Presidentti Alexander Stubb

 Epävirallinen kirjelmä nykyiselle tasavaltamme presidentille, Alexander Stubbille. Olet siis sitä mieltä, että suomalaiset eivät saa itse ajatella kuin vain oikeita ajatuksia. Sinun toilailujasi jo pari kymmentä vuotta seuranneena en voi muuta kuin kummastella, miten sinut valittiin Suomen presidentiksi. Edeltävistä lauseista pystyisit jo tajuamaan, että allekirjoittanut edustaa juuri sitä paskajengiä, josta ei sinulle ole hyötyä missään muussa kuin vaaleissa.

Vaalien jälkeen olet ollut täysin kyvytön antamaan arvoa erilaisille mielipiteille, vaikka olen täysin varma,  että jopa sinä pystyt tajuamaan olevasi kunniavelassa erilailla ajatteleville. Vai uskotko ihan oikeasti, että äänestäjiesi joukossa oli vain omaan pulloosi ahdettuja immeisiä?

Ylläolevasta voit varmasti huomata, että täältä katsoen et ole ollut paras ihminen meidän suomalaisten presidentiksi, mutta olet joten kuten ollut parempi valinta kuin muut kyseiseen virkaan pyrkineet.

Minä, allekirjoittanut, ammatiltani traktorikorjaaja, dieselasentaja, matkasentaja, peltiseppä, ilmastointiasentaja, fysiikan lisensiaatti, Kivilinnan rakentaja ja vapaaehtoistyöntekijä, olen kaikessa eri mieltä kuin puoluesidonnaiset, uskovaiset ja muut hemmetin ateistiset poppoot, mutta siitä huolimatta juuri sinä sait toisella kierroksella minun ääneni.

Tiesin jo ääntä sinulle antaesani, että kaikista juhlapuheistasi huolimatta sinä et pysty arvostamaan erilaisuutta ja erilaisia mielipiteitä, kuin vain juhlapuheissasi, joka johtuu lähinnä siitä, että olet liian nuori tajutaksesi elämää, sen kaikissa olomuodoissaan. Kaikesta yllekirjoituksistani huolimatta minä en ole se, joka heittelee sinua kivillä, vaan toivotan sinuille onnea ja menestystä siinä asemassa, joka minun kohdalle sattuessa ei varmasti olisi se kukkula, josta julistaisin suomalaisten sosiaalisuuden osoituksien olevan ääri sitä tai tota.

Kansakunnan yhtenäisyydestä juhlapuhujien ei pitäisi nimitellä kansakunnan puolestapuhujia millään ääri-nimellä.

Toisaalta, on tietysti ymmärrettävää, että juuri ne, jotka eivät halua suomalaisten olevan yhtenäinen kansa, eivät voi mitään sille, että he pakonomaisesti nimittelevät suomalaisuuden puolesta puhujien olevan vähintäänkin saatanasta.

Ilman vaalisalaisuuden rikkomista kenenkään valituksi tulleen ei pitäisi ikinä nimitellä äänestäjäkuntaa yhtään millään tavoin. Se on ilman muuta katsottava raskaiden asianharojen vallitessa eritttäin suureksi rikokseksi, kun valituksi tullut alkaa luokitella äänestäjiä hyviksiksi ja pahiksiksi. Tietysti, minua se ei voi millään tavoin haitata, millä hiton nimikkeellä minua kutsutaan, koska ihminen on tervejärkinen vain silloin, kun puheet eivät voi loukata häntä. Sen sijaan säälin pitää kohdistua vain niihin, jotka haluavat jakaa kansakuntaa.

Susilla ei ole oikeutta itsepuolustukseen

 Diktaattorien mukaan muilla ei ole oikeutta puolustaa itseään. Metsästäjien mukaan susilla ei ole oikeutta puolustaa itseään, kun diktatooriset pyssysankarit vaeltavat metsissä ja jäljittävät puudeleidensa avulla susia. Jos sattuu, että metsästäjän puudeli saa köniinsä sudelta, niin metsästäjä-parka parkuu siitä muille metsästäjille kuin Putin konsanaan, jotka soittavat iltapuudelin toimittajalle ja itkussa suin julistavat, miten susi on peto, kun se hyökkäsi heidän viattoman puudelinsa kimppuun, vaikka se on diktatorimaisesti kielletty, että susi ei saa puolustaa itseään.

Heippa kukkuu. Miten olisi, jos metsästäjät laittaisivat kaukasiankoiran metsään, niin se tulisi susi suupielessään takaisin.. Ainiin, mutta silloin metsästäjiltä jäisi se tappamisen ilo kokonaan pois.

