Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Minkä lapsena oppii sen aikuisena taitaa

Kotouttaminen on ihmisen henkistä pahoinpitelyä.
Henkisyyttä on niin monenlaista. Yleensä ihmisen henkisyys on sama asia kuin ihmisen kulttuuri. Tämä on tarkistettua faktaa, kun otetaan vaikka joku afganistanilainen ja kysytään häneltä, mitä hänen henkisyyteen (elämänarvoihin) kuuluu. Vastaukset voisivat saada aikaan voimakasta kotouttamisen tarvetta sivistykseen, mutta koska poliitikot uskovat, että henkisyys, eli ihmisen uskonto ja sen uskonnon uskomukset ovat taivaallisia, niin harva ihminen rohkenee siksi koplata henkisyyttä ja kulttuuria samaan pakettiin -- pelätessään poliitikkojen tuomiota. No, YK on sitten mennyt tekemään tämän vaaditun kyselyn ja siitä voi sitten jokainen päätellä, onko kulttuuri ja henkisyys sama asia:
Helsingin Sanomat, 29.1. 2019: YK-tutkimus: Kaksi kolmasosaa Afganistanin miehistä on sitä mieltä, että naisilla on liikaa oikeuksia.


Ne sanoo, että varhaislapsuus on ihmisen tärkein aikakausi.
Ihminen omaksuu ja oppii jo varhaislapsuudessaan ne arvot, uskomukset ja asenteet, joiden mukaan hän elää loppuelämänsä. Elämänasennetta on paha mennä muuttamaan lapsuuden jälkeen. Asenteen pysyvyyden huomaa siitäkin, kun sanotaan, että köyhyys periytyy.
Lapsena opittu asia menee syvälle aivojen langoitukseen. Aivot eivät erottele, onko opittu asia maallista laatua vaiko henkistä; Aineellisille aivoille kaikki oppi on vain materiaalia. Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea uskovaisten käsittää, koska poliitikotkin opettavat, että aivojen synapseihin moskeijoissa päätyneet opit ovat laadultaan jotain muuta kuin tavallista koulumateriaalia.
Suomalaisia sananlaskujaMihin nuorena tottuu sen vanhana pitää.

Jos lapsi oppii köyhistelyn, niin totta kai hän köyhistelee silloin läpi elämänsä. Köyhyyden periytyminen todistaa jo sinänsä, että ihmisen elämänasennetta ei pystytä muuttamaan helppoheikkismäisesti, kuten kotouttamisella tai siten, ettei uskalleta antaa hänelle sanktioita terrorismin pelon takia. Meillä ei olisi tutkijoidenkin todeksi havaittua ilmiötä köyhyyden peritymisestäkään, jos kotouttamisella pystyttäisiin poistamaan ihmiseltä hänen naisvastaisuuteensa.

Jos lapsi oppii, että pojat ovat Allahille parempia kuin tytöt, niin paha on sitäkään asennetta poistaa ihmisestä vaikka hän tulisi sitten Suomeen suvaitsevaisten kotoutuskouluun. Koraanikoulu on voimakkaampi kuin suvaitsevaisuuskoulu. Koraanikoulun opetukset ovat yhtä lailla maallisia kuin suomalaisenkin koulun oppimateriaali, mutta koraanin opetuksia pitää pelätä enemmän, tai muutoin tulee tukkapöllyä kunnialliselta suvulta.
IS, 24.1.2019: Ulla Appelsinin kommentti: Oulun tapahtumista alkoi keskustelu – mutta tämä aihe on tabu:


Asennemuutos on aina yksilöllinen ratkaisu ihmisen kokemaan elämänkriisiin.
Asennemuutosta ei voida saada aikaan koulutuksella eikä kotouttamisella eikä uudelleenkoulutuksella, vaan asennemuutos vaatii, että ihminen johtuu kokemaan läheltäpiti tilanteen. Esimerkiksi Sauli Niinistö koki asennemuutoksen Tapaninpäivänä Thaimaassa. Monet ihmiset kokevat asennemuutoksen tänäkin  päivänä joutuessaan erittäin syvään kriisiin, mihin liittyy jokin fysiologinen vamma.
Hyvin harva ihminen havahtuu siihen, että hänellä on omatkin aivot. Heitä kaikki uskovaiset kutsuvat populisteiksi, vääräuskoisiksi ja harha-ajattelijoiksi.

Uskovaiset ovat ihmisiä siinä, missä presidentitkin, joten myös uskovaisen uskomuksia ei voida poistaa ihmisestä muuten kuin elämänkriisin kautta.
Kotouttaminen on uskonrauhan vakavaa ja tahallista rikkomista, josta pitäisi saada syytteet helpommin kuin uskonnon kritiikistä. Suvaitsevaisia pitäisi uudelleenkouluttaa suomalaisuuteen, niin ehkäpä he siten ymmärtäisivät ne vaikeudet, joita joku muu uskovainen kohtaa, kun hänen "pyhiä" arvojaan yritetään muuttaa.

Jos poliitikot yhtään uskovat psykologian tutkimuksiin,  niin silloin poliitikkojen pitäisi ymmärtää psykologien sanoma laspsuuden merkityksestä ihmisen loppuelämän arvoille. Ei se kuulkaa ihan niin suju kuin Strömsöössä, että ihminen muuttuu kelpo suomalaiseksi, kun hän tulee rajan yli Suomeen. Eikä sekään ole kirkossa kuulutettu, että ihminen voisi tuosta noin vain muuttaa lapsuudessa omaksumansa uskomukset, kun hänelle annetaan käteen maahanmuuttajatesti:

Itä-Savo, 29.1. 2019: Pääkirjoitus: Maahanmuuttajatesti voisi edistää kotoutumista.

Jotta totuus ei unohtuisi, eikä puhuttaisi kaksoistandardeilla, niin kotoutusta ja suomalaisuuteen integroitumista on pidettävä samana asiana, mitä Kiina harjoittaa toisuskovaisia kohtaan. Isänmaallinen uudelleenkoulutus ei eroa siitä, mihin Suomessa tähdätään maahanmuuttajien kotouttamisessa.
YLE, 10.3. 2010: Dalai-lama: Kiina tuhoaa buddhalaisuuden.
YLE, 1.7. 2016: Kiinan kurinpalautus Xinjiangin uiguureille.

Kotouttaminen on joillekin hienompi käsite kuin uudelleenkoulutus, mutta siinäkin maalitaulussa on napakymppi. Valtamedia etsii hajukoirien avulla kotoutuksen napakymppejä aina silloin, kun kotoutetut hudit päätyvät ikävämmällä tavalla otsikoihin. Kummallista, että napakympeistä tehdään suurempia otsikoita kuin kotouttamisen epäonnistujien uhreista, joita kutsutaan yksittäistapauksiksi. Vielä kummallisempaa on se, että niitä napakymppejä ei koskaan sanota yksittäistapauksiksi, vaikka ne nousevat otsikoihin lähinnä epäonnistujien yhteyksissä.

Kaikkein kummallisinta on se, että maahanmuuttajista tehdään otsikoita nimenomaan uhreina; miten he ovat joutuneet uhreiksi siellä jossain, mutta suomalaiset uhrit saavat jäädä pimentoon. Uutisointi suomalaisista uhreina voisi pilata hienon sadun monikulttuurisuudesta, joka alkaa jo muutenkin olla vähän hapan satu,  koska maahanmuuttajilta aletaan edellyttää integroitumista yhteen kulttuuriin, jotta vältyttäisiin niiltä uhreilta, joista ei saa tehdä uutisia, jotta suomalaiset äänestäisivät oikein.

B, 24.1. 2019: Suomen parhaus ei valehtelijoilla parane.
B, 24.1. 2019: Feministien sadan vuoden uni jatkuu.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Sterotypia, Vihapuhe ja Sivilisaation loppu

Yhteiskunnan monimutkaistuminen on yhteiskunnan rappeutumista.
"David Jonstad kertoo kirjassaan "Sivilisaation loppu", mikä johtaa sivilisaation tuhoon. Monimutkaisuus on yksi syistä. Mitä monimutkaisempi yhteiskunta, sitä suurempi riski sillä on kaatua."
WikipediaYhteiskunnallinen romahdus.

Yksinkertaisilla säännöillä toimivat yhteiskunnat eivät romahda. Sivilisaatio ei koskaan  tuhoa itse itseään, vaan korkeakulttuuri tuhoutuu sääntöviidakkoihin, joihin syyllisiä ovat ne yksilöt, joille vallanhimo ja ahneus ovat nousseet päähän. Ahneuksissaan poliittiset johtajat eivät tajua, että uudet tekniset laitteet eivät vaadi uusia arvoja tai uusia lakeja. Esimerkiksi autoa voi ajaa samoilla liikennesäännöillä kuin polkupyöriä.
Olisi yleistämistä väittää, että sivilisaation olemukseen kuuluisi itsetuhoa. Kyllä se itsetuhoisuus löytyy nimenomaan siitä väestöryhmästä, joka on nostanut itse itsensä veromaksajien rahoilla etuoikeutettuun asemaan, jonka säilyttäminen vaatii jatkuvasti säätöä, eli lakeja. Jokainen poliitikko on ahne, eikä siitä mihinkään pääse, vaikka sen sanominen tehtäisiinkin rikokseksi.
Kansalainen: Mielisairas Suomi.

