden mukaan 60% maan vangeista tunnustaa muslimiuskoa, vaikka heidän osuutensa väestöstä on vain 12%.
Kun tuo yllä oleva tieto maahanmuuttajien väkivaltaisuudesta saa Ruotsissa konkreettisen muodon, niin se saa aikaan ruotsalaisissa juuri saman tyylistä ahdistusta, joka sai suomalaisille aikaan geneettisen erityispiirteen. Tulevat ruotsalaiset sukupolvet saavat nauttia geneettisen erityispiirteen kaikista hienoista vivahteista, joka näkyy perusruotsalaisuuden voimakkaana nousuna, joka tulee ja pelastaa Pohjolan.
Pohjolaan tulevat maahanmuuttajat ovat epigeneettisesti modifioituja väkivaltakoneita. Mutta uusi väkivallan aikakausi nostattaa ruotsalaisista esille viikinkiajan hengen.
Katainen paistaa euron pitsoja
Suomessa sanotaan, ettei viiden euron pitsa voi olla laillisella työvoimalla tehty, - jos sellaisen myynnillä pitäisi maksaa raaka-aineet, vuokra, palkka, eläkemaksut, sairausvakuutusmaksut, ALV, omistajan auto, kännykkä ja sun muut vermeet ja lämmittimet.
Samaan aikaan kuitenkin Katainen julisti Turkissa, että tulkaa opiskelijat Suomeen; Täällä on opiskelu ilmaista, tervetuloa: Antikapitalistinen-katainen-halventaa ulkomaalaisia
Tuossa on kyse siitä samasta, mitä viiden euron pitsassa, tai mitä on yhdistysten ilmaistoiminta kilpailutetuilla alueilla. Kuka kekkaa, mistä puhun? Nooh, lue edelleen:
Kyse on siis siitä, että Kokoomuksen ministeri käyttää täysin härkisti suomalaisten veronmaksajien rahoja siten, että hän tarjoaa turkkilaisille ilmaiseksi sen, mistä turkkilaisille maksetaan Turkissa palkkaa?
Katainen syöttää turkkilaisille euron pitsaa!
Katainen vie leivän turkkilaisopettajilta ja Turkin oppilaitoksilta!
Katainen pitää suomalaisia pelkästään sikoina, joita hän voi teurastaa kummallisen kommunistikapitalisminsa oikkujen tähden.
(Jos nimittäin Katainen olisi ajatellut,että Turkkilaisilla on myös hyvää opetusta, hän ei olisi voinut "käskeä" turkkilaisia Suomeen, pois turkkilaisten hyvän opetuksen piiristä!
Kun vaaditaan ihmisiä Suomeen, niin silloin vaatija on ainakin tahattomasti esittänyt väitteen, että Suomi on paras maa! Kataisen täytyi siis ajatella, että voi voi noita turkkilaisia oppilaita, miten huonosti heillä on asiat... tulkaa Suomeen, siellä seinistäkin vuotaa rahaa...)
Kolmanneksi tulee sitten se tosiasia, että Suomessa ei riitä rahat opetukseen, vaan täällä vaaditaan yliopistoihin maksuja. Kenen suulla siis Katainen puhui, kun hän kutsui turkkilaiset opiskelijat Suomeen ilmaisen aterian äärelle? Ei ainakaan Suomen nimissä.
Edellä sanottu pätee sellaisenaan myös kaikkeen muuhun maahanmuuttoon;
maahanmuutto riistää kehitysmailta niiden potentiaalin koskaan kehittyä.
Nyt tietysti joku ajattelee, että ne tänne tulevat olisivat yksittäistapauksia. Pitää muistuttaa, että ne viiden euron pitseriatkin ovat yksittäistapauksia -- ja siitä huolimatta kapitalistit hyökkäävät niitä vastaan. Jos siis Suomessa ei sallita halpoja pitsoja kapitalistisiin arvoihin vedoten, niin silloin ei todellakaan pidä antaa ilmaisia aterioita ulkomaalaisillekaan.
Varsinkin siksi, että ne maksavat maltaita suomalaisille. Kataisella ja muilla hänen ympärillään kiehnäävillä on jokin kumma luulo, että se ei maksa mitään kellekään, kun heittellään holtittomasti valtion rahoja ympäri maailmaa!

Onko kukaan kuullut koskaan, että kapitalisti kehuisi rikkaille, että tulkaa tänne, täällä on kaikki ilmaista? Onko kapitalismista tullut joku kommunistinen juttu, missä rikkailla on Puolueen jäsenkirja ja kaikki muut ovat kolhoosissa tuottamassa rikkaille kaikki ne ilmaisjutut, mitä ikinä tuollaiset kommarikapitalistit keksivät lahjoittaa itselleen ja ulkomaalaisille?Toiseksi tulee se, että mainostaessaan ilmaista opiskelua Suomessa, Katainen suoraan hyökkäsi Turkin koululaitoksen laadukkuutta vastaan; että turkkilaiset saavat ilmaisen opiskelun lisäksi Suomessa laadukkaampaa opetusta, eli Katainen mollasi törkeästi turkkilaisten älykkyyttä.
(Jos nimittäin Katainen olisi ajatellut,että Turkkilaisilla on myös hyvää opetusta, hän ei olisi voinut "käskeä" turkkilaisia Suomeen, pois turkkilaisten hyvän opetuksen piiristä!
Kun vaaditaan ihmisiä Suomeen, niin silloin vaatija on ainakin tahattomasti esittänyt väitteen, että Suomi on paras maa! Kataisen täytyi siis ajatella, että voi voi noita turkkilaisia oppilaita, miten huonosti heillä on asiat... tulkaa Suomeen, siellä seinistäkin vuotaa rahaa...)
Kolmanneksi tulee sitten se tosiasia, että Suomessa ei riitä rahat opetukseen, vaan täällä vaaditaan yliopistoihin maksuja. Kenen suulla siis Katainen puhui, kun hän kutsui turkkilaiset opiskelijat Suomeen ilmaisen aterian äärelle? Ei ainakaan Suomen nimissä.
Edellä sanottu pätee sellaisenaan myös kaikkeen muuhun maahanmuuttoon;
maahanmuutto riistää kehitysmailta niiden potentiaalin koskaan kehittyä.
Nyt tietysti joku ajattelee, että ne tänne tulevat olisivat yksittäistapauksia. Pitää muistuttaa, että ne viiden euron pitseriatkin ovat yksittäistapauksia -- ja siitä huolimatta kapitalistit hyökkäävät niitä vastaan. Jos siis Suomessa ei sallita halpoja pitsoja kapitalistisiin arvoihin vedoten, niin silloin ei todellakaan pidä antaa ilmaisia aterioita ulkomaalaisillekaan.
Varsinkin siksi, että ne maksavat maltaita suomalaisille. Kataisella ja muilla hänen ympärillään kiehnäävillä on jokin kumma luulo, että se ei maksa mitään kellekään, kun heittellään holtittomasti valtion rahoja ympäri maailmaa!
Antikapitalistinen Katainen halventaa ulkomaalaisia
Tapahtui niinä aikoina, jolloin Suomi avasi ovensa kaikelle maailmalle.
Sen seurauksena valtio alkoi jakaa oppilaitoksille tukea nuppiluvun mukaan; mitä enemmän opiskelijoita sitä enemmän valtiolta rahaa. Kivaa. Siitäkös syntyi lystikäs meno kaikkialla Suomessa. Jalasjärvelläkin hypittiin riemusta. Mutta sitten tuli tenkkapoo; Suomessa ei ole niin paljoa opiskelijoita, jotta Jalasjärvi voitaisiin täyttää valtion ilmaisella rahalla. Jalasjärveläisten ilmeet maatuivat :(
Sitten joku huusi: HEUREKA! Tuolla kaukana on manner nimeltä Afrikka ja siellä ihmisiltä puuttuu koulutus, koska niiden maiden asukkaat eivät ole itse osanneet rakentaa yhteiskuntia. Mitäs, jos tuotettaisiin puoli Afrikkaa tänne, niin kyllä Katainen kiittää ja maksaa meille, eikä afrikkalaisten tarvitse itse kehittää oppilaitoksiaan?
Ehdotus oli outo uusi. Mutta hyvin pian ihmiset huomaisivat hymyilevänsä, koska yksi heistä alkoi hymyillä, sillä ihmisten naaman ilmeitä ohjaa älytön peilisolufunktio, joka pakottaa ihmisen naaman virnistelemään lauman johtajan naamaan tahdissa.
Meni muutama vuosi. Joku valtion hallinnossa kuitenkin alkoi huolestua, että ei perkeles, valtion rahat eivät riitäkään, jos me koulutetaan ilmaiseksi ulkomaalaisia. Niin valtio alkoikin perimiään rahoja takaisin. Oppilaitoksiin syntyi kaamea paniikki, koska eihän heillä enää ollut niitä rahoja, sillä niillä oppilaitokset olivat palkanneet taloihinsa lisää unelma-ammattilaisia ja korottaneet omia palkkojaan.
IL, 16.10. 2011: MTV3: Lisää oppilaitoksia kiinni tarkastuksessa - valtiontuet takaisinperintään
IL, 10.6. 2010: Jo kolmannelta koulutuskeskukselta karhutaan miljoonia
YLE 26.3. 2012: Suomi sulkee ovensa köyhimmiltä opiskelijoilta
Rikkaat perustelevat huimat palkkansa sillä, että kun rikkaille menee tosi hyvin, niin siitä tippuu sitten köyhillekin jotakin. Rikkaat ja köyhät kuitenkin pitää pitää erillään. Miten tämä liittyy yllä olevaan?
Siten se liittyy yllä olevan, että jos Suomi on rikkaiden mukaan rikas maa, niin sen ideologian mukaan Suomesta pitää pitää yhtä hyvä huolto kuin rikkaistakin. Eiväthän rikkaatkaan jaa rahaansa köyhille, vaan vain murusia, joita sattuu tahattomasti tippumaan rikkaiden pöydiltä! Rikas voi toki sijoittaa rahojaan, mutta vaatii sijoittamisesta itselleen hyvää tuloa.
Ei ole oikein, että samalla kun rikkaat vaativat valtiota kohtelemaan rikkaita silkkihansikkain, niin saamaan aikaan rikkaat vaativat valtiota tuhlaamaan veronmaksajien rahat muiden maiden köyhien hyysäämiseen. Hyvin pian siitä tulee pää vetävän käteen, kuten tapahtui noiden oppilaitosten kohdalla, jotka houkuttelivat massoittain afrikkalaisia opiskelemaan Suomeen, koska valtio jakoi ilmaista rahaa oppilaitoksille sitä enemmän mitä enemmän oppilaitoksiin saatiin oppilaita.
Sitten on vielä kokoomuspääministeri, joka julistaa ulkomailla suureen ääneen:
Tulkaa opislemaan Suomeen,
koska opislelu täällä on ilmaista!
Yhteenveto:
1. Valtio joutuu rahan puutteen tähden rajoittamaan ulkomaalaisten opiskelijoiden tuloa Suomeen
2. Valtio joutuu rahan puutteen tähden supistamaan koulujen oppilaitosten saamaa rahamäärää
3. Rikkaat eivät jaa rahaa ilmaiseksi, vastikkeetta
4. Mutta Katainen se vaan haluaa jakaa hänelle uskottua rahakasaa holtittomasti kaikkialle ja kouluttaa ilmaiseksi koko maailman
5. Mutta, rikkaiden ja kokoomuksen opin mukaan valtion tulee huolehtia ensisijassa vain rikkaista.
On muuten kumma juttu, etteivät rikkaat pysty ymmärtämään ihmisarvoa; Katainen esimerkiksi ei halua, että Turkin tai jonkun muun maan opettajilla olisi töitä, koska Katainen haluaa tuhlata valtion rahat tuottamalla Suomeen ihmisiä., jotka eivät edes arvoiltaan ole Suomeen sopivia.
