Näytetään tekstit, joissa on tunniste Persoonallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Persoonallisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. lokakuuta 2017

Omatunto on vapaan kansan persoonallisuus

FB, 2.10. 2017: Tyhmien kysymysten päivä
IL, 1.10. 2017: Pääkirjoitus: Kaikilla kansoilla on oikeus vapauteen

Kansaa ei voi olla, jos ihmisillä ei ole yhteistä moraalikoodistoa. Yhteinen moraalikoodi antaa ihmisille kansallistunteen, tunteen siitä, että me kuulumme yhteen, ja että me haluamme hallita itseämme kuten persoonallisuuskin on todellistunut vain silloin, kun ihminen käyttäytyy omalla tavallaan.

Kansan halu itsenäisyyteen on persoonilta periytyvä ominaisuus.
Sellainen kansa on alistettu ja peloteltu, joka ei halua itsenäisyyttä.

Miten lapsi itsenäistyy?
Lapsikin alkaa itsenäistyä heti, kun hän huomaa, että hän on toinen ihminen, eikä vain äitinsä jatke. Luonnollisen Ihmisen itsenäistyminen on vääjäämätön ja peruuttamaton prosessi, joka alkaa siitä, kun hän tiedostaa olevansa toinen. Itsenäistyminen edellyttää, että ihmisen hermostossa on valmiina viisi virtapiiriä; Intuitio, ymmärrys, rohkeus, neuvokkuus ja tieto.
Eläinhermostoon ei tule syntymän jälkeen mitään sellaista, joka tekisi siitä lajityypillisen olennon. Oravat kautta maailman käyttäytyvät synnynnäisen oravamaisesti, samoin koirat ovat luonnostaan koiramaisia ja kissat eivät voi mitään sille, että ne käyttäytyvät kissamaisesti.
Ihmislapsi intuitiivisesti hahmottaa olevansa joku toinen, jolloin hänessä oleva synnynäinen rohkeus ohjaa lasta käyttäytymään siten, että hänen vanhempansa huomaavat lapsen olevan oma persoonallisuus. Lapsen synnynnäiset virtapiirit vahvistuvat sitä mukaan, kun lapsen annetaan käyttäytyä intuitiivisesti, rohkeasti ja neuvokkaaasti, jolloin lapsen ymmärryksen ja tiedon virtapiiritkin voivat vahvistua.
Blogi, 23.8. 2017: Uskonnot ovat ihmisyyden haittaohjelmia.

Kun jossakin heimossa tai suuremmassa kansanryhmässä ihmisten enemmistö on saanut kasvaa persoonalliksi aikuisiksi ilman, että heidän luonnollista kasvuaan on estetty uskonnollisesti tai poliittisilla ideologioilla, niin nämä itselliseen toiseuteen kasvaneet ihmiset alkavat vaatimaan myös ryhmälleen itsenäisyyttä. Mutta!

Jos lapsien kasvua on ohjannut jokin ideologia tai aate, niin sellainen kasvattaa lapsista tahdottomia aikuisia, jotka eivät halua kenenkään itsenäisyyttä, koska he itsekin ovat vailla itsenäisyyttä. Uskonnolla pelotellut aikuiset vaativat kaikkia ihmisiä pelkäämään samoja asioita, joilla heidät on saatu pelkäämään persoonallista elämää.

Näinä päivinä historia toistaa itseään.
Espanjalaisten johtajisto on saanut ankaran uskonnollisen kasvatuksen, joten he eivät voi sietää sellaisia, jotka olla toisia. Sama toistuu kaikkialla, ympäri planeettaa. Kaikki ne poliitikot ovat persoonattomia pelkureita, jotka haluavat kieltää kansoilta ja kansanryhmiltä itsenäisyyden.
Jopa globalisaatiota kannattavat ja vaativat vain ne, jotka ovat erkaantuneet luonnollisista virtapiireistään. Globalisaation kannattajat ovat pikkudiktaattoreita, joilta puuttuu toiseuden käsittäminen.

Lapsista kasvaa diktaattoreita silloin, kun heidän luontaisia virtapiirejään häiritään, jolloin hermoston universaaliset virtapiirit surkastuvat; he eivät enää aikuisina pysty intuitiiviseen ajatteluun, heiltä puuttuu rohkeus, eivätkä he ymmärrä toiseutta, jolloin he eivät voi olla neuvokkaitakaan ja tiedosta tulee heille jotain äärimmäisen pelottavaa, joka  pakottaa heidät sensuroimaan muiden mielipiteitä.

Opillinen, ideologinen kasvatus on kuin ihmisen hermoston autoimmuunisairaus, joka tuhoaa ihmisen synnynnäisiä virtapiirejä luo niiden tilalle aivoihin loisvirtapiirejä, jotka orjuuttavat ihmisen hokemaan opillisia lorujaan.
Aina kun havaitaan ihmisen toistavan jotain oppia ja uskovan johonkin ideologiaan, niin siinä me nähdään ihminen, jonka luontaiset virtapiirit ovat tuhoutuneet, ja siksi sellainen ihminen joutuu näkemään, kuulemaan ja tekemään vain sellaista, joka vahvistaa hänen loisvirtapiirejään; ideologiaa ja uskontoa.

Luonnottomuuteen kasvatetut aikuiset käyttäytyvät kukin oppinsa mukaan; Opeista on tullut heille lajityypillinen käytös; kuka käyttäytyy sunnimaisesti, kuka katolisesti, kuka taasen luulee olevansa shiialainen. Jne, etc. ... Opillinen, ideologinen kasvatus poistaa ihmiseltä ihmisyyden; He eivät enää käyttäyty ihmismäisesti, jolloin sellaiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä, miten ihmisenä pitäisi käyttäytyä.

Luonnollisten virtapiirien ollesa vahvoina ihmisen ei tarvitse millään tavoin miettiä, miten ollaan ihmisiksi. Ei ole kumnmoistakaan olla rohkea, kun ei pelkää. Mutta.
Loisvirtapiirellä toimivat ihmisen näköiset otukset uskovat, että heidän pitää tuntea jotain, ennenkuin uskovat olevansa elossa. Siksi opilliset ihmiset etsivät jatkuvasti tapoja ja hokemuksia, joilla he tuntisivat olevansa rohkeita ja älykkäitä, koska heiltä puuttuu luonnollinen ymmärrys siitä, ettei tunteellisuudella voida koskaan saavuttaa todellista ihmisenä oloa.

Opit saavat aikaan uskontotyyppejä. Uskontotyypit ovat luonnottomia otuksia, joilla ei pitäisi olla mitään sijaa ihmiskunnassa. Suurin osa maailman poliitikoista on kasvanut ihmislajista ulos. Vääräksi kasvaneet poliitikot eivät ymmärrä kansojen halua itsenäisyyteen, koska heiltä puuttuu lajityypillinen ihmisyys.

On valitettavaa, että kansakuntien itsenäistymistä on ohjannut ja ohjeistanut lähes yksinomaan uskontotyypillinen käytös, joka tuottaa maailmaan jatkuvasti sotia, pakottamista, väkivaltaa, alistamista, kärsimystä ja järjettömyyttä.
Jos vain maailman johtajat sallisivat kansoille vapauden itsenäisyysäänestyksiin, niin silloin se olisi alku sellaiselle ihmisyydelle, joka ei enää vaatisi lapsia luopumaan lajityypillisestä käytöksestä.

Suomen kansa ei enää ole aito kansakunta, koska erilaiset uskontotyypit ovat tuottaneet rajojemme sisälle sellaista massaa, jonka moraalikäsiykset poikkeavat suuresti suomalaisten impivaaralaisesta moraalista. Suomen valtion kohtalona tulee olemaan hajaannus, koska kansakuntaa ei enää sido yhteen samanlainen moraali, vaan eri suuntiin vetävät tyypit, jotka eivät pysty käyttäytymään lajityypillisesti.
IS, 2.10. 2017: Yle: Ensihoitajille ja palomiehille luodin­kestävät liivit ja kypärät – kehotettu välttämään virka-asun käyttöä vapaalla

Blogi, 25.8. 2017: Ahvenanmaa kehitysavun kohteena

tiistai 4. elokuuta 2015

Hemingwayn persoonallisuus

Loukkauslait ovat mahdollisia vain silloin ja siellä missä uskotaan persoonallisuuden olevan alisteinen tunteille. Että tunteet ovat ihmisyyden korkein olemisen muoto, josta seuraa, että mitä tunteellisempi ihminen on sitä suuremmat korvaukset hän voi saada...

Mitä on persoonallisuus? Hyvin usein kuullaan, että ihminen voi esittää montaa eri persoonallisuutta. Nykyään on jopa sallittua ja ylistettävää, että töissä ihminen on jotain muuta kuin vapaa-ajallaan. Mielestäni ihminen on persoonallisuus vain silloin, kun hänen käyttäytymisensä ei muutu ajan, paikan tai metabolian mukaan.

HE, 2.8. 2015: Tutkijat löysivät humalaisille neljä persoonallisuustyyppiä – "Mr. Hyde" arvaamattomin
ME, Oletko humalassa Hemingway vai Maija Poppanen? Testaa kännipersoonallisuutesi!

Kun ihminen on persoonallisuudeltaan vakaa, niin silloin hänen käytös ei voi muuttua, vaikka hän joisi viinaa kuten Hemingway, tai kuulisi rasistisia puheita. Ja päin vastoin: Jos ihmisen käytös muuttuu olosuhteiden, puheiden tai aineiden ottamisen mukaan, niin silloin se on kiistaton todiste siitä, ettei ihminen ole kehittänyt itseään persoonallisuutena, jolloin hänestä nouseva persoonallisuus ei vielä pysty pitämään hänen hermostoaan vakaana.

Hermosto on alisteinen persoonallisuudelle, eikä päin vastoin.
Tunteellisuus on aina osoitus epävakaasta persoonallisuudesta.
Blogi, 31.7. 2015: Loukkaantumiskulttuuri tuottaa tunnejuoppoutta

On erinomaisen tärkeää huomauttaa tähän, että ehkäpä suuri osa ns. tieteellisistä psykologeista uskoo persoonallisuuden olevan alisteinen ihmisen fyysiselle hermostolle. Se johtuu siitä, että psykologit ovat epävakaita persoonallisuuksia, jolloin he pitävät ihmisen mittarina omaa itseään.
Se ei ole totuuden etsimistä, jos käyttäytyy niin kuin ihmisen odotetaan käyttäytyvän. Totuus ihmisestä ei ole löydettävissä sieltä, missä ihmisiä tarkastellaan keskiarvoisesti, koska keskinkertainen ihminen on käyttäytymiseltään lähempänä apinaa kuin Jumalaa. Ottakaa huomioon se, että ikuisuuteen verrattuna ihmislajin ikä on olematon.
Me olemme jumalallisuutta kohden kehittyvä laji, jonka ominaisuuksia ei voida totuudellisesti arvioida sellaisten mukaan, jotka ovat persoonallisuudeltaan ailahtelevia. Pelkästään väite persoonallisuuden pysymättömyydestä on kiistaton todiste sellaisen todistuksen sanojan persoonallisuuden kehittymättömyydestä.

Jeesus oli hemingway-persoonallisuus
Raamatussa (Urantiassa) Jeesus (Joskua ben Jopseph, Kristus Mikael) sanoo, että ihmistä ei vahingoita mikään, joka menee hänen suustaan sisään. Selvitän Jeesuksen sanomaa sen verran, että persoonallista ihmistä ei voi vahingoittaa mikään aineellinen - koska persoonallisuus on aineeton ja ikuinen, ja vain aineeton voi pitää aineen stabiilina ja aktiivisena. Aine ei voi yksin olla liikkumaton tai liikkeessä, vaan aine vaatii aina liikkumattoman liikuttajan. Ottakaa huomioon sekin, että Jeesus aikoinaan joi viiniä ja hän varmaan pystyi tekemään omia päätelmiään siitä, miksi viini ei muuttanut hänen persoonallisuuttaan miksikään, vaikka se muutti kaikkien hänen läheistensä persoonallisuuden.

Vakaan persoonallisuuden hermostoa mikään suusta tai korvista sisään menevä ei voi vahingoittaa. Ja päin vastoin; Jos ihminen ei ole persoonaltaan vakaa, niin silloin hän puhuu suustaan asioita, jotka ovat vain lisäesteinä hänen persoonallisuuden ilmentymiselleen.
Se on epävakaan persoonallisuuden osoitus, jos hänen hermostonsa vaihtaa tilaa sen mukaan, mitä hän kuulee tai lukee tai juo. Persoonallisuus ei vielä ole oppinut, miten hermostoa soitetaan kaikissa olosuhteissa, jos ihminen horjuu liikkeissään, puheissaan ja tuntemuksissaan.
Ihminen, joka kokee tunteita sen mukaan, mitä hän haluaa kuulla, on kuin tuuliviiri, jonka on aivan pakko kääntyä ulkoisen voiman mukaan. Ihmisen tunteet ovat ihmistä heilutteleva ulkoinen voima. Ihminen, joka loukkaantuu toisen puheesta, on aivan saletisti halunnut kuulla omien mielipiteidensä mukaista puhetta, joten hän ei voi mitenkään olla objektiivinen sille, mitä tuntee; Tunteet ovat kaiken objetiviisuuden ulkopuolella, ja on ehdottomasti vain typerää, jos toinen ihminen tuomitaan toisen tunteiden takia.

Persoonallisuutta ei voida tuomita. Persoonallisuus ei voi olla syyllinen rikokseen, eikä persoonallisuus voi haastaa ketään oikeuteen. Vain tunteellinen, eli epävakaa persoonallisuus voi kokea jotain anteeksiantamatonta.
USA:n Raamattuvyöhykkeellä uskovaiset hilluvat käärmeiden kanssa ja kiljuvat, että he ovat jeesus-uskovaisia, koska käärmeet eivät voi heille mitään. Jeesus ei totisesti tarkoittanut tuollaista meninkiä. On erittäin lapsellista pyrkiä esittämään mitään siitä, mitä Jeesus sanoi, koska hän ei ikinä puhunut sellaisille, jotka eivät kehitä personallisuutensa vakautta. Joilla korvat on kuulkoot.

Ihminen on erinomaisen epävakaa, jos vaikka loukkantuu muiden puheista. Vakaa persoonallisuus ei ole moksiskaan edes loukkaavista puheista. Esimerkiksi Jeesus kehotti, ettei ihmisen tule loukkaantua, koska häntä itseäänkin loukattiin, eikä hän siitä suuttunut (vastaavasti ihminen, joka loukkaantuu muiden puheista vaatii, että myös muiden pitää loukkaantua muiden puheista. Jokainen voi tykönään miettiä, kumpi kehotus kehittää ihmistä henkisenä olentona).

