Näytetään tekstit, joissa on tunniste työvoima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työvoima. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Hinta-arvioni Hautausmaan kiviaidan korjaamisesta

YLE, 21.8. 2018: Nuoriso kiipeili Hietaniemen hautausmaan muurin hajalle Weekend-viikonloppuna – Nyt ei tiedetä, kuka maksaa laskun.

Kiviaita näyttää olevan tehty samalla tekniikalla, jolla itse olen tehnyt Kivilinnan, joka tosin jäi pahasti keskeneräiseksi. Siksi olen varma, että pystyisin tekemään vaadittavan korjaustyön kymmenesosalla siitä tarjoushinnasta, jonka Helsingin Seurakuntayhtymä on saanut kivityötä tekevältä firmalta.

Lyödäänkö kättä päälle, että laitan kiviaidan alkuperäiseen kuntoon 15000 eurolla, jos saisin vielä Helsingin Kaupungin siivoamaan nuorison Kivilinnaan tekemät sotkut, sillä kuten jokaista rakentajaa harmittaisi vietävästi omaan työhön kohdistuva ilkivalta, niin pystyn hyvin samastumaan niihin kivityömiehiin, jotka aikoinaan tuo aidan rakensivat, jos he saisivat tietää, miten järjetöntä nykynuoriso on. B, 19.8. 2018: Ovatko nuoret jo nyt idiootteja?

Kuvituskuva
Erittäin vaarallinen kiviaita keskellä Helsinkiä.
Nuoriso ei pysty samastumaan muihin kuin tuhoojiin ja roskaajiin.

Tuo hautausmaan kiviaita ei ole Helsingin Seurakuntayhtymän tekemä, joten he eivät pysty edes ymmärtämään, mikä rahaan liittymätön arvo siinä on. Seurakuntayhtymä katsoo, että se selviää mistä tahansa rahalla, mutta vanhoissa kivirakenteissa oleva arvo on piilossa jokaiselta, joka ei itse ole kivestä rakentaja.

15000 euroa olisi viisi tuhatta euroa enemmän kuin minun nykyiset vuosituloni, joten sillä summalla nousisin verotiedoissa jo monta pykälää ja saattaisin ostaa jopa 2019-mallia olevan sähköskootterin, jolla pääsisin Lappiin yhdellä latauksella.

PS, Kuvituskuvaan liittyen. Suomen lipun päivänä vuonna 2017 katselin muutaman minuutin, kun porukka hyppi kuvassa olevan kiviaidan yli. Sinä aikana muurista tippui ainakin kymmenen kiveä, joista jokainen olisi aiheuttanut luustoon vamman, jos hyvin olisi sattunut. Vastaavan kaltaisia surkeasti tehtyjä kiviaitoja on Helsingissä kymmenittäin, mutta jostain syystä julkishallinto päätti aidata vain minun huolellisesti rakentaman kivilinnan.

torstai 14. joulukuuta 2017

Pakkoruotsia seuraa pakkotyö

Oikeamielisessä yhteiskunnassa oppivelvollisuutta seuraa työvelvollisuus.
Lapsilla on oppivelvollisuus, mutta miksi aikuiset ovat vapautettu työvelvollisuudesta? Mitä varten valtio vaatii lapsia oppimaan, jos heillä ei ole mitään velvollisuuksia oppivelvollisuusiän jälkeen? Miksi valtio kohtelee aikuisia kuin vajaamielisiä, joilta ei ole ennenkään vaadittu mitään velvollisuuden tuntoa?

Onhan se todella typerää vaatia lapsilta oppivelvollisuutta, jos heillä ei ole koulun jälkeen työpakkoa.
Normaali lapsi ei koe oppivelvollisuutta pakkona, mutta jos koulu ei maita, niin sellaista asennetta varten on erilaisia erityisluokkia ja hoitolaitoksia. Sama pakkovelvollisuus pitää koskea ihmisiä myös lapsuuden jälkeen, tai muutoin valtio kohtelee lapsia ankarammin kuin aikuisia. Perustuslaista puuttuu työvelvollisuus:
Työvelvollisuudella ymmärretään nykyaikaisissa yhteiskunnissa kaikille kansalaisille asetettua velvollisuutta tehdä työtä kymmenyksen yli sen, mitä oma eläminen vaatii. Ylimenevä työ kuuluu yhteiskunnalle, jotta yhteiskunta voi suorittaa sille perustuslaissa määrätyt tehtävät.
On kansantaloudelle kestämäton tilanne, että valtio alkaa suojelemaan lusmuilua ja loisimista.

Työttömät eivät kuulu työvoimaan.
Se on työvoima, joka on valtiovallan erityisessä suojeluksessa:
Perustuslaki 18 §. Oikeus työhön ja elinkeinovapaus:
"Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.
Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä."
Lapsiakin rangaistaan, jos he eivät suorita oppivelvollisuuttaan. Mutta vasemmiston mielestä se on vallan kauheeta, jos aikuisilla olisi jokin vastaava velvollisuus yhteiskuntaa ja sen kehitystä kohtaan. Demari, 11.12. 2017: ”Ensimmäistä kertaa hyväksymme lainsäädäntöä, jossa rangaistaan työttömyydestä” – Oppositiolla ja hallituksella värikäs yhteenotto täysistunnossa.

Olen sitä mieltä, että jos ihminen ei halua tehdä työtä, nin hänelle ei silloin kuulu antaa mitään syömistäkään, asunnosta puhumattakaan. Ideologiset työttömät eivät kuulu vapaaseen yhteiskuntaan, vaan heidät pitää internoida johonkin työleiriin.

Työvoiman suojelua on kaikki se, mikä saa ihmiset töihin, kuten oppivelvollisuuden suojelua on kaikki ne toimet, joilla lapsi saadaan koulunpenkille.
Valtio ei suojele työvoimaa, jos valtiolla ei ole mitään sanktiota sellaisille, joilla on passiivista työvoimaa, kuten lihasvoimaa, sorminäppäryyttä, järkeilyä tai jotain persoonallista kykyä. Valtion tulee perustuslain mukaan jopa pakottaa ihminen osallistumaan työvoimaan, koska muutoin valtio ei ole suojellut työvoimaa, jos sen annetaan olla vain mahdollisuutena jossakin lusmuilijassa.
Perustuslaissa ei ole kohtaa, missä puhuttaisiin passiivisen työvoiman suojelusta. Toki sieltä saattaa löytyä sellaisia kohtia, joissa ihmiselle kuuluu jokin säällinen elämä, jos hän on jollakin tavoin sairas, mutta kun on puhe työvoimasta, niin silloin se koskee ihmisen lihasvoimaa, eikä ihmisen asennetta lihasvoimansa käyttöön.
Asenne ei ole sairaus, eikä mikään este työvelvollisuudelle. Jos aikuiselle on työtä kohtaan vastaava asenne, mitä lapsella on oppivelvollisuutta kohtaan, niin silloin valtiovallan tulee kohdella aikuista yhtä ankarasti, miten se kohtelee lasta, jolla on asenneongelmia koulua kohtaan.

Työvoima on yhteiskunnallinen voima. Jos ihminen haluaa yhteiskunnalta palveluksia, niin silloin hänen pitää itse ehdoitta antaa omaa voimaa yhteiskunnalle. Työvoima pitää käsittää samalla tavoin kuin vaikkapa sähkövoima. Sähköä pitää olla jatkuvasti yrityksien saatavilla, Samoin lihasvoiman tulisi olla vapaasti yrityksien saatavilla.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Roskaamisen aika teki roskasta taidetta ja politiikkaa

Suomessa on kuulemma enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja. Siitä huolimatta poliitikot haluavat Suomeen määrättömästi lisää mamuja ja vain siksi, koska mamut tuovat väriä ja värinöitä katukuvaan, ja koska poliitikot saavat päätöstyötä, kun he pähkäilevät, millaisia esteitä kaduilla pitäisi pystyttää, jotta ne näkyisivät ikäänkuin avoimesta Impivaarasta periytyvänä osana katukuvaa.

Tässä kolme uutista tältä päivältä, millaista hyysäämistä poliitikot harrastavat suomalaisten kustannuksella:
S.Timonen, 27.10. 2017: Avoimesti vastoin lakia.
Professori, 27.10. 2017: Oikeus päätti: KELAn Gold-kotrtti kuuluu paperittomille.
IS, 27.10. 2017: Helsinki tuki sadoilla tuhansilla maksuhäiriöihin päätyneitä maahanmuuttaja­järjestöjä – jopa parkkisakot menivät perintään.

Impivaarassakaan suomalaisia ei hyysätty, ja ehkä siksikin silloin suomalaisilla oli työmoraalia lähteä sadoin tuhansin Ruotsiin töihin, hommiin, joista hekään eivät niin silloin pitäneet. Hanttihommat ja liukuhihnatyö eivät kelpaa tämän päivän työttömille, mutta Impivaaran työttömille ne kelpasivat, koska oikein muutakaan ei ollut, ja koska valtio ei heitä hyysännyt, ja koska heillä oli oikeaa moraalia, eivätkä he siksi edes ajatelleet, että muiden pitäisi maksaa heidän elämänsä.
IL, 27.10. 2017: Työtön tohtori tylyttää te-toimistoa HS-mielipiteessä: ”Perusidea on selvästi se, että lusmuilevat työttömät pakotetaan tekemään jotain”.

Jospa hyysäripoliitikot lopettaisivat valtion käyttämisen poliitikoiden ja muiden lusmuilijoiden hyysäykseen, niin varmasti suomalaiset työttömät lähtisivät myös tänään ulkomaille sellaisiin töihin, joita he eivät halua tehdä Suomessa, jos niitä olisi tarjolla. Ainakin poliitikoiden tulee lopettaa maahanmuuttajien haaliminen Suomeen, jos poliitikot edelleen haluavat pakottaa rehelliset työntekijät elättämään lusmuilijoita.

