Näytetään tekstit, joissa on tunniste perillinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perillinen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. helmikuuta 2017

Ideologinen lauma seuraa kuolleita johtajiaan

Esipuhe
Ihmisyhteisöjen talousopit, uskonnot ja hallintosysteemit saavat arvovaltaisuuden ideaalisesta maailmasta, mihin alkukantainen ihminen on säilönyt ihmiskunnan ensimmäiset idealisoinnit. Kantaihmisen ideat ovat nykyihmiselle arkkityyppejä. Mielikuvituksensa avulla ihminen pystyy luomaan yhdestäkin ideasta valtavan monimuotoisuuden. Monet uskovat, että kapitalismilla, sosialismilla tai kommunismilla ei ole mitään yhteistä, mutta tarvitaan vain loogista järkeilyä, kun huomataan, että kaikki uskonnot, ideologiat ja talousopit ovat yhden saman idean (idealisoituneen laumahierarkian) eri muunnoksia.

Ihminen on eläimen perillinen
Ihmisen kehon jäsennys ja kehon funktionaalisuus eivät ole ainoat asiat, jotka ovat periytyneet nykyihmiselle hänen eläinmenneisyydestään. Myös ihmisen mieli ja sille vähitellen aikojen kuluessa rakentunut käsitteellisyys perustuu kaikilta osiltaan eläimellisyyteen. Ei ihminen ole voinut vetää mitään ideologiaa tyhjästä, vaan kaikki opit ja uskomukset nousevat ihmisen eläinmenneisyydestä.

Miljoonia vuosia sitten esi-ihmiset käyttäytyivät paljolti samoin kuin nykyiset apinat. Oli alapään nuuhkimista, kurkun pään murahduksia ja kiljumista ja rintaan paukuttelua, joilla ihmisen esi-ihmiset pyrkivät osoittamaan kuka on kuka, ja miten muiden pitää olla suhteessa lauman johtajiin.

Hierarkia on Voiman päätuote
Hierarkia on kädellisten maailmassa sääntö. Hierarkiaan kuuluu, että joku on kaikkein ylimpänä, ja lauman muiden jäsenten kaikki toiminta tähtää siihen, että hiearkiassa säilyy huippu, koska hierarkia ilman huippua olisi joko anarkiaa tai autokratiaa.
Laumojen hiearkian primaarinen funktio on siinä, että huipulle alisteisten otuksen korkein elämäntehtävä on pitää huippu tyytyväisenä. Jos lauman johtaja ei ollut tyyytyväinen tilaansa, niin johtajauros vaatii välittömästi jonkin uhrin laumaltaan, jotta johtaja ei menettäisi kasvojaan.

Hierarkian idea on Aivojen päätuote
Aikojen kuluessa käsitteellistämisen alkuun päässyt ihminen idealisoi laumahiearkian ja erityisesti johtajauroksen, jolloin ihmisellä oli päällekkäin sekä ideaalinen että eläimellinen hierarkia.
Mielen sisällä ideaalinen hiearkia ei enää vaadi aineellista perustaa, mutta koska siinäkin hieararkiassa pitää olla eri tason olentoja johtoportaineen, niin siten ihminen tuli keksineeksi ideaalisen henkimaailman, mikä ihmeellisesti muistutti johtajuustaisteluineen ihmisen omaa todellisuutta.
Kun ihminen alkaa käsitteellisesti ajatella osaansa laumassa, niin hän ei voi muuta kuin esittää idean hierarkiasta. Ihminen ei ole voinut olla ajattelija, jos hän ei ole nähnyt hierarkiaa luonnosta ja idealisoinut siitä mielensä mukaisen hallintosysteemin, joka tuottaisi juuri hänelle runsaimman sadon.
Ihminen siis ensin luo eläimellisyydestään ideaalisen mallin, jonka hän sitten palauttaa takaisin ihmisen hallintosysteemiksi, jolloin ihminen luulee, että hänen hallintosysteeminsä on peräisin ideaalisesta maailmasta, mutta jonka paikasta hän ei tiedä muuta kuin, että sen pitää olla todella korkealla, taivaitten ylisissä, tähtien takana, tai muuten vaan niin kaukana, että pelkkä ajallinen pituus todistaa sen olevan arvokas, ja jokaisen on vain uskottava tämä totuutena.

Ideat ovat henkimaailman lihaksia
Minkä tahansa hallintosysteemin arvovalta on korkeaksi ja yleväksi julistetun ideamaailman kautta kierrätettyä eläimellisyyttä. Uskomus tai muu hallintosysteemi saadaan silmänkääntötempulla ihmisen arvovaltaiseksi hallintosysteemiksi, kun ideaan sisältyy annettuna idea, että ideaalistettu eläimellisyys on eläimellisyyttä korkeampaa.