Tuollainen on erittäin itsekästä. Katainen luulee, että turkkilainen koulutusjärjestelmä on täysin ala-arvoinen, ja ettei Turkin tarvitse työllistää omia opettajiaan! Tämä ensinnä.
Toiseksi tulee juuri se, ettei Kataisen toiminta ole minkäänlaisessa suhteessa Kokoomuksen kapitalistiseen arvomaailmaan, jonka mukaan rikkaiden tulee ensisijassa pitää huolta omista asioistaan -- joka muuten vaatii sitä, että rikkaiden tulee kohdella Suomea rikkaana maana, eli Kokoomuksen opin mukaan Suomi pitää pitää rikkaana -- jotta rikkaalta Suomelta sitten voisi tahattomasti tippua jotakin muruja muille.
Kataisen toive ilmaisopiskelijoista on vastoin Walhroosin toivetta:
IL, 18.4. 2012: Wahlroos laukoi A-studiossa:Yliopistojen lukukausimaksut välttämättömiä
Edellisen kerran, kun yksi rikas kävi Suomesta Lähi-Idän seutuvilla,
niin siellä kirjoitettiin lehdissä näin: Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas
Blogi: Katainen myy euron pitsoja

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Sunnuntaiuutisia 2012a
Sunnuntaiuutiset:
Juuri saamamme ts-tasoisen tiedon mukaan YLE-Areenasta tuhotaan kaikki musta-valkoiset videot, johtuen niiden rasistisesta luonteesta.
Suvaitsevaiset vaativat myös valkoiset paperit pois hyllyistä, koska ne aiheuttavat mielipahaa kaikille niille kymmenille tuhansille sijaisloukkaantuja-suvaitsevaisille, jotka hyötyvät maahanmuuttajien kotouttamisesta kotimaidensa kulttuuriin. Siniristilipun uudeksi suomalaisten ristiksi on valittu musta puolikuu.
Koulut määrätään pian maalaamaan kaikki shakkilaudat mustiksi samasta syystä ja muuttamaan shakkipelin tornit minareeteiksi, hevoset muuleiksi ja poistamaan kuningatar-nappulan, koska maahanmuuttajien kulttuurikäsitykset eivät tue tasa-arvoisuutta. Samoin perheensisäiset avioliitot tullaan sallimaan, koska niiden kielto perustuu täysin judeokristilliseen hapatukseen, jota ei sovi opettaa maahanmuuttajille, koska heitä ei voitaisi kotouttaa Suomeen, jos heiltä kiellettäisiin serkusavio- ja lapsiavioliitot.
The Telegraph: Dress witches in pink and avoid white paper to prevent racism in nuseries, expert says
YT-video: Vuonna 2012 Kanadassa:
Ei saa tilata mustaa kahvia, ei saa sanoa hyvää joulua, ei saa sitä ei saa tota,...
Blogi: Suomeen muslimikulttuuri
RSDB: Full list of racial slurs
Takki: Lajineutraali avioliitto tekee sekin tuloaan
Kielletty: Länsimaalaisuus ja sivistys.
Sallittu: Kivikautisuus ja barbaarisuus
Itse en enää voi laskea suvaitsevaisia sivistyneistöön.
Miten olisi, jos vappuna kaikki laittaisivat hihamerkin? Sopisiko hihamerkiksi siniristi?
Näin sitä kotouttaan maahanmuuttajia kotimaidensa kulttuuriin,
ja tämäkin on vain pieni askel muslimille, mutta suuri taka-askel suomalaisuudelle:
Jyväskylän ammattikorkeakoulu: Muslim Immigrants' Experiences And Expectations in the Finnish Healthcare System

lauantai 21. huhtikuuta 2012
Suvisten vaihtoehdoton politiikka
Ajatteles sitä vaihtoehtoa, että politiikkaa tehtäisiin huumorilla?
Vai olisiko niin, että politiikka on vaihtoehdotonta; että vain tosikkomaisuus on politiikkaa?
Jospa kuitenkin tosikkomaisuus on vain yksi vaihtoehtoinen tapa hoitaa yhteisiä asioita, joskin hyvin huono sellainen, koska: Tosikkomaisuus synnyttää vääjäämättä mielipiteiden sensurointia. Tosikot haluavat kieltää vitsien kertomisen, kun taasen humoristiset yrittävät satiirisin ja vitsikkäin sanankääntein osoittaa tosikoille kaapin paikka.
Sensuuri ja oikeaoppisuus johtuu tosikkomaisuudesta.
Ajattelkaas sitä, jos meillä hoidettaisiin huumorilla vaikka maahantulijat, jolloin me otettaisiin esimerkiksi maahanmuuttajien oudot kulttuuriset tavat vitseinä! Ei kuulkaas ole ihan oikeesti mikään pakko ottaa tosissaan sitä "totuutta", että maahanmuuttaja ei voi kotoutua, jos hänelle ei järjestetä omia uintivuoroja, omaa oikeaoppista uskonnonharjoitusta jms. Oikeaoppinen maahanmuuttaja ei ota suomalaisuutta -suomalaisia- tosissaan.Tosikkomaisuus tekee poliittisista ajatuksista poliitikoille pakon, joka saa poliitikot -faktoista mitään välittämättä- tekemään jatkuvasti kokeita ihmiskunnalla. Neuvostoliitto oli erittäin onnistunut ihmiskoe. Varmasti myös EUvostoliitto-koe tulee onnistumaan yhtä hyvin, jos vain ihmiskuntaan jää johonkin nurkkaan jäljelle riittävän sivitsyneitä ihmisiä, joilla on tarve oppia historiasta.
Tosikoiden pitää harjoittaa tosikkomaisia kohtaan pitää positiivista syrjintää, jotta tosikkomaisuus saisi vallan kaikissa medioissa. Media palkkaa tätä nykyä vain tosikkoja, jotta media voisi löytää korkeimman rasistisen totuuden suomalaisten ajatuksista. Kansakunnan ykköspaikallakin viskellään korkeintaan ivallisen naurun säestyksellä raamattuja, mutta koraaniin ei kosketa, koska muutoin se olisi vitsikästä.
US-blogi: Mutanttiuutiset nopean evoluution todisteena
Blogi: Loukkaantumisen vieroitusoireet
Blogi: Ajatuksien Auschwitz-mielipiteen uunitus
PS. Liikenneministeri valmistelee kaikkien autojen reaaliaikaista seurantaa. Jo nyt vallan peräkammareissa suunnitellaan seuraavan tason automaattista ihmisten seurantaa ja sensurointia, joka perustuisi suvaitsevaisten kiellettyjen sanojen listauksiin. Hanke on erinonmainen, koska kun tämäkin blogi menisi sellaisen autosensuurin läpi, niin suvaitsevaiset saisivat ihan itse täyttää aukkokohdat suvaitsemattomilla sanoillaan, jolloin he voisivat kiistattomasti todistaa, että tämä bloggaaja on suvaitsematon moukka ja ansaitsee keskitysleirityksen.
Autosensuroitu internet; TS-tasoisen toimittajakunnan märkäuni.
Autosensuroitu internet pitäisi huolen siitä,että jokainen rasistiksi leimattu saisi aina tuomion, koska suvaitsevaiset täyttäisivät kaikki aukkokohdat päänsä sisältä löytyvillä kielletyillä sanoilla... Sieltä korvien välistä nytkin kaikki rasismus on peräisin
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Loukkaantumishakuisuudesta parantuminen
Palaanpa minäkin vielä tuohon Helena Erosen hienoon kirjoitukseen, josta jotkut vetivät herneen nenäänsä. En yksinkertaisesti pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka ihan itse loukkaavat itsensä sanoista. Sanat eivät loukkaa, eikä niin ollen kenenkään ihmisen ulostama sana voi ketään loukata, vaan ihminen loukkantuu vasta sitten, kun hän ihan itse vetää sanan aivoihinsa. Painetussa mediassa sanat ovat staattisessa tilassa. Vasta aivoihin imettynä sanoista tulee aktiivisia, jotka saavat ihmisen hermosolujen välittäjäainetasapainon täysin sekasorron valtaan.
Kyse humalahakuisuudesta; Kukaan ei pakota ihmistä juomaan viinaa, mutta jos ihminen kallistelee lasia, niin hän juopuu. Sanat mediassa ovat kuin pullot Alkon hyllyssä; Ne eivät voi vahingoittaa ketään, vaan ihminen saa vahingon itselleen vasta sitten, kun hän tahallaan nauttii sanoja/viinaa loukkaantumistarkoituksessa.
Eihän viinan polttaminenkaan tee kestään juoppoa.
Samoin sanojen kirjoittaminen ei voi loukata ketään;
Vasta viinan juominen juovuttaa --
ja vasta sanojen lukeminen loukkaannuttaa.
Loukkaantuminen on ihmisen itsensä suorittama teko. Maailman kirjallisuus on täynnään sanoja, mutta ne eivät loukkaa ketään --kunnes joku lukee niitä, ja kun lukija ihan itse haluaa loukkaantua, omien mielteidensä mukaan.
Loukkaantuminen on kuin juopumus, jonka ihmisen itse aiheuttaa.
Täällä on suuri joukko loukkaantumishakuisia; ihmisiä, jotka täysin tahallaan haluavat juopua, eli sekoilla sanoista. Suomeen pitäisi saada kiiruusti laki, että loukkaantumishakuisilta ihmisiltä pitäisi kieltää pääsy Internetiin. Eihän Alkoonkaan pääse sisälle, jos haisee, kulkee risaisissa vaatteissa ja vaatii, että mulle pitää antaa Absolut Votkaa, koska mää haluun sekoilla! :: "Mulle pitää kirjoittaa satiiria, ett mää voin loukkaantua"
Kyse on ammattiloukkaantujista. Vertaan ammattiloukkaantujia suoraan rappioalkoholisteihin. En näe mitään laadullista eroa ammattiloukkaantujan ja rappioalkoholistin välillä; Molemmat ovat himoriippuvaisia; Rappioalkoholisti on himoriippuvainen viinasta, kun taasen ammattiloukkaantuja lukee mediaa kuin piru Raamattua; "Tässä varmasti on sellaista, josta mun pitää nyt loukkaantua"
En tiedä, kuka oli se ammattiloukkaantuja, joka vaati Uuden Suomen sensuuria poistamaan Helena Erosen kirjoituksen, mutta jos sitä kirjoitusta ei olisi poistettu, niin se ei olisi koskaan saanut aikaan mitään hysteriaa muualla mediassa.
Sensuroitu kirjoitus on ammattiloukkaantujien rustaama "molotovin koktaili."
On helposti nähtävillä, että ammattiloukkaantujat suorastaan nauttivat siitä, kun saavat jonkun ihmisen polvilleen. Jos haluat ammattiloukkaantujaksi, niin sinulla tulee olla sadistisia luonteenpiirteitä ja pitkälle kehittynyt narsismi.