Kun eri sukupolvien tekniikoille aletaan säätämään omia lakeja, niin se ei onnistuisi, jos ihmisten arvomaailmaa ja moraalia ei samalla tuhota. Moraalinen ihminen ei voi ymmärtää, mitä järkeä on laittaa erilaiset ajoneuvot liikkumaan eri säännöillä samoille liikenneteille.
Jotta kansalainen voisi hyväksyä uudet lait uusille tekniikoille, niin hänen pitää ensin alentaa omaa moraaliaan, jolloin vähemmän moraalisena kuin eilen hän ei ajattele uusien lakien taustalla olevaa arvopohjaa,  koska jos ihminen ajattelisi poliitikoiden jatkuvasti tuottamia lakeja arvottavasti, niin silloin hän ajattelisi itse järjestelmästäkin täysin päin vastoin, mitä poliitikot siitä ajattelevat.
Mitä korkeampi moraali ihmisellä on sitä vähemmän hän tarvitsee lakeja, koska ihminen voi olla moraalinen vain silloin, kun hän itse säätää omaa päätään. Uusia lakeja luovat ja tarvitsevat ne, joiden moraali on syöksylaskussa.

IS, 21.8. 2014: "Ihmiset kysyvät, miksi te säädätte siellä eduskunnassa turhia normeja".

Ei ihmisen moraali nouse sillä, että hänen pitäisi noudattaa yhden periaatteen sijasta miljoonaa erilaista sääntöä. Maailmankaikkeuskin toimii muutamalla luonnonlailla, eikä ole mahdollista, että ihminen voisi olla sitä sivistyneempi mitä enemmän häntä varten on lakeja ja asetuksia. Ihminen ei saa lisää arvoja sillä, että häntä vaaditaan tottelemaan sokeasti yhä uusia lakeja. Päin vastoin; ihminen  joutuu jakamaan arvoaan kaikkiin lakeihin, jolloin yhtä lakia varten ihmisellä tuskin on yhtään arvostusta. Yhteiskunnan moraalittomuus lisääntyy jokaisen uuden lain myötä.

Blogi, 31.1. 2014: Lakinikkarit pakkolomalle.
Blogi, 5.7. 2012: Lakibuumi eduskunnassa.
Blogi, 14.6. 2013: Suomi uppoaa lakisuohon.

Ahneuksissaan poliittiset johtajat ovat pakotettuja laatimaan jatkuvasti yhä uusia lakeja, joiden ensisijainen tarkoitus on rahoittaa poliitikoiden maailmaa syleilevää ideologia, jonka tarkoituksena on tuottaa maailmaan määrättömästi hallittavia, joita on kiva pompottaa milloin milläkin asetuksella.

YLE, 14.6. 2013: Suomi uppoaa tuhansiin lakeihin ja säädöksiin.

Alkukulttuurissa kansalaiset itse määrittivät kunkin teon tiettyyn lokeroon. Alkukulttuurissa ihmisillä on oikeus luoda ihmisten teoista sterotypia sille ryhmälle, mistä teon tekijä on peräisin. Stereotypiat saavat ihmiset tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja ne sitovat ihmisiä yhteen. Yhtenäiskulttuuri syntyy aina siitä, että ihmiset voivat vapaasti arvottaa teot johonkin kulttuuriin kuuluviksi, jolloin sellaiset kulttuurit työnnetään yhteiskunnan marginaaliin, joista nousee stereotyyppisiä tekoja ja käyttäytymistä. Yhtenäiskulttuuri muodostuu niistä ihmisistä, jotka eivät näe omassa käytöksessään moitittavaa, jolloin se luo luottamuksen ilmapiirin yhteiskuntaan.

Kansakunnan yhtenäisyys ja ihmisten välinen luottamus alkaa murentua, kun ihmisille luodaan lakeja, vaikka he voisivat entisilläkin laeilla toimia oikein uusien teknisten innovaatioiden kanssa. Kun ihmisten välinen luottamus on saatu poistettua ja kun yhtenäiskulttuuria on vain juhlapuheissa, niin se saa ihmiset käyttämään väärin niin vanhoja kuin uusiakin tekniikoita, jolloin poliitikot huomaavat, että valtiossa tarvitaan lisää lakeja, jotta ihmiset saadaan ojennukseen ja nuhteeseen.

Lopulta poliitikot joutuvat säätämään sterotypioiden luomisenkin rikokseksi ja vihapuheeksi, vaikka juuri teon liittäminen johonkin ryhmään olisi juuri sitä, mitä yhteisöllisyyden vaaliminen tarvitsisi, ja millä sellaisten tekojen tekijät voitaisiin marginalisoida ja lopulta poistaa valtiosta.

Stereotyppinen puhe, yleistävä puhe (vihapuhe) on vielä kriminalisoimatta, mutta odottakaa vaan, niin jo seuraavalla jallituskaudella rahapulaa potevat omista eduistaan kiinnipitävät ahneet poliitikot säätävät sen sata eri lakia yleistävälle puheellekin, eli sille toiminnalle, jolla ihmiset luonnostaan pitäisivät toisistaan huolta.
YLE, 31.12. 2018: Sipilä uudenvuodentervehdyksessään: Vihapuheen viljeleminen on rikos. "Epäiltyihin rikoksiin Oulussa ovat syyllistyneet yksilöt, eivät väestöryhmät", pääministeri muistuttaa.

Moraalittomat johtajat nostavat yhtenäiskulttuurin marginaaliin työntämät väestöryhmät jalustalle valtion keskelle , koska moraalittomuuteen kuuluu uskomus, että kun stereotyyppisesti käyttäytyvä ryhmä tuodaan rehellisten ihmisten keskelle, niin se saisi rehelliset ihmiset hyväksymään juuri sen käytöksen, jonka he ovat jo tuominneet.
Stereotyyppisen väestöryhmän pitäminen jalustalla vaatii valtavasti uusia lakeja ja veronmaksajien rahaa, jolloin kansalaisten moraalia ei suinkaan nosteta sillä, että poliitikot pitävät esillä juuri sitä väestöryhmää, joka elää veronmaksajien rahoilla ja toimii vastoin niitä kulttuurin tapoja, joiden ansiosta kansasta aikoinaan muodostui yhtenäisarvoilla pelaava systeemi.

Vahtera, 31.12. 2018: Milloin Suomesta tuli tällainen.

Yhtenäiskulttuurin tuhoaminen massamaahanmuutolla ei olisi täydellistä, jollei suvaitsevaisuusideologiauskovaiset tuhoa vielä sitä agenttia, joka sai aikaan yhteispohjoismaisilla arvoilla toimivat viisi loistavaa valtiota. Yleistävän puheen säätäminen rikokseksi on se viimeinen naula siihen arkkuun, jonne yhtenäiskulttuuri on jo tiputettu.

torstai 21. joulukuuta 2017

Uskonto on valtiolle ja tieteelle arvoton

Pauli Vahtera, 21.12. 2017: Tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta.
Yllä olevan linkin takaa löytyy Pauli Vahteran uusin selvitys poliitikoiden täydellisestä osaamattomuudesta hoitaa yhteisiä asioita.

Poliitikot tekevät saatanallista politiikkaa:
Uskonnoista ei ole valtiolle minkäänlaista hyötyä. Poliitikot, jotka vaativat tavallisia ihmisiä kunnioittamaan rauhanuskontoa, ovat itse täysin pihalla uskontojen arvoista, kuten armosta ja oikeamielisyydestä.

Olisi loogista, että poliitikot säätäisivät laeista armollisia, jos he ovat säätäneet uskontojen kritiikin rikolliseksi. Mutta yhä useammin tulee esille se, miten mielipuolista politiikkaa kaikki poliitikot tekevät poliittisen kentän koko rintamalla.

Onhan se vain typerää säätää lailla sellainen asia suojelluksi, josta poliitikot eivät itse välitä yhtään mitään. Jos lait ovat vailla armoa, niin silloin se on voitava rehellisesti tunnustaa, että poliitikot ovat itse rikkoneet erittäin törkeästi uskonrauhaa vastaan. Sellaisen uskonnon arvojen pitää ehdottomasti näkyä polittikassa, jonka poliitikot haluavat olevan rauhassa. Vai onko niin, että poliitikot ovatkin vain pullottaneet rauhanuskonnon?
Lakia rikotaan toimimalla väärin, mutta armottomien lakien säätäminen ei muka ole uskonnonrikkomista, vaan poliitikoiden mukaan vain sellainen on uskonnon rikkomista, josta joku perseilijä vetää herneen nenäänsä! Esimerkiksi minä rikon lakia, jos kävelen punaisia päin, mutta minä en siis riko rauhanuskontoa, jos en tottele rauhanuskonnon mielipuolisia käskyjä?