Kun ihminen on persoonallisuudeltaan vakaa, niin silloin hänen on täysin mahdotonta kannattaa lakeja, joilla sanktioitaisiin tunteiden loukkaukset, koska mitä vakaampi ihminen on persoonaltaan sitä paremmin hän ymmärtää, että yhdenkään kehittyvän ihmisen tunteellisuus ei voi olla staattinen.
On erittäin typerää olettaa, että ihminen olisi tunteiltaan vakaa, eli hän ei voisi mitenkään kehittyä tunteiltaan herkemmäksi, tulla himoriippuvaiseksi vaikkapa loukkaantumiseen. Lainsäätäjät, tavikset ja psykologit kuitenkin uskovat, että ihminen on tunteiltaan täysin vakaa, joka on todella typerää, koska siinä väitetään, että ihmisen persoonallisuus on epävakaa ja täysin riippuvainen tunteista, eikä ihmisen ole mitenkään mahdollista saada tunteitaan omaan hallintaansa. Ihminen on kehittyvä vain silloin ja siinä, kun hän yhä vähenevässä määrin saa esimerkiksi raivokohtauksia.

Olisihan se kertakaikkisen typerää, jos lailla taattaisiin ihmiselle oikeus raivoamiseen. Aivan vastaavasti se on erinomaisen typerää antaa ihmisille laillinen oikeus loukkaantumiseen. Lailla halutaan estää ihmiseten raivokohtaukset, mutta toisaalta tunteelliset ihmiset vaativat, että ihmisillä pitäisi olla oikeus ainakin vähäiseen raivoamiseen!
Me tiedetään täysin hyvin, että kaikenlaiset lait tunteiden loukkaamisista ovat vain lisänneet ihmisten loukkaantumishalukkuutta. Pitää olla lukutaidoton, jos ei ole huomannut, miten ihmiset nykyään loukkaantuvat mistä tahansa lillukan varresta. Ei ole sellaista lakia, joka voisi kehittää ihmistä persoonallisuutena, koska laki saa laiskan persoonallisuuden vaatimaan ns. oikeuksiaan, jolloin hän ei pysty käsittämään velvollisuuttaan ihmisenä, vaan toimii apinamaisesti.
Lakiuskokovaisuus estää ihmiseltä itsetunnon kehittymisen. Onhan se aika absurdia, että ihminen vaatii lakia, että voisi loukkaantua laillisesti, kun hän voisi ihmisenä paljon paremmin, jos ei uskoisi lakiin ja antaisi palttua sellaisille, joista muut loukkaantuvat. Anteeksi antaminen ei ole mahdollista silloin, kun ihminen usko lakiin.

Ihminen voi olla anteeksiantavainen vain silloin ja siinä, kun hän on persoonallisuus.
Persoonallisesti vakaa ihminen ei edes vaadi aikaa ollakseen anteeksi antavainen, koska mikään laki ei koske persoonallisuutta, sillä persoonallisuus (kuten älykään) ei voi koskaan tehdä mitään väärää, eikä loukkaantua psyykkisesti tai fyysisesti. Vähäinenkin viive anteeksi antamiseen kertoo siitä, että ihminen ei ole vielä täysin vakaa persoonallisuus, jolloin hän ei voi välttyä aineellisilta muutoksiltakaan.

Aito persoonallisuus ei voi olla muuttuvainen, kuten älyllinen voi tehdä mitään älytöntä. Anteeksiantavaisen mieli ei voi vaatia ehtoja anteeksiannolle, eli anteeksiantavaisella pitää ehdoitta olla vakaa persoonallisuus, koska edes Jumala ei voisi omata anteeksiantavaista mieltä, jos hän olisi tunteidensa vietävänä. Kysymys kuuluu, että kumpi on sivistykselle parempi vaihtoehto: Anteksianto vaiko loukkaantuminen; Epävakaan persoonallisuuden ylistäminen vaiko persoonallisuuden puolustaminen, eli lakien vähentäminen.
Lain vaatijat ovat ihmisiä, joilla ei ole omaa persoonallisuutta.
Laki on persoonallisuuden korviketta.

Persoonallinen ihminen -ihminen, jonka käytös ei muutu ajan, paikan, olosuhteiden eikä metabolian mukaan- ei tarvitse lakia, eikä sellainen ihminen vaadi mitään lakia, koska hän ei muutu sellaiseksi, jota lailla pitäisi holhota, tai joka vaatisi muille lakia.

Persoonallisuutta ei voi muuttaa mikään, mikä menee suusta alas
IL, 3.8, 2015: Tutkijat löysivät humalaisille neljä eri persoonallisuustyyppiä

Kyseinen uutinen on mielestäni täysi ankka. Koska on mahdotonta, että sellainen persoonallisuus olisi humalaisen persoonallisuus, joka on sama kuin ihmisen ns. selvä persoonallisuus. Tuokin uutinen on kiistaton todiste siitä, että edes tutkijat eivät ole kovinkaan syvällisiä ajattelijoita. On ehdottomasti vain tyhmää väittää muuttumatonta, vakaata persoonallisuutta humalaisen persoonallisuudeksi. Ihminen, joka ei muutu käytökseltään, vaikka olisi ottanut pari viinipulloa, ei ole mikään Hemingwaypersoonallisuus, vaan hän on Persoonallisuus.

Kun ihminen ei halua olla vakaa personallisuus, niin se johtuu siitä, että ihminen on tunnejuoppo, joka pelkää sitä, että hän ei voisikaan juopua muitten mielipiteistä...

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Papit ja imaamit ovat apinoita

VAROITUS. Tämä teksti on kuvaus uskovaisten, poliitikkojen ja arkkitehtien apinamaisuudesta. Lukeminen vain omalla vastuulla. Lukemisen sisäistäminen vaarantaa eläimellisyytesi, joten jos et halua tulla ihmiseksi, vaan haluat edelleen pompottaa muita ja piirtää laumataloja ja uskoa satuihin, niin lopeta välittömästi lukeminen tähän paikkaa ja mene pimeyteesi kullittamaan ja huutamaan alfauroksia apuun.


Poliitikko, pappi, imaami, arkkitehti ja rabbi ovat eläimellisiä käsitteitä

Edellisessä kirjoituksissa jatkoin sitä ajattelua, jota olen esittänyt netissä jo 25 vuotta. Olen aiemminkin ilmaissut, että ihmisen kulttuuri uskomuksineen on suora ja katkeamaton jatke ihmisen eläimellisyydelle. Ihmisen kulttuurilliset ja uskonnolliset käsitteet ovat eläimen eläimellisiä käsitteitä omasta eläinmenneisyydestä:
Blogi, 17.3. 2015: Animaalinen seksuaalisuus luo uskonnon-kulttuurin

Mitään käytännön eroa ei ole lauman alfauroksen ja imaamin välillä; molemmat käyttäytyvät tismalleen samoin. Se ei tee ihmisestä ylieläimellistä olentoa, että puhutaan käsitteillä mylvimisen ja rinnan rummuttamisen sijasta.

Olen varma siitä, että ihmiset pelkäävät hysteerisesti ajatella itseään puhtaasti eläimenä. Tämä hysteerinen pelko näkyy siinä, että joka ikinen kulttuuri esittää uskonnon syntyneen annettuna; ettei yksikään uskonto tai ideologia ole millään tavalla ihmisen eläimellisyyden tuotetta, eikä varsinkaan sen suoraa jatkumoa.
Kokeilkaa! Ajatelkaa joka  ikisen uskonnon olevan eläimen luomuksia ja yrittäkää sisäistää se totuudeksi uskontojen alkuperästä. Ette onnistu, koska teidän mukaan uskonnoissa ei ole mitään eläimellistä, ei vaikka poliitikot, papit, imaamit ja muut uskovaiset käyttäytyvät varsin eläimellisesti, kuten joka ikinen päivä kirjoitetaan lehtiin.

Minusta se on pelkkää itsensä pettämistä ajatella uskontojen ja kulttuurien olevan puhtaasti ihmisperäisiä tai peräti yli-ihmisyyttä. Silti jopa ns. uskomattomat uskovat uskontojen syntyneen vasta sen jälkeen, kun ihmisestä tuli ihminen. Tuo jos mikä todistaa siitä, että myös ateistit uskovat uskontojen tulleen taivaista, koska en ole ikinä kuullut, että ateistit olisivat esittäneet uskontojen olevan kullin käsitteellistämistä ja pillun hallintaa.

Rehellinen ajattelija ei voi pelätä omaa ajatteluaan. Kukaan ei voisi ajatella tällaisia ajatuksia, jos uskoisi sellaista, että uskonnot ovat puhtaasti ihmisen omia tuotteita, eikä niillä ole minkäänlaista yhteyttä ihmisen eläinmenneisyyteen. Nämä ajatukset ovat todisteita jokaista sellaista vastaan, joka uskoo kulttuurien ja uskontojen olevan sillattomia ihmisen eläinmenneisyyden kanssa.

Jopa arkkitehtuuri on täysin eläinperäistä.
Voin todistaa, että arkkitehdeistä on suora tie apinaan:

Katsokaa niitä maita, joissa uskonto hallitsee ihmisiä koko päiväisesti. Eikö olekin totta, että niissä maissa talot ovat sikin sokin eikä niitä piirretä ennen niiden valmistumista. Niissä maissa ei siis vielä ole tarvetta pappien korvikkeille. Vastaavasti täällä, missä ihmiset tieteen valaisemina ovat jo himpun verran enemmän irti uskonnollisuudesta pappien sijaiset -poliitikot- ovat määränneet, ettei yksikään ihminen saa tehdä taloa ilman piirustuksia. Eikö tuo olekin yksi yhteen pappien vaatimuksille yhtenäisestä ajatteluista, missä ei saa olla minkäänlaista persoonallisuutta?
Arkkitehtuuri on uskonnon korviketta politiikan tavoin, jolla eläimellinen mieli lihasvoimallisesti pyrkii jatkamaan ihmisen hallitsemista, koska muutoin pelkona olisi ihmisen pääseminen irti eläimellisyydestä, jos ihmiset saisivat rakentaa persoonallisia taloja.
Eläin ihmisessä pelkää hysteerisesti sitä, että se joutuisi käyttäytymään omaehtoisesti, hänenä; persoonallisesti, joten se eläin rakentaa kaikkialla esteitä persoonallisuudelle. Uskovaiset, poliitikot ja arkkitehdit katselevat edelleen Platonin luolan takaseiniä mulkut pystyssä.
Heti huomataan, että poliitikot ja arkkitehdit ovat ottaneet papin paikan ja pyrkivät hallitsemaan alfauroksina ihmisiä aivan kertakaikkisen yhtenevästi, miten urokset eläinmaailmassakin tekevät. Mitään eroa ei ole mylvivän uroksen ja ihmisiä pompottavan poliitikon välillä. Tämä ensinnä.

Sitten tuleekin esille se, että näissä vähemmän kivikautisissa kulttuureissa talojen tulee näyttää taloilta. Talon rakentajille eri sallita minkäänlaista persoonallisuutta johtuen juuri siitä, että poliitikot ja arkkitehdit pitävät ihmisiä parvina. Poliitikoiden eläimellisyys tulee hyvin esille siitä, että he vaativat laumojensa koon kasvavan eikä heillä ole mitään ajatusta siitä, että ihmiskunnalla ei vain ole tulevaisuutta, jos vaalikarjalaumojen kokoa ei aleta rajoittamaan ja niiden laatua parantamaan.
Kumitonttu, 18.3. 2015: Berliinin muuri.
Parviajatteluun perustuu uskontojenkin vaatimukset yhtenäisestä ajattelusta ja pukeutumisesta:

Papit ja imaamit ovat katsoneet nautoja ja huomanneet,että ne kaikki näyttävät samanlaisilta. Ja siitä he ovat keksineet, että myös naisten kuuluu näyttää samoilta, jotta miehet tuntisivat olevansa lauman johtajia. Mutta. Koska ihmisillä ei ole turkkia, niin siksi miehet keksivät tarinan, että Allah käski naisten pukeutua säkkiin, jotta he eivät näyttäisi alastomilta.
Miehet haluavat naisten näyttävän eläinlaumalta, koska miesten käsitteen muodostus nousee eläinaivojen pimeimmästä lokerosta. Naiset eivät voisi näyttää laumalta nautoja eikä miehet voisi kokea eläimellistä urostelua, joka nousee ihmisaivojen eläinosastolta, jos naisilla olisi inhimillinen vapaus.

Aivokuorella olisi mahdotonta vaatia ajattelun yhdenmukaisuutta, poliittisia ideologioita, naisille säkkejä ja taloille arkkitehtuuria. Jopa poliittiset ajatukset ovat puhtaasti ihmiseläimen luomuksia tosi syvältä aivoista. Minä näen vain eläimiä siellä, missä ihmisiä vaaditaan käyttäytymään yhteväisesti, koska ymmärrän täysin, että sellaiset vaatimukset ovat pelkkää eläimellisyyttä eikä niissä ole minkäänlaista inhimillisyyttä.

Kun katselen vaikka Helsingin asuinalueita, niin näen niissä pelkkää elimellisyyttä. En näe mitään käytännön eroa muslimien säkkiin pukeutumisen ja arkkitehtien luomuksien välillä. Molemmat ovat eläimellistä persoonallisuuden esille tulon rajoittamista. Arkkitehdit luovat laumataloja ja olen varma, että arkkitehdit saavat kiksejä, kun he katselevat talolaumojaan -- samalla tavalla kuin muslimimiehet saavat kiksejä nähdessään lauman säkkejä -- ja aivan samalla tavalla kuin mylvivä uros katselee omaa laumaansa mulkku jäykkänä.

Yhteneväisyyden vaatimukset ovat Jumalan pilkkaamista ja persoonallisuuden ivaamista. Ihminen ei voi tuntea Jumalaa persoonallisuutena silloin, kun hän pelkää omaa persoonallisuuttaan ja yrittää pitää sen laumasieluna, jolla ei ole lupaa ajatella omintakeisesti, eikä varsinkaan rakentaa mitään persoonallista.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Persoonallisuus kumoaa HeTuN

Puhuin tästä netissä jo yli 20 vuotta sitten. Kun jokaisella olisi oma yksilöllinen nimi, niin silloin emme tarvitsisi erillistä henkilöturvatunnusta. Oma nimi ja henkilöturvatunnus ovat kaksi samaa asiaa ja todellisuus pyrkii kaikin keinoin välttämään samuutta. Sellainen hallinto on pihalla todellisuudesta, joka luo päällekkäisyyksiä.

