Videolta nähdään, kuka sai aikaan USA:n ja Venäjän huonot välit, ja kuka yrittää niitä parantaa aikuiselle sopivalla käytöksellä.
Miksiköhän poliitikot uskovat, että USA ja Venäjä ovat vihollisia? En ole missään nähnyt, että kumpikaan olisi julistanut sotaa toisilleen, mutta mitä ilmeisimmin poliitikot ja valtamedian toimittelijat pyrkivät siihen, että kun he riittävän monesti maalaavat pirua seinälleen niin sitten he saavat juuri sitä mitä halusivatkin.
Sanden Blogi, 16.7. 2018: OPEN LETTER TO THE AMERICAN "JOURNALISTS".
Trump on median luoman perpektiiviharhan uhri: USA on sekaantunut muiden valtioiden vaaleihin paljon useammin kuin Venäjä, mutta valtamedian mukaan USA on aina ollut oikeassa kumotessaan hallituksia sekä sotilaallisesti että CIA:n operaatioilla.
USA:n hirvittävä tapa kumota hallituksia on tuottanut maaiilmaan mielettömästi kärsimystä. Afganistan olisi tänäänkin demokratia, jos vain USA ei olisi fanaattisessa kommunistijahdissaan alkanut aseistamaan mullaheja Afganistanin laillista hallitusta vastaan. Kalasnikov-kommunismi on USA:lle pahempi uhka kuin sapeli-islam.
USA tuhosi Irakin ihan vaan kunniasta ja Hillaryn hilpeä nauru on tallentunut videolla, kun USA tapatti Gaddafin, joka oli saanut omassa maassaan aikaan valtavia juttuja. Nyt viimeisenä USA yrittää kumota Syyrian laillisen hallituksen sillä tekosyyllä, että Syyria yrittää lopettaa kapinoinnin, jonka USA sai aikaan viemällä kapinallisille miljardeilla aseita.
Jopa Krimin niemimaan omistussuhteet on paljon mielenkiintoisempi kuin se tarina, jota Länsi sepittää yrittäessään tuhota Venäjän.
Valtamedia ei edes yritä selvittää, miten monta kertaa USA on sekaantunut muiden maiden asioihin, koska toimittelijat ovat niin täpinöissään Trumpin haukkumiseen. Toimittelijoiden olisi jo syytä kasvaa aikuiseksi ja hyväksyä se, että he olivat täysin epäpäteviä, kun menivät etukäteen hehkuttamaan Hillaryn voittoa satavarmana asiana vuonna 2016.
YLE, 17.7. 2018: Analyysi: Putin sulatti Trumpin sydämen parissa tunnissa ja sai haluamansa – Trumpin rooliksi jäi haukkua Venäjä-tutkintaa.
USA:n sekaantuminen muiden asioihin on tuhonnut miljoonien ihmisten elämän, kun taas oletettu Venäjän sekaantuminen USA:n asioihin saa amerikkalaiset hivuttamaan toinen toisiaan.
Minäpä kerron, mitä tekee Venäjä: Se ottaa Etelä-Afrikasta tuhansia valkoisia maanviljelijöitä, jotka ovat joutuneet mustien rasistisen joukkotuhonnon uhriksi, joukkotuhonnan, josta Lännen valtamedia ei uskalla julkistaa ainuttakaan uutista, sillä valtamedian toimittelijoiden intressissä on ainoastaan tuhota "rasistinen" valkoinen rotu sukupuuttoon hysteerissä suvaitsevaisuudessaan, ja jos yksikin länsimaan presidentti yrittää estää sitä, niin toimittelijat käyvät vihalla ja vimmalla sitä vastaan, kuten on huomattu.
The Citizen, 10.7. 2018: Russia is considering taking in 15 000 white farmers.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. heinäkuuta 2018
torstai 10. marraskuuta 2016
Suvakkien voitonparaati muuttui itkupotkuraivoksi
US Dept Clock.org: $20000000000000 debt and rising
USA velkaantuu biljoonan dollarin vuosivauhdilla
- ja suvakit vielä selittelevät itkuisina ja kroonista kaikkivoipaisuutta potevina
MIKSI CLINTON JA YLE HÄVISIVÄT VAALIT?
Mitä Clinton ja hänen kannattajansa eivät nähneet, eivätkä edes halunneet nähdä?
Youtube: This Video Will Get Donald Trump Elected
Olisiko suvakkien syytä mennä kansan keskuuteen kuuntelemaan ja katsomaan, mitä seurauksia suvaitsevaisuus on saanut aikaan? Erityisesti suvakit missasivat täysin Donald Trumpin henkilöhistorian ja hänen vuosikymmeniä kestäneen vakaan ja vankkumattoman mielipiteen, mitä vallitsevalle politiikalle pitäisi tehdä, jotta Amerikka ei tuhoutuisi lopullisesti.
Yllä olkevalla videolla Donald J. Trump selvästi osoittaa, miten mielenvikaista politiikkaa hänen edeltäjänsä ovat tehneet. -- Suvakkien mielestä se olisi ollut Suomelle eduksi, kun USA joutuisi ottamaan lisää velkaa, jotta USA voisi osallistua "vapaasti" maailman kauppaan ja ulkoistaa kaikki loputkin työpaikat - paitsi suvakkien päänsilittelyä.
VU, 17.6. 2015: Suomen kokoiseen osavaltioon tuli 100 000 somalia - mitä tapahtui sen jälkeen?
Wikipedia, Ann Coulter: Adios, America: The Left's Plan to Turn Our Country Into a Third World Hellhole
Alla on Dearborn-video, ja väittäkää vielä senkin jälkeen, miten monikulttuurista se suvakkien ylistämä monikulttuurisuus onkaan.
