Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapitalismi vs sosialismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapitalismi vs sosialismi. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. helmikuuta 2016

Saako kapitalisteja kilpailuttaa

Jan Vapaavuori taisi sanoa tänä aamuna MTV:n lähetyksessä, ettei Suomi voi lähteä kilpailemaan veroparatiiseja vastaan. Ihmettelen vaan, että miks'ei voi, koska kapitalismi on kuulemma kilpailua.
Mikä on se syy, miksi kapitalistiksi itseään tituleeraavat kyllä mielellään kilpailluttavat muita ja vaativat kilpailun nimeen muita tyytymään matalampiin palkkoihin, mutta heti, kun tulee eteen omien toimien kilpailuttaminen, niin se ei kuulemma käy.

MIETTIKÄÄ NÄITÄ
- Poliitikot ja markkinataloutta kannattavat vievät rahojaan veroparatiiseihin.
- Poliitikot myyvät kansallisomaisuuksia veroparatiisien sijoitusyhtöille.
- Poliitikot ovat mielissään, kun terveydenhoito ulkoistetaan veroparatiisiin.
- Poliitikot luovat lakeja, joilla armahdetaan veroparatiiseista hyötyvät.
- HS, 24.3. 2013: Maailman varoista puolet veroparatiiseissa

Mutta yhden yksikään poliitikko ei ymmärrä sitä, että kaikki tuollainen toiminta loppuisi välittömästi, kun valtiot alkaisivat kilpailemaan siitä, missä on paras veroparatiisi. Huomataan täysin selvästi, että poliitikot ovat vain surkeita valehtelijoita, jotka mielellään myisivät vaikka äitinsä veroparatiisiin, jos vain joku rikas hyötyisi siitä, mutta typerissä juhlapuheissaan joka ikinen poliitikko vollottaa, miten kauheeta, kun veroparatiiseja on olemassa.

Se on suomalaisten politikkojen vika, että ulkomaiset veroparatiisit vievät suomalaisten veronmaksajien rahoja ja Suomen kansallisomaisuutta veroparatiiseihin. Loppuisi tuo saatanan vollotus, kun vain poliitikot ymmärtäisivät edes sinapinsiemenen verran kapitalismista.
HS, 19.1. 2014: HS selvitti: Suomalaisjohtajat keräävät palkkioita veroparatiiseista


Vapaavuori julisti MTV:n aamuteeveessä, että valtioiden pitäisi alkaa harrastamaan sääntelytaloutta, jolla ehkäistäisiin veroparatiisien toimintaa! Eli siis kapitalistiksi itseään tituleeraavalle ei sitten tullut mieleenkään kilpailu, vaan neuvostoliittolainen meininki.

Eilen taisinkin kirjoittaa, ettei poliitikot ja muut rikkaat ymmärrä hölökäsen pölläystä kapitalismista;
Blogi, 3.2. 2016: HALUAN VEROPARATIISIIN
Se ei ole kapitalismia, että ns. kapitalisteja (poliitikoita, rikkaita jms) ei saa eikä voida kilpailuttaa.

Ihminen ei voi olla kapitalisti, jos häntä itseään ei saa kilpailuttaa.
Kutsun kommunisteiksi sellaisia, jotka kieltäytyvät kilpailusta.

Miksi pankinjohtajaksi, poliitikoksi, saneeraajaksi, johtajaksi tmv valitaan sellainen, joka vaatii kaikkein eniten, eli joka on kaikkein köyhin, mutta työntekijäksi valitaan sellaiset, jotka tekevät kaiken halvalla tai ilmaiseksi? Tuotako te todella kutsuttu kapitalismiksi? Voiko olla typerämpää ihmistä kuin sellainen,  joka uskoo, ettei ns. kapitalisteja saa kilpailuttaa.