Taiteettoman ihmisen testamentti

 Mielestäni on erinomaista, miten innokkaasti ihmiset maksavat jopa monta kymmentä euroa pääsymaksua museoihin päästäkseen katsomaan seinille teipattuja banaaneja, tai seinälistan vierelle tiputettuja silmälaseja. Ooh ja aah, kuullaan maksavien katsojien huokaisevan, joka huokaisu on tietysti hyvin ymmärrettävää, koska joku ulkopuolinen ei tosiaan voi tietää, huokaisevatko maksaneet The Museon kuluttajat pettymystään vaiko ihastustaan siitä, että banaani mätänee seinällä, koska kaupan hedelmätiskillä itseään suuresti kunnioittava museoiden ja banaanien kuluttaja huokailee, miten kauppiaat ovat kapitalistiroistoja pitäessään vähän mustuneita banaaneja myyntitiskillä.

Oman kappaleensa tähän kirjoitukseen ansaitsisivat myös erilaiset tyhjät taulut tai satoja tuhansia euroja maksaneet värilliset laatikot, puhumattakaan siitä, kun taiteeksi voidaan väittää jopa kuran heittämistä seinälle tai luonnontieteellisesti ruostunutta rautaa. Taiteellisuus on todellakin kehittynyt suurenmoisiin sfääreihin, joiden korkeutta on mahdotonta määritellä siitä, mitä se oli Babyloniassa ja muinaisessa Egyptissä. Ja hyvä niin, koska taiteen kehittymisen suunnasta saadaan tieteellistä tietoa siitä miten tiede on kehittynyt muinaisuudesta täysin siihen suuntaan, mihin sitä silloin jo muinaisuudessa kehitettiin, kun taasen taiteilijoilla ei todellakaan ole mitään kosmoksen määräämää suuntaa, mitä kohden taiteellisuutta pitäisi kehittää.

Luonnontieteilijöillä ei ole mitään vapautta väittää luonnosta mitään sellaista,  mikä ei kuulu luomakuntaan ja kosmoksen perusrakenteeseen.

Sen sijaan taiteilijat yrittävät kaikin tavoin todistella, että ihmisen mieli ei ole osa luontoa, joten siksi taiteilijat katsovat, että heidän ei tarvitse lainkaan välittää mitään taiteen mielellisyydestä ja kauneuden yhteydestä kaikkeen muuhun tosiolevaan. Taiteelta puuttuu tieteeseen olennaisesti kuuluva teoreettisten käsitteistöjen itsensäkorjailu lähemmäksi sitä, mikä on ikuisesti totta.

Uskontojen uskomuksia rajoittavat sentään teologit ja filosofit ja luonnontieteen edistyminen, mutta 1900 luvulle tultaessa taiteilijat katsoivat, että heidän ei tarvitse tekemisissään noudattaa sen paremmin järkeä kuin etiikkaakaan. Taiteilijoiden ainoa ihanne on pelkkä järjettömyys, joka on luisunut hulluuden ulkopuolelle jo kauan sitten, ilman mitään järkeä.

Koska en voi tunnistaa olevani sen koommin uskovainen kuin ateistikaan, enkä ole tiedemies yhtä vähän kuin taiteilijakaan ja politiikkakin on minusta pelkkää huutamista, niin kaikesta siitä huolimatta tai juuri siksi rakensin Pohjois-Pasilaan Kivilinnan, Pasilan vanhan kaatopaikan päälle. Tiesin heti jo  ensimmäisiä kiviä pyöritellessäni, että olen lähinnä hullu, koska eihän kukaan täysijärkinen ihminen voi tuntea mitään muuta kuin hulluutta, jos hän pyörittelisi kiviä hylätyn kaatopaikan päällä.

Näinä kuukausina Pasilan Kivilinna lakkaa olemasta, koska museon seinällä mätänevä banaani on arvokkaampi nykyihmiselle kuin muotoonss artikuloidut ikuisuutta heijastavat kivet. Älkää vaan käykö katsomassa Pasilan Kivilinnan viimeisiä päiviä, koska te arvostatte museon seinille teipattuja järjettömyyksiä ziljoona kertaa enemmän kuin kaupan hedelmätiskillä lojuvaa hyvin kypsää banaania, tai kaatopaikalle perustettua Kivilinnaa.

Mädätköönsä suurenmoisten taiteilijoiden teokset jatkossakin museoiden seiniltä juuri niiden kuluttajien näkömuistiin räkäistyinä limanuljaskoina, joita he eivät pysty poistamaan näkömuistinsa videotaululta, vaikka heille museoiden väliajoilla näytettäisiin näytönsäästäjän tavoin ikuisuutta kohti kurkottavia liikuttavia teoksia, kuten antiikin taide - tai Pasilan Kivilinna.