Mutta! Jos haluat vieroittaa itsesi loukkaantumishakuisuudestasi, niin sinun tulee ensinnä itse tunnistaa olevasi himoriippuvainen loukkaavista sanoista. Toiseksi, en suosittele absolutismia, koska se on ihmisen moraaliselle ihmisyydelle terveellistä nauttia loukkaavia sanoja päivittäin —vähäisiä määriä. Esimerkiksi alkoholi tekee hyvää sydämelle ja verenkierrolle, kun sitä ottaa vain terveydeksi, eli pari ravintola-annosta päivässä. Mutta! Viiina tekisi huonoa päättämättömyydelle, joka vaivaa poliitikoita; Viina saisi poliitikot päättäväisiksi.
Myös loukkaavia sanoja voi ottaa terveydeksi, jolloin ihminen huomaa, ettei niistä ole mikään pakko kokea mitään loukkaantumishulluuskohtauksia.
Loukkaantumishulluuskohtauksessa ihminen on kuin pirun riivaama, joka huutaa ylt'ympäriinsä, miten hänen päähänsä koskee. On kuitenkin lohdullista tietää, että itsensä loukkaantumisesta voi parantua; ei ole mikään pakko ruoskia itseään, ei ole mikään pakko viillellä itseään, juoda itseään sekopäiseksi, eikä ole mikään pakko olla suvaitsevainen, joka ei suvaitse sanoja. Jos olet absolutisti, niin vaaditko siksi alkoholi-molekyylin kieltämistä?
YLE 20.4. 2012: Helena Eronen A-Streamissä
Sanan kirjoittajan syy ei ole se, jos lukija loukkaantuu. Sillä tämä on puhdasta logiikkaa, koska jos olet eri mieltä, niin silloin olet tullut väittäneeksi, että viinan keittäminen saa sinut juopoksi.
Blogi, 17.1. 2013: Suomen Laittomuuden Puolue

maanantai 16. huhtikuuta 2012
Ajatuksien Auschwitz-mielipiteen uunitus
Sergei Brin, Google-perustaja: "Liiat säännöt tukehduttavat innovaatiot"
Kirkon vallan höltyminen sai aikaan ennen näkemättömän kehitysvaiheen ihmiskunnan historiassa. Myös nykyisenlainen demokratia oli mahdollista vasta sitten, kun kirkolta vietiin valtaa riittävästi pois, joka oli samaa kuin ajattelun vapauden lisääntyminen. Kirkon valta oli purkitettuja ajatuksia. Kun nuo ajatuspurkit avattiin, huomattiin niiden olevan pilaantuneita, aikansa eläineitä ajatuksia.
Kun kirkon valta murentui tiettyyn pisteeseen, niin sen jälkeen kirkon oli enää mahdotonta saada takaisin valtaansa, koska uudet valtiaat ottivat valtaansa kirkolta -- alkamalla purkittamaan omia helpon elämän ohjeitaan.
Nykyisten hallitsijoiden poliittinen valta ei eroa laadullisesti tippaakaan keskiajan kirkon vallasta, ainoa ero on yleinen -poliitikoista riippumaton- ihmisyksilöiden ihmistyminen; mitä sivistyneempi ihminen sitä enemmän hän delegoi valtaansa kanssaeläjilleen. Näyttää siltä, että vallan jakaminen on pahasti keskeytynyt ja poliitikot ovat kautta maailman vaatimassa alamaisia luovuttamaan heille luontaisesti kuuluvan oikeuden aivojensa hallintaan ja niistä nousevat ajatukset tykkänään keskusvalloille. Olemme näkemässä natsismin ja stalinismin paluun uusissa vaatteissa, joita kutsutaan suvaitsevaisuudeksi, uskontojen tasa-arvoksi ja maahanmuuttomyönteisyydeksi.
Valtaa on maailmassa rajallinen määrä, vain vallan omistajuus vaihtuu. Mutta valtaa ei voi luoda maailmaan enenpää, mitä siinä on ihmisiä. Vallan suure on ajatus ja sen yksikkö on ihminen; poliitikolla, imaamilla, papilla tai rabbilla voi olla valtaa vain sen verran kuin hänellä on alamaisia, joilla on sama ajatus. Hallitsijalla ei ole valtaa, jos hänen alamaisensa ovat luovia ihmisiä. Luovuutta ei voida hallita ulkoisesti. Hallitusvalta -olkoon uskonnollista tai poliittista- on aina kuolleiden hallintaa.
Poliittinen valta on tullut ihmiselle suoraan eläimellisyydestä. Vain eläinmieli käyttää valtaa toisen yli ja toisen alistamiseen. Kaikki vallanhimoiset ovat enemmän eläimiä kuin ihmisiä -- koska vallanhimoinen ei ajattele itse, vaan vaatii itselleen mahdollisimman monta samanmielistä alamaista.
Tästä heti huomataan, että ihmiskunnassa hallitusvalta vähenisi sitä mukaan, kun ihmislajin yksilöt ihmistyisivät. Lopullisessa maailmassa valta olisi levinnyt tasaisesti kaikkien yksilöiden kesken, eikä silloin yksikään yksilö ohjaisi toisen aivoituksia ja vaatisi toista käyttäytymään aivottomasti, toisen mielipiteen mukaan, jotta toisella olisi enemmän millä mällätä.
Ihmisyys ei ole ihmisessä synnynnäistä, vaan ihmiseksi opitaan; matkimisprosessilla, kouluja käymällä—ei kouluttamattomuudella, itseopiskelulla—ei tapaelämällä, keskusteluilla—ei sensuurilla sekä altruismia ja muita aivojen synnynnäisiä virtapiirejä vahvistaen. Ihmisyys on ihmiskehon hermostoon asennettava kosminen tekoälyllinen ohjelma, joka mahdollistaa maailman kaikkeuden potentiaalien esille tuloa.
Blogit.helsinki.fi: Otetaan muutama innovaatio; Tieteessä innovaatiot nousevat vapauden mahdollistamasta satunnaisuudesta. Satunnaisuus tarkoittaa tässä tapauksessa mahdollisimman laajaa ajatuksien joukkoa, josta vain voi emergoitua, nousta esille ihmiskuntaa mullistava ajatus.
Vapaan ajattelun estäminen ei ole se keino, jolla ratkaistaan nykyiset ongelmat, koska silloin ei sallita sellaisia ajatuksia, joilla ongelmat ovat ratkaistavissa; nykyisin sallitaan vain sellainen ajattelu ja sellaiset mielipiteet, joilla nykyiset ongelmat on saatu aikaan. Nykyiset poliitikot yhdessä suvaitsevaisten ja valtaa nuoleskelevan median kanssa ovat luoneet ajatuksien tuhoamiskeskukset, joissa tuhotaan miljoonittain täysin terveitä ajatuksia. Monet toimittajat käsittelevät vapaitten ihmisten mielipiteitä samoin mitä Joseph Mengele teki lapsille (vrt. Turun Sanomain juttua Helena Erosen mielipiteestä). Meillä on menossa holokausti, kokonaisajattelun uunitus.
Ihmiskunta menettää jokaisessa sodassa suunnattomasti potentiaalia -- tuhoamalla ihmisiä ja nuorta elämää. Tämä potentiaalien menetys koskee myös mielipiteen vapauden rajoittamista. Ajattelun vapaus on ollut ainoa tie, jolla ihmiskunta on noussut barbaarisuudesta sivistyksellisyyteen, eläimellisyydestä ihmisyyteen. Vain ajattelun vapaudessa ihmisyyteen saadaan lisää mahdollisuuksia.
Historiasta me tiedetään, että sellainen yhteiskunta ei kehity, missä vallitsee ankara ajatuksien valvontakoneisto. Jokainen kulttuuri ja jokainen uskonto vaatii noudattajiaan valvomaan omaa ajatteluaan ja jos ihminen uskonnon ja kulttuurinsa puitteissa ei suostu ajattelemaan sovinnaisesti, niin silloin sellainen ihminen on useimmiten tuhottu, koska väärät ajatukset ovat opilliselle ajattelulla samaa mitä ydinpommi oli maailman sodalle.
Luovuus ja ongelmien ratkaisu on ajattelun vapaudessa. Ajattelun vapaudesta on noussut kaikki tekninen kehitys ja joka ikinen ihmisyyden hetki. Ihmisyksilö ei omaa ihmisarvoa orjuudessa, eikä mielipiteen rajoitus anna ihmiselle oikeutta muuhun kuin uskonnolliseen ajatteluun, joka ei ole ajattelua laisinkaan.
Tässä vaiheessa huomataan, että länsimaalaisuus on vapautta uskonnosta ja kulttuurista. Länsimaalaiselta ei ole bruukattu vaatia ajattelun eikä pukeutumisen yhdenmukaisuutta, joten silloin ei voida puhua länsimaalaisuudesta kulttuurina, eikä edes uskontona sikäli mikäli ihminen ei julista jotakin ideologiaa, kuten ateismia tai muuta uskontoa, mutta se ei ole sama kuin länsimaalaisuus.
Arkielämässä länsimaalaiset ovat olleet ideologiaan katsomatta suhteellisen vapaata poppoota, eikä heiltä vaadita yhdenmukaista ajattelua uhkailemalla väkivallalla. Jopa länsimaissa tavattava kristillisperäinen ääriuskonnollisuus ei enää käytä väkivaltaa muuten kuin julistamalla hengelle pirullista loppusijoituspaikkaa.
Mutta. Asiassa on tapahtunut suuri muutos, Länsimaihin on tuotettu miljoonittain arvoiltaan kivikautista poppoota, joka uhkailee väkivallalle, jos lähimmäiset eivät alistu yhdenmukaiseen ajatteluun. Ja poliitikot eivät välitä mitään tuosta kehityksestä, koska poliitikot ovat vallanhimossaan ja laajentumishaluissaan itsekin rakastuneet mielipiteen vapauden rajoittamiseen. Poliitikoiden suvaitsevainen käytös alkaa yhä enemmän muistuttaa maahanmuuttajien yhdenmukaisuutta vaativaa uskonnollisuutta.
Ihmiskuntaa vie eteenpäin vain ajattelun vapaus. Ajattelun vapaus on vain siellä, missä ei vaadita ajattelun yhdenmukaisuutta. Ajattelun yhdenmukaisuuden pesimispaikkoja ovat kaikki puolueet, kaikki uskonnot ja jokainen kulttuuri. Puolueet eivät ole vastuussa demokratian kehittämisestä. Päin vastoin!
Puolueet ovat aina vastustamassa kaikkea kehitystä samoin kuin jokainen uskontokin. Puolueeseen voi tulla nykymenoa muuttavia ajatuksia vain puolueen ulkopuolelta. Sillä puolueideologia on puolueeseen uskoville pyhä ja loukkaamaton, josta jokainen puolueuskovainen loukkaantuu verisesti, jos puolueeseen on tullut uusia ajatuksia, -- tai jos puolueen pitäisi tehdä yhteistyötä (politiikkaa, suom. huom.) väärien ihmisten kanssa!
Otetaan mikä tahansa puolue, niin huomataan selvästi, että niissä on vallalla äärikonservativismi, oman puolueaatteen julistaminen. Puolueen aate on aina peräisin menneisyydestä, yleensä joltakin kuolleelta filosofilta, joka ei varmasti eläissään kuullut sen tai tuon nimisestä puolueesta. Puolueet ovat filosofien ajatuksien mausoleumeja, missä jonkun filosofin ajatukset ovat esillä palsamoituina. Joku vanha puolue on kehittänyt omasta mausoleumistaan jopa pyramidin, jonka sokkeloihin on haudattu se ajatus, joka aikoinaan elähdytti aikalaisiaan, mutta joka on nykyajassa pelkästään eksytystä.
