Näytetään tekstit, joissa on tunniste energia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste energia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. elokuuta 2018

Voimalinjojen hintapolitiikka

Kumpi maksaa enemmän: Yhden atomivoimalan rakentaminen vai koko Suomen sähköverkon rakentaminen? Monta tuhatta kilometriä sähköjohtoja voisi kaivaa maahan yhden atomivoimalan hinnalla?
Ei tarvitse käyttää edes isoaivojaan, kun tajuaa, että sähkön siirrossa on kyse Suomen kansan ryöstöstä, johon osallistuvat kaikki poliitikot.

MT, 5.2. 2018: Sähkön siirto jopa 70 prosenttia sähkölaskusta – Tilanne ärsyttää maaseudulla asuvia.

Tämä tilanne muistuttaa ruuan tuotantoa versus ruuan kuskausta:
Ruuan alkutuottajat saavat sadasosia siitä, mitä kuluttaja maksaa.

Sähkön alkutuottajat näyttävät silti pärjäävän hyvin, vaikka hekin saavat vain murusia tuotteensa loppuhinnasta, josta heti huomataan, miten valtavia voittoja johtojemmarit saavat.

Kymmenen miljardin euron hintaisen Olkiluoto Kolmosen kytkeminen sähköverkkoon ei nosta sähkön hintaa, mutta auta armias, jos joku johtojemmari piilottaa kuparia maahan muutaman kilon, niin tulee kauhee poru, jos se ei saa nostaa sähkönsiirtohintoja!

Vähän vertailevaa tietoa: 120 kilometrin pituinen Päijännetunneli maksoi alle 200 miljoonaa euroa, eli muutama prosentti yhden atomivoimalan hinnasta, joten jo on kumma, jos 10000 kilometriä johtoa maahan kaivettuna maksaisi edes tuota summaa, kun vain pieni osa sähköjohdon tarvitsemasta ojasta olisi kallioista maastoa.

Johtopäätös: Johtojemmareille kuuluisi vastaava osuus siirtämänsä tuotteen loppuhinnasta, minkä saavat jyväjemmarit kaupan hinnasta.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Yhden sauvan ydinvoimala

HS, 30.12. 2017: Pienet ydinvoimalat herättävät keskustelua jo Suomessakin – VTT:n mukaan ydinvoima sopisi kaukolämmön tuotantoon pääkaupunkiseudulla.
Jyrki Kasvi, 3.1. 2018: Ydinmiilu joka pitäjään.

Kirjoitin jo 1980-luvulla, että Tampereen keskustan alle pitäisi rakentaa ydinvoimala. Olin jo silloin tamperelaisena sitä mieltä, ettei ydinvoimalan tarvitse olla mikään valtakunnan tasoinen, vaan kaupungin sähkön -ja lämmön tuottoon riittäisi sellainen yhden sauvan ydinvoimala.

Suomen poliitikot hukkasivat jälleen yhden tilaisuuden tehdä Suomi suureksi taas. Jos silloin oltaisiin alettu kehittämään kaupunkiluokan yhden sauvan ydinvoimalaa, niin nyt Suomi ja maailma olisi vapaa hiilivoimasta, eikä kukaan puhuisi mitään kasvihuonepäästöistä.

US, 4.2. 2016: Professori äimänä: Suomi teki taas ”digitat” – Miksi poliitikot myivät varman rahakoneen?
US, 29.12. 2017: TE: Suomen sähköverkkoa myytiin taas – jättihinta jättää Carunan varjoonsa.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Zen ja Kivien kasaamisen taito

Punttisaleilla painoja nostelleet tutkijat ovat yllättäen löytäneet jälleen uuden nollan; Heidän mukaansa lihaksien käyttämisellä ja älyllä on jonkinlainen yhteys:
KL, 30.10. 2016: Nosta puntteja, tulet älykkäämmäksi

Voipi olla perääkin yllä olevassa jutussa. Mutta itse suosittelen kivilinnan rakentamista, koska siinä oikeasti lihakset ja kognitio joutuvat toimimaan yhteistyössä, joka on tyystin toisenlaista yhteyttä kuin punttisalilla, missä rautaa nostetaan paikasta A paikkaan A -- punttisalilla ei tarvitse vaivata aivoja.
Muutenkin olen sitä mieltä, että punttisaleilla ihmisen lihastyövoima menee tyystin hukkaan. Ajatelkaas vaikka sitä, jos Tony Halme olisi punttisalin rautojen sijaan nostellut metsässä kiviä, niin nyt meillä olisi tuhannen tonnin kivilinna joka olisi oikea fyysinen jälki Tony Halmeesta. Rautojen nostelulla ihmisestä ei jää planeetalle mitään jälkeä jälkeen jääneille.

Tämä on todellakin jälkeenjääneiden planeetta, pahempi kuin apinoiden planeetta.

Kivilinna on kuin pato, joka patoaa lihastyön, kun taasen punttisaleilla lihastyö valuu tyystin harakoille. Jos poliitikot todella haluavat ihmisistä terveitä, niin heidän pitää antaa kaikille oikeus kivien kasaamiseen. Kun jokainen saisi jättää itsestään kivisen jäljen, niin silloin ihmiset eivät niin kovasti hinkuisi pääsyä tosiTV-pelleilyihin.

Toisaalta, jos ihmisiltä kielletään edelleen järkevä ja kaikkia hyödyttävä älyllinen lihastyö, niin sitten punttisalien laitteisiin tulisi ympätä sähkögeneraattoreita ja ikääntyvät ihmiset pitää asuttaa punttisaleille tekemään sähköä nuorison älylaitteille, jotta nuoret voisivat hinkua atteettomina internetrunkkaajina muodin mukaisen mukapersoonallisuutensa esille tuomista.

