Kivilinnan puuosat eivät ole ihan niin kestäviä kuin sen kivet. Tämä tosiasia on vielä joillekin epäselvä. Oli tietysti hyvä juttu, että jotkut tihulaiset eivät ymmärrä luonnon faktoja ja elämän totuuksia, sillä olen itsekin miettinyt, miten pääsisin eroon kivilinnan puuosista ilman, että minun pitäisi odottaa luonnon armotonta ajan hampaan purentaa.
Nyt melkoinen osa kivilinnan puuta kaasuuntui ja muuntui metsänparannusaineeksi. Kivilinna koki viime sunnuntaina, noin klo 17 tuhopolton.
Tuhotyö ei ollut ensimmäinen: Vuonna 1999 marraskuun 17 päivä muuan roskasakki murtautui kuvassa näkyvän mökin sisälle ja varasti sieltä kaminan, Porin Matin. Sitä ennen siellä oli jo muutama muukin tunari käynyt näyttämässä, ettei osaa tehdä mitään rakentavaa. Yhdenkin kerran yllätin muutaman typeryksen laittamassa sytykkeitä majan seinustalle, kun itse olin sisällä; savua alkoi tulla sisälle ja kun menin ulos, niin pari typerystä juoksi karkuun kuin hiirulaiset.
Sillä kertaa sain tulipalon alun sammumaan ja sain olla muutaman vuoden rauhassa, kunnes viime vuoden helmikuussa siellä oli jälleen tuhottu paikkoja, kts. linkin kuvasta.
Ilmeisesti samat hiirulaiset tulivat sitten syyskuussa 2007 uudestaan; ensin ne riehuivat mielipuolisesti Ilmalan asemalla hajottaen paikkoja ja Hakamäen tien rakennustyömaalla koneita tuhoten. Vartijat ajoivat niitä takaa, kuten kuvasta näkyy.
Eräässä vaiheessa tuo kakaralauma pyrki Kivilinnaan, mutta huomatessaan minut, käyttäytyivät jälleen täsmälleen samoin kuin yllätetyt rotat. Lähtivät siitä sitten viereiselle tielle, mistä huutelivat uhkauksia, joista yksi oli uhkaus polttaa oma kotini. Sen uhkauksen kuuli hyvin myös muuan tuttuni, joka usein oli sen tien sillan alla huoltamassa autoaan. Kun sitten nuo typerykset äkkäsivät tuttuni, niin he kusivat sillalta tuttuni vasta vahatun auton päälle....
Olin viime sunnuntain Elokolossa ja iltapäivän Vantaalla, enkä sateen tähden sitten iltasellakaan mennyt Kivilinnaan, joten löysin vasta eilen maanantaina kotini hiiltyneet rauniot. Viereisessä kuvassa on kotini etuseinä, missä on ulko-ovi ja kuvan vasemmassa laidassa näkyvä aukko onkin yllättäen paljastunut salainen varauloskäyntini, jota ei tietenkään tarvinnut käyttää, ja joka ei olisikaan toiminut tuossa tilanteessa. Kuvassa näkyy aito palomuuri; ei edes tuli päässyt muuta kuin nuoleskelemaan aukon sisäreunoja.
Tässä kuvassa taasen näkyy viimeisen päälle hyvin tehty palo-ovi; eivät edes palomiehet päässeet siitä sisälle moottorisahallakaan. Kuva on siinä mielessä heikkotehoinen, että se paljastaa karmealla tavalla maailman typeryyden; ihmiset kuluttavat suunnattomat määrää energiaa pelkästään suojautumiseen! Ennen vanhaan talossa riitti kevyt ulko-ovi ja sen pidikkeenä lapio tai talikko. Minä päätin siksi v. 2000 tehdä niin rajun ulko-oven, josta jo etukäteen tiesin, ettei siitä mene kukaan ilman minua sisälle, kuten ei sitten mennytkään.
Murhapolttajat ja muut typerykset eivät kuitenkaan ymmärrä, että kaikesta seuraa aina enemmän hyvää kuin pahaa. Niin nytkin. Kaiken puurakenteiden seasta alkaa hahmottua maailman ennännes ihme, kuten jokainen näkevä voi sen itse nähdä.
Olin jo itsekin ajatellut, että puusta pitää päästä eroon; enhän ollut käyttänyt seinissä edes eristemateriaaleja, koska ymmärrän niiden olevan jo valmistuttuaan pelkkää ongelmajätettä, joten tämän hyvin tiedostaen olen pitänyt kivilinnan rakentamisessa painopistettä kivissä. Kivi on ihmisen ja ihmiskunnan elämään verrattuna ikuista, eikä sitä voi edes polttaa, joten se on erinomaista materiaalia jokaiselle, joka haluaa jättää elämästään jälkensä planeetan pintaan.
Typeryksethän eivät pysty jättämään mitään jälkeä, koska he ovat keskittyneet luonnon sanelemasta pakosta vain kestämättömien materiaalien tuhoamiseen, joka on kaksin verroin typerää, koska luonto itsekin mielellään lahottaa ja ruostuttaa ja maaduttaa pehmomateriaaleja. Ei ole lainkaan hyvä tehdä sellaista, joka kuuluu yksin omaan luonnon tehtäväksi. Viisaat ihmiset eivät tuhoa mitään, koska Jumala on antanut tuhon tehtävän yksin luonnolle.
