Suomalaiset selvittivät kiitettävin arvosanoin omassa keskuudessaan ja suvaitsevaisten antaumuksellisella avustuksella, mikä on suomalaisten ja tietyn maahanmuuttajajengin välinen perustavanlaatuinen ero arvoissa, jota järkevä ihminen ei voi olla huomaamatta.
Kun kristityt puhuvat, mitä tehdä homoille, niin ratkaisuna on heidän eheyttämisensä. Mutta muslimeilla on paljon yksinkertaisempi suhde homoihin, eikä islamissa tarvitse lainkaan miettiä, että pitäisikö homoihin suhtautua ihmisinä.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2018
lauantai 9. kesäkuuta 2018
Ruotsin kieliset ovat kielirasisteja
Ruotsinkieli on lingvistisesti sairas;
IL, 8.6. 2018: Suomenkielinen nimi oli liikaa Maarianhaminan Kotipizzan ovessa - ”Eräs nainen kysyi miksi tässä lukee Kotipizza, miksei se ole Hempizza”.
IL, 9.6. 2018: IL-reportaasi paljastaa suomenkielisten karun arjen Ahvenanmaalla: Haukkumista, kiusaamista ja syrjintää - ”Totuus on se, että kaikista maailman kielistä suomi on vihatuin”.
Demokraatti, 21.9. 2017: Suomen kieli koki takaiskun Pohjoismaiden neuvostossa – ”Ahvenanmaan edustajan äänen ratkaistaessa”.
IL, 15.6. 2018: Jysk painatti Ahvenanmaalle mainoksia, joissa oli ruotsin lisäksi suomea - koko kampanja jouduttiin perumaan: ”Hyvin kalliiksi tuli”.
Outoa, että suomalaisia ei häiritse ruotsin kielestä suomen kieleen tulleet sanat? Luulen, että kantasuomalaisilla on parempi käsitesuoja aivoille kuin suomenruotsalaisilla ja muilla suvaitsevaisilla, jotka ovat ammattilaisia herneen nenään työntäjiä.
Tuokin herne olisi ollut tarpeellisempi mullassa kuin nenässä, jos vain ihmisille kerrottaisiin, että
Suomen kieli on maailman paras yleiskieli. Suomalaiset ovat jo kieleltään tasa-arvoisia, jota ei voida sanoa ainakaan ruotsin kielestä: Kieleen integroitu tasa-arvo.
Suomen kielen kielioppi säilyy puhtaana, vaikka kieleemme on muuttanut kymmeniä tuhansia sanoja toisilta kielialueilta.
Suomenruotsalaiset haluavat pitää kielensä vitivalkoisena, joka on sama asia, jos kantasuomalaiset naisivat vain keskenään, jolloin suomenruotsalaiset syyttäisivät meitä suomalaisia rasisteiksi. Tästä päästiinkin varsinaiseen tämän päivän epistolaan:
B, 1.2. 2011: Looginen suomen kieli.
B, 25.8. 2017: Ahvenanmaa kehitysavun kohteena.

Esitän totuuna, että ruotsin kieli yhdessä muiden sukupuolitettujen kielien kanssa on sisäisesti rappeutunut, koska sukupuolitettuja kieliä puhuvat eivät hyväksy kieleensä mitään uutta sanaa suomenkielestä.Suvaitsevaiset kertovat totuutena, että suomalaiset ovat sisäsiittoisia, ja siksi maailman suvaitsevaiset ruotsinkielisten kallonmittaajien säestämänä haluavat tuhota suomalaisuuden ja hävittää maailmasta suomalaisen rotuaineksen.