PS. Tuosta banaanitaiteesta vielä sen verran, että kun asuin Kivilinnassa, niin mieliruokaani olivat hyvin kypsyneet banaanit, joita sain kauppojen jäteastioista ja erityisesti Kauppatorin kahdelta hyvin suurelta jätelavalta, ajalta ennen kuin niiden tilalle tehtiin maanalaiset säiliöt. Kaupasta ostin lähinnä vain kauraryynejä ja kotona Kivilinnassa sitten survoin banaania ryyneihin ja avot, hyvää oli. Alla on kaksi kuvaa Kivilinnasta vuodelta 2003. Asunto oli noin 3x3 metriä, eli aivan riittävän iso ihmisen pesäksi.

Suomalaisia, onko heitä?

 Onko olemassa enää yhtään nuorta, jolle ei ole määritelty jotain psykiatrista diagnoosia? Vieläkö on nuoria, jotka eivät itse halua itselleen muuta luokittelua kuin suomalaisuus?

Kuulostaa siltä, että nykyään aadeehoodee on joku kansallisuus. Luultavasti aspergeriläiset saattaisivat kokea, ettei suomalaisuus ole heitä varten, vaan he käyvät kauppaa aadeehoodeelaisten kanssa siitä, kenen diagnoosilla saa kiskottua enemmän etuoikeuksia suomalaisilta.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset mittailevat ihan liikaa itseään ja vertailevat itseään muihin, ja jos he huomaavat olevansa erilaisia nuoria, niin he haluavat itselleen jonkun korvien välisen diagnoosin. Koska pelkkänä suomalaisena oleminen on kauhia asia, koska sehän merkitsisi sitä, että kansakunta olisi yhtenäinen, ja yhtenäinen kansa on kirosana liberaaleille ja muille wokettajille.

Yksilöllisyyttä korostava wokeismi ei siedä ihmisten erilaisuutta kuin vain siten, että erilaisuus on määritelty sairaudeksi.

Aamulehti, 28.11. 2024: "Huoli suomalaisten nuorten matematiikan taidoista leviää".

 Jos ois valtaa niin kuin on mieli, niin laittaisin kaikki outoja tuntemuksia kokevat matematiikkaretriitille,  metsään. Sillä uskon vahvasti siihen, että looginen ajattelu ei voi onnistua, jos ihminen ei osaa itse laskea edes yksinumeroisia lukuja peruslaskutoimituksin. Tekoäly tai kännykän laskin ei voi antaa ihmiselle johdonmukaista ajatusta, vaan loogisuuden on kummuttava ihmisen omien aivojen syvyyksistä.

Uskon vahvasti siihen, että johdonmukaisesti ajatteleva nuori ei voi lähteä kaikenmaailman lääkekauppiaiden ja psykiatarien kelkkaan. Mutta miten voitaisiin saada lapset ja nuoret ajattelemaan loogisesti, kuten että kaksi ykköstä yhteensä onkin kaksi. En yhtään tykkää siitä, että ihmisiä opetetaan sellaiseen henkeen, että matematiikka kuuluu vain neropateille.

Naisten vapautuminen meni jo

Heti alkuun sanottakoon, että miehen ja naisen roolileikeissä ja identiteeteissä on aina ensisjaisesti  ollut kyse ihmislajin lisääntymisestä. Vasta toisena on valta, jota suurennellaan typerillä ajatuksilla kaikkivaltiaasta Jumalasta, jota pitää palvella. Mutta, kun Euroopassa naisten vapautuminen uskonnollisten miesten kahleista alkoi Keskiajalle tultua, niin naiset saivat paljon sellaista vapautta, jota tapasäännöt ja uskonnot eivät suoneet miehille.

1950-luvulta lähdettäessä miehet alkoivat myös saamaan vapautta, mutta naisille sitä silti jaettiin enemmän. Jossakin vaiheessa, varsinkin Pohjolan naiset, olivat jo saavuttaneet sellaisen tasa-arvon, joka ylipäätään voisi vallita kahden fysiologisesti erilaisen lajin välillä, jotka voivat saada lisääntymiskykyisiä kakruja. Naiset eivät kuitenkaan tajunneet sitä, koska  kukaan ei koskaan opettanut naisille edes siniaaltoa, varsinkaan amplitudiltaan vaimenevaa aaltoa, joten kun naisten oikeudet nousemistaan nousivat aallonpohjasta, niin yhdessä historian hetkessä naisten oikeudet ohittivat miesten oikeudet ja miehille jäi lähinnä vain velvollisuuksia.

