Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiantuntija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiantuntija. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Korruption kokemusasiantuntija Ohisalo

Uusi Suomi, 7.10. 2016: Köyhyystutkija huolissaan ”kaverikapitalismista” – Suomessa ”paljon piilotettua korruptiota”.

Köyhyyspaneeli 2016. foto ja edit: ks.
Korruptio ja köyhyystutkijalle ei riitä, että havainnoi muiden korruptiota ja köyhyyttä, koska silloin hän olisi pelkkä antropologi. Noustakseen samalle tasolle tutkittaviensa kanssa,  tutkijan pitää itse alkaa harrastamaan korruptiota, jotta hän voi lopputyössään kertoa totuudenmukaisesti, miltä korruptio tuntuu omien korvien välissä. -- Jään odottamaan M. Ohisalon kokemusta köyhyydestä, jonka jälkeen voin sitten odottaa Ohisalolta omaelämänkertaa, missä hän  paljastaa korruption todelliset kasvonsa.

Korruptiota ei voi selittää, jos tutkija ei käsittele korruptiota harrastavien tuntemuksia. Köyhyystutkijat aina haluavat kertoa, miltä köyhyys tuntuu ihmisessä, mutta milloinka saataisiin tutkija, joka kirjoittaisi, miltä se tuntuu, kun palkkaa verovaroilla kavereitaan huippuvirkoihin. Luulisin, että se saattaisi tuntua oikein helvetin hekumoivalta, päinvastainen tunne, miltä köyhyys tuntuu.
Iltalehden päätoimittajalla on parempi tieto siitä, mitä korruptio on. Jos tutkijalla on puoluetausta, niin hän ei tietystikään pysty näkemään, mitä korruptio oikeasti on:
IL, 21.1. 2020: Kaikki puolueet haluavat lopettaa poliittiset virkanimitykset — siis muiden puolueiden tekemät.

On erityisesti huomioitava, että tutkija M. Ohisalo ei pysty näkemään omassa toiminnassaan minkäänlaista korruptiota. Siitä voi jokainen päätellä, mihin koriin joutavat kaikki puolueellisuudesta syntyneet tutkimukset.


TOTUUS KORRUPTIOSTA.
Puolueuskovaisuuden ja kaikkien uskomusten perimmäinen syy on siinä, että ihminen luulee olevansa parempi kuin muut, kun hän uskoo juuri siihen tai tuohon uskomussysteemiin, jonka hän on jostain saanut päähänsä. Sillä ei ole väliä, minkä prosessin kautta ihminen on uskomuksensa saanut jostain päähänsä; vain sillä on väliä, että ihminen joutuu pakosta pitämään itseään parempana, kun hänellä on juuri se oppi päässään.
Jos esimerkiksi uskovainen uskoisi, että hän pelastuisi millä tahansa pelastusopilla, niin silloin hän ei uskoisi mihinkään oppiin, vaan pystyisi elämään onnellista elämää vailla minkäänlaista tressaavaa pakkoa pakottaa muita samaan muotiin.
On täysin anteeksiantamatonta, että valtiovalta suojelee uskomussysteemejä, koska silloin ja siinä valtiovalta suojelee tyhmyyttä. Uskovaisuus ei ole mitään korkeampaa kuin lujaa uskoa siihen, että maailma pelastuu vain hänen uskollaan.
Uskovaisuus on huippuunsa jalostettua sarvipäisyyttä.

Olen kirjoittanut tästä aiemminkin:
Kaikki puolueet opettavat, että maailma voidaan pelastaa heidän opillaan.
Tästä syystä esimerkiksi Vihreiden oppiin uskova tutkija Maria Ohisalo ei voi valtaan päästyään mitään muuta kuin asettaa päättäviin virkoihin vain niitä, joilla on se ainoa oppi, jolla maailma voidaan Maria Ohisalon uskomuksen mukaan pelastaa.
Valta ei turmele, koska ihminen on jo turmeltunut, kun hän uskoo johonkin oppiin; Valta on vain se työkalu, jolla turmeltunut ihminen haluaa turmella kaikki muutkin samaan turmelukseen. Opillisuus on elämänvastaisuutta.
Vihreiden puheenjohtaja, entinen korruptio- ja köyhyystutkija Maria Ohisalo, harrastaa vain maailman pelastamista, kun hän nimittää huippuvirkoihin omia kavereitaan. Se olisi oman uskonsa vihaamista, jos ministeri nimittäisi huippuvirkaan "vääränoppisen" puolueen edustajan. Sama pätee jokaiseen ideologiauskovaiseen, joka pääsee valtaan.

Paremman opin päähänsä saanut ei voi mitään muuta kuin asettaa hallitseviin virkoihin niitä, joilla on sama parempi oppi. Tästä huomataan, että Ohisalokin on vain tavallinen perustuslakia rikkova  suvaitsematon, joka ei usko puolueiden yhdenvertaisuuteen, mutta siitä huolimatta julistaa, ettei rauhanuskontoa saa vihata. Eikö olekin mielenkiintoinen tilanne, miten kaikkein kiihkeimmät tasa-arvon puolustajat, ja uskontojen ja uskomusten yhdenvertaisuutta julistavat, osaavatkin pitää omaa oppiaan kaikkia muita parempana. Tuo on jo niin lähellä vihapuhetta, että sietäisi saada satikutia.

Poliitikon krooninen uskonviha nousee tahattomasti esille juuri ns. korruptiossa.
Puolueuskovaisuus ja järki ovat toisensa poissulkevia.
Korruptio on verrattavissa hurmokselliseen hihhulointiin.

Jokainen uskontoihin ja ideologioihin uskovainen katsoo, että hän on moraalisesti parempi ihminen, koska muu ei olisi mahdollista; Ihminen ei voisi uskoa oman päänsä sisäisiin uskomuksiinsa, jos hän katsoisi, että moraalisesti ottaen hänen uskomuksensa ovat yhtä hyviä kuin muutkin uskomukset. Perustuslain yhdenvertaisuus- ja tasa-arvopykälät ovat vain juhlapuheita, joita voidaan harrastaa vain taivaassa, mutta täällä yksikään uskovainen ei niitä pysty toteuttamaan.

Moraalittomuus on kaikkiin oppeihin ja uskomuksiin sisäänrakennettu ominaisuus.

maanantai 23. joulukuuta 2019

Saako vanhempi mennä ilman lapsia Kalifaattiin?

Tuo asiantuntijoiden aivopaska meinasi mennä minulta tykkänään ohi:
IL, 16.12. 2019: Psykologiliitto: Al-Holin lapsia ei pidä erottaa vanhemmistaan – ”aiheuttaa lapselle aina stressiä”

Lasten tarpeet ja kehityspsykologinen näkökulma ovat Suomen Psykologiliiton mukaan unohtuneet, kun ISIS-kalifaattiin lähtevien lasten ja naisten mielentilaa puidaan julkisuudessa.

Tämän kysymyksen ympärillä pyörineessä keskustelussa on Psykologiliiton mukaan unohdettu psykologiset perusasiat vanhemman kiintymyssuhteesta islamiin.

Tässä on ollut puoli vuosikymmentä aikaa olla huolissaan kalifaatin lapsista.

Saavatko lapset lähteä yksin vai yhdessä äitiensä kanssa kalifaattia perustamaan?
Lapset eivät siis koe tressiä, kun heitä viedään kalifaattia perustamaan, mutta jos kalifaatin perustaminen ei luonnistu, niin sitten asiantuntijat ovat  kovin huolissaan lasten tressistä? 

Tuota kysymystä psykologit ja muut hyvin viisaat eivät koskaan kysyneet, joten nyt on tullut aika tehdä oikeita kysymyksiä, jotta saadaan vastaus itsestään selvään asiaan. Onko todella niin, että psykologien ja muiden suvaitsevaisten mukaan uskonnon harrastaminen on täysin tressitöntä?

Psykologit eivät voi koskaan olettaa uskonnon olevan suurin yksittäinen tekijä niin tressille kuin sodillekin, koska psykologit eivät halua loukata kenenkään uskonrauhaa. Jopa lainsäätäjien on ennen uskonrauhalain säätämistä pitänyt uskoa, että uskonto uskomuksineen ei voi aiheuttaa kenellekään mitään tressiä.
Vain kokomustiin pukeutuneen muslimin elämä on tressitöntä.

Lapsen aivopesu islamistiksi ei siis aiheuta lapselle mitään tressiä?
Halloo! Ovatko kaikki inkkarit kanootissa?

Minä kun luulen niin, ja olen aivan varma siitä, että juurikin nuo äidit jo olemuksellaan ovat puhdasta tressiä kaikille maailman lapsille. Psykologiliiton on pitänyt kaivaa melkoinen kuoppa korkeushyppypaikalle, että he ovat päässeet maassa makaavan riman alitse.

Todellinen asiantuntija Anter Yasa kertoo sivullaan, että "Suomen muslimit todennäköisimmin Isisn riveissä".
Tuo on täysin loogista, koska muslimi kokee varmaan tällaisen vielä kovasti impivaaralaisen maan erittäin ahdistavaksi, koska hän ei voi täällä harrastaa vapaasti uskontoaan. Itse suomalaisuus aiheuttaa tressiä muu-uskovaisille:
MTV, 14.12. 2019: Yle: Ainakin viisi naista haluaa palata Suomeen al-Holin leiriltä – yksi kertoo jäävänsä mielummin Syyriaan: "Lähdin Suomesta, jotta voisin harjoittaa vapaasti islamia".

Sitten on vielä se asia, että maahanmuuttajilta suojatuilla alueillaan asustelevat rikkaat päättäjät ja asiantuntijat ovat yksinkertaisesti pihalla uskonnoista:
IS, 23.12. 2019: Irakilaistaustaisilta naisilta suoraa puhetta kulttuurieroista – ”Sinisilmäinen ei saa olla”.

b, 19.12. 2019: Paholainen ei vaadi mielentilansa tutkimista.

Tieto ei aiheuta tressiä.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Hulluuden kapitalismia ja kommunismia

Rikkaat ja rikkaiksi himoitsevat uskovat, että se on kapitalismia, kun tehtaita siirretään halpatyövoiman maihin, mutta tehtaiden johtajiksi ei oteta halpatyövoimaa.

Poliitikot ja muut rikkaat luulevat, että se on kapitalismia, kun länsimaiden yrityksiin tuotetaan miljoonittain halpatyövoimaa ja halpatyövoimareserviä ns. kehitysmaista, mutta yritysten ja puolueiden johtajia ei koskaan vaihdeta halpatyövoimaan, tai että heidän "tulospalkkauksensa" olisi edes jossain suhteessa siivoojan palkkaan.
Kertokaa minulle, että miksi Suomen johtajiksi ei saman tien oteta somaleita, vaikka he kelpaavat siivoojiksi rikkaille? Jos rikkaat haluavat työläisten olevan somaleita, niin olisi ihan loogista, että rikkaat edes teeskentelisivät olevansa somaleita itsekin. Ainiin! Rikkaathan haluavat, että myös kehitysmaiden johtajat olisivat myös rikkaita, koska yksikään rikas ei pysty ajattelemaan, että maan johtaja voisi olla ihan tavallinen duunari. Kyllä nyt minkä tahansa kehitysmaan johtajalle pitää saada länsimaiden köyhien rahoilla vähintään Mersu alle, että voisi rikkaiden silmissä olla uskottava hallitsija.