Mutta yksikään ihminen ei voi olla ihmistä korkeampi;  jokainen ihminen voi vetää omat ideaalinsa vain omasta mielestään. Ideaalinen ihminen uskoo omaan idealisointiin, kun taasen sellainen ihminen on uskovainen, joka pitää toisen ihmisen ideoita suurempina kuin omiaan.
Lauman johtajaksi kipuaa sellainen, joka pystyy parhaiten manipuloimaan ihmisiä oman versionsa taakse, kun taasen jokainen sellainen jää alamaisen asemaan, joka uskoo toisen ihmisen idean olevan omaa ideansa parempia.
Nöyristely on seuraus siitä, ettei ihmisellä ole yhteyttä omaan eläimellisyyteensä, jolloin hän ei kykene taisteluun ideaalisessa todellisuudessa. Nöyristelevä ihminen on kuin haavojaan nuoleva eläin. Ihmisyys tapahtuu ideaalistetussa eläinmaailmassa, joten jokaisen ihmisen pitäisi käyttäytyä eläimellisesti. Papit, Poliitikot ja muut rikkaathan tunnetaan siitä, että he käyttäytyvät eläimellisen julmasti veronmaksajia kohtaan, mutta samaan aikaan mielistelevät lauman ulkopuolisia lupaamalla heille paikan paratiisista, jos he vain tulisivat laumaan nöyristeleviksi alamaisiksi.

Käsitteellisyydessä ihmiset ovat korvanneet eläimellisen lihasvoimansa idealisoinnilla, mutta käsitemaailma toimii silti samalla periaatteella kuin eläinmaailmakin. Ei ole järkevää antautua sellaisen lauman osaksi, jota ei johdeta ideaalistetun eläimellisyyden mukaisesti. Se tosiasia, että ihmislaji on tuhoamassa koko muuta luomakuntaa, todistaa siitä, että ihmisen yhteiskuntia johdetaan ideologioilla, jotka on vedetty hihasta. Liberalismi ja suvaitsevaisuususkonto ovat kaikkein kauimpina todellisuudesta, koska ne eivät enää suoraan perustu eläimellisyyteen, vaan ne ovat vanhempien ideologioiden äpäröitä. Yhteiskunnan pitäisi oman terveellisen olemassaolonsa tähden hyljätä kaikki nämä nykyaikaiset hömppäideologiat ja palata niihin arvoihin, joilla sivistystä luotiin.

Eläinlaumat ovat pysyneet terveinä ja muuhun luomakuntaan suhteutettuna jo kymmeniä miljoonia vuosia, joten se ei ole ihan hihasta temmattu idea hallita ihmisiä ideaalistetun eläimen lailla niin kauan, että ihmiset oppisivat itse hallitsemaan itseään. Ihminen tarvitsee omaan tarpeeseensa oman eläimellisyytensä, jotta hänellä olisi voimia ja resursseja kasvaa autokraattiseksi olennoksi, joka saa arvovaltansa sisimmästään tarvitsematta siihen lauman apua.

Ideologinen lauma seuraa kuolleita johtajiaan
Platonin ideoiden maailma on jokaisen ihmisen aivoitusten syvyyksissä. Mielen sisällä on se paikka, jonka uskovaiset uskovat olevan avaruuden tuolla puolen ja poliitikot sanovat sen olevan historiaan jääneissä filosofeissa ja rikkaat uskovat jumaloimiinsa talousoppineisiin, joiden oppeja sokeasti noudattamalla he uskovat pääsevänsä lauman huipulle nauttimaan pyhää tyytyväisyyttään, mistä he syyttävät ja tuomitsevat tuottavia ihmisiä, jotta voisivat nousta hierarkiassa Jumalan tasolle.
Kuten huomataan, niin ideaalisen maailman laumasieluisuus ylittää ajan ja paikan. Uskonnolliset ja ideologiset johtajat eivät ole lauman johtajia, vaan lauman syyllistäjiä. Papit ja poliitikot eivät itse johda, vaan ovat täysin antautuneet jonkin jo kuoleen esikuvansa alamaisiksi ja siten heistä on tullut rakkikoiria, jotka vahtivat, ettei vaan lauma poikkea ammoin kuolleen johtajan tieltä.
Ajallisuudessa laumalla on elävä johtajauros, kun taasen puolueuskovaiset, uskontojen uskovaiset ja talousoppineet seuraavat uskollisesti jonkun ammoin kuolleen oppi-isänsä jalanjäljissä.
Nykyiset johtajat ja muut rikkaat ovat samalla tavalla eläimellisyydelle alisteisia laumasieluja kuin uskovaisetkin, sillä kuten yllä olevasta huomataan, niin myös niiden menneisyyden ajattelijoiden ideaaliset ajatukset ovat vain kantaihmisen ideoiden eri versioita, joiden korkein tavoite on ollut pitää voimakkain uros siittäjänä, ylipappi leivissä, poliitikko vallassa ja rikas rikkaana.