Youtube, 19.10. 2016: Eläköön nationalismi! / historijoitsija Teemu Keskisarja
IS, 30. 10. 2016: Esa, 55, on rakentanut omin käsin kokonaisen kylän uppotukeista – missään muualla ei ole vastaavaa

EHDOTUS: Esitän, että kaikilta mitattaisiin vuoden alussa lihasvoima. Jos se on vuoden lopussa sama tai suurempi, niin ihminen saisi jonkinlaisen verohelpotuksen tai voutserin tai yhden kuukauden vuokran ... tietysti progressivisesti, että mitä enempi on tullut voimaa ja mitä enempi on tuottanut sähköä punttisalilla sitä suurempi olisi kansalaisboonukset.
Ja päin vastoin; Jos lihasvoima olisi heikentynyt, niin ihminen saisi joko sakkoa tai pakkotyötä Talvivaarasta

tiistai 27. syyskuuta 2016

Yhteispohjoismaiset arvot hukassa

Oi niitä aikoja, kun poliitikot pystyivät vielä puhumaan yhteispohjoismaisista arvoista. Siitä ei ole montaa vuotta kulunut, kun perussuomalaisia vaadittiin kunnioittamaan yhteispohjoismaisia arvoja.

Onneksi nykyään poliitikot itsekin tajuavat, miten typerää se olisi, jos he vaatisivat suomalaisia kunnioittamaan yhteisiä arvoja, kun samaan aikaan politikot vaativat suomalaisia kunnioittamaan maahanmmuuttajien arvoja, joilla ei ole juuri mitään yhteistä sen suomalaisen arvomaailman, jolla Suomi nostettiin niin ylös, että nyt sen potentiaalienergialla pyöritetään taikaseinämäistä koko maailman sossua, mutta hiipuvalla tahdilla.
Yhteiset arvot
Arvoliberaaleilla ei voi olla omia arvoja, joiden noudattamista he muilta voisivat rehellisesti vaatia. Arvoliberaalisella asenteella ei voi kasvattaa edes lapsia, koska arvoliberaali joutuu pakosta ajattelemaan, että lapsella on varmasti synnynnäiset arvot, joiden mukaan lapsi voi elää hyvää elämää tarvitsematta mihinkään vanhemman arvoja.

Kysyn nyt ihan huvikseni, ymmärtävätkö poliitikot sitä, että maahanmuuttajilla on myös yhteiset arvot, joita he ovat sitoutuneet noudattamaan jo varhaislapsuudessaan? Ja juuri sen takia maailmassa on meneillään historian massiivisin maahanmuuttoaalto, koska maahanmuuttajat ovat noudattaneet omia yhteisiä arvojaan, mutta kieltäytyvät omaksumasta niitä länsimaisia vapauden, veljeyden ja tasa-arvon arvoja, jotka nousivat keskiajalla esille, kun maallinen ja hengellinen valta erotettiin toisistaan.

Nytkö on maailmaan ilmestynyt teokraattinen hallitusmuoto, jolla olisi luonnostaan yhteispohjoismaiset arvot? Mitä vittua! Suvakkien mukaan Suomelle ei voi tapahtua mitään pahaa, vaikka Suomi muuttuisi islamilaiseksi vallaksi, koska suvakkien mukaan islamin arvot ovat yhtä hyviä kuin suomalaisilta vaadittavat yhteispohjoismaiset arvot!

Onhan se erinomaisen typerää uskoa, etteivätkö tänne tunkeutujat aikuiset ymmärtäisi yhteisten arvojen merkitystä yhteisön ylläpitämiseksi. Ei voi olla sellaista aikuista, joka ei ymmärtäisi yhteisten arvojen todellista arvoa yhteisön hyvinvoinnille ja sen olemassaololle.
Jo mikä tahansa äärivasemmistolainen busseja poltteleva änkyräterroristiyhmäkin vaatii jäseniltään yhteisiä arvoja.
Jos se olisi niin, että myös maahanmuuttajilla olisi arvoinaan pohjoismaisten arvojen arvoiset arvot, suomalasisten arvojen veroiset arvot (kuten oppivelvollisuus, uskonnonvapaus, tasa-arvo, luottamus, turvallisuus, yksilönvapaus ja yksityisyyden suoja), niin miksi sitten heitä pitää kotouttaa tai miksi kummassa ylipäätään puhutaan heidän arvoista ja meidän arvoista?
Koska maahanmuutajilta ei vaadita yhteisiä (ns. pohjoismaisia) arvoja, niin siksi maahanmuuttajat vaativat yhä äänekkäämmin suomalaisilta niitä arvoja, joita he pitävät yhteisinä arvoinaan, joiden noudattaminen on saanut aikaan vain sotaa ja kärsimystä.

Jokaiseen uskontoon ja joka ikiseen puolueoppiin kuuluu, että vain heidän omilla arvoillaan ihmiskunta voi selviytyä. Niinpä sen pitäisi olla kaikille selvää, että jos Suomessa sallitaan uskonto, jonka arvot eivät ole kasvaneet yhdessä Suomen kehittymisen kanssa, niin se merkitsee kaiken sen tuhoutumista, jonka ansiota Suomi on.

YK-liitto, syys2013: Pohjoismaiset arvot herättivät keskustelua Hanaforum-seminaarissa

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tuulivoiman ja maahanmuuton samuus

What is common between wind turbines and immigration?
The Only Religion of Peace

The future must not belong to those who slander the prophet of Islam

The future doesn't belong to those who insult the wind power

Monikulttuurisuus vaatii energian lähteiksi juuri tuulivoimaloita, koska monikulttuurinen ihminenkin toimii tuulen mukaan.




Mitä yhtäläistä on tuulivoimaloilla ja maahanmuutolla?
  • Molemmat luovat värinää yhteiskuntaan
  • Tuulivoimala on kuin minareetti, josta kuuluu ulvontaa
  • Molemmat vaativat positiivista syrjintää
  • Molemmat räjähtävät palamaan, jos saavat liikaa polttoainetta
  • Molemmilla on syöttötariffit
  • Sateenkaari-ihmisten mukaan se on jännää, kun ei tiedä, miten mamu käyttäytyy ja kun ei tiedä, milloin seinästä tulee sähköä.
Vakautta haluavat tykkäävät satasella monokulttuurista ja tasaisesta energiantuotosta, kun taasen monikulttuurisuutta vaativat haluavat juuri sellaista energiantuontoakin, josta ei tiedä, milloin se räjähtää ja mettelöi ja sekoittaa markkinat.