Poliitikot eivät koskaan kilpailuta talousasiantuntijoitaan, vaan he valitsevat ja virallistavat vain sellaiset  ihmiset "talousasiantuntijoikseen", jotka eivät pysty ajattelemaan mitään muuta kuin rikkaiden rikastumista. Ei ole koskaan nähty tai kuultu sellaista talousasiantuntijaa, joka olisi vaatinut johtajien ja poliitikkojen kilpailuttamista tai esittänyt, että talousasiantijoiden pitäisi elää taloudellisesti, jotta he voisivat ymmärtää edes taloudenhoidon alkeita. Talousasiantuntijat ovat kertakaikkisesti pihalla siitä, mitä kapitalismin idea edellyttäisi myös rikkaiksi himoitsevilta.

On tietysti täysin ymmärrettävää, että poliitikot eivät voi koskaan kuunnelle sellaisia ihmisiä,  jotka oikeasti pystyvät elämään taloudellisesti, koska silloin poliitikot joutuisivat priorisoimaan valtion budjetin lähinnä oman maan kansalaisten hyväksi. Nyt se on rikkaiden mielestä kivaa, kun he lähettävät oman maansa köyhien rahat köyhien maiden rikkaille. Yksikään rikas ei ole milloinkaan köyhtynyt kehitysavun antamisesta! Kehitysapu on sitä, että poliitikot näyttävät keskisormea kansalaisilleen:

MTV, 19.11. 2019: Köyhän maan kuningas laittoi haisemaan: Tilasi vaimoilleen 19 uutta Rolls-Roycea ja 120 BMW:tä – "Näyttää kansalleen keskisormea".

Poliitikon talousnerokkuus hakusessa.
Valtion talouden hoitaminen ei eroa perheen talouden hoitamisesta muuten kuin määrällisesti; että valtion taloudenhoidossa on hieman enemmän huomioitavia seikkoja, mutta sitäkin pitäisi hoitaa samalla periaatteella kuin miten köyhä perheenäiti pärjää velattomana pienillä tuloillaan. Kuten viisas perheen pää ei rahoita lapsiensa holtitonta elämää tai laskotelua, niin samoin viisaan kansakunnan kassanhoitaja eri anna senttiäkään niille, joita ei kiinnosta työnteko. Kuka voi väittää, että pienituloisen perheen taloudenhoitaja on tyhmempi kuin tämän päivän Suomen valtiovarain ministeri.

Tämän maailman johtajat ovat verrattavissa Anttilan Aukustiin; Heillä on samainen lipevä kieli, jolla he saavat pauloihinsa köyhiä ihmisiä, joiden sitten pitää raataa koko elämänsä, että rikkaat voisivat joka päivä kiihottua siitä, kun he näkevät pankkitilinsä vain kasvavan:
"Anttilan Aukusti kaihoisat laulus',
herkässä sielussa tenhosi kai.
Lipevä kieli ja korkea kaulus,
parhaimmat pisteet ne kilvassa sai."



Rikkaille valtio on vain yksityinen etujärjestö,
jonka viritinosana toimii lainsäädäntä,
jolla poliitikot optimoivat valtion rikkaille.

Sitten ihmiset ihmettelevät, miksi maailman väkiluku vain kasvaa, eikä siihen voida puuttua, koska se olisi rikos ihmisyyttä ja ihmiskuntaa vastaan. Rikkaat eivät pysty edes näkemään, että väkiluvun kasvulla ja luonnon tuhoutumisella olisi jokin käänteinen riippuvuus.
Siinä ei siis nähdä mitään rikollista tai mielisairasta, että johtajia ja lainsäätäjiä ei koskaan kilpailuteta samoilla säännöillä, millä johtajat ja poliitikot kilpailuttavat työtekijöitä. Poliitikot tyhminä hokevat, että markkitalouteen kuuluu pääoman valuminen rikkaille.
Ilmiselvästi rikkaat (poliitikot ja johtajat) eivät pysty tajuamaan, että kun otetaan halvin tarjous, niin silloin ja siinä vaaditaan halpatyövoimaa tekemään työt. Tarjouskilpailut olisivat tarpeettomia, jos niiden perimmäinen tarkoitus ei nimenomaan ole vain työntekijöiden palkalla kilpailu.

Rikkaat ovat verrattavissa hevosraakkeihin, joille pitää antaa kilometrin tasoitusajoissa tuhannen metrin etumatka, koska muutoin rikkaat häviäisivät aidossa kilpailussa. Rikkaat ovat kaikilla osa-alueilla köyhiä huonompia: Rikkaiden ajattelu on äärimmäisen kapea-alaista. Rikkaiden kuntoa ei voida kehua. Rikkaiden ajattelu on karsinoitua ja esteellistä. Rikkaiden onnellisuus riippuu siitä, että he voivat tuntea olevansa tänään rikkaampia kuin eilen. Esimerkiksi, yksikään rikas ei pysty ajattelemaan kapitalismista mitään muuta kuin sen, että kapitalismin pitää tehdä rikkaista vieläkin rikkaampia.

Se näyttäisi olevan täysin mahdonta ajatus "yhteiskunnassa", että oikeassa kapitalismissa myös johtajiksi ja poliitikoiksi aikovien pitää ehdoitta tehdä tarjouslaskelma siitä, millä summalla he pystyvät ajattelemaan paremmin kuin heidän alamaisensa.

Halveksin suunnattomasti niitä, jotka päivistä ja vuosista toisiin vain hölöttävät palkkaerojen kasvusta ja pääomien valumisesta harvoille, ja ovat muka huolissaan halpatyövoiman arjen selviytymisestä, mutta eivät koskaan pysty esittämään yhtä ainutta selvää ajatusta, joka oikeasti saisi muutoksen aikaan tähän mielipuoliseen kehitykseen, vai mitä muuta on esimerkiksi se, että Suomen poliitikot ovat siunaamassa Singaporelaisen yhtiön, joka pullottaa Salpausselän veden miljoonissa pulloissa kiinalaisille, koska valtameriin mahtuu vielä lisää muovia.
Ikään kuin Kiinalla ei olisi itsellään varaa ja järkeä rakentaa vaikka osmoosilaitos, jolla Kiina voisi vaikka kastella autiomaansa; Suurpääoma etsii aina vain aidan matalinta kohtaa, jotta rikkaat saisivat maksimaalisesti varallisuutta itselleen. Mikään muu kuin järjen köyhyys ei ollut esteenä sillekään, että Singapore olisi investoinut osmoosilaitokseen Kiinaan, mutta ei kun pitää saada mahdollisimman helpolla kaikki. Ja Suomen tyhmät poliitikot ovat nyt alentaneet Suomen kehitysmaaksi, jonka luonnonrikkauksia saa jakaa ilmaiseksi rikkaille. Juuri tuossakin olisi ollut loistava tilaisuus saada Suomen veden myynnistä rahaa vaikka vappusataseen myös rikkaille, mutta, mutta sillekin käy kuin maaperän mineraaleille; Voitot Suomen vesistöistä kerää ylikansallinen suurpääoma, koska poliitikot ovat uskossaan lujia. On se helppoa olla rikas, kun ei tarvitse välittää seurauksista ja luonnon tuhoamisesta.

Joka ikinen rikas, joka ainoa poliitikko uskoo, että tämä (kapitalistiseksi/sosialistiseksi)  markkinataloudeksi kutsuttu ideologia voi jatkua ikuisesti, ettei siihen koskaan voi tehdä mitään parannuksia, puhumattakaan, että markkinatalouden parantelun voisi aloittaa jo tänään. Ja hallitseva luokka ei koskaan pysty edes ajattelemaan mitään todellista muutosta, koska he eivät pysty elämään vaatimatonta elämää, vaan haluavat elää kuin siat pellossa.

B, 24.11. 2019: Kapitalismi on viisasta valtion hoitoa.
B, 30.1. 2019: Kansallinen Suomi OY on suomalaisten yritys.
B, 7.11. 2017: Haluan Suomesta veroparatiisin heti.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Kansallinen Suomi OY on suomalaisten yritys

Miksi niitä pidetään asiantuntijoina, jotka puhuvat, ettei valtiota saa johtaa kuin yritystä?
Valaistaan vähän valtioiden ja yritysten eroja, josta nähdään, että kaikki ne puhuvat palturia, jotka julistavat, että valtiota ei saa johtaa niin kuin yritystä. Joko poliitikot virallisine asiantuntijoineen haluavat tahallaan tuhota valtiot, tai sitten asiantuntijat haluavat pitää kansalaisia ainoastaan velkaorjina, joiden tärkein tehtävä on tuottaa rikkaille voittoja.

Ne sanovat, että yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen!
Miksi sitten valtio ei saisi  tuottaa voittoa omistajilleen, kansalaisille? Aivan kertakaikkisen pähkähullua julistaa, että Suomea ei saa johtaa kuin voittoa tuottavaa yritystä. Asiantuntijat pitävät yritystä terveenä, kun se tuottaa voittoa, mutta valtio ei olisi terve, jos se tuottaisi voittoa? Jotenkin tuntuu, että hullu on tämä maailma ja sen asiantuntijat.

Ne sanovat, että yrityksen pitää pitää kiinni tuotannontekijöistä, joista riippuu yrityksen menestys.
Miksi sitten asiantutijat vaativat, että valtion pitää luopua sekä maaperän mineraaleista että veronmaksajien kustantamista infroista? Helsingin Sanomat, 3.8. 2018: Suomessakin vahvistuu suuntaus, jossa yhteiskuntaan sovelletaan markkinatalouden logiikkaa – valtiota ei kuitenkaan voi johtaa kuin yritystä.
Poliitikot ovat parittajia ja Suomi on huoravaltio.
Suomessa on jatkuvasti heikennetty sitä logiikkaa, että Suomea johdettaisiin kuin yritystä. Markkinataloudessa yritykset myyvät tuotteitaan eivätkä itseään. Valtio on huora, jos se myy omaa itseään tai jopa antaa sitä ilmaiseksi. Poliitikot ovat parittajia, kun myyvät Suomea ja suomalaisia ulkomaille. Vanhuksiakin on nyt paritettu kiitettävästi ulkomaisille sijoitusyhtöille ja paska iski poliitikoiden tuulettimeen oikein kunnolla. H. Harkimo, 30.1. 2019: Sote-yrityksistä maksetut miljoonat kerätään nyt vanhuksilta.

Miten se voisi olla kannattavaa ja kestävää yritystoimintaa, jos yritys myisi tuottavat osansa halvalla muille? Esimerkiksi sähköverkon myynti ulkomaille olisi yritysmailmassa samaa, jos tietotekniikkayritys myisi tietokoneensa muille. On aivan hullua asiantuntijuutta vaatia valtiota myymään kansalaisten verovaroin kustantamat rakenteet ulkomaille vain siksi, että joku asiantuntija luulee, että muutoin Suomea johdettaisiin kuin yritystä, jos Suomi ei luovu ilmaiseksi rautateistään, sähköverkoistaan datakaapeleistaan, vesistöistään, metsistään sekä maaperänsä mineraaleista, jotka ovat täysin kertaluonteisia; Niitä ei milloinkaan enää saada takaisin, kun ne kerran on on annettu ryöstökapitalisteille. Ikään kuin Suomessa ei olisi enää sadan kuluttua suomalaisia, joten hävitetään nyt kaikki: B, 11.8. 2017: Kaikki ilmaiseksi ulkomaalaisille-Poltetun maan taktikkaa.