On mahdotonta, että voisi olla kaksi asiaa, jotka ovat samoja. Meillä tulee olemaan sekasortoa, jos ihmisillä on yhtä aikaa kaksi yksilöllistä tunnistetta. Järjestys vaatii järkeä, eikä siinä ole mitään järkeä, että ihmisille sallitaan oma nimi, jos heillä pitää olla henkilöturvatunnus.

IL, 29.1. 2015: Yhtiö kehittää lapselle ainutlaatuisen etunimen
Onneksi nimikalenteriin sopimattomat nimet tulevat yleistymään, jollei islamisaatio ehdi hätiin. Islam-vapaassa tulevaisuudessa ihmisillä ei ole tarvetta oman itsensä numerointiin, koska jokaisella on persoonallinen nimi, -- kuten intiaaneilla aikoinaan.

Ex-Yahoo-sivuiltani 2000-luvun alussa: www.geocities.ws/sinenmaa: EU on markkinavoimien alainen pörssi, johon voivat listautua vain markkinavoimilla toimivat valtiot
Samuus ja järjestys ovat toisensa poissulkevia. Jos haluat maailmaan oikein paljon järjestystä, niin silloin Sinun on ehdoitta sallittava maailmaan suurin mahdollinen määrä erilaisuutta.
Vain erilaisuutta voidaan järjestää.
Lait ja kaikenlaiset opit vain vähentävät erilaisuutta, joten täten on todistettu, että lait ja opit ovat järjestyksen vastaisia, koska ne eivät salli ihmisille erilaisuutta, eli persoonallisuutta.

Blogi, 28.3. 2012: Erilaisuuden suvaitseminen, osa 2
Blogi, 8.11. 2007: Rohkeat ovat erilaisia

Uskovaiset (ateistit, muslimit, poliitikot jms) vihaavat erilaisuutta.
Uskovaiset vaativat ajattelun yhdenmukaisuutta -- kielen köyhyyttä.
Uskovaisilta on ulottuvuudet hukassa.

Blogi, 10.2. 2015: Miksi muhammed on suosiossa, suomalaiset?
IS, 10.2. 2015: Tutkimus: Miksi muhammed  on suosiossa

Muslimien nimipäiväallakassa on vain yksi nimi
HS, 20.8. 2014: BBC: Yleisin miehen nimi Oslossa on Mohammed
SS, 23.2. 2014: Mohammedit menivät Jarien ohi
YLE, 3.1. 2007: Mohamed yleisempi nimi kuin Seppo tai Jari

lauantai 8. kesäkuuta 2013

USA vakoilee-vakoillaan kaikki

Jo viime vuosituhannella netissä puhuttiin, että MicroSoft jättää Windows-käyttöjärjestelmiin takaportteja, joista USA:n hallinto pääsee kenen tahansa PC:lle (Personal Computer, suom. huom.). Notta minulle tämä ei ollut uutinen -- semminkään, kun tykkään siitä, että ihmiset lukee mun ajatuksia.

Nyt taitaa olla turha enää puhua PC:stä, henkilökohtaisesta kompuutterista. Pikemminkin näyttää siltä, että USA:n hallinto on sosialisoinut jokaisen ihmisen henkilökohtaisen koneen omakseen. Tämä on erittäin hyvä uutinen kaikille meille, sillä nyt meillä on vastaava oikeus vakoilla USA:n hallinnon tietokoneita.

Erityisesti odotan mielenkiinnolla Julian Assangen esille tuloa tästä asiasta. Nythän on asia sill' viisii, että USA:n hallinnolla ei ole moraalista oikeutta kieltää vakoilua, kun se itse tulee mitään ilmoittamatta kenen tahansa kotokoneelle -- sillä asenteella, että ihmiset ovat USA:n hallinnolle oletusarvoisesti pahoja.

Olen ennenkin pyrkinyt laittamaan avainsanoja viesteihini, jotta pääsisin CIA:n kyydillä salaa matkustamaan USA:han, tai ainakin Guantanamoon: NSA, Echelon, bin Laden, Israel, Osama, muslims, Putin, rötösherrat, saatanan kommunistit, multiculturalism...

Selvää on, että USA:n hallinto käyttäytyy kuin kommunistit: Jos otus vaappuu kuin ankka ja kaakattaa kuin ankka, niin on järkevää kutsua otusta ankaksi. Koska USA toimii kuin kommarit, niin on ihan saletti, että USA:sta on tullut kommarivaltio.

PS. Itse tykkään kovasti siitä, että maailmassa on valtioita, jotka eivät nössöile. Jos kaikki valtiot olisivat nössöjä, niin ihmisen evoluutio kulkisi taakse päin. Onneksi evoluutio on edelleen vahvempi voima kuin USA:n hallinnon toimijoiden päänuppi, joten USA toteuttaa edelleenkin evoluutiota, eikä älyllisyyttä.

HS, 7.6. 2013: USA vakoilee suosituimpia verkkopalveluja – kohteena ulkomaalaiset

Osta Windows/Android/Apple-kone, niin olet suorassa yhteydessä kommunisteihin.
Hanki niihin vielä joku SoMe-ohjelma, niin kommunistit USA:ssa saavat harmaita hiuksia.

Jälleen kerran tuli todisteet, että julkinen valta on salaisen vallan kulissi.
Blogi, 26.2. 2008: Sibel Edmonds

Olisi järjen kannalta onnetonta, jos muut valtio hyväksyisivät USA:n hallinnon suorittaman vakoilun, koska sellainen hyväksyntä on vailla demokraattista päätöksentekoprosessia. Ainoa keino vastata demokraattisesti USA:n vakoiluun, on antaa kaikille laillinen oikeus vakoilla USA:ta.

YLE, 10.6. 2013: Merkel aikoo kovistella Obamaa urkintakohun vuoksi ensi viikon vierailulla
YLE, 11.6. 2013: F-Securen Hyppönen: Yhdysvallat käyttää törkeästi hyväkseen erityisasemaansa



lauantai 19. tammikuuta 2013

Persoonallisuuden rooli talousopeissa uskonnossa

Suomen videokeskus: Persoonallisuuspiirteet, kohdasta 2min eteen päin:
Psykologian professori William K. Lombardo: "Persoonallisuuspiirteet ovat pysyviä käyttäytymismuotoja, jotka toistuvat useissa tilanteissa, ne ovat ikäänkuin taipumuksia. Ne ovat ikään kuin henkilön kannalta ennaltamäärättyjä tapoja reagoida tietyllä tavalla monissa eri tilanteissa. Persoonallisuuspiirteet ovat suppeampi käsite kuin persoonallisuusteoria. Persoonallisuuspiirteiden yhdistelmä muodostaa yhden persoonallisuusteorian, persoonallisuuden piirreteorian."

Internetix-opinnot: Big Five-Persoonallisuuspiirteet:
Persoonallisuuden piirteet tarkoittavat suhteellisen pysyviä ominaisuuksia, joissa kuitenkin ilmenee yksilöiden välisiä eroja. Persoonallisuuden piirteitä tarkastellessa lukuisat tutkijat ovat huomanneet, että on olemassa muutamia melko pysyviä peruspiirteitä. Nykyään ehkä suurimman tutkimuksen kohteena on niin kutsuttu ”big five” –malli.

Edellinen tähän aiheeseen tehty merkintä: Sairauden pyhittävät ideologiat ja uskomukset

ESIPUHE
Tämä kirjoitus pyrkii selvittämään niitä valintatekijöitä, jotka ovat ominaisia niissä perustavan laatuisissa aikuisen ihmisen valinnoissa, jotka koskettavat ihmisen koko elinkaarta.
Yllä on pari netistä pikahaulla löydettyä lausuntoa, mitä tarkoitetaan persoonallisuuspiirteillä, ja mitä ne ovat ihmisessä. Ne ovat henkilölle ominainen reagointitapa eri asioihin. Kukin ihminen vain bruukaa käyttäytymään eri tilanteissa omalla tavallaan. Tähän perustuu rikollisten profilointikin.

Samaan asiaan kuuluu esittää myös (Hand)writing idenfication-projekteja, joilla tunnistetaan joku kirjoittaja kirjoittajien joukosta. Kyllä. Koska jokainen on oma persoonallisuutensa, niin silloin tuo persoonallisuus tulee esiin myös kirjoitustyylissä, joka on erilainen kuin muilla.
Tämä kyseinen projekti on tuottanut myös käänteisen ohjelman, jolla oma kirjoitustyyli muutetaan vastaamaan jonkun toisen tapaa kirjoittaa, mutta se ei kuulu tämän otsikon alle. Lisää: Forensic Handwriting Identification Process ja What is Forensic Document Examination?


Uskontojen ja teorioiden kirjat (kaikki)personaallisia, neutraaleja?

Tässä käsitellään uskomusten objektiivisuutta ja sitä, ovatko ideologiset teokset, kirjoitetut teoriat ja uskontojen kirjoitukset neutraaleja, että kuka tahansa ihminen voisi olla niiden vilpitön noudattaja huolimatta ihmisen persoonallisuudesta tai pysyvistä luonteenpiirteistä.
Että se riippuisi vain ihmisen henkilöhistoriasta ja kotikasvatuksesta ettei hän pysty uskomaan esimerkiksi Koraania, eikä suinkaan hänen luonteenpiirteistään eikä Koraanin luonteesta. Että Koraani kyllä itsessään sopisi kuin nakutettu hänen luonteelleen, mutta joku muu tökkii?

Palataan ensiksi talousteorioihin. Ja sama kysymys, ovatko talousteorioiden henkilökirjoittajat pystyneet kirjoittamaan täysin objektiivista tekstiä, täysin persoonatonta oppia ja vailla mitään luonnetta? Miten joku valitsee sen talousopin, joka sopii juuri hänen omaan pirtaansa? Miten yleensä joku kirjanoppi tulee suosituksi ja valituksi. Sillä kirjoistahan tässä puhutaan.


Hypoteesi: Oppi ja uskonto valitaan sen perusteella, miten kirjan kirjoittajan persoonallisuus suhteutuu lukijan persoonallisuuteen. Itse kirjan sisältö ei ole ratkaisevaa, vaan yhtä hyvin joku erittäin taitava kirjoittaja voisi myydä ihmisille vaikka paskauskonnon, jonka opinkappaleisiin kuuluisi mm. paskassa rypeminen, joka puhdistaisi ihmisen synneistä, tai joka auttaisi ihmistä pörssiasioissa. Esimerkiksi Yes Men, Tampere, tai Kultaisessa tulevaisuushaalarissaan liikkunut WTO:n Hank Hardy Unruh vakuutti, tai The Yes Men iski Tampereelle:
"Mooreen alunperin yhteyttä ottanut professori Pertti Nousiainen kertoi Helsingin Sanomissa (23.8. 2001) ettei kukaan vastustanut miehen mielipiteitä tai epäillyt häntä huijariksi. Mies puhui siis täyttä asiaa (puppua, suom. huom) markkinoista ja vapaa kaupasta."

Ei ihmiset ole kiinnostuneita totuudesta, vaan he valitsevat pyhäksi opikseen/kirjakseen sen, joka parhaiten sallii heidän esittää taipumuksiaan ja tempperamenttiaan ilman, että sitä pidetään syntinä tai poikkeavuutena:
Kuka on mielistynyt John Keynesin ajatteluun, kuka Karl Marxin, tai kuka Milton Friedmanin. Joku voi olla innostunut Carl Mengerin itävaltalaisesta koulukunnasta, ja korkeintaan suostuisi sen hienoiseen kehittämiseen.

Aikuistuneelle ihmisille tärkeintä talousjärjestelmän/uskonnon valinnassa näyttelee hänen lukemansa kirjan kirjoittajan luonne, joka paistaa tekstistä; miten se sopii yhteen lukijan oman luonteen kanssa, ja mitä vapauksia kirjan kirjoittaja on painottanut. Erityisesti tuo viimeinen;
Kirjasta täytyy löytyä niitä vapauksia kauniisti artikuloituina ja hunajalla koristeltuina ja taivaspaikalla luvattuina, joiden toteuttamisesta opin noudattaja saa ajallista tyydystä. Kirjan kirjoittaja on saattanut omien persoonallisuuspiirteidensä mukaan painottaa omia tyydyksen kohteita, kuten seksuaalisuutta, tai ahneutta, tai sosiaalisuutta, tai naisten alistamista, tai voimakkuutta tai...
Lapsilta tämä valinta on estetty. Kotikasvatus määrää paljossa, minkä uskonnon/taloussysteemin kannattaja lapsesta kasvaa. Mutta siiitä huolimatta lapsi omaksuu oppimastaan uskonnosta helpoiten ne opin kohdat, jotka tukevat lapsen omia taipumuksia. Jos uskonnon perustaja on korostanut miehen roolia yli naisen roolin, niin lapselle ei tuota vaikeuksia toteuttaa sellaista kyselemättä, jos hän on itse samantapainen luonteeltaan.
Lapsi voi myös kasvaa vanhempiensa uskonnosta eroon helpommin silloin, kun hänen luonteenpiirteensä ovat riittävän ristiriitaisia opin kirjoittajan luonteen kanssa.

Uskonto saattaa opettaa moniavioisuutta ja serkusten naimista, jos uskonnon perustajalla on ollut sellainen luonne, jolloin se voi johtaa satojen sukupolvien kuluessa siihen, että hyvin monet sen uskonnon piiriin syntyvät ovat perineet ne samat luonteen piirteet. Ja näin saadaan lisää samanlaisia persoonallisuuspiirteitä, mutta onko se hyväksi ihmiskunnalle. Asiasta lisää:
Avisen.DK, 20.11.-11: Serkusavioliitot täyttävät erityiskoulut
Google haku: Genetic disorders among arab populations
Sikolätti 21.12.-12: “Meidän on voitava puhua serkusavioliitoista”
Takkirauta, 14.11.-11: Mitä serkumpi sen herkumpi


Jokainen joutuu toteuttamaan luontaisia, geneettisiä piirteitään. Sillä ei ole väliä, onko kyse unelma-ammatin harjoittajasta, rikollisesta tai uskonnon perustajasta. Kaikki ihmiset tekevät työtään ja toteuttavat itseään omalla tavallaan, olkoon se työ sitten vessan siivoamista, pörssikurssien laatimista, talousteorian työstämistä, raiskaamista, pankkien ryöstelyä tai pyhän kirjan kirjoittamista. Aikakaudesta riippumatta.

Mitä oppien virheet, harhaopit ovat
Vain sellaiset löytävät opeista ja teorioista virheitä, jotka joutuvat noudattamaan niitä jonkin pakon tähden. Ja ne virheet ovat todellisia, koska ne virheet johtuvat luonteiden ristiriidoista; Jos joku joutuu pakotettuna noudattamaan vaikka islamia, niin hän ymmärtää hyvin, ettei se oppi sovi hänelle. Tai jos vasemmistolainen joutuisi elämään kapitalismissa, niin heti kohta hänellä on kauhakuormallinen kapitalismin virheitä esiteltävä.