Tuulisähkö on kuin islamisti: Ole koko ajan varuillasi, koska et voi tietää, milloin saat siltä hyvää, mutta useimmiten et saa siltä mitään

torstai 18. elokuuta 2016

Muistimetallimoottori rohkeille suomalaisille

Tässä olisi pelle pelottomille uusin idea, jolla suomalaiset
voisivat ruokkia seuraavat sata vuotta varpuskansakuntia:
Muistimetallimoottori (nitinol heat machine)

Tosin tuolle on jo olemassa monia patentteja, mutta aina voisi keksiä uuden tavan, jolle voisi hakea uuden patentin. Se, mikä tässä minua suuresti ihmetyttää, on siinä, minkä hitsipillin takia insinöörit eivät ole kehittäneet näitä vapaaenergiasydeemejä arkikäyttöön?

Luulen, että insinöörit on saatu uskomaan, että jos patentin nimessä esiintyy sana FREE, niin silloin se on vääjäämättä höpöä, johon koskettava muuttuu yhtä höpöksi.

Toinen syy on se, että öljy- ja kivihiiliteollisuus ei salli mitään, mikä turmelisi öljyn energialinjoista. Ja aseteollisuudelle se olisi katastrofi, jos öljyn synnyttämiä sotia ei syntyisikään: Miettikää sitä, että jos 70-luvun öljykriisin seurauksena näitä free energiasysteemejä olisi kehitetty energian tuotantoon, niin silloin mitään arabikatuja ei olisi syntynyt, eikä meillä olisi mitään hitoriaa Persianlahden sodista ja kehitysmaatkin olisivat joutuneet itse kehittämään itseään
-- Öljyn historian aikana öljymaiden kansalaisille on kehittynyt semmoinen vakiintunut tapakulttuuri, ettei heidän tarvitsekaan itse tehdä mitään oman kehityksensä puolesta.

Meillä on hyviä nikkeliesiintymiä, kuten Talvivaara.
Muistimetalli on nikkelin ja titaanin seosmetalli. 1 + 1 = 2
Wikipedia: Geothermal energy + 2 = 3+

torstai 26. maaliskuuta 2015

Flight 4U 9525 Barcelona to Paradise



Tapahtumat seuraavat toisiaan. Kaikki lähdemme täältä tavalla tai toisella. Me virtaamme; me olemme virta. Olen vuosia sitten havainnut kummallisen ilmiön, että erikoiset tapahtumat tuppaavat tapahtumaan kolmen tai ainakin kahden sarjoina. Me elämme kosmoksessa, jonka osia me olemme. Me emme ole yksin emmekä yksilöitä, vaan me kuulumme kokonaisuuteen, joka ei ole sattuman kauppaa.

En tarvitse tämän toteamiseen mitään uskontoa, Minulle riittää ne aistit ja ominaisuudet, joiden tiedän olevan samoja kaikkialla maailmankaikkeudessa. Meidän ominaisuudet ovat samoja, joita on Jumalallakin. Jumala näkee kuin mekin. Hän tuntee niin kuin me. Voimme varmuudella sanoa hänen jopa kuulevan, koska meissä oleva kosminen järki tietää meidän ominaisuuksien tulevan hänestä.
Jokainen, joka uskoo jollakin tavalla elämää olevan kaikkeudessa, todistaa tahattomasti, etteivät aistimme ja ominaisuutemme ole sattumaa, koska niiden uskotaan säätöineen kuuluvan mille tahansa extraterrestriaaliselle olennolle. Emme ole lastuina laineilla, eikä meidän luojamme ole sattuma. Jonkun täytyy tietää kaikki kaikesta; Kaikkeudelle meissä ei voi olla mitään tuntematonta, koska muutoinhan me emme voisi elää, jos meissä olisi vähäinenkin ripaus jotakin toista todellista, joka ei olisi Luojamme luomaa. Kaikella reaalisella on yksi ja sama lähde ja keskus.

Mitä tahansa meille yksilöinä tapahtuu, niin ymmärrän, ettei meidän olemuksessa mikään sellainen voi kadota, joka on totta ja todellista. Sen sanoo jo häviämättömyyden lakikin; mikään todellinen ei voi hävitä; Kaikkeudessa ei ole pohjatonta nielua. Kehomme voidaan hävittää, mutta minulle se on vain hardwarea, joka voidaan ja joka täytyy vaihtaa uuteen.

Blogi, 08.3. 2010: Kolmas aalto
Blogi, 9.12. 2009: Kolmen sarjoina
Blogi, 26.7. 2009: Ei sattuma
Blogi, 10.1. 2013: Kolminaisuus ja Synkronisiteetti
Blogi, 20.8. 2010: Kolmen koplat

torstai 13. joulukuuta 2012

Valtio markkinavoimana-energiatodistus

Saako asukas vähemmällä rahalla energia-arviotodistuksen -tai myytyä asunnon-, jos hänen asuntonsa on energiaa säästävä? Vastaus: Ei saa, koska valtion ainoa tarkoitus on vain nostattaa elinkustannuksia; keksiä täysin turhia maksuja.

Että jälleen kerran poliitikot onnistuivat todistamaan valtion olevan markkinavoima numero yksi. Asumisen ja elinkustannusten nousu johtuu yksinomaan poliitikoista:
IS, 13.12. 2012:  Mistäs tämä putkahti?
500-700 euron pakollinen maksu talonsa myyjälle tai vuokraajalle
:
"Arvostelijoiden mielestä halvemmalla voisi päästä, jos Suomessa otettaisiin Ruotsin mallin mukainen energiatodistus, jossa todistuksen lähtökohtana olisi toteutunut energiankulutus."
Mitähän poliitikoiden päässä liikkuu. Ei paljoa vaadita, kun ymmärtää, että sähkö-/lämmityslasku kertoo tarkasti, miten paljon energiaa joku talo vie. Muuallakin kulutus lasketaan toteutuneen kulutuksen mukaan. Selvästi poliitikot haluavat vain ja ainoastaan nostattaa kaikkien elinkustannuksia, jotta he voivat pika pikaa julkistaa, että me tarvitaan lisää palkkaa, kun oomma taas säätäneet (turhia) lakeja niin paljon.