• Naiset eivät välittäneet mitään siitä, että he olivat jo tasa-arvoisempia kuin miehet, koska naiset keskenään supisevat, että matematiikka ja looginen ajattelu on niin vaikeaa, niin hemputin vaikeeta, että he jättävät tieteen ja teknologian lähinnä miehille. Naiset saivat päähänsä, että heidän pitää alkaa taistella jopa sellaisen seksuaalisuuden puolesta, johon  matematiikan lisäksi ei saa lainkaan kuulua lisääntymisvelvollisuudetkaan.
• Mielellään naiset silti himoitsevat miesten keksimiä leluja, kuten ennen muinoin kullankaivajien ja kultaseppien kultakoruja, jopa niin kovasti, että he nykyisin tappelevat, kuka heistä saa itselleen miehen, joka kustantaa hänelle kaikki. Eikä siinä kaikki.
• Miten usein naiset ovatkaan lähetelleet rakkauskirjeitä vankiloihin kaikkein raaimmille miehille. Siinäkään ei ole yhtään mitään järkeä, koska sekin on puhtaasti lisääntymisvietin sanelemaa toimintoa, jolla nainen yrittää saada seksilelukseen parhaimman mahdollisen genomin.
• Nykyään naiset ovat jo niin tasa-arvoisia, että he tappelevat keskenään, kuka heistä saa seksilelukseen kaikkein löllöimmän kirkujan, joka ei osaa hoilottaa kuin korkeintaan paria sanaa, hirvittävällä rummutuksella. Naiset ovat totta tosiaan saaneet itselleen halujensa yhteiskunnan, missä yksioikoisuus on korvannut runollisuuden, missä helvetinmoinen meteli ja kiljunta on korvannut harmonian ja hiljaisuuden.

Samaan aikaan miehet kokivat valtavaa identiteettikriisiä, kun naiset palvoivat kirkuvia ja sekopäisesti käyttäytyviä artisteja, jolloin miehiltäkin kesti parikymmentä vuotta ennen kuin he alkoivat huomata, että miehet eivät voi pelata wokettaja-naisten peliä, koska tasa-arvon ylittäneet naiset eivät välitäkään ihmissuvun lisääntymisestä tuon taivaallista.

Kuuskyt-luvun vapautumisessa voisi kuvitella olevan kyseessä lähinnä se, kun naiset alkoivat parveilla tanssilavojen reunoilla eniten silloin mitä kiljuvammin poikaporukka kiljui falsettisesti, jolloin naiset tajuttomasti halusivat uskoa, että lavalla on tyttöporukka kiljumassa, varsinkin, kun poikajengeillä oli pitkät letit ja meikatut silmät. Josta seurasi se, että pojat alkoivat uskoa saavansa pillua sitä paremmin mitä enemmän he pehmoilevat. Siinä lapsettomuuden on seuraus ja siinä on sen syy, kun falsettimaisella äänellä kiljuvat naiset haluavat Afrikan Suomeen.

 Naiset halusivat sellaisen tasa-arvon, varsinkin seksuaalisuuteensa, että he haluavat lisääntyä vain tuottamalla kehitysmaista itselleen leikkikaluja omiin irvokkaisiin seksistisiin  tarpeisiinsa, rehellisten miesten kustannuksella, tietysti, koska naiset lapsettomuuteen ihastuneina eivät halua edes ylläpitää oikeita arvoja.

Ihminen on mieliavaruuden laululintunen.

 Avaruus on Jumalan hengitysilmaa. Mieli on Jumalan päivätajunta. Ihmislapsi on kuin linnun poikanen, joka pomppii ja törmäilee opetellessaan lentämään ilmakehässä. Mielen avaruus on ihmiselle samaa mitä ilmakehä on linnuille. Ihmisten pitäisi opetella lentämään mieliavaruudessa, mutta miten he voisivatkaan oppia sen taidon, kun aikuisetkin haluavat vain törmäillä ja säntäillä päättömästi mielen pilareita ja seiniä päin, 

Ihmislapsi pääsisi kokeilemaan mielensä siipiä, kun vain hänelle opetettaisiin edes logiikan alkeita. Mutta kun ihmiskunnasta puuttuvat mieliavaruuden kondorit ja albatrossit, jotka ihmislapsien yläpuolella liitelisivät uljaasti kaikkien uskomusten, ideologioiden ja aatteiden yläpuolella.