Sama pätee kapitalismiin, Jos kapitalismiin sopiva persoonallisuus joutuisi elämään kommunistisessa maassa, niin hänelle ei tuottaisi mitään vaikeutta esitellä kommunismin kaikki virheet -- ja ne virheet  ovat itse asiassa vain toisenlaisen luonteen aiheuttamaa elämää. Sillä ihminen on sopeutuvainen; hän voi elää omasta mielestään hyvää elämää niin kapitalistisessa kuin sosialistisessa valtiossa, jos hän itse vain sopii luonteensa puolesta siihen. Ja jos ei sovi, niin ne sopeutujat kutsuvat sellaista harhaoppiseksi, kansakunnan viholliseksi, rasistiksi tai suvaitsemattomaksi.

Ihminen vain luulee, että toisen oppi on virheellinen, koska se on ristiriidassa kaiken sen kanssa, miten hän haluaisi itse elää. Jos ihmisellä on taipumus elää toisten rahoilla sosiaalisesta, niin hän valitsee ideologiakseen sosialismin, tai jos ihmisellä on taipumus elää toisten rahoilla epäsosiaalisesti, niin hän valitsee kapitalismin. Yksinkertaista.


Yhteenveto
Huomattiin, että geneettisesti määrätty luonne saa ihmisen kirjoittamaan uskonnollista tai talousopillista teoriaa kaikkien niiden tyydytykseksi, jotka omaavat samanlaisia luonteenpiirteitä.

Huomattiin myös, että tietyn luonteiset hakeutuvat sen uskonnon tai ideologian piiriin, missä heidän taipumuksiaan ei pidetä poikkeavuutena. Ahneet hakeutuvat ahneutta tukeviin piireihin. Psykopaatit hakeutuvat pompotusammatteihin ja niin edelleen. Kukin keksiköön vapaasti mielessään lisää sellaisia asioita, joihin tämä persoonallisesti kirjoitettu teoria sopii.

Loppuun vielä lyhyesti yksi asia, joka voisi herättää jossakin pienen tutkijan alun. Nimittäin monipersoonalliset kirjoitukset, kuten Raamattu. Voidaan hyvin kuvitella sen saaneen suurta suosiota siksi, että sen persoonallisuusvariaatio on erinomaisen suuri. Se houkuttaa hyvinkin erilaisia persoonallisuuksia tutkijamielistä seikkailijoihin.

Raamatun kerrotaan olevan usean kymmenien eri persoonallisuuden kirjoitusta. Lisäksi yksikään niistä ei ole sen kirjan päähenkilö. Se ei siis ole minä-muotoon kirjoitettu, joka vaatisi Raamatun uskomusten noudattajia noudattamaan tiettyjä persoonallisuuspiirteitä.

Toisin on laita talousteorioilla ja Islamilla, joiden kirjoittajat ovat yksittäisiä henkilöitä. Joku kapitalismin oppikirja pyhittää ahneuden ja tekee siitä koukuttavan jokaiselle, jolle on siunattu talousteoreetikon kaltaiset luonteenpiirteet. Jos talousteorian tai Koraanin olisi kirjoittanut muutama kymmenen eri kirjoittajaa, niin maailma olisi paljon parempi, koska sellaiset monipersoonaiset kirjat kokoavat yhteen erilaisia persoonia persoonallisuuden laidasta laitaan.

- Kristinnusko on siis siksi saanut paljon aikaan, koska se sopii paljon suuremmalle persoonallisuuksien kirjolle kuin Islam tai talousteoriat.
- Talous kyykyttää ihmisiä siksi, että sen valionoudattajiksi on valikoitunut talousjärjestelmän kirjoittajan persoonallisuuden kopioita.
- Kristinuskonnolle ominainen persoonallisuuksien monimuotoisuus puuttuu taloudesta, kuten myös islamista.
- Juuri persoonallisuuden puute saa aikaan niin islamilaisen maailman kuohunnan kuten myös maailman talouden jatkuvan kriisiytymisen.

Uusi Suomi, 23.8. 2010: Uusi teoria narkolepsiaryöpystä: Syy suomalaisten geenit?
Taloussanomat, 15.12. 2011: Kauppakorkean professori: Romahdus on meidän syytä:
"Jos väittäisimme, ettei kauppakorkeakouluilla ole mitään tekemistä kriisin kanssa, väittäisimme, ettei niillä ole tekemistä talouden kanssa, hän sanoo."

Wikipedia: Persoonallisuusenneagrammi
Blogi, 10.2. 2008: Psykologinen harha
Proffa: Psykologian kymmenen harhaista ideaa

torstai 10. tammikuuta 2013

Kolminaisuus ja Synkronisiteetti

Koska yhä edelleen monet kieltäytyvät käsittämästä Jumaluuteen sisältyvää Kolminaisuutta ja perustelevat uskonsa sillä, että sellainen Jumala olisi jakautunut persoonallisuus, niin esitän tässä lyhyesti, miten sellaisia ajattelevat eivät itse asiassa käytä sitä järkeä, jonka ovat Jumalalta saaneet.

Jos jokin ominaisuus on realiteetti, niin silloin se on Jumalasta. Otan esimerkiksi järjen. Se on totta, vaikka tiede ei voi koskaan todistaa järkeä olevaksi. Tässä tuli esille heti toinen realiteetin ominaisuus; reaalista ominaisuutta ei voida todistaa tieteellisesti.

Realiteetit ovat niiden kantajille itsestään selvyyksiä; niiden avulla ihminen pystyy kaikkeen muuhun paitsi niiden itsensä todistamiseen. Todistaja ei ole todistettavissa: Järkeä voi käyttää kaiken todisteluun, mutta järkeä itseään ei voi todistaa olemassaolevaksi. Tämä johtuu siitä, että realiteetit ovat ikuisia; ne eivät ole ajallisuuden tapahtumien sivutuotteita, vaan ne yksinkertaisesti vain ovat.
Reaalisen ominaisuuden voimakkuus mitataan sen ajallisella kestävyydelle; mitä pidempään ihminen pystyy pitämään yllä järkeilyä sitä järkevämmäksi hänet havaitaan; Jos ihminen olisi katkoitta järkeilevä, hänen älynsä ei eroaisi Jumalan älystä.

Otetaan seuraavaksi käsittelyyn synkronisiteetti. Ajallisen määritelmänsä mukaan kyseessä on ilmiö, jossa kaksi tai useampi järjellinen ihminen kokee itselleen merkitsevää sattumusta ilman, että sen syyksi voitaisiin havaita yhtään mitään. Synkronisiteetin kokenut havaitsee ilmiön, mutta ei voi sitä selittää, vaikka pitääkin sitä siinä tilanteessa merkitsevänä. Synkronisiteetti on kokemuksellinen ilmiö, mutta johtuen siitä, että ilmiö ei ole ajallisille olennoille pysyvä, vaan ilmenee vain ajoittain, sitä ei pidetä tieteellisesti merkittävänä.
Itse asiassa, synkronisiteetti on yhtä harvinainen ilmiö kuin on järjellinen ajattelukin. Järjellistä ajattelua tavataan vain ajoittain ihmiskunnassa, mutta muutoin sen tilalla on sokea usko uskomuksiin.
Ihmiset eivät pysty uskomaan synkronisiteettiin eivätkä siten kykene muuta kuin hetkellisiin yhteydettömiin yhteyksiin, koska he ovat laittaneet kaiken uskonsa (pyhiin) kirjoituksiinsa. Ja tuota pimeyttä lisää syvästi se, että ihmiset uskovat olevansa järjellisiä vain silloin, kun hokevat kuolleiden ideologiensa/profeettojensa ajatuksia lopullisena totuutenaan.
Tähän väliin täytyy huomauttaa, että järki on ilmiönä olemassa vain silloin, kun ihminen järkeilee. Uskomusten hokeminen tai niiden lukeminen ei vaadi järkeä. Järki on annettu ihmiselle järkeilyä varten, eikä siksi, että sillä on kiva alistaa muita järjettömien uskomusten valtaan. Esimerkiksi; tuhansia vuosia sitten profeettoina pidetyt olivat järkeilijöitä, mutta profeettojen järkeilyn tulosten hokeminen ei vaadi minkäänlaista järkeä.
Jumalaa voi lähestyä vain Jumalan antamilla ominaisuuksilla, kuten järjellä. - Uskomusten hokeminen on varmin tapa erottautua Jumalasta.

Synkronisiteetti on siis ilmiö, jota ei voida selittää, mutta joka siitä huolimatta on ihmisen kokemuksessa tosiasia. Synkronisiteetti ei vaadi jakautunutta persoonallisuutta, vaan se voi ilmiönä ilmentyä vain erilaisten persoonallisuuksien välillä, yhteydettömänä yhteytenä.

Jumalassa hänen kaikki ominaisuudet ovat jatkuvia. Jumala ei voi kokea milloinkaan ominaisuuksien epäjatkuvuutta, katkeilua. Jumala ei nuku eikä usko satuihin.
Koska me tiedetään, että synkronisiteetti on selittämätön ilmiö, joka on ihmiselle yhtä harvinainen kuin järki, ja joka vaatii ilmentyäkseen  erilaisia persoonallisuuksia, niin siitä me  järjellä voidaan huomata, että Jumalan pitää olla olemukseltaan monipersoonainen.

Toisaalta, järki sanoo meille myös sen, ettei Jumala voi olla henkisesti sairas, joten me emme voi älyllisesti pitää Jumalaa jakautuneena persoonana. Meidän on siis älyllisyytemme säilyttääksemme pakko ymmärtää Jumalan olevan enemmän kuin mitä profeetat hänestä tuhansia vuosia sitten järkeilivät. Koska olisi hirveä erehdys uskoa, että ajallisen olennon järki ei mitenkään kehittyisi, vaan lopullinen totuus olisi ilmaistu kaikkien tulevien aikojen ihmisille joskus kivikaudella eläneiden muutaman profeetan taholta.

Kerään tähän mitä ylhäällä on sanottu:
- Reaalinen ominaisuus on ikuisuudesta
- Reaaliset ominaisuudet ovat Jumalan ominaisuuksia
- Jumalaa ei voida todistaa tieteellisesti, joten;
- Jumalan ominaisuuksia ei voida todistaa tieteellisesti.
Jos reaalinen ominaisuus (kuten äly tai syncronisiteetti) voitaisiin todistaa tieteellisesti, silloin Jumala olisi tieteelle alisteinen, eli tiede (ja ihminen) olisi suurempi kuin Jumala.
Edelleen:
1. Koska Jumalan ominaisuudet ovat Jumalassa vailla katkoksia, ja
2. koska synkronisiteetti on Jumalan ominaisuus, ja
3. koska synkronisiteetti vaatii monta eri persoonallisuutta,
niin silloin Jumala on järjellä ajateltuna monta eri persoonallisuutta.

Kolmen  persoonallisen Jumalan välinen jatkuvakestoinen synkronisiteetti-ilmiö saa nuo kolme eri Jumalaa toimimaan kuin yksi Jumala. Jumalien ei tarvitse neuvotella, mitä heidän pitäisi tehdä, koska synkronisteetti saa heidät tekemään samanaikaisesti yhteensopivia tekoja, eli he näkyvät ajallisuuteen ikään kuin olisi vain yksi Jumala

Koska jotkut profeetat ovat menneisyydessä edistyneet järkeilyssä niin paljon, että ovat esittäneet Jumalan olevan kolmiyhteinen Jumala (Isä, Poika ja Henki), niin silloin tässä on selvitetty, että asia todellakin on niin kuin aikansa suurimmat ajattelijat ovat sen muinoin ajatelleet.

Kaikkeudessa vallitsee realiteettien säilymisen laki:
Järkeä ei voi käyttää minkään realiteetin kumoamiseen. Ihminen ei ole järjellinen, jos hän pyrkii selittämään synkronisiteetin olevan ilmiönä harhaa tai jotain epäolevaa. Järki ei voi esimerkiksi julistaa, että jokin ominaisuus olisi peräisin olemattomuudesta ja/tai sattumalta. Sellainen olisi samaa kuin väittää, että kaikkeudessa on olemattomuuteen vievä nielu, johon uppoaa energian lisäksi myös muita tosiolevia.

Järjen käyttäminen vaatii samalla kertaa muidenkin Jumalalta perittyjen ominaisuuksien olevan aktuaalisia. Esimerkiksi järkeily vaatii ihmiseltä rohkeutta; Rohkeus on Jumalan ominaisuus, ja sitä ei voida todistaa tieteellä. Ilman rohkeutta ihminen ei yksinkertaisesti pysty järkeilyyn, vaan vain julistaa kivikaudelta peräisin olevia uskomuksia suuttuen, jos muut eivät usko juuri kuin hän.

Loppusanat:
Jos ihminen ei halua tai uskalla ajatella Jumalan kolminaista luonnetta, niin silloin hän joutuu kieltämään myös synkronisiteetti-ilmiön, ja julistamaan, että se on Saatanan eksytystä.

Sillä synkronisteetti-ilmiö on yhtä vähän ihmisestä kuin ihmisen muutkaan ominaisuudet, joten reaalisen ilmiön kieltäjä joutuisi johdonmukaisesti kieltämään myös järkensä. Mutta, koska reaalisen ominaisuuden kieltäminen ei vaadi johdonmukaisuutta, vaan nimenomaan pelkkää epäloogisuutta, niin siksi Jumalan kolminaisuuden kieltäjät eivät toimi järjellisinä olentoina.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Sivilisaatio-tiedon kaatopaikka

Vuosien älyllisen tutkimisen jälkeen olen vihdoinkin käsittänyt täydellisesti, mitä on älykkyys ja mitä on sivilisaatio. Äly on kosminen torakka, joka loisii sielun iholla. Kosminen torakka raapii eteerisillä jaloillaan sielun ihoa, jolloin siitä irtoaa hilsettä, jota torakka imee. Torakan aineenvaihdunnan tuloksena sielun hilse sitten ulostuu, ja se uloste on sitä itseään, mitä ihminen sanoo tiedokseen.

Oikeasti äly on kuitenkin kosminen katalyytti, joka luo korkeajännitteen sielun ja maailman välille. Ilman älyä sielu ei voisi saada kontaktia aineelliseen maailmaan. Äly saa ihmissielun pinnoittumaan, jolloin ihminen kokee jännitettä itsensä ja todellisuuden välillä, joka ilmenee sielun kutinana. Tässä on heti huomattava se, että sielu itsessään ei ole alussa todellinen, mutta se todellistuu älyilyn kautta. Ilman älyilyä ihmisen sielu jää vaille todellistumista.