Iltalehti 16.4. 2012: Halla-aho TV5:llä: Gettoutuminen on jo käynnissä

Meidän demokratia ei ole täydellinen. Demokratian edelleen kehittymiselle ajattelun vapaus on ehdoton edellytys. Nykyiseen demokratiaan ei voida tehdä parannuksia sensuroimalla ajatuksia, estämällä mielipiteen vapaus ja vaatimalla ajattelun yhdenmukaisuutta.Poliitikoiden halu kieltää väärät ajatukset ja ohjata ihmiset ajattelemaan yhdenmukaisesti ei ole mitään muuta kuin demokratian tuhoamista ja paluuta takaisin pimeään keskiaikaan, jolloin ihmisiä kidutettiin ja tuomittiin vallahimoisten mielivallan tähden.
Olisi äärikonservatiivisuutta väittää, ettei demokratiaan enää tarvitse tehdä mitään parannuksia. Että demokratia voisi säilyä vain mielipiteen vapautta rajoittamalla! Jokainen, joka ei halua kehittää esimerkiksi nykyistä vaalitapaa on fanaattinen fundamentalisti; ei ole mitään mieltä enää pitää yllä uskoa sellaiseen äänioikeuteen, joka antaa vallan heikkomielisille, kun olemme nähneet, miten demokratiaan on pesiytynyt oman edun tavoittelijoita, pellejä,...
Vapaan ajattelun estäminen ei ole se keino, jolla ratkaistaan nykyiset ongelmat, koska silloin ei sallita sellaisia ajatuksia, joilla ongelmat ovat ratkaistavissa; nykyisin sallitaan vain sellainen ajattelu ja sellaiset mielipiteet, joilla nykyiset ongelmat on saatu aikaan. Nykyiset poliitikot yhdessä suvaitsevaisten ja valtaa nuoleskelevan median kanssa ovat luoneet ajatuksien tuhoamiskeskukset, joissa tuhotaan miljoonittain täysin terveitä ajatuksia. Monet toimittajat käsittelevät vapaitten ihmisten mielipiteitä samoin mitä Joseph Mengele teki lapsille (vrt. Turun Sanomain juttua Helena Erosen mielipiteestä). Meillä on menossa holokausti, kokonaisajattelun uunitus.
Ihmiskunta menettää jokaisessa sodassa suunnattomasti potentiaalia -- tuhoamalla ihmisiä ja nuorta elämää. Tämä potentiaalien menetys koskee myös mielipiteen vapauden rajoittamista. Ajattelun vapaus on ollut ainoa tie, jolla ihmiskunta on noussut barbaarisuudesta sivistyksellisyyteen, eläimellisyydestä ihmisyyteen. Vain ajattelun vapaudessa ihmisyyteen saadaan lisää mahdollisuuksia.
Historiasta me tiedetään, että sellainen yhteiskunta ei kehity, missä vallitsee ankara ajatuksien valvontakoneisto. Jokainen kulttuuri ja jokainen uskonto vaatii noudattajiaan valvomaan omaa ajatteluaan ja jos ihminen uskonnon ja kulttuurinsa puitteissa ei suostu ajattelemaan sovinnaisesti, niin silloin sellainen ihminen on useimmiten tuhottu, koska väärät ajatukset ovat opilliselle ajattelulla samaa mitä ydinpommi oli maailman sodalle.
Luovuus ja ongelmien ratkaisu on ajattelun vapaudessa. Ajattelun vapaudesta on noussut kaikki tekninen kehitys ja joka ikinen ihmisyyden hetki. Ihmisyksilö ei omaa ihmisarvoa orjuudessa, eikä mielipiteen rajoitus anna ihmiselle oikeutta muuhun kuin uskonnolliseen ajatteluun, joka ei ole ajattelua laisinkaan.
Tässä vaiheessa huomataan, että länsimaalaisuus on vapautta uskonnosta ja kulttuurista. Länsimaalaiselta ei ole bruukattu vaatia ajattelun eikä pukeutumisen yhdenmukaisuutta, joten silloin ei voida puhua länsimaalaisuudesta kulttuurina, eikä edes uskontona sikäli mikäli ihminen ei julista jotakin ideologiaa, kuten ateismia tai muuta uskontoa, mutta se ei ole sama kuin länsimaalaisuus.
Arkielämässä länsimaalaiset ovat olleet ideologiaan katsomatta suhteellisen vapaata poppoota, eikä heiltä vaadita yhdenmukaista ajattelua uhkailemalla väkivallalla. Jopa länsimaissa tavattava kristillisperäinen ääriuskonnollisuus ei enää käytä väkivaltaa muuten kuin julistamalla hengelle pirullista loppusijoituspaikkaa.
Mutta. Asiassa on tapahtunut suuri muutos, Länsimaihin on tuotettu miljoonittain arvoiltaan kivikautista poppoota, joka uhkailee väkivallalle, jos lähimmäiset eivät alistu yhdenmukaiseen ajatteluun. Ja poliitikot eivät välitä mitään tuosta kehityksestä, koska poliitikot ovat vallanhimossaan ja laajentumishaluissaan itsekin rakastuneet mielipiteen vapauden rajoittamiseen. Poliitikoiden suvaitsevainen käytös alkaa yhä enemmän muistuttaa maahanmuuttajien yhdenmukaisuutta vaativaa uskonnollisuutta.
Ihmiskuntaa vie eteenpäin vain ajattelun vapaus. Ajattelun vapaus on vain siellä, missä ei vaadita ajattelun yhdenmukaisuutta. Ajattelun yhdenmukaisuuden pesimispaikkoja ovat kaikki puolueet, kaikki uskonnot ja jokainen kulttuuri. Puolueet eivät ole vastuussa demokratian kehittämisestä. Päin vastoin!
Puolueet ovat aina vastustamassa kaikkea kehitystä samoin kuin jokainen uskontokin. Puolueeseen voi tulla nykymenoa muuttavia ajatuksia vain puolueen ulkopuolelta. Sillä puolueideologia on puolueeseen uskoville pyhä ja loukkaamaton, josta jokainen puolueuskovainen loukkaantuu verisesti, jos puolueeseen on tullut uusia ajatuksia, -- tai jos puolueen pitäisi tehdä yhteistyötä (politiikkaa, suom. huom.) väärien ihmisten kanssa!
Otetaan mikä tahansa puolue, niin huomataan selvästi, että niissä on vallalla äärikonservativismi, oman puolueaatteen julistaminen. Puolueen aate on aina peräisin menneisyydestä, yleensä joltakin kuolleelta filosofilta, joka ei varmasti eläissään kuullut sen tai tuon nimisestä puolueesta. Puolueet ovat filosofien ajatuksien mausoleumeja, missä jonkun filosofin ajatukset ovat esillä palsamoituina. Joku vanha puolue on kehittänyt omasta mausoleumistaan jopa pyramidin, jonka sokkeloihin on haudattu se ajatus, joka aikoinaan elähdytti aikalaisiaan, mutta joka on nykyajassa pelkästään eksytystä.
Iltalehti 16.4. 2012: Halla-aho TV5:llä: Gettoutuminen on jo käynnissä
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Pohjois-Korean ohjukset
Obama sanoi, ettei Pohjois-Korea näytä olevan kovin hyvä ohjusten kehittämisessään. Syy taitaa olla ilmi selvä; Jokaisen epäonnistumisen jälkeen Suuri Johtaja lähettää ohjusinsinöörit pakkotyöleirille ja niiden sijaan valitaan joitakin Suuren Johtajan rakkaita.
Viisikymmentä vuotta on tyrannivaltiolla ollut aikaa kehittää luotettava ohjus. Koska sellaista ei ole saatu aikaan, vaikka tyrannivaltiolla on antaa siihen asiaan varoja määrättömästi, niin todellakin ainoa syy, miksi se ei ole siinä onnistunut, on se, että epäonnistuminen johtaa keskitysleirille. Hei, Suuri Johtaja, Kim Jong-un!
Katsos, kuinka bannaamasi Google voi auttaa, Rakettimoottori.
Ei siinä mitään. Sama meno toimii Suomessakin—sillä erolla, että Suomessa epäonnistuminen katsotaan ansioksi. Julkinen valta jopa suosii epäonnistujia; mitä suuremman kuprun joku virkamies/politikko on tehnyt sitä varmemmin hänen annetaan yrittää saada aikaan vieläkin suurempaa kuprua.
Tämä on johtanut siihen, että kaikkein suurimmat epäonnistujat löytyvät maan ja yritysten hallituksista, suuryritysten johdoista ja yhdistysten ja kuntien johtajista.
US, Hölmölä top 10
PV, Saatanan tunarit
MTV3: Obama: Pohjois-Korean eristämistä jatketaan

Ainutkertaisia sattumuksia, 2012a
Tutkittua tietoa ja yksittäistapauksia, 1.1. 2012–13.4. 2012
13.4. 2012, VS: Romanialaiset sylkivät Matarin asukkaan päälle
13.4. 2012, LV, Tutkija: Kerjäämisen taustalla on bisnes
13.4. 2012, Ksml: Nuoren pohjalaisparin kauhunyö - vierasta kieltä puhuvia maantierosvoja!
13.4. 2012, IL: Raiskauksen yritys rappukellarissa (ulkmaal)
13.4. 2012, VS: Romanialainen seurue valtasi perheen pihamökin
12.4. 2012, MTV3: Poliisi: Varo vikkeläsormisia korukauppiaita (4 ulkmaal)
12.4. 2012, AL: Poliisi auttoi luvattoman leirin purkamisessa Turussa (ulkmaal)
12.4. 2012, US: Poliisi varoittaa naisporukasta: ”He ovat supernäppäriä” (ulkmaal)
11.4. 2012, YLE: Poliisilla on selvä kuva miten ulkomaiset dieselvarkaat Suomessa toimivat
11.4. 2012, HU: Romaninaiset piirittivät uhriaan Kurvissa
11.4. 2012, TS: Röyhkeät lompsavarkaat tuuppasivat miehen autoon (2 ulkmaal)
11.4. 2012, IS: Venäjän lapsivaltuutettu: Paetkaa Suomesta, sekaperheet! (ulkmaal)
9.4. 2012, AL: Lavastettu kolari - Valekolaria epäillään: BMW:n apukuskin ovi oli tuettu puulla (2 ulkmaal)
7.4. 2012, HS oma: Kerrostaloasunto poltettiin bensiinillä Vantaalla – yksi otettu kiinni (ulkmaal)
6.4. 2012, Kaleva: Skimmauskoplan jäsenet saman bulgarialaiskaupungin poikia (3)
4.4. 2012, YLE: Romanialaisten omaisuusrikokset työllistävät poliisia
4.4. 2012, AL: Ulkomaalaisilla ryöstäjillä toimiva kaava – rohmunneet yli 4 miljoonan saaliin
4.4. 2012, HS oma: Hki-Keskusta on taskuvarkaiden reviiriä, tekijät ulkomailta
3.4. 2012, YLE: Ulkomaalaisten sosiaalituet askarruttavat viranomaisia
Vertaa 9.1.2012-kohtaan.