Ennen muinoin ihmiset olivat hyvin hyvin viisaita, koska jos silloin ihmiset olisivat aina tuhonneet entisen ja rakentaneet uudet rakennuksensa entisten päälle, niin meiltä puuttuisivat tyystin muinaismuistot ja muinaiset kaupungit. Juuri siksi ennen vanhaan ihmisillä riitti energiaa jopa rakennusten ylenmääräiseen kaunisteluun ja ornamentointiin, koska he eivät tuhlanneet energiaansa vanhojen rakennusten tuhoamiseen, vaan jättivät ne meille.
Valitettavasti nykyaikana ihmiset ovat yleisesti ottaen viisauden osalta degeneroituneita, joka huomataan juuri laatikkorakentamisesta, johon kuuluu olennaisena osana typerät nuorisojoukot, koska jos nuoret olisivat kiltisti, niin silloin nykyaikakin tuottaisi meidän jälkeemme tuleville muinaismuistoja, kivisiä muinaismuistoja.
katsoa lisää:
Tuhopoltto
tiistai 15. huhtikuuta 2008
maanantai 7. huhtikuuta 2008
Ideological Science
Tieteeseen syntyy hurjaa vauhtia olemattomuudesta koko ajan uusia ja entistä hienompia teorioita taviksille kiillotetuin hilavitkuttimin. Jos vain ihmiset jättäisivät hupijuttunsa vähemmälle ja alkaisivat vaatimaan medialta tieteellistä tietoa, niin he saisivat itselleen sellaista hupia, johon mikään sirkus ei pysty. Tiedemiehet suoltavat sellaista tuubaa, että Conan o'Brien-showkin olisi sen rinnalla kesyä menoa. Ihmiset ovat kuitenkin onnellisen tietämättömiä kaikista niistä täysin uskomattomista hullukurisista teorioista, joita tiedemiehet ihan vakavissaan rustailevat. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa multiversumi-teoria.
Ideoloogiset tiedemiehet puhuvat toisella suupielellä, miten heidän teoriansa sallii edelleen mahdollisuuden jumalalliseen kaikkeuteen, mutta se johtuu tasan siitä, että tiedemiesten yleisö on saatu kaikenmaailman sirkushuveilla holhouksen alaiseen tilaan, minkä puitteissa rikkaat opettavat ihmisyyden olevan parhaimmillaan kuluttamista, eli maailman tuhoamista, koska muutoin rikkaat eivät voisi rikastua, eli olla koko ajan puutteessa.
Ideologiaansa tieteellisenä logiikkanaan pitävät tiedemiehet ovat kuitenkin itse alentaneet järkeilynsä kaiken arvostelun alapuolelle; tiedemiehet ovat täysin kyvyttömiä tajuamaan, että heidän hienoihin teorioihinsa on sisäänrakennettuna jumalattomuus; tieteen teoriat eivät salli kosmoksen alkusyyksi tai evoluution moottoriksi mitään muuta kuin älyttömän sattuman.
Kaikkein surkeinta älyllisyyttä esittävät kuitenkin filosofit, joiden olisi pitänyt tajuta tieteen teorioiden täydellinen älyn vastaisuus jo otsaluullaan. Kun tieteessä ensisijaisesti pyritään todistelemaan vain älyttömiä alkusyitä, niin silloin tiede on ensisijaisesti älyttömyyden julistaja. Ja koska yhteiskunnan korkeimmat instituutiot julistavat älyttömyyksiä, niin silloin tavikset näkevät elämän ensisijaisesti vain älyttömyyksien toteuttamispaikkana. Pitää olla hurjan rohkea tavis, jos aikoo elää älyllistä elämää, koska silloin tavis joutuu tahattomasti uskontojen ja tiedeuskovien pilkan kohteeksi.
Tämä blogi ei ole älyllisen tieteen vastainen; tiede tekee ihan oikein helpottaessaan ihmisten elämää vaikkapa tietotekniikkaa tai geeniteknologiaa kehittämällä. Ei edes kybernetiikka ole älyn vastaista, eli vaikka ihminen pystyisi kopioimaan aivot piipohjaiselle alustalle, niin vain älytön tiede voisi julistaa sen olevan todiste jumalattomuudesta.
Kuitenkin, olemme viime vuosina saaneet tietää, että tiedemiehet uskovat multiversumiin, missä koko ajan syntyy lukematon joukko elämälle sopimattomia kaikkeuksia, --ja samaan aikaan tiedemiehet selittelevät, että elämälle sopimattomat kaikkeudet sallisivat kuitenkin sen mahdollisuuden, että kaiken takana olisi Älyllinen Suunnittelija. Koska tieteen tai filosofian piiristä ei kuulu mitään tuollaisen logiikan älyttömyydestä, niin pakkohan se on tässä vääntää ihan rautalangasta, miten suurta älyttömyyttä yliopistoista valutetaan taviksien pään päälle. Ei ihme, että tiedemiehet ylimielisinä voivat julistaa, että multiversumit menevät taviksien pään yli kirkkaasti --joka on ihan oikein sanottu, koska älyttömyys ei luonnostaan voi mennä kenenkään älyyn. Tapu tapu, että tiede on ainakin jossakin asiassa täysin oikeassa.