Synti on ideaalistettua syyllisyyttä
Ideaalisuuden maailmassa eläimellinen käytös ikuistetaan.
Uskonnollisten laumojen johtajat ovat kauan sitten kuolleita profeettoja, kun taasen poliitikot ja muut rikkaat ovat uskollisia alamaisia suurina pitämilleen ja kauan sitten kuolleille ajattelijoille.
Ideaalisuudessa aika on menettänyt tuhoavan ja ruostuttavan merkityksensä. Ideaalisessa laumassa aika jumaloi menneisyyden sekä hyvässä että pahassa, mutta hyvää tehden ei kuitenkaan pysty ikuistamaan itseään, kun taasen huonosti käyttäytyvälle annetaan ikuinen leima, jonka saamiseksi ihmisen tulee tehdä jotain hyvää, jotta hän voisi tyydyttää Papin, Imaamin, Poliitikon ja Talousasaiantuntijan egon.
Hyvä käytös nimittäin pitää Suuren Johtajan tyytyväisenä, joten hyvää käytöstä ei tietysti tarvitse palkita paratiisin istuimella, mutta jos alamainen ei ole nöyrä, nin sitten kyllä Suuri Johtaja on niin myrtyneellä mielellä, että hänen on pakko laukoa jotain hyvin ikuiselta kuulostavaa. Ja alamaiset eivät kaikessa alamaisuudessaan pysty ajattelemaan, että Suuren Johtajan tunteellisuudella ei ole mitään tekemistä jonkun jo kuolleen profeetan tunteiden kanssa, koska ideologian korkein auktoriteetti on eläin, joka vaanii uskovaisen omassa mielessä.

Synnin palkka antaa Profeetalle lisääntymiskykyä
Kun Suuri Johtaja vaatii jotain hyvitystä ideaa, uskomusta ja ideologiaa vastaan rikkoneelta, niin siinä samassa hänestä astuu esille pelkkä elukka, jolle mikään barbaarinen ei ole syntiä, koska hänhän vain tyydyttää sillä jonkun mädäntyneen profeettansa tunteita, eli siis omaa mätää egoaan, jotta Ammoin Kuollut Suurin Johtaja saisi edelleen siittää itselleen ideaalisia jälkeläisiä.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kosmologiaa teologeille

Huomasin järkytyksekseni, miten kirkon teologia kärsii alennustilasta. Kirkon teologia on suorastaan taantunut viimeiset tuhatviisisataa vuotta. Olisko ollut viimeksi Augustinus, joka pystyi edes jonkinlaiseen jumaluusajatteluun. Häpeän syvästi sitä alennustilaa, jossa kirkollisten ajattelu Isä Jumalasta tällä hetkellä on.

Ihan vaan muutamalla sanalla, koska mitä ilmeisimmin te uskovaiset ette pysty nauttimaan vielä kunnon ruokaa, vaan imeväisinä teille pitää tarjota ternimaitoa:

Kyse on faktoista

Uskovaisten mukaan suurinta uskoa on usko Jumalaan. Voi pyhät pieksut sentään! Usko Jumalaan edustaa kaikkein surkeinta uskovaisuutta, mitä Maa päällään voi kantaa, ja silti Maa ei kestä edes sitäkään, joka huomataan tuosta saatanallisesti monikulttuurisuudesta, jota etenkin uskovaiset bruukaavat suoltamaan, koska eivät tunne totuutta.

Jos Jumala -kaikkeuden Luoja- ei ole fakta uskovaiselle, niin silloin uskovainen ei voi pitää mitään muutakaan asiaa varmana. Otetaan esimerkiksi tuo Raamattu, jota uskovaiset julistavat varmana Jumalan sanana. Uskovaisten mukaan Raamattu on erehtymätöntä Jumalan sanaa. Mitä vittua!

Miten vitussa Raamattu voi muka olla erehtymätöntä Jumalan sanaa, jos kerta uskovainen pitää Jumalaa pelkästään uskon asiansa? Onko yksikään x-uskovainen koskaan julistanut, että Raamattu saattaisi olla tai ehkä voisi olla Jumalan sanaa?
Eikö kuulostaisi järkevältä, että x-uskovaisen uskomukset olisi sopusoinnussa hänen suurimman uskonsa kanssa; että vähäpätöisemmät asiat eivät ylittäisi reaalisuudessa uskoa Jumalaan; että x-uskovaisille kaikki asiat olisivat epävarmoja, jos Jumalakin on heille vain uskomus.