Poliitikot järkyttyvät juuriaan myöten. jos joku edes vihjaa, että työttömät pitäisi pakottaa vaikka hanttihommiin, mutta poliitikot hykertelevät iloisina,  kun he pakottavat rehelliset ihmiset maksamaan lusmuilijoiden elämän. Tähän on tultu, että nykyisin se on modernia pakottaa rehelliset ihmiset maksamaan kaikki poliitikkojen typeryydet, koska poliitikkoja ihan heikottaa ajatus, että pakotuksen pitäisi koskea yhtä lailla kaikkia, myös poliitikoita.
Vihavainen, 25.10. 2017: Barbarian paluu. Ihanko totta?

Roskaamisen aikakausi tuotti roskapolitiikkaa ja roskataidetta.
IL, 29.10. 2017: Surulliset kuvat paljastavat: ”Ihmisten roskaaminen kuristaa Karibianmeren kuoliaaksi”
YLE, 3.8. 2014: Kaljakellunta jätti Vantaanjoen törkykuntoon - katso kuvat
Kunkin aikakauden taiteessa on sen aikakauden henki. Kun roskat nostetaan taiteeksi, niin se ei ole mitään muuta kuin tämän aikakauden henki, missä poliitikot ovat nostaneet jalustalle sellaiset ihmiset, joita ei kiinnosta muu kuin omat nautiskelut muiden kustannuksella. "Yksityisen puolen työntekijät pitää pakottaa maksamaan kaikenmaailman hulluudet", näin nuo roskia taiteena ihannoivat poliitikot näyttävät ajattelevan, ainakin täältä katsoen.

Näinä päivinä nykytaiteilijat vaativat poliitikoilta lisää rahaa, jota poliitikoilla tuntuu olevan kuin roskaa, mitä tulee kaikkien hulluuksien kustantamiseen. Enpä usko, että minä saisin penniäkään, jos anoisin poliitikoilta rahaa kivikautisen kivilinnan rakentamiseen, kuten kukaan muukaan ei saisi edes lämmintä kättä, jos anoisi rahaa näköistaiteen tekemiseen. Lusmuilijoihin, mamuihin ja roskaan kyllä riittää työläisten selkänahasta revittyä rahaa.

Japanissa joku vanha purettavaksi määrätty rautatieaseman rakennus muutettiin kissan näköiseksi, ja nyt se on maailmankuulu nähtävyys. Mitäpä, jos pakotettaisiin edes kymmenen lusmuilijaa kyhäämään Töölönlahdenrannalle kivikasaa, niin varmasti pelkästään se vetäisi Suomeen verrattomasti enemmän turisteja kuin poliitikkojen itkemä lokerikkomallinen nykytaiteen guggenheimi Etelärantaan. Mutta,  kun nuo roskapoliitikot eivät todellakaan tajua, ettei rehellisiä ihmisiä kiinnosta museoiden sisäseinillä roikkuva roska, vaan WAU-arkkitehtuuri, joka on Suomessa kiellettyä, koska vain roskan tuottamiseen riittää rahaa kuin roskaa.

Blogi, 27.10. 2017: Nykytaiteen ja oikean taiteen ero.
Blogi, 19.10. 2017: Rikkaan talon lapsista ei tule Paakkasia.
Blogi, 19.10. 2017: Suvaitseva ihminen maailman ongelmana.
Blogi, 03.10. 2017: Valtio on nykyajan leirinuotio-poliitikot shamaaneina.
Blogi, 25.08. 2017: Ahvenanmaa kehitysavun kohteena.
Blogi, 11.08. 2017: Kaikki ilmaiseksi ulkomaalaisille-Poltetun maan taktikkaa.
Blogi, 10.08. 2017: Suvaitsevaisuus on uskonnoista puhtain ja paras.
Blogi, 04.04. 2017: Kaivosjätehuoltorahasto.
VTT, 13.12. 2017: VTT:n tutkija kehottaa arvostamaan kierrätysmuovia: "Muovi käy meillä vain lainassa".
AL, 13.12. 2017: Yli 40 miljardia kiloa elektroniikkajätettä vuodessa – Ihmisen tuottama jätevuori kasvaa kasvamistaan eikä arvometalleja ymmärretä kierrättää.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Nyky-Ihminen museoautona

Lasken arpeni vasta taivaassa

Autoilun aamunkoitossa automobiilin edessä piti kävellä mies merkkitorvea huudattaen. Ihmisen psykomedikali-poliittinen hyysääminen on kohta niin syvältä, että ihmisen edellä pitää kulkea robotti, joka huutaa: "Varokaa, ihminen tulee!"

Nyky-ihminen on kuin museoauto:
Nykyihmistä on lupa ajaa vain hiljaa hissukseen ja hyvällä säällä.
Nyky-ihmisen pitää puunata, kiillottaa ja puuteroida pintaansa alati, jotta kelpaisi museoihin (pintapaikkoihin) näytille.
Nykyihminen ei missään tapauksessa saa ajaa kehollisuuttaan haastavissa ja vaikeissa paikoissa.
Nyky-ihminen ei saa ajaa metsässä, koska siitä saisi naarmuja hipiäänsä ja yksikin naarmu nyky-ihmisen hipiässä laskee hänen markkina-arvoaan pintapaikoissa.
Nykyihminen ei saa nostaa yli 25 kilon taakkaa, koska muutoin hän ei voisi museoida kehoaan elävältä pintapaikkoihin.

Poikkeus: Nyky-ihmisen kuuluu maalata (tatuoida, suom.huom.) pintaansa erilaisia (härskejä) kuvioita, vaikka museolaki kieltää autojen alkuperäisin maalipinnan tuhoamisen.

Joskus mietin, että onkohan nykyihmisissä lainkaan moottoria, kun ne järjestään tuntuvat olevan vedätettävää ja hinattavaa mallia.

Joku US-blogi, 17.11. 2014: Kun työkyky on jo 30-v heikko, mikä se on 65-vuotiaana?
Kaleva, 15.9. 2010: Nuorten miesten kunto huolettaa
Terve.fi: Lähes 3 000 alle kolmekymppistä jää vuosittain eläkkeelle
Terve.fi: Lasten ja nuorten kunnon nykytila
SK, 19.11. 2013: Lasten aerobinen kunto laskussa maailmanlaajuisesti
YLE, 10.11. 2014: Tulipalojen on nyt parasta syttyä virka-ajalla – palokuntalaisten varallaolotunnit täyttyivät Savossa

On satavarmaa, että nuo tuhannet työeläkkeelle laitetut nuoret eivät ehkä koskaan ole nostaneet edes 10 kilon painoista asiaa.
On pystyttävä kysymään, että kumpi on yhteiskunnalle järkevämpää; Se, että muutama ihminen jäisi vasta 70 kymppisenä työkyvyttömyyseläkkeelle täyden työuran tehneenä vai se, että tuhannet ihmiset jäävät jo nuorena työkyvyttömiksi, eikä heistä oikein kukaan ole tehnyt oikeita töitä?
Nuorison marssi lapsilisien nauttijoista suoraan eläkehemmoiksi ei voi johtua tekemisestä, eikä raskaista töistä, vaan juuri tekemättömyys ja itsensä kiillottaminen ja kaikenmoinen selfieily rapistaa ihmiskehon, koska ihminen on tehty fyysiseksi työläiseksi.

Hyysäysyhteiskunta ei koskaan ole tehnyt kustannuslaskelmaa kaikenmoisen hyysäämisen aiheuttamista kustannuksista. Poliitikoiden kuuluisi ihmisinä ymmärtää ilman tutkumuksiakin, että ihmiskeho tarvitsee hyötyliikuntaa ja kovaa työtä pysyäkseen terveenä ja voidakseen ajatella järkeviä ja loogisia ajatuksia. On vain niin, että ihminen ei voi huonokuntoisena ajatella hyviä ajatuksia ja huono ajattelu vain lisää ihmisten huonovointisuutta.

On todella kummallista, että impivaaraa pelkäävät haluavat taantua imbesillien ameebojen tasolle, mitä liikunnan vähäisyyteen tulee.

torstai 7. helmikuuta 2013

Nelos-olut ruokakauppoihin, taloustutkija vastaa

Vuosisadan kysymys:
Pitäisikö rahan arvon pilkkua siirtää yksi numero vasemmalle?

IL, 23.3. 2013: HS: Suomi on euroalueen kalleimpia maita
IS, 23.3. 2013: HS: Vain yksi asia Suomessa on halpaa

Sinenmaan Taloustutkimus on tehnyt selvityksen, mitä tapahtuisi, jos pilkkua siirrettäisiin vasemmalle. Mitä etua tästä pilkun siirrosta piirun verran vasemmalle on vaikkapa verottajalle ja kaupalle, johtava taloustutkija Sinenmaa, Sinenmaan Taloustutkimuslaitoksesta?

- Niin. Kuten tiedetään, Suomen hintataso on tuplasti korkeampi kuin Viron hintataso. Jos alentaisimme hintatasomme kymmesosaan nykyisestä, niin silloin suomalaiset eivät enää hakisi viinojaan Virosta. Satoja miljoonia euroja jäisi silloin kotimaiseen kulutukseen. On laskettu, että viinaralli ulkomailta on ainakin 500 miljoonaa euroa Suomelle tappiollista.

Samoin tupakan salakujetus Suomeen loppuisi, kun Suomi olisi niin halpa, ettei muualta yksinkertaisesti olisi kannattavaa edes ammattirikollisille kuljettaa tänne salaa savukkeita, puhumattakaan muista huumeista, kuten marihuanasta, amfetamiinista tai heroiinista.

Kun Suomen hintataso olisi viidesosa Viron hintatasosta, niin silloin virolaiset tulisivat ostamaan viinansa Suomesta, eikä niin kuin nyt tapahtuu. Suomeen tulisi vähintään sama määrä valuuttaa pelkästä halvan viinan myynnistä, mitä nyt suomalaiset kantavat ulkomaille.