Mitähän tarkoitusta varten Intelligent Designer loisi elämälle sopimattomia kaikkeuksia? Onko kysymys liian epätieteellinen, koska tämän kysymyksen ajatteleminen saisi varmaan aikaan epämiellyttäviä ajatuksia tiedemiehen korvien välissä? Koska kuitenkin tieteessä julistetaan tarkoituksettomien kaikkeuksien syntyä, niin silloin kaikkinainen puhe älystä on tieteessä kertakaikkisesti suljettu pois; ateistinen tiede vihaa suunnattomasti älyllisyyttä, josta on nähtävillä juuri tuollainen teoria kuin ajallisesti ikuinen multiversumi täynnään pelkkää tarkoituksettomuutta.
Tiede on läpeensä ateistista, ja tieteen ainoa Jumala on sattuma. Tieteen täysin ateistiset teoriat eivät salli minkäänlaista älyä tahi logiikkaa kaikkeuden rakenteeseen, josta on todisteena juuri se, että tieteen hienoimmat ja viimeisimmät teoriat esittelevät taviksille multiversumin, jonka pääasiallinen tuote on elämälle sopimattomat kaikkeudet.
Olen täysin varma, että tiedemiehet ja filosofit joutuisivat varomaan puheitaan, jos he ajattelisivat, että tieteen yleisönä olisi älyllisiä ihmisiä, mutta koska tiedemiehet, kuten kaikki opilliset ovat erinomaisen omahyväisiä ja ylimielisiä, niin siihen kuuluu, että niin tiede kuten uskontokin voi julistaa kansalle vain älyttömyyksiä. Ja koska rikkaiden instituutiot pitävät ihmisiä halpoina, niin siksi juuri ihmisten tulee näyttää, miten oikeassa rikkaat ja rikkaiden suojatyöläiset (filosofit ja tiedemiehet sun muut semmoiset) ovat, kun halpana pitäminen saa aikaan hulluuteen tähtäävän elämän.
Jos nimittäin kansalaiset käyttäytyisivät arvokkaasti ja elämää kunnioittaen, niin silloin tiedemiehet eivät voisikaan julistaa älyttömiä maailmansyntyteorioitaan, missä kaiken tarkoituksettomuus on sisäsyntyistä, koska luovathan tiedemiehet korviensa väliin sattumalta täysin epäloogisia kaikkeuksia.
Haastan täten kaikki tavikset käyttämään älyään, eli lopettamaan sokea usko tieteen älyttömiin teorioihin ja uskontojen mielettömiin oppeihin. Sillä teoreetikot eivät itse pysty lopettamaan älyttömien teorioiden rustaamista, koska he ovat himoriippuvaisia älyttömyydestä, joten kansalaisten piilossa olevan älyn esille nostaminen on se ainoa keino, jolla voidaan lopettaa älyttömyyden jumalointi.

Taviksien on lupa odottaa jopa tiedemiehiltä sen tajuamista, että tieteellinen tieto on tietoa, ja tieto on aina jumalallista; jos tai kun ihminen pystyy siihen mihin Jumalakin, niin se ei kumoa Jumalan faktuaalisuutta, vaan korottaa ihmisen Luojan rinnalle kanssa-Luojaksi. Jumalan ajatukset ovat tiedollisia ajatuksia.Luonnon kopiointi onnistuu vain heiltä, joilla on sitä tietoa, joka tarvittiin luonnon rakentamiseen. Siihen ei todellakaan vaadita älyä, että luonnontiedon sanotaan olevan todiste jotakin vastaan. Oi, jospa tiedemiehet olisivat lukeneet edes vähän oikeustieteitä, jos heidän oma oikeustajunsa ei sano, mitä vain voidaan käyttää Jumalaa vastaan. Vain älyttömyys ja sen sisar valhe ovat Jumalan vastaisia; mikään tieto ei voi kumota jonkin olennon olemassaoloa; tietoa ei voi käyttää olevaisuutta vastaan.
Kuitenkin, olemme viime vuosina saaneet tietää, että tiedemiehet uskovat multiversumiin, missä koko ajan syntyy lukematon joukko elämälle sopimattomia kaikkeuksia, --ja samaan aikaan tiedemiehet selittelevät, että elämälle sopimattomat kaikkeudet sallisivat kuitenkin sen mahdollisuuden, että kaiken takana olisi Älyllinen Suunnittelija. Koska tieteen tai filosofian piiristä ei kuulu mitään tuollaisen logiikan älyttömyydestä, niin pakkohan se on tässä vääntää ihan rautalangasta, miten suurta älyttömyyttä yliopistoista valutetaan taviksien pään päälle. Ei ihme, että tiedemiehet ylimielisinä voivat julistaa, että multiversumit menevät taviksien pään yli kirkkaasti --joka on ihan oikein sanottu, koska älyttömyys ei luonnostaan voi mennä kenenkään älyyn. Tapu tapu, että tiede on ainakin jossakin asiassa täysin oikeassa.
Mitähän tarkoitusta varten Intelligent Designer loisi elämälle sopimattomia kaikkeuksia? Onko kysymys liian epätieteellinen, koska tämän kysymyksen ajatteleminen saisi varmaan aikaan epämiellyttäviä ajatuksia tiedemiehen korvien välissä? Koska kuitenkin tieteessä julistetaan tarkoituksettomien kaikkeuksien syntyä, niin silloin kaikkinainen puhe älystä on tieteessä kertakaikkisesti suljettu pois; ateistinen tiede vihaa suunnattomasti älyllisyyttä, josta on nähtävillä juuri tuollainen teoria kuin ajallisesti ikuinen multiversumi täynnään pelkkää tarkoituksettomuutta.