Ihminen ei voi nähdä suurenmoista mielenmaisemaa, kun hän uskoo puolueiseen, diktaattoreihin, pappeihin, ateisteihin, poliitikkoihin, köyhiin, rikkaisiin,... Kaikki sellaiset asiat ovat mieliavaruuden rikkaruohoja, joista ihminen ei pääse irti ellei hän ole valmis lentämään niin sanotussa omassa mielessään, joka ei kuitenkaan ole ihmisen mieltä, vaan se on osa Jumalan paikallista mieltä. Kun ihminen päästää irti opillisuudesta ja uskomuksista, niin vasta silloin hän voi kokea jotain samaa, jota hän koki viimeksi pienenä lapsena, eli vapauden tunteen, vapaus kaikista uskomuksista.

Aikuiselle ihmiselle uskomuksista vapautuminen voi olla kauhistuttava asia, koska silloin hän on kuin linnun poikanen, jonka pitää nuosta omille siivilleen, jotta se pääsisi kokemaan lajilleen tyypillisen elämän.

Jolle paljon on annettu siltä paljon vaaditaan

 Ajatuksia Kolmannen Maailmansodan jälkeiselle ajalle .

 Neron ja tyhmän ihmisen välillä ei ole suhteellisesti ottaen mitään eroa, koska molemmat joutuvat omalla tasollaan ponnistelemaan yhtä lujasti. Sitä kutsutaan tasa-arvoksi. Se ei taasen ole tasa-arvoa, että Johtajiksi valittujen ei tarvitse millään tavoin ponnistella, vaan kaikki tarjotaan heille ilmaiseksi kermalla kuorrutettuna, ja vain siitä hyvästä, että Johtajat tekevät kaikkensa pitääkseen muut typerien uskomustensa kannattajina ja lopultakin vain tykin ruokana.

Ihmiset ovat varsin kummallisia. He mieluummin antavat surman suuhun miljoonittain aikansa parhaimpia ja terveimpiä geenejä kuin mestaisivat niitä johtajiaan, jotka vaativat elämänsä parhaassa kunnossa olevia uhraamaan kaiken Johtajansa puolesta. Muutaman Johtajan henki on uskonnollisille arvokkaampi kuin satamiljoonaa nuorta miestä!

Kaikkein vähiten pystyn ymmärtämään niitä, jotka haluavat  pelastaa ns köyhien maiden ihmisiä Johtajiensa hirmuvallan alta, koska mihin tahansa heitä pelastetaan, niin varmaa on, että pelastettujen uudetkin johtajat ennemmin tai myöhemmin vaativat pelastettuja uhraamaan elämänsä vain sen takia, että Johtajat voisivat edelleenkin elää täysin idioottimaista elämää.

JOLLE PALJON ON ANNETTU ...

Tyhmänoloinenkin ihminen joutuu käyttämään suhteessa saman verran älyä omaan toimeentuloonsa, mitä joutuisi käyttämään kaikenmaailman "viisaat Johtajat". Jos vain ihmiskunnan älykkyysosamäärä nousisi edes himpun verran apinoita korkeammalle tasolle, niin lapsille opetettaisiin, että kukin taaplaa tyylillään, eikä kenenkään tyyli olisi parempi kuin kenenkään muun.

Jos Sinulle on annettu paljon, niin silloin olet idiootti, jos vaadit siitä hyvästä itsellesi useamman veronmaksajan maksamia veroja kuin olet valmis antamaan sellaiselle, joka joutuu ponnistelemaan älytäkseen edes sen vertaa, joka sinulle mukamas on itsestään selvää. Tasa-arvoa ei voi käsittää kukaan, joka vaatii itselleen enemmän, sillä jolle paljon on annettu ... 

Tasa-arvo on vain siinä, kun johtajaksi / edustaksi valittu ei vaadi itselleen mitään, jota hän ei antaisi kelle tahansa toiselle. Viisas johtaja ei koskaan käytä vähimmässäkään määrin hyväkseen yhden yhtäkään veronmaksajaa.

Ei ole epäillystäkään siitä, että kenen tahansa yksilön älykkyys riittäisi oikeissa olosuhteissa erittäin hyvin hänen itsensä ja perheensä elättämiseen,  Jos näin ei olisi, niin silloin valtion jauhoilla elävät psykologit ja muut asiantuntijat olisivat väittäneet, että ihmiset ovat tyhmempiä kuin metsän eäimet ja taivaan linnut, jotka pystyvät oman älykkyytensä avulla jatkamaan sukuaan ja lajiaan miljoonista vuosista miljooniin vuosiin.

Vain uskonnollinen ja poliittinen ihminen voi olla niin typerä, että uskoo oman hyvinvointinsa johtuvan vain valituista Johtajista -- jotka eivät itse kykene elämään päivääkään ilman palvelijoita ja miljoonia veronmaksajia, jotka kustantavat Johtajien kaikki mielettömimmätkin päähänpinttymät, kuten poliittiset ideat, uskonnolliset uskomukset, viholliskuvat ja muut möröt.