Olen listannut tähän olennaisemmat hyödyt, joista Suomi pääsisi nauttimaan, kun pilkku siirrettäisiin piiru vasemmalle:

01. Suomalaisten viinanjuontia ei tarvitsisi holhota.
02. Tänne ei enää tulisi halpatyövoimaa.
03. Tupakan salakuljetus loppuisi välittömästi.
04. Suomalaiset eivät menisi viinanhakumatkoille.
05. Ulkomaalaiset tulisivat Suomeen ostamaan halpaa viinaa ja suomalaisten valmistamia tavaroita.
06. Suomen vienti räjähtäisi kasvuun.
07. Suomalaiset joutuisivat vähän miettimään, mihin rahansa käyttäisi.
08. Ulkomaalaisia investointeja virtaisi Suomeen.
09. Suomi saisi kaikki Oasis-plus-luokan laivatilaukset.
10. Suomalaisten työttömyys putoaisi lähelle nollaa.
11. Sosiaaliset ongelmat vähenisivät rajusti, kun ihmisillä ei enää olisi joutavaa aikaa joutavuuksiin.
12. Kaupungeilla olisi reilusti varaa laittaa sossun rahat infraan.
13. Huumeiden salakuljetus Suomeen tyssäisi kokonaan.
14. Lähikauppojen kaljan myynti kasvaisi.
15. Nelos-olut ja viinit saisivat edelleen olla vain Alkon tuotteita.
16. Suomalaisten fyysinen kunto nousisi työllisyyden parantuessa.
17. Suomalaiset yritykset pysyisivät Suomessa.
18. Yhdysvaltain suuryritysten ei enää tarvitsisi kiertää Suomen veroja.
19. Valtion ei tarvitsi tehdä turhia yritysten kehittämistutkimuksia.
20. Julkinen valta ei enää tarvitsisi konsulttidemokratiaa

Vaikuttava lista, mutta vähentäisikö pilkun paikan muutos alkoholin kulutusta, taloustutkimusjohtaja Sinenmaa?

- Niin. Ainakin viinaralli ulkomailta loppuisi tyystin.On laskettu, että suomalaiset ovat hakeneet ulkomailta jopa kolmanneksen viinaksistaan, jopa oluttakin enemmän mitä on suomalaisen päivittäiskaupan oluen myynti, joten karkeasti arvioiden viinan kulutus laskisi huimasti.

Miksei kukaan ole aiemmin esittänyt tätä ajatusta, Sinenmaan Taloustutkimuslaitoksen johtava taloustutkija Sinenmaa?

- Aiemminhan finanssikapitalismia ajavat hallitukset ovat pyrkineet edesauttamaan pääomien kerääntymistä keskiaikaisilla menetelmillä, eikä siksi kukaan ole huomannut sitä, että kilpailutaloudessa kaikki keinot ovat sallittuja.
Rikkaiden etujärjestönä oleva kansaneduslaitos toimijoineen ei ole ymmärtänyt sitä, että alentamalla kansan elinkustannuksia reilusti, niin siitä saatava hyöty on moninkertainen verrattuna siihen tilanteeseen, että hintoja ja palkkoja aina vain nostettaisiin, kuten rikkailla on aina ollut tapana, koska putkiaivoina he eivät pysty muunlaiseen ajatteluun.
Voidaan jopa todeta, että rikkaat eivät halua tulla Impivaarasta -talouden keskisajasta- nykyaikaan, vaan tuhertavat siellä itkua vääntäen maailmanparannusoppejaan, joiden ainoa tarkoitus on saada kaikki kulutushysterian valtaan, jotta rikkaiden köyhyystuntemukset pysyivät taka-alalla.

Tutkimusjohtaja Sinenmaa. Oletteko siis sitä mieltä, ettei nelosolutta tarvitsekaan siirtää maitokauppoihin, ja viinitkin saisivat jäädä Alkoon?

- Kyllä näen asian näin. Tietysti kaikki riippuu siitä, pystyvätkö poliitikot kuuntelemaan kansan asiantuntijan sanomaa, mutta luotan siihen, että poliitikoiden nuorempi sukupolvi ei enää ole niin sairaasti rahariippuvaista kuin 60-luvun hippisukupolvesta kasvanut poliitikkojen sukukunta.
Tästä tutkimusasiantuntijoiden ja media-asiantuntijoiden eroistahan on tehty juuri tieteellinen tutkimus, jonka Talouselämä julkaisi 5.helmikuuta, 2013: Ajattelemisen aihetta: Enemmän taloustutkimusta tekevät ekonomistit eivät patsastele mediassa

Jos tavoite on rikkaiden rikastuttaminen, niin pilkun siirto vasemmalle on huono vaihtoehto. Mutta jos pilkun siirtoon ynnätään täystyöllisyys, halpatyövoiman loppu, ulkomaisten sijoitusten kasvu, viinan matkustajatuonnin loppuminen, valtion verotulot, lähikauppojen säilyminen, absoluuttisen alkoholin kulutuksen lasku, viinaturistien maahan ryntäys, niin  vaakakuppiin jää vain hyviä puolia. Asiasta päättäminen on poliitikkojen tehtävä.

Suhteellisuusteoriaa: Jos siirryt askeleen vasemmalle, sinun edessäsi olevat asiat näyttävät siirtyneen oikealle. Joten, jos hallitusta siirretään piirun verran vasemmalle, niin silloin talouspolitiikka on entistä oikeistolaisempaa. Tämä huomataan selvästi vasemmiston oikeistolaistuneesta politiikastakin. Poliitikot voisivat oikaista oikeistolaisemman talouspolitiikkansa siirtämällä rahan arvon pilkkua samaten piirun verran vasemmalle.

AL, 19.2. 2013: Oluen rahtaaminen ulkomailta Suomeen lisääntyi huimasti
YLE, 6.1. 2013: PTT: Nelosolut ruokakaupoissa puolittaisi olutrallin ulkomailta
KU, 6.1. 2013: Viikon kysymys: Pitäisikö nelosolut siirtää ruokakauppoihin?
IS, 6.1. 2013: PTT: Nelosoluen kauppamyynti pelastaisi pikkumyymälöitä
HS, 5.1. 2013: Yhdysvaltalaiset jättiyhtiöt välttyvät veroilta Suomessa
Blogi, 23.1. 2013: Palkkojen lasku, Viina, VR-monopoli hyvinvointivaltio
Blogi, 07.1. 2013: Muurahaisten talousoppi
Blogi, 21.3. 2013: Hintatason nosto katastrofi Suomelle

perjantai 4. tammikuuta 2013

Palkka-alen vastustus raittiiden terroria

IL,4.1.2013: Tuomioja palkkakohusta:"Ansaitaanko jo kohtuuttoman paljon?"
Ihminen on sitä arvokkaampi ihmisenä mitä enemmän hän jättää työnsä arvoa yritykselle/Suomelle. Jos kansanedustaja jättäisi puolet palkastaan Suomelle, niin silloin kansanedustaja olisi kaksi kertaa niin arvokas Suomelle kuin edustaja, joka mittaa täyden arvon itselleen. Vastaavasti; Jos ihminen mittaa kaiken työnsä arvon itselleen, niin silloin hänen arvonsa yritykselle/Suomelle on täysi nolla. Sellainen ihminen saa aikaan huonotta, huonoja aikoja, lamaa,...
Blogi, 19.12. 2012: Jussi Pajusen arvo palkka ja laatu

Säästäväisyys ei ole enää hyve. Ihmiset eivät pysty edes kuvittelemaan, miltä tuntuu päästä tavoitteeseen säästämisen kautta. On vallalla kaikki-mulle-heti-mentaliteetti; Tunteellisuus on voittanut ja ihmiset eivät pysty edes teoriassa järkeilyyn.
Olisitko valmis alentamaan palkkaasi edes yhden Thaimaan loman verran?
Kuolisitko nälkään, jos joutuisit hanhenmaksapalleroiden sijaan syömään hernekeittoa?
Masentuisitko totaalisesti, jos sinun pitäisi hieman vähentää autoajelua;
että jättäisit muutaman kerran menemättä kakkosasunnolle autolla.
Suuttuisitko siitä, jos huomaisit naapurin olevan vahingoniloinen,
jos joutuisit luopumaan kakkosautostasi?
Pahastuisitko pahasti, jos joutuisit herättämään pankkitililläsi
olevan rahakasan päällimmäiset setelit unestaan?
Kuten huomataan, niin kaikkiin palkka-aletta koskeviin kysymyksiin palkkojen alennusta vastustavat eivät voi vastata muuta kuin tunteellisesti.

Palkka-alea ei voi vastustaa älyllisesti, koska älyllisyys on vain heillä, joilla on älyä elää vaatimatonta elämää. Esimerkiksi säästäväisyys voi onnistua vain silloin, kun ihminen toimii älyllisesti. Tunteellisesti toimivat eivät pysty säästämään, vaan he elävät hektistä elämää, tässä-kaikki-mulle-heti.

Palkka-aletta vastustavien pitää vastustaa myös säästäväisyyttä, koska muutoinhan säästäväisyys mahdollistaisi palkkojen, kulukorvausten, pekkaspäivien, lomaltapaluurahojen, kilometrirahojen, kokouspalkkioiden, autoedun, palkkioiden, optioiden ja muiden semmoisten pienentämisen.

Mikä on saanut aikaan sen, että ihmiset eivät enää pysty toimimaan järjellisinä olentoina? Kaikki  palkka-aletta vastustavat haluavat vain pomottaa muita? Se ei voi johtua muusta kuin raittiushysteriasta. Vain raittiutta puolustavat voivat olla niin sokeita, etteivät pysty käyttämään omaa päätään, vaan luulevat, että heillä on kaikki hyvin, jos vain saavat muut pomppimaan oman napansa ympäri.