EI SE OLLUTKAAN CLINTON VAAN YLE, JOKA HÄVISI YHDYSVALTAIN PRESIDENTIN VAALIT
Suvakit missasivat täysin jopa Donald Trumpin agendalistan, mitä kaikkea hän haluaa tehdä presidenttinä. Sen sijaan suvakit onanoivat Hillary Clintonin kuvan ääressä, koska Hillary Clinton olisi edelleen velkaannuttanut USAta, jotta suvakit voisivat runkata monikulttuurisuuttaan lisää ja lisää. NPR, 9.11. 2016: Here Is What Donald Trump Wants To Do In His First 100 Days
Pelkästään tämän alla olevan Dearborn nettivideon katsomisella moni suvakki olisi varmasti ollut paremmin selville, miksi Trump voitti, eikä olisi tarvinnut esittää itkupotkuraivareita. Netistä toki voi löytää miljoonia muita samansisältöisiä, joita Google tai Facenbook ei vielä ole tuhonnut niiden suvakki-ideologiaan sopimattomuuden tähden.
NS, 9.11. 2016: Paavo Väyrynen: Elämme vallankumouksellisia aikoja
MTV. 9.11. 2016: Kommentti: Trump yllätti mielipide-eliitin – myös median syytä katsoa peiliin
HS, 9.11. 2016: Hyvää keskiviikkoa, Trump voitti ja maailma on muuttunut
IL, 9.11. 2016: "Reaganin valinnan jälkeen kauhistus Euroopassa oli vähintään yhtä suuri"
CNN, 9.8. 2015: Think Trump has a chance to snag GOP nomination? Analysis gives him just 1%
US, 8.11. 2016: ”Trump on parempi vaihtoehto” – Suomalaisasiantuntija: Hillary Clinton olisi täysin kädetön
Wikipedia: Mexico–United States barrier
SU, 10.11. 2016: Mäkelä: ”Suun soittaminen vieraan suurvallan päämiehelle ei ole Ylen asia – varsinkaan veronmaksajien rahoilla”
Se johtuu yksinomaan kaikkialle syövän tavoin levinneestä poliittisesta korrektiudesta, joka estää valtamediaa, poliitikoita ja heidän virallisia asiantuntijoita näkemästä, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat, koska tuon suvakkiporukan päässä on vain yksi ainoa totuus, jota ei saa mitenkään kyseenalaista edes heidän omien korvien välissä. Virallista mielipidettä edustavat tulevat saamaan jatkossakin itkupotkuraivareita.
HS, 10.11. 2016: Valtamedia haukkui yhtenä rintamana Trumpia ja katsoo nyt peiliin: Sieltä näkyy vääristynyt kuva, joka suututti monet ja ajaa journalistit perimmäisten kysymysten äärelle
- Jos valtamedia olisi käsitellyt USA:n pressaehdokkaita tasapuolisesti, niin Donald Trump olisi saanut äänivyöryn.
Laitan tähän jotain todella typerää ihan vaan malliksi
IS, 9.11. 2016: Jari Tervolta synkkä twiitti vaaleista: ”Putin voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit”
Twitter, Saska Saarikoski, 3.8. 2015: Donald Trump on pelle, joka saa republikaanien muut ehdokkaat näyttämään lähes täysijärkisiltä. Hänen mahdollisuutensa ovat tietysti 0,0 pros.

Kaiken maailman suvakit ovat USA:n loisia, joiden mielestä se on tosi kivaa, kun Yhdysvallat velkaantuu biljoonan (1000000000000) dollarin vuosivauhdilla, jotta suvakit voisivat esittää omaa haisevaa suvaitsevaisuutta, jonka lemusta he itse ovat mahdollisimman kaukana silittelemässä toinen toistensa päitä kaikessa ylimielisyydessään. TIETOISKU: Donald Trump tuki Clinton-säätiötä ja...Miten se YLEkin hehkutti Montanan osavaltiota, miten paljon sinne on muuttanut somaleita. Mutta yhden yksikään suvakkitoimittelija ei itse asu muslimien keskellä, vaan he pakottavat vain tyhmät tehdastyöläiset, jotka eivät osaa edes äänestää, kokemaan sen mitä suvakit kaikessa typeryydessään kutsuvat monikulttuurisuudeksi. Ja kaiken suvaitsevaisuuden jälkeen ei ole yhtäkään suvakkia, joka lukisi edes paikallisten kokemuksista "monikulttuurisuudesta":
VU, 17.6. 2015: Suomen kokoiseen osavaltioon tuli 100 000 somalia - mitä tapahtui sen jälkeen?
Wikipedia, Ann Coulter: Adios, America: The Left's Plan to Turn Our Country Into a Third World Hellhole
Alla on Dearborn-video, ja väittäkää vielä senkin jälkeen, miten monikulttuurista se suvakkien ylistämä monikulttuurisuus onkaan.
-- Muslimit eivät tuota monikulttuurisuutta, vaan he tuhoavat kaiken muun kulttuurin. Jokainen, joka suvaitsee muslimien kulttuuria, tuhoaa samalla kaikki muut kulttuurit.Tämä yksinkertainen totuus ei näköjään valkene toimittelijoille, ei edes sen jälkeen, kun heidän hehkuttamansa ehdokas ei tullutkaan valituksi ja siksi he syyttävät äänestäjiä sen sijaan, että avaisivat silmänsä.