Voiko olla mitään typerämpää lakia kuin laki uskonrauhasta?
Voi tietysti! Jos poliitikot säätäisivät lain lakirauhasta, niin lakia ei rikkoisikaan se, joka vaikka surmaa toisen tai kähmiii toista, vaan lainrikkoja olisikin se, joka pilkkaisi jotain mielipuolista lakia!
Poliitikoiden mukaan se on oikein, että ihmistä rangaistaan, jos hän esittää jonkun uskonnon olevan perseestä, mutta poliitikot itse säätävät lait sellaiseksi, että se loukkaa syvästi ihmisten luonnollista oikeustajua.

Hyvin poliitikot suojelevat perseileviä uskovaisia, mutta ovat äärimmäisen ankaria niitä kohtaan, jotka maksavat kaiken tuon maahanmuuttajien ja lusmuilijoiden perseilyt. Johtuu varmaan siitä, että poliitikot itse ovat pelkkiä loisijoita, joille tärkeintä on suojella toisen toisiaan kaikessa, mitä he kulissiensa suojissa kansalta piilossa salaa tekevät:
Poliitikko, joka on suojellut toisten poliitikoiden perseilyä vuosia, on varmasti nähnyt poliitikoiden perseilevän muullakin tavoin kuin kourimisella. Mutta tarvittaisiin jokin liipaiseva TWITTER-lauseke, että poliitikot alkaisivat paljastamaan toinen toisiaan talousrikollisuudesta, omien etujen ajamisesta ja muusta saatanallisesta menosta.
B, 20.12. 2017: Uskonnollisuus on rikos ihmiskuntaa kohtaan.

Laki uskonrauhasta on typerintä, mitä poliitikot ovat ikinä tehneet!
Ateismi johdattaa tiedemiehiä tekemään tieteen havainnoista jumalattomia oletuksia, vaikka poliitikot eivät edes ole säätäneet lakia ateismin rauhasta. Tieteen filosofia ei ole tieteellistä ajattelua eikä tieteen tekemistä, vaan se kuuluu luokkaan uskomukset, johon kuuluvat niin ateismi kuin muutkin uskonnot ja poliittiset ideologiat.

Todella outoa, että verovaroilla työtään tekevät tiedemiehet saavat tieteen arvovaltaa törkeästi hyväkseen käyttäen julistaa kaikkeuden olevan jumalaton ja sattuman tulos, mutta tavallisia ihmisiä rangaistaan erittäin ankarasti, jos he kirjoittavat SOME:ssa, että rauhanuskonto on täysin jumalatonta menoa!
Eikö täällä ole yhden yhtäkään toista, joka myös olisi huomannut, miten ristiriitaista se on antaa tiedemiehille laillinen oikeus julistaa kaikkeus jumalattomaksi ja jopa maksaa siitä heille palkkaa, -- mutta sitten pieniä ihmisiä rangaistaan saatanallisesti siitä, jos he omasta kokemuksestaan johtuen kertovat, että uskonnot ovat perseestä?
Miten kummassa valtio voi samaan aikaan sallia tietemiehille oikeuden julistaa kaikkeuden ja ihmisen olevan pelkkiä sattumia, jos valtio toisaalla rankaisee täysin armottomasti niitä, jotka sanovat jonkun uskonnon toimivan ihmisiä kohtaan saatanallisten säkeiden mukaan?

Vähintä, mitä poliitikot voisivat tehdä uskonrauhalain voimassa olon aikana olisi säätää lait hieman enemmän jumalallisiksi, koska onhan se vallan typerää, että poliitikot sekä tiedemiehet tekevät kaikkeudesta vain jumalattomia tulkintoja ja luovat helvettiä Maan päälle.

Pauli Vahteran blogista:
"Veronkorotukset ovat määrältään hirmuisia ja ovat jopa suurempia kuin raadollisista väkivaltaisista ryöstöistä annettavat tuomiot. Miksi näin? Verottaja tietää, että suurin osa virheistä tehdään tilitoimistotyössä, koska valtaosa veroilmoituksista laaditaan tilitoimistoissa. Tilitoimistot joutuvat maksamaan veronkorotukset asiakkaansa puolesta, koska ovat inhimillisen virheen tehneet. Tilitoimistoilla on vastuuvakuutus, joka korvaa maksettavan veronkorotuksen. Valtio lähtee siitä, ettei kukaan valita, määrää se kuinka kohtuuttoman maksun tahansa."

Valtion tukema ateismi johdattaa poliitikot säätämään lait täysin armottomiksi.
Poliitikot sallivat sen, että isrokkoviiruksen sai hävittää planeetalta, koska siitä ei ollut ihmiskunnalle mitään hyötyä. Ehdotan, että poliitikot sallivat myös uskontojen hävittämisen, koska selvästikään uskonnoista ei ole tieteelle eikä poliitikoille mitään hyötyä, joka nähdään siitä, että poliitikoiden lait ovat yhdenmukaisia tiedemiesten jumalattomien tulkintojen kanssa.

On todella mielettömän typerää, että valtio tukee samaan aikaan sekä ei-jumalallista ateistista menoa että muka-jumalallista rauhanuskontoa, mutta poliitikot ovat priorisoineet ateismin johtotähdekseen, koska muutoin poliitikot eivät voisi rosvota rehellisiä suomalaisia irvokkaiden menojensa rahoittajiksi, jos heillä olisi uskonnoista jotain hyötyä.

torstai 21. syyskuuta 2017

Uskonnon rakenne vastaa valtion toimintaa

Uskonto ilman maata on kuin susilauma ilman reviiriä.
Suomi oli vielä vähän aikaa sitten kristillinen maa samalla tavalla kuten Iran on islamilainen maa. Jokaisella maalla tulisi olla vain yksi uskonto, ja annettaisiin vain ajan näyttää, minkä uskonnon arvoilla maa voisi olla aikakausia kestävä perustuslaillinen valtio. Viisas ihminen ei lähde mestaroimaan toisen kansan päämääriä, vaan haluaa ainoastaan oman kansansa parasta.

Ei voi olla kahtakaan eri uskontoa, joilla on samat arvot.
Maa ei voi olla sama maa, jos se joutuu muuttamaan perustuslakinsa jonkun muun uskonnon arvoja vastaavaksi, koska sellainen osoittaisi sen, että myös kansa on vaihdettu toiseksi.
Kaikki uskonnot pyrkivät omimaan jonkun maan itselleen, josta seuraa se, että kullakin valtiolla tulisi olla vain yksi uskonto, joka antaa perusarvonsa valtion lakeihin. Jos jossakin maassa on enemmän kuin yksi uskonto, niin se maa tulee ennemmin tai myöhemmin jakautumaan ja hajoamaan.
Jos laki perustuu keskenään ristiriitaisille arvoille, niin ei ole vaikeaa tajuta, että sellainen laki ei tue kansalaisen loogista ajattelua, vaan aiheuttaa maahan ainoastaan hämmennystä ja sekasortoa.


Uskonnot ovat verrattavissa valtioon. Kuten valtioissa ihmiset erikoistuvat eri ammatteihin ja jakautuvat valtiollisiin instituutioihin, niin myös uskonnoissa ihmiset pitävät yllä uskontoa kukin kykyjensä ja lahjojensa. Uskonnot ovat samalla tavalla hierarkkisia kuin valtiotkin, ja myös uskonnoissa toimii lainsäädäntä, ja korkeinta oikeuttava vastaava tuomiokapituli, joka tulkitsee uskonnon käskyjä kulloisenkin aikakauden mukaan.

Yhtäläisyydet valtion ja uskonnon välillä ovat niin ilmiselvät.
Uskonnoissakin suurin osa uskovista on vapautettu uskontaistelusta samalla tavoin kuin maallisissakin valtioissa armeijaan otetaan rauhanaikana vain osa kansasta.
Ja kuten maallisissa valtioissa rehellinen kansa tukee varauksetta valtionsa armeijaa, niin myös uskonnoissa tosiuskovaiset tykkäävät niistä, jotka taistelevat verisesti uskontonsa puolesta.
Ei ole tarkoituksenmukaista, että rauhan aikana kaikki kansalaiset ovat sotilaita, kuten sekään ei ole järkevää, että rauhan aikana kaikki uskovaiset olisivat jihadisteja, mutta uskovainen olisi uskontonsa petturi, jos hän ei tukisi oman uskontonsa puolesta taistelevia.
Jihadistit ovat uskonnon laillinen armeijakunta, joka pyrkii riviuskovaisten moraalisen tuen turvin hävittämään kaikki ne voimat, jotka eivät sovi uskonnon arvoihin. Ja jos uskonto on ilman omaa maata, niin jihadistien tärkein tehtävä on valloittaa maa, jotta uskonto olisi täydellinen.