Keräsin muutamia perusteluja, joilla raittiit ihmiset haluavat estää Suomelta hyvinvoinnin:
Sauli Niinistön palkkion alennus on vain symbolinen ele
Se on populismia puhua palkka-alesta
IS, 3.1. 2013: Palkka-ale lisää työttömyyttä
Suomen kilpailukyky menee, jos suomalainen työ olisi edullista
TE, 4.1. 2013: EK: Johtajien palkka-ale on teennäistä
Il, 4.1.-13: Professori hämmentyi palkka-alesta: "Ei järjen hitua"
TS, 4.1.-13: Palkka-ale lannistaisi pientuloiset ja työmotivaation
EH-l: Johtajien palkka-ale vain sivujuonne yleisen taloustilanteen korjaamisessa.
HS,5.1. 2013: sB4, Johtajien palkka-ale olisi mitätön
Kansanedustajat eivät voi olla esimerkkinä työläisille
Palkka-ale on naivia idealismia ja kosiskelevaa populismia
Suomalainen Palkka-ale kaataisi koko Euroopan
Palkka-ale olisi turhaa teatteria, IS, 5.1. 2013
Kukaan ei enää pyrkisi edustajaksi, jos siitä ei makseta kunnolla

Raittiusaate on länsimaisen sivistyksen tuho
Raittiit ihmiset ovat erittäin kireää porukkaa, joka vastustaa kaikkea sellaista, joka olisi itseltä pois. Raittiusaate saa ihmisen kuvittelemaan olevansa muita parempi. Ja uskoessaan olevansa muita parempi, hän ei voi ajatellakaan, että hänen itsensä pitäisi omalla panoksellaan osallistua mihinkään talkoisiin.

Raittiit ihmiset eivät pysty koplaamaan asioita yhteen. He eivät ymmärrä, mikä yhteys on esimerkiksi köyhyydellä (2.1.2013) ja palkkojen jatkuvalla kasvulla. "Palkkojen kasvu ei mitenkään voi aiheuttaa köyhyyttä", ajattelee raitis henkilö raittiustuolissaan, eikä ole siitä huolissaan.

Raittiiden mielessä palkkojen kasvu ei ole ongelma, joten silloin he kauhistuvat, jos joku ehdottaa palkkojen laskua, koska sillä ei kuulemma voida saavuttaa mitään hyvää. Tuossa ylempänä on lista raittiiden perusteluista, miksi palkkoja ei saa laskea. Siitä puuttuu vain se eliitin hokema, että palkkojen lasku ei auttaisi jo valmiiksi köyhiä.

Palkka-alen vastustajien mukaan palkka-ale aiheuttaisi myös köyhyyttä, mutta ei sinänsä auttaisi jo köyhyydessä olevia, koska palkkojen laskua vastustavien mukaan köyhyyttä voi poistaa vain siten, että omaa palkkaa nostettaan, koska vain siten raittiusintoilijan pöydältä voi tippua murusia köyhille.
Blogi, 3.1. 2013: Tuloerojen kasvu johtaa hulluuteen

Tutkimuksieni ja havaintojeni mukaan raittius uhkaa kaikkea saavutettua sivistystä. Raittiit ovat valmita tuhoamaan kaiken vain siksi, että he voisivat saada mitattua itselleen niin paljon kuin vain mitattavissa on. Raittiilta näyttää puuttuvan täysin lähiauttavaisuus. Raittit ovat valmiita auttamaan kaukana olevia ja tuomaan heitä tänne, mutta sekin johtuu vain siitä, että raittiit eivät pysty tekemään sellaisia päätöksiä, joilla kansat voisivat selvitä omillaan. Maahanmuutto auttaa vain raittiiden ihmisten omaa palkkakehitystä (Tk, Ulkomaista syntyperää olevien työllisyysaste 53,3%), mutta se ei auta pätkääkään antaja- ja vastaanottajakansoja.

Auttavaiset alkoholistit
Jotta päättäjät saataisiin uudestaan ajattelemaan omilla aivoillaan, ja jotta heillä olisi rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä ilman poliittista liturgiaa ja kiertoilmaisuja, niin heidät pitää saada pois tuosta raittiuden tilasta.
Jos joku on parantunut raittiudesta, hän voisi perustaa Anonyymit Raittiit, joissa raitis saisi tunnustaa, miten hänkin aikoinaan mittasi kaiken arvonsa itselleen jättämättä siitä kellekään mitään.
Impivaaran aikoihin poliitikot eivät pitäneet kummoisenakaan ottaa viinaa missä ja milloin tahansa, ja mieluummin siellä saunailloissa, missä päätökset syntyivät. Saunaillat ovat nykyisin kielletty siksi, että raittiit voisivat syleillä maailmaa. Mutta, Impivaaran aikoihin tehtiin ne päätökset, joilla Suomesta tuli hyvinvointiyhteiskunta. Tämä nykyinen tilanne ei ole hyvinvointia, koska se vaatii velaksi elämistä ja saunailloista kieltäytymisiä.

Raittiit ihmiset joutuvat matkimaan niiden puheita, jotka aikoinaan pikkusievissä tekivät päätöksiä realiteettien pohjalta. Raittiit eivät pysty käsittämään, mitä hyvinvointiyhteiskunta vaatii, koska he ovat täysin pihalla realiteeteista, kuten siitä, mistä Suomi saa arvonsa. Suomi ei voi saada arvoa päättäjien palkoista ja johtajien  palkkioista, vaan arvo tulee vain siitä, miten paljon päättäjä jättää arvostaan nostamatta.

Kun seitsemänsataatuhatta julkisen sektorin työntekijää jättäisi jotakin Suomellekin, niin silloin julkinen sektori ei tarvitsisi velkaa palkkojen maksuun. Ja kun vain yritysjohtajat ja pääomasijoittajat jättäisivät puolet kuvitellusta arvostaan nostamatta, niin silloin yrityksillä olisi varaa kehitykseen ja työläisiin.

Suomi olisi maailman sijoittajien unelmamaa, jos vain tämä maa saisi takaisin pienet tuloerot. Mutta vain sellaiset johtajat ovat valmiita tinkimään oman arvon mittaamisesta, jotka eivät pingota, ja vain sellaiset henkilöt eivät pingota, jotka eivät sairasta raittiusaatetta. Viinan voimaa päättäjille

Se mitta, jolla ihminen mittaa oman arvonsa, ei synny työlaeista ja palkkataulukoista, vaan se tulee kiertelemättömästä puheesta, jonka ihminen hallitsee vain silloin, kun hän ei ole jonkin aatteen sokaisema. Raittiusaate on sokaissut päättäjät ja saanut heidät kuvittelemaan, että kun vain syleillään suvaitsevaisena maailmaa, niin kaikki pelastuu.

Mutta kun ne muut tekevät koko ajan ohareita!
Kuten Suomenkin päättäjät tekevät kansalaisille koko ajan ohareita

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jussi Pajusen arvo palkka ja laatu

Lopussa on selvitys työn arvon suhteesta palkkaan

On luojan lykky, että Jussi Pajuselle maksetaan kiltisti se, mitä Jussi Pajunen vaatii, koska muutoin hän lähtisi pakolaiseksi. Kuvitelkaa vaikka, miten paljon maailmalla on vapaita pormestarin vakansseja? Ilman palkankorotusta Jussi Pajunen olisi voinut mennä vaikka Manhattanille työvoimatoimistoon täyttämään hakukaavaketta uudeksi New Yorkin pormestariksi. Siihen hakukaavakkeeseen tulisi tietysti tieto siitä, miten paljon pätevämpi Pajunen on kuin Michael Bloomberg, koska Pajusen palkka oli Suomessa suurempi kuin Bloombergin.

Varmaa on varmaan, että Jussi Pajunen ja muu Helsingin kaupungin johto olisi eronnut, jos heille ei olisi myönnetty mielettömiä palkankorotuksia! Sillä eliitti aina julistaa, miten maailmalla on aina vapaina kuinka paljon vaan johtajan paikkoja.

Siten oli täysin selvää Helsingin kaupungin pikkunilkeille, että pitäähän toki johtajille antaa kunnon palkan korotus, koska muutoin Maailma saisi tietää, että täällä on äärettömän pätevä pormestari työttömänä, jolloin Pajusen Jussi olisi suorastaan revitty jokun metropolin pormestariksi, koska muutoinhan maailman metropolit ovat huonosti johdettuja, jos niissä ei ole parasta mahdollista porsmestaria.

-- Vähin, mitä Jussi Pajusen erosta olisi seurannut, olisi ollut sitä, että New Yorkin kaupunki olisi ollut pakotettu sanomaan Michael Bloomberg irti ja ottamaan hänen tilalleen Jussi Pajunen, koska hän on ökykapitalismin oppien mukaan kiistattomasti pätevämpi kuin yksikään toinen pormestari. Jos New Yorkin kaupunki ei nimittäin vaihda Bloobergia Pajuseen, niin silloin New Yorkia johdetaan tahallaan huonosti. Asia on sama, jos Suomi valitsisi Olympialaisiin Suomen mestarin sijaan piirikunnan mestarin. Tms.

Jos vaikka Jussi Pajunen ei olisikaan eronnut, (jos hän ei olisi saanut palkankorotusta), niin sen sijaan hän olisi tahallaan alkanut huonommaksi, eli tehnyt työtään huonosti, jotta työn laatu olisi ollut suhteessa hänen palkkatasoonsa nähden. Näinhän kaikki johtajat tekevät; he eivät koskaan voi tehdä työtään paremmin kuin mitä on heidän palkkansa;
Eliitti tietää aina absoluuttisesti, miten hyviä heidän tulee olla kulloiseenkin palkkaansa suhteutettuna. Esimerkiksi Jussi Pajunen ei voi tehdä työtään niin surkeasti kuin Michael Bloonberg, joka joutuu tahallaan tekemään huonoa työtä siksi, koska hänen palkkansa on huonompi kuin Jussi Pajusen palkka.
Jos nimittäin Jussi Pajunen tekisi paremman laatuista työtä kuin mitä hänen palkkansa edellyttäisi, niin silloinhan Helsingin kaupunki ei voisi esimerkiksi velkaantua. Tästä heti huomataan triviaalisti, että johtajille pitää aina maksaa tuhatkertaisesti, koska muutoin heidän työn laatunsa ei vastaisi heidän palkkansa arvoa.