Ruotsalaiset inhovat suomen kieltä yhtä paljon, mitä muslimit inhoavat suomalaisuutta. Suomenruotsalaiset haluavat samalla fanaattisuudella pitää kielensä puhtaana miten muslimit haluavat säilyttää islamin puhdasoppisuuden.Suomenruotsalaiset ovat kielten maailmassa samaa, mitä islam on uskontojen joukossa. Molemmat haluavat säilyttää itsensä puhtaana, mutta vaativat samalla suomalaisia sopeutumaan ja syyttävät suomalaisia rasisteiksi, kun suomalaiset haluaisivat ruotsinkielisten ja muslimien sopeutuvan suomalaisuuteen.
Ja kuten suvaitsevaiset eivät havaitse muslimien rasistisuutta suomalaisia kohtaan, niin samoin suvaitsevaiset eivät tajua suomenruotsalaisten olevan kielirasisteja kieltäessään suomalaisten sanojan maahanmuuton ruotsin kielisille alueille.
B, 1.2. 2011: Looginen suomen kieli.
B, 25.8. 2017: Ahvenanmaa kehitysavun kohteena.
torstai 7. kesäkuuta 2018
Suomen kieli on paras yleiskieli
HS, 20.9. 2019: Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia.
Mitä on sanottava sellaisen ihmisen kognitiokyvyistä, joka tarvitsee ihmisten luokitteluun sukupuolitettua kieltä? Kyllä ihmisen älykkyyttä voisi mitata silläkin, miten hyvin hän pystyy luokittelemaan ihmisiä sukupuolineutraalilla kielellä, kuten suomen kielellä.
Ja silti huomaan suurimman osan ihmisistä olevan niin saamerin typeriä, että he vastustavat vaikkapa ruotsalaisten pyrkimyksiä poistaa kielestään sukupuolipronominit. Voiko mikään olla typerämpää kuin vastustaa kielen neutraaliutta?
Ovatko ihmiset todella niin typeriä, että he eivät pysty luomaan neutraalilla kielellä omia kupliaan, vaan vaativat, että heidän pitää elää koko typerä elämänsä kielellisessä kuplassaan.
Ihanko se on mahdotonta alistaa naisia ja luoda naisia alistavia uskontoja, jos jo kielessä naiset ja miehet eivät ole omissa kuplissaan?
Tiesittekö, että Suomalaiset oppivat alistamaan naisia vasta sitten, kun suomalaisille opetettiin beduiinikielten uskomuksia, jotka ovat syntyneet niiden kielten rakenteesta? Suomen kielellä on mahdotonta luoda naisia alistavia uskomuksia.
Sitä vastoin esimerkiksi ruotsin kielellä pystyttiin helposti mittailemaan suomalaisten kalloja, joka on kiistaton todiste siitä, että ruotsin kieli pitäisi nopeasti päivittää sivistyskieleksi, eli suomeksi. Ruotsin kielen alkeellisuus todistettiin jo siinäkin, että Ruotsin vallan aikaan suomalaisia naisia alettiin pitää noitina. Mahdotonta on ajatella, että suomalaiset olisivat itse keskuudessaan keksineet, että naiset ovat noitia? Kyllä tuollaiseen barbaarisuuteen tarvitaan aina jokin sellainen kieli, joka pitää ihmisiä rakenteellisesti omissa kuplissaan.
Yleispätevä kulttuuri vaatii puhutun kielen neutraaliutta.
Suomalaisuus oli alkujaan pelkkää ihmisyyttä, mutta se muuttui kulttuurisuudeksi, kun maahan tunkeutui ihmisiä, jotka luulivat suomalaisten olevan barbaareja, koska he eivät jo kielellään erotelleet ihmisiä eri sukupuoliksi, vaan suomalaiset tajusivat lauseiden asiayhteyksistä, ketä kulloinkin tarkoitettiin.

Se vaatii suurenmoista älykkyyttä luokitella ihmisiä sukupuolineutraalilla kielellä. Siinä ei ole mitään älyä, kun pitää naisia ja miehiä omissa kuplissaan vain siksi, että kielen rakenne niin sanoo. Ei ihme, että suomalaiset pärjäsivät vallan mainiosti ennen kuin tänne saapui sukupuolitettujen kielten invaasio.Jos minunkin äidinkieli olisi ruotsi tai arabia, niin totta hemmetissä minun ei tarvitsisi edes ajatella, kun voisin jo pelkällä hiekkaihmisten äidinkielellä luokitella ihmisiä ymmärtämättä lainkaan, että luokittelen ihmisiä vain siksi, koska kieli niin määrää.