Tiede on läpeensä ateistista, ja tieteen ainoa Jumala on sattuma. Tieteen täysin ateistiset teoriat eivät salli minkäänlaista älyä tahi logiikkaa kaikkeuden rakenteeseen, josta on todisteena juuri se, että tieteen hienoimmat ja viimeisimmät teoriat esittelevät taviksille multiversumin, jonka pääasiallinen tuote on elämälle sopimattomat kaikkeudet.
Olen täysin varma, että tiedemiehet ja filosofit joutuisivat varomaan puheitaan, jos he ajattelisivat, että tieteen yleisönä olisi älyllisiä ihmisiä, mutta koska tiedemiehet, kuten kaikki opilliset ovat erinomaisen omahyväisiä ja ylimielisiä, niin siihen kuuluu, että niin tiede kuten uskontokin voi julistaa kansalle vain älyttömyyksiä. Ja koska rikkaiden instituutiot pitävät ihmisiä halpoina, niin siksi juuri ihmisten tulee näyttää, miten oikeassa rikkaat ja rikkaiden suojatyöläiset (filosofit ja tiedemiehet sun muut semmoiset) ovat, kun halpana pitäminen saa aikaan hulluuteen tähtäävän elämän.
Jos nimittäin kansalaiset käyttäytyisivät arvokkaasti ja elämää kunnioittaen, niin silloin tiedemiehet eivät voisikaan julistaa älyttömiä maailmansyntyteorioitaan, missä kaiken tarkoituksettomuus on sisäsyntyistä, koska luovathan tiedemiehet korviensa väliin sattumalta täysin epäloogisia kaikkeuksia.
Haastan täten kaikki tavikset käyttämään älyään, eli lopettamaan sokea usko tieteen älyttömiin teorioihin ja uskontojen mielettömiin oppeihin. Sillä teoreetikot eivät itse pysty lopettamaan älyttömien teorioiden rustaamista, koska he ovat himoriippuvaisia älyttömyydestä, joten kansalaisten piilossa olevan älyn esille nostaminen on se ainoa keino, jolla voidaan lopettaa älyttömyyden jumalointi.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2008
The most logical blog-article ever
Ihmiskunta näyttää jakaantuvan yhä enemmän huvittelijoihin ja epäloogisin ajattelijoihin, --joiden ideologinen logiikka saa aikaan ihmisten syrjäytymisen sirkushuvien ja "tosi"TV-juttujen pariin. Teologien ja teoreetikoiden jahkailu Olevaisen edessä on ollut täysin ala-arvoista. Sitä ei voi kutsua edes hyvällä tahdolla järjelliseksi älyn käytöksi, vaan se on oikea esimerkki siitä, miten älyä voi käyttää niin täysin väärin, että tiedeuskovaisetkin ovat ihastuneita lähinnä omista sanakäänteistään eikä niiden merkityssisällöstä.
Tämän blogin tarkoituksena on tuoda taviksien tietoisuuteen tieteen epäilyyn ja uskonnon pelkkään epäuskoon nojaavat selitykset ja esittää, että syvällinen ajattelu kuuluu kaikille, eikä kukaan semmoinen ole syvällinen ajattelija, joka jollakin tavoin väittää, että siihen kyetään vain opillisuuden pohjalta.
Taviksien on hyvä tietää, että asiat eivät ole niin kuin tiede julistaa tai uskonnot selittävät. Asiat ovat niin kuin ne ovat. Mutta tämä kyseinen asiaintila ei sovi niille, jotka ovat ottaneet jonkin ideologian selittelyjensä perustaksi. Uskonnot pyrkivät ensisijaisesti betonoimaan omien uskontojensa esikuvien oman aikansa ajallisen elämän ikuiseksi totuudeksi, kun taasen tiedemiehet ovat ottaneet elämäntehtäväkseen karnevaali-tyyppisen jumalien alas ampumisen, minkä puitteissa pyritään johdonmukaisesti hävittämään persoonallinen alkusyy, ja vain tyhmä, eloton alkusyy sallitaan tieteelliseksi syyksi.
Taviksien on hyvä tietää, että tässä vaiheessa tiedeuskovaiset ovat jo carnevalisoineet multiversumin, missä he parhaillaan suorittavat kuuliaisesti keskiaikaista käsitystään siitä, että salaman syy ei ole Jumala, vaan sattumalta toimivat luonnonvoimat.
Tieteen mukaan Jumalaksi kutsuttu taho on tarpeeton olettamus, koska nykyään tieteellä on niinkin hienoja termejä kuin multiversumi, jossa syntyy koko ajan lukematon määrä kaikkeuksia, joista kuulemma vain muutama saa juuri sellaiset luonnonlait, jotka mahdollistavat elämän. Tämä on erinomaisen tärkeä kohta; jopa tiedemiehet ymmärtävät. että luonnonlakien tulee olla juuri tällaiset ja juuri niin voimakkaat kuin ne ovat, jotta elämä ylipäätään olisi mahdollista.