Entä, mitä hemmettiä Jeesus sitten? Hän on kuulemma myös Jumalan sana, joten missä välissä uskovaiset ovat ehtineet tallentaa Jeesuksen koko pään sisällön paperille, joka alun perin taisi olla papyrysta? Tavaa tästä:
Jumalan sana on Jumalan poika. Raamattu ei ole muuta kuin pelkkä dokumentin-tapainen kyhäelmä joistakin menneisyyden tapahtumista, mihin on saatu historian faktojen täytteeksi uskomaton määrä pelkkää sepustusta vailla mitään todellisuuspohjaa. Mutta palatakseni tämän päiväiseen saarnaan:

X-Uskovien mukaan he näyttävät olevan täysin varmoja ihmisestä ja hänen olemuksestaan. Ihmisessä ei kuulemma ole mitään hyvää. Uskovaiset eivät esitä sellaista, että he uskovat, ettei ihmisessä ole mitään hyvää, vaan he julkijumalattomasti julistavat Jumalan luomuksen täydelliseksi katastrofiksi. Että ihanko tässä pitäisi esittää maan matosta, vaikka Jumala on luonut madot ihan sitä varten?

Samoin on laita ihmisen ominaisuuksien: Uskovien mukaan ihmisen järki ei kelpaa mihinkään. Uskovat ikään kun esittävät riviensä välistä, että ihmisen järki ei ole Jumalasta, vaan se on ihmisen oma aikaansaannos. Jos noin on, niin eikö uskovien kannattaisi kertoa sitten se meille muillekin, mitä järki on, ja miten järki on tehty?
Ainakin uskovien tulisi suhtautua epäuskoisesti kaikkiin tieteen saavutuksiin, jotka ilmentyvät insinöörien taidonnäytteinä, kuten kännykkä tai internet, koska ne ovat järjen luomuksia, sen järjen, joka ei kuulemma kelpaa uskoville, koska Raamattu on eittämätöntä Jumalan sanaa vailla mitään epäillystä, sillä Raamatussa järjelle ei anneta mitään arvoa (koska Raamatun kirjoittajat eivät tykänneet ajattelun vapaudesta, suom. huom.). Voi pyhät pieksut sentään!

Jos siis x-uskovainen on ihan itse luonut oman järkensä, niin silloin hän on varmasti luonut myös aivonsa ja hermostonsakin ja kaiken muun, joka vaaditaan aivotoiminnan ylläpitämiseen. Suoraan sanottuna; Jokainen, joka väittää, että järki ei ole Jumalan lahja, pilkkaa siinä samalla Jumalaa.
En edes uskalla tähän sanoa, mitä ajattelen sellaisista, jotka väittävät järkeä Saatanan luomukseksi -että Jumala ja Saatana loivat yhteistuumin ihmisen- koska jos ajattelisin sitä, niin täältä voisi kuulua perkelettä Pietarin portille saakka.
Joka ikisellä Jumalan antamalla ominaisuudella on suora yhteys Luoja-Jumalaan! Kaikki ihmisen ominaisuudet ovat Jumalasta periytyviä, ja juuri siksi muuan nuorukainen kutsuikin meitä Jumalan perillisiksi; Ihmisen ominaisuudet ovat Jumalan ominaisuuksia.
Ihmisille riittää, että hän tuntee kaikki Jumalan ominaisuudet, eikä mitään muuta!
Sinun ominaisuutesi eivät ole sinun. Käytä ominaisuuksiasi niin, että ne tuottavat kunniaa niiden lähteelle ja keskukselle

Erityisen painavaa sanaa minulla onkin jokaiselle, joka väittää,
ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa!


Nykyisen teologian mukaan ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Miten kummassa teologit voivat olla ihmisen ominaisuuksista täysin varmoja, jos ihmisen Luoja on heille pelkkä uskon asia? Tai vielä pahempaa; Pelkkä Raamatun ulkolukuharjoitus!

Jos minun tehtäväni olisi antaa x-uskovaisille uskonvahvistusta, niin totta maar en varmastikaan esittäisi mitään epäloogisia, suorastaan rienaavia juttuja.
On kertakaikkisen halpamaista väittää, että ihmisessä on faktuaalisuutta,
jos kieltää Jumalan faktuaalisuuden!


Otetaan ensinnä Jumalan vapaa tahto. Uskovaisten mukaan Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuu. Jos nyt jätetään hukkumiset sikseen ja ajatellaan asiaa Jumalan vinkkelistä, niin huomataan heti, että se, mitä Jumala tahtoo, on.
Täydellinen, infiniittinen ja absoluuttinen Jumala ei voi tahtoa sellaista, joka olisi uskon asia; Jumala ei ole uskovainen. Jumala ei voi esittää sellaista tahtomista, joka riippuisi jostakin, koska silloin hän ei olisi ikuinen ja absoluuttinen, kaikkitietävä.
On huomattava, että uskovaiset itse tekevät pelastumisestaan ongelman väittäessään, että Jumala hylkää kaikki sellaiset, jotka eivät usko niin kuin uskovat uskovat.
Edellä näytettiin toteen, että uskovat vaativat enemmän-kuin-uskoa, joten siksi uskovat eivät pysty esittämään mitään sellaista järkevää sanomaa ihmiskunnalle, joka viehättäisi ihmisiä;

Ei ole lainkaan älykästä, että uskovat vaativat uskoa, koska uskovat vaativat esimerkiksi sitä, että käännytettävän pitäisi pitää Raamattua ehdoitta ja uskomuksetta Jumalan sanana. Samoin uskovat vaativat, että ihmisen tulee kieltää oma vapaa tahtonsakin, koska uskovien mukaan se on fakta, että ihmisessä ei ole vapaata tahtoa. Voi helevatan hyssykät sentään!