Asiantuntijoiden mielestä se on erittäin hyvä asia, että valtion budjetoima YLE joutuu maksamaan 30 miljoonaa veronmaksajien euroa vuosittain Digital Colonylle, mutta sehän olisikin valtion johtamista harhaisesti, jos nuokin miljoonat jäisivät kiertämään suomalaisten taskuissa.
Samoin suomalaiset joutuvat maksamaan sähkönsiirrosta ulkomaisille sijoittajille satoja miljoonia vuosittain, koska muutoin valtio, eli me, saisimme kassan pohjalle sen verran, ettei tarvitsisi velkaa ottaa. KU, Laaksonen, 24.1. 2019: CARUNAN VEROSUUNNITTELU – 2016 150 000 000€ TUOTOSTA VERO 0,28%.

Ei tarvita kovinkaan isoja aivoja sen tajuamiseen, että asiantuntijat eivät halua kansalaisten tulevan toimeen omillaan, vaan he vaativat kansalaisia holhouksen alaisuuteen. Vallitseva poliitiikka johtuu juuri niistä persläpitalouden asiantuntijoista, joiden mielestä kansalaisten on elettävä tulonsiirroilla.
Kansalaiset on helppoa pakottaa tulonsiirtopolitiikan uhreiksi, kun sata poliitikkojen papukaijaa (niin sanottua "asiantuntijaa") hokee, ettei valtiota saa johtaa kuin yritystä!
YLE, 28.1. 2018: Jari Ehrnroothin kolumni: Tulontasaus on harhakuvaa, joten on palattava sivistyksen, työn ja vaurastumisen arvoihin:
"Kansakunnan arvoina eivät enää ole vapaa sivistys, työ ja vaurastuminen, vaan valtiojohtoinen tasalaatuisen hyvinvoinnin jakaminen kaikille."


Ne sanovat, että valtiolle velka on hyväksi!
(Paul Krugman kertoo useiden ekonomistien väittävän, että talous tarvitsee riittävän määrän julkista velkaa toimakseen kunnolla.) Miksi sitten yrityksiä ei vaadita toimimaan velkarahalla, koska talousasiantuntijoiden mukaan jopa velkainen työntekijä olisi valtavan paljon tehokkaampi kuin yritykseen sitoutunut, joka saa hyvää palkkaa? HS, 31.5. 2015: Velka on hyvä asia, se panee ihmisen tekemään töitäAikuisten Oikeasti! Missä on se talousasiantuntija, joka oikeasti on sitä mieltä, ettei valtio saa tuottaa voittoa, vaan että valtion pitää toimia velkarahalla? Jos velka on hyväksi yhdelle, niin mihin sitten asiantuntijat ja poliitikot tarvitsevat palkkaa, koska hehän saisivat helposti pikavippejä. On mahdotonta, että yrityksille olisi olemassa erilainen talouspolitiikka kuin valtiolle ja kansalaisille. Vain hullut vaativat valtioita elämään velkarahalla ja ihmisiä tulemaan toimeen tulonsiirroilla.

Ne sanovat, että kansalaisten palkkoja pitää laskea, että yritykset pärjäisivät.
Miksi sitten menestyvät yritykset maksavat työntekijöilleen ruhtinaallista palkkaa? Vain sellaisessa valtiossa "talouasiantuntijat" vaativat maltillista palkkapolitiikka, joka ei saa toimia kuin yritys.

Ne sanovat, että yritykseen sitoutunut työntekijä on yrityksen tärkein voimavara.
Ne sanovat, että valtioon sitoutunut kansalainen on fasisti ja natsi, jos hän ilmaisee sitoutuneensa valtioon. Kuinka moni asiantuntija on ymmärtänyt, että yritykseen sitoutunut työntekijä on verrattavissa yksi yhteen kansallismieliseen kansalaiseen, joka haluaa samalla tavoin kansansa parasta, mitä sitoutunut työntekijä haluaa yrityksen parasta. Asiantuntijat vaativat, että suomalaiset eivät saa olla kansallismielisiä, koska silloin suomalainen olisi sitoutunut Suomeen kuin hyvä työntekijä hyvään yritykseen. Jopa natsistiksi nimittely osoittautuu samaksi paskaksi, jolla muka-asiantuntijat haluavat estää valtion hyvinvoinnin, jotta rikkaat rikastuisivat, kun työtekijöitä motivoidaan velaksi elämisellä, eikä viisaudella.

Miten on mahdollista nähdä sellainen yritystoiminnaksi, joka pelaa vain velkarahalla? Tai miten kummassa valtio ei saisi tuottaa voittoja kansalaisilleen, sille ainoalle taholle, joka omistaa valtion.
B, 30.8. 2016: Ottakaa velkaa sano rikas kun veroparatiisiin soitti.

Yrityksien tärkein tehtävä on tuotaa voittoa sekä yrittäjälle että työntekijöille. Jostain syystä asiantuntijoiden mukaan valtio ei saa tuottaa voittoa kellekään muulle kuin poliitikoille ja muille rikkaille. Miksi asiantuntijat katsovat, että valtion pitää tuottaa hyvinvointia vain poliitikoille ja muille rikkaille? Keltä se olisi pois, jos Suomella ei olisi velkaa? Ainiin. Perhanan perhana! Se olisi pois ryöstökapitalisteilta, jotka elävät koroilla. Olimpa minä taas tyhmä, kun en heti tuota tajunnut.


YLE, 28.1. 2019: Hoivaskandaalin keskellä oleva Esperi kasvaa kovaa ja tekee tappiota – Suomeen ei ole maksettu veroja viime vuosina.
YLE, 29.1. 2019: Ylen selvitys: Hoivajätti Attendolla ongelmia ympäri Suomea – hoivakodeissa aliravittuja, ulkoilua harvoin ja likaisissa vaipoissa nukkumaan.

VU, 28.1. 2019: Sdp:n ja vasemmistoliiton päättäjät ovat lukuisina mukana Tradekan hallinnossa.
SK/Salla Vuorikoski, 18.4. 2017: Älä puhu Esperistä medialle tai usutamme poliisin perääsi.

Kaleva, 15.10. 2008: Hy­vä­palk­kai­set tyy­ty­mät­tö­mim­piä palkkaansa.
Taloussanomat, 2.9. 2008: Wahlroos: Yrityksellä ei ole moraalia:
Wahlroos: "Yritysten tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen, ne eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita."
Mitäpä, jos valtiokin toimisi samoin kuin moraalittomat yritykset, eli valtio tuottaisi moraalittomasti voittoa omistajilleen, veronmaksajille. Kuten yrityksen voitot luovat hyvinvointia omistajilleen, niin samalla moraalilla valtio voisi tuottaa hyvinvointia kansalaisille, eli valtion omistajille.
Luultavasti kansalainen voisi olla samalla tavoin hyvillään valtion osakeannista, mitä on rikas saatuaan yritykseltä voittoa. Yhtä luultavaa on, että rikkaat eivät halua kansalaisten olevan onnellisia, joten siksi rikkaat puhuvat, ettei valtiota saa johtaa kuin yritystä, koska sehän voisi johtaa samanlaiseen tilanteeseen, missä Norja on. Mitä siitäkin tulisi, jos suomalaiset saisivat itse omistaa Suomen maaperän mineraalivarannot samalla tavalla, miten Norjan valtio norjalaisineen omistaa fossiiliset mineraalit.
Jonkun pitäisi kertoa rikkaille, että kyllä valtiollakin on omistajansa, mutta ne eivät ole rikkaita, vaan valtion omistajataho on koko kansa, jolle ei kuulu olla vain sen velan maksaja, jolla rikkaat rikastuvat.
On aika omituista ajattelua, että valtiolla ei muka ole omistajaa tai jos on, niin ne ovat ulkomaisia sijoittajia ja monikansallisia yrityksiä ja Suomen valtion osaksi jää ainoastaan velaksi eläminen, jotta ulkomaiset yritykset voisivat saada sen voiton, joka kuuluisi suomalaisille.

Miksi Suomea ei voisi johtaa moraalisella yritysperiaatteella? Oliko Juuso Walden moraaliton, kun hän piti hyvä huolta työntekijöistään?
Tekniikka et Talous, 9.12. 2012: Waldenin suvun patruunat olivat reiluja mutta tiukkoja: Palkat olivat hyviä, ay-aktiiveille jaeltiin potkuja:
Valkeakosken paperitehdasyhteisön työntekijöistä haluttiin kasvattaa sivistyneitä, isänmaallisia sekä maanpuolustustahtoisia, terveet elämäntavat omaavia omasta kunnostaan ja terveydestään huolehtivia, jopa porvarillista maailmankuvaa kannattavia yhteisön jäseniä, todetaan FM Kaj Raiskion väitöskirjassa.
Nämä nykyiset  poliitikot esittävät vihapuhetta sellaisia kohtaan, jotka haluaisivat suomalaisten olevan sitoutuneita Suomeen. Mikä tahansa yritys olisi ylpeä sellaista työntekijöistä, jotka olisivat sitoutuneita yritykseen!

Kansalaisen nationalismi on Suomelle samaa mitä työntekijän sitoutuminen yritykseen.


B, 31.8. 2007: Miljonäärit ovat pelkureita.
B, 1.11. 2008: Rahajuoppouden keskiaika.
B, 8.2. 2009: Ammattipoliitikot.
B, 09.2. 2009: Ideaalinen johtaja.
B, 7.2. 2010: Suomalaisuuden alasajo.
B, 12.2. 2010: Rikkaat ovat rasisteja.
B, 14.3. 2010: Ylihinnoitellut rikkaat ja muut kuplat.
B, 06.5. 2010: Parasta saa vain halvalla.
B, 24.7. 2010: Rikkaan arvo yhteiskunnalle.
B, 12.8. 2010: Tutkimus rikkaiden olemuksesta.
B, 16.2. 2011: Rikkaiden positiivinen syrjintä.
B, 20.2. 2011: Varokaa heikkoja paikkoja.
U, 15.5. 2011: Lopullinen totuus poliitikoista.
B, 15.8. 2011: Tutkijat: Raha aiheuttaa riippuvuutta.
B, 3.1. 2013: Tuloerojen kasvu johtaa hulluuteen.
B, 6.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa.
B, 7.1. 2013: Muurahaisen talousoppia.
B, 22.1. 2013: VR-monopoli versus rahantekomonopoli.
B, 24.1. 2013: Huonot maat kannattavat yksityisia ratoja.
B, 19.2. 2013: Vapaaehtoistyö edellytys poliitikoiden ahneudelle.
B, 4.5. 2013: OTTAKAA ROSVOT KIINNI.
B, 29.10. 2014: Valtio perheyrityksenä.
B, 13.3. 2015: Taloustalkoot-Poliitikoille perustoimeentulo.
B, 18.1. 2016: 62 rikkainta--Talouden huuhaaoppia yliopistoissa.
B, 3.2. 2016: Haluan veroparatiisiin.
B, 4.2. 2016: Saako kapitalisteja kilpailuttaa.
B, 6.2. 2016: Poliitikot rikkaiden asialla.
B, 21.8. 2016: Taloushuuhaata yliopistoissa 2.
B, 23.11. 2016: Puolueeton Suomi OY.
B, 30.11. 2016: Yksityistäminen tappaa valtion.
B, 16.2. 2017: Rikkaat heikoilla jäillä.
B, 29.3. 2017: Oikea valtio toimii kuin ydinperhe.
B, 25.10. 2017: Juopon yhteiskuntamalli saa kannatusta.
B, 7.11. 2017: Haluan Suomesta veroparatiisin heti.
B, 29.11. 2017: Puoluepoliitikot diktatorisena markkinavoimana.
B, 5.1. 2018: Poliitikon talousnerokkuus hakusessa.
B, 29.5. 2018: Kun suomalaisten omaisuutta kaupataan, niin.
B, 2.8. 2018: Korruptiopoliitikot suosittelevat vapaaehtoistyötä.
B, 3.8. 2018: Valtio on suomalaisten yhteisyritys.
B, 6.8. 2018: Euro-imperialistinen liberaali vihervasemmisto.

tiistai 14. elokuuta 2018

Kapitalismi on asiantuntijoille vaikea pala

HS, 9.8. 2018: Maailma kaipaa rationaalista populismia – jonka iskulause voisi olla ”kapitalismi kuriin”.
The Guardian, 16.8. 2018: US bosses now earn 312 times the average worker's wage, figures show.