Näin on ollut, näin on ja näin tuleva on.
Kuten sodan aikana toisen valtion kaikki kansalaiset muuttuvat vihollisiksi, niin myös uskonsodan aikana uskovaiset näkevät kaikki toisuskoiset ainoastaan vihollisina. Ei pitäisi olla yllätys kellekään, että uskonsodissa ei erotella uskovaisia jihadisteista, vaan koko kansa yleensä vihitään tuhon omaksi.
 -- Armeijat ovat maallisten valtioiden jihadismia. Armeijan perustehtävä on pitää oma valtio puhdasoppisena, eli hävittää kaikki ne, jotka pyrkivät kumoamaan laillisen vallan. Ja tavan kansalainen ei voi nähdä siinä asiassa mitään väärää.

Toimivassa ja terveessä valtiossa valtion ja valtion uskonnon viranomaiset eivät ole toistensa vihollisia. Mutta tilanne muuttuu, jos valtioon tunkeutuu jonkun sellaisen uskonnon noudattajia, jotka eivät ole perusarvoiltaan edes valtion uskonnon lahkolaisia.

Valtion kansalaisesta tulee maanpetturi, jos hän veljeilee maahansa tulleiden toisuskoisten kanssa. Valtion tuhoutuminen on vain ajan kysymys silloin, jos valtio hyväksyy sisäpuolelleen sellaisia uskovaisia, joilla ei ole täsmälleen samoja perusarvoja valtion oman perustuslain kanssa.
Kuten valtio lakkaisi olemasta, jos valtion hoitajiksi otettaisiin toisen valtion hoitajat, niin samoin valtio tuhoaa itsensä, jos se ottaa kansalaisikseen sellaisia, joiden arvot eivät ole samoja kuin valtion arvot, jotka ovat peräisin valtion uskonnosta.

Miten julkisen viran haltija voisi olla muuta kuin maan petturi, jos hän hyväksyy kansalaisiksi ihmisiä, joiden arvot eivät vastaa maan perustuslain arvoja? Tai ajatellaan asia näin:
Maassako voisi vipeltää kansalaisia vaikka millaisilla perusrvoilla, mutta julkisen viran haltijan pitää itse noudattaa vain oman maansa perustuslain arvoja? Koska tuollainen tilanne on jo lähtökohtaisesti täysin absurdi, niin se purkautuu siten, että julkisen viran haltijat alkavat suosimaan niitä, joiden arvomaailma ei vastaa maan omia arvoja.

Valtiosta tulee omien kantakansalaisten sortajia sillä siunaaamalla, kun poliitikot vaativat, että kansalaisten pitää suvaita erilaisilla arvoilla eläviä. Kukaan järkevä ihminen  missään maassa ei suvaitse naapurikseen sellaisia, joilla on erilaiset arvot, joten ainoa keino, jolla valtio voi vähän aikaa pitää maassaan yllä erilaisia arvoja on siinä, että valtio alkaa vainota omia kansalaisiaan.
Blogi, 18.9. 2017: Myanmar peruutti rohingyojen islamisaation
MTV, 21.9. 2017: Jihadistinen alamaailma juurtunut Suomeenkin
TV7, 18.9. 2017: Mitä vääräuskoiset tavoittelevat

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Opi Hallituksen Arvopohja Minuutissa

Ihmisarvoja julistavat poliitikot eivät uskalla puhua arvoista ja niiden perusteista. Pelkkä ihmisarvoon viittaaminen on kuin puukolla sohimista siksi, ettei pidä toisesta:
TS, 3.6. 2017: Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän
LU, 13.6. 2017: Lappeenrantalainen kansanedustaja: Hallituksen kaatuminen hakee poliittisena huijauksena vertaansa historiasta
IL, 14.6, 2017: Näkökulma: Höpöhöpö mitään natsitervehdyksiä
US, 16.6. 2017: Pirkko Saisio vaatii lehdessä: ”Suvaitsevaisuus pitäisi heittää romukoppaan – järjetön käsite!”

Sinenmaa, 13.6. 2017: Sipilä ja Orpo arvojunkkareina
VU, 11.6. 2017: BZ: Onko mitään järkeä siinä, että EU täydentää ihmissalakuljettajien työn?
Wikipedia: Luettelo rikoksista tuomituista kansanedustajista

Suomenkin poliitikot omaavat juuri ne arvot, jotka tuhoavat tätä planeettaa ja sen elinolosuhteita kaikelta elämältä ihminen mukaan lukien, koska mitään todellista arvokeskustelua ei ole. Arvoilla ainoastaan lyödään niitä, jotka haluaisivat muutosta tähän menoon, esim Virolainen, 14.6. 2017: "Arvoton poliittinen näytelmä", ja P. Vahtera, 16.6. 2017: Mikä maa, mikä valuutta?

Poliitikot haluavat ajaa nurkkaan ja eristyksiin jokaisen, joka haluaisi muutosta tähän erittäin tuhoisaan ja arvottomaan politiikkaan, jonka tarkoituksena on köyhyyden ja halpatyövoiman määrätön lisääminen, jotta rikkaiden joukkoon itse itsensä nimittäneet poliitikot saisivat itsehyväisesti elää oman elämänsä kestävästä kehityksestä välittämättä.

Tietoisku: Sipilänkin elintason ylläpitäminen vaatii jatkuvasti lisää köyhyyttä ja halpatyövoimaa, koska raha ei voisi virrata, jos planeetalla olisi vallassa viisaat johtajat, jotka eivät vaadi itselleen rikkauksia.
Rikkaat ja rikkaiden hännystelijät ovat ulkoistaneet omat lisääntymisvärkkinsä kehitysmaille, jotta rikkaat voisivat itse käyttää lisääntymiselimiään kaikenlaiseen hedonistiseen hekumointiin.
Sipilä kumppaneineen kieltäytyy puhumasta maahanmuuttopolitiikasta ja sen arvosta Suomelle erikseen ja maailmalle yleistäen yksinkertaisesti siksi, että poliitikot pelkäävät omaa rasistileimaa, jos he edes ajattelevat maahanmuuttopolitiikkansa sisältöä.
Mikään määrä pakolaisia ei voi vähentää kehitysmaiden pahaa oloa, vaan pakolaisuus tulee jatkuvasti vain lisääntymään, koska myös Sipilän mainostamat hotellitasoiset asunnot ja avomieliset puheet pakolaisuuden hyvistä puolista ovat jo kantautuneet kaikkialle kehitysmaihin, eikä niin ollen kehitysmaissa ole todellista halua poliittisiin muutoksiin, koska sekä niiden väestö että hallitsijat ratkovat omia ongelmiaan länsimaiden löperöllä pakolaispolitiikalla.

"A startling look at how U.S. immigration will add 300 million people to the country this century if immigration policies are not changed."

Sekä rikkaiden että köyhien arvopohjana on: Lisääntykää ja täyttäkää Maa.
Mielestäni Suomen tai ihmiskunnan väkimäärän holtiton lisääminen ei voi olla todellinen arvo, koska sellainen arvo alentuu sitä mukaan kun ihmiskunta kasvaa yhä sietämättömämpiin mittoihin luonnon ja kaiken muun elävän ja elottoman kustannuksella. Liikakansoitus ei ole kestävää kehitystä.
Liikakansoitusta haluavat vain sellaiset, jotka pelkäävät rahan puutetta; että kun vain ihmisiä olisi enemmän, niin rahatalous pysyisi pystyssä, eikä kenenkään tarvitsisi siten ajatella mitään muuta (arvo)perustaa ihmiskunnan kehitykselle.
Tietoisku: Hallituksen Arvopohjaan ei kuulu ihmiskunnan suurimpien ongelmien syiden poistaminen, eli kestävä kehitys.
Jotta Konservatiivien, SDP:n, Keskustan, Demokraattien ja Kokoomuksen arvopohjaa voitaisiin ymmärtää, niin ensin pitää ymmärtää, mistä aineesta se arvopohja on rakennettu. Jokainen puoluepoliitikko on ensisijassa rahasta ajattelija, eikä yksikään poliitikko voi puhua arvoista muuten kuin rahan kautta.

Arvopohjan ymmärrysharjoitukset voidaan aloittaa ihan alusta, niin puolueideologinen höttö ei pilaa faktoja, koska puolueiden arvopohjaa ei voida ymmärtää muutoin kuin puolueiden ulkopuolelta käsin, sillä puolueellisen ihmisen on mahdotonta omasta arvopohjastaan käsin nähdä omien arvojensa perustaa.

Kuka keksi rikkauden?