EI SE OLLUTKAAN CLINTON VAAN YLE, JOKA HÄVISI YHDYSVALTAIN PRESIDENTIN VAALIT
Suvakit missasivat täysin jopa Donald Trumpin agendalistan, mitä kaikkea hän haluaa tehdä presidenttinä. Sen sijaan suvakit onanoivat Hillary Clintonin kuvan ääressä, koska Hillary Clinton olisi edelleen velkaannuttanut USAta, jotta suvakit voisivat runkata monikulttuurisuuttaan lisää ja lisää. NPR, 9.11. 2016: Here Is What Donald Trump Wants To Do In His First 100 Days
Pelkästään tämän alla olevan Dearborn nettivideon katsomisella moni suvakki olisi varmasti ollut paremmin selville, miksi Trump voitti, eikä olisi tarvinnut esittää itkupotkuraivareita. Netistä toki voi löytää miljoonia muita samansisältöisiä, joita Google tai Facenbook ei vielä ole tuhonnut niiden suvakki-ideologiaan sopimattomuuden tähden.
Katsokaa suvakit nettiä ja väittäkää vielä senkin jälkeen, miten tavan amerikkalaiset äänestivät väärin, kun he eivät hyväksyneet teidän lukujärjestystä, jonka tuntiaineina on vain yksi ainoa aine: Islamisointi:Youtube: Dearborn, Michigan 2016
NS, 9.11. 2016: Paavo Väyrynen: Elämme vallankumouksellisia aikoja
MTV. 9.11. 2016: Kommentti: Trump yllätti mielipide-eliitin – myös median syytä katsoa peiliin
HS, 9.11. 2016: Hyvää keskiviikkoa, Trump voitti ja maailma on muuttunut
IL, 9.11. 2016: "Reaganin valinnan jälkeen kauhistus Euroopassa oli vähintään yhtä suuri"
CNN, 9.8. 2015: Think Trump has a chance to snag GOP nomination? Analysis gives him just 1%
US, 8.11. 2016: ”Trump on parempi vaihtoehto” – Suomalaisasiantuntija: Hillary Clinton olisi täysin kädetön
Wikipedia: Mexico–United States barrier
SU, 10.11. 2016: Mäkelä: ”Suun soittaminen vieraan suurvallan päämiehelle ei ole Ylen asia – varsinkaan veronmaksajien rahoilla”
Se johtuu yksinomaan kaikkialle syövän tavoin levinneestä poliittisesta korrektiudesta, joka estää valtamediaa, poliitikoita ja heidän virallisia asiantuntijoita näkemästä, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat, koska tuon suvakkiporukan päässä on vain yksi ainoa totuus, jota ei saa mitenkään kyseenalaista edes heidän omien korvien välissä. Virallista mielipidettä edustavat tulevat saamaan jatkossakin itkupotkuraivareita.
HS, 10.11. 2016: Valtamedia haukkui yhtenä rintamana Trumpia ja katsoo nyt peiliin: Sieltä näkyy vääristynyt kuva, joka suututti monet ja ajaa journalistit perimmäisten kysymysten äärelle
- Jos valtamedia olisi käsitellyt USA:n pressaehdokkaita tasapuolisesti, niin Donald Trump olisi saanut äänivyöryn.
Laitan tähän jotain todella typerää ihan vaan malliksi
IS, 9.11. 2016: Jari Tervolta synkkä twiitti vaaleista: ”Putin voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit”
Twitter, Saska Saarikoski, 3.8. 2015: Donald Trump on pelle, joka saa republikaanien muut ehdokkaat näyttämään lähes täysijärkisiltä. Hänen mahdollisuutensa ovat tietysti 0,0 pros.
lauantai 23. tammikuuta 2016
Merkel suvakkeineen upotti Euroopan
MTV-kolumni, 27.1. 2016: Kolumni: Schengen pois päältä ja EU-joukot ulkorajoille
Al-blogi, Heikki Luodon suomennos, 24.1. 2016: Patrick Buchanan: Trumpin aave kummittelee Davosissa?
"... kansankiihottajat, muukalaisviha. Kuka oikeasti on syytettyjen penkillä? Kuka aiheutti tämän poliittisen legitimiteettikriisin, joka on temmannut länsimaat mukaansa?
Onko se Donald Trump, joka antaa äänen niille jotka uskovat tulleensa petetyiksi? Vai onko se eliitti joka petti heidät?"
liberaali VAPAA LIIKKUVUUS TUHOSI VAPAUDEN
Saksan Sosiaalidemokraattinen Puolue, SPD, 23.1. 2016:
Motto: „Genug ist genug, Integration hat Grenzen, der Norden ist voll!“
Mail online, 22.1. 2016: Germans must ban ALCOHOL if they want to prevent further sex attacks and help North Africans integrate, says Muslim group
Jostain syystä suvakit uskovat muslimeista vain hyvää. Suvakit eivät usko edes sitä, että islam uskontona on erittäin ekspansiivinen. Kun suvakeille on pari kymmentä vuotta siten sanottu, että islam on rauhanuskonto, niin näköjään se on sen jälkeen heille muutumatonta jumalansanaa, jota mikään ei voi kumota, joten siksi suvakit nimittävät rasisteiksi jokaista, joka tuo esille totuuksia islamista.
Eilen muslimit antoivat ymmärtää,että tuherrus loppuisi, jos vain saksalaiset lopettaisivat alkoholin juomisen. Alkuviikolla muslimit julistivat Saksassa, että he eivät enää harrastaisi taharrush gamaita, jos vain naiset pukeutuisivat säkkiin, eivätkä käyttäisi hajuvesiä: Breitbart, 19.1. 2016: Cologne Imam: Girls Were Raped Because They Were Half Naked And Wore Perfume. Mutta!
Muslimit eivät voi lopettaa islamin levittämistä ja muiden alistamista, koska muutoin he eivät olisi muslimeita. Koraanin mukaan islamia saa levittää millä tavoin tahansa, jopa tappamalla, jos joku ei halua uskoa. Muslimien vaatimukset tulevat jatkuvasti lisääntymään, sillä islam on kulttuuri, joka ei voi integroitua mihinkään.