Tiedemiesten perustehtävänä näkyy olevan jumalien alas ampuminen, joten he eivät voi selittää, miksi ja miten luonnonlait on säädetty niin tarkasti elämälle sopivaksi. Elämän kieltäminen kaikkeuden perusrakenteesta on saanut tiedemiehet etsimään yhä mielikuvituksellisempia selityksiä, koska sattumalla selittäminenkään ei enää uppoa kuin vain sellaisiin taviksiin, jotka luulevat tulleensa elämään vain kuluttamaan aikaa ja pelkäämään olemattomia, kuten luopumista.
Jos uskot sattumaan perimmäisenä selittäjänä, olet jo out nykytieteestä, koska nykyään tieteessä uskotaan sadan apinan teoriaan kaiken alkusyynä.
//Mainoskatko
Päivitä tietosi lukemalla ajatuksella tätä blogia ilman opillis-uskonnollista ideologista hömppää
Tietoisuuden ja elämän osallisuus kosmisiin syntyihin on tieteessä jo ennalta suljettu pois selityksien joukosta. Sen sijaan sattuman ajaminen yhä kauemmaksi universumista multiversumien kausaalisiin syvyyksiin on saanut tiedemiehet uskomaan, että sattumaakaan ei enää tarvita, koska nyt heillä on niin paljon aikaa, jotta pelkkä tyhmä ja eloton materia saa kaiken aikaan, kun vain annetaan sen rauhassa lillua omassa liemessään; lineaarisessa ajallisuudessa.
Älylliselle ihmiselle on kuitenkin selvää, että huolimatta ajan pituuden venyttämisestä ikuisuuksiin, niin sattuma on edelleen tiedeuskovaisten korvien välissä, koska pelkkä aika ei yksinään tee yhtään mitään, jollei se ole vain synonyymi Jumalalle.
Lineaarinen, peräkkäisesti tapahtuva ei koskaan voi saavuttaa ääretöntä tai ikuisuuden statusta. Aika ei voi koskaan olla ikuista, aika on aina ajallista. Milloinkaan ei tule lukua, joka olisi lukujonon viimeinen. Jos tai kun puhutaan kausaalisesta (multi)universumista, niin syy-seurausketju ei ole ikuinen. Se, mikä lähestyy ääretöntä, ei voi koskaan tulla itse äärettömäksi; aina voidaan lisätä minkä tahansa lukujonon päähän uusi luku.
Tämän olisi luullut olevan kosmologeille selvää jo Ojalan laskuopin mukaan, mutta teoreetikot eivät olekaan logiikan asialla, vaan heidän ensisijainen tavoitteensa on uskonnollisen, kaiken selittäjän aseman kaappaaminen. Kosmologien on mahdotonta piilottaa sattuma-Alkusyy ajan pituuden taakse, vaan heillä on tänäänkin valittavana vain kaksi perimmäistä alkusyytä: Sokea sattuma tai Jumala. Aika ei ole syy.
Sokea sattuma on kuitenkin täysin poissuljettu älyllisyydestä, niin siksi ainoa mahdollinen ja looginen alkusyy on persoonallinen itsetietoisuus, joka ei ole sama, mitä uskonnot opettavat, joka täten erikseen mainittakoon.
Tieteen logiikka on pätemätöntä myös silloin, kun esitetään tieteellisenä teoriana, että multiversumissa kaikkeuksia syntyy sekä elämälle sopivina että sopimattomina. Tieteen mukaan elämälle sopimattomat kaikkeudet ovat lyhytikäisiä tai muuten vain vihamielisiä. Mutta kysymys kuuluu, että onko niissä mitään logiikkaa? Ovatko elämälle sopimattomat kaikkeudet johdonmukaisia ja kausaalisesti asiallisia? Onko niissä tähtiä tai edes protoneita. Onko niissä avaruutta, säteilyä, luonnon voimia? Onko niissä muotoja, kiviainesta tai kaasuja? Jos vastaat yhteenkään joko kieltävästi TAI myönteisesti, olet todistanut, että elämälle sopimattomat kaikkeudet ovat tietoisuudelle sopivia -- koska voit tietää, miten asiat niissä ovat? Miten siis voisitkaan julistaa, että semmoiset kaikkeudet ovat elämälle sopimattomia, joista voidaan jotakin tietää?
Mutta eihän sellaiset oletukset olekaan tieteelle tarpeettomia, joilla pyritään todistelemaan persoonallinen alkusyy tarpeettomaksi. Tiedemiesten tietämät elämälle sopimattomat kaikkeudet ovatkin erinomaisen tarpeellisia sellaiselle tieteelle, jonka paradigman peruspilarina on jumalattoman, älyttömän kaikkeuden todistelu, missä tiedemiesten älykään ei ole muuta kuin satunnainen ajallinen häivähdys materian kausaalisen, eli lineaarisesti ikuisen olemassaolon vyörynnässä. Edellä kuitenkin osoitettiin, että puhe multiversumin ajallisesti ikuisesta olemassaolosta on logiikan, eli älyn vastainen; älyttömyyttä. Tämä ensinnä logiikasta, ja tiedemiesten "logiikasta".