YLE, 18.1. 2016: Maailman 62 rikkainta omistaa saman verran kuin köyhin puolikas maapallon väestöstä
Blogi, 2.2. 2016: Opi kapitalismi minuutissa
Blogi, 18.1. 2016: 62 rikkainta--Talouden huuhaaoppia yliopistoissa

tiistai 2. helmikuuta 2016

OPI KAPITALISMI MINUUTISSA

Valtion tulee olla neutraali; Poliitikoiden ja virkamiesten palkka ei saa ylittää perustoimeentuloksi määriteltyä rahasummaa, koska lainsäätäjä ei voi mitenkään tietää, mikä summa riittää onnelliseen elämään, jos hän itse ei pysty elämään sillä summalla, jolla hän vaatii muita tulemaan toimeen.
Jos poliitikko on tietämätön niinkin perustavaa laatua olevasta asiasta kuin perustulolla toimeentuleminen, nin silloin tuollainen poliitikko on ainoastaan typerys, jonka ainoa oikea paikka on pakkotyössä, jotta hänestä olisi edes jotain hyötyä valtiolle.

Rikkaille valtio on vain yksityinen etujärjestö,
jonka viritinosana toimii lainsäädäntä,
jolla poliitikot optimoivat valtion rikkaille.

Poliitikot ovat ikuisesti väärässä, jos he uskovat, että heille pitää maksaa, jotta he voisivat ajatella päteviä. Pätevä ajattelu ei ikinä ole vaatinut minkäänlaista palkkaa tai kunniaa. Päin vastoin; mitä enemmän ihmiselle maksetaan ajattelusta sitä typerämpiä ovat hänen ajatuksensa; Rahasta-ajattelija ei pysty ajattelemaan muuta kuin rahaa ja siihen liittyvää.

Poliitikot ovat typeriä siinäkin tapauksessa, jos he vaativat palkkaa siksi, että muutoin he eivät voisi elää kuten tavan kansalainen elää. Ihminen, joka pystyy elämään onnellista elämää vähällä on paljon suurempi talousasiantuntija kuin yksikään poliitikoiden virallistama asiantuntija; Viralliset talousasiantijat eivät ikinä pysty ajattelemaan mitään uutta ajatusta, koska jokainen talousasiantuntija kärsii rahajuoppoudesta kuten kaikki muutkin rikkaat ja heidän perseennuolijansa. Viralliset talousasiantuntijat pystyvät vain hokemaan Juopon yhteiskuntamallin mukaisia hokemiaan.
US, 2.2. 2016: Pörssigurukin turhautui Caruna-munaukseen – ”Raha häviää kummasti, kun kapitalisti askartelee
US-blogi, 2.10. 2015: Suomen pahimmat bisnesmokat
KU, 7.4. 2015: HÄKÄMIES MYI PILKKAHINNALLA -NYT LANNOITTEIDEN HINNAT KARKAAVAT KÄSISTÄ

Yhä uudelleen ja uudelleen sekä rikkaat että heidän viralliset asiantuntijansa tuovat ilmi täydellisen tietämättömyytensä kapitalismista. Mikä tahansa valtion ideologia onkin, niin sen ensisijainen ja korkein tehtävä on tuottaa hyvää valtiolle. Olisi suoranaista typeryyttä puhua valtion ideologiasta, jos sen korkein tarkoitus ei ole tuottaa hyvää kaikille.
Jos jotakin ideologiaa käytetään vain jonkun ryhmän hyväksi, niin silloin on mielipuolista puhua samaan aikaan valtiosta. Se tosiasia, että rikkaat myyvät kansallisomaisuutta ulkomaille on eittämätän todiste siitä, että rikkaat poliitikoineen ja asiantuntijaperseennuolijoineen ovat pelkkiä loisia, jotka vähät välittävät valtiosta.