US, 6.7. 2014: Koe yllätti tutkijat: Ajatteleminen on epämiellyttävää.
Englantilainen kirjailija Samuel Taylor Coleridge:
"Jos et ole ajatteleva ihminen, niin mitä hyödyttää, että olet ensinkään ihminen."

Populismi on puoluepolitiikan ateismia.
Jatkuvasti saan huomata, että maailman talouasiantuntijat eivät ymmärrä pätkääkään kapitalismista.
Yhä vaan jankutetaan, että se on kapitalismia, kun niin sanotut kapitalistit kilpailuttavat vain työntekijöitä, mutta itse ovat kaiken kilpailutuksen ulottumattomissa. Onko ihan mahdotonta ajatella, että tuloerojen kasvu johtuu yksinomaan siitä, ettei rikkaita saa kilpailuttaa?

Talousasiantuntijoiden mukaan valtio ei saa kilpailla edes veroparatiisien kanssa, koska muutoin rikkaat eivät rikastuisi, jos Suomikin olisi veroparatiisi satojen muiden valtioiden kanssa.

Talousasiantuntijat ovat kykenemättömiä ajattelemaan, että kapitalismissa myös johtajia ja poliitikoita pitää kilpailuttaa hinnalla, samoin kuin yritykset kilpailevat hinnoilla.

Miten se voi olla kilpailutaloutta, kapitalismia, kun johtajiksi pyrkiviltä ei vaadita tarjouspyyntöä, millä hinnalla he pystyisivät ajattelemaan yrityksen parasta? Vastaus on tietysti se, että asiantuntijat eivät halua sellaista järjestelmää, missä he itse eivät rikastuisi ja kuuluisi rikkaisiin:
Talouden tulkki, 27.3. 2014: Valtio jatkaa palkkajohtajana:
"Erityisen kiivasta palkitsemisen tahti oli valtionhallinnon johtajilla, erityisasiantuntijoilla ja asiantuntijoilla, joiden palkat nousivat parhaimmillaan yli 50 prosenttia."

Facebook, 14.8. 2018: Puoluemoraali.

Talousasiantuntijoilla on sama ongelma kuin puoluepoliitikoilla: Myös talousasiantuntijoiden on edustettava jotain aatetta, joka sanelee, mitä he saavat ja mitä ylipäätään voivat ajatella. Poliitikot eivät voi virallistaa asiantuntijoikseen ketään sellaista, joka ajattelisi kaikkien aatteiden ohi ja yläpuolella. Vain sellaiset talousoppien asiantuntijat kelpaavat puoluepoliitikoille, jotka eivät koskaan ajattele itsenäisesti.
Puoluepolitiikka toimii uskonnollisesti: Kuten uskonnoissa vääräoppisuus on syntiä, niin samoin politiikassa jokainen väärinajattelija heitetään ulos puolueesta, jos ryhmäkurilla ei saada ajatuksia takaisin putkeen:
B, 17.11. 2015: Uskonnon kaikkinainen kyseenalaistaminen.
B, 29.5. 2018: Hinnat nousevat, kun suomalaisten omaisuutta kaupataan.

Poliitikot ovat huolellisesti valinneet vain sellaisia talousasiantuntijoita, jotka kannattavat yksityistämistä, sillä yksityistäminen nostaa aina elinkustannuksia, jolloin poliitikoiden tehtäväksi jää rikkaiden verojen keventäminen ja yksityissektorin työläisten palkkojen leikkaaminen.

Aatteettomat aivot ovat alastomat aivot.
Milloinkaan puoluepoliitikot eivät voi ajatellakaan virallistavansa sellaisia ajattelijoita, jotka kertoisivat poliitikoille, että rikkaiden jättäminen kaiken kilpailutuksen ulkopuolelle ei ole kapitalismia, vaan se on kansan ryöstämistä. Tämä johtuu yksinkertaisesti aatteellisen ajattelun luonteesta; aatteelliset ihmiset eivät putkiaivoina pysty ajattelemaan, että joku voisi ajatella ilman aatteellisuutta.

Erityisen selvästi tämä tulee esille, kun kaikki ihmiset ovat jaettu kahteen: Uskovaisiin ja ateisteihin, eli jo tuohon perusjakoon uskovat esittävät, ettei ihmisen ole mahdollista ajatella mitään ajatusta ilman ismiä. Jopa ateistit uskovat, että ihmiskunta on jaettu uskovaisiin ja ateismiin uskoviin, josta seuraa se, että ateistit eivät pysty näkemään ateismia uskonnollisena aatteena, joka on yhtä pitävää sen kanssa, ettei yksikään puoluepoliitikko pysty ajattelemaan poliitikkoa aatteettomana.

Kuten alastomuus katsotaan häpeäksi, niin samoin kaikki ideologisesti ajattelevat ja uskovaiset ateisteja myöten pitävät alastomia aivoja erityisen häpeällisenä, koska sellaiset aivot tuottavat absoluuttista harhaoppisuutta, joka ei voi sopia mihinkään ismiin tai talousoppiin. Tästä syystä yksikään poliitikko tai poliitikoiden virallistama asiantuntija ei voi hyväksyä kapitalismiksi mitään muuta kuin sellaista toimintaa, missä rikkaisiin kuuluvia poliitikkoja ei saa kiusata tarjouspyynnöillä, eikä kilpailuttaa hinnalla.

Ja koska poliitikoita ei saa kilpailuttaa, niin silloin poliitikot ovat yksimielisiä kaikkien asiantuntijoidensa kanssa siitä, että kapitalismissa rikkaita ei saa kilpailuttaa, koska jos poliitikot säätäisivät lakeja, jotka pakottaisivat rikkaat kilpailutuksen alle, niin se merkitsisi kaiken tämän ryöstötalouden tuhoa, missä kaikki kyllä voivottelevat tuloerojen kasvua, mutta kukaan ei oikeasti halua tehdä sille yhtään mitään.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että saavatko poliitikot palkkaa puolueellisesta ajattelusta -- vaiko moraalistaan! Jos poliitikoiden palkka on kokonaan korvausta puolueellisesta ajattelusta, niin silloin on selvää, ettei yksikään poliitikko pysty näkemään mitään väärää siinä, että poliitikoilla on etuisuuksia, joita tavallinen kansalainen voi saada vain tosisairaana tai rutiköyhänä, kuten asumistukia ja ilmaisia taksimatkoja:
B, 12.8. 2018: Ovatko kaikki kansanedustajat sairaita?

Vaatimattomuus on viisautta.
Vaatimaton ihminen on aatteeton, jonka ajatukset ovat luonnostaan taloudellisia. Vaatimattomuus on kuitenkin yhä harvinaisempaa, sillä rikkaiden hallitsema valtiovalta pakottaa ihmiset kuluttamaan ja vaatimaan. Olen aina ihmetellyt sitä, miksi talousasiantuntijat eivät pysty käsittämään taloudellisuutta valtion talouden perustaksi; että valtio toimisi kuten viisas ihminen: Suu säkkiä myöten.

B, 7.11. 2017: Haluan Suomesta veroparatiisin heti.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Sananvapauden rajoittaminen johtaa diktatuuriin

Helsingin Sanomat, 13.4. 2018: Vallanpitäjillä on taipumus koota ympärilleen ihmisiä, jotka ovat kaikessa samaa mieltä heidän kanssaan – ja se on tyhmää ja vaarallista.
HY, Ajankohtaista, 19.2. 2018: Mik­si keh­no pää­tös on vai­kea pe­rua?

Samanmielisistä koostuva hallinto ei voi sietää ajatuksen vapautta, koska ajatuksen vapaudessa suurin osa ajattelusta osoittaa erinomaisen suurta erimielisyyttä samanmielisyyttä korostavan hallinnon kanssa. Siksi sananvapauden rajoittaminen alkaa aina, kun hallinnon ihmiset voivat osoittaa joka neljännen heistä olevan samanmielinen omien ajatustensa kanssa, jolloin heidän muodostama ryhmäpaine alkaa ahdistamaan muita yli puoluerajojen, joka johtaa siihen, että poliitikot vaativat jokaista allekirjoittamaan jonkun julkilausuman, jolla painostetaan loputkin poliitikot kannattamaan Ainoaa Oikeaa Totuutta. Sen jälkeen jokainen puolue kirjoittaa omat julkilausumansa, joilla he vaativat jokaista ihmistä ajattelemaan putkiaivoisesti, ja lopulta puolueet lähettävät jokaisen kotiin julkilausuman, joka jokaisen kansalaisen pitää allekirjoittaa, tai muutoin seuraa keskitysleiriä.

Netistä löydettyä:
"Diktaattorin jälkeläinen saa yleensä hyvän koulutuksen, ja saattaa edes joskus olla jopa isäänsä fiksumpi. Kun EU:n komissio täydentää itse itseään, se kutsuu jäsenikseen tasan tarkkaan itsensä kaltaisia pikku idiootteja, jotka uskovat aina olevansa aivan joka tilanteessa ehdottoman täysin oikeassa. Ne jakavat saman globaali- ja monikulttuurisuuden uskonnon, kuin jokin lahkolaisporukka, ja toista mieltä oleville ei saa enää edes puhua, ettei vain tule mitään älyllistä tartuntaa vääristä mielipiteistä. Edes yhdessä (??) toimiessa niitä toista mieltä olevia ei tarvitse enää tervehtiä, saati sitten kätellä, ja mitään muutakaan hyvien tapojen mukaista toimintaa ei pidetä enää edes suotavana. Sitähän tuo Cordon Sanitaire -periaate ihan oikeasti tarkoittaa."

Omilta blogisivuilta löydettyä:
Talousasiantuntijat tietävät, että rahajuopot poliitikot rakastavat yli kaiken sellaisia asiantuntijoita, jotka opettavat ahneutta. Itse asiassa on niin, että poliitikot hyväksyvät vain sellaiset asiantuntijat virallisiksi talouden asiantuntijoiksi, joiden oppien mukaan rikkaiden tulee voida rikastua kaikissa olosuhteissa. Tästä johtuen valtio ei voi koskaan palkata sellaisia asiantuntijoita, jotka tyytyisivät itse vaatimattomaan elämään; Kaikki valtion virat ja yliopistojen taloustieteiden oppituolit ovat ahneiden hallussa.