Uskovat siis vaativat, että ihmisen ei tule luopua ainoastaan tahtomuksistaan ja järjestään, vaan myöskin uskostaan; että ihmisen tulee pitää uskonnossa kaikkea muuta totena paitsi Jumalaa! Usko ei riitä uskoville. Usko on uskoville pelkkä sioille heitettävä helmi...

Kun Jumala jotakin tahtoo, niin se on

Jos nyt joku uskovainen nikottelee, että miten joku rohkenee julistaa, että hän voi ajatella asioita Jumalan vinkkelistä, niin vastaan näin:
Me olemme maailman valo. Ilman minua ja sinua maailma olisi pimeä pleisi, eikös vain. Tosin sinusta en ole varma, oletko maailman valo, jos luulet, että sinulle Jumala on vain uskon asia. Sillä kun Jeesus sanoi meitä ihmisiä maailman valoksi, niin hän ei sanonut, että hän uskoo meidän olevan maailman valo; Jeesus sanoi selvästi, että me olemme faktuaalisesti tämän maailman valo piste

Jos sinä epäilet, että sinä et ole maailman valo, niin silloin tietysti sinä et voi olla maailman valo, koska valo joko on tai se ei ole. Jumala ei asettanut ihmisen mitään hämäräkytkintä, jolla ihminen voisi loistaa vain himpun verran valoa maailmaan. Ota se nuppiisi jo tänään, että sinä olet maailman valo, koska jos sinä et ole maailman valo, niin silloin sinä et myöskään pysty ymmärtämään Jumalan sanaa, eli Kristus Jeesusta.
Raamattua ei pysty ymmärtämään edes pirukaan, koska Raamatussa on ainoastaan yksittäisiä kohtia, joita voidaan pitää viisauksina.

EVL/tunnustuskirjat: 2. Vapaa tahto eli ihmisen kyvyt.
Kirkon tunnustuskirjoissa puhutaan jotenkin tähän tapaan: Raamattu ei myönnä... Raamattu sanoo sitä.. Raamattu sanoo tota... Raamattu kieltää...
Olisiko mitenkään sellainen mahdollista, että jokainen ihminen ihan itse alkaisi ajattelemaan? Koska ihmisen omat ajatukset saavat aina enemmän tai vähemmän jumalan hengen inspiraatiota osakseen.

Ei ole todellakaan mitään mieltä julistaa kuolleiden ajatuksia Jumalan sanana. Jumala ei henkeytä kuolleita eläville, koska Jumalan käytössä on eläviä ihmisiä -- jotka tosin aikanaan kuolevat myöskin.

Uskovaiset ovat nykyisin täysin eksyksissä, koska heidän joukossaan ei ole ainoatakaan, joka ajattelisi asiat omasta järjestään käsin. Jumala ei pääse enää nykyaikana esille juuri siksi, koska Jumala voi henkeyttää ainoastaan eläviä ihmisiä. Ja jos siis elävät ihmiset tykkäävät mieluummin julistaa kuolleitten kirjoituksia, niin ei ole ihmekään, että kirkko uskontoineen on kuoleman kielissä.

Kirkon kuolema alkaa olla selviö, koska sellainen otus ei kauaa enää potki, jonka jäsenet sätkivät omia aikojaan; Kirkko on lahkoutunut ja hajaantunut yhdeksi vikiseväksi mössöksi, josta ei enää erota mikä on yläpää ja mikä on perse.

Yksittäiset uskovaiset on peloteltu jäykiksi paskakikkareiksi, joiden rinnalla Lootin vaimokin tuntuisi eläväiseltä. Yksikään uskovainen ei omaa edes sen vertaa rohkeutta, että julkenisi puhua omilla ajatuksillaan jotakin jumalallista. Aina pitää hokea, miten Raamattu sanoo sitä sun tota...
Jostakin perkeleen syystä uskovaiset eivät pysty uskomaan edes sinapin siemenen vertaa siihenkään Jeesuksen ilosanomaan, että: me olemme Jumalan perillisiä.

Mikä vitun älämölö siitäkin syntyisi kirkon ja kaiken saatanan lahkojen keskuudessa, jos olisi edes yksi tunnettu kirkon mies, joka julistaisi: Minä olen Jumalan poika; Jumala on minun isäni.
Tajuuko joku vitsin? Ymmärtääkö kukaan, mikä olisi Isä-meidän rukouksen perimmäinen sanoma? Ei Jeesus opettanut meitä rukoilemaan Jumalaa, vaan Isää :-) Jumalaan uskovat enää paimentolaiset...

Uskovaisuus on kuolleiden uskoa.