Helsingin kaupungin virkamiehet joutuivat myöntämään Jussi Pajuselle hänen vaatimansa palkankorotuksen siksi, että vähän ajan kuluttua virkamiehet voivat todeta itsensäkin olevan palkkakuopassa, josta he eivät koskaan ole voineet lähteäkään; jokainen palkansaaja on kroonisessa palkkakuoppassa.

Scripta, 18.12. 2012: Helsingin johtajiston palkankorotuksista
YLE, 19.12. 2012: Pajunen tienaa enemmän kuin New Yorkin ja Lontoon pormestarit

SELVITYS:
Jussi Pajunen on 190 000 euron arvoinen, teki hän mitä työtä tahansa. Tämä on kiistaton totuus. Vaikka Jussi Pajunen olisi sanonut itsensä irti, jos hän ei olisi saanut palkankorotusvaatimuksiaan läpi, niin siitä huolimatta hänen työnsä arvo jossakin muussa työpaikassa olisi yhä sama.

Koska, jos nimittäin Jussi Pajusen työnarvo olisi jossakin muussa työssä vähäisempi, niin siinä tapauksessa pitää oikeesti kysyä, että miten hänen työnsä arvo voisi siinä tapauksessa olla arvokkaampaa vaikka pormestarina?

Edellä sanottu on totuus, joka huomataan siitä, että koskaan yksikään rikas ei pysty tekemään jotakin halvempaa työtä, joten siksi heille on pakko antaa kultainen kädenpuristus. Sillä olisihan se hullua, jos 190 000 euron arvoinen mies alkaisi vaikka ojan kaivuuseen, jolloin sellainen ojankaivuu-urakoitsija joutuisi konkurssiin välittömästi, kun hän maksaisi Jussi Pajusen ensimmäisen palkan.

TOISIN SANOEN:
Jussi Pajunen ei voi olla arvokkaampi kuin oli hänen ensimmäisessä työpaikassaan hänelle määritelty työn arvo. Esimerkiksi, jos joku sahuri, joka tienaa yrittäjänä jotain 3000 kuussa, menee eduskuntaan, niin on mahdotonta olla älykäs, jos uskoo, että sellainen sahuri olisi kansanedustajana arvokkaampi kuin sahurina.

Edellisestä vertauksesta huomataan ihan simppelisti, ettei Jussi Pajunen voi olla halvempi missään muussakaan työssä, mikä on hänen työnsä arvo nyt pormestarina. Olisi hyvin hyvin epä-älyllistä uskoa, että ihmisen työn arvo riippuu hänen työpaikastaan.

Täten on todistettu, että jos Jussi Pajunen joskus menee johonkin muuhun työhön, jossa hänen työnsä palkka on vähäisempi kuin 190 000 euroa, niin silloin Jussi Pajunen joutuu tahallaan alentamaan työn latua, jotta hän voisi sovittaa oman arvonsa kyseisen työn arvoon.

EDELLEEN:
Koska on selvää, ettei Jussi Pajunen saa mieleistään palkkaa, vaan hän kokee olevansa arvokkaampi kuin 190 000 euroa, niin tästä tosiasiasta johtuen Jussi Pajunen joutuu täst'edes tahallaan hoitamaan huonosti pormestarin virkatehtäviä, jottei hän vaan toimisi vastoin ökykapitalismin ensimmäistä lakia, joka kieltää kapitalistia tekemästä ilmaiseksi mitään.

LOPUKSI:
Huomataan selvästi, että ökykapitalistit joutuvat mittamaan työnsä arvon kokonaan itselleen, eli esimerkiksi Helsingin kaupungille ei koidu minkäänlaista hyötyä Jussi Pajusen virasta, koska Jussi Pajunen joutuu kapitalistina mittamaan oman työnsä arvon kokonaan itselleen.

Jos joku vielä ihmettelee, miksi Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja muut Suomen kunnat velkaantuvat, niin se johtuu yksinkertaisesti siitä, että julkisen viran haltijat eivät tuota penninkään vertaa lisäarvoa julkishallinnolle, koska jokainen verovaroista työllistetty mittaa aina oman työnsä arvon sata prosenttisesti itselleen, jolloin mitään arvoa ei jää kansalle.


TOTUUS TYÖN ARVOSTA:
Jotta työntekijä voisi olla arvokas yhteisölleen, niin silloin työntekijän tulee kuluttaa himpun verran vähemmän kuin hän tuottaa. Edelleen, jos ihminen haluaa olla arvokkaampi, niin silloin hänen tulee kuluttaa huomattavasti vähemmän kuin tuottaa. Joka tarkoittaa sitä, että:

ihminen on sitä arvokkaampi mitä vähemmän hän mittaa työnsä arvoa itselleen!

Edelleen: Koska yksikään ihminen ei voi tietää, miten arvokas hän todellisuudessa on, niin silloin ihminen voi  osoittaa älykkyytensä vain siten, ettei hän vaadi itselleen kovinkaan paljoa.

IHMISEN TODELLINEN ARVO:
Ihminen on sitä tyhmempi mitä enemmän hän vaatii (palkkaa, ansiota, kulukorvauksia,..)
Kaikkein viisain ihminen ei vaadi mitään, eli tekee työnsä ilmaiseksi, jolloin hän voi olla absoluuttisen varma, että hän on arvokas yhteisölleen. Koska! Jos ihminen vaatii vähänkin, niin silloin hän ei voi olla täysin varma omasta arvostaan yhteisölleen.

Vain vaatimaton voi olla viisas. Viisaus on vaatimattomuutta,
sanoi aikoinaan jo Kodak Kolorkins nyrkkipalloa iskettyään..

Palkanvaatijat eivät voi tietää, mikä on heidän arvonsa. Kaikki palkkataulukot ovat täysin hihasta vedettyjä, eikä niillä ole mitään tekemistä ihmisen työn arvon kanssa.

Blogi, 4.1. 2013: Palkka-alen vastustus raittiiden terroria
Blogi, 3.1. 2013: Tuloerojen kasvu aiheuttaa hulluutta
Tiedonantaja 3.1. 2013: Pienyrittäjä vastaan ”Hyvä veli”-verkosto
Blogi, 13.5. 2010: Ahneet valtuutetut
Sinenmaa.ws, 23.12. 2004: HUMANOIDIENKOVA KOHTALO
Sinenmaa.ws, 2003: Sinenmaan virallinen kannanotto työn arvoon
Blogi, 20.11. 2009: Rakasta viisautta
USENET,sinenmaa 21.8. 2001: Hyva tahto on kansan valtaa
USENET,sinenmaa 28.6. 2001: Voimakasta motivaatiota kerran paivassa
USENET, 16.11. 1995: Aitoa sinenmaata tarjolla!

ps. Rakkaus on ihmisen vallitseva olotila. Rakkaus ei kuitenkaan pääse esille silloin, kun rakkautta etsitään tunteista; Tunne estää rakkauden. Rakkaus on työntekoa. Ihminen rakastaa ihmistä silloin, kun hän tekee ehdotonta työtä. Palkka ei koskaan voi olla rakkautta, koska palkkatyöläinen mittaa kaiken rakkauden itselleen; Palkkatyö on aina narsismia.
Ehdotonta rakkautta ei voi olla ilman ehdotonta työtä.

IL, 20.12. 2012: 8:lla kaupunginjohtajalla parempi palkka kuin pm:llä

torstai 26. huhtikuuta 2012

Somalilaisten aivovienti

Koulutetut somalit lähtevät Suomen asenneilmastoa pakoon.
Britanniassa on kuulemma hyvä työllisyystilanne ja parempi kansa:
US, 26.4. 2012: Uusi ilmiö somalien keskuudessa: ”Yli puolet lähtee”

Itse veikkaisin, että kaikkein eniten tekemätöntä työtä löytyisi Somaliasta. Siellä tarvitaan kipeesti koulutettuja ihmisiä laittamaan valtion asiat edes välttävälle tasolle.

Mutta Somaliassa voi tienata hyvin myös vähemmän koulutetut, kunhan vain hallitsee aseen käytön ja on halukas vapaaseen elämään. Viikon takaisen YLE uutisen mukaan  Somalia maksaa islamistiterroristeista tapporahaa:
"Somalian hallitus maksaa 500 dollaria jokaiselle, joka ottaa kiinni tai surmaa al-Shabaab-ääriryhmään kuuluvan terroristin."

Erittäin mielenkiintoista. Saammeko Somalian rajaseuduille uudenaikaisia asesankareita, joiden uroteoista tullaan tekemään best-seller-kirjoja ja elokuvia. Ajatelkaa, miltä kuulostaisi todenperäinen somalilaisten Hurja Joukko, joka ajaa takaa al shabaab-terroristeja Somalian aavikolla ja lopulta piirittää ne villin lännen tyyliin.

Tässä on pari tilastoa Britannian työllistymismahdollisuuksista:
BBC: How different immigrant groups perform
Itse kyllä suosittelen, että Somaliaa rakentamaan vaan, sillä Somalia tarvitsee sinua.