Älyilyssä potentiaalisen sielun pinnalle alkaa kerääntyä tiedon jyviä, jolloin sielu alkaa saada näkyvän hahmon. Mitä enemmän ihminen älyilee sitä paksumpi kerros tiedonjyviä sieluun, eli ihmisen ytimeen kerääntyy. Paksuuntunut sielun pinta antaa ihmiselle persoonallisen muodon; hänen pehmytkudosulokkeensa kasvavat ja suurenevat; Nenä kasvaa, korvannipukat venyvät, isovarvas suurenee, sormiin tulee paksuutta. Kaikki se johtuu tiedon jyvien kerääntymisestä niin paksuksi kerrokseksi sielun ympärille, että se tiedon jyvien kerros lopulta kasvaa ihmisen kehon ulkopuolelle saakka. Ihmisestä tulee silloin persoonallisuus, sielullinen persoonallisuus.
On hyvä huomata myös se tosiasia, että mitä paksumpi kerros tietoa sielun pinnalle on kasaantunut sitä paksunahkaisempi hän on; Sielullinen persoonallisuus ei ole loukkaantumisherkkä, vaan sietää erinomaisesti myös harhaoppia ja vääriä mielipiteitä. Sananvapaus ei voi olla uhattuna siellä, missä on paljon itseälyiltyä tietoa.
Ja kääntäen; sellaiset eivät siedä vääriä mielipiteitä, jotka elävät pelkällä muiden tietojen tonkimisella. Mielipiteen vapauden kieltäjät ovat täysin sivistyneitä, koska heidän sielunsa pinta sisältää hyvin vähän itse järkeiltyä tietoa. Sananvapauden rajoittaminen ei ole persoonallisen ihmisen agendalistalla

Koska äly on pelkkä katalyytti, niin se ei itsessään kulu eikä lisäänny; Älyily ei vähennä älyä, mutta ei lisääkään sitä. Jos ihminen kokee, että hänen älynsä on kasvanut, se johtuu vain tiedonjyvien kerääntymisestä sieluun, jolloin sielullinen herääminen saa aikaan tunteen, että onpas siinä älykäs ihminen.

Äly on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Äly on samaa sekä täällä että äärettömyydessä. Kaikki maailman kaikkeuden älylliset olennot ovat yhtä älykkäitä. Ei ole eroa, onko ihminen kivikaudessa elävä vai asuuko hän Suomessa tai peräti sadan miljoonan vuoden vanhassa sivilisaatiossa jossakin Orionin tähtien eräällä sfäärillä.

Jo miljoona vuotta sitten Maan ihmisen äly oli yhtä suurta, mitä se on oleva kaikkina aikoina. Se on ihmisen kokemuksessa yhtä suurta älyllisyyttä älyillä kivikauden ihmisenä kuin atomikauden ihmisenäkin. Mitään älyllistä eroa siinä ei ole, koska kaikkina aikakausina äly toimii vain katalyyttina ihmissielun ja maailman välillä.
Ainoa ero kivikauden ihmisen ja sivistyneen ihmnisen välillä on se, että kivikauden ihmisellä oli paljon enemmän älyiltävää; mitä sivistyneempi ihminen sitä vähemmän hän katsoo tarvitsevansa älyilyä.
On älyllisesti vähintään yhtä suuri haaste elää kivikaudessa kuin elää avaruusaikakaudessakin. Ihmisestä kasvaa sielullinen persoonallisuus missä tahansa ajassa hän sattuukin elämään. Oikeastaan voidaan todeta, että on ollut valtavan paljon haasteellisempaa elää ensimmäisinä ihmisinä, joiden piti elää ilman sivilisaation tukea, ympärillään vain paljas ja armoton luonto.
Sivilisaatio alkoi muodostua, kun sielullisia ihmisiä kuoli, ja kuollessaan sielullisen ihmisen kehon ulkopuolelle saakka paksuuntunut tiedonjyvien kerros jää jälkeen jääneille kaipauksenomaisena usvana silmiin, jolloin he voivat kaivata siitä itselleen tiedonjyviä tarvitsematta niin suuresti itse älyillä niitä uudestaan.

Ilmiö on sama, mitä huomataan kaatopaikoiltakin; Kaatopaikat ovat kerrostuneita keksintöjä. Kaatopaikalla ihmisen ei itse tarvitse keksiä pyörää enää uudestaan, vaan hän voi poimia sellaisen ja käyttää sitä suoraan. Kaatopaikka tarjoaa kaivajilleen myös muita keksintöjä, kuten television; Dyykkarin ei itse tarvitse keksiä televisiota, koska hän voi kaivaa sen esille ja laittaa päälle.
Dyykkarin älyily on voimakkuudeltaan korkeintaan puolet siitä, mitä keksijän älyily, joka on monituhatkertaista uskovan älyilyn jännitteeseen verrattuna.


Sivilisaatio on tiedon kaatopaikka. Sivilisaatio on erisnimi tiedon kaatopaikalle.
Kuten fyysisen jätteen kaatopaikoillakin on erisnimensä, niin samalla tavalla ihminen on antanut myös tiedon kaatopaikalle oikean nimen. Ihmiset vain luulevat, että sivistys on jotain erinomaista ja itseisarvoista, mutta todellisuudessa se on vain yksi haiseva kaatopaikka, joka on kerrostunut miljoonan vuoden aikana kertyneestä sielun hilseestä.

Sivistynyt ihminen on täysin verrattavissa kaatopaikan dyykkariin; Ihminen on sivistynyt silloin, kun hän kaivaa esille muiden ihmisten keräämiä tiedonjyviä.Vastaavasti;  ihminen tunnetaan sivistymättömänä, jos häntä ei kiinnosta muiden ihmisten ajatukset ja saavutukset. Mutta.
Keksijät eivät ole sivistyneitä, koska he harvoin käyttävät hyväkseen muiden ajatuksia. Keksijät ovat sitä porukkaa, jonka ansiosta Sivilisaatio-niminen tiedon kaatopaikka kasvaa korkeutta.
Keksijät ovat myös sivistymättömiä; Sivistyneet ihmiset pilkkaavat heitä siksi, koska he tuovat sivilisaatiokaatopaikalle uusia tiedonjätekuormia, joiden käyttötarkoitusta sivistyneet ihmiset eivät itse pysty ymmärtämään.
Tämä on totuus sivistyksestä, koska olen osa-aikainen tiedon dyykkari, joten tiedän tämän kaiken samalla tavalla kuin jätedyykkari tuntee totuuden fyysisestä kaatopaikasta. Vitsi on todellakin se, että tiedon dyykkarien elämä on sitä helpompaa mitä paksumman kerroksen tiedonjyviä sivilisaatio-niminen kaatopaikka sisältää.
Muutaman miljoonan vuoden kuluttua tästä ajasta ihmisten elämä on äärettömän helppoa, koska heidän ei enää itse tarvitse älyillä lainkaan, vaan he voivat olla täyspäivisiä tiedon dyykkareita. Mutta.

Jos ihminen toteuttaa itseään vain tiedon dyykkarina, niin silloin ihmisen sieluun ei kasaannu tiedonjyviä. On erittäin suuri vaara, että ihminen jää sieluttomaan tilaan, jos hän pyrkii elämään vain muiden tuottaman tiedon jätteillä.
Tämä sieluttomuus vaanii erityisesti uskovaisia, jotka tuppaavat jättämään älyilyn täysin käyttämättömäksi, jolloin heidän ytimensä ja maailman välille ei synny korkeajännitettä. Tämä on mahdollista siksi, että tiedon kaatopaikalle, sivilisaatioon syntyneet tai muuttaneet ihmiset saavat sielun pintaan jo mädäntynyttä tietoa, jolloin ihminen katsoo, että hän on jo sielu, vaikka tosiasiassa sellainen sielullisuus on vain pelkkää paskamaisuutta.

Erittäin korkean tiedon päälle syntyvät ihmiset kautta seitsemän universumin ovat erittäin kiinnostuneita seuraamaan tällaisia maailmoja, joissa tiedon kerrostuneisuus on vielä hyvin vaatimatonta. Universumien korkeasti sivistyneet ihmislajit kaipaavat suunnattomasti sitä aikaa, kun he vielä saivat vapaasti älyillä omilla sfääreillään, eli olla jännittyneessä tilassa todellisuuden kanssa. Mitä korkeampi sivilisaatio sitä vähemmän siellä on älyiltävää, eli elämän jännitys on lähinnä sitä, että matkustetaan halki universumien etsimään tällaisia primaarisen elämän sfäärejä, joiden elämän taisteluja seuraamalla he saavat itselleen olemassaolon tarkoituksen.

Joskus sattuu niinkin, että joku korkeudessa päättää inkarnoitua ihmiseksi vähemmän kehittyneelle sfäärille, koska hänellä on niin valtava kaipaus saada itse kokea jännittävä elämä, mikä tarkoittaa sitä, että saa ihan itse ajatella. Sellainen inkarnaatio vähät välittää mistään uskonnosta, koska uskonnollisuus on hänen sielulleen samaa, mitä valmis maailma on miljardi vuotta meitä edistyneemmille; Sielläkään ei tarvitse ajatella mitään, mutta silloin syynä on se, että siellä miljoonien valovuosien etäisessä tulevaisuudessa maailma on oikeasti valmis.

Olen erittäin huolestuneena seurannut uskovaisia, jotka ajattelemattomuuttaan eivät saa kerättyä potentiaalisen sielunsa pintaan sen vertaa tiedon hyviä, että heistä tulisi persoonallisuus esille; Uskovaisuus ei vaadi persoonallisuutta, eikä se siten myöskään voi aktualisoida sielua, koska persoonallisuus kehittyy vain älyilyn kautta, korkeajännitteisessä tilassa maailman kanssa.

US-Blogi: Uskonto on loismato
Blogi: Uskonto-aivomato saa ihmisen zombieksi

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Tiede selitetty

Himputti, että piti taasen sekaantua ateistitieteen uskomuksiin --tiede.fi:n keskusteluissa. Onneksi ei ollut eka kerta, mutta nyt on eka kerta, kun pystyn selittämään, mitä tiede on.

Tiede on tuntemattoman ja tunnetun välinen rajapinta

Tiedettä ei itse asiassa ole olemassa, koska tuntemattoman ja tunnetun välinen rajapinta ei ole fakta. Todellisuudessa ei ole mitään sellaista kuin tunnettu tai tuntematon. Ne ovat pelkästään tietämättömän ihmisen/olennon luoma illuusio, joka pysyy mielessä vain lujan uskon avulla.

Otetaan vaikka mikä hyvänsä tieteellinen fakta, niin huomataan, että kun ihminen on sitä käyttänyt hieman aikaa, niin se ei enää ole tiedettä, vaan osa elämää. Esimerkiksi tieteessä väitetään, että tiede keksi sen, ettei maa olekaan kaikkeuden keskus, mutta kuka tahansa, joka ajelee ufoillaan tuolla avaruudessa huomaa saman jutun ilman tiedettäkin;
Jos vaikka UFO:lla liikkuvalle humanoidille sanoittaisiin, että ei-maakeskisyys on tieteellinen fakta, niin hän saisi varmaan mukavat naurut, koska hänen mielestään olisi typerää pitää tieteellisenä jokapäiväistä asiaa, jonka hän näkee kaikkialla kosmoksessa.

Humanoidelle ei-maakeskisyys olisi nollatiedettä, kuten ihmisille olisi vaikkapa veden märkyyden todistelu tieteellisesti.

Kun tätä asiaa tarkemmin ajattelee, niin voidaan sanoa, ettei tiede voi koskaan todistaa mitään tieteellisesti. Monesti on kuultu, miten tieteessä hoetaan, ettei Jumalaa mukamas voi todistaa tieteellisesti. Mutta mitä tiede sitten voi todistaa?

Tiede ei voi todistaa elämää tieteellisesti
Tiede ei voi todistaa olemassaoloa tieteellisesti
Tiede ei voi todistaa älyä tieteellisesti
Tiede ei voi todistaa kehitystä tieteellisesti
Tiede ei voi todistaa faktoja tieteellisesti
Tiede ei voi todistaa oletuksia tieteellisesti

Tiede ei voi todistaa muuta kuin yhden asian:; jokainen tieteeseen uskova todistaa tiedeuskollaan, että hän on tietämätön.
Tiede on tietämättömien olentojen uskoa siihen, että he ovat tietämättömiä, eli todellisuuteen järjestymättömiä kokonaisuuden yksiköllisiä osia.

Olento, joka kokee olevansa todellisuuden osa, ei enää tarvitse tiedettä, koska on jo jäsentänyt itsensä todellisuuden ykseyteen saumattomasti. Sellainen olento ei myöskään tarvitse uskontoa mihinkään, koska myös uskonto kuuluu tietämättömyyteen;
Missä tiede on ihmisen aineellisen maailman rajapinta tunnetun ja tuntemattoman välille, siinä uskonto on itse ihmisenä olemista olemattomuuden ja olevaisen välissä, missä olevainen on aineellisen maailman ylläpitäjä, persoonallisuuden lahjoittaja.

Ihminen tietää omassa kokemuksessaan, ettei tieteellä ole mitään sanomista olemisen todellisuuteen; oleminen itsessään sekä esineissä ja järjestelmissä oleva oleminen on eittämättömästi jokaiselle ihmiselle kokemuksellinen totuus, eikä tiede voi koskaan julistaa ihmisen ulkopuolelta, että oleminen olisi tieteellinen fakta.

Jokaiselle ihmiselle minkä tahansa asian oleminen on täysin selvää, kun hän saa sen tietoisuuteensa. Ja juuri siksi jokainen ihminen käsittää, mitä on nollatutkimus; nollatutkimuksia ovat kaikki ne, jotka ovat ihmisille itselleen arkipäivää.
Mutta kaikki ei ole kaikille ihmisille arkea, joten on ihmisiä, jotka pitävät vaikkapa aurinkokeskisyyttä tieteellisenä tosiasiana, vaikka se on ainoastaan muuan kaikkeuden kukkanen.

Tieteellisyys on kuin niitylle kiiruhtava lapsi, joka pysähtyilee vähän väliä ihmettelemään niityllä näkemiään asioita. Silti se niitty on ollut siellä koko ajan, eikä niityn kauneus häviä mihinkään, vaikka lapsi kasvaessaan näkee ja käy siellä usein

Myös kaikkeus on kuin kukkaniitty, jolle ihminen on parhaillaan juoksemassa. Kaikkeutta tutkiva ihminen luulee, että hänen tutkimuksensa on jotakin täysin erikoista kaikkeudelle, mutta se ei muuta kaikkeutta yhtään mitenkään. Kaiken tutkimisen jälkeen vain yksi asia on muuttunut; ihminen ei enää tarvitse tiedettä, koska kaikkeudesta on tullut hänen kotinsa -- joka kuitenkin on ollut ihmisen koti aikojen alusta asti.