Kapitalismin olemus
  • Kapitalismi on kaikilla hinnoilla kilpailua. 
  • Kapitalisti ei voi koskaan vaatia palkankorotusta. 
  • Jokainen palkanvaatija on kerjäläinen. 
  • Kapitalisti vaatisi ennemmin palkanalennusta kuin suostuisi kerjäläiseksi. 
  • Kapitalisti kilpailee ainoastaan omalla palkallaan. 
  • Deflatoorinen talous on todiste systeemin kapitalistisuudesta. 
  • Inflatoorinen talous on tyypillistä sosialisteille ja muille ahneille. 
  • Kapitalisti rakastaa deflaatiota, koska silloin hänellä on kiistaton todiste hintakilpailusta. 
  • Kapitalistin vaatimattomuus estää kapitalistia elämästä yli tulojensa. 
  • Kapitalistinen elämä vaatii suurenmoista älykkyyttä. 
  • Kapitalistisessa järjestelmässä elinkustannusten lasku on pysyvää. 
  • Kapitalismi johtaa kaikille ilmaiseen elämään. 
  • Kapitalismissa päällekkäiset rakenteet eivät ole mahdollisia. 
  • Kapitalismi on taivaallinen talousoppi.
Poliitikot ovat kaikkein eniten pihalla valtion hoidosta; Poliitikot osaavat ainoastaan hoitaa rikkaiden asioita ja säätää lait niin, että rikkaat saavat edelleen jatkaa koskaan tyydyttymätöntä elämää, joka tuottaa köyhyyttä, tuhoa ja kuolemaa kaikkialle.
Kapitalismissa ei ole kilpailuttajia
Rikkaiden näkemys kapitalismista on juuri sellainen ideologia, joka ei millään muotoa täytä valtiollisen ideologian kriteeriä. Kapitalismi tulee olla yksilöiden kilpailua inhimillisen elämän kaikilla osa-alueilla. Aito kapitalisti kilpailee vain omalla palkallaan, eikä vaadi ketään vähentämään palkkaa siksi, että joku muu saisi enemmän. Ihminen ei ole kapitalisti, jos hän kilpailuttaa muita, mutta ei itse millään salli kilpailua itselleen.

Ihminen on sitä köyhempi mitä enemmän hän tarvitsee rahaa
Esimerkiksi kansalaiset (joille kuuluu valtiovalta) eivät voi kilpailuttaa sitä, kuka hoitaisi kansakunnan yhteisiä asioita halvemmalla, koska poliitikot ilman minkäänlaista järkiperustetta ovat julistaneet. että poliitikoiden pitää kuulua rikkaisiin, koska muutoin poliitikko ei kuulemma osaa ajatella. On kuitenkin helppoa havaita, ettei yksikään rikas, eikä yhden yksikään poliitikko koskaan pystyisi ajattelemaan kapitalismista edes tällaisia ajatuksia; Rahasta-ajattelija voi kaikessa tyydyttymättömyydessään ajatella vain sellaisia ajatuksia, joilla valtio saadaan entistä paremmin optimoitua rikkaille.
Rikkaat voivat ajattella, että mitä halvemmalla joku tekee esimerkiksi puhelimia tai autoja sitä pätevämpiä sellaiset halpatyöntekijät ovat, --- mutta yksikään rikas ei koskaan ole pystynyt soveltamaan sitä itseensä; Että mitä halvemmalla joku ajattelisi yhteisiä asioita sitä parempia ne ajatukset olisivat!
Suomi on rikkaiden kommunistien diktatuuri
Muiden kilpailuttajat ovat pelkkiä paskiaisia, joita tavataan kommunistisissa diktatuureissa. Mitään periaatteellista eroa ei ole sosialisteilla, mukakapitalistilla ja kommunistilla; joka ikinen heistä on ainoastaan oman edun tavoittelija, joille valtio ja siinä esiintyvä huono-osaisuus on pelkkä keppihevonen.
Yhden yksikään rikas ei ikinä ole itse kilpailluttanut itseään. Kun ihminen on aito kapialisti, niin hän optimoi ihan itse elämänsä omiin tuloihinsa: Vain typerykset vaativat palkankorotuksia, koska jokainen palkkaa vaativa on ihan itse tehnyt valintoja, joiden tähden hän syö enemmän kuin tienaa;

Palkan vaatiminen on todistus typeryydestä
Palkan vaatijat eivät typeryyttään pysty elämään suu säkkiä myöten, ja juuri tuollainen yli varojen eläminen vaatii ihmistä uskomaan ideologioihin, joilla mikään valtio ei voi toimia, koska kaikki ideologiat ovat syntyneet ahneudesta. Kansalaisilla ei ole mitään velvollisuutta kustantaa yhdenkään ihmisen ylellistä elämää. Poliitikot ovat vain idiootteja, jos he vaativat kansalaisia osallistumaan rikkaiden rikastuttamiseen.