Kaikkien arvojen pohjana on oravannahka.
Ensin piti keksiä vaihdonväline ennen kuin ihmiset keksivät nimittää sellaisia rikkaiksi, joilla on oravannahkoja yli sen, mitä he tarvitsevat. Kun huomattiin, että heimossa on sellaisiakin, joilla ei ole oravannahkoja lainkaan, niin heitä alettiin kutsua köyhiksi.
Mutta kun myös köyhät halusivat seistä oravannahkapohjalla, niin se ei onnistunut ilman kunnon murahduksia. Ihmiskuntaan syntyi kahtiajako, joista kumpikin puoli halusi kiihkeästi seistä oravannahoilla, mutta koska vain toisella oli oravannahoilla vuoratut huoneet, niin se johti ihmiskunnan totaaliseen sisällissotaan, jota on jatkunut jo kymmeniä tuhansia vuosia.
-- Rahatalous on kaikkien sota kaikkia vastaan.
Tietoisku: Sipilän ja Niinistön arvopohjalla loisivat maailman kahdeksan rikkainta, jotka omistavat puolet ihmiskunnan varallisuudesta. Blogi: Rikkaat heikoilla jäillä.
Ilman arvoja ihmiset eivät sotisi keskenään.
On aika kroteskia väittää, että perussuomalaisten arvopohja ei sovi Keskustan tai Kokoomuksen arvopohjaan, kun jo historiasta nähdään, että köyhyyden olemassaolo johtuu täysin ns. oikeistolaisista arvoista, ja köyhät ja rikkaat ovat sotineet keskenään sekä käsitteillään että nuijilla jo aikojen alusta asti.

Rikkaita ja rikkaiksi pyrkiviä köyhiä yhdistää sokeus omia arvoja kohtaan; he eivät halua nähdä, että juuri heidän omat arvot synnyttävät köyhyyttä ja lisäävät ihmisten määrää. Ihmiskunnan kaikkein suurin ongelma on täysin hallitsematon väestönkasvu, josta johtuvat kaikki muut pienemmät ongelmat -kuten ilmastonmuutos. Ne ovat omaa rikkautta vaalivien puoluepomojen arvoja, jotka pitävät yllä väestönkasvua ja luonnon tuhoamista.
Lisääntyminen ja maahanmuuttopolitiikka ovat kaikkien niiden puolueiden ykkösarvoina, jotka haluavat ensisijassa hyvää omalle etupiirilleen. Arvot ovat työkaluja, joilla ihminen pyrkii nousemaan muita parempaan asemaan. Jos ihminen asettaisi kokonaisuuden puolueen edun edelle, niin silloin hän pyrkisi laatimaan sellaisen ideologian, joka toteuttaisi kestävän kehityksen ensimmäisen periaatteen: Yhteisön väkimäärän pysymisen samalla tasolla ikuisesti. Mitään kestävää kehitystä ei voi olla, jos väkimäärää ei voida -tai ei saa- rajoittaa tietylle tasolle.

Liikakasvu, ihmiskunnan suurin ongelma.
Ensin siis puoleiden arvoilla luodaan köyhyyttä ja halpatyövoiman määrätöntä reserviä, ja sitten puoluejohtajat paheksuvat kaikkia niitä, jotka haluaisivat muutoksen tähän nykymenoon.
Ei ole mitenkään järkevää väittää arvostavansa köyhiä ihmisinä, jos itse vaatii sellaista politiikkaa, jolla rikkaita hyysäätään. On erittäin tyhmää vaatia vapaata liikkuvuutta ja pakolaisten vastaanottamista, jos väittää arvostavansa sellaisten uskontojen arvoja, joiden perustana on ihmisen seksuaalisuus ja ihmisen alistaminen.
HS: Tarvitaanko suomalaisia vielä lisää, vaikka maailmalla on jo tungosta? Liikaväestö on ongelmista suurin "Linkolalaiset" amerikkalaistutkijat vertaavat väestöräjähdystä ydinsotaan
Ylevyys on tuiki tuntematon arvo kaikille puolueille ja uskonnoille, koska ylevyys vaatisi ihmistä ylentämään lähimmäisiään sekä henkisesti että aineellisesti. Ylevä ihminen ei vaadi toista ihmistä elämään tämä ainutkertainen elämänsä halpatyövoimana tai kenenkään toisen ihmisen holhoojana, mutta juuri holhoaminen on kaikkien niiden korkein arvo, jotka haluavat itselleen oravannahkaisen pohjan, jolla esittää ylemmyyttään kaikille niille, joiden mielestä tämä nykymeno on täysin kestämätöntä.

Rahatalous ei voi johtaa ihmiskuntaa onneen, koska jokainen, joka kannattaa rahataloutta, tekee sen vain siksi, että raha on hänen korkein arvonsa. Onhan se kiistaton todiste sellaisen ihmisen arvojen mataluudesta, joka haluaa itselleen lisää rahaa ja etuoikeuksia, kun samaan aikaan varallisuus keskittyy yhä harvemmille. Jokainen vaatimus rahasta virrottaa rahavirtoja köyhiltä rikkaille, ja pitää yllä ihmiskunnan sisällissotaa.

Kokoomuksen, Keskustan, SDP:n, Vihreiden ja Vasemmiston arvopohjalla Suomeen halutaan määrättömästi lisää ihmisiä, eli ihmiskunnan olemassaolo ja sen hyvinvointi ei kuulu puolueiden arvoihin, koska jokainen puolue puhuu aina ensin rahasta, ja miten sen virrat voitaisiin pitää virtaamassa luonnottomasti, alhaalta ylös, halvoista ihmisistä rikkaisiin.
Eiköhän se Vihreiden kohtuna toiminut Koijärvikin häviä kartalta, kun Suomeen on saatu satoja miljoonia ihmisiä, jotta Jussi Halla-aho samanmielisine kumppaneineen pysyisivät marginaalissa. Siinä on sen erottavan arvopohjan koko kuva alastomuudessaan.
Oikeiston ja vasemmiston arvoja yhdistää pohjallinen kuilu, jonka toisella reunalla ovat rikkaat ja toisella reunalla rikkaiksi haluavat. Syvinkään rikkaiden ja köyhien välillä oleva kuilu ei koskaan voi olla niin pohjattoman syvä kuin se kuilu, joka erottaa nykypolitiikan kestävästä politiikasta:
Nykymenoa kannattavat poliitikot tulevat ihmiskunnan hamaan loppuun saakka vaatimaan jokaisen sellaisen ihmisen eristämistä, jonka ajatukset eivät sovi yhteen rikkaita suosivasta politiikasta, jonka suurenmoinen esimerkki on kehitysmaisen diktaattorien tukeminen ja heidän uskomustensa varaukseton ylistäminen ja siitä johtuva hallitsematon pakolaispolitiikka.

IS, 16.1. 2017: Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

Sipilän huono omatunto sai hänet uhoamaan perusteettomilla arvoillaan:

Hyvillä ihmisille on kroonistunut huono omatunto, jonka voiteleminen vaatii heitä ajattelemattomasti holhoamaan muita, jotta hyvät ihmiset voisivat tanssia oravannahoilla jatkossakin.

Kenen tahansa ihmisen pitäisi voida ilman minkäänlaista eristämistä kritisoida vaikkapa kehitysapua, jonka seurauksena Afrikan tilanne on vaikeampi kuin koskaan. Kehitysapu tappaa ihmisen luomiskyvyn yhtä varmasti kuin sosiaaliapu tappaa ihmisen omatoimisuuden. Afrikka olisi varmasti parempi manner ihmiskunnalle ilman rikkaiden pahasta omasta tunnosta johtuvaa kehitysapua.

Blogi, 20.5. 2017: Hallituspolitiikka on tyhmien sotaa viisaita vastaan
US-juttu: Hallituskriisiä ei ollutkaan - oli Plan B
Blogi, 15.6. 2017: Hallitus hajotti persut suorassa teatteriesityksessä

maanantai 24. marraskuuta 2014

Unohdettuja kansalaisuuslupauksia

Jotta totuus ei unohtuisi, niin kerron uudestaan oman kansalaislupaukseni, vaikka ymmärränkin sen olevan vihapuhetta suvaitsevaisten korvien välissä:
Suomen kansalaisena olen Jumalan johdatuksessa uskollinen omalle maalleni Suomelle ja suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tuhansien vuosien aikana heimotasolta kehittyneelle yhtenäiskulttuurille, ja pitää arvossa menneiden sukupolvien muitakin saavutuksia kuin vain heidän rakentamiaan kauniita rakennuksia, ja lupaan antaa tukeni demokratian edistymiselle sekä kunnioittaa järki ja kohtuus huomioiden maan lakeja.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Perheliikunta ei sovi miehille

YLE yleistää maahanmuuttajat yhdeksi sumpuksi:
Perheliikunnan nimellä kulkeva vuoro on ensisijaisesti tarkoitettu äideille lapsineen. Perheliikuntavuoron ohjaajan, tanssinopettajana musiikkiopistolla toimivan Anna Sergeevan mukaan ulkomaalaisnaiset voivat arastella liikkumista yhdessä miesten kanssa, -- eikä perheliikuntavuorolle osallistuminen välttämättä edes kiinnosta miehiä.
YLE, 22.9. 2014: Perheliikuntaa ilman miehiä – tutustumista yli kulttuurirajojen


Edellisessä blogitekstissäni kerroin arvoista. Miten Euroopassa on alettu puhua arvoista ja niiden eroista. Valitettavasti esille pullahtanut arvokeskustelu koski ainoastaan Venäjän ja Eurooopan arvojen erilaisuutta ja siitä aiheutuvaa pelonsekaista kismaa.

