tiistai 26. toukokuuta 2015

Herrojen seksinhimon vatulointia

ESIPUHE
Sellainen tila, joka säännönmukaisesti tuottaa samanlaista käytöstä, johtuu ennen muuta geeneistä, eli evoluutiosta. Valtatilaan päässeet henkisesti kehittymättömät yksilöt (sivistymättömät) eivät voi muuta kuin toteuttaa evoluution perimmäistä tarkoitusta, eli lajin kehitystä.


HERROJEN SEKSINHIMON VATULOINTIA
On tunnettu tosiasia ja kosminen totuus, että eläinkunnassa lisääntymään pääsevät yleensä vain ne, jotka pärjäävät valtataistelussa. Monilla eläinlajeilla on jopa niin hienosti asiat, että vain paras voi jatkaa lajiaan -- ja ne muut hyväksyvät tämän järjestelyn.

Se on evoluutio, joka on koplannut vallan ja seksin yhteen. Tämä evoluution koplaus on taannut lajien kehittymisen. Jos valtaa ja seksiä ei olisi langoitettu eläinhermostossa yhteen, niin voidaan hyvin ajatella, että silloin ei voisi tapahtua myöskään ns. evoluutiota. Elämä ei olisi voinut kehittyä ensinkään, jos parhaille ei olisi annettu etuoikeutta lisääntyä.

Ihmisillä on edelleen eläinhermosto. Jos ihminen ei tykkää evoluution totuudesta, niin silloin hän joutuu pakosta toimimaan geneettisellä suoritustasollaan. Se on evoluutio, joka pakottaa herrat käyttäytymään härskisti naaraita kohtaan, jos herrat eivät toimi henkisellä tasolla.

Henkisellä tasolla evoluutio on korvattu järjen käytöllä. Järkevästi käyttyvä eliitti ei lähettele tuhmia viestiä. Eliitti voi osoittaa korkean henkisen kypsyytensä vain siten, että se luo vain herroille tarkoitetun spermapankin -- ja aina kun herralle iskee geneettinen tarve ottaa joku naaras, niin hän tallentaa spermaansa pankkiin ja ajattelee, että hän on jo saanut geeninsä siirrettyä spermapankin kautta riittävän moneen naaraaseen.

Henkisesti kypsä eliitti ei salli köyhille lisääntymisoikeutta, koska jo järkikin sanoo, että köyhä tuottaa lisää köyhiä, kun taasen herra voi tuottaa vain herroja.

Voidaan siis todeta, että mitä lähemmäksi ihminen pääsee vallan huippua sitä voimakkaammin hänen seksuuaaliviettinsä alkaa toimimaan. Vallan rakastaminen saa aikaan valtahormoonin erittymisen, joka suoraan vaikuttaa kulliin.
Näinhän toimivat lähes kaikki urokset eläinlajiin katsomatta; jos uroksen geenit tuottavat yksilölle lajin huippuominaisuuksia, niin silloin sellainen uros ei voi jäädä naaraiden sivustakatsojaksi.
Toimi Kankaanniemikin on tästä oiva esimerkki, miten geneettinen koodi ohittaa jopa ihmisen uskomussysteemin; mitä tahansa ideologiaa ihminen edustaakin, niin jos hän saa valtaa, hän joutuu evoluution pakottamana pyrkimään lisääntymisyhteyksiin niin monen naaran kanssa kuin suinkin.

Evoluution näkökulmasta Toimi Kankaanniemi on vähintäänkin sankari. Ja jos ihminen on viisas, niin hän ei suinkaan voi tuomita evolutiivista käytöstä, koska silloin hän tuomitsee koko sen satojen miljoonien vuosien kehityshistorian, jonka lopputuote hän itsekin on. Ainoa moralisoitava asia Kankaanniemen tapauksessa on se, että hän kutsuu itseään henkiseksi ihmiseksi. Kikkelikorttien lähettäjien ja kopeloitsijien pitäisi rehellisesti tunnustaa olevansa pelkkiä eläimiä, eikä paljoa muuta.

On ihminen sitten ateisti tai pappi, niin sillä on hevon vitun merkitys, kun hän joutuu geeniensä pakottamana lähettelemään kikkelikortteja saadessaan riittävästi valtaa. Olisi evoluution näkökulmasta erittäin typerää, jos vallan huipulla päässeet eivät käyttäisi valtaa myös naaraisiin.
Lääketiede ei vielä ole osannut etsiä tuota kyseistä valtahormonia, koska tutkijat eivät vielä ole ymmärtäneet koplata valtaa ja seksiä toisiinsa muuten kuin moralisoivasti.
Viisas ihminen ymmärtää, että jos uskonnonkin takana on uskontogeeni, niin silloin valtakin tarvitsee ilmentyäkseen geneettisen pohjan,  koska muutoinhan valta olisi tyhjän päällä, ikään kuin henkinen ominaisuus, kuten ateismi ateistien mukaan  on puhtaasti hengestä lähtöisin.

En kuitenkaan esitä tällä vatuloinnilla sellaista, että tutkijat kehittäisivät valtahormoonille estäjän, koska paras vallan ja seksin välisen synaptisen yhteyden katkaisin on ihmisen henkistyminen, joka ilmenee viisautena.


maanantai 11. toukokuuta 2015

Naisen asema islamissa

Miten minulta on voinut mennä tämä herkkupala ohi :-(
YLE, radio 1, 15.1. 2015: ”Muslimit hyssyttelevät väkivaltaa”, eli "Naisen asema Islamissa".

Toisaalla YLE haluaa opettaa suomalaiset muslimeiksi:
YLE, Tunnetko Koraanin: Koraania luetaan.....
Kumitonttu, 11.5. 2015: Islamissa raiskaajaa ei leimata