Ibn Matti, 10.2. 2015: Mitä on islamisaatio? -- Nicolai Sennels blogissa:
Riikka Purra, 22.1. 2016: Erilaisuuden sietäminen, suvaitseminen ja vastustaminen
IS, 23.1. 2016: ”Suomessa et voi ostaa vaimoa” – Näin BBC raportoi suomalaisista tapakursseista turvapaikanhakijoille
16-year-old German girl Bibi Wilhailm blames Angela Merkel for flooding Germany with Muslims who terrorize, rape, and sexually assault children as young as 3 years old and women as old as 75; with Muslims who express deep hatred for Germans; with Muslims who make it dangerous for girls to go shopping alone; with Muslims who want to shove Islam down your throat; with Muslims who call women bitches and whores for wearing T-shirts.
US, 23.1. 2016: Angela Merkel syrjäytetään pakolla? – Nyt siitä puhutaan ääneen
Finnleaks, 23.1. 2016: Saksalaisten lakimiesten ryhmä nosti syytteen Merkeliä vastaan pakolaispolitiikan vuoksi
Koska Angela Merkel haluaa olla niin rohkea, ettei hänen tarvitse välittää mitään eurooppalaisista, niin eikö olisikin silloin parasta, että hänet siirretään Emma Watsonin kaveriksi Calaisin pakolaisleiriin?
The Independent, 22.1. 2016: Petition calling for Emma Watson to spend week in migrant camp to show refugees are 'feminists'
Suvakeille näytellyn islamilaisen käytöksen ja itse islamin opin välillä on huikea ristiriita, jonka voivat kuroa umpeen vain jakeiden kumoamisoppi (nashk; muslimi voi aina esittää koraanin alusta, jonkun lauseen suvakille ja julistaa, miten islam on rauhanuskonto) ja valehteluoppi (taqiyya), jonka mukaan muslimi saa valehdella, jos vain se jotenkin auttaa muslimia.
Esimerkiksi, islam kieltää kuvien ottamisen, mutta se on muslimeille sallittua, kun sillä edistetään islamin leviämistä: Lmgtfy: images haram in islam
Lmgtfy: Refugees pose for a selfie after arrived new shore
Wikipedia: Jakeiden kumoaminen -- nashk
Oppi Koraanin jakeiden kumoamisesta (نسخ, naskh) käsittää Koraanin sisältämien ristiriitaisten käskyjen keskinäistä suhdetta siten, että vanhemmat käskyt kumotaan uudemmalla tekstillä. Oppi perustuu käsitykseen, että Koraanin ei tarvitse olla joka kohdasta täydellisen ristiriidaton, sillä Allah voi aina muuttaa tai kumota, mitä hän muslimeille ilmoittaa
Monikulturismi: Tal-Taqiyya
Valehteleminen, teeskentely ja petollisuus vääräuskoisia kohtaan ovat erottamaton osa islamin oppia. Koraanin mukaan Allah “punoo parhaat juonet”, ja sunnassa on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka Muhammad määräsi käyttämään hyväksi valehtelua vastustajiensa surmaamiseksi. Muhammadilla oli tapana korostaa: “Sota on petosta.”
Muslimit raiskaavat, koska he yrittävät hillitä halujaan asettamalla muille vaatimuksia. Suvakit taasen vaativat, että muslimien vaatimuksiin pitää suostua, tai muutoin muslimit suuttuvat. Filosofia, uskonnonhistoria, psykologia ja muut ns. humanistiset oppiaineet eivät ole vielä saavuttanut muslimimaailmaa.
Haastattelussa Nicolai Sennels: Islamista, rikollisuudesta ja maahanmuutosta
Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”
Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt saman havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”
Tajukangas, 23.1. 2016: Malmössa vuonna 2015 ainakin 59 lapsiavioliittoa

"Islamisaatio on ilmiö, joka on ollut olemassa siitä asti, kun Muhammed eli 1400 vuotta sitten. Sana 'islamisaatio' on alunperin muslimien käyttämä termi kafireiden (vääräuskoisten) yhteiskuntien käännyttämisestä 'valaistuneeksi' (islamilaiseksi) yhteiskunnaksi."Suvakkipoliitikot ovat tuottaneet Eurooppaan miljoonittain muslimeja, joilla ei ole aikomustakaan muuttaa kulttuuriaan, vaan sekä poliitikot että muslimit vaativat uhkailemalla, pelottelulla ja terrorismilla länsimaita luoopumaan demokratiasta ja ihmisarvostaan.
Riikka Purra, 22.1. 2016: Erilaisuuden sietäminen, suvaitseminen ja vastustaminen
IS, 23.1. 2016: ”Suomessa et voi ostaa vaimoa” – Näin BBC raportoi suomalaisista tapakursseista turvapaikanhakijoille
16-year-old German girl Bibi Wilhailm blames Angela Merkel for flooding Germany with Muslims who terrorize, rape, and sexually assault children as young as 3 years old and women as old as 75; with Muslims who express deep hatred for Germans; with Muslims who make it dangerous for girls to go shopping alone; with Muslims who want to shove Islam down your throat; with Muslims who call women bitches and whores for wearing T-shirts.
US, 23.1. 2016: Angela Merkel syrjäytetään pakolla? – Nyt siitä puhutaan ääneen
Finnleaks, 23.1. 2016: Saksalaisten lakimiesten ryhmä nosti syytteen Merkeliä vastaan pakolaispolitiikan vuoksi
Koska Angela Merkel haluaa olla niin rohkea, ettei hänen tarvitse välittää mitään eurooppalaisista, niin eikö olisikin silloin parasta, että hänet siirretään Emma Watsonin kaveriksi Calaisin pakolaisleiriin?