Ja silti huomaan suurimman osan ihmisistä olevan niin saamerin typeriä, että he vastustavat vaikkapa ruotsalaisten pyrkimyksiä poistaa kielestään sukupuolipronominit. Voiko mikään olla typerämpää kuin vastustaa kielen neutraaliutta?
Ovatko ihmiset todella niin typeriä, että he eivät pysty luomaan neutraalilla kielellä omia kupliaan, vaan vaativat, että heidän pitää elää koko typerä elämänsä kielellisessä kuplassaan.
Ihanko se on mahdotonta alistaa naisia ja luoda naisia alistavia uskontoja, jos jo kielessä naiset ja miehet eivät ole omissa kuplissaan?
Tiesittekö, että Suomalaiset oppivat alistamaan naisia vasta sitten, kun suomalaisille opetettiin beduiinikielten uskomuksia, jotka ovat syntyneet niiden kielten rakenteesta? Suomen kielellä on mahdotonta luoda naisia alistavia uskomuksia.
Sitä vastoin esimerkiksi ruotsin kielellä pystyttiin helposti mittailemaan suomalaisten kalloja, joka on kiistaton todiste siitä, että ruotsin kieli pitäisi nopeasti päivittää sivistyskieleksi, eli suomeksi. Ruotsin kielen alkeellisuus todistettiin jo siinäkin, että Ruotsin vallan aikaan suomalaisia naisia alettiin pitää noitina. Mahdotonta on ajatella, että suomalaiset olisivat itse keskuudessaan keksineet, että naiset ovat noitia? Kyllä tuollaiseen barbaarisuuteen tarvitaan aina jokin sellainen kieli, joka pitää ihmisiä rakenteellisesti omissa kuplissaan.
Yleispätevä kulttuuri vaatii puhutun kielen neutraaliutta.
Suomalaisuus oli alkujaan pelkkää ihmisyyttä, mutta se muuttui kulttuurisuudeksi, kun maahan tunkeutui ihmisiä, jotka luulivat suomalaisten olevan barbaareja, koska he eivät jo kielellään erotelleet ihmisiä eri sukupuoliksi, vaan suomalaiset tajusivat lauseiden asiayhteyksistä, ketä kulloinkin tarkoitettiin.
Se vaatii suurenmoista sensitiivisyyttä ymmärtää jo lauseiden käsitteistä, puhutaankin tapillisista vaiko reiällisistä ihmisistä. Kuten huomataan, niin sukupuolitetut kielet eivät vaadi ihmisen ymmärrykseltä paljoakaan.Impivaaralaista suomalaisuutta pitäisi mainostaa yleiskulttuurina, joka sopisi kaikille. Olisihan se tyhmyyden riemuvoitto, jos kukaan ei voisi ajatella yleispätevän kulttuurin vaativan sukupuoletonta kieltä. Jo siinä on typeryys kliimaksissa, jos ihminen ei pysty ajattelemaan yleiskulttuuria, joka antaisi ihmisille käsitteellisen vapauden luokitella ihmiset, kun nykyään suurin osa maailman kielistä pakottaa ihmiset ajattelemattomasti luokittelemaan ihmiset. Opi joku ulkomaan kieli, niin et voi mitään muuta kuin pitää ihmisiä omissa kuplissaan, koska kieli niin määrää.
Miksi valkoiset pakenevat pakolaisia?
MTV, 3.6. 2018: Saksalaiset pakenevat pakolaisia Unkariin – "Täällä kukaan ei tule ahdistelemaan".
Miksi?