Kolmannesta Maailmansodasta eloonjääville annan kehotuksen, että mestatkaa armotta ja välittömästi jokainen Johtaja tai Johtajaksi pyrkivä, joka ei pysty elämään itsellistä elämää oman järkensä avulla. Sillä siihen pystyy mikä tahansa elukkakin, koska muutoin te ette ole mitään muuta kuin typerien Johtajienne tykkien ruokaa.

Yhteenveto. Jos Johtaja on teidän mielestä ansainnut helpon elämän, (ilmaiset asunnot, ilmaiset matkat, kulukorvaukset, kokouspalkkiot, jne) koska hänen ei tarvitse ponnistella yhtään sen lujemmin kuin mitä tyhmä joutuu ponnistelemaan, niin mikä on se syy, että teidän mielestä tyhmät eivät ansaitse tasa-arvoa?

Olet varsinainen riskinottaja, jolta puuttuu laskelmointikyky, jos valitset johtajaksesi sellaisen, joka ei pysty omalla älyllään tulemaan toimeen, joten miten kummassa voit uskoa, että sellainen johtaja pystyisi johtaamaan sinut mihinkään muuhun kuin tykin ruuaksi, koska joudut tyhmän johtajan uskomusten pauloissa luulemaan, että sinäkin voisit elää valtion jauhoilla, tarvitsematta lainkaan ajatella.

Muslimien positiivinen diskriminaatio

Miksi vasemmiston mukaan kristittyihin turvapaikanhakijoihin ei muka saa soveltaa positiivista diskriminaatiota?

 Vasemmiston mukaan se on oikein asettaa vähemmistö etusijalla, eikä se siten voi olla vastoin tasa-arvolakeja. Paitsi silloin, kun Suomeen pitäisi saada muitakin pakolaisia ja turvanpaikanhakijoita, jotka eivät ole muslimeja. 

Miksi meillä on ylipäätään asetuksia positiivisuudesta? Miksi vasemmiston mukaan kristittyihin turvapaikanhakijoihin ei muka saa soveltaa positiivista diskriminaatiota, jos sitä saa soveltaa muslimeihin, jotka ovat enemmistö Suomeen tulevista ...?

VC-paperia Kivilinnasta

 Alla olevaa ei ole koskaan kerrottu, mutta allekirjoittanutta ei laiteta.

Allekirjoittajan työrupeama :

 1960-luvun puolivälissä ensin valosarjojen tekijä, kun tuli laki traktorin peräkärryjen valoista.

Sitten traktoriasentaja, jonka aikana minut kurssitettin Fordin kurssikeskuksessa diesel- ja puoliautomaattivaihteistojen asentajaksi. Sinä aikana olin matka-asentajan (lähinnä Teuvo Nuorron) apurina, kunnes marraskuussa 1968 sain ajokortin Autokoulu Ilveksestä, Hatanpään valtatien varrelta, jonka jälkeen pääsin yksin kiertämään Hämettä traktoriasentajana, jonka työtehtäviis kuului niin 500, 1000, 5000 jne tuntien huollot, mutta myös syöttöpumnppujen, kytkimien jne korjaukset. Kullaasta Luopioisiin, Kurusta Ryttylään, Haastavimpia olivat traktorit, jotka olivat levinneet pelloille. Yksikin salaojakaivuri oli rikkoontunut jonnekin Vammalan pellolle ja sen saaminen omille tolpilleen oli kova juttu. Eräänä talvisena päivänä olin jollakin maatilalla, kun alkoi aivan hirmuinen lumimyrsky. Päätin silti lähteä takaisin Tampereelle, mutta ei aikaakaan, kun lunta tuli tielle siihen tahtiin, että auto vain jumittui. Pääsin verstaalle vasta aamuyöllä kovan lapioinnin päätteeksi. Aamuisin sitten työnjohtaja kertoi, kuka menee minnekin päin lääniä.

Autona oli ensin Ford Transit ja sitten uudempi fordi. Kuljun moottoritie oli juuri avattu ja kilpailtiin siitä, kun ajaisi nopeammin sen läpi Koivistonkylän verstaaalle. Vanhemmalla Fordilla pääsi nippa nappa yli 140 kymppiä, mutta uudemmat diesel Fordit tuskin pääsivät 130 kymppiin (Vertailun vuoksi kerrottakoon anekdoottina, että firman johtaja pääsi Ford Mustangillaan matkan (11km) noin viidessä minuutissa).