Tieteen filosofiassa tieteellisyys edellyttää asian falsifioimista; asia on tieteellinen, jos se voidaan osoittaa vääräksi. Esimerkiksi uskonnon oppi ei ole tiedettä, koska sitä ei voi eikä saa osoittaa vääräksi yhden ihmiselämän kuluessa, vaan se on amorfinen, hiljalleen valuva totuus ilman todistelua.


Tässä älyllisessä blogikirjoituksessa taasen tiedettä on vain sellainen, joka on ihmisille uusi ja joka ei vielä ole arkipäivää; mikä tahansa tieteellinen asia alkaa menettää tieteellisyyttään välittömästi tieteelliseksi julistamisestaan asti, kunnes se on muuttunut ihmisille niin tutuksi, että siihen voidaan soveltaa nollatutkimusta.

Mutta tiede ei voi koskaan tehdä olemisesta edes nollatutkimusta, koska oleminen kuuluu absoluuttisesti jokaiselle ihmiselle. Oleminen on kaiken tutkimisen ulottumattomissa, ja jos joku väittää olemista tieteelliseksi totuudeksi, niin hänen paikkansa on hullujen huoneessa.

Uskonto on ominut olemisen itselleen juuri siitä syystä, ettei tiede voi olevaisen edessä mitään muuta kuin lamaantua, ja korkeintaan syyttää uskovaisia epärehellisiksi.
Oleminen on ihmiselle yhtä vanhaa kuin ihminen itsekin, kun taasen tiede paljon lyhytaaltoisempaa jolloin näiden kahden aallon kohdatessa tapahtuu suuria muutoksia.

Uskonto menee etenpäin erittäin pitkäaaltoisena laineiluna, joten yksilöiden elämä ei riitä uskonnon edistymisen tarkasteluun ja siksi monet ihmiset julistavat, että uskonnot eivät kehity, koska he eivät henkilöllisesti näe uskonnon kehittymistä.
Ihmisen uskonnollisuuden kehittyminen on kuitenkin jokaisen rehellisesti älykkään olennon nähtävillä; Ihminen on kehittynyt eläimellisestä pelostaan esineiden palvomisen myötä henkien pelkoon, joka huipentui yhden Jumalan pelkäämiseen.
Eläinperäinen pelko on ihmisen kehittyessä jalostunut Jumalan pelkoon, joka eittämättä todistaa uskonnollisen uskonnon kehittymisen olevan edistystä, joka on verrattavissa tieteen edistykseen, kun huomioon otetaan aikatekijä, joka uskonnon kehittymisen kohdalla on erittäin hidasta.


TIETEELLE ANNETTU MAHDOLLISUUS

Tiede on kuin Gaussin käyrä; se tuli ihmiskuntaan nollasta siinä vaiheessa, kun uskonnollisuus nousi kivien palvonnasta ilmakehän ilmiöiden kautta pilvien ylisen taivaallisten henkien palvontaan, jolloin aineellinen maailma vapautui pyhyyden kahlitsevasta otteesta.
Kun aineellisuus ei enää ollut pyhää, niin silloin ihmiselle tuli vapaus sen tutkimiseen, eli tiede syntyi. Tiede on siis pyhäinjäännös, joka kuuliaisesti voi alkaa tutkimaan vain sellaista, jonka kehittyvä uskonnollisuus hylkää taakseen.
Esimerkiksi Islam palvoo edelleen Kiveä, joten siksi muslimit eivät vielä voi antaa osaansa ihmisen tieteellisen maailman kuvan kehittymiseen, vaan muslimeilla on vapaus ainoastaan poimia rusinoita länsimaisuuden pullasta.
Parhaillaan tieteen käyrä on nousuvoittoista. Tiede kuitenkin vääjäämättä kokee auringon laskun, mutta sitä ennen tieteelle annetaan lupa tutkia kaikkea mahdollista, mitä kokemuksellisuuden kaikkeudessa on.

Tiede ei ole vielä saanut lupaa Jumalan tutkimukseen, koska Jumala on uskonnoille vielä Pyhä. Vasta sitten tiede saa luvan alkaa tutkia Jumalaa, kun Jumalasta tulee uskovaisten Isä.
Sitä ennen Jumala on tiedemiehille yhtä pyhä ja tutkimaton kuin poliitikot psykologeille;
Psykologien mielestä poliitikot eivät voi olla himoriippuvaisia, koska psykologit itsekin kärsivät hirvittävästi rahanhimosta, joten poliitikoiden on pakko pitää politikoita eräänlaisina pyhinä, joihin ei saa kohdistaa minkäänlaista tutkimusta.
Tiedemiehet ovat sisäisesti aivan kertakaikkisen uskovaisia, eikä yksikään uskovainen voi tutkia sellaista, joka on pyhää tai tabu, kuten poliitikoiden rahanhimo.

Vasta sitten tiedemiehet pääsevät käsiksi Jumalan ominaisuuksien tutkimiseen, kun enemmistö tiedemiehistä tunnustaa persoonallisuutensa olevan Jumalasta peräisin olevaa persoonallisuutta.

Persoonallisuuden tutkimus on aivan hyväksyttävää tiedettä, mutta kestää vielä aikansa ennen kuin tiedemiehet vihdoin tajuavat, että persoonallisuus on kaikkiallista; että myöskin Jumala on persoonallisuus, jonka persoonallisuudet voivat tuntea.

Persoonallisuus ei voi kumota persoonallisuutta, kuten järkeä ei voi kumota järjellä. Persoonallisuus kuuluu kaikkeuden rakenteeseen yhtä varmasti kuin atomi tai äly.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Jung-type personality test

Piti sitten tämäkin tehdä:

Jung Test Results
Extroverted (E) 60% Introverted (I) 40%
Intuitive (N) 52.78% Sensing (S) 47.22%
Thinking (T) 74.19% Feeling (F) 25.81%
Perceiving (P) 53.33% Judging (J) 46.67%

Your type is: ENTP


ENTP - "Inventor". Enthusiastic interest in everything and always sensitive to possibilities. Non-conformist and innovative. 3.2% of the total population.
Free Jung Personality Test (similar to Myers-Briggs/MBTI)


ENTP-tyypin tarkempi kuvaus

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Psykologia uskontona

Uskontoa on kaikki se, jota ihmiset bruukaavat puhua toisistaan. Psykologiaksi kutsutaan oman mielen ja käyttäytymisen tarkastelua. Ero minun ja sinun välillä on merkittävä.
Tämä blogikirjoitus on tarkoitettu kaikkien määriteltyjen ihmisten rohkaisuksi; te olette enemmän kuin määritelmät teistä!


Kaikki varmaan hyväksyvät Jumalan -joka on persoonallisuus- käyttäytymisen selittämisen olevan uskontoa. Jos Jumala antaa meille sadetta, niin on aivan oikein sanoa sateen ja Jumalan yhdistelyn olevan uskontoa. Jos taasen naistenviikolla sataa, niin se ei välttämättä ole taikauskoa, vaan sekin voidaan laittaa uskonnon piikkiin; kaikki toiseuden tekojen selittäminen on ainoastaan vain uskomusta.
Olkoon ihminen miten etevä tiedemies tahansa, niin hän ei voi faktuaalisesti tietää, mikä on toisen tekemän teon motiivi ja miten se motiivi on syntynyt ja minkä historian kautta.

Emme siis voi järjen läsnäolossa väittää jotakin sellaista, että voisimme selittää sekä omaa itseämme että muita psykogialla, samalla funktiolla --silloin ja siinä, kun tiede kieltää uskonnollisuuden. Toisen minuus, toiseus on aina oleva meille jokaiselle vain uskon asia; meidän on vain uskottava, että toisella on tietoinen minuus, jonka kautta toinen tulee ilmi enemmän tai vähemmän arvaamattomana tekijänä.

Ei ole tieteellistä väittää, että tiedemiehelle toisen minuus on fakta ja jopa samanlainen fakta kuin oma minuus. Koska tieteessä ei pystytä todistamaan toiseutta minuudeksi, niin silloin sen todistamattomuuden pitää saada aikaan sekin, että toiseuden tutkimusta ei kutsuta psykologiaksi, vaan vain uskonnoksi; uskotaan, että...

Jumala on näkymätön, mutta hänen tekonsa ovat näkyväisyyttä. Ihminen taasen nähdään tekemässä tekoja, mutta ihmisen motiivien kehittymishistoriaa ei voida tuntea eikä ihmisen ominaisuuksien summaa voida tietää. Voimme myös nähdä maailmassa asioita, joiden uskomme olevan ihmisten tekemiä, mutta me emme voi psykologisoida niitä ihmisiä kaikkien niiden jälkien kautta, joita he ovat itsestään jättäneet.

Arkeologinen tutkimus voi antaa meille vain uskomuksia esi-isiemme motiiveista ja minuuden rakenteesta.
Jos toisaalta väitämme, että meidän oman aikalaisten toisissa oleva minuus on enemmän kuin uskomusta, niin olemme vain ekstrapoloineet oman minuutemme toiseuteen; se ei ole sama asia kuin nähdä ja tuntea toinen omana itsenään ja selittää hänen tekonsa oman itsensä motiiveilla; Toinen voi rakentaa talon täysin eri motiivista kuin itse, joten lopputuloksesta ei voi tietää, mitä toinen on --ja onko mitään toista!

Entäpä, jos me kaikki olemmekin vain yhden olennon mielen lonkeroita? Silloin me olisimme tilanteessa, jossa toiseus on oikeesti vain uskomusta ja vain oma minuus olisi reaalista! Eikö olisi viisasta antaa jo nyt mahdollisimman suuri tila sille, miltä ihminen tulee näyttämään kaukaisessa tulevaisuudessa? Yhdentyminen, globalisatio tuskin onnistuisi olemaan edes lähtökuopissa, jos ihmiset eivät jo nyt olisi yksilön mieltä suuremman mielen tasolla yhtä.

Jos siis tiede olisi oikeassa, että toiseus on fakta, niin silloinhan se merkitsisi sitä, että meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia edes ajatella globaalistumista, puhumattakaan, että voisimme tuntea empatiaa ja sympatiseerata muita.

Jos taasen toiseus ei olekaan totta, niin silloin muiden psykologisoiminen ei voi olla tieteellistä, koska muumielisyys on silloin vain uskomusta, joka ei koskaan voi toteutua, koska ei ole mitään muuta.

Uskonnon kieltäminen tieteestä onm johtanut siihen, että ihmisiä pidetään toisistaan täysin erillisinä ja faktuaalisina yksilöinä, joita voidaan tutkia samalla metodilla kuin itseäkin. Uskonnon sulkeminen pois tieteestä on johtanut siihen, että psykologit uskovat sokeasti kaiken, mitä toinen sanoo, ja pitävät toisen sanomisia toiseuden tyhjentävänä; että toinen ei voi olla mitään muuta tai enenmmän kuin mitä psykologia toisesta on sanonut ja nähnyt.

Jos tieteessä ihmistä pidettäisiin suurenpana kuin hänestä sanotaan, niin silloinhan se olisi uskonnon tuomista tieteeseen, mutta koska tiedemiehet ovat ilman mitään tieteellisyyttä päättäneet, ettei ole tieteellistä esittää mitään uskonomaisesti, niin siksi tieteellinen näkemys ihmisestä on sokeaa uskonnollisuutta. Tiedemiehet ovat ampuneet itseään jalkaa julistaessaan uskonnon pannaan, koska nyt he eivät voi uskoa olevansa mitään muuta kuin mitä tiede on ihmisestä sanonut.

Uskonnon kieltäminen on johtanut tieteelliseen salailuun: kun ns. tieteellinen psykologia on määrittänyt toisen, niin sen jälkeen se määrittely on salattava toiselta, koska psykologit uskovat, että se on lopullinen ja ainoa totuus toisesta --joka tietysti järkyttäisi toista, jos hän uskoo myös, että hän ei ole muuta kuin mitä paperissa lukee.

Tässä kuitenkin lukee niin, että kaikki psykologiset lausunnot ovat uskonnollista kirjoittelua:
Aivan samoin kuin Raamattu tai Koraani ei ole tyhjentävä selitys Jumalasta, niin myöskään mikään määrä psykologiaa ei voi koskaan kuvata oikein ja tyhjentävästi toista.

Kuitenkin, uskovaiset ovat ehdottomasti sitä mieltä, että heidän pyhät kirjansa ovat yhtä kuin Jumala -Jumalan sana- eikä Jumala ole koskaan eikä missään puhunut mitään muuta
-- joka on yksi yhteen sen kanssa, kun psykologit ovat ehdoitta sitä mieltä, että toinen on olennaisesti juuri sitä, millainen lausunto hänestä on kirjoitettu ja salattu, eikä ihminen ole mitään muuta kuin psykologit uskovat --psykologi ei voi peruuttaa lausuntoaan.
Psykologit uskovat, että heidän lausunnoissaan on sanottu toisesta kaikki olennainen, ja siksi he ovat palkkansa arvoisia, mutta tosin palkkakuopassa.


Jos nimittäin ihminen olisi enemmän kuin psykologien lausunto, niin silloinhan ei olisi mitään järkeä salata psykologien ja psykiatrien lausuntoja, koska ihminen olisi aina suurempi ja ulottuisi kaikkien määrittelyjen ulkopuolelle. Mutta juuri ihmisten virallisten määrittelyjen salailu todistaa, että ihmiskunnalta on todellakin jotakin olennaista hukassa; se on toiseuden olemuksen uskonomaisuus --meillä on vain uskomus, että toinen on meistä erillinen, muumielinen.

Tiede on tehnyt kolossaaalisen erheen sulkiessaan uskonnon tieteestä, joka on samaa kuin väittää, että tieteen jokainen askel on vailla mitään uskoa ja perustuu vain faktoille. Nimenmomaan uskonnon ja tieteen yhteinen näkemys antaisi ihmisille syvyyttä ihmisen tuntemiselle. Uskontoa ei pidä jättää toisille, eikä pidä luulla, että uskovainen voisi nähdä oikean perspektiivin todellisuudesta ilman omakohtaista tieteellistä asennetta.