Etäluettavista mittareista ei saada nyt täyttä hyötyä, koska poliitikoiden mukaan niistä ei voi tehdä johtopäätöksiä, paljonko talo kuluttaa. Kaikki energia muuttuu lämmöksi, myös laitteiden kuluttama energia, ja siten se lämpöenergia pienentää lämmitykseen käytettävää energiaa. Toisaalta, jos talo on tiiviisti tehty, niin kesällä sitä pitää viilentää suunnilleen samalla määrällä energiaa mitä talvella kului lämmitykseen.
Talon kuluttama energia on siis lämpötason ylläpitämiseen kulunut energia plus laitteiden käyttämä energia. Sähkölämmitystalossa ne molemmat nähdään etäluettavasta mittarista. Öljylämmitystalosta myös öljylaskusta. Ja kaukolämmityksen piirissä se tieto on myös jostain saatavilla. Sekä lisäksi: Myös talon sisällä olevat ihmiset pitää laskea mukaan; ihmisen jatkuva antoteho on noin sata wattia. Kaikki muu energian mittaaminen on huuhaata.

Ja mitä valtiolla on tekemistä omavaraisten talojen energiatodistuksien kanssa? Jos talossa on vihreiden mieleiset vermeet, joilla pystyy tuottamaan talon tarvitseman energian lämpöön, laitteisiin ja kylmään, niin silloin se ei varsinaisesti kuluta valtio pennin vertaa.

Vihreän energian käyttö ei ole vaarallista ympäristölle, joten talot, jotka käyttävät vihreää energiaa, eivät ole vaaraksi kelleen muulle paitsi poliitikoille, jotka tarvitsevat kipeesti rahaa heittääkseen sitä Etelä-Euroopaan, missä ei ole kuultukaan mistään talojen lämpöeristeistä.

Kreikankin talot ovat yksinkertaisia seiniä ja ikkunoita, joita pitää talvella lämmittää pirusti ja kesällä jäähdyttää helvetisti. Ja varmaa on, että jos Urpilainen ehdottaisi Kreikan poliitikoille, että te saatte kerättyä kreikkalaisilta miljardeja, jos vain laitatte joka talolle laskennallisen energiakulutustodistuksen, niin sellainen politiikka merkitsisi itsemurhaa. Tilanne paranoituisi siitä kovasti, kun kreikkalaisilta alettaisiin periä asumistuloa myös: Kreikkalaiset ansaitsevat 50 miljardia asumisella

Suomessa on noin 2 800 000 asuntoa, joista joutuu maksamaan ainakin kerran energiatodistuksen, joka tekisi jotain kolme miljardia. Ja ei riitä hallitukselle, että asuntoon on tehty kerran arvioperustainen kulutustodistus, vaan se pitää tehdä joka kerta, kun asunnon asukas vaihtuu.

Poliitikot ovat keksineet keinon, jolla he pitävät ihmiset muuttohaluttomina. Tämä ei tietysti koske maahanmuuttajia, joiden talojen/asuntojen energiatodistuksen maksaa valtio ja niin he edelleenkin muuttavat maalta Hesaan.

Blogi 24.8. 2009: Valtio rahastaa

PS. Odotan edelleen, milloin poliitikot saavat aikaan älytuloveron: Rikkaat selvästi ansaitsevat pelkällä ajattelulla satoja miljardeja joka vuosi, joka jää nyt verottajan ulottumattomiin, koska poliitikot eivät ole hoksanneet, miten ihminen rikastuu joka kerta, kun hän ajattelee.

Poliitikoiden ei olisi tarvinnut lainkaan rokottaa taas kansalaisia, kun he olisivat vain keksineet, että heidän nerokkaat ajatuksensa ovat tuloa jo sinänsä.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Ihmisen syvin olemus

Esipuhe: Jumalan amnesia-Ihmisen syvin kohta
Katselin tuossa juuri Pressiklubia, missä Ruben Stiller kihelmöi Päivi Räsäsen kanssa. Piispa Kari mäkinen ohjelman loppupuolella puolella puhui hyvin syvällä ihmisessä liikkumisessa. Tässä selvitän, mikä on ihmisen syvin kohta.
Usein väitetään, että ihmisen syvin kohta on jossakin hengellisyydessä. Että ihmisen pitää kilvoitella tai jopa paastota ja ruveta harjoittamaan askeesia, itsensä kiduttamista, päästäkseen syvimpään ihmisyyteen. Mutta! Asia on juuri päin vastoin; Ihminen pääsee kaikkein syvimmälle vain siten, että hän heittäytyy ikään kuin virran vietäväksi. Uskonnolliset ja seksuaaliset ihmiset tietysti eivät pysty ymmärtämään, mitä syvyyttä on jossakin heitukkamaisuudessa tai lapsen omaisessa elämässä. Mutta ei voi mitään. Todellisuudessa ihmisen ei todellakaan tarvitse tavoitella jotakin opillista elämää ollakseen oikeasti kaikkein syvimmällä ihmisyydessä:

Ajallisen ihmisen syvin kohta se, mikä muuttaa ihmisen tunteet negatiiviseksi.


Ihmisellä on sitä kevyempi olo mitä positiivisempi hän on. Puhutaan leijumisesta. Henkisyys ei koskaan ole saavutettavissa opeilla, väellä ja voimalla, koska henkisyys on kaikkein kevyin olomuoto. Kaikkein korkein kohta, mitä ihmisessä on ei suinkaan ole sukupuolisesti tunnistettavissa.

Fyysisen ihmisen syvin kohta on kuin maapallon syvin kohta, missä aineen ominaispaino on kaikkein suurin. Ihmisen syvyydessä ihmisen mielen ominaispaino on kaikkein raskain. Syvimmällä kohtaan ihminen on kaikkein raskasmielisin, ja raskamielisyydessään ihminen on kaikkein tuhoisin.

Ihmisen syvin olemus on kaikkein kauimpana henkisyydestä. Herkimmillään ihminen ei suinkaan ole henkisyydessä, vaan juuri silloin, kun hän on kaikkein raskasmielisin. Ihmisyyden pohjalla ihminen on nurkkaan ahdistettu, missä hän ei voi enää taantua syvemmälle, vaan ainoa keino puolustautua on nousta vastarintaan -ylöspäin-, jolloin jokainen oppeja hokematon näyttäytyy sellaiselle vihollisena ja harhaoppisena, suvaitsemattomana tai rasistina.