Ideologia; ajatus siitä, miten elää loisena
Rikkaat ovat kuin mustalaisen koni, joka tarvitsee tuhannen metrin tasoitusajoissa kilometrin etumatkan; Rikas on jo maalissa ja huutelee sieltä muille, miten heidän pitää kilpailla...

Se on vain idioottimaista antaa sellaisten yhtiöíden johtajille yhtään mitään palkkaa, joiden tuotteet ovat ihmisille välttämättömyyksiä. Itse asiassa; Esimerkiksi sähkölinjat eivat vaadi mitään johtajaa, koska niiden kunnossapitoon ja kehitykseen riittää muutama insinööri alaisineen:
Sellainen ala, joka ei vaadi johtajaa, ei koskaan saisi olla itsenäinen yritys; Sähkönsiirto on verrattavissa vaikkapa ihmisen raajaan; Ihmisen raajakaan ei voi olla itsenäinen yritys.


Pankkikriisi, 24.11. 2008: Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto
Blogi, 16.1. 2016: 62 rikkainta--Talouden huuhaaoppia yliopistoissa
Blogi, 27.1. 2015: Johtajien Yleissitovuus ja Kuolevaisuuden taju
IL, 18.12. 2009: Tutkija: Valtiovalta on kohdellut rikkaimpia silkkihansikkain
IL, 27.6. 2015: Liliukselle puuhataan 10 000 euron korotusta
Blogi, 12.2. 2015: Suomea johtavat ahneet typerykset
Blogi, 6.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa
Blogi, 19.3. 2015: Taloustalkoot-Poliitikoille perustoimeentulo
IL, 14.1. 2016: Kepulaisilla hulppeat edut veronmaksajien piikkiin
TS, 17.1,. 2011: Platon: Rikkaalle riittää nelinkertainen palkka
Blogi, 1.11. 2010: Tyhmyyden kompensaatio
Blogi, 201.2. 2011: Varokaa heikkoja paikkoja
Blogi, 4.1. 2013: Palkka-alen vastustus raittiiden terroria
FB/Sinenmaa, 18.1. 2016: Voi sanoa olevani asiantuntija...
IS, 24.1. 2016: Tule paikalle, saat jopa 1000 € / kokous – tällaisia lisärahoja kansanedustajat saavat eri firmoilta
Suomenmaa, 14.2. 2015: Professori: Kansa kyllästymässä etuja kahmivaan eliittiin – Eurooppaa uhkaa myllerrys?
Waking Times, 19.8. 2015: ‘World’s Poorest President’ Explains Why We Should Kick Rich People Out Of Politics
Blogi label: Maksimipalkka
Blogi label: Minimipalkka

tiistai 27. tammikuuta 2015

Johtajien Yleissitovuus ja Kuolevaisuuden taju

Presidentti Niinistö: Halu auttaa (ja toimia luottamustoimessa)
ilman vastapalvelusta mittaa ihmisyytemme


Talouden tulkki, 27.3. 2014: Valtio jatkaa palkkajohtajana
Blogi, 7.11. 2014: Ei ne pienet tulot vaan vaatimattomuus
Blogi, 2.2. 2014: Hinnoista pois 65 prosenttia
IL, 4.4. 2009: Kuolematon Lilius: "Puhun vain purjeveneestäni"

Esipuhe
Sosialismi perustuu ahneudelle. Ahneus on sairaus. Ahneus (ja sen seurannaisilmiö; palkan vaatiminen) on sosialisoinnin kivijalka. Ilman ahneutta missään valtiossa ei voitaisi harrastaa sosialisointia, jonka lievin muoto on ihmisten jatkuvasti lisääntyvä rajoittaminen.

Palkan vaatiminen on henkilöllistä toisen työn arvon sosialisointia. Vain palkanvaatijoista voi kehittyä sosialisoijia, koska sosialisointi on laajennettua palkan vaatimista.