B, 6.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa.
B, 5.1. 2018: Poliitikon talousnerokkuus hakusessa.


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Laura Huhtasaari meikkiostoksilla

Voi, jos hämmästelen väärää asiaa, mutta en hämmästele .
- Olisin eilen esittänyt kysymyksen Laura Huhtasaarelle, mutta en löytänyt YLE:n sivuilta sitä laatikkoa, mihin kysymyksiä olisi voinut jättää.

Olisin kysynyt sitä samaa, mitä jo kyselin tuolla naamakirjan puolella.
Laura. Paljonko tarvitsisit lisää rahaa presidenttinä?
Tai, miten paljon sinulla olisi varaa luopua presidentin palkkiosta osoittaaksesi kansalaisille solidaarisuutta?
Olisi todella surkeata, jos presidentiksi valittaisiin sellainen, jolla ei ole mennyt hyvin!
Maailmalta löytyy esikuvia siitä, että presidentit ja pormestarit nostavat yhden dollarin vuosipalkkaa, kun heillä on ennen virkaa mennyt hyvin.

Laura, onko sinulla mennyt hyvin? Ettet vaan pyri presidentiksi ensisijassa siksi, että voisit ostella kalliimpia meikkejä? Nimittäin se on tutkittu juttu, että naisista ei yleensä talousasioissa ole juuri mihinkään. YLE, 10.1. 2018: Heli Vaarasen kolumni: Suomalaisissa parisuhteissa vallitsee epätasa-arvo rahan suhteen.

Viisaalle se ei olisi minkäänlainen haaste elää onnellista elämää pelkällä perustulolla, varsinkin, presidenttinä, kun kansa maksaisi vuokran ja kuukausilipun.

Sitten toiseen asiaan.
YLE:n toimittaja eilen pilkallisesti selosti, miten Huhtasaaren oppi-isänä on Jussi Halla-aho, jota toimittaja kutsui Huhtasaaren mestariksi.

Jotta YLE olisi neutraali kansanmedia, niin nyt YLE:n toimittaja voisi yhtä lailla julistaa Kyllösen mestariksi jonkun 1800-luvulla eläneen marxistin. Melko hassua, miten suvakkitoimittajat eivät pidä minään sitä, että vasemmistolaisten oppi-isiä, esikuvia ja mestareita löytyy jostain esi-Impivaarasta, kun ainakin yhdellä toisella ehdokkaalla on tätä päivää elävä ihminen.

PS. Yllä oleva kysymykseni koskee kaikkia muitakin ehdokkaita kaikissa vaaleissa. On aivan liian usein havaittu, että poliitikoiksi ja päättäjiksi pyrkivät sellaiset, jotka eivät ole pystyneet elämään taloudellista elämää.

Tuula Malin, 10.1. 2018: Kissatappelu vai vaalitentti?
Arto Luukkanen, 10.1. 2018: Onko "bitching" journalismia vai manipulaatiota?
B, 6.1. 2018: Vaalit ovat taitolaji.
B, 5.1. 2018: Huhtasaaren talousnerokkuus hakusessa.

Teemu Laajasalo ihannoi Jeesusta, jolle riitti talli, mutta Teemulle ei riitä hostellikaan.
HS, 9.1. 2018: Suomen Kuvalehti: Helsingin uudelta piispalta Teemu Laajasalolta vaaditaan selvitystä rahankäytöstä.
IS, 9.1. 2018: Helsingin piispa yöpyi virkamatkalla ”Kuninkaan sviitissä”, myös Coca-Cola -ostokset ihmetyttävät – selvityspyyntö tehty.
B, 8.1. 2018: Rikkaiden paimentolaiset kaipaavat porsaanreikiä.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Rikkaiden paimentolaiset kaipaavat porsaanreikiä

Rikkailla on yksinoikeus porsaanreikien metsästykseen .
- Poliitikot ovat kieltäneet kansalaisilta porsaanreikien etsimisen, koska muutoin porsaanreikiä ei riittäisi rikkaille. IL, 28.11. 2017: Presidentti Sauli Niinistö ex-kansanedustajien eläkekikkailuista: ”Ei varmasti kovin miellyttävää luettavaa kenellekään”.

Paimentolaisten ottaminen Suomeen teki suomalaisista paimentolaisia. Suomalaiset joutuvat vaeltamaan pätkätöiden perässä, jotta poliitikoiden uudet lellikit eivät suuttuisi ja lähtisi rakentamaan omia maitaan. Rikkaat pakottavat kovilla ja reiättömillä laeillaan suomalaisia muuttamaan työn perässä (kuten paimentolaiset -nomadit muuttivat veden ja vihreän ruohon perässä), jotta rikkaat rikastuisivat ja mamut saisivat elää etuoikeutettua, positiivisesti diskriminoitua elämäänsä.

Reikäleipä ei olisi reikäleipä ilman reikää. Sen sijaan laki, jossa on reikiä, ei voi olla yhteiskuntaa -kaikkia- hyödyttävä laki. Näyttää siltä, että rahajuopot poliitikot eivät itse mahda sille mitään, että rahanhimossaan he saavat lait muistuttamaan lähinnä mustaleimajuustoa ei ainoastaan reikien osalta, vaan siksi, että ne reikäiset lait saavat poliitikot itkemään köyhyyttä ja luomaan Suomesta paimentolaiskansakunnan.
IL, 8.1. 2018: IS: Ilmarisen tulevalle toimitusjohtajalle Jouko Pölöselle muhkea lisäeläke - jopa 200 000 euroa vuodessa.

Eikö olekin hassu juttu, että kansalaiset eivät löydä laeista reikiä, mutta rikkaille lait ovat pelkkää seulaa? Suomessa on kahdenlaista väkeä: Niitä, joiden pitää nähdä lait täysin ehjinä ja loukkaamattomina, jotta saisivat päivittäisen reikäleipänsä -- sekä niitä, jotka etsivät laeista reikiä, jotta saisivat lisää rahaa.

Poliitikot vollottavat, miten he eivät voi mitään sille, että rikkaat rikastuvat. Totta helvetissä rikkaat rikastuvat, koska poliitikot itse kuuluvat rikkaisiin, jolloin poliitikoiden perustyönä on säätää lait niin, että porsastelevat rikkaat pääsevät niistä helposti läpi. Esimerkiksi poliitikoiden on mahdotonta poistaa poliitikoilta etuoikeudet ja etuisuudet, koska poliitikot vollottavat, etteivät he voi laeille mitään.
Maailmassa ei todellakaan ole mitään muuta markkinavoimaa kuin rikkaiden joukosssa olevat poliitikot, joiden lait ovat köyhille kiven kovat, mutta rikkaille lait ovat erittäin hellävaraisia:
IL, 18.12. 2009: Tutkija: Valtiovalta on kohdellut rikkaimpia silkkihansikkain.
Monelle voi olla yllätys, että valtio on sama asia kuin poliitikot; että poliitikot yhdessä muiden rikkaiden kanssa pitävät valtiota omana yksityisenä rahantekokoneenaan, ja he käyttävät lainsäädäntää optimoidakseen valtion yksinomaan rikkaita varten.

Ymmärrän erittäin hyvin virallisia asiantuntijoita, joiden mielestä minä olen täysin pihalla taloudesta, koska Suomessa ei ole yhtäkään sellaista asiantuntijaa, joka pystyisi elämään taloudellista -viisasta- elämää. Jos nimittäin asiantuntijat pystyisivät vaatimattomaan elämään, niin silloin he ajattelisivat samankaltaisia ajatuksia, joita viisaat ajattelevat.
Lääketehtaiden johtajat haluavat medikalisoida ihmisen, jotta he voisivat myydä lääkkeitään. Lääketehtaiden johtajat katsovat, että ihmiset voivat tulla himoriippuvaisiksi kaikesta muusta paitsi rahasta. Myös psykologit ja psykiatrit ovat sitä mieltä, ettei ihminen voi tulla riippuvaiseksi rahasta, koska jos lääketeollisuuden markkinointia harrastavat päälääkärit uskoisivat, että ihmiset voisivat sairastua rahajuoppouteen, niin silloin psykiatrien ja psykologien olisi pakko kutsua poliitikoita ja muita rikkaita sairaiksi.

Lääkärit määräävät kansalaisille turhia lääkkeitä, jotta poliitikot voisivat määrätä rikkaille ylisuuria raha-annoksia.

Poliitikoita ei sovi medikalisoida!
Se ei sovi lääkkeitä määräävälle taholle, että ihminen voisi sairastua rahasta, koska muutoin lääketehtaiden tutkijat kehittäisivät lääkkeitä rahajuoppouteen. Rahajuoppouteen ei voida kehittää mitään lääkettä yksinkertaisesti siksi, että poliitikot virallistavat lääkäreiksi ja asiantuntijoiksi vain rahajuoppoja.
Kaikki muu pitää medikalisoida paitsi rahanhimo, jotta poliitikot voisivat jatkossakin tehdä lakeihin porsaanreikiä rikkaita varten.

Ryhmä on numeron kaksi synonyymi.
IS, 8.1. 2018: Ilmarisen uudelle pomolle yli 100 000 euron lisäeläke-etu – eläkeyhtiöt hyödyntävät porsaanreikää.
"Kolmen suuren eläkeyhtiön toimitusjohtajilta löytyy yhä lisäeläke-edut. Veroedun vuoksi ne on järjestetty ”ryhmäeläkkeinä”, sillä ryhmän muodostamiseen riittää kaksi henkeä".

Nyt voimme nimittää aviopareja ryhmiksi.
HEUREKA! Löysin laista porsaanreiän, joka tekee ryhmäavioliitoista täysin laillisia!
Ryhmäavioliitot ovat Suomessa sallittuja, koska ryhmään vaaditaan vähintään kaksi, eikä ryhmälle ole laissa ylärajaa!
Antakaa himosta parantuneiden hallita, sanoi muuan ihminen ryhmätuhatta vuotta sitten.

Vainovalkea, 30.10. 2016: Johtaako ihmiskuntaa mielisairas eliitti?
B, 29.11. 2017: Puoluepoliitikot diktatorisena markkinavoimana.
B, 13.12. 2012: Valtio markkinavoimana-energiatodistus.
B, 03.11. 2010: Poliitikkojen jahtaamat.
B, 16.6. 2008: Elinkustannusten nostattajat.
B, 22.8. 2016: Asumisen kalleuden 4 aiheuttajaa.
B, 24.8. 2009: Valtio rahastaa.

IL, 1.1. 2018: Maailman rikkaimmat rikastuivat biljoonalla vuonna 2017 - listan kärjessä Amazonin perustaja Jeff Bezos.

lauantai 6. tammikuuta 2018

VAALIT OVAT TAITOLAJI

Koska poliitikot jatkuvasti kieltäytyvät kehittämästä vaalijärjestelmää ja luomasta vaalikelpoisuuden korkeakouluja, niin olen pakotettu itse kompensoimaan tämän äärimmäisen vakavan puutteen.
Se tapa, jolla voidaan korvata Suomen hallinnon vakavia puutteita, on sangen yksinkertainen: Puolueeseen katsomatta valitaan ehdokas niiden joukosta, jotka ovat omassa elämässään osoittaneet hallitsevansa edes jotenkuten omat raha-asiansa.
Vaatimattomuus on viisautta.
Yhteiskunnasta puuttuu niinkin yksinkertainen tieto, että kukaan sellainen ei voi olla talousasiantuntija, joka elää velaksi; Jos ihminen ei itse pysty elämään taloudellisesti, eli vaatimattomasti, niin silloin hän on täysin pihalla taloudellisuuden kaikkein perustavimmista faktoista.