The Independent, 22.1. 2016: Petition calling for Emma Watson to spend week in migrant camp to show refugees are 'feminists'
Suvakeille näytellyn islamilaisen käytöksen ja itse islamin opin välillä on huikea ristiriita, jonka voivat kuroa umpeen vain jakeiden kumoamisoppi (nashk; muslimi voi aina esittää koraanin alusta, jonkun lauseen suvakille ja julistaa, miten islam on rauhanuskonto) ja valehteluoppi (taqiyya), jonka mukaan muslimi saa valehdella, jos vain se jotenkin auttaa muslimia.
Esimerkiksi, islam kieltää kuvien ottamisen, mutta se on muslimeille sallittua, kun sillä edistetään islamin leviämistä: Lmgtfy: images haram in islam
Lmgtfy: Refugees pose for a selfie after arrived new shore
Wikipedia: Jakeiden kumoaminen -- nashk
Oppi Koraanin jakeiden kumoamisesta (نسخ, naskh) käsittää Koraanin sisältämien ristiriitaisten käskyjen keskinäistä suhdetta siten, että vanhemmat käskyt kumotaan uudemmalla tekstillä. Oppi perustuu käsitykseen, että Koraanin ei tarvitse olla joka kohdasta täydellisen ristiriidaton, sillä Allah voi aina muuttaa tai kumota, mitä hän muslimeille ilmoittaa
Monikulturismi: Tal-Taqiyya
Valehteleminen, teeskentely ja petollisuus vääräuskoisia kohtaan ovat erottamaton osa islamin oppia. Koraanin mukaan Allah “punoo parhaat juonet”, ja sunnassa on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka Muhammad määräsi käyttämään hyväksi valehtelua vastustajiensa surmaamiseksi. Muhammadilla oli tapana korostaa: “Sota on petosta.”
Muslimit raiskaavat, koska he yrittävät hillitä halujaan asettamalla muille vaatimuksia. Suvakit taasen vaativat, että muslimien vaatimuksiin pitää suostua, tai muutoin muslimit suuttuvat. Filosofia, uskonnonhistoria, psykologia ja muut ns. humanistiset oppiaineet eivät ole vielä saavuttanut muslimimaailmaa.
Haastattelussa Nicolai Sennels: Islamista, rikollisuudesta ja maahanmuutosta
Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”
Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt saman havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”
Tajukangas, 23.1. 2016: Malmössa vuonna 2015 ainakin 59 lapsiavioliittoa
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Kun Suomi tippui suoraan Keskiaikaan
Impivaara olisi voinut olla muslimien loistavaa tulevaisuutta:
Youtube, 10.1. 2016: "Disgusting, pork eating outsiders nobody would miss" - opinions of "integrated" migrants on Germans: While German children in German schools are forced to embrace (Muslim) multiculturalism, Muslim migrant students don’t even know what the word “integration” means, much less care.
Että semmonen on sitten tapahtunut: Suvaitsevaiset kiljuvat kuin teurassiat, jos joku edes vihjaa, että Impivaarassa arvot sentään olivat kohillaan. No. Nyt sitten suvaitsevaiset kaikessa vapaamielisessä suvaitsevaisuudessaan ovat päättäneet, että kyllä Keskiajalla sentään oli kaikki paremmin, kun siellä sai vapaasti polttaa kirjoja, jotka olivat oman uskomuksen vastaisia ja Keskiajalla muslimienkin toiminta oli ihan nykyaikaista.
Suvakeilla oli niin kiire palata Keskiaikaan, että he eivät edes huomanneet Impivaaran jääneen kauas tulevaisuuteen. Blogi, 7.1. 2016: Suvakkien ruususen uni jatkuu.
Finnleaks, 12.1. 2016: ”Älä herätä nukkuvaa Suvakkia – Hänellä on Unelma!”
Tajukangas, 12.1. 2016: Eilisen koulumurhan tekijä saa suvakkien sympatian
Ehdotan, että suvakit kiiruusti keräävät 1000 ja yksi nimeä, jotta suvakit voisivat estää Kansalliskirjastoa arkistoimasta suvakkien ideologian vastaisia sivuja, jotta tulevaisuuden imipivaaralaisilta historiantutkijoilta vedettäisiin matto jalkojen alta!
Neptunet, 19.4. 2014: Mikään ei häviä netistä – kaikki arkistoidaan
Wikipedia: Kansalliskirjaston verkkoarkisto
Koska todistetusti historia toistaa itseään, niin siitä tiedän, että muslimit tulevat säilömään nykyajan kielletyt sivut yli sen tulevan suuren vihan ajan, kuten muslimit tekivät antiikin ajattelijoiden teksteille, jotka muualta hävitettiin. Suvakkeja siis odottaa loistava Impivaaran aikakausi, jolloin kaikki korjataan jälleen kuntoon, jotta tulevaisuuden suvakit voivat taasen kaiken hajottaa, ...
US-blogi, 12.1. 2016: Kirjaroviot - vaaran merkki!
MV-lehti, 12.1. 2016: MV-lehti painostuksen kohteena
US, 11.1. 2016: MV-boikotti leviää – ”Valheilla rahastamisen on loputtava”
Sanden blogi, 13.1. 2016: MITÄ VITTUA?
Vaariaajatuksia, 13.1. 2016: Tietääkseni ei sananvapaus kuitenkaan kuulu vain mauttomille ja hajuttomille julkaisuille?