Oikea kapitalisti ei voi sosialisoida toisen työtä eikä sen arvoa.
Yksikään palkanvaatija ei voi olla kapitalisti. Myös jokainen yritysjohtaja tai julkisen vallan haltija, joka vaatii palkkaa, on sosialisti. Kapitalisteilla on kuolevaisuutensa taju, kun taasen sosialistit potevat lapsellista omnipotenssia, joka ilmenee kaikenlaisina vaatimuksina ja itkupotkuraivareina.

Facebook, 30.1. 2015: Have I already told you the very truth that the salary requirement is socialization?
Pintaa syvältä, 30.1. 2014: Maailman rikkaimpien oma prosenttiliike
HS, 31.1. 2015: Lisätehtävät nostavat yritysten hallitusten tienestejä Suomessakin

Ovatko ihmiset edelleen eläimiä?

Kuten tunnettua, niin eläimillä ei ole tajua omasta kuolevaisuudestaan. Kuolevaisuuden taju edellyttää itsetietoisuutta yhdistettynä ajan tajuun. Itsetietoisuus taasen edellyttää toiseuden tuntemista. Ja ajantajun edellytys on tiedostaa eilinen, nykyhetki ja huominen -- historia, tämä tilanne ja sen tulevaisuus.

Kaikki nuo tuntuvat täydellisesti puuttuvan niin (yritys)johtajilta ja poliitikoilta kuin kaikilta muiltakin palkanvaatijoilta, erityisesti kaikilta niiltä, jotka haluavat yleissitovuutta.


Johtajien perustelu palkkojen/palkkioiden/kulukorvausten
nostoihin on sama kuin johtajien palkkojen yleissitovuus


IL, 27.1. 2015: Liliukselle puuhataan 10 000 euron korotusta:
Järvinen pitää suomalaista palkkiotasoa edelleen maltillisena:
nyt on saavutettu Järvisen mukaan muita Pohjoismaita, mutta
Keski-Euroopan taso on ihan "eri mittaluokkaa".
Sirpa Paatero (HS 25.1. 2015, s. A11):
"Haluan ensin katsoa ja arvioida, minkälainen muiden taso on
muiden valtionyhtiöiden hallituksissa.
"
Sirpa Paatero (IS, 24.1.2015):
"Luulen, että meillä on tässä muutamia muitakin yhtiöitä,
joissa ovat nimitystoimikunnat nyt toiminnassa.
Pitää katsoa näiden välillä yhtenäinen linja.
"

IS, 24.1. 2015: Paatero: Fortumin korotusprosentti kuulostaa suurelta:
Nimitystoimikunnan puheenjohtaja Eero Heliövaara perustelee Fortumin pörssitiedotteessa korotuksia sillä, että Fortumin hallituspalkkiot ovat jäljessä pörssiyhtiöiden yleisestä tasosta.
Yllä on lihavoitu vain tämän viimeisimmän kohun perusteluja rahanistien ahneudesta, mutta tismalleen samat perustelut kuuluvat kaikkialla joka kerta, kun johtajat korottavat omia ja toistensa etuisuuksia, palkkoja, palkkioita, optioita,...

Kiistattomasti yritysjohtajilla on vain heidän välisensä yleissitovuus, jonka olemassaoloa he itse eivät edes tajua, koska se on heidän automaattinen toimintatapa, joka ei perustu minkäänlaiseen järkeilyyn. Sama perustelu jokaiselle lisäpalkalle on eittämätön todiste kommunistisesta luonteesta.... Että "mulle kuuluu lisää rahaa, koska toisetkin johtajat ovat saaneet lisää...., koska muilla on korkeampi palkka ...". YLE-uutiset 27.1.2015, klo 17:00: "Fortum perusteli sitä sillä, että palkat ovat jäljessä yleisestä tasosta."

Ahneet johtajat eivät pysty kilpailemaan omalla palkallaan, koska he eivät selvästikään ole kapitalisteja. Johtajat patakommunisteina eivät pysty käsittämään, että he voisivat tehdä omasta palkastaan kilpailuedun...