Alkoholisti puolustelee viinaa ja samoin velaksi eläjä puolustelee velkaa.
Kaikki rikkaat ovat velaksi eläjiä, joiden mielestä velka on hyvä juttu.
HS, 31.5. 2015: Velka on hyvä asia, se panee ihmisen tekemään töitä:
Poliitikko: Otetaan lisää velkaa, että saadaan köyhät kykkyyn!
Myös yksityishenkilö osoittaisi vain täydellisen typeryytensä, jos hän sanoisi, ettei pysty menemään töihin, jos hänellä ei ole velkaa!

US, 5.6. 2011: Tyly miete poliitikoista: ”Aloitte pankkien orjiksi”.
B, 20.3. 2010: Poliitikon moraalinen ylimielisyys todistettu:
Vapaaehtoistyötä tekevä on yhteiskunnalle äärettömän paljon arvokkaampi kuin yksikään rikas - koska hänen työnsä arvo jää lyhentämättömänä yhteiskunnalle. Nollapalkan ja rahapalkan välillä on ääretön arvoero.
Tämä ei ole tietystikään koskaan voinut edes juolahtaa yhdenkään rahanvaatijan mieleen, koska jokainen palkanvaatija on omasta ylimoraalisesta mielestään oikeutettu mittaamaan oma arvonsa kokonaan itselleen.
Palkanvaatijat vollottavat jopa verotusta, koska he omahyväisinä kokevat, ettei heidän arvostaan saa jäädä mitään yhteiskunnalle. Poliitikot ja valtion palkolliset ovat kaksinverroin typeryksiä, koska
1) he uskovat sokeasti palkkataulukoita ilman mitään järkiperusteita, ja
2) he mittaavat oman, uskoon perustuvan kuvitellun arvonsa täysin itselleen.
B, 14.4. 2010: Kommunistit ja kapitalistit kuppareina.

Vihavainen, 6.1. 2018: Primus inter pares.
Tässä kerrotuista tekijoistä johtuen ilmoitan täten juhlallisesti, että jos yksikään ehdokas näissä tulevissa presidentinvaalissa ei kerro suhdettaan palkkatyöhön ja palkanvaatimiseen, en tule äänestämän heistä yhtäkään, sillä olisin tyhmä, jos omalta osaltani syyllistyisin rahajuopon valitsemiseen Suomen ylimpään virkaan.

Laitan tähän loppuun vielä faktoja sekä rahajuopoista että tästä alkeellisesta demokratiasta, jota poliitikot eivät ilmiselvästi halua muuttaa, koska yleisesti ottaen poliitikot ovat vain oman edun tavoittelijoita. Kuten islamistit eivät halua mitään muutoksia islamiin, niin samasta syystä poliitikot eivät halua kehittää demokratiaa: Järjestelmän muutosvastaisuus johtuu aina oman edun tavoitteiden asettamisesta korkeampaan asemaan kuin se yhteinen etu.

Mitään periaattellista eroa ei ole rikkaan ja rappioalkoholistin välillä:
US-B, 29.10.2011: Rikkaat käyttävät ylisuuria raha-annoksia.
B, 25.3. 2014: Raha on ainoa, joka ei aiheuta himoriippuvuutta.
B, 27.5. 2010: Milloin viimeksi kiitit rikkaita.
B, 18.2. 2010: Ihmisen suojelu.
B, 1.11. 2010: Tyhmyyden kompensaatio.
B, 9.2. 2010: Tyhmyyden paljous.

Jokainen sellainen poliitikko ainoastaan hajottaa yhteiskuntaa, joka ei ole pystynyt elämään vaatimatonta elämää. Suomea on voinut sanoa yhteiskunnakksi vain siksi, että Suomessa on vielä riittänyt ihmisiä, jotka ovat tehneet vapaaehtoistyötä; Ilman vapaaehtoistyötä edes Suomessa minkäänlainen sivistys ei olisi mahdollista.
Suotta poliitikot eivät ole kehuneet, miten suunnattoman arvokasta työtä vapaaehtoiset tekevät, mutta juuri se todistaa poliitikot typeriksi, kun he itse eivät suostu tekemään mitään pelkästä hyvästä sydämestä.

Yleinen ja yhtäläinen vaalijärjestelmä sopii korkeintaan barbaareille:
B, 18.6. 2010: Monarkian saattohoitoa.
B, 8.5. 2008: Demokratian lapsellinen aikuisuus.
B, 9.2. 2015: Ihmisten tyhmentyminen johtuu alkeelliesta demokratiasta.
B, 5.1. 2018: Huhtasaaren talousnerokkuus hakusessa.

Ei ole kummoistakaan olla yksin, kun ei pelkää:
Yksin oloa pelkäävän ja sosiaalisuutta korostavan valitseminen johtajaksi johtaa pelon politiikkaan, koska pelkurit pelottelevat, mutta rohkeat menevät eteen päin.
Älkää valitko sellaisia, jotka vaativat monikulttuurisuutta ja sosiaalisuutta, sillä sosiaalisuuden tulee olla seuraus hyvästä elämästä, eikä mikään suoritus:
B, 19.11. 2016: Yksinolo viisastuttaa ja vapauttaa herrapelosta.
MTV, 1.4. 2016: Yksinäisyys viestiikin älystä? Mitä vähemmän ystäviä sinulla on, sitä fiksumpi olet.

Seksuaalisuuden vaatimista kutsutaan raiskaukseksi.
Sosiaalisuuden vaatimista kutsutaan sosiaalipornoksi!
Jos on fakta, että ihminen on sosiaalinen eläin, niin silloin sosiaalisuuden vaatiminen on samaa, jos vaatisi ihmiseltä seksuaalisuutta. Sosiaalisuus ei voi olla ihmiselle myötäsyntyinen, geneettinen ominaisuus, jos sitä pitää vaatia.

perjantai 5. tammikuuta 2018

Poliitikon talousnerokkuus hakusessa

Vaatimattomuus on viisautta.
- Olen päättänyt, että äänestän vain sellaisia, jotka ovat talousneroja.
Ihminen on sitä nerompi mitä vaatimattomammin hän pystyy elämään.
KL, 26.1. 2016: Amerikkalaistutkijat: Köyhät voivat olla talousneroja.
HS, 15.8. 2017: On yksinkertaisesti väärin olla rikas.
David Suzuki, Youtube, 20.7. 2016: Economics is a form of brain damage.
TS, 17.1. 2011: Rikkaalle riittää nelinkertainen palkka.
K. Isokallio, 28.1. 2018: Kuka kuittaa laskun?

Laura Huhtasaari on nyt hyvä ja ilmoittaa velkojensa suuruuden ja samoin kuin sen, miten paljon rahaa hän tarvitsee elääkseen onnellista elämää, niin voin harkita erittäin arvokkaan ääneni antamista hänelle -- Niinistön sijasta?
Samoin Laura voisi kertoa, kuka lapioi lumet hänen pihasta, ja ajaako hän töihin polkupyörällä vai fossiilisilla. Jos nimittäin lasikatto menisi taas rikki, niin sitten pitäisi toimia kuin palvelija, eikä vaatia muilta palveluksia. Ei pidä pyrkiä palvelijan ammattiin, jos itse tarvitsee palvelijoita.

Laura Huhtasaari on ilmoittanut että hän lähtee hakemaan oikeutta 1990-luvun laman uhreille, mutta se ei riitä alkuunkaan; Vaadin päättäjiä vihdoinkin tajuamaan, että he ovat kansan palvelijoita, eikä kuuna ilmoisna palvelijoille ole annettu kuin perustoimeentulo:
HS, 12.8. 2017: Talousnobelisti Holmström: Poliitikoiden pitäisi hyväksyä, että maksussa olevia sopeutumiseläkkeitä voidaan leikata.

MTV, 9.4. 2010: "Rosvoparonit ja bonusherrat tappavat talonpoikaisjärjen":
"Professori kritisoi nykyajan "strategiaherroja, rosvoparoneja ja bonusjohtajia" siitä, että he vievät sadoilta nuorilta vuosipalkallaan työelämän aloittamismahdollisuuden.
- Omalla esimerkillään he myös raunioittavat terveen talouselämän perustan, koska heistä otetaan esimerkkiä."
Viisas ihminen ymmärtää, että poliitikot ovat ainoa markkinavoima.
B, 29.11. 2017: Puoluepoliitikot diktatorisena markkinavoimana.
B, 25.8. 2014: Poliitikot taloussodassa kaikkia vastaan.
KL, 9.11. 2017: Kolmella amerikkalaismiehellä on nyt enemmän varallisuutta kuin puolella maan kansalaisista.
Seura, 4.1. 2018: 7 suomalaisella varallisuutta == 40% vähäisistä yhteensä.

Valtio on rikkaiden yksityinen rahantekokone, jonka viritinosana toimii lainsäädäntä, jolla poliitikot optimoivat valtion rikkaille. Ei ole sellaista poliitikkoa, joka pystyisi ymmärtämään lainsäädännän ja rikastumisen yhteyden, koska rikkaisiin itse itsensä lukeneet poliitikot kärsivät rahajuoppoudesta siinä, missä kuka tahansa muukin rikas.

Poliitikot eivät ole halunneet tähänkään asiaan mitään muutosta, koska poliitikot eivät voisi kuulua rikkaisiin, jos he olisivat vähän viisaampia:
TE, 10.11. 2015: Tämä on Suomi: "Yrityksiä tuetaan enemmän kuin ne maksavat voitoistaan veroa"
Rikkaiden joukkoon kuuluvat poliitikot virallistavat vain sellaisia asiantuntijoiksi, jotka eivät pysty ajattelemaan vaatimattomuutta:
Il, 18.12. 2009: Tutkija: Valtiovalta on kohdellut rikkaimpia silkkihansikkain.
MOT. 19.12. 2016: Hyvät Veljet Kunnissa.