Elävä ihminen uskaltaa olla sitä, mitä hän on oleva koko tulevan ikuisuuden; Jumalan poika. Niin juuri. Sinä olet jo nyt Jumalan poika, luulet sitten olevasi mies tai nainen, tapillinen tai tapiton.
Jumaliseen elämään kuuluu vapaa tahto. Voit aivan vapaasti uskoa mihin tahansa, koska usko on ihmiselle annettu ominaisuus, jota käytetään joko väärämielisesti tai oikein.

Uskovat luulevat, että usko on se, johon he uskovat. Usko ja uskon kohde ovat eri asioita. Uskolla uskotaan, vapaalla tahdolla valitaan, mihin uskotaan.
Uskoon ei voida uskoa, koska uskolla uskotaan ja järjellä käsitetään. Näöllä nähdään, mutta näköä ei nähdä. Aisteilla aistitaan. Järki käsittää Jumalan olevan fakta, jolloin se on myös sitä, koska järki on peräisin Jumalasta.
Luuleeko joku ihan oikeasti, että Jumala olisi antanut meille uskon, mutta ei sitä, jolla valitaan, mihin uskotaan?
Kristinuskontokin on vain uskon valinnan tulos.
Uskontoa ja sen uskomuksia, opinkappaleita ei ole annettu ihmisille, vaan ihminen on saanut ihan itse ja täysin vapaasti kasata mieleisensä uskomuskasan itselleen.

Vahinko vaan, mutta aivan liian moni on kasannut pelkkää paskaa,
jota hän sitten kutsuu uskonnokseen.

Jos uskot uskonnonvapauslakiin; jos uskot, että sinulla on oikeus vedota uskonnonvapauslakiin, niin silloin sinä olet tahattomasti todistanut omaavasi vapaan tahdon. Sillä uskonnonvapauslaki voi olla vain siellä, missä ihmisille on annettu vapaus valita jopa lakinsa, jolla he haluavat yhteisönsä pysyvän kasassa. Predeterministisessä maailmassa tuskin olisi sijaa uskonnovapauslaille.
Jos teologit haluavat puhua viisauksia, niin silloin heidän pitää ehdoitta koplata kaikki asiat yhteen; ei ole mitään järkeä rustata jotakin käsitystä ihmisestä tahdonvapauksineen pelkästään uskonnollisiksi mielletyistä käsitteistä, koska teologin tulee voida ajatella myös maallisten käsitteiden olevan seurausta Jumalan perillisten ylevistä aivoituksista. Raamattu tai Koraani ei ole se elävä kirja, josta ihminen voi ammentaa suurimman tietoisuuden elämästä kaikesta.
Jos ihminen kieltää vapaan tahdon uskonnostaan ja siten myös itseltään, niin silloin hänen pitäisi tuomarin edessä julistaa, ettei minulla ollut mitään valinnanvapautta.
Teologi, mikä-lie-pappi tai uskovainen! Luuletko todella, että tuollaisella vollotuksella voisit välttää edes maallisen tuomarin tuomion.

Miten paljon enemmän sinun tulisikaan peljätä universumin tuomaria, joka kysyy sinulta, miten kehtasitkin ainutkertaisen elämäsi aikana valita niin surkeita uskomuksia ja miten rohkenit valita sellaiset arvostukset tekojesi perusteluiksi kuin valitsit!

Uskomuksista surkeimpia on sellainen omahyväisyys, että väittää tietävänsä, ettei ihmisessä ole vapaata tahtoa, mutta ei sitten pysty ennaltamäärätysti julistamaan Jumalaa faktaksi!

Kuulostaako se nyt vähän typerältä, että Jumala olisi siis asettanut ihmisen ennaltamäärättyyn elämään, mutta siihen ennaltamääräämiseen ei olisi sisällytetty Jumalan faktuaalisuutta!
Kymmenen miljardia ihmistä muka tehty ennaltamäärätyiksi, eikä yhteenkään sisällytetty sanomaa Jumalan faktuaalisuudesta, vaan lähes kaikki pyrkivät vain todistamaan määrätysti sen, miten tyhmiä he ovat? Vielä yksi kysymys:

Onko kaikkiin ihmiseen todellakin asetettu samat ennaltamääräämiset; että jos vaikka minä sanon, että minut ennalta määrätty julistamaan Jumalan faktuaalisuutta, niin sinä kumoat sen mukamas sillä, että väität Jumalan asettaneen sinut ainoastaan uskomaan Jumalaan. Voi vittu, mikä typerys!

Jos kerta uskot Jumalan antaneen sinulle USKON tai ENNALTAMÄÄRÄTYN jutskan, niin millä helvetin järjellä enää voit kieltää Jumalan olevan fakta?
Ootteko te teologit, mikä-lie-papit niin saamarin typeriä, että te ette yksinkertaisesti tajua logiikasta hevon paskaa?
Eikö yhtään tee mielesi julistaa Jumalan faktuaalisuutta, jos uskot eläväsi ennaltamäärättyä, tahdotonta elämää? Sattumako sinuun on predestinaation saanut aikaan? Piru-parka.
Voisit nimittäin perustella muille Jumalan faktuaalisuuden sillä, että Jumala on ennalta asettanut jumalatietoisuuden sinuun! Vai oletko vaan ihan tavallinen pelkuri, joka ei vielä tiedä mitään Jumalan valtakunnasta?