Traktorien jälkeen pääsin ilmastointiasentajaksi ja peltisepäksi. Kerrottakoon, että esimerkiksi Hotelli Ilveksen ilmastointi on suurelta osin minun tekemääni, kuten vaikkapa lääketehdas Starin Ruskoon tullut uusi lääketehdas. Sitä ennen olin purkamassa ilmastointihormeja vanhassa Starin tehtaassa, nykyisen Yliopistonkadun ja Åkerlundinkadun kulmassa. Voi että sitä hotapulverin määrää, joka putkista levisi ilmaan, kun tiputimme hormeja lattialle. Siihen aikaan mitään suojaimia ei tarvinnut käyttää... Ensimmäinen kohteeni oli kuitenkin Opiskelijankatu yksi. Haarlan paperitehdas, Lielahden sellutehdas, Kolhon Ikilevytehdas, Sarankulmaan valmistunut Aamulehden tehdas ja Instrumentarium ja lukemattomat asuintalot ja rivitalot, Ikaalisten Kylpylä, konttorit ja pienemmät tehtaat. Kaikki on tuttua...

Samoin olin tic-hitsarina, kun PV:n myrkkykaasulaboratio tehtiin. Se sama laboratoria, joka hieman myöhemmin sai kuuluisuutta, kun se sai analysoitavakseen Persianlahden sodassa käytettyjä taistelukaasuja... Kuten matka-asentajana sain kokea erilaisia sääilmiöitä, niin ne eivät olleet mitään, mitä sain kokea ilmastointiasentajana. Muistan eräänkin talvisen päivä, kun Pyynikin Rollikkahalliin tehtiin uusi akkuhuone, jonne piti laittaa ilmastointi ja katolle imuri. Imurin asennus ja sen piipun pellitys piti tehdä Näsijärveltä puhaltavassa myrskytuulessa. Pakkastakin oli aivan kiitettävästi.

Toinen ääripää löytyi Lielahden sellutehtaan soodakattilan alta, missä hommia piti tehdä 80 asteen lämmössä. Vuorivilla ei ole muutenkaan kiva käsitellä, mutta paljon kivempaa kuin uunissa. Oltiinhan me yksi kesä Rauman tehtaan voimalaitoksessa kipsaamassa valtavan suuria sähkömoottoreita. Se oli siihen aikaan, kun Björn pelasi Wimpledonissa. Satamasta haettiin stlolisnajaa... Sieltä taidettiin päästä  Ylämyllyn varuskuntaan, kun ensin tehtiin pieni matka Kuoreveden Hallin lentokonehangaariin... Tyksin äidinmaitokeskuksen autoklaavin luota päästiin päivittäin ruokatunnilla maistuvan pinaattikeiton äärelle... Siellä opin ensikerran, että ilmavirran nopeus kerrottuna pinta-alalla on yhtä kuin kuutiota tunnissa...

lmastointihommiin kuului ilmastokoneiden asennuksien lisäksi  myös venttiilien ilmavirtamittaukset. On vaikea sanoa, missä en olisi ollut mukana ilmastointiurani aikana, joka päättyi vuonna 1986, kun iltalukion jälkeen pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon fysiikkaa. Sain sitä varten 10000 markan stipendinkin. 60 opintoviikon jälkeen päättelin, että kursseilla oli minua paljon etevämpiä opiskeliijoita, joten vein ATK-luokkien magneettiavaimen yliopiston toimistoon ja pakkasin tarpeellisiksi katsomani tavarat Tampereelta tuomaani Helkama Flying Finn pyörän päälle ja lähdin polkemaan. Sen vuoden alussa Suomi otettiin ns. Schengen sopimukseen, joka tarkoitti sitä, että ajattelin polkea jonnekin Välimeren tienoille. Mutta kesä 1995 oli huikaisevan lämmin ja pitkä, joten syksyn alkaessa tulla, olin yhä Suomessa ja koditon.

Yövyin teltassa pitkin Helsinkiä, kunnes Pihlajamäen kalliolla teltassa heräsin aamu viideltä räjähdykseen. Poljin kaupungille ja asematunnelin Makissa luin lehdistä, että valmisteilla oleva poliisitalo oli yritetty räjäyttää. Illan tullen päätin sitten mennä Pasilaan katsomaan juttua -- ja päädyin Hakamäentien ison sillan alle yöpymään yöksi. Aamulla sitten katselin tarkemmin lähistön pusikkoa ja arvelin, että olisin siellä näkösuojassa. Mutta syksy alkoi käydä päälle, eikä enää oikein huvittanut kasata märkää telttaa, joten päätin rakentaa tehtan päälle jonkinlaisen katsoksen. Harkimon hallia alettiin silloin rakentaa ja sen tiellä oli Pikku Pasila niminen alue, jonka talojen kellareista sain erittäin hyvää puutavaraa.