Toiseksi tuleekin logiikan universaalinen ja ikuinen olemus. Sillä nyt tieteellä on multiversumi, joka on teorian mukaan pelkästään materiana ikuista ja tarkoitettu ensisijaisesti vain materialle. Tieteen alkusyynä on hengetön ja älytön materia, joka yksinään pystyi tyhjästä nyhjäisemään jossakin aikajanan kohdassa olemattomuudesta itsetietoisuuden, joka tiedemiehessä voi mukamas julistaa perimmäisenä totuutena, että tämä tietoisuus on tarpeeton olettamus, koska sitä ei voi tieteellä selittää!
Kotitehtävä: Mitä muita ihmisen ominaisuuksia tiede ei voi selittää?
Miten pelkästään aine voi olla johdonmukaista, loogista? Kun esim. elämälle sopimaton kaikkeus kuolee, niin oliko se missään vaiheessa looginen konstruktio? Jos elämälle sopimattomat kaikkeudet elävät aikansa loogisesti, niin onko seuraavassa elämälle sopimattomassa kaikkeudessa sama logiikka? Eli syntyykö logiikka aina uudestaan kuin Fenix-lintu tuhkasta? Jos sopimattomien kaikkeuksien logiikka on aina sama, niin mikä saa silloin sen logiikan tulemaan aina uudestaan ja uudestaan esille, jos kerta tieteessä ei saa uskoa ikuiseen logiikkaan?
Menettäisikö tutkija loogisuuden, jos hän pitäisi logiikkaa, älyä kosmoksen rakenteellisena ominaisuutena? Mitä ihmeen logiikkaa on pitää logiikka materian ulkopuolisena funktiona, jonka alkuperä on olemattomuudesta!
Itse ymmärrän logiikan olevan sitä korkeampaa mitä kauemmin se pidättää olevaisen vapaana olemassaolossa. Tästä syystä esim. rikolliselta toiminnalta puuttuu logiikka, koska se aiheuttaa olemassaolon menetyksiä muilta ja vapauden itseltään. Looginen olento ei voi aiheuttaa minkään häviämistä tai kuolemaa niin kuin siitä nykyään uskotaan. Looginen olento ei edes usko kuolemaan tai häviämiseen; jo pelkkä väite ihmisolennon häviämisestä on logiikan vastainen.
Kuolema olemassaolossa ei ole häviämistä, vaan se on ainoa keino, jolla kaikkeus ruokkii itse itseään --ja pitää yllä olemassaoloa. Kaikkeuteen ei voi tulla energiaa mistään, eikä kaikkeudesta häviä mitään, joten ainoa keino, jolla kaikkeus pitää yllä olemassaoloa, on itsensä syöminen. Kun eläin syö eläimen, kun elämä syö elämää, niin se ei ole todiste kuolemasta tai multiversumeista, vaan se on kiistaton älyllinen todiste yhdestä ja ainoasta kaikkeudesta
Kun biologinen olento ns. kuolee, niin mikään siitä ei mene hukkaan. Kun tieteen multiversumin muuan kaikkeus kuolee, niin ovatko tiedemiehet postuloineet multiversumiin kaikkeuden hajottajakaikkeuksia, -- jotta kuolleen kaikkeuden energiat eivät menisi hukkaan? Jos multiversumiteoreetikoilta on unohtunut se, miten kuolleita kaikkeuksia käsitellään, niin mitä muuta heiltä on unohtunut?
Onko tiedemiehillä jo lopullinen totuus siitä, mitä ikuisuus oikeasti on? Onko ikuisuus vain lineaarisuutta, syy-seuraussuhteita, vai onko ikuisuudessa mitään epälokaalisuutta, EPR-ilmiöitä, kvanttitietokoneita, tuntematonta, samanaikaisuutta ja korkeimmuutta, eli onko tiedemiehen koko olemus läsnä tässä ajallisuudessa, vai yltääkö se kenties sinne, missä asuu tuntematon? Mikä ohjaa tutkijaa? Pilottiaalto, henki vai sattuma?
Lukea lisää:
Vapaa-ajattelijoiden keskustelua:
Kultakutri nostaa itsensä hiuksista
Ateistinen kosmogonia:
Luonnonvalinta toimivana vaihtoehtona suunnittelulle ja sattumalle

Pelkästään tietoisuudelle sopivia kaikkeuksia ei voi olla olemassa, --tai jos joku kuitenkin niin esittää, niin lukija voi tätä ajatusta itsessään syventämällä ymmärtää, että sellaisen esittäjät eivät itse asiassa ole kovinkaan tietoisia. Jos tiedät, miten asiat ovat jossakin kaikkeudessa, voit helposti ajatella sinne myöskin elämää; elämäkielteisyys ei ole kovinkaan hyvä lähtökohta tieteelliselle ajattelulle.Logiikan pitävyyden tähden tiede voisi julistaa ainoastaan semmoista multiversumia, missä on vain elämälle sopivia kaikkeuksia, ja jättää kaikki ne kaikkeudet turhina oletuksina veke teoriasta, joista ei mitään voida tietää. Tieteessä ei pitäisi itse harrastaa turhia oletuksia, kun sen piirissä leikellään Occamin partaveitsellä leipätyönä uskovien turhia olettamuksia.