TS, 14.12. 2009: Siivoojat ovat arvokkaampia kuin pankkiirit:
"Lastenhoitajat ja siivoojat ovat tutkimuksen mukaan arvokkaampia kuin pankkiirit ja mainostoimistopomot, jotka aiheuttavat yhteiskunnalle tuhoa moninkertaisesti palkkansa verran".
Poliitikot eivät pysty lopettamaan edes erittäin haitallista kehitysapua, koska rikkaiden poliitikoiden kehitysrahojen saajina ovat kehitysmaiden rikkaat:
YLE, 20.1. 2015: Ulkoministeriön virkamies: 20 vuoden kehitysyhteistyöhankkeet menneet täysin hukkaan.
Jos on moraalista vaatia palkkaa älyn käytöstä,
niin silloin on älykästä vaatia palkkaa moraalisuudesta.
B, 7.11. 2017: Haluan Suomesta veroparatiisin heti.
B, 25.10. 2017: Juopon yhteiskuntamalli saa kannatusta.
B, 13.8. 2017: Talousnobelisti Holmstrom opettaa vaatimattomuutta.
B, 12.8. 2017: Rajoittava demokratia-Ihmisyyden alennustila.
B, 8.8. 2017: Vaatimattomuus on rikkaiden helvetti.
B, 13.4. 2017: Poistetaan rikkaat maailmasta.
B, 29.3. 2017: Oikea valtio toimii kuin ydinperhe.
B, 16.2. 2017: Rikkaat heikoilla jäillä.
B, 30.11. 2016: Yksityistäminen tappaa valtion.
B, 2.11. 2016: Maksimipalkka tulee, oletko valmis.
B, 6.9. 2016: Poliitikoiden ylivertainen moraali.
B, 30.8. 2016: Ottakaa velkaa sano rikas kun veroparatiisiin soitti.
B, 26.8. 2016: Rikas toimii kuin kehitysmaalainen.
B, 21.8. 2016: Taloushuuhaata yliopistoissa 2.
B, 6.2. 2016: Poliitikot rikkaiden asialla.
B, 3.2. 2016: Haluan veroparatiisiin.
B, 4.2. 2016: Saako kapitalisteja kilpailuttaa?
B, 2.2. 2016: Opi kapitalismi minuutissa.
B, 8.1. 2016: 62 rikkainta--Talouden huuhaaoppia yliopistoissa.
B, 19.3. 2015: Taloustalkoot-Poliitikoille perustoimeentulo.
B, 12.2. 2015: Suomea johtavat ahneet typerykset.
B, 25.3. 2014: Rahasta ei voi humaltua.
B, 2.2. 2014: Hinnoista pois 65 prosenttia.
B, 19.2. 2013: Vapaaehtoistyö edellytys poliitikoiden ahneudelle
B, 18.1. 2013: Sairauden pyhittävät ideologiat ja uskomukset.
B, 7.1. 2013: Muurahaisten talousoppia.
B, 6.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa.
B, 18.4. 2011: Poliitikoiden oma vakausrahasto.
B, 20.2. 2011: Varokaa heikkoja paikkoja.
B, 16.2. 2011: Rikkaiden positiivinen syrjintä.
B, 2.12. 2010: Ehdotuksia rikkauden poistamiseksi.
B, 1.11. 2010: Tyhmyyden kompensaatio.
B, 12.8. 2010: Ahneus muuttaa aivoja.
B, 12.8. 2010: Tutkimus rikkaiden olemuksesta.
B, 24.7. 2010: Rikkaan arvo yhteiskunnalle.
B, 10.7. 2010: Kuka on rikkain.
B, 1.7. 2010: Ahneus saa roponsa.
B, 14.5. 2010: Rikkaus on tunnejuoppoutta.
B, 13.5. 2010: Ahneet valtuutetut.
B, 9.5. 2010: Kansanedustajien ahneus kasvaa.
B, 6.5. 2010: Parasta saa vain halvalla.
B, 14.3. 2010: Ylihinnoitellut rikkaat ja muut kuplat.
B, 9.2. 2009: Ideaalinen johtaja.
B, 21.1. 2009: Vaatimattomuus on viisautta.
B, 10.1. 2009: Kansan vaatimattomuusliike.
B, 18.3. 2008: Talouden asiantuntija.
B, 1.11. 2008: Rahajuoppouden keskiaika.
B, 13.10. 2008: Valtiot siunaavat ahneuden.
B, 22.11. 2007: Lama-sadonkorjuu ja palkankorotus.
B, 31.8. 2007: Miljonäärit ovat pelkureita.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Haluan Suomesta veroparatiisin heti

Johdantoa: YLE, 6.11. 2017: Paratiisin paperit kahdella kuvalla.
IL, 25.11. 2017: IL-analyysi: Vapaavuori nylkee rahat veronalennukseen vuokratonteilla asuvilta.

Talouden tulkki, 7.11. 2017: Tehdään Suomesta veroparatiisi.
Tuo otsikon idea ei ollut minulle uusi, vaan kapitalismi suorastaan vaatii, että rikkaita pitää kilpailluttaa, koska mitä kapitalismia se muka olisi, missä kilpailuttajia ei saa kilpailluttaa - hinnalla. Että rahan pitää jatkuvasti virrata harvemmille:
IS, 16.1. 2017: Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä.
Poliitikot ovat pelkkiä typeriä pellejä ja tyhjän puhujia puhessaan pääomien kerääntymistä vastaan, jos he samaan aikaan uskovat, ettei kapitalismiin kuulu kilpailuttajien kilpailuttaminen!
Jotenkin on mielettömän irvokasta, että jopa vasemmisto uskoo kapitalismin olevan idealtaan sitä, että kaikki maailman varallisuus saataisiin virtaamaan yhdelle ainoalle henkilölle. Edes poliitikot eivät pysty ajattelemaan, että kilpailua ja kapitalismia ei saa pitää erillisinä ilmiöinä, vaan jos kilpailutetaan, niin sitten kilpailutetaan myös kilpailuttaja, eikä ajattelemattomasti uskota, että rahan pitää virrata rikkaille.
Jos valtio olisi puhdas kapitalismi Wikipedian mukaan, niin silloin siinä ei tarvittaisi kilpailua, koska pelkkä tuollaisen kapitalismin ideologia vaatisi ihmisiä luovuttamaan työnsä arvon "kapitalistille". Mutta jos yhdenkin rikkaan suusta kuullaan sana "kilpailutus", niin silloin sen pitää koskea joka ikistä ihmistä, ja on täysin typerää puhua jostakin kapitalismista, joka vaatii rikkaita rikastumaan.
Mikään ideologia ei vaadi, kuten autokaan ei aja ojaan, eikä ase tapa.
Eikö ole kummallista, että rikkaat haluavat muiden ihmisten tekevän kaikki mahdollisimman halvalla, mutta sitten tuo halpatyövoima ei puhu eikä pukahda, kun rikkaita ei saa kilpailluttaa, vaan se kuulemma kuuluu kapitalismiin, jolloin köyhät vain vollottavat kilpailua korostavaa kapitalismia vastaan, eivätkä tajua, ettei siinä ole milliäkään kapitalismia, tasa-arvosta puhumattakaan, missä ns. rikkaat ovat kaiken kilpailutuksen ulkopuolella:
Lopettakaa jo helvetissä tuo kapitalismista ruikutus ja vaatikaa itsellenne halpatyövoimaisia päättäjiä, koska niinhän nuo saakelin päättäjätkin vaativat teitäkin olemaan pelkkää halpatyövoimaa. Saakelin himputti, että mua ottaa päähän tuo ainainen ruikutus kapitalismia kohtaan,  jolloin ihmiset eivät tajua lainkaan, että se ei ole kapitalismin vika, kun rikkaita ei saa kilpailuttaa. Blogi, 2.2. 2016: Opi kapitalismi minuutissa.
Tosin nämä kilpailuttajat vollottavat, että heitä kilpailutetaan jo vaaleissa, mutta kun minä en pidä sitä minkäänlaisena kilpailutuksena, vaan esitän, että poliitikoiksi haluavat tekisivät huolellisesti laaditun työtarjouksen, missä he listaavat kaikki ne, mitä haluavat tehdä ja millä hinnalla.
Ensin kansa saisi äänestää, mitä puutteita tai korjauksia he haluavat vaalikautena, ja sitten poliitikoiksi haluavat laatisivat työtarjouksen, mistä näkyisi, millä palkalla he ovat valmiita käyttämään veronmaksajien rahoja veronmaksajien ehdottamiin juttuihin. Ja kansa valitsisi niistä ne sata ihmistä, joilla olisi halvin palkkavaatimus, jolloin poliitikon luottamustehtävä korostuisi. Yle-Kysely 2017: Suomalainen luottaa vähiten puhelinmyyjään ja poliitikkoon.
Ei ole kummoistakaan olla vaatimaton (viisas, soum. huom.), kun ei ole ahne; Pystyisin helposti pelkällä perustulolla lappamaan veronmaksajien rahoja - oikeisiin kohteisiin. Blogi, 4.5. 2013: Ottakaa rosvot kiinni!
Eiköhän Suomestakin saataisi järkevällä tavalla veroparatiisi, kun viisauden johtama kilpailuyhteiskunta ei houkuttelisi nykyisten rikkaiden pimeitä rahoja, vaan tänne tulisivat vain viisaat ihmiset. Tiedättehän, miten oikea veroparatiisi toimii; Se antaa rehellisille yrityksille ilmaiseksi puolen hehtaarin tontin hallittavaksi, ja kyseinen maa-alue palautuisi kansalaisille, jos yritys lopettaisi toimintansa, koska viisas ei voi myydä maataan, sillä isänmaata ei tule mistään lisää. Samoin älykäs veroparatiisi antaa kaikille aikuisille kansalaisille 2500 neliömetriä, mutta sitä maata ei saisi myydä, periyttää eikä louvuttaa kellekään, vaan ihmisen tulisi asua sillä, ja jos ei asu, niin silloin... Lue lisää: Blogi, 23.11. 2016: Puolueeton Suomi OY.
Blogi, 08.5. 2008: Demokratian lapsellinen aikuisuus.

Blogi, 21.9. 2009: Alkeellisen demokratian julistaminen.
Alkeellinen demokratia sopii erittyisen hyvin ahneille, koska jos demokratiaa kehitettäisiin esimerkiksi poistamalla yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, niin silloin vaaleissa valituksi tulisivat vaatimattomat ja viisaat ihmiset. Blogi, 8.8. 2017: Vaatimattomuus on rikkaiden helvetti.
Blogi, 12.8. 2017: Rajoittava demokratia-Ihmisyyden alennustila.


Blogi, 24.1. 2013: Huonot maat kannattavat yksityisiä rautateitä.
Blogi, 30.11. 2016: Yksityistäminen tappaa valtion.
- Mitä huonompi maa sitä enemmän yksityisomistusta.
Rahajuoppoudesta kärsivät; poliitikot ja muut rikkaat haluavat tehdä kaikista maista kehitysmaita, jotta heillä olisi maksimaalinen määrä halpatyövoimaa ja työvoimareservi olisi suurin mahdollinen.
Maailman epäonnistuimmissa maissa suurin piirtein kaikki valtiollinen on yksityisomistuksessa, että vetäkää siitä käteenne, yksityistäjät ja valtion tappajat.

Blogi, 3.2. 2016: Haluan veroparatiisiin.
Blogi, 4.2. 2016: Saako kapitalisteja kilpailuttaa.
Blogi, 6.2. 2016: Poliitikot rikkaiden asialla.

Blogi, 06.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa.
Blogi, 13.3. 2015: Taloustalkoot-Poliitikoille perustoimeentulo.
Blogi, 18.1. 2016: 62 rikkainta--Talouden huuhaaoppia yliopistoissa.

Blohi, 09.2. 2009: Ideaalinen johtaja.
Blogi, 12.2. 2010: Rikkaat ovat rasisteja.
Blogi, 06.5. 2010: Parasta saa vain halvalla.
Blogi, 19.2. 2013: Vapaaehtoistyö edellytys poliitikoiden ahneudelle.

Blogi, 11.8. 2017: Kaikki ilmaiseksi ulkomaalaisille-Poltetun maan taktikkaa.