Edelleenkin suvaitsevaisten on täysi mahdottomuus nähdä maahanmuuttajien ja suomalaisten arvoissa mitään yhteentörmäystä. Kuitenkin, jos suvikset huomaavat jonkinlaista kolarointia, niin syynä on tietysti suomalainen mies. Ylinnä olevassa linkissäkin syytä maahanmuuttajien mies-vastaisuuteen löytyy yllättäen suomalaismiehistä, joita ei mamujen mukaan edes kiinnosta tavata eksooottisesti väriseviä naisia, -- ja yllättäen YLE ei pysty kertomaan, mikä niistä monista maahanmuuttajaryhmistä on miesvastainen, vaan tapansa mukaan YLE julistaa kaikki maahanmuuttajanaiset pottunokkia arasteleviksi pupupöksyiksi.
Mutta, imaameilta saadaan kuulla totuus, jota mokumediatoimittajien näkyy olevan mahdotonta lukea ja ymmärtää.

Muistelo: Muslimeilla on edelleen omat uimahallivuorot
Musliminaisilta on kielletty miesten tapaaminen.
3. Are females allowed to sit with males in privacy?
No. A female is not allowed to sit alone or meet with a male in privacy.
A woman cannot speak alone to a man who is not her husband or relative
Mail of islam, ladies section: Muslim Women Social Behaviour
Miksi YLE jatkuvasti yleistää maahanmuuttajia - ja siten syyllistää vaikkapa venäläiset naiset suomi-vihaajiksi, jotka YLEn yleistystä uskoen eivät halua olla pottunokkien kanssa missään tekemisissä, puhumattakaan, että venäläinen nainen kutsuisi suomalaisen miehen kotiinsa kahville, or vice versa:
IL, 1.9. 2011: Martti Ahtisaari: Suomalaiset, pyytäkää maahanmuuttajia kahville
- "Olisi hyvä, jos jokainen meistä kutsuisi jonkun tänne tulleen kotiin kahville",
Ahtisaari ehdotti gaalassa.NYT, 12.12. 2013: Kutsu maahanmuuttaja jouluksi kotiisi
Suomi24, 20.2. 2013: Tutustu maahanmuuttajiin helposti, omalla ovellasi

Pilkkaako mokumedia suomalaisia miehiä tahallaan?
Ensin mokumedia presidenttiä myöten esittää, että pottunokkien pitäisi kutsua mamuja koteihinsa -- -- ja siten mokumedia kertoo, että ähäkutti, maahanmuuttajien kutsuminen kotiin on muuten hyvä juttu, mutta suomalaisia miehiä ei hyväksytä maahanmuuttajien ja suomalaisten yhteistapaamisiin, vaikka Pakolaisapu maksaisi verovaroista saaduilla rahoilla kaikki kustannuksesi.

Vai kuinka se oli, islamofobinen YLE?
Olisiko sittenkin parempi kertoa totuus? Että kunniakulttuureista tulevat eivät hyväksi sitä, että heidän säkkeihinsä pukemansa pimppiloorat tapaisivat suomalaisia miehiä, koska maahanmuuttajat arvoineen kokevat olevansa parempia kuin muut?
Ovathan imaamitkin julistaneet fatwan, että islamin pakkotapojen vankeina olevat säkit eivät saa tavata miehiä yksinään. Imaamien käskystä johtuen muslimiuden vallassa olevat säkit eivät siten saa ajaa taksiakaan, koska siinä joutuisi olemaan kaksin jonkun pottunokan kanssa, jolloin muslimimiehen pitäisi kunniansa tähden jopa tappaa säkin sisällä oleva ihminen. Hmmm..

Ehkäpä YLE teki palveluksen pottunokille kertoessaan suvaitsevaisille uutisena, että suomalainen mies ei sovi maahanmuuttajanaisen keskustelu- tai liikuntakaveriksi, koska suomalainen mies voisi sen seurauksena joutua uskonnollisen väkivallan uhriksi. Näinä aikoina maltillinenkin mamu voi helposti menettää malttinsa ja aloittaa päiden katkomisen jopa vain siksi, että jossakin luullaan pottunokan käyneen juoksemassa maahanmuuttajannaisen kanssa perheliikunnan nimissä.

Blogi, 23.8. 2014: Muhammedin laki takseista
Blogi, 8.9. 2014: Muslimien kotoutumisvaikeuksien syyt
Blogi, 6.9. 2014: Somalit torjuvat Suomen

maanantai 25. elokuuta 2014

Poliitikoiden vaatimukset taloussotaa kaikkia vastaan

Pienimuotoinen selvitys kiviplaneetalla elävän kivestärakentaja-otuksen moraalista pehmoiluun verrattuna

Olen huomannut olevani arvoiltani ristiriidassa vallitsevan moraalin kanssa. Ymmärrän sen täysin ja itse asiassa tykkään omista arvoistani, koska tajuan, että jos minulla ei olisi omia arvoja, minä en koskaan olisi voinut tehdä sitä, mitä olen tehnyt ja yhäti teen. Kivilinnaa kukaan ei voisi rakentaa pehmeillä arvoilla eikä pehmeällä moraalilla tai venyvällä oikeuskäsitteellä.

Samoin vaatimattomuus on ehdoton edellytys kivestä rakentajalta, koska ihminen on ristiriidassa kaikkien kanssa, jos hän vaatisi kivirakennettaan varten jotain, mitä tahansa asiaa. Vaatiminen aiheuttaa välittömän ristiriidan kaikkien kanssa, koska vaatija edellyttää muiden olevan häntä itseään varten. Vaativa ihminen on sellainen, jolta puuttuu oma kyky ja tahto vaadittavan asian saamiseen.

Vain vaatimaton ei käy (talous)sotaa kaikkia vastaan
Vain ns. kovilla arvoilla toimiva on aidosti empaattinen

Kivilinnan rakentajan tulee olla rehellinen ilman mitään juksaamista, koska jos ihminen sallisisi itselleen edes valkoisia valheita, niin silloin hän juksaisi itseään myös kivilinnan rakentajana, jolloin se olisi vain pelkkä kiviröykkiä.
Kivilinnan rakentamisessa pitää olla ehdottoman rehellinen eikä minkäänlainen amoraalisuus tai mukautuvat arvot tule kysymykseenkään, joka huomataan siitä, että Suomessa ja ylipäätään maailmalla on vain muutama ihminen, joka on pystynyt samaan -- Jos persoonallisen kivilinnan rakentamiseen ei tarvittaisi korkeaa moraalia ja vaatimattomuutta, niin silloin Suomessa olisi tuhansia ja tuhansia kivilinnoja... (Palkan)vaatijat eivät pysty ymmärtämään vaatimatonta elämää, eikä rakentamaan kestäviä asioita.
Kivirakentaminen on liian vaativaa ja liian kallista sellaisessa yhteiskunnassa, mikä on hukannut kivenkestävät arvonsa ja ottanut tilalle muovailuvahaa, ns. pehmeät arvot. Nyky-Suomi ei ole enää vuosikymmeniin pystynyt rakentamaan mitään kestävää, joka on pehmeiden arvojen näkyvin ilmentymä. Kertakäyttöiset arvot vaativat kertakäyttökulttuurin, joka tuottaa hometaloja ja vaatii ihmisiä pelleilemään, jotta totuus ei paljastuisi. Kivitaloja, kivisiltoja ja kivilinnoja voidaan rakentaa vain impivaaralaisin arvoin.

Pehmeät arvot tuottavat roskarakenteita ja muuta roskaa, koska pehmeillä arvoilla toimiva ei pysty toimimaan oikein. Tehkää vaikka kysely millaiset arvot hometalojen rakentajilla, poliitikoilla ja roskaavilla on, ja menkää aikaisin seuraavana aamuna katsomaan arvojen ulosteita; hometaloja, etuoikeuksia, roskia,...