3.4. 2012, IS: Romanialaiskopla varasti kilokaupalla kolikoita peliautomaateista
3.4. 2012, US: Poliisi iski yöllä: asunnosta löytyi ”kolikkoliiga” (4 ro)
2.4. 2012, YLE: Hovioikeus piti romanialaisten paritustuomiot ennallaan
30.3. 2012, ESS: Valehoitajat veivät vanhusten rahat ja lääkkeet (2 rom)
29.3. 2012, IL: Torstaina Helsingissä toinenkin törkeä koruvarkaus (ulkomaal)
29.3. 2012, IL: Poliisi: Seuraaja yritti raiskata naisen Turussa (tum ih)
29.3. 2012, HS oma: Poliisi nappasi kultaliike Tillanderin varkaat verekseltään (us ulkmaal)
29.3. 2012, IS: Väärällä passilla kymppitonnien tuet Suomessa
28.3. 2012, Länsiväylä: Käräjäoikeus vangitsi perämoottorivarkaat (3, Viro)
28.3. 2012, IL: Viestintävirasto varoittaa hämäristä tv-lupatarkastajista
28.3. 2012, IS: Pyörätuoli-invalidi ryöstettiin kauppakeskuksessa (Viro)
27.3. 2012, UutisAalto: Poliisi etsii muumi-kaupustelijoita - Varkaat iskivät palvelukotiin (pl)
27.3. 2012, AL: Poliisi: Jälleen uusi uhri – Älä kaivele lompakkoasi näkyvillä
27.3. 2012, IL: Kaksi miestä raiskasi naispyöräilijän
26.3. 2012, UusiSuomi: Poliisi: Varo tätä ”tv-lupatarkastajaa”
26.3. 2012, Pohjalainen: Kultasepänliikkeen murrosta kiinni kahdeksan henkilöä
24.3. 2012, AL: Kaupustelija murtautui vanhuksen kotiin – Poliisi sai miehen kiinni (pl)
24.3. 2012, IL: Raju kiusaamisvideo järkyttää netissä
23.3. 2012, IL: Puukottaja iski kotiovella - "Kuulimme eläimellisen huudon"
23.3. 2012, IL: Poliisi varoittaa: Vilpillistä rahanvaihtoa kassoilla
22.3. 2012, IS: Kuparivaras kiinni verekseltään (ee)
22.3. 2012, US: Poliisi varoittaa kaupustelijoista – ”Soita 112”
18.3. 2012, HS: Verovaroilla tuettu muslimisivusto teki miljoonatappiot ja lopetti toimintansa
16.3. 2012, Mahamed Mahamud Nur: Rikolliset maahanmuuttajat karkotettava Suomesta
14.3. 2012, IL: Poliisi varoittaa: Setelihuijari liikkuu Helsingissä (in/np)
14.3. 2012, US: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”
12.3. 2012, AL: Kaupustelijaseurue tunkeutui vanhuksen asuntoon Sastamalassa ja vei avaimen (rom)
8.3. 2012, SS: Varastelijakoplia ilmaantui pitkin Savoa (sk)
8.3. 2012, YLE: Kultasepänliike ryöstettiin aseellisesti Pohjoisesplanadilla (3 ulkmaal)
8.3. 2012, AL: Pojat saapuivat Suomeen sukulaisiin ja rötöstelemään
8.3. 2012, Kaleva: Poliisi varautuu liettualaisiin asuntomurtautujiin
8.3. 2012, Poliisi: Kultasepänliikkeessä varkaus Laihialla (3 ulkmaal)
7.3. 2012, IL: Yli 40 rikosta: Vanhuksia ryöstäneet nuoret kiinni (rom)
7.3. 2012, KP: Ulkomaalaisia (kolme) elektroniikkavarkaita Kokkolassa
6.3. 2012, HS: Terrorismiepäily: Useita aiottiin lähettää koulutusleirille
6.3. 2012, IL: Identtisillä rahahuijauksilla varastettiin satasia Lahdessa (ulkmaal)
4.3. 2012, AL: Vaatteita kaupannut seurue anasti vanhukselta rahaa ja pankkikirjan Kankaanpäässä (rom)
2.3. 2012, TS: Poliisi etsii Lausteelta näkijää irakilaisten kahakalle
2.3. 2012, IL: Useat ulkomaalaistaustaiset henkilöt osallistuivat torstai-iltana Turussa tapahtuneeseen pahoinpitelyyn
2.3. 2012, HS: Kultasepänliikkeen epäillyt ryöstäjät vangittiin Mikkelissä (3, Viro)
28.2. 2012, HS oma: Tätä kaksikkoa etsitään vanhusten lompakkovarkauksista
27.2. 2012, Kainari: Puukotuksen uhreilla ei hengenvaaraa (rom)
24.2. 2012, IL: Pankkikortteja kopioineelle miesnelikolle vankeustuomio (4, ro)
23.2. 2012, AL: Poliisi epäilee: Tanssinopettajat raiskanneet naisia ja tyttöjä Pirkanmaalla
21.2. 2012, IL: Ympärileikkaus olohuoneen pöydällä: Huippulääkärille syyte
15.2. 2012, IS: Raju yhteenotto Vantaan Martinlaaksossa
14.2. 2012, IL: Mies siepattiin taksijonosta aseella uhaten - 18 tunnin piina
11.2. 2012, Pohjalainen: Varkaussarja johtamassa käännytykseen (2 ulkmaal)
9.2. 2012, YLE: Rahan lainaaminen päättyi kiskontaan (ulkmaal)
9.2. 2012, HS: Krp: Tuhansien suomalaisten pankkikorttitiedot kopioitu
5.2. 2012, IS: Hameen "pohjattomaan pussiin" katosi 43 esinettä - katso havainnekuva
2.2. 2012, AL: SS: Ravintoloitsijat tilasivat pahoinpitelijät Siilinjärvelle (ulkmaal+?)
2.2. 2012, TS: 17-vuotiaalle ehdollista lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (ulkmaal)
1.2. 2012, AL: Mies esitti kolmet väärät henkilötiedot Suomessa
25.1. 2012, TS: Laittoman maahantulon järjestelijä jäi kiinni Vainikkalassa
22.1. 2012, IL: Nuori nainen pahoinpideltiin kadulla
18.1. 2012, IL: Naisella hameen alla 14 pakettia kahvia!
14.1. 2012, HU: Helsinkiläisopettajan haluttiin pitävän huntua
13.1. 2012, IL: Eviran raportti paljasti järkyttävät rikkeet - Lampaanruhoja lattialla
15.1. 2012, US: TS: Ryöstivät miljoona euroa 2007 – Hakevat turvapaikkaa
29.1. 2012, HS: Tutkimus: Yksiavoisuus lieventää moniavioisten kulttuurien ongelmia
27.1. 2012, Pohjalainen: Myymälävarkaat palasivat rikospaikalle (2 ulkmaal)
27.1. 2012, Pohjalainen: Nainen pahoinpideltiin potkimalla Vaasan keskustassa (2 ulkmaal)
18.1. 2012, IL: Yllättävä käry ABC:lla: Naisella hameen alla 14 pakettia kahvia!
13.1. 2012, IS: Varkaita jahdataan Helsingissä - epäillyistä otetusta kuvasta jättihitti
12.1. 2010, HS: Suomi ei ole erityisen väkivaltainen maa
12.1. 2012, Pohjalainen: Tampereella varastellut parivaljakko siirtyi Kokkolaan (2 ulkmaal)
9.1. 2012, YLE: Arviolta puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää etuutensa käyttämättä. Tuen hakumenettely koetaan niin byrokraattiseksi, etteivät huono-osaiset osaa tai jaksa ryhtyä paperisotaan. Kts unelma-ammatit, joilla mamu-asiat on saatu kuntoon. Kts myös webdynasty
8.1. 2012, IS: Poliisi etsii tummiin pukeutunutta miestä - tarttui kiinni tyttöön ja raahasi kohti alikulkusiltaa
8.1. 2012, IS: AL: Mies lyötiin tajuttomaksi yökerhossa - "tervehti väärin"
5.1. 2012, Moro-AL: Muslimit haluaisivat peseytyä uimahallissa uima-asu päällä
1.1. 2012, TS: Romanien kahakat Turun seudulla yksittäisiä sattumia
1.1. 2012, YLE: Naantalin kylpylässä laukauksia - ei loukkaantuneita
HS,tilasto Ulkomailla syntyneiden osuus helsingissä tehdyistä väkivaltarikoksista
Vera I. Tilastot: Rikostilastot maittain 2006-2009
Webdynasty.pohjoiskarjala: Kotoutusvaihe 3v – Asiakas siirtyy sosiaalitoimeen
Blogi: Ainutkertaisia sattumuksia, 2012b
SISÄASIAINMINISTERIÖN MÄÄRÄYSKOKOELMA
"Syylliseksi epäillyn etnisen alkuperän kertomista on vältettävä.
Jos tuntomerkkien kuvaileminen on välttämätöntä rikollisen kiinnisaamiseksi tai
vaarallisen henkilön tunnistamiseksi, niin etninen alkuperä voidaan kertoa."

torstai 12. huhtikuuta 2012
Oikeusministeri; Suomeen muslimikulttuuri
Koska muuallakin, niin samaa pitää tehdä myös täällä:
HS, 12.4. 2012: Kotimaa24: Oikeusministeri kaipaa säätelyä ympärileikkaukseen
"Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia kaikista pojista ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa", hän sanooOikeusministerin mukaan ei ole perusteltua, että Suomessa oltaisiin suomalaisia, vaan täällä pitää alistua maahanmuuttajien perinnäistavoille välittämättä mitään edes lasten oikeuksista. Oikein antoisaa maahanmuuttajien kotouttamista heidän kivikautisille tavoille.
Missä on silloin järki, kun valtion ylin oikeusviranomainen toimii kuin papukaija?
"Joidenkin arvioiden mukaan jopa 60 prosenttia kaikista naisista ei hyväksytä papeiksi. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa", hän sanoo
"Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia kaikista naisista ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa", hän sanoo
Youtube: Poikien ympärileikkaus
JN 14.4. 2012: Avoin kirje oikeusministerille
Blogi: Nicolai Sennelsin haastattelu:
"Länsimaisessa kulttuurissa itseluottamukseen kuuluu kyky ottaa vastaan kritiikkiä rauhallisesti ja vastata järkevästi. Meidät on kasvatettu pitämään ihmisiä, jotka suuttuvat helposti kritiikistä, epävarmoina ja kypsymättöminä. Muslimikulttuurissa se on juuri päinvastoin: on kunniakasta vastata aggressiivisesti ja käymällä tappeluun, jotta saat arvostelijan vetämään arvostelunsa takaisin, vaikka se johtaisi vankilatuomioon tai kuolemaan. He näkevät sovittelevat vastaukset uhkailuihin ja väkivaltaan heikkouden merkkinä, jota pitää käyttää hyväksi. He eivät näy sopuisaa vastausta kutsuksi keskusteluun, tahdikkuutena, älykkäänä keskusteluna, kompromissin hakemisena tai rauhanomaisena yhteiselona."
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Suomalainen puhui tyhjäntoimittajille
TS, 11.4. 2012: Suomalainen puhui eduskunnalle kestävästä vauraudesta
Toiseksi suomalainen otti esille julkishallintoon pesiytyneet tyhjäntoimittajat, kuten vähemmistövaltuutettu ja Venäjän lapsiasiamies, jotka aika ajoin haluavat ilmaista olemassaoloansa perin juurin merkillisin keinoin. Tuollainen toiminta on juuri sitä ralliautolla revittämistä, missä takapenkkiläinen (vähemmistövaltuutettu tms.) ei ymmärrä mitään Poliisin toiminnasta, joka kuitenkin toimii lakien mukaan:
YLE, 11.4. 2012: Vähemmistövaltuutetun toimisto: Poliisin selkiytettävä toimintaansa ulkomaalaisratsioissa
IS, 11.4. 2012: Venäjän lapsivaltuutettu: Paetkaa Suomesta, sekaperheet!