Uuden Ajan henkioppaissa puhutaan Chakroista, tai seitsemästä kehästä.
Ensimmäinen chakra on kaikkein alin chakra. Kyseinen chakra sijaitsee ihmisen alaruumiin kohdalla, jossakin sukupuolielinten tietämillä Historia on opettanut, että ihminen loukkaantuu kaikkein herkimmin silloin, kun hänen omakuvaansa loukataan. Ihmisen omakuva on kaikkein selvin sellaisille, joiden elämän täyttää seksuaalisuus. Seksuaalisilla ihmisillä on kaikkein suurin ja loukkaamattomin Jumala, koska seksuaalinen ihminen kokee oman seksualisuutensa kaikkein pyhimpänä asianaan, jumalanaan, joka määrää ihmisen päivittäisen käyttäytymisen niin sängyssä kuin kapakassakin.

Mikään muu ei saa ihmistä niin raivoihin kuin se, jos ihminen tuntee, että hänen seksuaalista minäänsä on loukattu. Suomessakin lähes joka päivä ihmisiä tapetaan ja hakataan henkihieviriin vain siksi, että joku katsoo, että hänen seksuaalinen omakuvansa on kokenut loukkauksen.

Sen sijaan Suomessa ei tapahdu lainkaan X-uskonnon tähden vastaavanlaisia rikoksia. Mutta, jopa uskonnollisten yhteisöjen piirissä tapahtuvat väkivallan teot ovat useimmiten seurausta rikoksen tekijän seksuaalisuudesta. Nykyajassa evankelisluterilainen suomalainen on kaikkein raivoisimmillaan silloin, kun hänen jumalansa seksuaalisuutta uhataan, esim naispappeudella, joka on sama asia kuin ihmisen oma kuva.

Murskaavien todisteiden johdosta katson, että ihmisen syvin ja samalla herkin kohta on hänen haaravälinsä, eli Ensimmäinen Chakra. Tämä on täysin ilmi selvää, kun tarkastellaan vaikkapa kehitysmaiden uskovien väkivallantekoja, tai X-uskonnon pappien lapsiin sekaantumista. Jopa islamin piirissä väkivalta selittyy lähes yksinomaan seksuaalisessa kanssakäymisessä. Islam on ensimmäinen chakran ylistyshoilausta.

Muslimia ei suinkaan eniten loukkaa puhe allahista, vaan se, jos muslimin miehuus ja herruus ylitse naisen on muslimin mielestä kyseenalaistettu. Ja tuollaisen uskonnollisen loukkaantumisen suomalainen muoto on juuri tuo Jumalan puolesta loukkaantujien viha naispappeutta kohtaan ja kaikki muu Jumalan sukupuolen pyhyyttä häiritsevä puhe.

Ihmisessä on siis seitsemän chakraa, joista kaikkein alhaisin, eli syvin on se haaravälissä sijaitseva.
Mitä korkeamman chakran mukaan ihminen toimii sitä vähemmän herkkä hän on maailmalle, 
sillä ajallisuudessa ihmistä voidaan loukata vain ajallisesti!


Ihminen on kuolevainen silloin, kun hän kokee olevansa yhtä ruumiinsa kanssa. Kaikkein kuolevaisimmillaan --haavoittuvaisimmillaan-- ihminen on silloin, kun hän kokee olevansa sukupuoli, eli kun ihminen kokee elämänsä ensimmäisen chakran kautta. Aito-henkistä ihmistä ei voida loukata.

Kaikki järkitodisteet osoittavat yhteen ainoaan kohtaan ihmisruumiissa, kun puhutaan ihmisen syvimmästä kohdasta uskonnollisesti ottaen. Ihminen voi elää jalattomana ja kädettömänä, mutta ilman sukupuolisuutta voivat elää vain sellaiset ihmiset, jotka eivät ole uskovaisia.
Uskovaisuus ja henkisyys on toisensa poissulkevia.


On sanottu, että ensimmäisessä chakrassaan ihmiset ovat viattomia. Seksuaalisesti suuntautunut ihminen ei koskaan näe mitään syytä itsessään. Otetaan mikä tahansa seksuaalinen perverssio heteroudesta alkaen, niin ihmisen on siinä tilanteessa mahdotonta nähdä mitään vikaa käytöksessään. Niin raiskaajat kuin pedofilitkin ovat omasta mielestään täysin viattomia, puhumattakaan heteroista. Ensimmäisen chakran eläjiä ei voida syyllistää, koska heiltä puuttuu täysin henkinen minuus, joka vain voisi nousta ensimmäisen chakran yläpuoliselle näköalapaikalle.

Jos halutaan synnyttää syyllisyyden tunne ihmiseen, niin se onnistuu vain sellaisiin syyllisiin, jotka ovat nousseet kehityksessä ensimmäistä chakraansa ylemmäksi. Nähdään, että ensimmäisen chakran tasolla ihminen on ikään kuin täysin tunteeton, psykopaattinen. Haaravälistään elävä ihminen kokee, että kaikki ovat häntä vastaan; että vain hän ja kaikki hänen laillaan uskovaiset ovat viattomia.

Käsitys on täysin oikea, kun katsotaan asiaa fyysiseltä kantilta. Syvimmillään ihminen näkee tosiaankin kaiken yläpuolellaan eli kehittyneemmän olevan uhkana hänen syvyydelleen. Kaikkein fanaattisimmat uskovaiset ovat juuri niitä, joiden ainoa elämä tapahtuu seksuaalienergian kautta. Voidaan todellakin sanoa, että ihmisen syvin ja samalla syvällisin kohta on hänen haaravälinsä. Syvällisimmät ihmiset ovat seksistisiä, omasta haaravälistään hurmioituneita.

Seksuaalinen ihminen on äärimmäisen herkkä kaikelle ajalliselle ja materiaaliselle. Ihmisen keho on jo itsessään täysin materialistinen, joten herkimmillään ihminen on silloin, kun hänen kehonsa tunne-elementtejä rämpytellään. Kehon tunne-elementeistä kaikkein korkeimman äänen antaa haaraväli -- kun taasen ihmisen aivot ovat vastaavasti täysin tunteettomat.