Johtajat näkevät vain yrityksensä työntekijöiden alhaisen palkan oman yrityksensä kilpailuetuna, joka on täysin puhdasta kommunistista sosialisointia, eikä yksikään talousasiantuntija voi muuttaa tätä totuutta muuksi, sillä talousasiantuntijaksi voidaan virallistaa vain sellaisia, jotka eivät ymmärrä taloudesta hevon paskaa.

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen sanoo, että nyt on saavutettu muiden Pohjoismaiden tasoa, mutta hän ei lainkaan pysty ajattelemaan, että muiden Pohjoismaiden johtajien palkat nousevat kohti Keski-Euroopan ahneiden johtajien tasoa, koska Järvinenkin tunnustaa, että Pohjoismaiden ahneus ei yllä vielä läheskään Keski-Euroopan tasolle: ...Keski-Euroopan taso on ihan "eri mittaluokkaa".

EK ja yritysjohtajat vaativat, että yleissitovuus kumottaisiin; että jokainen yritys voisi itse neuvotella työsopimuksena ja palkkatasonsa.
Taloussanomat 27.11. 2012: Yrittäjien Järventaus: Yleissitovuus 40 vuotta vanha luomus:
Työehtosopimusten yleissitovuudesta pitää luopua, jos suomalaisten yritysten kilpailukyky ja työpaikat halutaan säilyttää, Suomen Yrittäjät sanoo. Järjestön mukaan järjestelmä luotiin aikoinaan aivan erilaiseen yhteiskuntaan.
IL, 14.1. 2013: Työehtosopimusten yleissitovuus poistettava

Olen täysin samaa mieltä. Mutta!

Yritysjohtajat eivät tajua sitä, että he itse vaativat yritysjohtajille yleissitovuutta joka kerta, kun he vertaavat omia palkkojaan toisten yritysten johtajien palkkoihin ja siksi vaativat itselleen lisää palkkaa, jotta heidän etuisuuutensa, palkkansa ja palkkionsa olisi samoja kuin muillakin  johtajille.

Rahan vaatiminen on muiden työn arvon sosialisointia

Mitä suurempaa palkkaa joku saa sitä vähäisempi on hänen kapitalismin tajunsa. Palkan vaatiminen on yksilötason sosialisointia. Ahneet (yritys)johtajat eivät ole kapitalisteja;
 - he ovat pahimman luokan kommunisteja.
Jokainen palkanvaatija elää elämäänsä palkkakuopassa, josta hän pääsee ylös vain kuoleman kohtaamisella. Viisas ihminen ei voi pudota palkkakuoppaan, sillä viisas ihminen ei voi koskaan vaatia palkkaa; viisaus on syntyy kuolevaisuudesta.
Eläimet evät tajua omaa kuolevaisuuttaan ja siksi on oikein kutsua eläimeksi jokaista sellaista, joka käyttäytyy muita kohtaan ikään kuin hän itse olisi kuolematon.

Kapitalismin olemus
  • Kapitalismi on kaikilla hinnoilla kilpailua.
  • Kapitalisti ei voi koskaan vaatia palkankorotusta.
  • Jokainen palkanvaatija on kerjäläinen.
  • Kapitalisti vaatisi ennemmin palkanalennusta kuin suostuisi kerjäläiseksi.
  • Kapitalisti kilpailee ainoastaan omalla palkallaan.
  • Deflatoorinen talous on todiste systeemin kapitalistisuudesta.
  • Inflatoorinen talous on tyypillistä sosialisteille.
  • Kapitalisti rakastaa deflaatiota, koska silloin hänellä on kiistaton todiste hintakilpailusta.
  • Kapitalistin vaatimattomuus estää kapitalistia elämästä yli tulojensa.
  • Kapitalistinen elämä vaatii suurenmoista älykkyyttä.
  • Kapitalistisessa järjestelmässä elinkustannusten lasku on pysyvää.
  • Kapitalismi johtaa kaikille ilmaiseen elämään.
  • Kapitalismissa päällekkäiset rakenteet eivät ole mahdollisia.
  • Kapitalismi on taivaan talousoppi.
Se tosiasia, että niin oikeisto kuin vasemmistokin pitää deflaatiota pahana, todistaa molempien leirien kuuluvan kommunisteihin, koska talouden perusperiaate on niillä tismalleen sama; hintojen ja palkkojen jatkuva korottaminen, eli rahan arvon vähentäminen.