Usko ja ennaltamäärätty (predestinaatio) ovat toisensa poissulkevia.
Predestinoitu olento puhuisi juuri sitä, mitä hänen on määrä puhua.
Uskovainen taasen valitsee sen, mitä puhuu. Aina väärin, koska valintajoukkona ovat kuolleet kirjaimet.

Uskovaiset ovat nyt vain tehneet vääriä valintoja viimeiset parituhatta vuotta.
Onneksi siihen tulee nyt muutos.

Olkaa valmiita siihen, että teidän pitää alkaa käyttää uskoa oikein.
Jumalaan uskominen on uskon väärinkäyttöä, Jumalan pilkkaamista.


Doria: Ennaltamäärätty kääntymys: Predestinaatio ja
vapaan tahdon ongelma Jonathan Edwardsin teologiassa

maanantai 8. lokakuuta 2007

Totuus

Tämä on ymmärrys totuudesta; totuus on tarpeeton olettamus!
Aidosti inhimillinen, viisas elämä ei tarvitse totuuskäsitettä mihinkään; pelkkä sen tajuaminen riittää ns. hyvään elämään, että tajuaa olevansa kaikkeuden perillinen. Itse asiassa; viisaus ja totuus ovat toisensa poissulkevia; ihminen ei voi olla viisas, jos hänellä on jokin totuus.

Kosmos on alati muuttuva, eli dynaaminen. Ihminen on viisas, kun hän sopeutuu muutokseen, koska silloin ihminen tietää, että muutos on ainoa tie kohti kosmisia korkeuksia.

Kosmoksella itsellään ei ole mitään totuutta, vaan se toimii dynaamisesti kaikilla tasoillaan. Koska ihmisen äly on peräisin kosmoksesta, niin kun vain ihminen käyttää älyään dynaamisesti, niin hän ei tarvitse onnelliseen elämään mitään sen korkeampaa. Sillä äly itsessään on universaalista ja siten perimmäisempää, mitä kukaan voi ajatella. Jos äly ei olisi perimmäisempää kuin vaikkapa aine tai kvanttitaso, niin silloin niitä ei voisi älytä. Virta ei koskaan voi laskea ylävirtaan.

Äly ei voi nousta sinne, missä ei älyä ole. Olisi älytöntä väittää, että ihminen voisi julistaa jotakin älykästä älyttömyydestä. Koska tiedemiehet, uskovaiset ja filosofit yhdestä suusta luulottelevat, että kvanttitaso ja aine on vailla älyä, niin siksi kaikki, mitä he energiasta lausuvat, on puhdasta älyttömyyttä.

Vitsi on vain siinä, että jopa viisauden rakastajat (filosofit, suom. huom.) luulevat, että heillä on jotakin omaa, kuten äly. Tuo filosofien luulottelema filosofin oma äly ei filosofien mukaan ole peräisin kosmoksen rakenteesta, joten filosofitkin ovat ajattelussaan välittömästi älyttömyyden autiomailla, kun he luulevat ajattelevansa älyttömäksi luulottelemansa energian älyttömäksi uskomiaan ilmiöitä. Ominaisuuksien täysin ajattelematon (älytön, suom. huom.) omiminen tuottaa turhuutta, kuten turhia käsitteitä, joista totuus on yksi kaikkein turhin.

Filosofeilta olisi luullut löytyvän edes sen verran älyä, että he voisivat esittää oman älynsä hallintatodistuksen Jumalan allekirjoituksella, jos kerta he uskovat omistavansa älynsä. Koska kuitenkin yksikään ihminen ei kykene esittämään mitään todistusta siitä, mitä he ovat ja mitä omistavat itsestään, niin siksi voidaan triviaalisti huomata, että ihmisten on täysin mahdotonta sanoa mitään totuudestakaan. Totuus -käsite on syntyisin vallanhimoisten, omistushaluisten ihmisten pimentyneistä mielistä, joihin ei sovi mitenkään ajatus ihmisen ykseydestä kosmoksen kanssa.

Se ei ole edes totuus, että ihminen ei ole oman itsensä herra ja omistaja, vaan se seuraa suoraan vähäisenkin älyn käytöstä. Jos ihminen väittää omistavansa itsensä ja olevansa itsessään älykäs, niin helposti huomataan, että tuollaiset luulot johtuvat sokeasta uskosta ihmiskuntaan pesiytyviin harhoihin, kuten totuuteen. Koska filosofit, teologit ja tiedemiehet tekevät työtään rahasta, niin siksi heiltä ei voi odottaakaan mitään perustavan laatuista selvitystä ihmisestä, sillä rahasta-ajattelijoina he ovat itsensä myyjiä; huoria, eivätkä suinkaan inhimillisen todellisuuden ymmärtäjiä.