Kuten yllä linkitetyiltä sivuilta huomataan, niin se on erittäin vaarallista luoda julkishallintoon suojatyöammatteja, joissa poliitikoiden kaverit saavat päteä. Sillä tuollaisissa suojatyöpaikoissa on kyse ainoastaan oman egon pullistelusta, jota monetkaan poliitikot eivät sellaiseksi ymmärrä, vaan pyrkivät ottamaan sen todesta jopa vain siksi, että tyhjänpuhuja kuuluu julkishallintoon.
Viimeksi 75 vuotta sitten Suomi alkoi joutua hyökkäyksen kohteeksi, kun molempien maiden julkishallintoon oli pesiytynyt mukavanoloinen joukkio tyhjänpuhujia.
Suomalainen korosti, että kaikkien maiden on kannettava oman etunsa nimissä oikeudenmukainen osansa vastuusta. Nopeamman talouskasvun mahdollisuuksia ei tule vasiten etsiä, koska nopeampi talouskasvu tarkoittaisi suurempaa lamaa lähitulevaisuudessa. Tärkeintä on luoda tasaisesti etenevä yhteiskunta kaikilla sen osa-alueilla, eikä pyrkiä rallipoluille. Valtio ei ole mikään joka suuntaan leviävä ralliauto, vaan pikemminkin nelivetoinen perheauto.
– Taakan jakamisen tulee perustua sille yksinkertaiselle periaatteelle, että kun jokin maa vaurastuu, sen ei tarvitse ottaa yhtään enempää vastuuta kuin se vastuullisuus, joka on saanut vaurauden aikaan. Vastuullisuuden tulee olla vakio. Puhetta suuremmasta vastuusta saadaan kuulla sellaisilta, jotka eivät kestä tasaista kehitystä, koska tasainen kehitys ei anna mahdollisuutta äkkirikastumisille, kuten EVM:n kaltaisille roistoyrityksille.
- Sillä suurempi vastuu ei suinkaan saisi aikaan suurempaa vaurautta, vaan köyhyyttä omaan maahan ja järjen köyhyyttä "vastuullisuutta" vastaan ottaville maille, tähdensi suomalainen.
- Suomalaisen mukaan kansainväliset sitoumukset tulee sisällyttää yksittäisten valtioiden omaan lainsäädäntöön tai käytännön toimintaan eri tavoin, eikä niitä varten tarvita diktatuuurista keskushallintoa.
– On selvää, että on löydyttävä jokin kansainvälistymisen muoto, joka on sekä avoin että uskottava, hän opasti ensinnä.
Toiseksi suomalainen otti esille julkishallintoon pesiytyneet tyhjäntoimittajat, kuten vähemmistövaltuutettu ja Venäjän lapsiasiamies, jotka aika ajoin haluavat ilmaista olemassaoloansa perin juurin merkillisin keinoin. Tuollainen toiminta on juuri sitä ralliautolla revittämistä, missä takapenkkiläinen (vähemmistövaltuutettu tms.) ei ymmärrä mitään Poliisin toiminnasta, joka kuitenkin toimii lakien mukaan:
YLE, 11.4. 2012: Vähemmistövaltuutetun toimisto: Poliisin selkiytettävä toimintaansa ulkomaalaisratsioissa
IS, 11.4. 2012: Venäjän lapsivaltuutettu: Paetkaa Suomesta, sekaperheet!
Kuten yllä linkitetyiltä sivuilta huomataan, niin se on erittäin vaarallista luoda julkishallintoon suojatyöammatteja, joissa poliitikoiden kaverit saavat päteä. Sillä tuollaisissa suojatyöpaikoissa on kyse ainoastaan oman egon pullistelusta, jota monetkaan poliitikot eivät sellaiseksi ymmärrä, vaan pyrkivät ottamaan sen todesta jopa vain siksi, että tyhjänpuhuja kuuluu julkishallintoon.
Viimeksi 75 vuotta sitten Suomi alkoi joutua hyökkäyksen kohteeksi, kun molempien maiden julkishallintoon oli pesiytynyt mukavanoloinen joukkio tyhjänpuhujia.
tiistai 10. huhtikuuta 2012
Värillisten rotujen synty ja hivenaineet
Ihmisille on annettu käsitys, että rodut ja niiden ihonväri on sopeutuma paikalliseen valaistukseen. Tuo on kuitenkin väärää ajattelua, kun asiaa tarkastellaan eläinhermoston vaistomaisella kyvyllä nauttia eri hivenaineita erilaisiin hivenainepuutoksiinsa ja -tarpeisiinsa.
Ihmisen eri ihonvärit ovat peräisin samasta perheestä; noin puoli miljoonaa vuotta sitten nykyisen Intian maaperällä erääseen perheeseen syntyi kuudet kaksoset, joilla kaikilla oli erilainen ihonväri. Noista kuudesta kaksosesta sai alkunsa ihmiskunnan eriväriset rodut. Ne alkoivat pian etsiytyä niille asuinsijoille joissa niiden iho tuottaisi niille optimaalisesti D-vitamiinia. Tuo on täysin vaistonvarainen toiminta, eikä siinä ole yhtään mitään kummallisempaa kuin eläinten ja luonnonkansojen kyvyssä tunnistaa kehossaan hivenainepuutos ja syödä sellaista maa-ainesta tai viherravintoa, jolla hivenainetasapaino saavutetaan, tai pidetään yllä.
Ihminen ei ainoastaan tiedostamattaan osaa syödä oikeaa ruokaa ja oikeita hivenaineita pysyäkseen terveenä, vaan hän pystyy myös vaistomaisesti hakeutumaan ihon myötäiseen paikkaan --jos tai kun maailma olisi hänelle avoin.
Tämä yllä oleva selittää täydellisesti, miksi mustat mielellään asuttavat päiväntasaajan seutuja ja miksi vaaleammat ihonvärit ovat hakeutuneet korkeammille leveysasteille. Ei siis pidä paikkaansa se, että jos valkoihoinen muuttaisi asumaan päiväntasaajalle, niin hänen jälkeläisensä lopulta muuttuisivat ennännessä sukupolvessa mustaihoisiksi. Pikemminkin tämä todistaa sitä, että jos valkoihoinen olisi vapaa vaeltamaan, hän tai hänen perillisensä -muutettuaan ensin etelään- alkaisi lopulta pikku hiljaa valua takaisin pohjoiseen ihan vaan siksi, että hän tiedostamattaan tuntisi vetoa sellaista ilmastoa kohtaan, missä hänen ihonsa tuottaisi juuri sopivan annoksen vitaminia.
Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on asunut valkoisia jo satoja vuosia, eivätkä he vieläkään ole muuttuneet mustiksi, eivätkä lähteneet sieltä valumaan ylös päin, joka tosin johtuu siitä, että maailma ei enää ole vapaa vaelluspaikka, vaan ihmiset ovat rahapolitiikan ja uskontojen orjuuttamia.
Jos nimittäin ihminen vain sopeutuisi ilmastollisiin olosuhteisiin mentyään vastentahtoisesti sinne, missä hän ei tunne olevansa kovinkaan hyvin kotonaan, niin eikös siinä tapauksessa pohjoisen ihmisiä peittäisi mammutin karvoituksen tapainen karvakerros? Ihmisen esi-isien on täytynyt olla alastomia, jos kuvitellaan, että ihmisen iho on sopeutunut melamiinin tuottoa myöten auringon valoon ja sen UV-säteilyyn tai sen vähäisyyteen - ilman, että siihen olisi muodostunut suojaavaa karvapeitettä, kuten muilla eläimillä.Toinen vaihtoehto on se, että ihmisen värilliset rodut tulivat yht'äkkiä maailmaan iholtaan täysin valmiita erilaisiin ympäristöihin.
Punainen ihminen on asuttanut Amerikoissa päiväntasaajan seutuja jo lähes satatuhatta vuotta muuttumatta mustaihoiseksi. Toisaalta tiede on esittänyt, että mustia ihmisiä lähti Afrikasta noin 90000 vuotta sitten -- ja niístä tuli valkoihoisia jo paljon ennen kuin he pääsivät tänne Pohjanperukoille!
Viime vuosina on löydetty Homo-lajin miljoonia vuosia vanhoja jäänteitä ympäri Aasiaa ja Tyynen Meren saaria. Sieltä on yllättävän lyhyt matka ollut Amerikkaan ja aikaakin ihan eri tavalla, mitä tiede on siitäkin seurasta ennen bruukannut opettaa. Ihonvärien kehittyminen ei olekaan ihan niin selvää kuin oppikirjoissa on opetettu.
Facts and Details: PEKING MAN, EARLY MAN AND PREHISTORIC MAN IN CHINA
Native Arts: Ancient Indian Civilizations Index, (20000y ago)
Mail online, 12.1. 2012: Human evolution 'could have happened outside Africa too',
claim scientists as ancient tooth is found in Bulgarian quarry
Wikipedia: Control of fire by early humans,
(ihmiset osasivat tulen käsittelyn about puolimiljoonaa vuotta sitten)

maanantai 9. huhtikuuta 2012
Kumma juttu tuo suvaitsevaisuus
YLEISIÄ HUOMIOITA LÄNSIMAALAISUUDEN KEHITYKSESTÄ
Keskiajalla Kirkon valta alkoi murentua. Se johtui paljolti siitä, että ihmiset alkoivat pilkkaamaan kirkon oppeja. Kirkon oppien pilkan ja kritiikin seurauksena oli ihme; Valistuksen aika, josta alkoi tieteen, taiteen ja teknologian nopea kehittyminen aina meidän päiviimme saakka.
Olisiko jokin syy uskoa, etteikö sama kehitys olisi myös islamissa, jos vain islamin oppien kritiikki ja pilkka olisi samalla tavalla sallittua, mitä kristinuskonto on saanut osakseen viimeiset viisisataa vuotta?
Euroopan pimeäksi ajaksi kutsutaan sitä aikaa, jolloin kaikkien täytyi sokeasti noudattaa kirkon oppeja. Se oli todellista henkistä pimeyttä, kun ihmisiltä kiellettiin valtioväkivallan uhalla sanomasta totuuksia kristinuskonnosta. Onko ihminen oppinut yhtään mitään historiasta? Nyt parhaillaan suvaitsevaiset vaativat Eurooppaan uutta pimeyttä, joka on suurempaa ja syvempää kuin kristinuskonnon opillinen pimeys koskaan on ollut.
Tähän saakka islam ei juurikaan ole antanut kontribuutiota ihmiskunnan tieteen, taiteen ja teknologian kehitykseen. Musiikin alueella islamin mykkyys on suorastaan ällistyttävää. Jopa soittimet kiellettyjä. Olisiko jo aika antaa ihmisille takaisin se sanan- ja mielipiteen vapaus, joka vapautti meidät kristinuskonnon hirmuisista kahleista. Vai onko niin, että suvaitsevaiset eivät halua muslimien kokevan mitään vapautta opillisuudesta -- koska kulttuuri on niin ihqua?
Länsimaalaisuushan on jo lähes täysin vapautunut kulttuurista, eli X-uskonnon painolastista, joten on ymmärrettävää, että jotkut eivät kestä vapautta. Monet pitkään vankilassa olleetkin haluavat takaisin tuttuun ja turvalliseen vankilaan, jonka tekee sellaiseksi laitosmainen, äärimmäisen kontrolloitu arki.
The List of Things That Offend Muslims
Suvaitsevaisilta on jäänyt huomaamatta se totuus, että länsimaisuus
ja sen ylivertainen tiede on suora seuraus kristinuskonnon alas ajosta.
Ajattelun vapautta ei voi saavuttaa sillä, että kielletään sellainen asia,
joka sai aikaan ajattelun vapauden ja sen suoman kehityksen.