Blogi, 13.1. 2016: Miten poliitikoiden avoin vihapuhe saadaan kuriin
MV-lehti, 11.1. 2016: Sananvapautta vastaan kampanjoivan Hanna Huumosen unelma
MV-lehti, 12.1. 2016: Hysteria MV-lehden ympärillä muistuttaa aikaa, jolloin Rock and roll tuli Suomeen
PS. Tässä vaiheessa jokaisen olisi syytä tutustua Urantia kirjaan, missä kaikki tämä on ennustettu tapahtuvaksi, jos kansakunnan johtavat ovat ahneita, vallanhimoisia.... Siellä myös kerrotaan nuorisopullistumasta, joka on erittäin tuhoisaa mille tahansa kansakunnalle:
Kansalainen, 12.1. 2016: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä
KL, 26.1. 2016: Amerikkalaistutkijan väite: Pakolaiskriisi luo Eurooppaan miesongelman
Blogi, 29.11. 2015: Suvakit toistavat Kiinan yhteiskuntakokeilun
US-blogiX, 13.1. 2016: Miehet ilman naista – turvapaikanhakijamiehet lisäävät miesylijäämää
Kansalainen, 12.1. 2016: Gunnar Heinsohn: Luusereiden manner ja nuorisopullistuma
Samoin vaikkapa Baba Vangan ennustukset siitä, miten jo nyt on meneillään maailmansota ja ihmiskunta rypee kurjuudessa seuraavat 3000 vuotta. Liberaalien ja kaiken,maailman puunhalaajien seurauksena maailman henkinen tila on pudonnut rajusti kohti apinan leipäpuuta.
Tässä suvakeille malliksi yksi impivaaralainen, jota kehtaa kehua myös Keskiajalla
Youtube, 8.1. 2016: Hungarian Top Economist: CIVIL WAR IS COMING 2016. 01. 08
Youtube, 10.1. 2016: "Visions for 2050": Angela Merkel praises book predicting physical extinction of the German people

sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Haaste suvakkien ajattelulle
Foreign news, 22.1. 2016: MUSLIMS “ABOVE THE LAW OF THE LAND”?
Haastan suvakit näillä kahdella videolla. Molemmissa tarvitaan hieman enlanninkielen taitoa, joten pottunokkaisten suomalaisten ei tarvitse vaivautua semminkin, koska näiden videoiden asiat ovat jo teille selviä sen tähden, että teillä pelaa se ajatteluelin
Video 1. Pat Condel, 15.12. 2015: We Want The Truth
Video 2. Memri TV, 27.12. 2015: Egyptian TV Host Amr Adeeb: Nobody Is Fighting the Muslims, They Are Killing One Another
Rähmis, 13.1. 2016: Tukholman poliisin ohjeistus: Tuntomerkkejä ei saa kertoa
11.1. 2016: Valtamedia säästää sinut ikäviltä uutisilta
P. Tajukangas: ”Mona Walter: Ruotsi on paras maa islamisoitua”
HU, 10.1. 2016: "Jos hyväksytte pakolaiset, miksi ette Suomessa tutkintonsa suorittaneita?"
Rotanloukku: Jussi Halla-aho & The truth of greens
When Golda Meir was Prime Minister of Israel, she was asked to place a curfew on women to end a series of rapes. However, she refused, saying: "But it is the men who are attacking the women. If there is to be a curfew, let the men stay at home."

keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Maltillisia muslimeja maailmalta
Vihdoinkin löysin videon, joka todistaa, että kaikki koraania noudattavat muslimit ovat maltillisia. (Ne, jotka eivät noudata koraania, eivät tietystikään voi olla muslimeja, suom.huom.) Tämä on erittäin hyvä uutinen niille medioille, joiden mielestä maahanmuuttokriitikot ovat rasisteja.
Alkaa kohdasta t=137 sekuntia. Tässä linkki siihen kohtaan
Oheislukemistoa:
Eero P, 16.9. 2015: Kolmen kriisin kombinaatio 2

tiistai 24. kesäkuuta 2014
Suomalainen kivilinna
Joopa joo. Olen juuri julkaissut koostevideon Kivilinnassa otetuilta videoilta.
Youtube, 24.6. 2014: Pasilan kivilinnan videokollaasi, osa 1
Kivilinnan historiaa kerrotaan myös osoitteessa: Pasilan kivilinna

Tunnisteet:
stone castle,
video
lauantai 1. maaliskuuta 2014
Koskaan et muuttua saa
En varmaankaan ole yksi ja ainut, joka on kummastellut, miksi nykyisin ei enää pystytä luomaan lauluja, joissa on se jokin. ( päivitys: IS, 29.12. 2015: Danny sivaltaa rap-musiikkia – ”Oma sukupolveni antaa arvoa hyvälle melodialle” )
Ajattelen puutoksen johtuvan siitä, että nykyisin elämä on erittäin helppoa. Laulun tekijän on oltava kypsä ihmisenä, eikä lapsi voi kypsyä ihmiseksi, jos hänen ei tarvitse ponnistella elämässään, eikä siten tarvitse ajatella olemisen ja elämän perusasioita.
Entisaikaan suomalaiset tiesivät, miten hauras ihminen ja elämä on. Kuolemaa ei piiloteltu. Kärsimys oli kaikkia lähellä ja kosketti monia. Kova elämä sai ihmiset tekemään asiat hyvin. Jos resurssit ovat vähäiset, mutta viisautta riittävästi, niin asia pitää saada kerrasta kuntoon.
Minustakin on äärimmäisen häpeällistä edes ajatella, että jonkun pitäisi korjailla mun tekemiä juttuja. Jokainen ihminen on luotu luovaksi, eikä ole mitään elämää siinä, että ihminen kuluttaa ainutkertaisen elinaikansa asioiden korjailuun. Kenenkään ei pitäisi olla hometalojen korjaaja.