Vain älyllä ihminen pystyy ymmärtämään olevansa kaikkien olentojen kanssa universumin Hengen kanssaperillinen; jokainen älyllinen olento kautta kosmoksen on syntyisin universumista ja yhtä sen kanssa; ihmiselläkään ei voi olla mitään sellaista, jota ei olisi universumillakin. Väite, että ihmisen ominaisuudet eivät ole peräisin kosmoksen perusrakenteesta, on itsessään kaikkein kauheinta järjettömyyttä, jota yksikään älykäs ihminen ei voi hyväksyä ns. tieteellisenä totuutena tai uskonnon perusoppina.

Jopa uskovaiset väittävät, että heidän älynsä on eri älyä kuin Jumalan äly, josta huomataan, että uskovien mukaan Jumalalla on suora pääsy olemattomuuteen, mistä Jumala on ottanut ne ominaisuudet, joita uskovaiset nimittävät inhimillisiksi. Ja siitä seuraa, että uskovat ovat itse sulkeneet sen luonnollisen yhteyden, joka muutoin on ihmisen ja Jumalan välillä.

Älyllisille olennoille äly on se luonnollinen yhteys, joka yhdistää Luojan tason ajallisen ihmisen tasoon, koska molemmat käyttävät samaa älyä. Ihmisen ominaisuudet eivät voi olla peräisin mistään muusta kuin Luojasta. Ihmisestä itsestään ei ole peräisin mitään reaalista. Ihminen ei ole luonut itseään, eikä ihminen omista mitään reaalista itsestään.

Äly ei voi kuitenkaan älytä älyä muutoin tuomalla esille älyllisyyttä. Olisi älytöntä yrittää älytä äly, eli luoda ns. älyllinen teoria älystä. Älyllinen olento älyää älyn vain siten, että hän käyttää älyään johonkin muuhun kuin älyn älyämiseen. Kun ihminen on älykäs, niin siihen jo sisältyy täydellinen älyn ymmärtäminen. Sillä äly on perimmäinen todellisuus, joten siksi äly ei voi nousta älyn yläpuoliselle näköalapaikalle julistamaan totuus älystä.
Kaikki älyn selitykset ovat vailla älyä, koska ne ovat peräisin älyttömyydestä, jota varmasti on älyn yläpuolinen alue. Älyllinen olento ei voi olettaa kaikkeuteen sellaisia reaalisia tasoja, jotka olisivat älyttömiä --johtuen juuri siitä, että silloin älyn oletetaan pystyvän älyttömyyksien älyämiseen.
Tästäkin huomataan, miten totuus-käsitettä käytetään sellaisten oletusten ylläpitämiseen, jossa ei muutoin olisi mitään järkeä, kuten oletusta älyn yläpuoliseen näköalapaikkaan, tai siihen, että äly voisi tajuta älyttömiä rakenteita, jonka olettamuksen varassa sitten tiedemiehet julistavat jotkin rakenteet älyttömiksi, joka taasen julistetaan tieteelliseksi totuudeksi. Huomataan helposti, että totuudeksi julistetut asiat johtuvat perustan pitämisenä älyttömänä, joka tieteen tapauksessa näyttäytyy tarkoituksettomana ja täydellisen turhana kvanttikenttänä ja uskovissa siten, että heidän älynsä on peräisin olemattomuudesta muuten vaan ja vailla mitään jumalallista.
Ismien totuus-käsitteen perusta on olemattomuudesta, joten itse semmoiset totuudetkin ovat vain kainalosauvoja älyllisesti laiskoille ja hengellisesti saamattomille, jotka luulevat, että elämän tärkein ja perustavin asia on pelko ja sen ehkäisy. Istit uskovat, että he ovat syntyneet pelkäämään, eivätkä siksi edes halua elää rohkeaa, eli älyllistä elämää. Ei ole kummoistakaan olla rohkea, kun ei pelkää. Rohkeus ei ole tunne; ominaisuudet eivät synny ja toteudu tunteiluissa.

Tieteellisen totuus-käsitteen puitteissa tiedemiehet uskovat täysin sokeasti älyttömyyksiin, eikä yksikään tiedemies ole kykenevä arvioimaan omaa paikkaansa kosmoksessa, koska tieteellinen totuus kuuluu, että kaikki muu on vailla älyä paitsi tiedemiehen aivot. Älyttömyyteen uskominen aiheuttaa tarvetta harhaisille käsitteille, kuten totuus, uskonto, tieteellisyys, laki, filosofia,... --Älyn käyttö on kaikille täysin ilmaista, eikä kukaan voi älytäkään muuten kuin rahatta ja hinnatta.

lue lisää: Opilliset eivät kestä logiikan kritiikkiä