Yhtenä iltana olin taas hakkaamassa lautoja, joskus kymmenen aikaan, kun oli jo pimeää. Olin juuri silloin mökkini katolla, kun kuulin vierestä huutelua. Silloin tutustuin VR:n autokorjaamon päällikköön, Kössiin, joka sitten auttoin minua kuljettamaan Pikku Pasilasta erään miehen asuntovaunusta Porin Matin, josta maksoin hänelle sata markkaa. Se oli ikimuistoinen yö sekin sillä oli nimittäin kuutamoyö, kun kottikärryille haimme parisataa kiloisen Porin Matin. ja jätimme sen koijani oven eteen.

Sitten seuraavana päivänä tapahtui niin, että kaaduin pyörällä ja molemmista käsistä murtui luita. Vasemmasta kädestä törrötti yksi luu, kun kävelin Kössin asuntovaunulle. Onneksi hän oli kotona, joten Kössi vei minut Töölön tapaturma-asemalle. Parin päivän jälkeen lääkäri ehdotti, että voisin mennä Koskelan sairaalaan. Mutta koska olin juuri saanut oman taloni valmiiksi, niin kieltäydyin ehdottomasti ja sanoin, että menen metsään.

Mutka tuhopolton jälkeen. 

Pelon sekaisin tuntein illan tullen pääsin takaisin ns Puolen Hehtaarin metsääni, missä minua ovella odotti Porin Matti, ja sisäpuolella minulla oli veljeltäni, Tampereelta edellisviikolla hakemat 160 millin haponkestävät putket ja kaksi 90 kympin mutkaa. Minulla oli oikeassa kädessä näkyvissä vain pekalo ja sormen päät. Niillä sitten heijasin Porin Matin sisälle ja työnsin hormit kohilleen ja ei sitten muuta kuin tulta pesään.

Tuleva talvi oli erittäin kylmä. Olin laittanut seiniin kaksinkertaiset lankut, mutta yksi seinä oli jäänyt vähän niinkuin vaiheeseen. Iltaisin hekutin kaminan ja sitten laitoin itseni kiepiksi sen viereen. Sinä talvena nousin joka aamu aikaisin ja Ilmalan junaseisakkeelta pääsin junalla keskustaan. Minulla oli tapana mennä aamukahveille Asemantunnelin Makkiin, mihin tuli myös tähtitieteen assistentti, jonka kanssa meillä oli jo vuosia ollut tapana tavata toisemme siellä. Sitten sinä talvena, ennen joulua, muuan nainen tuli Makissa kysymään, mitä minulla kuuluu. Hän tietysti näki kipsatut käteni. Kerroin, että asun metsässä ja että käyn pesulla vessoissa. Hän sitten sanoi, että voisin tulla hänen asuntoon Roihuvuoreen, niin hän voisi auttaa minua. Satuin jostain syystä lupaamaan, että joo. 

Niinpä kävin Riitan luona, joka paljastui Matti Markkasen vaimoksi. Käyntini Riitan luona loppuivat siihen, kun erään kerran sinne tuli myös Taavi Kassila. Kun kerroin Kassilalle, että olen tehnyt kotini metsään, niin sain kuulla kunniani ja että olen siksi rikollinen. Niinpä jätin Riitan ja pienen Sakari-poikansa ja unohdin heidät. Sitten vuosituhannen vaihteessa tapasin Riitan uudelleen Lasipalatsin Kaapelikirjastossa, missä hän oli Mattinsa kanssa ja kertoivat, että muuttavat Espanjaan. Toivotin molemmille paljon onnea.

Hieman sitä ennen muuan lähes lähes 90 vuotias sodassa vatsaan vaikeasti haavoittunut sotaveteraani, joka oli osallistunut vuosien ajan minun ja assistentin aamukahveihin, oli vaatinut, että hänen pitää päästä käymään luonani metsässä. Se oli juuri hän, joka sittemmin soitti Hannu Karpolle, että siellä Pasilan metsikössä...

Karpon ohjelman jälkeen Helsingin Elokolon toiminnanjohtaja löysi minut ja vaati, että minun pitäisi tulla Elokoloon. Siitä on nyt lähes neljännes vuosisata ja käyn edelleen joka päivä Elokolossa, vapaaehtoistyöläisenä. Matti Markkanenkin tuli Espanjasta joskus vuonna 2008 ja me tavattiin uudelleen Hakaniementorilla, kun siellä vietettiin Asunnottomien yötä. Sen jälkeen Matti alkoi käydä säännölllisesti Elokolossa aina pois menoonsa saakka. Nykyään olen Elokolon ohessa myös polkupyöräilijä, kesäisin kuvaan dronella, action kameroilla ja puhelimilla ja teen niillä videoita.