- Niinpä. Sitä voisivat kysyä myös ne, jotka näkevät joka puolella rasismia, uskonrauhanrikollisia, antifeminismiä ja kaikkea muuta, mitä nyt hörhöt pystyvät ikinä tuottamaan. Tässä linkki, josta voitte lukea monta syytä, miksi tolkun saksalaiset haluavat lapsilleen sitä hyvää, jota he joutuvat hakemaan toisesta maasta:
A.Salehzadeh, 7.6. 2018: Suomen opetushallitus kunnioittaa sharialakia, mutta ei lasten oikeuksia.
Peukutettava versio:
IL, 7.6. 2018: Suomen opetushallitus kunnioittaa sharialakia, mutta ei lasten oikeuksia.
Vielä tänään suomalaiset pitävät verokarhua pelottavanpana kuin pakolaisia, mutta tilanne tulee muuttumaan hyvin nopeasti. Ei kestä kuin muutama vuosi, niin myös tolkun suomalaiset huomaavat Venäjän olevan ihanteellisempi (turvallisempi, suom. huom) maa kuin Suomi, josta on hartiavoimin valtiovaltaa erityisen härkisti käyttäen tehty monikulttuurista maata, missä suomalaisuudesta on tehty kirosana. B, 7.6. 2018: Ei nimi valtiota pahenna.
Euroopasta tulee pahempi paikka kuin Afrikasta.

Mielenpahoittaja on katoava ammatti
Kukaan ei voi loukkaantua enää sen jälkeen, kun netissä ei enää voi julkaista mielipiteitä, vaan kaikki siellä oleva on totista totta.
Eero Paloheimo, 9.6. 2018: Oikeusmurha.
Ammattiloukkaantujien pitäisi jo nyt vakavasti harkita ammatinvaihtoa.
Tulevaisuudessa mielensäpahoittaminen on yhtä paheksuttavaa kuin oma mielipide.
Kun kaikenlainen rasismi, vihapuhe, antifeminismi ja homoilu on saatu kitkettyä, niin sen jälkeen ihmiset saavat vapaasti vihastua jokaiseen, joka siitä huolimatta esittää mielensäpahoittajaa.
B, 7.6. 2018: Ei nimi valtiota pahenna.

Ei nimi valtiota pahenna
On nähty, miten ihmiset haluavat olla valtionsa nimen mittaisia. Kun yksi porukka halusi luoda islamilaisen valtion, niin siinä porukassa tajuttiin, että sillä valtiolla pitää olla islamilainen nimi -Isis-, jotta sen kansalaiset toimisivat valtionsa nimen mukaan.- Ja niin toden totta tapahtui. Kymmenen pistettä siitä nimen valinnasta sille porukalle.
T.Vihavainen, 7.6. 2018: Sana on sitten vapaa.
T.Vihavainen, 6.6. 2018: Algoritmien pahuus.
Suomimedia, 7.6. 2018: Kirja: Poliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa.
IS, 7.6. 2018: Ay-johtaja Riku Aallon palkkio nousemassa 131% – Hävettääkö?
HS, 31.3. 2014: Keskon pääjohtaja saa 5,5 miljoonaa euron lisäeläkkeen.
Oikeamedia, 7.6. 2018: Suvaitsevaisen ihana maailma.
T.Vihavainen, 4.6. 2018: Pikkuveljet valvovat.
Nimen mukaan toimiminen on ihmisen luonnolle ominaista, joka nähdä kaikkialta, mutta selvimmin juuri poliittisista liikkeistä. Konservatiivisen puolueen uskovaisten on mahdotonta toimia sosiaalidemokraattisella tavalla, ja päin vastoin. Kokoomukseen haluavat liittyä vain he, jotka katsovat olevansa kunniaksi Kokoomus-aatteelle, jota ei voi käsittää muut kuin ahneet. Ja sama pätee erityisesti kommunistisiin puolueisiin, missä kiihkoillaan, että puolueen jäsenet toimisivat ylitäydellisesti puolueen nimen eteen. Keskustalaiset haluavat tasapainoilla narsistisuuden ja kommunismin välillä onnistuen hyvin usein virroittamaan kommuunien rahat narsistiseen elämäntapaansa.