Ei ole mitään toista; me kaikki olemme yhtä ja samaa olemusta, joten siksi toiseutta ei voi koskaan tutkia tieteellisesti; Toiseus ja sen kaikenlaisen ilmentymisen tutkiminen on uskontoa.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Ordinary people

Update: Ben Underwood on edesmennyt. Ben Underwood has moved to heaven. Hänen kehonsa menehtyi 19. tammikuuta, 2009 samaan syöpään, joka aiheutti hänen sokeutumisensa. Ben Underwood, A Celebration of Life

Ben Underwood. Painakaa nimi mieleen. 15-vuotias poika, joka lapsena sanoi äidilleen, ettei hän näe mitään, johon rakastava äiti vastasi: "Nimesi on Benjamin, sinä pystyt mihin tahansa!" Benjaminin äiti ei ole koskaan pitänyt poikaansa sokeana, eikä sanonut häntä sokeaksi, vaan sanonut, että pystyt mihin tahansa.

Eilen löysin netistä dokumenttia pojasta, jolta oli poistettu verkkokalvon syövän johdosta molemmat silmät. Leikkauksen jälkeen poika huomasi, ettei hän näe enää mitään, joka varmasti sattui kovasti hänen vanhempiinsa. Siitä lähti uusille urille ihmislapsen kehitys, joka on jälleen uusi todistus ihmisen ihmeellisyydestä; Ben haluaisi kovasti olla tavallinen poika, ja mitä enemmän hän pyrkii tavanomaisuuteen sitä ihmeellisemmältä hänen elämänsä näyttää.

Ns. normaalit, eli terveet pyrkivät yksilöllisyyteen; mitä enemmän normaali on yksilöllisempi sitä mielipuolisemmalta hänen elämänsä näyttää. Normaalit ihmiset eivät siis voi saavuttaa yksilöllisyyttä, koska he pyrkivät yksilöllisyyteen ulkoisesti, joka johtaa siihen, että kaikki normaalit ihmiset ovat sisältä täysin samanlaisia --koska ulkoiseen erilaisuuteen pyrkiminen tapahtuu aina samalla funktiolla.
Olet samanlainen kuin miljoonat muut, jos pyrit erottumaan muista ulkoisesti. Maalari voi maalata talon eri väreillä; talot voivat olla väreiltään erilaisia, mutta funktio, jolla talot on maalattu, on tismalleen sama.
Voit toki luulla, että kampauksesi, asusi, autosi, meikkauksesi tms. tekee sinusta yksilön, mutta miettipä sitä ihan hiljaa omassa asramissasi, niin tajuat, että ulkoinen erilaisuutesi on samaa luokkaa kuin liukuhihnalta ulos tulevien autojen erilaisuus, jonka on saanut aikaan liukuhihnan tekijä.
Muoti tuottaa vain näennäistä erilaisuutta; jokaisen muotitietoisen ytimenä on muoti, joka on kaikkina aikakausina sama; apinointi.

Jos vain ihmiset sallisivat ihmisten olevan sisäisesti erilaisia, niin silloin se antaisi kaikille aidon vapauden olla sitä mitä he ovat, ja silloin jokaisella ihmisellä olisi ns. superkykyjä. Tässä kehityksessä vanhemmilla on kaikki avaimet; antakaa lapsille rakkautta, mutta älkää holhotko heitä, sillä vain siten ihmislapsi voi kehittää itsenäisesti omaa kyvykkyyttään.

Lapsien holhoaminen; kaiken tekeminen heille helpoksi ja vaarojen estäminen latistaa lapsen ns. normaaliksi, joka joutuu sitten etsimään itseään muodin luomista erikoisuuksista, johon kuuluu niin itsensä lävistely kuin tosiTVmäinen muiden huitominen lankulta pois.

Benin äiti ja isä eivät estele poikaansa, mutta se ei ole myöskään heitteille jättöä, kuten suomalaisten kermaperseiden kasvattajat helposti varmaan luulisivat. -- Ben löysi omin avuin kyvyn "nähdä" korvillaan. Kuka ties tänään joku lapsi löytää myös jotakin uutta itsestään, kun hänelle annetaan vapaus olla jotakin muuta mitä vanhemmat hänen toivovat olevan.

YouTube: Extraordinary People - The boy who sees without eyes [1/5]
Home page: Ben Underwood
People.com: The Boy Who Sees with Sound
Wikipedia: Human echolocation

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Psykologinen harha

Löysinpä netistä hieman vanhahkon, mutta hyvän jutun psykologian harhaopetuksista. Se kuulosti ihan kuin tältä: Kymmenen suurinta psykologista harhaoppia. Tosiasiassa se on tätä:

Jokainen oppi, jota ihmisille tarjotaan, on harhaoppi. Jokaisella ihmisellä on persoonallisuus, eikä ole olemassa tässä maailmassa eikä missään muualla ketään toista, joka olisi kopio toisesta. Tämä seuraa suoraan järjestä, eli siitä tosiasiasta, että joka ikinen ihminen on tarpeellinen kokonaisuudelle; yksikään ihminen ei ole korvattavissa; jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen elämäntehtävä, jota kukaan muu ei voi suorittaa. Kukaan ihminen ei voi todistaa, että joku ihminen ei ole tarpeellinen omana itsenään. Rikkaat tosin julistavat, että vain verotettavaa työtä tekevät ovat tarpeellisia, mutta heitä on aina liian vähän.

Jos näin ei olisi, niin silloin me eläisimme maailmassa, joka näyttää juuri siltä, jossa me elämme. Nykymaailmassa hallitusherrat opettavat, että ihmisellä ei ole mitään itseisarvoa; jokainen kansalainen on syntynyt ainoastaan taloutta varten, jotta rikkaiden ei tarvitse edes sormeaan liikuttaa tarpeidensa eteen, tarpeidensa, joita yksikään rikas ei koskaan pysty tyydyttämään.

On siis järjellä ajatellen täydellinen mahdottomuus, että voisi olla jokin oppi, joka sopisi useamman kuin yhden ihmisen elämän ongelmien ratkaisemiseksi. Persoonallisuuden tosiasian läsnäolossa sekä uskonnot että psykologiat tulevat aina epäonnistumaan elämän onnen luomiseksi. Psykologit tosin kiistävät, että ihmiset olisivat aidosti erilaisia, koska se ei lainkaan sovi siihen psykologis-uskonnolliseen ajatteluun, että on olemassa oppeja, jotka sopivat kaikille. Sillä sekä psykologia että uskonnollisuus pitävät ihmisiä massana, missä puhe yksilöllisyydestä on vain kaunis idea, jolla yritetään peittää se tosiasia, että psykologit ovat aivan tavallisia vallanhimoisia tieteen pappeja, jonka aseman avulla psykologit luulevat olevansa kaikkia muita parempia.

Edellinen huomataan siitä, että psykologien on täysin mahdotonta olla tasavertainen toiselle kumppanille --psykologina. Vain kaksi ihmistä, ilman titteleitä, voivat tuntea olevansa täysin samanveroisia ihmisinä. Mutta sekä psykologi että pappi eivät voi mitään muuta kuin julistaa omia opillisia totuuksiaan yläviistosta, - jota he eivät voi kuitenkaan tunnustaa, koska joku voi olla tittelin kipeä vuorovaikutustilanteessa vain epärehellisenä.

Rehellinen ihminen ei tarvitse eikä kaipaa mitään sellaista, joka asettaisi hänet eriarvoiseen asemaan. Eittämättä mikä tahansa titteli toimii kuitenkin juuri niin, että se estää ihmistä näkemästä toisessa ihmisyyttä.
Yrjö Kallisen kerrotaan kertoneen, miten hän yhden kerran näki toisen ihmisen. Sitä näkemisen hetkeä hän kutsui heräämiseksi, ja siksi Kallinen puhui ihmisistä unissa kävelijöinä, jotka eivät lainkaan näe toiseuksissa olevaa ihmisyyttä, eli sitä olemusta, josta me kaikki olemme osallisia, mutta kukin persoonallisella tavalla.

Tuon psykologian harhalistan yhdeksäs kohta kertoo, miten teini-iän kapinointi ei olisikaan geneettinen, vaan kulttuurinen... Totta himputissa se ei ainakaan ole geneettinen, koska sen sanoo jo järkikin. Mutta se ei johdu kulttuuristakaan, vaan sen yksinomainen syy johtuu rikkaista, kuten kaikki muutkin ihmiskunnan ongelmat johtuvat yksin rikkaista.

Sota Darfurissa näyttää meille pelkistettynä, mihin miesten vallan himo johtaa; Tsadissa sanotaan olevan kymmeniä puolueita. Mutta ne ovat ainoastaan heimojen ja klaanien päälliköitä, jotka kilpailevat vallasta. Myös jokainen länsimaalainen puolue on kehittynyt vastaavista klikeistä, joita nyt tavataan keskisessä Afrikassa, joka on meitä kehityksessä ainakin tuhat vuotta jäljessä: Tsadilainen puolue koostuu muutamasta miehestä, joilla on itsetunnon korvikkeena aseita, joita he ovat häikäilemättömästi käyttäneet ihmisiin, saadakseen heidät "puolelleen", eli pelon valtaan...

Tsadissa suurin osa ihmisistä ei koskaan ole äänestänyt. Jos ja kun Tsad "kehittyy" ns. demokratiaksi, niin se johtaa siihen, että muutama klikki on jakanut vallan keskenään, ja säätänyt valtansa osoitukseksi perustuslain, jolla he siunaavat oman valtansa. Sillä tavoin Tsadiin syntyisi tilanne, missä joku kompensoisi vallasta osattomaksi jäämistään ryhtymällä opillistamaan esimerkiksi nuorison käyttäytymistä, jolloin hän julistaa omasta puutteestaan johtuvaa oppiaan psykologisena totuutena tietyistä ihmisistä. Ja muut vallanhimoiset, mutta rikkaiksi haluavat uskovat kaiken sen paskan, koska rikkaat ja rikkaiksi haluavat eivät koskaan voi olla rehellisiä eivätkä siten pysty avoimeen ja vapaaseen ajatteluun.

Länsimaalainen puolue koostuu myös harvoista puolueuskovaisista, joilla on aseen sijasta lakikirja, jolla he julistavat, miten heidän valtansa on laillista valtaa. Mutta sellaisen vallan ylläpitäminen edellyttää aina pelottelua, ja koska ihmiset tottuvat hyvin helposti jo esitettyyn pelkoon, niin siksi pelottelun täytyy koko ajan etsiä yhä kauhistuttavampia muotoja, --jotta vallanhimoiset voisivat julistaa, miten kansa tarvitsee vallanhimoisia... Terrorismilla pelottelu on vain välivaihe kolmanteen maailmansotaan...

Samoin myöskin psykologit joutuvat jatkuvasti etsimään yhä hienostuneempia tapoja, joilla valtiovallasta osattomaksi jääneet, rikkaiksi haluavat psykologit voivat todistaa olevansa tarpeellisia valtiolle, jotta heidän leipänsä olisi turvattu. Juuri tästä syystä yksikään psykologi ei voi koskaan psykologisoida rikkaiden rahanhimoa sairaudeksi, koska jokainen psykologi on valtion korkeapalkkaisessa suojatyössä... Sillä rikkaat laillistavat vain sellaiset palkan arvoisiksi psykologeiksi, jotka eivät esitä mitään negatiivista rikkaista säilyttääkseen uskottavuutensa rikkaiden silmissä, turvatakseen elantonsa.

On helposti huomattavissa, miksi psykologit voivat tuottaa vain uskonnollistyyppisiä oppeja, sillä uskonnollisuus on juuri se, jolla rikkaat hallitsevat. Jos ihminen laukoo totuuksia psykologioista, niin hän ei kelpaa psykologiksi eikä varmastikaan poliitikoksi, koska rikkaat mielistyvät vain sellaisiin, jotka haluavat rikkaiksi.
Psykologeilla kestää opin harhaisuuden esille tulosta kymmeniä vuosia ennen kuin he voivat puhua siitä kiihkottomasti, --joka on tismalleen sama periaate, jota ihmiset käyttävät vaikkapa kansalaissodasta toipumiseen. Tästä syystä yksikään psykologi ei voi arvioida oikein nykyhetken psykologisia oppeja, vaan siihen tarvitaan aina ulkopuolista -tai aikaa. Erityisesti tiede ja uskonto tarvitsevat myös vapaata ajattelua, jota opilliset kuitenkin kutsuvat huuhaaksi, sillä opilliset eivät voi sietää vapautta.
Jokainen palkanvaatija omaa saman asenteen kuin kuka tahansa rikas, koska yksikään rikas ei koskaan ole tarpeeksi rikas; jokainen rikas elää ainaisessa köyhyydessä, eli puutteessa, koska rikkaan asenne aiheuttaa maailmaan kaiken sen köyhyyden, jonka rikkaat ovat ulkoistaneet köyhiksi.

Köyhällä ja rikkaalla ei ole laadullista eroa, vaan vain määrällinen eroavuus --rahalla mitattuna. Rikkaat ja rikkaiksi haluavat; palkanvaatijat käyttävät ainoastaan rahaa kaiken mittana, jolla he jopa mittaavat sen, kuka on köyhä. Uskokoon ken tykkää, mutta minusta sen on kiistaton osoitus järjen köyhyydestä mitata jotakin rahalla. Ja se on rikos ihmisyyttä vastaan mitata ihmisen ominaisuuksia rahan määrällä.

Rikkaiden periköyhyydestä ovat osallisia myöskin psykologit, sillä he voivat toimia valtion siunaamina viroissaan vain niin kauan, kun he näkevät vallanhimoiset terveinä. Koska psykologit eivät pysty näkemään ongelmien todellista syyllistä, niin siksi he eivät voi mitään muuta kuin tuottaa mielikuvituksellisia oppejaan ihmispsyykeestä, joka ei millään tavoin eroa kivikauden miesten tavoista.

Yhteiskunnasta tulee vasta sitten sivistynyt, kun sen jäsenet ymmärtävät, ettei kukaan toinen voi määritellä heidän psyykettään tai jumalasuhdettaan. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa on tasan yhtä monta uskontoa kuin on jäsentäkin. Ihminen toki voidaan saada yhdestä riippuvuudesta toisen alle, mutta riippuvuuden vaihtaminen ei paranna sitä perussyytä, joka estää ihmistä olemasta itsessään viisas, sivistynyt.

Jo uskonnonvapauslaki sen sanoo, että ihminen ei ole vapaa, jos hän ei usko omaan, henkilökohtaiseen uskontoon, vaan väittää, että hän on vain massaa jollekin (psykologiselle) opille, johon hän ei itse ole vaikuttanut. Opillisuus todistaa aina älyllisestä laiskuudesta, on sitten opillisuus oppien rustaamista tahi niihin uskomista. Oppeja voivat rustata vain oppiin uskovaiset, eli uskonnollismieliset.