Vanhaan hyvään aikaan ei olisi ollut mitään mieltä tehdä hometaloja,
- koska Impivaaran Suomesta puuttui talojen korjaajat;
meillä oli vain talonrakentajia, joiden käden jälkiä ei kenenkään tarvinnut korjailla. Tietysti silloin ei ollut tekniikan ihmeitä, mutta ihmiset tekivät parhaansa niillä tarpeilla ja välineillä, joita heillä sattui olemaan. Nykyisin meillä ei enää ole talonrakentajia, mutta onpahan valtava lauma talonkorjaajia, jotka eivät edes tule toimeen ilman sossupummailua, ja silti he eivät pysty korjaamaan mitään, vaikka heillä on pelit ja vehkeet.
Vanhan hyvän ajan elämä karaisi ihmiset ja sai heidät kasvamaan henkisesti hyvin pitkiksi. Tämä ei koskenut ainoastaan suomalaisia, vaan kautta maailman 1900-luvun alkupuolelta aina 1970-luvulla saakka luotiin tavaton määrä kauneutta. Sen jälkeen ihmiset alkoivat tuhoamaan kaikkea sitä hyvää, jonka kehittämiseen ihmiskunnalta oli kulunut miljoona vuotta; Kaupunkien kauneimpia rakennuksia alettiin tuhoamaan samaan aikaan, kun musiikin tekijöiksi, poliitikoiksi ja arkkitehdeiksi tuli ihmisiä, joilta puuttui lähes täysin elämän kokemukset.
Studio 55, 25.10. 2013: Nämä upeat rakennukset purettiin – katso kuvat
Kotiliesi, 30.1. 2008: Antti Manninen: Puretut talot
Google, kuvahaku: Puretut talot helsinki
Hyvinvointiyhteiskunnan purku on sitä samaa tuhoamisvimmaa, jolla hävitettiin kauniit rakennukset, ja jolla ei saa aikaan mitään melodista sävelmääkään, puhumattakaan laulun sanoista, joissa olisi jotakin syvällistä.
Tässä on oma listani, mitä tarkoitan,
kun sanon, että nykyisin tällaisia ei enää osata eikä pystytä tekemään.
Matti ja Teppo - Jos Olet Onnellinen
Jouko ja Kosti - Muisto Vain Jää
Carola Standertskjöld - Rakkauden jälkeen
Markku Aro - Käyn uudelleen eiliseen
Kuljen taas kotiinpäin - Tapani Kansa
Koskaan et muuttua saa - Pasi Kaunisto
Kaiken kauniin rinnalla - Jari Lappalainen
Sade - Markku Suominen
Markus (Markku Tranberg) - Viimeinen kevät
Markus (Markku Tranberg) - Jos vielä oot vapaa.
Juhani Markola - Rakkauden aamu
Tapio Heinonen - Eilen kun mä tiennyt en
Berit (Tuula Etola) - Suvijenkka
Fredi - Milloinkaan en löydä samanlaista
Anjushka - En itke kuitenkaan
Fredi - Se päivä tulee kerran +Lyrics
Arto Sotavalta - Paivat Kuin Unta
Kari Rydman - Niin kaunis on maa
Henry Theel - Hiljaa soivat balalaikat
Rantamökissä - Henry Theel
Mauno Kuusisto - Kertokaa Se Hänelle
Aikamiehet - Iltatuulen viesti
Reijo Taipale - Satumaa
Kake Randelin - Kielletyt tunteet
Fredi - Pieni Nukke
Esko Rahkonen - Kotiseutu pohjolassa
Jouko ja Kosti - Sisäinen kauneus
Orvokkeja äidille - Henry Theel
Tapio Heinonen - Solenzara
Mauno Kuusisto - Linnut (Lokki)
Tarja Ylitalo - Syys surumielinen
Tuire Lehtomäki - Käyn tyhjää rantaa
Syysillan tuuli - Henry Theel
Topi Sorsakoski - Olet kaikki
Robin (Esa Simonen) - Prinsessa
Olavi Virta - Yö kerran unhoa annoit
Tapio Rautavaara - Tuopin jäljet
Tapio Rautavaara - Yölinjalla
Laila Kinnunen - Muistojen Bulevardi
Irina Milan - Missä olit silloin
Markku Aro - Talven Yli
Seija Simola - Kun Aika On
Lasse Mårtenson - Nousevan auringon talo
Anki Lindqvist - Ne kesäyöt
Jamppa Tuominen - Aamu toi ilta vei
Eija Sinikka - Kanssasi sun
Anneli Sari - Liian nuori rakkauteen
Juha Eirto - Venezuela
Laila Halme - Tuuli viedä saa (Crying in the wind)
Jorma Ikävalko - Kenen syy
Ievan polkka - Jorma Ikavalko
Suomessa syntyisi laulun tekijöitä vasta sitten, jos vaikka Alvar Aallon hökkeli Katajanokalta purettaisiin ja siihen paikalla rakennettaisiin uudestaan se kaunis talo, joka siitä hävitettiin. Sellainen kauneuden teko saisi aikaan, että monet ihmiset alkaisivat itse ajattelemaan elämän perusasioita ja siltä perustalta syntyisi uusia luomiskykyisiä ihmisiä, joille vain itsensä ylittäminen olisi kyllin hyvää.
Rumien ja sairaiden rakennusten rakentaminen ja niiden jatkuva korjailu ei saa ihmisissä aikaan mitään hyvää. Nykyinen hoilottajasukupolvi on sitä polvea, joka on ikänsä asunut sairaissa kerrostaloissa. Homeisissa ja meluisissa kerrostalossa asuminen saa ihmiset tuskan valtaan ja se näkyy esimerkiksi siinä, että ihmiset vaativat itselleen tuskaisia festareita, joissa he saavat kailottaa miljuunasti kauheammin kuin itkijänaiset Kalevalassa.