Kivilinnan rakentajana Kivilinnasta käsin huomaan jatkuvasti, miten poliitikoiden moraali poikkeaa täysin omastani. Rehellisenä ihmisenä minä en voi kutsua poliitikoita moraalisiksi ihmisiksi. Omaa mieltä tutkien ymmärrän, mitä moraali on, joten jos en näe ja huomaa sitä samaa muissa, niin en todellakaan ala maalaamaan mustaa valkoiseksi.
Toisaalta ymmärrän hyvin, että kun poliitikko tutkii omaa "moraaliaan", niin hän luulee, että kaikki muutkin ovat omahyväisiä, ahneita, joiden kuuluukin käyttää omaksi hyväkseen lain porsaanreikiä.

Ja mitä muuta kuin moraalittomuutta voikaan olla semmoisella ihmisellä, joka ei pysty elämään vaatimatonta elämää: Poliitikko, joka vaatii poliitikoiden kuulumista rikkaisiin, ei voi mitään muuta kuin säätää lait rikkaita suosiviksi ja erityisesti sellaisiksi, jotka pakottavat tavalliset ihmiset rikkaiden perseennuolijoiksi.

Pelkkä vaatimus rikkaisiin kuulumisesta on sodanjulistus kaikkia vastaan.

Kaikki poliitikot kuuluvat rikkaisiin. Kaikki poliitikot pyrkivät tekemään lait sellaisiksi, että poliitikot saisivat mahdollisimman paljon etuoikeuksia ja rahaa, jotta heillä säilyisi jatkuva usko siihen, että he kuuluvat rikkaisiin.

Poliitikoiden (jotka kaikki kuuluvat rikkaisin ilman yhtäkään poikkeusta) lainsäädäntä on sotaa kaikkia vastaan. Poliitikoiden lakien säätämisen ylin tavoite on säätää lait tuottamaan maksimaalisesti rikkautta rikkaille. Ainoa asia, joka optimoi lait, on poliitikoiden pelko kansannoususta. Kapinan pelko saa poliitikot viilaamaan laeista edes jotenkuten huorahtavia, eli poliitikot huoraavat äänestäjien kanssa vain sen verran kuin on tarpeen, jotta äänestäjät voivat niukkuuden tarjoustalossa huomata olevansa elossa seuraaviin vaaleihin saakka, jolloin poliitikot tuovat niukkuuden tarjoustalon eteiseen mainoksensa runsauden sarvestaan, joka viedään vaalien jälkeen heti pois näkyvistä.

Rikkaat ovat köyhien kuninkaita

On kaksi asiaa, joita inhoan yli kaiken: Rikkaat ja köyhät. Oikeastaan inhoan köyhiä himpun verran enemmän kuin rikkaita. Molemmat tyypit ovat yhtä ahneita; Molemmat vaativat itselleen suhteessa yhtä paljon, mutta koska rikkaan alkupääoma on suurempi, niin silloin typerykset uskovat köyhien olevan eri lajia kuin rikkaat, koska köyhät kerjäävät euroja verrattuna rikkaiden miljoonakerjäyksiin.

Rikkaat ovat typeriä siksi, koska epärehellisinä heidän on täysin mahdonta ymmärtää asioita: Rikas ei esimerkiksi pysty ymmärtämään omia vaatimuksiaan kerjäämiseksi, koska hänhän ei todellakaan kerjää euroja, vaan vaatii itselleen miljoonia. Rikas siis uskoo olevansa rikas siksi, koska hän on nimittänyt oman kerjäämisensä oikeutetuiksi vaatimuksiksi, kun taasen rikkaan mielestä köyhien kerjääminen ei ole samanlaista vaatimista, koska sillä yritetään saada itselleen vain roposia.

Rikkaat ovat köyhistä köyhimpiä, periköyhiä, koska he kerjäävät enemmän kuin kerjäläiset. Ja koska rikkaiden kerjääminen on automatisoitu lakien tehtäväksi; Rikkaiden ei tarvitse olla hattu kourassa, koska lait tekevät sen (kerjäämisen) heidän puolestaan, ja sitä rikkaat kutsuvat normaaliksi lainmukaiseksi toiminnaksi.

Jos rikas saisi jostain edes himpun verran rehellisyyttä, niin silloin hän ei voisi mitään muuta kuin tunnustaa vaatimisen olevan kerjäämisen synonyymi. Ja älykkäänä rikas huomaisi olevansa moraalinen olento, entinen rikas (periköyhä, suom. huom.), joka ei voisi ajatella edes laillistakaan veronkiertoa.

Epärehellisyys on typeryyttä. Älykäs ihminen ei voi olla epärehellinen ja siksi kivilinnan rakentajaksi voi ryhtyä vain semmoinen, joka ei salli epärehellisyyttä eikä epäoikeudenmukaisuutta, koska myös epäoikeudenmukaisuus on typeryyttä. Jokainen ihminen älyää edellä sanotun, mutta vain aidosti älykäs ei voi olla epärehellinen, a-moraalinen, epäoikeudenmukainen, omahyväinen, ylimielinen, vaativainen eikä ahne.

Aito älykkyys on viisautta. Ihminen, joka älyää asian todellisen arvon, mutta ei tee niin kuin on älynnyt, on vain näennäisen älykäs, jollaista ei tavata muualta eläinkunnasta, koska jopa apinat tekevät niin kuin ovat tajunneet. Näennäisälykkyys on epäinhillisyyttä ja rikos ihmisyyttä vastaan, joka estää  ihmiskuntaa saavuttamasta rauhaa, koska näennäisälykkäät käyvät ahneina ja omahyväisinä taloussotaa kaikkia vastaan.

Olen ajatellut asian sillai, että poliitikoilla ei voi olla joustavat, kumista tehdyt arvot. Joustava asia palautuu samaan muotoon, mutta poliitikoiden arvot jämähtävät joka päivä eri asentoon: Poliitikoiden arvot ovat muovailuvahaa, koska muutoinhan poliitikon sormi väsyisi, jos hän joutuisi koko ajan käyttämään sormivoimaa kumimaisen moraalin jousivoimaa vastaan.

Poliitikot ovat tökänneet arvoihinsa jo niin monta kertaa sormensa, että heidän pehmoarvonsa on kaksiulotteinen taso, josta ei löydy mitään haasteellista korkeutta, kuten kivitalon rakentamista.

Vuosikymmen (29.11. 2003) sitten kirjoitin näin:

LAIT OVAT RIKKAIDEN SATUJA

Koska siis lakiyhteiskunnassa ihmisille on luotu käsitys rikastumisen oikeudesta, ja koska tuo oikeus ei perustu aitoon mahdollisuuteen, silloin lakiyhteiskunta on pelkkä suuri valhe. Kaikki Sinun lakiyhteiskunnalta saamasi oikeudet ovat vain kahle Sinun vapaudellesi. Se on lakiyhteiskunta, joka tosiasiallisesti estää kaikkia olemasta rikkaita, jotta rikkaiden rikkaudet olisivat laillisia. Rikkaat voivat olla oikeudellisesti ja laillisesti rikkaita vain sellaisessa systeemissä, missä köyhät uskovat satuun siitä, että Hekin pääsevät rikkaiksi, kunhan tekevät riittävän kovaa työtään --rikkaiden hyväksi. Sillä rikkaiden rikkaus ei edes perustu työntekoon, vaan vain älyttömien satujen kertomiseen, joita He väittävät aivotyöksi.
Poliitikoiden mukaan lakien säätäminen on rankkaa työtä, jota He eivät pystyisi tekemään, jos Heille ei makseta minimipalkkaa, joka sattuu olemaan monikymmen kertainen Sinun saamaasi minimipalkkaan verrattuna. Mutta tosiasiassa lakien säätäminen on satujen säätämistä ns. laeiksi. Aikuisten sadut ovat lapsille kerrottuja lakeja ja oikeuksia. Jokainen laki on pelkkää satua. Se on pelkkää satua, että lapsi ei mukamas pääse kadun ylitse, jollei noudata lakia. Se on pelkkää satua, että Sinä voisit rikastua miten paljon tahansa. Se on pelkkää satua, että Sinulla on oikeus rikastua omalla työlläsi. Se on pelkkää satua, että Sinun pitää kirjoittaa All Rights Reserved jokaisen työsi alle, jotta Sinulla olisi oikeus tekijänoikeuteen!
Kun lopetat vaatimasta oikeuksia, silloin Sinä olet päässyt vapaaksi Ruususen Unestasi. Kun teet vain velvollisuutesi, silloin rikkaat eivät voi enää rikastua Sinun työlläsi, vaan Sinun pelkkä oma velvollisuudentuntosi elättää Sinun. Kun lopetat vaatimasta oikeuksia, silloin rikkaidenkin pitää alkaa tekemään työtä omilla käsillään. Kun et vaadi oikeuksia, silloin Sinä olet antanut kaikki oikeudet kaikille --laittomasti.
Jos Sinä et anna ilman lakia kaikkia oikeuksia kaikille, silloin Sinun pitää tietysti uskoa lakisysteemiin, jotta Sinä voisit uskoa, että ihmiset ovat syntyneet tänne ilman oikeuksia, jotta Heillä olisi oikeus rikastua miten paljon tahansa --jos He vain uskovat lakisysteemiin.
Onko Sinun täysin mahdotonta uskoa, että systeemi kenties olisi oikeudenmukaisempi silloin, kun rikkaat joutuisivat tekemään ihan oikaa työtä? Nythän on nimittäin juuri niin, että kaikkein rikkaimmat eivät tee yhtikäs mitään työtä. Ja tiedätkös, että se on tämä lakisysteemi, missä vain rikkaimmilla on oikeus rikastua miten paljon tahansa --ilman mitään työn tekoa. Sinun uskosi Sinun oikeuteesi rikastumiseen työnteollasi oikeuttaa rikkaimpien rikastumisen ilman työntekoa! Mitäs tähän sanot?