Tuskin koulutetuille somaleillekaan löytyy Suomesta kovin helposti töitä, sillä korkean teknologian yritykset kautta linjan ovat vain vähentämässä työvoimaa, eikä lisäämässä. Esimerkiksi:
HS, 27.4. 2012: Outokumpu vähentää 150–200 työpaikkaa
TiVi, 26.4. 2012: Suomen IBM käynnistää yt-neuvottelut
MTV3, 26.4. 2012: Sampo Pankki aloittaa yt-neuvottelut
TalousSan, 24.4. 2012: Cencorp aloittaa yt-neuvottelut
YLE, 24.4. 2012: Patria aloitti yt-neuvottelut
KMV-lehti, 20.4. 2012: TAMK aloittaa yt-neuvottelut
YLE, 19.4. 2012: Lasivalmistaja Pilkington aloittaa yt-neuvottelut
E-S, 16.4. 2012: Saimaan ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
IL, 11.4. 2012: UPM aloittaa yt-neuvottelut
3T, 15.3. 2012: Pohjolan Voima aloittaa yt-neuvottelut

Sen sijaan kunnat, valtio ja verovaroilla tuetut yhdistykset tarvitsevat jatkuvasti lisää oikean asenteen omaavia työntekijöitä




sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Monikulttuurisuus toimii loistavasti

Sattuipa osumaan kaksi täysin eri uutista, mutta jotka itse asiassa ovat täsmälleen samoja: Tampereella (entisessä kotikaupungissani) maahanmuuttajien asiat ovat paremmin kuin hyvin,...

...koska julkisilla verovaroilla palkattu avustaja neuvoo heitä, ettei kannata ottaa mitä työtä tahansa, koska jotkut työt ovat niin likaisiakin, että jopa maahanmuuttajien avustajat eivät ottaisi niitä vastaan, koska he saavat tuhansien eurojen kuukausipalkkaa neuvomalla maahanmuuttajia, että heidän ei kannata ottaa vastaan mitä työtä tahansa!
"Minulle kelpaa mikä työ vain Majed Rashedi toteaa täyttäessään kesätyöhakemusta.

– Älä sano noin. Et tiedäkään mihin voit joutua, nuoriso-ohjaaja Suvi Autiosaari nauraa.
"

Tamperelainen 6.2. 2011: Maahanmuuttajakölveille apua muun muassa kesätyöhakemuksen täyttöön

Missä viipyy kantasuomalaisten avustajat,
jotka julistaisivat, etnisille suomalaisille,
ettei saa ottaa mitä työtä tahansa?


Joka päivä hyysärit vollottavat mediassa, miten kantasuomalaisia ei saa enää edes bussikuskeiksi, puhumattakaan lehdenjakajan työtä tai muusta sellaisesta kunniallisesta ammatista. Sitten käykin ilmi, että julkisilla varoilla palkatut tyhjäntoimittajat opettavat maahanmuuttajille, että heidänkään ei kannata ottaa vastaan huonoja töitä, koska he saavat muutenkin kaikki ilmaiseksi Suomen valtion puolesta.

Monikulttuurisuus toimii Suomessa loistavasti, koska suomalaisuudesta on tehty likaisten töiden tekijä; Toki kunniakansalaisille ei saa edes tarjota ns. huonoja täitä, koska mokuttajat ovat itse niin hyvin palkattuja tyhjäntoimittajia, että heitä ottaisi pattiin, jos heidän asiakaskuntansa joutuisi elämään maassa maan tavalla. Niinpä mokuttajat, suvikset ynnä muut loiseläjät ovat päättäneet, että maahanmuuttajille pitää tarjota vain parasta, jos he joutuisivat kohtaamaan myös työelämän haasteen, eikä vain tavallisia haasteita...


Siirtykäämme sitten Tampereelta Tanskaan: Berlinske NATIONALT 6.2.2011: 16000000000 - kustannukset maahanmuutto Tanskaan (Google translate): "Hallitus on avoin indslusningsløn ja uudelleenarviointia varhaiseläkkeelle. Tämä johtuu siitä, että Tanskan hallitus nettokustannukseen maahanmuuttajien ja jälkeläiset vähemmän kehittyneistä maista viime vuonna oli 15,7 miljardia euroa. Määrä ei näytä vähenevän merkittävästi vuoteen 2020."

Tanskalaiset ovat valmiita lopettamaan maahanmuuuttajille myönnettyjä työkyvyttömyyseläkkeitä -- koska valtiolla ei ole kohta rahaa maksaa niitä! Ja mistäköhän syystä Tanskaan muuttaneet maahanmuuttajat ovat päätyneetkään työkyvyttömyyseläkeläisiksi? Varmaan samasta syystä, mitä nyt yritetään Tampereella; Julkisen vallan haltijat julistavat maahanmuuttajille, että heidän ei pidä ottaa vastaan mitään sellaista työtä, jota viranomaisetkaan eivät pystyisi tekemään nenää nyrpistelemättä, joten ainoa mahdollisuus on siirtää maahanmuuttajat työkyvyttömyyseläkkeelle, koska onhan kantasuomalaisilla varaa maksaa tuhansien eurojen kuukausipalkkaa jopa maahanmuuttajien avustajille, joiden tehtäväksi on annettu opastaa maahanmuuttajia, että he eivät saa ottaa mitä työtä tahansa!

Suomalaisille julkisen vallan haltijat sitten julistavat, miten tänne pitää tuottaa satoja tuhansia, jopa miljoonia afrikkalaisia ja musulmaaneja tekemään matalapalkkatöitä, jotta suomalaiset saisivat hyvän vanhuuden turvan.

Mitenköhän maahanmuuttajia saadaan vanhustentaloihin ja kroonikkosairaaloihin, kun avuttomien maahanmuuttajien avustajat julistavat heille, että sellaisia töitä ei kannata tehdä?

Mokuttajien mielestä monikulttuurisuus toimii loistavasti, koska maahanmuuttajia varten pitää olla erilainen kulttuuri.

Loppusanat: Mielestäni tamperelainen maahanmuuttaja-avustaja on täysin oikeassa; meidän todellakin täytyy ja pitää päästä eroon tietyistä ammatteista. Helpoin keino lopettaa jonkin ammatin harjoittaminen on tietysti se, että kukaan ei enää tee sellaista.

Tästä siis huomataan, että julkisen vallan haltijoilla on salainen suunnitelma, jolla Suomesta lopetetaan kaikki ns. huonot ammatit, kuten vanhusten hoitaja, loka-auton kuljettaja ja bussikuski.

On todella hienoa havaita, miten julkinenvalta haluaa vain hyvää ihmisille, joka huomataan siitäkin, että julkinen valta opastaa Suomeen tulijoita, mitkä ammatit ovat tulevaisuuden ammatteja -- joten myös suomaisille pitää sanoa, ettei tiettyjä töitä saa enää ottaa vastaan!

PS. Mielestäni naisia ei saisi päästää julkisiin virkoihin niin kauan, kun maailmassa on pakolaisuutta.

Maahanmuuttajien avustajien pitäisi rohkaista maahanmuuttajia freeganeiksi:
Wikipedia: Freeganismi

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Monikulttuurinenko Suomi

Jyrki Katainen julistaa jälleen kokoomususkontonsa yhtä pääkohtaa; miten myönteistä maahanmuutto onkaan.
Maahanmuuton todellisuus ei voi olla Suomelle myönteinen asia; Suomi on osa maailmaa, jossa suurin osa maailmasta on Suomea huonommassa asemassa. Muulle osalle maailmaa maasta pois muutto on kaikkea muuta kuin myönteinen asia.

Jokainen maa kärsii siitä, jos sen maan parhaimmisto lähtee maasta pois. Kataisen on täysin turha väittää, että Suomeen muutto olisi hyvä asia, koska sellainen muuttoliike heikentää radikaalisti muuttajien lähtömaiden potentiaaleja. Ja vastaavasti tänne tulijoiden potentiaali ei ole niin erinomaista kuin Katainen ja hänen opilliset kumppaninsa yrittävät esittää.
Suomessa on viimeaikoina vellonut vaalirahakeskustelu. Nyt siihen tuli lisäksi tuo poliitikkojen hallintoneuvostosekoilut, esimerkiksi:
Uusi Suomi: Miksi Veikkaus lennättää poliitikot ulkomaille? – ”Turistiluokassa”
YLE: Urpilainen laiskin Neste Oilin kokouksissa kävijä - kahdesta kokouksesta lähes 14 000 euroa
Uusi Suomi: Vielä löytyi yksi työstään laistaja – ”En ehtinyt”
YLE: Rehulalle maksettiin tuhansia euroja yhdestä kokouksesta

Katainen puhui mediassa hallintoneuvostojen lakkauttamisesta täsmälleen samoilla argumenteilla, mitä asian paljastanut Professori Jarmo Leppiniemi. Katainen ei kertonut yhden yhtäkään uutta argumenttia asiasta, vaan toisti ainoastaan muiden puheita siitä ja jätti tahallaan kriittisemmät asiat omista puheistaan pois.
Kun nyt katsotaan, mitä Katainen puhuu maahanmuutosta ja sen myönteisyydestä, niin havaitaan sama asia; Katainen ei ole asiaa itse lainkaan ajatellut, vaan hokee ainoastaan maahanmuuttouskonnon opinkappaleita uskollisemmin kuin muslimi koraaniaan.

Koska Katainen on erittäin myötämielinen sille, että poliitikoille lahjoitetaan rahaa, palveluksia, hyvinvoinnin lisää, kulukorvauksia, ilmaisia lounaita, ilmaisia ulkomaanmatkoja, eläkkeitä jms, niin Kataisella ei kertakaikkiaan ole sellaisia arvoja, joilla voitaisiin tehdä Suomesta arvollinen asuinsija suomalaisille:
Ihminen ei ole kelvollinen päätöksentekijänä, jos hän esiintyy ahneena ja rikkaiden asianajajana, kuten Katainen esiintyy. Iltalehti, blogit; Isokallio: Ahneet hillopurkilla

Päätöksen tekijältä tulee voida vaatia elämän arvoja. Se ei ole mikään arvo, kun julistaa maahanmuuton olevan myönteinen asia, koska ilmi selvästi Suomeen tuleva maahanmuutto on maailman enemmistölle negatiivinen, koska se on maastamuuttoa, joka köyhdyttää ja lisää liikakansoitusta:
WORLD POPULATION

Tosin Katainen on jo ahneudellaan todistanut, ettei hän välitä kansan köyhdyttämisestä ja maailman tilasta; Kansanedustajien palkkojen ja palkkioiden ja korvausten, hallintoneuvostopaikkojen ja lisäetuisuuksien kahmiminen on kansan köyhdyttämistä, täysin arvotonta toimintaa. Asia olisi sama, jos maanviljelijä söisi parhaimmat siemenet ja kylväisi vain heikot siemenet!