Suurin psykologian harhaoppi on kaikkien psykologien alitajuntainen kirjoittamaton oppi siitä, ettei rikkaita voi mitenkään psykologisoida. Koska sitä oppia ei ole kirjoitettu, vaan se on jokaisen psykologin korvien välissä, niin siksi meillä on jumalaton määrä erilaisia psykologisia oppeja, joissa ei lainkaan käsitellä ihmisenä olemista nyt ja tässä, vaan he luovat kaikenlaisia projektioita kuten paras kommunisti, ja joiden harhaisuus tulee esille vasta ajan myötä.

Kuvittele itse, miltä tuntuisi, jos jalassasi on pieni vaalea arpi ja lääkärit päättävät, että sinut pitää parantaa siitä arvesta --avaamalla se! Psykologit kuitenkin pyrkivät parantamaan ihmisen repimällä auki jo parantuneita mielen arpia. Tai vaatimalla ihmisiltä vihan, sairauden, surun tuntemuksia...
On kuitenkin olemassa matemaattinen lauseke, jota soveltamalla huomataan, että psykologien oppien harhaisuuden taso on vakio; kun nykyiset opit havaitaan harhaopeiksi, niin psykologit ovat jo rustaamassa seuraavaa sukupolvea varten uusia, entistä hienosyisempiä harhaoppeja.

Naisen asema alkukantaisessa yhteiskunnassa
The Loose Screw Awards

torstai 8. marraskuuta 2007

Rohkeat ovat erilaisia

Blogi, 8.2. 2008: PELKOKERROIN
US-blogi, 30.12. 2011: Tunnehammas selitetty
IL, 15.4. 2017: Luuletko, että sinulla on tunneälyä? Neljä kysymystä paljastaa totuuden!
Blogi, 11.1. 2017: Tunnetyhmyys luo mediakuplia

Rohkeus ei ole tunne:
Ei ole kummoistakaam olla rohkea, kun ei pelkää.
Tunne on älykkyyden sivutuote,
kuten vauva on rakkauden sivutuote,
tai kuten keksintö on intuition sivutuote,
tai kuten pelottomuus on rohkeuden sivutuote.
Yksilöt kaipaavat persoonallista, erilaista ykseyttä. Toisinajattelija ei voi ajatella vahingollisia ajatuksia. Vain sellaiset haluavat vahingoittaa muita, jotka vaativat olemukseltaan erilaisia ihmisiä käyttäytymään yhdenmukaisesti, laumamaisesti.

Lauma eroaa yhteiskunnasta sinä, että lauma muodostetaan viholliskuvaa vastaan, kun taasen persoonallisuudessa eläviltä puuttuu viholliskuva täysin, jolloin todellinen yhteiskunta toteutuu persoonallisuuden ykseydessä. Viholliskuvien esittäminen on jo itsessään eittämätön todiste laumahakuisuudesta, erilaisuuden pelottavuudesta. Lauman jäsenet eivät uskalla olla erilaisia, ja toisinajattelu on laumasieluille korkeintaan keppihevonen, jolla he oikeuttavat muihin kohdistuvat hirmutekonsa.

Persoonallisuus ei voi ilmentyä mitenkään muutoin kuin erilaisuudessa. Persoonallinen ihminen ei pelkää muissa olevaa erilaisuutta ja toisinajattelua, sillä persoonallinen ihminen on kotonaan omassa erilaisuudessaan. Persoonallinen ihminen ymmärtää, mitä on olla erilainen, eikä hän siksi pelkää sen paremmin yksinolemista kuin yhteisöllisyyttäkään. Ihminen ei ole olemukseltaan tasapainoinen, jos hän pelkää muita (sosiaalisuutta, läheisyyttä) tai pelkää itseään (sisintään, yksinoloa).
Epävakaat yksilöt eivät pysty ajattelemaan erilaisia ajatuksia, vaan hokevat vain muiden iskulauseita, jotka jollakin tavoin vastaavat ihmisen ilmentymätöntä yksilöllisyyttä.

Kun ihminen ei pelkää ihmisiä eikä yksinäisyyttä, niin silloin hänellä ei ole mitään syytä luoda mieleensä viholliskuvia. Erilaiselle ihmiselle mikään muu erilainen ei voi olla vihollinen. Ainoa asia, joka erilaista ihmistä voisi uhata, olisi muiden matkiminen, mutta erilainen ei voi matkia ketään, koska muutoin hän ei voisi olla erilainen.

Jos haluat todella päästä eroon vihollisistasi, niin kannattaisi harkita viholliskuvien luomisen lopettamista ja niiden luokittelemista toisinajattelijoiksi ja alkaa itse erilaiseksi. Erilaisena olo on nimittäin niin kivaa, ettei kivuuden ylläpitämiseen kulu edes tupakkia, viinasta, aseista ja muusta sekopäisyydestä puhumattakaan, koska ihmisen erilaisuus pysyy yllä elämällä erilaista elämää --ja vähät välittää muiden vaatimuksista.

Erilainen, persoonallinen ihminen ei esitä muille vaatimuksia, kuten vaatimuksia ansiosta; siitä, että elää omaa elämäänsä, johon kuuluu yhteisön täysivaltainen jäsenyys, koska yhteisö on erilaisuuden absoluuttinen ehto.

Erilaisena olo vaatii suurenmoista rohkeutta. Erilaisuus ei kuitenkaan vaadi mitään sellaista, mitä ihmisessä ei jo olisi. Jokainen ihminen on luonnostaan erilainen, joten ihminen on rohkea, kun hän ei vaadi rohkeutta ilmentymään jonakin tunteena. Aidot ominaisuudet eivät sisällä tunnetta.
Ei ole kummoistakaan olla rohkea, kun ei pelkää. Erilaisena olo on todellista vain silloin, kun ihminen ei esitä mitään. Jos haluat tuntea olevasi jotakin, niin silloin et voi kokea omaa itseäsi sellaisena kuin todella olet, koska se ei todellakaan tunnu miltään, --mutta se on äärettömän hauskaa juuri siksi, koska silloin voi tehdä kaikenlaista kivaa pelkäämättä mitään.

Erilaisuus on rohkeutta

Trial Man vs God
Oikeudenkäynti Ihminen vastaan Jumala
X-Paperi 1
X-Paperi 2

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Seuraamisen seuraukset

Älä seuraa joukkoa pahuuteen.
Lause on peräisin B. Russelilta. Mutta seuraamiseen ei tarvita edes joukkoa, vaan pelkän idolin matkiminen riittää siihen, että seuraukset voivat olla inhimillisesti ottaen kammottavat.

Nykyisin on muotia väittää, miten matkiminen, apinointi ja suoranainen mielipuolisuus tekee ihmisestä yksilöllisen. En todellakaan kutsuisi duudson-tyyppejä yksilöiksi, vaan pelkästään apinoijiksi. Yksilöllisyydestä syytetään sellaisia, jotka hakeutuvat julkisuuteen kaikenlaisilla tempauksilla. Tuollaiset väitteet ovat itsessään matkimista, eikä suinkaan yksilöllisen minuuden esille tuontia. Valheellisen yksilöinnin seurauksena nuo sokeat, apinointia julistavat matkijat julistavat tämän ajan olevan yksilöiden ja yksilöhakuisuuden valtakautta.

Mutta he, jotka uskovat nykyajan johdattavan ihmisiä yksilölliseen ilmaisuun eivät todellakaan tajua esittävänsä ainoastaan sosiaalista papukaijan roolia, joiden kuuluukin julistaa epäitsenäisesti, miten yksilöllisiä kaikki ovat, kun he katselevat Idolsseja (minä-nukkeja, suom. huom.), tosi-TVeitä ja Big Brotherseja, joihin pääsevät/päästetään vain he, jotka ovat jo valmiiksi mieleltään epätasapainoisia.

Aito yksilöllisyys ei koskaan ole yhteiskunnan vastaista; yksilöllistyminen ei voi tapahtua missään muualla kuin yhteiskunnassa ja yhteiskuntaa ei ole ilman yksilöä. Omaa sisintään pelkäävät ihmisten psykologisoijat luulevat matkijoiden olevan yksilöitymisen tiellä, ja syyttävät eksyneitä, ymmärtämättömiä ihmisiä yksilöhakuiseksi, kun tosiasiassa kaikenlainen näyttämisen halu on osoitus ainoastaan kaipuusta kohden persoonien, erilaisuuden ykseyttä, jota markkinatalous ja kilpailuyhteiskunta ei kuitenkaan koskaan voi tarjota, koska persoonallisuus ei koskaan ole markkinavoimien tukipilari. Markkinavoimaa ylläpitävät vain apinoijat, sosiaaliset papukaijat, jotka luulevat olevansa yksilöitä, kun hokevat rahankiilto silmissään toisiaan apinoivien mainostajien syöttämiä hokemia....

Matkiminen on siitä vänkä funktio, että se saa matkijan aina korottamaan sitä toimintatapaa, jota matkii. Kyseessä on evolutiivinen voima; Mainostaja haluaa kehittää entistäkin typerämpiä mainoksia, nuoret pomppivat duudsoneita päättömämmin pusikoihin, duudsonit yrittävät keksiä koko ajan hullumpia juttuja, jotta yleisö ei kyllästyisi heidän hulluuteen -ja Hitlerin idolikseen valitseva ei suinkaan pysähdy siihen, mihin Hitler pysähtyi, vaan oikea kunnon nykyajan natsi pyrkii osoittamaan "Mestarilleen", miten itsenäisesti hän pystyy tekemään "suurempia" tekoja kuin edeltäjänsä. Ampuma-aseharrastaja ajattelee ensitöikseen omaa erinomaisuuttaan ja paremmuuttaan ampujana kuin kukaan muu.
Sama paremmuuden tunne on jokaisen sellaisen oma, joka on ottanut johtajakseen jonkun muun kuin oman sisäisen itsensä.
Oma elävä itse ei voi olla muuta kuin parempi kuin sen itsensä luoma mikä tahansa kuva. Kaikki idolit, esikuvat ovat vain mielessä olevia kuvia, ja tuo mieli on ei voi mitään muuta kuin olla elävämpi ja parempi kuin sen sisältö.

Loogisesti on täten täysin mahdotonta kuvitella, että joku olisi jonkun seuraaja ilman kuvitelmaa paremmuudesta verrattuna edeltäjäänsä, joka on ainoastaan seuraajan mielikuva. Koska edellä sanottu on pelkkä psykologinen fakta, niin siksi kehotan jokaista idoliksi aikovaa tarkasti miettimään, mitä järkeä on ruveta seuraajiensa poljettavaksi; Hitler ei sentään ollut kouluampuja, eivätkä mestariampujat ammuskele tovereitaan.
Seuraajat tarvitsevat teitä idoleiksi aikovia vain keppihevosekseen ja syntipukeiksi. Ja te yksilöllisyyttä ihannoivat, toisianne matkivat idolit ette ole mitään ilman teitä seuraavaa apinalaumaa! Idolit eivät ole vielä koskaan nähneet persoonallista ihmistä, ja siksi juuri idolien yksilöllisyys on laumamaista määkimistä ja ihmisyyden alentamista.

Tänä päivänä suomalaiset saivat tuta siitä, mihin väärinymmärretty yksilöllisyys ihmiset johtaa. On ollut täysin ajattelematonta väittää, että idolit tai niiden seuraajat omaisivat jotakin aitoa yksilöllisyyttä. Jokainen aito persoonallisuus kauhistuu ajatustakin siitä, että hänen pitäisi olla jokin malli kaltaisilleen olennoille. Ja ihmiseen kehittyy aito persoonallisuus vain siten, ettei hän seuraa ketään muuta kuin omaa ominta sisintään. Esimerkiksi Sokrates seurasi kaikessa sisintään, jota hän kutsui Daimoniaksi --ja juuri siksi Sokrates oli niin viisas...

Harhautuneet nuoret eivät kuitenkaan ole itse täysin syyllisiä niihin hirmutekoihin, joiden kautta nuoret luulevat olevansa pahuudessaan parempia ja kunnioitetumpia kuin heidän esikuvansa. Sillä yhteiskunnan johtajat eivät tue lainkaan aitoa persoonallista yksilöllisyyttä, vaan esimerkiksi uskontojen johtajat jopa suoraan sanovat, ettei ihminen voi päästä uskonnon lupaamaan autuuteen muuten kuin seuraamalla uskonnon oppi-isiä. Uskonnoissa oman pään käyttämistä ja oman sisimmän kuuntelua pidetään jopa syntinä Jumalaa vastaan.

Samoin poliittiset johtajat eivät hyväksy lainkaan sellaista, että puoluetoveri ajattelisi itsenäisiä ajatuksia. Puoluekuriin alistumalla ihminen ei todellakaan voi kehittää itseään yksilönä, vaan ottaa kuuliaisesti lauman roolin ja tekee vain sitä, mikä lauma kussakin tilanteessa vaatii, jotta sen ideologinen laumahenki ei loukkaantuisi.

Myöskään sotilaalliset ja taloudelliset tekijät eivät lainkaan suvaitse persoonallisia yksilöitä, vaan juuri sotilaat ja ns. talouden asiantuntijat ovat kaikkein hanakammin jokaisen sellaisen kimpussa, joka yrittää eroon oravanpyörästä, joka ei todellakaan tarkoita näillä käsillä olevissa kirjoituksissa yhteisöllisyyttä, vaan sen vastakohtaa, eli tyhmyyttä.

Kuvan harakanpoikanen ei selvinnyt itselliseen lentoon, sillä se ei pystynyt luopumaan siitä kuvasta, joka sillä oli harakkamaisuudesta. Löysin sen syvästä kivenkolosta, jossa se oli nälkiintynyt. Mutta nälkiintyneenäkään ei vaan voinut ottaa suuhunsa matoja, joita tarjosin, koska sillä oli fakkiutunut kuva siitä, mikä vain kelpaisi.
Nykynuoret ovat kuin koloon pudonneita harakanpoikia; He luulevat, että idoleita matkivat "aikuiset" ovat aito kuva ihmisestä, eivätkä nuoret siksi pysty vaihtamaan esikuvaansa ulkoisista seikoista omaan sisimpäänsä, jonka läsnäolossa ihminen vain voi tuntea rauhan ja turvallisuuden.

Universumi ei ole koskaan luvannut ihmiskehoille absoluuttista turvaa. Mutta ihmiskehossa on ihmisyyden muodostavat ominaisuudet, joiden preesenssissä niiden muodostama harmoninen kokonaisuus; persoonallisuus on ehdoitta turvassa kaikelta matkimiselta ja sen seurannaisilmiöiltä, kuten pahuudelta.

Olkoon jokaisen ihmisen ajatus kääntyneenä tänään omaan sisimpään, josta vain ihminen voi löytää kestävät vastaukset kaikkiin elämänsä tilanteisiin. Ihminen ei ole oma itsensä, jos hän korottaa tai madaltaa kaltaisiaan olentoja.