- On mahdotonta, että kaksi eri leiriä olisivat oikeasti vastakkaisia toisilleen, jos niiden molempien tavoitteena on rahan arvon laskeminen. Talouden perus-toimintaperiaate ei voi olla sama sekä kapitalisteilla että sosialisteilla.

VAIN KAPITALISTIT OVAT KUOLEVAISIA

Palkanvaatijat ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole eläissään kohdanneet minkäänlaista vaaraa, joka olisi sytyttänyt heissä järjen valon. Rahanvaatijat: poliitikot, johtajat, työläiset, pörssihait, työttömät, uskovaiset, grynderit, diktaattorit, papit, ateistit, työläiset,.. Kaikki he elävät pumpulissa, joka nyhdetty jonkun muun selkänahasta. Yksikään palkanvaatija ei tiedä, mitä on elämä, koska heillä ei ole tajua omasta kuolevaisuudestaan.
Ihminen, joka ei ole joutunut kasvokkain oman loppunsa kanssa ei voi omata kuolevaisuuden tajua.
Ihminen ei voi vaatia muiden työtä itselleen, kun hänen kuolevaisuuden tajunsa on syttynyt.
Sosialistin erottaa kapitalistista se, että sosialisti ei ole sisäistänyt olevansa kuolevainen.

Youtube: Tasavallan presidentin Uudenvuoden puhe 1.1. 2015, t=490s
Sosialisti voi olla empaattinen vain muiden rahoilla

Sosialisteilla ei voi olla empatiaa, koska heiltä puuttuu toiseuden tunteminen. Toiseuden tunto liittyy aina oman kuolevaisuutensa tiedostamiseen. Kuolevainen tiedostaa, että toiseus jää eloon vaikka hän kuolisikin, ja siksi kuolevainen ei voi omia toiseudelta sen työtä eikä työn arvoa, sillä kuolevaisen aito empatia ulottuu jopa haudan takaa eläviin: Kapitalisti haluaa eläville ja jälkeen jääville vain hyvää.

Sosialistien ja muiden vassareiden empatia näyttäytyy aina muiden auttamisena muiden varoilla. Milloinkaan sosialisti ei auta toista ihmistä pyyteettömästi, omilla varoillaan, vaan vaatii siihenkin aina muiden työn arvoa itselleen, jotta voi sitten jakaa nenä pystyssä almuja alemmilleen, ei-ihmisille.

Kapitalisti näkee muut ihmisen tasavertaisina. Ihminen ei pidä muita tasaveroisena, jos hän ei anna muiden kehittyä ja kehittää itse itseään, vaan haluaa oman ulkokultaisuutensa tähden jakaa muille toisten muiden rahoja.
Todellinen empatia on myös sitä, että annetaan itsensä kaltaisille olennoille aito mahdollisuus itse kehittää itseään ja yhteisöään, eikä mennä mestaroimaan sitä muiden varoilla. Sosialistit kokevat olevansa yli-ihmisiä, joiden korkein arvo vaatii heitä vaatimaan muilta työn arvoa -joko suoraan palkan vaatimisena tai valtiollisen sosialisoinnin kautta -itselleen.

Kukaan ei voi olla sosialisti vaatimattomasti:
Vaatimaton sosialisti on yhtä mahdoton kuin punakattoinen avoauto.

Blogi, 21.1. 2015: Muhammed, Jeesus ja diktaattori
Blogi-label: Maksimipalkka
IL, 26.1. 2015: Täysi tyrmäys Fortumin jättikorotuksille
IL, 25.1. 2015: Lukijat suuttuivat Fortumin palkkionkorotuksista: "Menkää katsomaan ruokajonoja"