PS. Veroparatiisit houkuttelevat rikkaita -versus- Yliverotetut valtiot houkuttelevat rikkaiden lupauksilla maihinsa halpatyövoimaa ja lusmuilijoita. Ei ole mitenkään järkevää, että yliverotetut maat toimivat työn arvon väliaikaisvarastoina ennen kuin rikkaat siirtävät ne "pääomina" ns. veroparatiiseihin.

Eikö oli mahtava juttu, jos vaikka Euroopan Unionin maat olisivat taloudelliseti tasa-arvoisia; että kaikissa maissa palkat ja hinnat olisivat samalla tasolla, jolloin esimerkiksi Suomi ei joutuisi EU-jäsenmaksun lisäksi maksamaan huonojen maiden lusmuilijoiden elämää täällä Suomessa. Ja kun vedetään tämän tasa-arvo koko maailmaan, niin silloin kaikki maat olisivat hyvin voivia, kun kaikki maat olisivat veroparatiiseja, palkat hinnat kaikissa maissa yhtä suuret, jolloin  ihmiset saisivat mielekästä tekjemistä, koska sellainen maailma ei hyväksyisi loisijoita.
Mutta tuohon on mahdotonta päästä, jos päättäjiksi valitaan ahneita, jotka eivät pysty asjattelemaan kapitalismista mitään muuta kuin sitä että sen tehtävänä on rikastuttaa rikkaita.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Talousnobelisti Holmstrom opettaa vaatimattomuutta

HS, 12.8. 2017: Talousnobelisti Holmström: Suomalaisten pitäisi hyväksyä, että maksussa olevia eläkkeitä voidaan leikata

Huomaan, että talouden nobelisti, professori Bengt Holmström, on riviensä välissä tullut Sinenmaan linjalle, mitä tulee vaatimattomaan elämään. Mutta nobelisti ei vielä kehtaa julkijumalattomasti opettaa vaatimatonta elämää, vaan vain tahattomasti vihjaa rivien välistä, että ihmisen olisi vähän niinku pakko kiristää vyötä, jos vain poliitikot hänen oppinsa mukaisesti hieman alkaisivat höyläämään rikkaiden supereläkkeitä:

IS, 13.8. 2017: Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”
TE, 18.5. 2015: Rikkaat mutta köyhät - HS: Velkaneuvonnassa uusi ilmiö

Minusta se on aika tyhmää puhua eläkkeiden leikkaamisesta, koska vaatimatonkin eläke riittäisi vallan mainiosta, jos vain talousasiantuntijat ensin itse osaisivat elää vaatimatonta elämää. Edellytän talouden nobelistilta edes sen verran ymmärrystä, ettei aleta sorvailemaan seurauksia, vaan pureudutaan niihin syihin. Seurauksia sorvailemalla syyt pysyvät edelleen samoina.

Ylisuuret eläkkeet ovat seurausta jostakin.
Voi tietysti olla yllätys jopa talousnobelistille. että niin korkeat palkat kuin ylisuuret eläkkeetkin ovat seurausta ahneudesta. Joidenkin päättäjien on ollut pakko toimia ahneesti säätäessään palkat, eläkkeet ja elinkustannukset kestämättömiksi. Onhan se ollut lähinnä mieletöntä politiikkaa asettaa sellaisia ihmisiä lainsäätäjäehdokkaiksi vaaleissa, jotka eivät osaa ajatella korkeita ajatuksia täysin ilmaiseksi.
Poliitikko, joka vaatii asemaa rikkaiden joukosta, ei voi mitään muuta kuin tehdä ahneille kivaa politiikkaa.

Talouasiantuntijoille ei tule mieleenkään opettaa leikkauspolitiikan sijaan vaatimattomuutta, koska he itse eivät osaa elää vaatimattomasti, taloudellisesti. Sen sijaan jopa talousnobelistit ovat keskittyneet vain lillukan varsiin, koska vaativaisina ihmisiä he eivät tajua, miten vaatimattomuus voisi olla ratkaisu koko ihmiskunnan ongelmiin, missä ylisuuret eläkkeetkin ratkeaisivat heti, jos vain talousasiantuntijat alkaisivat puhumaan vaatimattomuuden puolesta.
Vaatimaton ihminen ei voi vaatia edes halpatyövoimaa, joten vaatimattomuus estäisi ihmiskunnan liikakasvunkin, mutta sehän ei käy päinsä yhdellekään talousasiantuntijalle, koska ilman köyhiä kukaan ei voisi rikastua.

Pienehkö sivistysanakirja: Vaatimaton: Ihminen, joka ei vaadi mitään.

Jokainen ylivelkaantnut on itse yksin syypää, jos hänellä menee taloudellisesti huonosti. On ihan turha puhua ylisuurista eläkkeistä, koska kaikki hinnat, eläkkeet ja palkat ovat nousseet suuriksi vain siksi, että poliitikot ja heidän virallistamat asiantuntijat eivät itse osaa elää vaatimatonta elämää, jolloin he ovat kyvyttömiä puhumaan vaatimattoman elämän puolesta.

Vaatimattomuus on viisautta.
Viisas pystyy olemaan vaatimaton myös silloin, kun hänellä on pienet tulot, mutta poliitikot ja muu älymystö ei pysty elämään vaatimattomasti, vaikka he saisivat miten paljon etuoikeuksia tahansa.

Ahneet, omaa etua ajavat poliitikot eivät pysty virallistamaan sellaista ihmistä talouden asiantuntijaksi,  joka elää taloudellista elämää, koska kaikki nämä nykyiset taloudet vaativat jatkuvaa inflaatio ja jatkuvaa velalla eläimistä, sillä mitenkään muutoin rikkaudet eivät voisi kerääntyä harvoille. Maailman velan määrä kasvaa tänä vuonna 44 300 miljardiin dollariin , ja USA:n velka ylittää tänä vuonna 20 biljoonan dollarin rajan.
Ja kaikki nuo luvut ovat seurausta virallisten "talousasiantuntijoiden" opeista.

Itse käsite talousasiantuntija on talouden irvikuva, koska talousasiantijoita on oletusarvoisesti kielletty puhumasta mitään taloudellisesta (vaatimattomasta, suom. huom) elämästä. Talousasiantuntijat pystyvät ainoastaan tahattomasti puhumaan vaatimattomuudesta, mutta he eivät itse tajua sitä, että joka kerta kun asiantuntija puhuu jonkun kuluerän leikkaamisesta, niin itse asiassa silloin ja siinä hän vaatii leikkauksen kohteita elämään vaatimattomammin.

Talousasiantuntijoiden neuvot eläkkeiden ja palkkojen leikkaamisesta ovat yhtä tyhjän kanssa,  koska yksikään talousasiantuntija ei pysty itse neuvomaan, miten sitten ihminen voisi elää hyvää ja onnellista elämää pienemmillä tuloilla.

Jos talousasiantuntijat olisivat vaatimattomuusneuvojia, niin silloin he tietysti eivät voisi mitenkään opettaa inflaatiotaloutta ja ylistää velkataloutta. Tästä huomataan, että kaikki viralliset asiantuntijat opettavat pelkästään huuhaata.

Blogi, 8.8. 2017: Vaatimattomuus on rikkaiden helvetti
Blogi, 6.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa
Blogi, 21.8. 2016: Taloushuuhaata yliopistoissa 2

tiistai 11. lokakuuta 2016

Talousnobelisti kehitti uuden virittimen

Kun Bengt Holmström puhui työstään, hän kertoi, miten taloustiede on korkeampaa matematiikkaa, ettei sitä ihan lukion matematiikkalla tehdä. Peliteoria ja kaikki, joita pitää numeraalisesti pyöritellä ennen kuin palaset loksahtavat yhteen.

Ihmettelen vaan, että kuuluuko nobelisti Bengt Holmströmin sopimusteoriaan idea jatkuvasta kasvusta? Jos jatkuva kasvu on osa Bengt Holmströmin sopimushimmeliä, niin ainakaan minä en voi kovin suuresti sitä arvostaa.
Vähän kyllä aavistan, että tämä tämän päivän kuuluisin suomalainen kannattaa jatkuvan kasvun teoriaa: IS/TS, 10.10. 2016: Nobel-voittaja Holmströmin resepti Suomen menestykselle HS:ssa: Tarvitaan lisää wahlrooseja -- että Bengt Holmströmin sopimusteoria on jatkuvan kasvun ideologian yksi haara.
"HS:n Kuukausiliitteen haastattelussa vuonna 2009 Holmström itse sanoi, että kaikki nobelistien puheet saavat liian suuren painoarvon. Ketään ei pitäisi Holmströmin mukaan kuunnella vain sen takia, että puhuja on saavuttanut tietyn statuksen."
Oma rikkaita kuvaava teoriani sanoo, että valtio on rikkaiden yksityinen rahantekone ja lainsäädäntä on sen koneen viritin, jolla valtio optimoidaan rikkaille. Nyt näyttää vahvasti siltä, että Bengt Holmströmin sopimusteoria on vain sen koneen virittimen päivitys:
Kun rahakoneen virittimestä saadaan uusin malli markkinoille, niin silloin valtio tuottaisi rikkaille vielä suurempia voittoja ja köyhät saataisiin sen uuden virittimen ansiosta ajattelemaan positiivisesti, miten hyödyllisiä he ovat rikkaille.

Rikkaat ovat kuin keskenkasvuisi nulikoita, joita heikot jäät houkuttavat. Talousteoreetikot ovat rikkaiden virallistamia asiantuntijoita, joiden tehtävänä on kehittää rikkaille sellaisia finanssivekottimia, joiden avulla rikkaat voivat liikkua heikoilla jäillä ilman suurempaa pelkoa kapinasta. Kun nyt tämä sopimusteoria saadaan toimimaan, niin sen avulla köyhät saadaan uskomaan hyvässä uskossa, että he ovat oikeasti oikeita osapuolia sen tuloksen aikaansaamisessa, joka tuottaa rikkaille jatkuvaa kasvua.

Bengt Holmström on itse sanonut, että hän tahtoo maailmaan lisää miljonaareja. Josta triviaalisti nähdään, että Bengt Holmströmin sopimusteorian matematiikassa on yhtälöitä, joiden ainoana ratkaisuna on vähintään kuusi nollaa tai jopa yhdeksän nollaa. Siinä on kyllä selvästi kuultavana, miten sellainen yhtälö loksahtaa päähän kuin halko, joka todistaa, että sopimusteoria on kuin onkin luonnonlaki, jonka on tarjonnut "Jumalan käsi":
Monessa työssään Holmström on kehittänyt matemaattisia malleja. ”Kun ne toimivat, tulee sellainen olo, että miten onnekas olin. Kun palaset loksahtavat itsestään kohdalleen, ajattelee, että jopa oli tuuria.”
Miten olisi, jos meillä olisi talousneroja, jotka saisivat nooppeleita siitä, että ovat laskeneet yhtälönsä jatkuvan laskun idean läsnäolossa? Nyt nimittäin on niin, että poliitikot eivät voi hyväksyä mitään sellaista teoriaa, joka ei tue jatkuvan kasvun ideologiaa, koska vain sen puitteissa valtio on rikkaiden yksityinen rahankone.
Blogi, 7.1. 2013: Muurahaisten talousoppi
Google: Jatkuvan laskun ideologia

PS. Bengt Holmströmillä oli ja on minunkin mielestä monta hyvää pointtia, kuten vihjailu työmarkkinajärjestöjen liian suuresta vallasta osoitti.