Kun ihminen kehittyy henkisesti, se tarkoittaa ajallisesti ja fyysisesti sitä, että hänen fyysinen kehonsa ja ajallinen mielensä reagoi jatkuvasti yhä heikommin ajallisiin viesteihin. Mitä henkisempi ihminen on sitä vähemmän häntä loukkaa mikään niin sanottu uskonnollinen pilkka tai seksuaalinen häirintä. Seitsemännen chakran kautta elävä ihminen ei voi kokea minkäänlaista uskonnollista loukkaantumista, eikä kuudennen chakran tasolla oleva ihminen edes ajattele vaatia muilta mitään anteeksi antoa.

Jeesus ei koskaan opettanut, että ihmisten pitäisi vaatia toisilta anteeksi antoa, Jeesus sanoi, että ihmisellä tulee olla anteeksi antava mieli. Sellainen mieli voidaan saavuttaa vain henkilökohtaisella tutustumisella elämään. Elämään ei voida tutustua siten, että oma kehollisuus ja sen tunteet ovat kaikki kaikessa.

On totta, että ihmisen henkisen polun lähtökohta on täysin fyysinen ja täysin seksuaalinen. Mutta ihmisen ei tule jäädä hekumoimaan fyysisyydellään ja seksualisuudellaan. Seksuaalisuuttaan ja fyysisyyttään korostavat ovat äärimmäisen loukkaantumisherkkiä. Nykyisin huomataan selvästi, miten yhä suuremmat joukot ihmisiä näyttävät olevan suorastaan ammattiloukkaantujia. Itsensä loukkaajat ovat kaikkein äänekkäin populaatio, mitä ikinä on elänyt.

Ihmisen pitäisi edes jotenkin päästä pohtimaan, mikä saa hänet kokemaan loukkaantumistaan, milloin mistäkin asiasta. Sellainen omien tunteiden pohtiminen nostaisi ihmisen ylös siitä pohjamudasta, missä hän ei voi mitään muuta kuin vollottaa, miten tuo tai se tai jokin loukkaa häntä.

Olkaa lasten kaltaisia. Lapset eivät loukkaannu uskonnollisista puheista, eikä seksuaalisuus loukkaa lapsia. Ei ole lainkaan järkevää väittää olevansa aikuinen, jos loukkaantuu jonkun toisen mielipiteistä. Lapset ovat luonnostaan henkisiä, koska he eivät voi eivätkä pysty loukkaantumaan aikuisten opillisista hölynpölypuheista. Aikuisen tulisi ottaa oppia lapsista ja selvittää tarkkaan itselleen, miksi lapsi voi puhua mistä asiasta tahansa ilman loukkaantumista.

Blogi: Tunneäly selitetty



torstai 17. maaliskuuta 2011

Raha-altaat turvassa

FUKUSHIMA ONNETTOMUUS; vesialtaat kuivia, raha-altaat täysiä
Kun jossakin arvorakennuksessa on edes epäily tulipalosta, niin ainakin Suomessa paikalle lähetetään varmuuden vuoksi useita pelastusyksiköitä. Samoin, jos pörssissä on edes epäily osakkeiden laskusta, niin keskuspankit työntävät tuosta noin satoja miljardeja rikkaille, että rikkaiden ulina ei kuuluisi kovin pitkälle, eikä pörssin pohjattomien raha-altaiden pinta pääsisi laskuun: Talouselämä 14.3. 2011: Japani keskuspankki avasi miljardihanan:
"Japanin keskuspankki työnsi ennätykselliset 15 biljoonaa jeniä eli noin 130 miljardia euroa maan rahajärjestelmään. Käytännössä liikkeen tarkoitus on estää rahoituksen kuivuminen pankkien välisessä rahaliikenteessä ja uusien ongelmien puhkeaminen finanssisektorilla.

Japanin keskuspankki tarjoutui myös ostamaan 25 miljardilla eurolla Japanin valtion velkapapereita keskiviikosta lähtien.
"
Japanin keskuspankki ihan vaan varmuuden vuoksi pumppasi osakemarkkinoille 5 kertaa suuremman summan, mitä ensi alkuun arveltiin järistyskatastrofin hinnaksi? Ihan vaan varmuuden vuoksiko:
Iltalehti 13.3. 2011: Japanin järistystuhot voivat nousta 25 miljardiin euroon
Keskisuomalainen 13.3. 2011: Arvio Japanin järistyksestä;
Tuhot voivat nousta 25 miljardiin euroon


150 miljardia euroa osakekurssien pelastamiseen!
Sillä summalla saisi 30 kpl. viiden miljardin euron täysin turvallista ydinvoimalaa - ydinsieppareilla.
Japanin hallitukselta ei riittänyt edes polttoainetta antaa ydinvoimalakatastrofiin!


Paljonkohan Japani olisi menettänyt sillä, että se olisi välittömästi tsunamin jälkeen lähettänyt jokaiseen järkistysalueella olevaan ydinvoimalaan kymmenittäin vaikkapa dieselgeneraattoreita, tai edes polttoainetta niiden ydinvoimaloiden paloautoihin ja pumppuihin-- tai edes yksi mies lisää katsomaan pumppujen polttoainemittareita.

Suuren sähkövoimalan tuho on aina kansallinen onnettomuus. On ihka pähkähullua meininkiä se sellainen, että vastuu suuresta voimalakatastrofista jätetään yksin voimalan henkilökunnalle. Kyseessä olisi sama asia, jos yksittäiset ihmiset jätettäisiin onnettomuuden sattuessa pärjäilemään omillaan, koska heidän odotetaan pärjäilevän terveinäkin omillaan:
Esimerkiksi auto-onnettomuudessa onnettomuuden uhrit vaadittaisiin antamaan säännöllisesti raportti pelastuslaitokselle, että mikä on tilanne. "Ahaa, hyvinhän teillä on asiat, koska saamme teiltä raporttia.... Ei siis ole mitään tarvetta lähettää mitään apuja paikalle."
Jaappanin hallitus vain kuunteli raportteja voimalasta, eikä tehnyt mitään, että olisi vaikka varmuuden vuoksi lähettänyt sinne pelastuskalustoa, kuten pienissäkin onnettomuuksissa tehdään.