PS. Vanhemmiten ihminen kuulemma viisastuu. Vanhemmiten ihminen tykkää melodisista sävelmistä. Eräs viisauden tunnusmerkki on siinä, että ihminen ei erityisemmin pidä metelistä, kailotuksesta ja saastaisuudesta.
Jos siis ihmisen havaitaan mieluummin kuuntelevan kultaisen ajan lauluja, niin se ei suinkaan ole merkki vanhuuden höperyydestä, vaan viisaudesta. Olisihan se vallan höperöä sanoa jostakin ikääntyneestä, että hänellä on sitä elämän kokemusta -- mutta sitten halventaa sellaisen kokeneen ihmisen musiikkiamakua.
Onnellinen on sellainen ihminen, joka on kokemuksiensa kautta saanut viisautta jo nuoruudessaan, jolloin hän voi jättää metelin omaan arvoonsa...
Helppo elämä saa aikaan sutta sekundaa; yhteiskunnan kaikilla alueilla.
Se on se helppo elämä, joka antaa poliitikoille valtuudet tuhota kaikki se, minkä edelliset sukupolvet ovat työllään saaneet aikaan. Helppo elämä ei voi tuottaa edes sointuvaa musiikkia, vaan se saa aikaan vain meteliä. Helppo elämä saa aikaan tunteen, että tässä työskennellään kovasti, kun poliitikko rustaa vekseleitä etelän vetelile tai kun jätkät kirkuu lavalla kuin syötävät.

maanantai 14. tammikuuta 2013
Mopo Skootteri retki video
Vuoden 2012 heinä-elokuun vaihteessa tein noin 1200 kilometrin moposkootteri retken Helsingistä Hämeeseen ja takaisin. Olin muutamaa viikkoa aiemmin hankkinut skootterin, Solifer Black Star 49cc, jonka lisäksi hankin action kameran, Opticam HDMax Extreme 1080p.
Kameran kiinnitys mopoon ilman fyysistä vakautuslaitetta ei ollut onnistunut idea, jonka huomasin välittömästi, kun ensi kerran pyöritin niitä koneella. Ajoin siis Tampereen Motonettiin, josta ostin liimattavaa tarrakiinnikettä ja kumilankakiinnikkeen. Tarraa kypärään ja kameran pohjaan, ja kumilanka kameran yli kypärän reunoihin kiinni. Tämäkään ratkaisu ei tuottanut kovin vakaata kuvaa, mutta sai kelvata näin ensi alkuun.
Kyseinen yhdistelmä tuotti jotain 40 tuntia videota, jonka sain vasta äskettäin mentyä läpi ja laitettua Youtubeen. Tein videoihin ohjelmallisen vakautuksen VirtualDub- videon muokkaus-ohjelmalla, johon latasin DeShaker-filtterin.
Kyseinen videon muokkain ei kuitenkaan hyväksy kuin .avi-muotoisia videoita, joten .mp4 ja .mov videoiden saaminen pyörimään siinä vaati ensiksi muutaman kikan, jotka löytyi netistä.
Tässäpä muutama tuotos:
Pysähdyin lähes jokaisen sillan kohdalla ja videoin niitä. Tässä muutama niistä
1. Watery compilation 2012
Tässä videon vakautuksesta tekemäni video:
2. Videon vakautus
Koska olen aina tykännyt metsistä, niin enhän voinut olla ajelematta myös skootterilla metsäteillä. Tässä muutamia pätkiä niistä. Valitettavasti tämä ei ole mitään extremeä, johtuen siitä, että kyseisellä skootterilla ei päässyt kuin max 60 km/h. Maantie-videoissa yleensä vauhti on n. 50 km/h. Vähän kyllä lopulta melkein harmitti, että kaikki meni ohi, niin mop...
3. Finn-Forest Round, Scooter riding
Kesä 2012 oli hyvin sateinen. Tässä videota silloin, kun ei satanut ja kaikki oli lähes niin kuin olin edeltä kuvitellutkin moporetkeni olevan.
4. Mopo-Skootterilla sinne jonnekin
Viimeisin video pyrkii näyttämään, miltä skootterilla ajo tuntuu isojen autojen vierellä. Havaitsin sen kummallisen asian, miten monet pienet tiet olivat reunoiltaan paljon leveämpiä kuin pikatiet, kuten Kolmostie.
Esimerkiksi Hämeenlinnasta Pälkäneelle menevän tien piennarreunat ovat yli metrin levyiset ja asvaltti ehjää, kuten taasen Kolmostien reunus oli muutamasta sentistä vain puoleen metriin ja sekin oli kavennettu tekemällä valkoisen viivan ulkopuolelle monin paikoin tärinäraidat, jossa ajoa vielä vaikeutti asvaltin halkeamat ja reiät. Silti, missään vaiheessa ei ollut pelkoa, vaikka rekat joskus laittoivatkin keskittymiskykyni lujille, mutta se on vain hyväksi sille.
5. Mopo Skootteri-bypassing compilation 2012
Täältä löytyy vielä still-kuvia kyseiseltä retkeltä: Maisemia 2012
Blogi, 5.elosta, 2012: Moporetki Suomeen

maanantai 7. joulukuuta 2009
Economical hummer
Aamuisen kivilinnan tutkinnan seurauksena ajettiin aina Viikkiin asti, josta löytyi tuollainen risu hummer. Kätevä peli; äänetkin mahtipontiset:
Tunnisteet:
video
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)