Kaikkien vapaiden ihmisten tulisi huomioida se, että kristinuskonnon oppien kyseenalaistaminen sai aikaan sen sivistyksen, jota länsimaalaisuudeksi kutsutaan. Kristinuskonnon fanaatikot eivät edes Keskiaikana halunneet ihmisille mitään vapautta, joten tämä tieto on sovellettava myös tänä päivänä siihen, mitä me uskontojen fanaatikoista tiedetään, koska jos me emme tee tänään niin kuin teimme Keskiajalla, niin silloin länsimaalaisuus taantuu takaisin Keskiaikaan.
On turha kuvitella, että tämän päivän fanaanitikot olisivat sivistyneempiä kuin Keskiajalla inkvisiota harrastaneet fanaatikot.
Ihmiskunnan parhaimpien tulee kunakin aikana käyttää niitä vanhoja hyväksi koettuja metodeja valtion väkivaltakoneistoa hyväkseen käyttäen, jotka ovat saaneet aikaan kehitystä. Keskiajan hengellisestä pimeydestä me päästiin eroon kritisoimalla ja pilkkaamalla sen ajan uskonoppineita ja heidän kummallisia käsityksiä todellisuudesta. Pimeyden ytimessä olevat ihmiset eivät ole koskaan sallineet ihmisille ajattelun vapautta, joka on ehdoton edellytys esimerkiksi höyrykoneen keksimiselle tai taivaan ilmiöiden järkiperäiselle selittämiselle.
Nykyaikana esiintyvien ihmistä orjuuttavien oppien suvaitseminen johtaa ihmiskunnan suoraan päätä takaisin hengelliseen pimeyteen. On täysin älytöntä edes ajatella, että orjuuttavilla opeilla ja niihin liittyvillä perinteillä olisi jokin suurempi hengellinen merkitys nykyajan ihmisille kuin kritiikin puhdistamalla kristinuskonnolla on.
Suvaitsevaiset ovat samanlaisia kuin pimeän Keskiajan inkvisition kannattajat, jotka kannattivat inkvisiota vain siksi, ettei heillä ollut rohkeutta sanoa mitään sitä vastaan. Inkvisition kannattajat olivat aikoinaan ahkeria keräämään polttopuita rovioihin, joilla harhaoppisia poltettiin. Uskonnot tulee kesyttää, mutta kesytettyä uskontoa ei saa sanoa samanarvoiseksi kesyttämättömien uskontojen kanssa.
Monesta asiasta sanotaan, että niitä tulee aktiivisesti ylläpitää, koska muutoin ne taantuvat. Tämä koskee ehdottomasti myös kristinuskontoa; jos me emme ylläpidä sitä ja anna sille arvoa, niin se ei suinkaan häviä, vaan siitä tulee samanlainen peto, jollainen se oli - kun se liittoutuu kesyttämättömien uskontopetojen kanssa.
Kehitys ei pysy itsestään, eikä varsinkaan ihmiskunnan sivistyneisyys, jos sen kehittynein uskonto heitetään samaan joukkoon kesyttämättömien uskontojen kanssa.
Ihmiskunnan sivistyksen kehittyminen ei tapahtu passiivisesti. Vielä vähemmin tapahtuu mitään edistystä silloin, jos aktiivisesti suvaitaan sellaisia uskonnollisiksi sanottuja käsityksiä, joista olemme jo kertaallaan päässeet eroon. On täydellisen typerryttävää edes väittää, että Keskiajalta ja sitä kauempaa historiasta peräisin olevat kulttuuriset tavat ja uskonnolliset käsitykset voisivat olla osa sivistyneen ihmisen arkea.
Welt Online, 9.4. 2012: Wie Salafisten Verbote von Koran-Ständen umgehen
Welt Online, 8.4. 2012: Ein Koran in jedem deutschen Haushalt
Welt Online, 27.2. 2012: Solinger kämpfen gegen das "Kalifat" in ihrer Stadt

lauantai 7. huhtikuuta 2012
Ihmisen syvin olemus
Esipuhe: Jumalan amnesia-Ihmisen syvin kohta
Katselin tuossa juuri Pressiklubia, missä Ruben Stiller kihelmöi Päivi Räsäsen kanssa. Piispa Kari mäkinen ohjelman loppupuolella puolella puhui hyvin syvällä ihmisessä liikkumisessa. Tässä selvitän, mikä on ihmisen syvin kohta.
Usein väitetään, että ihmisen syvin kohta on jossakin hengellisyydessä. Että ihmisen pitää kilvoitella tai jopa paastota ja ruveta harjoittamaan askeesia, itsensä kiduttamista, päästäkseen syvimpään ihmisyyteen. Mutta! Asia on juuri päin vastoin; Ihminen pääsee kaikkein syvimmälle vain siten, että hän heittäytyy ikään kuin virran vietäväksi. Uskonnolliset ja seksuaaliset ihmiset tietysti eivät pysty ymmärtämään, mitä syvyyttä on jossakin heitukkamaisuudessa tai lapsen omaisessa elämässä. Mutta ei voi mitään. Todellisuudessa ihmisen ei todellakaan tarvitse tavoitella jotakin opillista elämää ollakseen oikeasti kaikkein syvimmällä ihmisyydessä:
Ajallisen ihmisen syvin kohta se, mikä muuttaa ihmisen tunteet negatiiviseksi.
Ihmisellä on sitä kevyempi olo mitä positiivisempi hän on. Puhutaan leijumisesta. Henkisyys ei koskaan ole saavutettavissa opeilla, väellä ja voimalla, koska henkisyys on kaikkein kevyin olomuoto. Kaikkein korkein kohta, mitä ihmisessä on ei suinkaan ole sukupuolisesti tunnistettavissa.
Fyysisen ihmisen syvin kohta on kuin maapallon syvin kohta, missä aineen ominaispaino on kaikkein suurin. Ihmisen syvyydessä ihmisen mielen ominaispaino on kaikkein raskain. Syvimmällä kohtaan ihminen on kaikkein raskasmielisin, ja raskamielisyydessään ihminen on kaikkein tuhoisin.
Ihmisen syvin olemus on kaikkein kauimpana henkisyydestä. Herkimmillään ihminen ei suinkaan ole henkisyydessä, vaan juuri silloin, kun hän on kaikkein raskasmielisin. Ihmisyyden pohjalla ihminen on nurkkaan ahdistettu, missä hän ei voi enää taantua syvemmälle, vaan ainoa keino puolustautua on nousta vastarintaan -ylöspäin-, jolloin jokainen oppeja hokematon näyttäytyy sellaiselle vihollisena ja harhaoppisena, suvaitsemattomana tai rasistina.
Uuden Ajan henkioppaissa puhutaan Chakroista, tai seitsemästä kehästä.
Ensimmäinen chakra on kaikkein alin chakra. Kyseinen chakra sijaitsee ihmisen alaruumiin kohdalla, jossakin sukupuolielinten tietämillä Historia on opettanut, että ihminen loukkaantuu kaikkein herkimmin silloin, kun hänen omakuvaansa loukataan. Ihmisen omakuva on kaikkein selvin sellaisille, joiden elämän täyttää seksuaalisuus. Seksuaalisilla ihmisillä on kaikkein suurin ja loukkaamattomin Jumala, koska seksuaalinen ihminen kokee oman seksualisuutensa kaikkein pyhimpänä asianaan, jumalanaan, joka määrää ihmisen päivittäisen käyttäytymisen niin sängyssä kuin kapakassakin.
Mikään muu ei saa ihmistä niin raivoihin kuin se, jos ihminen tuntee, että hänen seksuaalista minäänsä on loukattu. Suomessakin lähes joka päivä ihmisiä tapetaan ja hakataan henkihieviriin vain siksi, että joku katsoo, että hänen seksuaalinen omakuvansa on kokenut loukkauksen.
Sen sijaan Suomessa ei tapahdu lainkaan X-uskonnon tähden vastaavanlaisia rikoksia. Mutta, jopa uskonnollisten yhteisöjen piirissä tapahtuvat väkivallan teot ovat useimmiten seurausta rikoksen tekijän seksuaalisuudesta. Nykyajassa evankelisluterilainen suomalainen on kaikkein raivoisimmillaan silloin, kun hänen jumalansa seksuaalisuutta uhataan, esim naispappeudella, joka on sama asia kuin ihmisen oma kuva.
Murskaavien todisteiden johdosta katson, että ihmisen syvin ja samalla herkin kohta on hänen haaravälinsä, eli Ensimmäinen Chakra. Tämä on täysin ilmi selvää, kun tarkastellaan vaikkapa kehitysmaiden uskovien väkivallantekoja, tai X-uskonnon pappien lapsiin sekaantumista. Jopa islamin piirissä väkivalta selittyy lähes yksinomaan seksuaalisessa kanssakäymisessä. Islam on ensimmäinen chakran ylistyshoilausta.
Muslimia ei suinkaan eniten loukkaa puhe allahista, vaan se, jos muslimin miehuus ja herruus ylitse naisen on muslimin mielestä kyseenalaistettu. Ja tuollaisen uskonnollisen loukkaantumisen suomalainen muoto on juuri tuo Jumalan puolesta loukkaantujien viha naispappeutta kohtaan ja kaikki muu Jumalan sukupuolen pyhyyttä häiritsevä puhe.
Ihmisessä on siis seitsemän chakraa, joista kaikkein alhaisin, eli syvin on se haaravälissä sijaitseva.
Mitä korkeamman chakran mukaan ihminen toimii sitä vähemmän herkkä hän on maailmalle,
sillä ajallisuudessa ihmistä voidaan loukata vain ajallisesti!
Ihminen on kuolevainen silloin, kun hän kokee olevansa yhtä ruumiinsa kanssa. Kaikkein kuolevaisimmillaan --haavoittuvaisimmillaan-- ihminen on silloin, kun hän kokee olevansa sukupuoli, eli kun ihminen kokee elämänsä ensimmäisen chakran kautta. Aito-henkistä ihmistä ei voida loukata.
Kaikki järkitodisteet osoittavat yhteen ainoaan kohtaan ihmisruumiissa, kun puhutaan ihmisen syvimmästä kohdasta uskonnollisesti ottaen. Ihminen voi elää jalattomana ja kädettömänä, mutta ilman sukupuolisuutta voivat elää vain sellaiset ihmiset, jotka eivät ole uskovaisia.
Uskovaisuus ja henkisyys on toisensa poissulkevia.
On sanottu, että ensimmäisessä chakrassaan ihmiset ovat viattomia. Seksuaalisesti suuntautunut ihminen ei koskaan näe mitään syytä itsessään. Otetaan mikä tahansa seksuaalinen perverssio heteroudesta alkaen, niin ihmisen on siinä tilanteessa mahdotonta nähdä mitään vikaa käytöksessään. Niin raiskaajat kuin pedofilitkin ovat omasta mielestään täysin viattomia, puhumattakaan heteroista. Ensimmäisen chakran eläjiä ei voida syyllistää, koska heiltä puuttuu täysin henkinen minuus, joka vain voisi nousta ensimmäisen chakran yläpuoliselle näköalapaikalle.
Jos halutaan synnyttää syyllisyyden tunne ihmiseen, niin se onnistuu vain sellaisiin syyllisiin, jotka ovat nousseet kehityksessä ensimmäistä chakraansa ylemmäksi. Nähdään, että ensimmäisen chakran tasolla ihminen on ikään kuin täysin tunteeton, psykopaattinen. Haaravälistään elävä ihminen kokee, että kaikki ovat häntä vastaan; että vain hän ja kaikki hänen laillaan uskovaiset ovat viattomia.