Mutta eihän sellaiset oletukset olekaan tieteelle tarpeettomia, joilla pyritään todistelemaan persoonallinen alkusyy tarpeettomaksi. Tiedemiesten tietämät elämälle sopimattomat kaikkeudet ovatkin erinomaisen tarpeellisia sellaiselle tieteelle, jonka paradigman peruspilarina on jumalattoman, älyttömän kaikkeuden todistelu, missä tiedemiesten älykään ei ole muuta kuin satunnainen ajallinen häivähdys materian kausaalisen, eli lineaarisesti ikuisen olemassaolon vyörynnässä. Edellä kuitenkin osoitettiin, että puhe multiversumin ajallisesti ikuisesta olemassaolosta on logiikan, eli älyn vastainen; älyttömyyttä. Tämä ensinnä logiikasta, ja tiedemiesten "logiikasta".
Toiseksi tuleekin logiikan universaalinen ja ikuinen olemus. Sillä nyt tieteellä on multiversumi, joka on teorian mukaan pelkästään materiana ikuista ja tarkoitettu ensisijaisesti vain materialle. Tieteen alkusyynä on hengetön ja älytön materia, joka yksinään pystyi tyhjästä nyhjäisemään jossakin aikajanan kohdassa olemattomuudesta itsetietoisuuden, joka tiedemiehessä voi mukamas julistaa perimmäisenä totuutena, että tämä tietoisuus on tarpeeton olettamus, koska sitä ei voi tieteellä selittää!
Kotitehtävä: Mitä muita ihmisen ominaisuuksia tiede ei voi selittää?
Miten pelkästään aine voi olla johdonmukaista, loogista? Kun esim. elämälle sopimaton kaikkeus kuolee, niin oliko se missään vaiheessa looginen konstruktio? Jos elämälle sopimattomat kaikkeudet elävät aikansa loogisesti, niin onko seuraavassa elämälle sopimattomassa kaikkeudessa sama logiikka? Eli syntyykö logiikka aina uudestaan kuin Fenix-lintu tuhkasta? Jos sopimattomien kaikkeuksien logiikka on aina sama, niin mikä saa silloin sen logiikan tulemaan aina uudestaan ja uudestaan esille, jos kerta tieteessä ei saa uskoa ikuiseen logiikkaan?
Menettäisikö tutkija loogisuuden, jos hän pitäisi logiikkaa, älyä kosmoksen rakenteellisena ominaisuutena? Mitä ihmeen logiikkaa on pitää logiikka materian ulkopuolisena funktiona, jonka alkuperä on olemattomuudesta!
Itse ymmärrän logiikan olevan sitä korkeampaa mitä kauemmin se pidättää olevaisen vapaana olemassaolossa. Tästä syystä esim. rikolliselta toiminnalta puuttuu logiikka, koska se aiheuttaa olemassaolon menetyksiä muilta ja vapauden itseltään. Looginen olento ei voi aiheuttaa minkään häviämistä tai kuolemaa niin kuin siitä nykyään uskotaan. Looginen olento ei edes usko kuolemaan tai häviämiseen; jo pelkkä väite ihmisolennon häviämisestä on logiikan vastainen.
Kuolema olemassaolossa ei ole häviämistä, vaan se on ainoa keino, jolla kaikkeus ruokkii itse itseään --ja pitää yllä olemassaoloa. Kaikkeuteen ei voi tulla energiaa mistään, eikä kaikkeudesta häviä mitään, joten ainoa keino, jolla kaikkeus pitää yllä olemassaoloa, on itsensä syöminen. Kun eläin syö eläimen, kun elämä syö elämää, niin se ei ole todiste kuolemasta tai multiversumeista, vaan se on kiistaton älyllinen todiste yhdestä ja ainoasta kaikkeudesta
Kun biologinen olento ns. kuolee, niin mikään siitä ei mene hukkaan. Kun tieteen multiversumin muuan kaikkeus kuolee, niin ovatko tiedemiehet postuloineet multiversumiin kaikkeuden hajottajakaikkeuksia, -- jotta kuolleen kaikkeuden energiat eivät menisi hukkaan? Jos multiversumiteoreetikoilta on unohtunut se, miten kuolleita kaikkeuksia käsitellään, niin mitä muuta heiltä on unohtunut?
Onko tiedemiehillä jo lopullinen totuus siitä, mitä ikuisuus oikeasti on? Onko ikuisuus vain lineaarisuutta, syy-seuraussuhteita, vai onko ikuisuudessa mitään epälokaalisuutta, EPR-ilmiöitä, kvanttitietokoneita, tuntematonta, samanaikaisuutta ja korkeimmuutta, eli onko tiedemiehen koko olemus läsnä tässä ajallisuudessa, vai yltääkö se kenties sinne, missä asuu tuntematon? Mikä ohjaa tutkijaa? Pilottiaalto, henki vai sattuma?
Lukea lisää:
Vapaa-ajattelijoiden keskustelua:
Kultakutri nostaa itsensä hiuksista
Ateistinen kosmogonia:
Luonnonvalinta toimivana vaihtoehtona suunnittelulle ja sattumalle
Tunnisteet:
ateismi,
kosmogonia,
sattuma,
Tiede,
uskonto
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Ridiculous politicians
Ovatkohan poliitikot koskaan kuulleet sanaa kustannuslaskelma (the cost accounting)? Ainakin luulisin näinkin älyllisesti, että markkinatalouden vetureiden pitäisi jopa ymmärtää, mitä kustannuslaskelmalla tehdään, ja mihin kaikkeen sitä voi soveltaa.