Kataisen motiivit maahanmuutolle on siis sama, mitä itse maahanmuuttajilla on; Maahanmuuttajat ovat yleensä sellaisia, jotka pyrkivät selviytymään elämästä mahdollisimman helpolla. Samoin Katainen kumppaneineen katsoo, että hänen oma elämä on riippumatonta suomalaisten elämästä, joten poliitikot katsovat, että heidän velvollisuus on etsiä ainoastaan helppoa elämää --itselleen.

Katainen ja muut ahneet katsovat, että heillä on jokamiehenoikeus ihmiskuntaan; että Kokoomus ja muut ahneuden suurkuluttajat pitävät ihmiskuntaa ainoastaan erämaana, josta on oikeus poimia parhaimmat päältä.

On kertakaikkisen typerää julistaa, että maailman tämän hetken ykkösmaa olisi kehitysmaiden ykkösaivojen ja ykköslihasten tarpeessa; että Suomelta puuttuu itsestään kapasitetti hoitaa omaa maataan.

Milloin poliitikot oikein ymmärtävät, että ylikansoittuminen ja maahanmuutto kuuluvat samaan lauseeseen; että on äärimmäisen typerää puhua työvoiman tarpeesta ilman, että puhutaan elämän todellisista arvoista.
Antakaa ihmisille oikeus elinikäiseen työntekoon oman elämänsä pouolesta, jolloin poliitikoilta poistuisi samalla huoli siitä, mistä saadaan eläkeläisille hoitajia.
Nyt ihmisiä odottaa karmea kohtalo juuri siksi, koska poliitikot eivät anna ihmisten elää parasta mahdollista elämää, vaan poliitikot uhkailemalla pakottavat ihmiset toimittamaan elämäntyönsä rikkaiden tyhjäpäisen elämän hyysäämiseen.

Rikkaat ovat ihmiskunnan suurin ongelma.

Ilman rikkaita ihmiskunnan väkimäärä asettuisi kestävän kehityksen mukaiselle tasolle. Mutta rikkaat eivät uskalla ajatella, mitä kestävä kehitys ihmiseltä vaatii, koska rikkaat tietävät, että he voivat olla ahneita vain silloin ja siellä, missä "kestävä kehitys" esiintyy vain vaali- ja juhlapuheissa.

Jokaista rikasta varten maailmassa tulee olla jatkuvasti kasvava joukko halpatyövoimaa, kun taasen jokaista köyhää kohden maailmassa ei ole pikkurillin vertaa rikasta.

Katainen pyrkii puheillaan julistamaan juuri sitä, että Suomen väkiluvun tulee antaa kasvaa jatkuvasti, lopulta ekspotentiaalisella vauhdilla. Kataisen & kumppanien oppiin kuuluu, että suomalaiset eivät koskaan voi elää sellaista elämää, joka pitäisi heidät hyväkuntoisina ja terveinä kuolemaan asti.
Rikkaiden uskonnon "arvoihin" kuuluu oppi ihmisen surkeudesta; Kokoomuksen oppi on suunnattoman paljon surkeampi kuin kristillisten oppi ihmisen perisyntisyydestä -- sillä ns. kapitalistien mukaan ihmisiä pitää pompottaa niin, että tuloksena mielikuvitukseton elämä, joka päättyy sairaaseen vanhuuteen. Sairasta.

Jos nimittäin päättäjät haluaisivat oikeasti ihmisille hyvän elämän, niin silloin kansalaisille ei koskaan hoettaisi, että rahat ei riitä siihen tai tuohon. Ottakaa oppia vaikka umpisokeasta Johan Vennisestä, joka ei koskaan valittanut sitä, että rahat eivät riitä; Hänelle riitti omat kädet, elämän loppuun asti! Johan Venninen ei tarvionnut yhden yhtäkään maahanmuuttajaa itseään holhoamaan.

Mutta Katainen & Kumppanit elävät parhaillaan sellaista saamatonta elämää, jonka loppupuolella heille pitää olla tarjolla loputon reservi halpatyövoimaa pesemään heidän perseitään. Nyt vielä Katainen & kumppanit ajattelevat, että muiden ihmisten elämän tehtävänä on tarjota rikkaille ilmainen elämä, -- mutta kun rikas jää eläkkeelle, niin sen jälkeen hänelle pitää rahan lisäksi tarjota ilmaiset vaipatkin ja vaippojen vaihtajat....

Ei ole moraalitonta vaatia rikkaita käyttämään lihaksiaan ihmiskunnan hyväksi. Se olisi täysin moraalitonta ja erittäin typerää olla vaatimatta rikkaalta lihastyötä, koska juuri tuollainen fyysistä toimintaa vailla oleva elämä vaatii muiden ihmisten tuhlaavan ainutkertaisen elämänsä laiskojen hyysäämiseen.

Eduskunnan kuntosali on pelkkää elämän sijaistoimintaa.
Oikeassa elämässä ihmisen ei tarvitse erikseen tuhlata elämänaikaansa kuntoiluun, koska hän pysyy kunnossa läpi elämän työnteollaan. Kuntoileva ihminen on pihalla elämästä.
Jos vain kansanedustajat tekisisivät fyysistä työtä, niin silloin heillä olisi aikaa mennä jopa hallintoneuvostojen kokouksiinkin eduskunnan kuntosalille menon sijasta

Elämän tulee olla kokonaisvaltaista, eli sellaista, missä lihakset ja pää kehittyvät yhtä aikaa. Ainoa keino kehittää päätään yhdessä lihasten kanssa, on työelämä. Työelämässä ei ole sellaista lakia, että työ pitäisi jossakin vaiheessa lopettaa, koska työ ja elämä ovat sama asia.

Ihminen ei voi olla viisas, jos hän yrittää istualtaan tehdä lakeja työelämää varten. Sellainen ihminen ei myöskään ymmärrä, mikä työvoimavara häneen itseensä sisältyy. Esimerkiksi Katainen omaa varsin suuren potentiaalin työelämään, mutta koska hänellä ovat oikeat arvot hukassa, niin siksi hän toimittaa vain sijaistoimintoja, kuten vaatimusta siitä, että poliitikoilta ei saa kieltää ilmaista rahaa...

Talous-Sanomat: Leppiniemi: Valtionyhtiöt jakavat poliitikoille hämäriä palkkioita
Iltasanomat: Häkämies yrittänyt kahdesti

Savon Sanomat: Katainen; Monikulttuurinen Suomi
Vantaan Sanomat: Joka toinen vanki ulkomaalainen?

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Vanhukset vankilaan hoitoon

Ei hemmetti; ei tästä tule yhtään mitään; milloin poliitikot saavat nuo totuudenkirjoittajat lopulta kuriin, jottei tarvitse joka ikinen päivä lukea kauheita kirjoituksia? Vangitko muka pitäisi asuttaa vanhainkoteihin? Ei hemmetti, eihän kukaan voisi olla niin julma?

Olisi kohtuullista, että suomalainen voisi kritisoida maahanmuuttaneita samoista asioista, mitä yleensä suomalaistakin motkotetaan, mutta kuin ei se käy poliitikoille. En mää oikeesti halua olla nuiva ja suvaitsematon; haluaisin ihan oikeesti, että maahanmuuttajat olisivat Suomessa suomalaisia, joille kelpaisi työ kuin työ, ja jotka eivät päivät pääksytysten pyllistele amerikkalaisia päin (kts google earthista, missä päin on Allah, ketä kohden musujen pitää kumarrella, kun muut tekevät vain sen, joka pitää tehdä, jotta Suomi ei vielä toimisi pakolaistehtaana).

Nyt pitänee taasen soittaa siskolle Koukkuniemeen, että onko siellä havaittu samaa, mistä Pauli Vahtera kirjoittaa blogissaan.Iltalehti: Vahtera; Laitetaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkoteihin!:
Kulttuurierot hoitotyössä
Suomalaisille on uskoteltu, että huutavan työvoimapulan takia tarvitsemme paljon maahanmuuttajia mummojen ja vaarien pyllyjen pyyhkijöiksi. Kertomatta on jäänyt, että uskonnollisista syistä johtuen useat jo Suomessa koulutetut lähi- ja sairaanhoitajat eivät voi täysimääräisesti hoitaa suomalaisia vanhuksia. Jotkut vetoavat kulttuuriin, jossa vääräuskoisten alastoman kehon näkeminen ja koskeminen, eikä etenkään alapään ja takapuolen koskettaminen ole sallittua. Monikulttuurisuuden nimissä maahanmuuttajia on palkattu kotihoidon tehtäviin, mutta työ on muutamassa päivässä osoittautunut mahdottomaksi. Herää kysymys, kannattaako tällainen koulutus lainkaan, vai koulutammeko heitä vain omiensa hoitamiseen. Jos suomalainen hoitaja kieltäytyisi hoitamasta toisin uskovia, hän saisi nopeasti syytteen syrjinnästä ja rasismista. Pitemmän päälle töiden organisointi tulee mahdottomaksi, jos kulttuurierot on otettava kaikessa huomioon. Tällainen kulttuurin pitäminen kaiken yläpuolella antaa mahdollisuuden myös loisimiseen.

Maahanmuuttajat vievät paljon kotihoidon resursseja. Suurilapsisissa perheissä käydään auttamassa ja siivoamassa, koska perheiden miehet eivät osallistu kotityöhön. Jotenkin tuntuisi kohtuulliselta, että terveet, usein työttömät, monilapsiset perheet hoitaisivat itse kodin asiat. Jos lapset uuvuttavat, heitä voisi hankkia vähän hitaampaan tahtiin.