Käsitys on täysin oikea, kun katsotaan asiaa fyysiseltä kantilta. Syvimmillään ihminen näkee tosiaankin kaiken yläpuolellaan eli kehittyneemmän olevan uhkana hänen syvyydelleen. Kaikkein fanaattisimmat uskovaiset ovat juuri niitä, joiden ainoa elämä tapahtuu seksuaalienergian kautta. Voidaan todellakin sanoa, että ihmisen syvin ja samalla syvällisin kohta on hänen haaravälinsä. Syvällisimmät ihmiset ovat seksistisiä, omasta haaravälistään hurmioituneita.
Seksuaalinen ihminen on äärimmäisen herkkä kaikelle ajalliselle ja materiaaliselle. Ihmisen keho on jo itsessään täysin materialistinen, joten herkimmillään ihminen on silloin, kun hänen kehonsa tunne-elementtejä rämpytellään. Kehon tunne-elementeistä kaikkein korkeimman äänen antaa haaraväli -- kun taasen ihmisen aivot ovat vastaavasti täysin tunteettomat.
Kun ihminen kehittyy henkisesti, se tarkoittaa ajallisesti ja fyysisesti sitä, että hänen fyysinen kehonsa ja ajallinen mielensä reagoi jatkuvasti yhä heikommin ajallisiin viesteihin. Mitä henkisempi ihminen on sitä vähemmän häntä loukkaa mikään niin sanottu uskonnollinen pilkka tai seksuaalinen häirintä. Seitsemännen chakran kautta elävä ihminen ei voi kokea minkäänlaista uskonnollista loukkaantumista, eikä kuudennen chakran tasolla oleva ihminen edes ajattele vaatia muilta mitään anteeksi antoa.
Jeesus ei koskaan opettanut, että ihmisten pitäisi vaatia toisilta anteeksi antoa, Jeesus sanoi, että ihmisellä tulee olla anteeksi antava mieli. Sellainen mieli voidaan saavuttaa vain henkilökohtaisella tutustumisella elämään. Elämään ei voida tutustua siten, että oma kehollisuus ja sen tunteet ovat kaikki kaikessa.
On totta, että ihmisen henkisen polun lähtökohta on täysin fyysinen ja täysin seksuaalinen. Mutta ihmisen ei tule jäädä hekumoimaan fyysisyydellään ja seksualisuudellaan. Seksuaalisuuttaan ja fyysisyyttään korostavat ovat äärimmäisen loukkaantumisherkkiä. Nykyisin huomataan selvästi, miten yhä suuremmat joukot ihmisiä näyttävät olevan suorastaan ammattiloukkaantujia. Itsensä loukkaajat ovat kaikkein äänekkäin populaatio, mitä ikinä on elänyt.
Ihmisen pitäisi edes jotenkin päästä pohtimaan, mikä saa hänet kokemaan loukkaantumistaan, milloin mistäkin asiasta. Sellainen omien tunteiden pohtiminen nostaisi ihmisen ylös siitä pohjamudasta, missä hän ei voi mitään muuta kuin vollottaa, miten tuo tai se tai jokin loukkaa häntä.
Olkaa lasten kaltaisia. Lapset eivät loukkaannu uskonnollisista puheista, eikä seksuaalisuus loukkaa lapsia. Ei ole lainkaan järkevää väittää olevansa aikuinen, jos loukkaantuu jonkun toisen mielipiteistä. Lapset ovat luonnostaan henkisiä, koska he eivät voi eivätkä pysty loukkaantumaan aikuisten opillisista hölynpölypuheista. Aikuisen tulisi ottaa oppia lapsista ja selvittää tarkkaan itselleen, miksi lapsi voi puhua mistä asiasta tahansa ilman loukkaantumista.
Blogi: Tunneäly selitetty

torstai 5. huhtikuuta 2012
Kristillisyys ei ole kehitysmaalaisuutta
Kiirastorstain sanoma kuuluu kaikille mielensä pahoittajille ja ammattiloukkaantujille:
Kuinka monta kertaa minun tulee vaatia toiselta anteeksi pyyntöjä? Ihanko seitsemän kertaa?
Kristinuskonnon noudattajan ei kuulu vaatia anteeksi pyyntöä. Sen sanoo selvästi Kristus Jeesus, joka ei koskaan sanonut, että uskovaisen pitää pyytää anteeksi. Evankelisluterilainen uskovainen ei voi loukkaantua esimerkiksi maahanmuuttokritiikistä tai rasismista, puhumattakaan siitä, että kristittyä loukkaisi jokin pilkkapuhe Jumalasta tai uskonnosta. Kristinuskonnon noudattaja ei voi kieltää ihmisiä puhumasta mitä tahansa, koska sen uskonnon pääsanoma on, että:
Älä loukkaannu! Älä pyydä anteeksi; Anna anteeksi!
Koska Suomi on kristillinen maa, ja koska valtiovalta hakee siunausta joka vuosi kristinuskonnon kirkolta, niin silloin Suomen valtio ja sen lainsäätäjät eivät voi mitenkään kieltää ihmisiltä puheen vapautta puhua ihan mitä tahansa -- koska kristinuskovaisen ei tule milloinkaan esittää toiselle mitään anteeksipyyntöä, vaan:
Toisen puolesta loukkaantujat, itsensä loukkaajat ja ammattiloukkaajat eivät ole kristittyjä. Koska kuitenkin suomalaisista kristittyjä on vielä ainakin seitsemänkymmentä prosenttia, niin silloin Suomessa vallitsee laittomuus, jos täällä vaaditaan anteeksipyyntöä jonkun puolesta tai loukkaannutaan vaikkapa siitä, että romaneita/muslimeita kutsutaan jollakin nimellä.
Kaikki uskonot ovat erilaisia ja mikään uskonto ei arkielämässä ole tasa-arvoinen minkään toisen kanssa. Olisi tietysti ihanteellinen tilanne, että kaikki uskonnot olisivat tasa-arvoisia, miuta sellaista ei voi milloinkaan saavuttaa, koska täydellinen tasa-arvoisuus arvoissa on sitä, että olisi yksi ainoa uskonto.
Kaikki uskonnot pyrkivät maailman herruuteen. Tämä on mitä ilmeisen tosiasia, jonka voi kieltää vain silloin, kun ei millään tavoin halua nähdä totuutta: Belgistan? Sharia Showdown Looms in Brussels
Jos vain Suomessa ei niin herkästi vaadittaisi anteeksipyyntöä, vaan oltaisin kristillisiä, niin silloin me vähät välittäisimme esimerkiksi itsensäloukkaajien vaatimuksista, emmekä olisi millänsäkään,. jos joku muslimi vollottaisi ja vaatisi anteeksi pyyntöä
Lainsäätäjien epäkristillisyys on johtanut siihen, että nyt tuomioistuinten ajasta suurin osa kuluu itkupillien mielettömien asioiden hoitoon.
Anteeksi pyynnön vaatiminen on antikristillisyyttä
Kristinuskontoa vähemmän kehittyneet uskonnot vaativat ihmisiltä anteeksiannon sijaan anteekipyyntöä; ilon ja vapauden sijaan orjuutta ja loukkaantumista. Kristilinen maailma oli saavuttanut maailnman herruuden niin moraalissa kuin tieteessäkin, koska me länsimaalaiset emme ennen näitä aikoja olleet mitään ammattiloukkaantujia.
Islamin ja muiden kehitysmaiden kehittymättömien uskontojen invaasion myötä länsimaalaisuuteenkin on nykyisin pesiytytnyt tuo täysin mieletön himo kaikenlaiseen kaikesta loukkaantumiseen. Länsimaalaisuus on kadottamassa kaiken saavuttamansa sydämen sivistyksen ja ottamassa sen tilalle primitiivisten uskontojen barbaariset tavat, joista mielettömin on loukkaantuminen.
Onneksi kehitysmaa-käsite ei ole vielä kiellettyjen sanojen listalla, joten siitä voi vielä vetää esille sen opin, että kehitysmaa ei voisi olla kehitysmaa, jos sen kulttuuri ja uskonto olisi oikeasti tasa-arvoinen länsimaalaisuuden ja kristillisyyden kanssa.
Olisi mieletöntä sanoa, että kehitysmaan kulttuuri olisi kehittynyttä kulttuuria. Kehitysmaa ovat sekä uskonnoltaan että kulttuuriltaan yhtä kehittymättömiä kuin kyseinen maakin, -- koska muussa tapauksessa politikko olisi mielenvikainen, jos hän kutsuisi kehittynyttä kulttuuria kehitysmaaksi, mitä tulee näiden käsitteiden yleisesti hyväksyttyyn käyttötapaan. Kehitysmaata ei voi erottaa sen maan kulttuurista yksinkertaisesti siksi, että kehitysmaan kulttuurista johtuu maan kehittyneisyyden taso.
Kehittyneiden maiden kulttuurit ovat kehittyneitä,
joka on yhtä pitävää sen kanssa, kun sanotaan:
kehitysmaan kulttuuri on kehittymätöntä.
Ylläolevasta huomataan heti, että jos poliitikko pitää jotakin maata kehitysmaana, -jonka todisteena on esimerkiksi kehitysapu-, niin silloin tuo poliitikko pitää sen maan kulttuuria ja uskontoa vähemmän arvokkaana kuin kehittyneen maan kulttuuria ja uskontoa.
Huomataan selvästi, että poliitikkojen puheet uskontojen ja kulttuurien tasa-arvoisuudesta ovat vailla minkäänlaista faktapohjaa, sillä jos meillä olisi todellinen kulttuurien ja uskontojen tasa-arvo, niin silloin meidän ei tule antaa millekään maalle minkäänlaista kehitysapua, eikä meidän tule ottaa vastaan elintasopakolaisia, koska nuo molemmat todistavat kiistatta ja eittämättä sen, että kulttuurit ja uskonnot eivät ole samanarvoisia.
Kehitysmaa-käsite on itsessään rasistinen, jonka sanoja tulee jo tahattomasti väittäneeksi sen maan kulttuuria ja uskontoa kehittymättömiksi. Samoin kehitysapu on rasistinen teko. Samoin elintasopakolaisten vastaanottaminen on rasismia. Jne. Sillä kehittyneet maat eivät aiheuta toinen toisilleen sellaista, jota kehitysmaat aiheuttavat kehittyneille maille.
Anteeksi antaminen on ainoa tie kehitysmaan kulttuurin ja uskonnon kehittymiselle. Sillä jos kehitysmaan ihmiset eivät opi anteeksi antoa, niin silloin he eivät voi myöskään kasvaa ihmisinä. Me emme pysty auttamaan kehitysmaita kehittymään siten, että alamme täällä loukkaantua milloin mistäkin asiasta. Kehitysmaiden ihmiset oppivat anteeksi antamisen kulttuurin vain siten, että me länsimaalaiset emme loukkaannu - joka käytännössä olisi sitä, että me emme ottaisi kuuleviin korviinkaan maahanmuuttajien ja niitä suvaitsevien valituksia rasismista tai uskonnonpilkasta.
Loukkaantuminen alentaa ihmisen ja saa hänet käyttäytymään tavalla, joka aikaa myöten alkaa aiheuttamaan pakolaisuutta; mitä useammat ihmiset alkavat vaatimaan anteeksipyyntöä --alkavat ammattiloukkaantujiksi-- sitä vähemmän vapautta meillä tulee olemaan.
Maailmamme ei kehity sillä, että alamme käyttäytymään kehitysmaalaisittain.

’Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?’ Jeesus vastasi hänelle: ’Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.Antakaa, niin teille annetaan

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)