Yleisesti ottaen kaikki ideologiat ja uskonnot ovat nimeltään merkityksettömiä, jolloin niihin uskovat elävät merkityksetöntä elämää omissa kuplissaan.
Kun tuota nimen valtaa ihmisen käytökseen miettii, ja kun siihen miettimiseen koplataan ripaus järkeä, niin se johdattaa ihmisen ajattelun sellaiselle polulle, jota harva on kulkenut. Entäpä, jos valtioin nimeksi laitettaisiin vaikkapa Valistus, jolloin Valistus-valtion kansalaiset eivät enää saisi tressiä siitä, että heidän pitäisi olla sivistyneitä, vaan se olisi heille oikeus.
YLE, 11.6. 2018: Jari Ehrnroothin kolumni: Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän.
Toiseksi tulee tärkeämpi seikka, eli se, että Valistus-nimisen valtion kansalaiset kilpailisivat siitä, kuka heistä on valistunein, jolloin kukaan ei voisi ruveta kommunistiksi, muslimiksi, konservatiiviksi, uskovaiseksi, sosiaalidemokraatiksi, tai olla jollain muulla tavalla hörhö.
Ihminen voi olla valistunut vain älykkäänä, ja jokainen älykäs ymmärtää, että se olisi älyllinen itsemurha uskoa johonkin ideologiaa tai aatteeseen, laittaa aivonsa yhteen koriin.
Ihmiskunta tyhmenee siksi, että ihmisten oletetaan olevan jonkin ideologian uskovaisia, jolloin nuo ihmiset eivät pysty käsittämään, mitä on olla valistunut ihminen.
B, 9.2. 2015: Ihmiskunnan tyhmyyskasvu demokratian syy.

Nykyään liberalisteilla ja muilla suvaitsevaisilla on muotia kysellä, mitä se suomalaisuus sitten on. Koska suomalaisuutta ei ole helppoa määritellä, niin siksi älyllisesti laiskat ovat päätelleet, ettei suomalaisuudesta tarvitse edes välittää, vaan tärkeintä on tuottaa maahan sellaista porukkaa, joka toimii hyvin määritellysti, jolloin nuo hörhöt pystyvät huomaamaan, että Suomessa on sellaisia kulttuureja, joiden uskovaisilta ei koskaan tarvitse kysellä, mitä se tai tuo kehitysmaalaisuus on.Kun valtiolla olisi merkityksellinen nimi, niin silloin ihminen ei voisi väittää, että sen valtiollisuutta ja kulttuuria ei voida määritellä, jolloin monikulttuurisuususkovaisilta vietäisiin olemassaolon oikeutus pelkästään sillä, että valtio olisi nimeään myöten merkityksellinen. Tämä ensinnä.
Toiseksi tulee tärkeämpi seikka, eli se, että Valistus-nimisen valtion kansalaiset kilpailisivat siitä, kuka heistä on valistunein, jolloin kukaan ei voisi ruveta kommunistiksi, muslimiksi, konservatiiviksi, uskovaiseksi, sosiaalidemokraatiksi, tai olla jollain muulla tavalla hörhö.
Ihminen voi olla valistunut vain älykkäänä, ja jokainen älykäs ymmärtää, että se olisi älyllinen itsemurha uskoa johonkin ideologiaa tai aatteeseen, laittaa aivonsa yhteen koriin.
Ihmiskunta tyhmenee siksi, että ihmisten oletetaan olevan jonkin ideologian uskovaisia, jolloin nuo ihmiset eivät pysty käsittämään, mitä on olla valistunut ihminen.
B, 9.2. 2015: Ihmiskunnan tyhmyyskasvu demokratian syy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)