Miksi? Miksi kummassa Japani ei odottanut ensin kuulevansa rikkaiden ulinaa, vaan päätti heti lähettää rikkaiden avuksi 150 miljardia euroa ilman että yksikään rikas olisi ensin soittanut hätäpuhelua.. Johtuu varmaan siitä, että huolimatta Japanin hallinnon ministereiden tavasta pukea katastrofissa sininen haalari päälleen osoittaakseen kuuluvansa kansaan, niin he ovat kuitenkin sisimmältään rikkaita, jotka olivat heti hysteerisiä omien etujensa menettämisen puolesta....
Olisi kuitenkin ollut ihan kohtuuullista, että rikkaat olisivat ensin alkaneet vaatia ensiapua haavoittuneille pörssikursseille. Mutta se ei kelvannut, että rikkaat olisivat soittaneet pelastuslaitokselle, vaan Japanin hallinnon ihmisten piti välittömästi alkaa lahjoittamaan rikkaille (ja samalla itselleen) pelastusveneitä ilman mitään tolkkua.
Sen sijaan Japanin hallitus jäi vain kuuntelijaksi kuuntelemaan ydinvoimalasta kantautuvia ääniä eikä Japani hallitus tehnyt mitään niiden äänien hyväksi.

Vasta sitten, kun äänet ilmaisivat, että kansallinen tuho on jo todennäköinen, niin hallitus käski poliisin mellakkajoukoille tehdyn vesikanuuna-auton antamaan hieman apuja....
Iltasanomat 17.3. 2011: STUK: Fukushiman kohtalo sinetöityy tänään: "Poliisin mellakka-autot aloittavat jäähdytyksen kolmosreaktorista, jonka tilanne on jälleen huonontunut. USA:n mukaan nelosreaktorista on kadonnut vesi."


HYVIÄ UUTISIA:
Nelonen: Tokion pörssi kääntyi taas laskuun, mutta ei hätää, koska maailman kaikki hallitukset Japanin hallituksen johdolla ovat aina valmiina pumppaamaan pörssiin niin paljon rahaa, että sillä ei ole koskaan minkäänlaista vaaraa kuivumisesta;
Tokion pörssi ei voi kokea ydinräjähdystä,
koska niiden raha-altaat eivät voi koskaan kuivua.


Hallituksien ideologian mukaan vesi saa kuivua ydinvoimaloiden altaista, polttoaine saa loppua pumpuista, mutta maailman raha-altaista raha ei saa loppua; Poliitikot julistavat, että maailman pörssit ovat sataprosenttisesti turvattuja, mutta ydinvoimaloita ei voida täysin turvata, koska niistä voi vesi haihtua, eikä rahaa riitä vesipumppuihin.


Muslimimaailmassa miehet puolustavat kunniaansa murhaamalla naisia, kun taasen Japanin perinteikkäässä kulttuurissa miehet korjaavat kunniansa vetämällä oman vatsansa auki. Saas nähdä, miten Japanissa palautetaan kunnia, kun he ovat keskittyneet lähinnä rahapelinsä turvaamiseen.

Olemme kaikki täysin varmoja, että sähkövoimalat pärjäävät erittäin hyvin omillaan, kun niissä ei ole mitään vikaa. Olisi kuitenkin kohtuullista, että voimaloille annettaisiin apua välittömästi, kun ne ovat loukkaantuneita, kuten kaikille muillekin annetaan apuja. Rikkaille jopa annetaan jatkuvasti apua, vaikka heillä ei ole mitään hätääkään.

Hallituksia kiinnostaa vain rahan pelastaminen; Hallituksien rahalla voidaan pelastaa vain rahaa, ja muut jätetään pärjäämään omillaan: Iltasanomat: Miljonääripankkiirit pakenevat yksityisjeteillä - hinnalla ei väliä!
Iltalehti: IAEA: Fukushiman työntekijöitä altistunut säteilylle, osa "sairastunut yllättäen"

Rikkaat käyttäytyvät kuin rotat, elävät kuin rotat, vinkuvat kuin rotat:
Jos otus vaakkuu kuin ankka ja vaappuu kuin ankka, otus on ankka.

YLE: Economist: Japanin katastrofilla rajut pörssivaikutukset: "Järistystä seuraavien kolmen päivän aikana Nikkei-indeksi putosi jopa 17,5 prosenttia."

Järistystä seuraavien kolmen päivän aikana Fukushiman ydinvoimaloiden altaiden vedenpinta putosi jopa 100 prosenttia, mutta rikkaita tuo ei lainkaan kiinnosta, koska rikkaat pakenevat "laivasta" kuin rotat.
Aamulehti 17.3.-11: Japanin ydinvoimateollisuus: Salailua, peittelyä ja valehtelua?
Iltalehti 17.3.-11: Korkea säteily esti vesitykin käytön Japanissa

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ilmastomuutos ja kehitysapu

Länsimaat suunnittelevat normaalin kehitysavun lisäksi antavansa puhdasta rahaa kehitysmaille jopa tuhansia miljardeja lähimmän kymmenen vuoden aikana. Aivan käsittämätön moka, kuten on kehitysapukin.

Poliitikoille pitäisi saada jostain kiiruusti järkeä --tai muuten he tuhoavat loputkin planeetastamme. On aivan mieletöntä antaa kehitysmaille rahaa, kun sillä samalla rahalla saisi länsimaissa aikaan kerrassaan ennennäkemättömän kukoistuksen elämän kaikilla alueilla.

Kehitysmailla ei ole sellaista tietotaitoa ja teknologiaa, joka on valmiina täällä länsimaissa.

Tuhatmiljardia dollaria/euroa länsimaiden uuden teknologian yrityksiin tuottaisi varmasti muutamassa vuodessa puhtaan energian laitteita ja tuotantolaitoksia. Ei ole epäillystäkään siitä, että valtava panostus tiettyyn aiheeseen antaa tulokseksi todellisia ratkaisuja --lyhyessä ajassa. Otan esimerkiksi Yhdysvaltain kuulennot:

Preidentti Joh F. Kennedy pyysi yhdeltä tiedemieheltä -- Wenher von Braunilta- selvitystä, mitä mahdollisuuksia olisi rakentaa kuuraketti, jolla ihminen saataisiin Kuuhun ja takaisin turvallisesti. Von Braun selvitti Kennedylle asian perinpohjin. Tuloksena oli, että Kennedy antoi NASAlle määräämättömästi varoja hankkeen toteuttamiseksi. Eikä sitä voi mitätöidä sillä, että kyseessä oli kilpajuoksu USSR:n kuuohjelman kanssa.