Jos tai kun ihminen täysin tahallisesti tekee jotakin, niin ei piru vie se voi mitenkään aiheuttaa ihmiselle sairautta. Jos joku tekstailee seksistisiä tekstiviestejä, niin pitää olla jo siinä vaiheessa sairas, että voi sitten tekstareiden seurauksena vaatia itselleen sairauslomia.
Eikä se hemmetti sentään voi olla millään tavoin rasittavaa tekstareiden jälkeen se "työntekokaan"; poliitikot ovat selvästi täysin epäpäteviä siihen, mihin he ovat itse pyrkineet. Ja äänestäjienkin tulisi jo vihdoinkin ymmärtää, että jos ihminen vaatii itselleen valtaa, niin se on jo sinänsä kiistaton todiste vallanhimosta. Vallanhimo on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin riippuvuus.
Tosin psykologit ovat edelleenkin kyvyttömiä medikalisoimaan valtaa, koska psykologit itse ovat himoriippuvaisia rahasta ja sen jatkuvasta puutteesta, joten siksi poliitikot ovat tavallaan syyttömiä siihen, että heidät on valittu sairaina yhteiskunnan virkoihin, missä voidaan tuosta noin vain ajatella, että lährempä tästä sairaslomalle, moraalista krapulaa potemahan, morkkistani hoitamahan.
Morkkis voidaan välttää hyvin helposti; tehdään vain etukäteen kustannuslaskelma siitä, mikä on tekstiviestien koko hinta. Nyt ilmi selvästi poliitikot eivät tajua, että tekstiviestin hintaan kuuluu myöskin niiden merkityssisältö ja vastaanottajan yhteiskuntaluokka, eikä vain operaattorin hinnastosta nähdyt centit.
Luokkayhteiskuntaa ylläpitävät poliitikot tietysti joutuvat maksamaan kovan hinnan toimistaan, jos he ottavat yhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka vallitsevan politiikan tähden joutuvat hankkimaan elantonsa itseään --tai saamiaan tekstiviestejään-- myymällä.
Poliitikoiden ei tule hyppiä eri yhteiskuntaluokkien välillä;
Poliitikot ovat itse huoraamisen ammattilaisia -- yläpään myyminen saa aikaan kaiken muun itsensä myymisen; jos vain poliitikot eivät vaatisi yläpäästään markkinahintoja, niin silloin he voisivat tekstailla naisillekin ilman pelkoa siitä, että tekstarit tulevat maksamaan heille heidän hyväpalkkaiset virkansa. Yläpään myyminen on se periköyhyys, jonka yläpään myyjät ulkoistavat muihin, jotta poliitikot voisivat hurskastella omahyväisyydellään.
Hyvä poliitikko. Kun seuraavan kerran koet vastustamatonta himoa näppäillä tekstareita pornotähdille, niin tee siitä ensin kunnon kustannuslaskelma, jonka aluksi voisit ihan oikeesti käyttää aivojakin, jottei tartte kulli pystyssä kuumeisesti tekstailla sellaista, joka vain pitää yllä sellaista systeemiä, missä itsensä myyjiksi haukutaan vain alapään myyjiä.
Hyvä äänestäjä. Poliitikoiksi valitse vain sellaisia, jotka eivät vaadi itselleen yhteiskunnallista asemaa. Terveen ihmisen tunnistat helposti. Hän on semmoinen, josta ei tehtailla lööppejä. Vaatimattomuus on terveyttä.

on luokatonta, että yläluokkaan kuuluva hengailee alhaisten kanssa ilman Buddhan asennetta. Jos sinä poliitikko et voi olla sekstailemati, niin lähetä tekstarisi vain naispoliitikoille, koska muutoin huomaat hyvin helposti, että tekstiviesteilläsi yritetään nostaa omaa luokkastatusta. Ja sehän ei ole markkinatalouden vastaista pyrkiä omatoimisuuteen, koska jo perustuslaki vaatii poliitikoita tukemaan ihmisten pyrkimyksiä omatoimisuuteen, joten ministerien seikkailut tekniikan maailmassa ovat omiaan lisäämään kansalaisten omatoimisia selviytymistarinoita ahneiden poliitikkojen puristuksissa.
Poliitikot ovat itse huoraamisen ammattilaisia -- yläpään myyminen saa aikaan kaiken muun itsensä myymisen; jos vain poliitikot eivät vaatisi yläpäästään markkinahintoja, niin silloin he voisivat tekstailla naisillekin ilman pelkoa siitä, että tekstarit tulevat maksamaan heille heidän hyväpalkkaiset virkansa. Yläpään myyminen on se periköyhyys, jonka yläpään myyjät ulkoistavat muihin, jotta poliitikot voisivat hurskastella omahyväisyydellään.
Hyvä poliitikko. Kun seuraavan kerran koet vastustamatonta himoa näppäillä tekstareita pornotähdille, niin tee siitä ensin kunnon kustannuslaskelma, jonka aluksi voisit ihan oikeesti käyttää aivojakin, jottei tartte kulli pystyssä kuumeisesti tekstailla sellaista, joka vain pitää yllä sellaista systeemiä, missä itsensä myyjiksi haukutaan vain alapään myyjiä.
Hyvä äänestäjä. Poliitikoiksi valitse vain sellaisia, jotka eivät vaadi itselleen yhteiskunnallista asemaa. Terveen ihmisen tunnistat helposti. Hän on semmoinen, josta ei tehtailla lööppejä. Vaatimattomuus on terveyttä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)