Poliitikoiden tulisi kiirehtiä sitä lakia, joilla maahanmuuttajien ja vanhainkotien kritisoiminen tehdään laittomaksi. Muutoin sitä joutuu edelleen ahdistumaan totuuden julkitulosta, totuuden, jonka piti olla vapauttava. Että tuo Lasse Lehtinenkin sitten osaa puhua ahdistavia totuuksia: Hyvää laitoshoitoa:
Laitoshoitoon joutuneita vanhuksia ylilääkitään, heitä sidotaan sänkyyn eikä hygieniasta aina huolehdita riittävästi. Henkilökuntaa on liian vähän. Aiheesta on tehty koskettava näytelmä Kuin ensimmäistä päivää, joka menee Avoimet ovet -teatterissa Helsingissä ja Lahden kaupunginteatterissa.

Onneksi on laitoksia, joissa asukeista pidetään esimerkillisen hyvää huolta. Kiitos siitä kuuluu ensi kädessä eduskunnalle, mutta myös Rikosseuraamusvirastolle ja Vankeinhoitolaitokselle.

Rikoksesta syytetyillä on oikeus valtion kustantamaan oikeusapuun. Juristien ponnisteluista huolimatta joku aina joutuu kiven sisään, laitokseen. Niinpä Suomessa on noin kolme ja puoli tuhatta vankia, joista ulkomaalaisia joka kymmenes. Hoitohenkilökuntaa eli vartijoita on kiitettävästi saman verran.
Tässä tulee mieleen työkaverin kertomus, jonka sussu on erään ravintolaketjun päällikkö, jonka tehtäviin kuuluu mm. työvoiman haaliminen. Suomi on kouluttanut paljon päteviä kokkeja maahanmuuttajista -- mutta kun he eivät voi koskea sianlihaan, eivätkä he voi muutenkaan liata käsiään kulttuurillisesti. Ota siinä sitten kokki, jonka pitäisi tarjota ei-musulmaaneille ruokaa kun ruokaa. Jos et ota töihin, niin muslimikokki haastaa oikeuteen rasismista.... Ja musuille pitäisi järjestää vielä tilat pyllistelyä varten :-(

Ihmettelen vaan, että onkohan eduskunnan ravintolan keittiöön vielä saatu yhtään muslimia, jotta poliitikotkin alkaisivat huomaamaan olevansa kulttuurisestikin rikkaita. Rahallisestihan poliitikot ovatkin jo niin rikkaita, että vollottavat alwariinsa olevansa palkkakuopassa... Kerjäläisiä kun ovat.

Blogit.Iltalehti: Mummojen hinta
Talousanomat: Maahanmuutto on luokkakysymys
Image Shack: Seida Sohrabi; Kaikkia asioita ei tarvitse suvaita
Puruja; HS; Mielipiteitä maahanmuutosta
Portti.Iltalehti: Somalialainen Mohamed A. paljastaa miten Suomen sosiaalihuoltoa huijataan
Sotkamo-lehti: Netti-lehden lukijoiden pyynnöstä: Toisinajateltu 4.12.2009 Pakoloiset
Aamulehti.blogit: Reiska aikoo lapioida lumet pihaltaan!!
Aamulehti.blogit: Hölmöläisten elvytystä
Aamulehti.blogit: Satu rikastuttajista ja perunanenistä

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Julkisen vallan rasismi

Helsinki ilmoittaa julkijumalattomasti, että se aikoo suosia maahanmuuttajia työhönotossa. Iltalehti 7.3. 2010: Helsinki haluaa palkata enemmän maahanmuuttajia Mihin hävisi suomalaisten (nuorten) työttömyys? Miksi julkinen valta ehdoin tahdoin haluaa sortaa suomalaisia?
Wikipedia: Rasismi:
"Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten väitetyn rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen."

On melkoisen älyvapaata, miten julkinen valta haalii Suomeen porukkaa, johon sitten pitää kohdistaa erityistoimia kuten suosimista.
Julkinen valta jopa osaa väittää sitäkin, että maahanmuuttajat luovat suomalaisille työtilaisuuksia? Tähän asti suomalaisia on työllistänyt ainoastaan maahanmuuttajien hyysääminen. Ja nyt sitten julkinen valta julistaa, ettei suomalaisia voikaan työllistää, koska työpaikat pitää ensisijassa antaa maahanmuuttajille!

Halloo, onko ketään kotona!

Julkinen sektori palkkaa verorahoilla lähes kielitaidottomia ja usein luku-ja kirjoitustaidottimia, joille pitää järjestää uskonnon mukaista vaatetusta, tila-asuntoja, rukouspaikkoja ja vessaa ja muuta rekvisiittaa, kuten tulkkeja, maahanmuuttajien kotikielen opettajia, islaminuskonnon opettajia ja heitä varten oikeaoppisuuden vartijoita,...

Julkinen valta on monesti ennenkin täysin tahallaan toiminut laittomasti. Oikeusmurha 28100. Oikeus on tosin vain harvoissa tapauksissa tunnustanut julkisen vallan laittomuudet. Tosin Suomi johtaa silti EIT:n antamissa tuomioissa julkinen valta vastaan yksilöt.

Koiviston aikaan tuomioistuimet saatiin tekemään pankeille myönteisiä ratkaisuja. Halosen aikaan tuomiostuimet toimivat maahanmuuttomyönteisesti, välittämättä mitään perustuslaista. On täysin selvää, ettei suomalainen voisi voittaa oikeudessa, jos hän haastaisi Helsingin kaupungin (positiivisesta) rotusyrjinnästä, koska poliitikot ovat täyttäneet KKO:n istuimet poliitikoille, tuomareille, pankkiherroille ja muslimeille myötämielisillä tuomareilla.

ProMerit, Koiviston oikeupolitiikka: "Presidentti Koiviston oikeuspolitiikan tuhoisat vaikutukset oikeuslaitoksen ja koko virkakunnan toiminnan legitimiteettiin - Rikkoiko Tasavallan Presidentti Suomen perustuslakia?"

Finlex: Faisa A:n tapaus

MTV3: KKO näytti ylimielisyytensä. Korkein oikeus teki ikävän periaatteellisen virheen

IT-Viikko: Suomelle tuomio puhelintallenteiden hävityksestä

Kari Uoti: Ihmisoikeuksia, Valtakunnansyyttäjä

MTV3: Alpo Rusin tapaus, pdf

Blogi: Oikeusasiamiehen suojelutoimisto

Uusisuomiblogit: APULAISOIKEUSASIAMIES: VIRANOMAISILLE VALEHTELU SALLITTUA!

Octaviuksen ajatuksia: Demla saavutti välitavoitteensa

Erkki Havansi: IMAAMIT MÄÄRÄÄVÄT PERUSKOULUISSAMME?

Youtube: Karpon Parhaat - Kolilla on suojeltu luontoa väkisin

Youtube: Karpon Parhaat - Byrokratian rattaat - Kuopiossa pelastettiin Käärmekuusi

Yllä on vain pieni osa hallinnon ja oikeuslaitoksen mädännäisyyttä.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

TV-2 Kepun kapulana

Keskustapuolue on pihalla, tai ainakin tunkiolla. Nyt kepu esittää, että Suomeen saataisiin mukavasti työttömiä, kun vain YLE:n Tohlopin TV-keskus lakkautettaisiin.
Onko Tohlopin väki kepulaista? Jos on, niin toivottavasti Mika Lintilä onnistuu kepulaisten työttömyyden nostamisessa.


Pääsin juuri kirjoittamasta, että turkistarhaus pitäisi lopettaa Suomesta, niin silloin kokoomus-demari-kepu-akselivallat saisi kivasti ainaski 100000 kielitaitoista työtöntä työllistettäväksi.

Juuri siksi poliitikot vaativat maahanmuuton lisäämistä, että Suomeen saataisiin lisää työllistettäviä. Eli kyse on työttömistä. Vallitsevan politiikan mukaan Suomeen pitää ehdottomasti saada lisää työttömiä!
Tietysti TV-kakkosen toiminnan lopettaminen lisäisi hieman työttömyytä, ei läheskään niin paljoa kuin turkistarhauksen lopettaminen.

Keskuspomot huomio! Ketuilla on sentään paljon surkeammat olot kuin tv-toimittajille, joten inhimillisyyden vuoksi tv-toimittajien tarhausta ei tulisi tässä vaiheessa vielä lopettaa.

Olen käynyt Tohlopin tv-keskuksessa (1970 -ja 1980-luvuilla) itse tutustumassa toimittajien häkkeihin, ja havainnut ne asetuksia vastaaviksi, ja suhteellisen mukaviksi.
Eivät ne olleet ainakaan siihen aikaan likimainkaan siinä kunnossa, miten on kettujen toimitilojen laita nykyisellään. Voi tietysti olla, että keskustapomoilla on uudempaa tietoa, mutta aika haiseva läävä Tohloppi olisi, jos se vastaisi kettutyttöjen kuvista nähtyjä kettuhäkkejä.

Suosittelen siis, että keskustapomot puhdistaisivat ensin omia pesiään ennen kuin tulevat kaupunkeihin työttömiä luomaan. Siellä maaseudulla on vielä miljoonia ihmisiä töissä, joten ei muuta kuin hihat heilumaan, että heidät saadaan ennen muita työttömiksi.
Kun ensin luotte työttömiä kepulaisista, nin sitten teidän ei tarvitse niin hysteerisesti ajaa maahanmuuttajienkaan asiaa.

Voi tietysti olla, että Tv-2:n toimittajat ovat tätä nykyä kepulaisia, niin siinä tapauksessa tietysti teidän, arvoisat kepupomot ja Mika Lintilä, tuleekin ensin laittaa oma väkenne työttömiksi, sillä mitä valtakunnan politiikkaa se olisikaan, jos eri puolueet loisivat vain muiden puolueiden porukasta työttömiä.

Aamulehti: Keskustapoliitikko: Ylen toiminta Tampereen Tohlopissa lopetettava!

Aamulehti: TV2:n päällikkö tyrmää ajatuksen Tohlopin lakkauttamisesta