Nyt meillä on kilpajuoksu aikaa vastaan. Aivan vastaavalla tavalla länsimaiden johtajat voisivat nyt vuorostaan olla Kennedyn kaltaisia esimerkillisin rohkeita ja antaa länsimaiden tiedemiehille ja insinööreille ja uuden teknologian yrityksille varoja ja resursseja ilman mitään määrää - tai ainakin saman verran, mitä nyt suunnitellaan heitettävän kehitysmaihin.

Sellainen loisi välittömästi suurta intoa; koko läntinen maailma saisi yhden yhteisen lähitulevaisuuteen sijoitetun päämäärän, jonka saavuttaminen olisi kaikkien yhteinen asia, eikä vähiten siksi, että sellainen antaisi valtavasti työtilaisuuksia.

Ihmiskunnalle mnikään ei ole mahdotonta, kun se saadaan yhdistymään. Ihmiskunta pääsisi Marsiinkin muutamassa vuodessa, jos vain avaruusteknologian parissa työskentelevelle annettaisiin edes puolet siitä, mitä nyt poliitikot suunnittelevat lapioivansa kehitysmaihin.

Kymmenessä vuodessa länsimaat kehittäisivät varmasti öljystä ja tulesta riippumattoman energiamuodon. Eikä sen tarvitsisi olla edes ydinvoimaa, vaan riittävän suuri panostus saisi aikaan niin valtavasti luovuutta ja uusia ideoita, että se antaisi ihmiskunnalle jonkin täysin ennestään tuntemattoman energialähteen, jos vaikka fuusiovoimalan ongelmat osoittautuisivat ratkaisettomiksi, jota ne eivät tietystikään voi olla.

Kun tuollainen kuulennon kokoinen panostus länsimaiden teknologiaan tuottaisi kestäviä energiaratkaisuja yhdessä vuosikymmenessä, niin sellaiset voitaisiin sitten vuorostaan antaa suoraan kehitysapuna ilmaiseksi kehitysmaille. Kehitysmailla ei ole mahdollisuuksia kehittää muuhun kuin tuleen perustuvia energian tuotantolaitoksia.

Huomatkaa siis: Se nyt kehitysmaille annettava ilmastoraha heitetään täysin kankkulan kaivoon. Se ei saa aikaan kehitysmaissa mitään hyvää, vaan se kuluu kehitysmaiden diktaattorien luxuselämään ja niiden hallinnon korruption kehitykseen.

Kehitysmaista puuttuu osaaminen ja tehtaat, joilla vain voidaan tuottaa puhtaan energian tekniikkaa. Afgrikassa ei ole edes terästeollisuutta omasta takaa, puhumattakaan, että siellä olisi teräksen jalostamiseen erikoistuneita tehtaita, jotka tuottaisivat edes ruostumatonta teräslevyä vaikkapa aurinkouuneja varten!

Millaista mieletöntä politiikkaa onkaan lapioida rahaa maanosaan, jossa ei ole edes aurinkopaneelitehtaita valmiina, vaan sekin kehitysraha menisi siltä osin täysin hukkaan, jos sitä käytettäisiin sellaisten korkean tietotaidon tehtaiden rakentamiseen, joita länsimaista löytyy vajaakäyttöisinä pilvin pimein. Missä on poliitikoiden logistinen taju?

Kaikki rahallinen kehitysapu on lopetettava ja se raha on annettava sinne, missä sen vaikutus on kaikkein suurin. Länsimaiden teknologia on saanut aikaan tämän sopan, ja kun länsimaiden teknologia uudistetaan; kun länsimaiden teknlogia lopettaa polttamiseen perustuvan energian tuoton, niin silloin se voi tuottaa määrättömästi hyvää kaikille muillekin -- koska puhdas energia on lähes ilmaista, eikä sen puolesta tarvitse sotiakaan.

Jos länsimaat ovat itsekin suossa, niin turhaa on silloin heittää pelastusrengasta muille! Ensin omat asiat kuntoon ennen kuin mennään mestaroimaan tai auttamaan muita. Ihmiskunta on saapunut uuden aikakauden aamunkoittoon, eikä enää saa jäädä tuijottamaan tuleen; tuli on hylättävä kaikissa muodoissaan.

On parempi antaa ihmiselle onki kuin kala; on parempi antaa kehitysmaille aurinkouuneja, aurinkopaneeleja, kuokkia, lapioita, puuntaimia jms kuin rahaa.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Muovinporaustorni

Paljonko on satamiljoonaa tonnia --muovia?
1 vesibarreli = 117.34 vesilitraa. 100miljoonaa tonnia vettä, vedentiheyksistä ainetta = 100000000000 kilogrammaa, joka tekee 852 miljoonaa barrelia.
Maailmassa porataan öljyä noin 86 miljoonaa barrelia päivässä, joten tuo Tyynen meren muovilautta voitaisiin jalostaa kymmenessä paivässä pois merestä.

Poliitikot taasen eivät halua tehdä mitään jätteille, koska he sanovat, että tuo lautta on niin iso, ettei sille voi tehdä mitään...

28.6. 2008: Hesari: Tyynimeri on maailman suurin kaatopaikka
Milloinkahan Raumalta valmistuu ensimmäinen muovinporauslautta?

UPDATE;
AL, 13.2. 2015: Tutkijoilta surulliset luvut: Jokaisella metrillä merenrantaa 15 kauppakassillista muovijätettä
10.5. 2013: ”Nyt muovikassin ei enää tarvitse olla yksin!” – katso video
12.5. 2012, YLE: Muovijäte lisääntynyt hälyttävästi Tyynellämerellä
AL, 9.5. 2012: Tyynenmeren jättimäinen muovilautta tappaa: Näin järkyttävä on merieläinten kohtalo
IL, 9.5. 2012: Tyynenmeren jätepyörre kasvoi satakertaiseksi
"Kalifornian yliopiston tutkijoiden keskiviikkona julkaiseman tutkimuksen mukaan jätemassa on jo noin Texasin osavaltion kokoinen."
MTV3, 9.5. 2012: Mikä tappaa delfiinejä ja pelikaaneja Perussa? Uimarannat suljettu

Blogi, 17.5. 2010: Ahneuden seurauksia