Lue lisää, geocities.ws/sinenmaa, 01.12. 2003: Maksimipalkka
Lue lisää, geocities.ws/sinenmaa, 30.11. 2003: Minimipalkka

Muutama muu blogeja aiheesta;
AL-blogit, 25.8.2014: Diktaattori
AL-blogit, 25.8.2014: Sananen oikeustajusta
US-blogit, 25.8.2014: Euroa Laura - nyt
AL-blogit, 25.8.2014: Räty ulos
Hirvisaari, 25.8. 2014: Laadutonta
US-blogi, 25.8. 2014: Kuljettajia työttömiksi, nuoria kädettömiksi
US-blogi, 25.8. 2014: Mukavat liksat

Kattos himputti, kuinka gogol auttaa tässäkin asiassa:
Poliitikoiden typeryys kaikessa mielettömyydessään


perjantai 4. tammikuuta 2013

Palkka-alen vastustus raittiiden terroria

IL,4.1.2013: Tuomioja palkkakohusta:"Ansaitaanko jo kohtuuttoman paljon?"
Ihminen on sitä arvokkaampi ihmisenä mitä enemmän hän jättää työnsä arvoa yritykselle/Suomelle. Jos kansanedustaja jättäisi puolet palkastaan Suomelle, niin silloin kansanedustaja olisi kaksi kertaa niin arvokas Suomelle kuin edustaja, joka mittaa täyden arvon itselleen. Vastaavasti; Jos ihminen mittaa kaiken työnsä arvon itselleen, niin silloin hänen arvonsa yritykselle/Suomelle on täysi nolla. Sellainen ihminen saa aikaan huonotta, huonoja aikoja, lamaa,...
Blogi, 19.12. 2012: Jussi Pajusen arvo palkka ja laatu

Säästäväisyys ei ole enää hyve. Ihmiset eivät pysty edes kuvittelemaan, miltä tuntuu päästä tavoitteeseen säästämisen kautta. On vallalla kaikki-mulle-heti-mentaliteetti; Tunteellisuus on voittanut ja ihmiset eivät pysty edes teoriassa järkeilyyn.
Olisitko valmis alentamaan palkkaasi edes yhden Thaimaan loman verran?
Kuolisitko nälkään, jos joutuisit hanhenmaksapalleroiden sijaan syömään hernekeittoa?
Masentuisitko totaalisesti, jos sinun pitäisi hieman vähentää autoajelua;
että jättäisit muutaman kerran menemättä kakkosasunnolle autolla.
Suuttuisitko siitä, jos huomaisit naapurin olevan vahingoniloinen,
jos joutuisit luopumaan kakkosautostasi?
Pahastuisitko pahasti, jos joutuisit herättämään pankkitililläsi
olevan rahakasan päällimmäiset setelit unestaan?
Kuten huomataan, niin kaikkiin palkka-aletta koskeviin kysymyksiin palkkojen alennusta vastustavat eivät voi vastata muuta kuin tunteellisesti.

Palkka-alea ei voi vastustaa älyllisesti, koska älyllisyys on vain heillä, joilla on älyä elää vaatimatonta elämää. Esimerkiksi säästäväisyys voi onnistua vain silloin, kun ihminen toimii älyllisesti. Tunteellisesti toimivat eivät pysty säästämään, vaan he elävät hektistä elämää, tässä-kaikki-mulle-heti.

Palkka-aletta vastustavien pitää vastustaa myös säästäväisyyttä, koska muutoinhan säästäväisyys mahdollistaisi palkkojen, kulukorvausten, pekkaspäivien, lomaltapaluurahojen, kilometrirahojen, kokouspalkkioiden, autoedun, palkkioiden, optioiden ja muiden semmoisten pienentämisen.

Mikä on saanut aikaan sen, että ihmiset eivät enää pysty toimimaan järjellisinä olentoina? Kaikki  palkka-aletta vastustavat haluavat vain pomottaa muita? Se ei voi johtua muusta kuin raittiushysteriasta. Vain raittiutta puolustavat voivat olla niin sokeita, etteivät pysty käyttämään omaa päätään, vaan luulevat, että heillä on kaikki hyvin, jos vain saavat muut pomppimaan oman napansa ympäri.

Keräsin muutamia perusteluja, joilla raittiit ihmiset haluavat estää Suomelta hyvinvoinnin:
Sauli Niinistön palkkion alennus on vain symbolinen ele
Se on populismia puhua palkka-alesta
IS, 3.1. 2013: Palkka-ale lisää työttömyyttä
Suomen kilpailukyky menee, jos suomalainen työ olisi edullista
TE, 4.1. 2013: EK: Johtajien palkka-ale on teennäistä
Il, 4.1.-13: Professori hämmentyi palkka-alesta: "Ei järjen hitua"
TS, 4.1.-13: Palkka-ale lannistaisi pientuloiset ja työmotivaation
EH-l: Johtajien palkka-ale vain sivujuonne yleisen taloustilanteen korjaamisessa.
HS,5.1. 2013: sB4, Johtajien palkka-ale olisi mitätön
Kansanedustajat eivät voi olla esimerkkinä työläisille
Palkka-ale on naivia idealismia ja kosiskelevaa populismia
Suomalainen Palkka-ale kaataisi koko Euroopan
Palkka-ale olisi turhaa teatteria, IS, 5.1. 2013
Kukaan ei enää pyrkisi edustajaksi, jos siitä ei makseta kunnolla

Raittiusaate on länsimaisen sivistyksen tuho
Raittiit ihmiset ovat erittäin kireää porukkaa, joka vastustaa kaikkea sellaista, joka olisi itseltä pois. Raittiusaate saa ihmisen kuvittelemaan olevansa muita parempi. Ja uskoessaan olevansa muita parempi, hän ei voi ajatellakaan, että hänen itsensä pitäisi omalla panoksellaan osallistua mihinkään talkoisiin.

Raittiit ihmiset eivät pysty koplaamaan asioita yhteen. He eivät ymmärrä, mikä yhteys on esimerkiksi köyhyydellä (2.1.2013) ja palkkojen jatkuvalla kasvulla. "Palkkojen kasvu ei mitenkään voi aiheuttaa köyhyyttä", ajattelee raitis henkilö raittiustuolissaan, eikä ole siitä huolissaan.

Raittiiden mielessä palkkojen kasvu ei ole ongelma, joten silloin he kauhistuvat, jos joku ehdottaa palkkojen laskua, koska sillä ei kuulemma voida saavuttaa mitään hyvää. Tuossa ylempänä on lista raittiiden perusteluista, miksi palkkoja ei saa laskea. Siitä puuttuu vain se eliitin hokema, että palkkojen lasku ei auttaisi jo valmiiksi köyhiä.

Palkka-alen vastustajien mukaan palkka-ale aiheuttaisi myös köyhyyttä, mutta ei sinänsä auttaisi jo köyhyydessä olevia, koska palkkojen laskua vastustavien mukaan köyhyyttä voi poistaa vain siten, että omaa palkkaa nostettaan, koska vain siten raittiusintoilijan pöydältä voi tippua murusia köyhille.
Blogi, 3.1. 2013: Tuloerojen kasvu johtaa hulluuteen

Tutkimuksieni ja havaintojeni mukaan raittius uhkaa kaikkea saavutettua sivistystä. Raittiit ovat valmita tuhoamaan kaiken vain siksi, että he voisivat saada mitattua itselleen niin paljon kuin vain mitattavissa on. Raittiilta näyttää puuttuvan täysin lähiauttavaisuus. Raittit ovat valmiita auttamaan kaukana olevia ja tuomaan heitä tänne, mutta sekin johtuu vain siitä, että raittiit eivät pysty tekemään sellaisia päätöksiä, joilla kansat voisivat selvitä omillaan. Maahanmuutto auttaa vain raittiiden ihmisten omaa palkkakehitystä (Tk, Ulkomaista syntyperää olevien työllisyysaste 53,3%), mutta se ei auta pätkääkään antaja- ja vastaanottajakansoja.

Auttavaiset alkoholistit
Jotta päättäjät saataisiin uudestaan ajattelemaan omilla aivoillaan, ja jotta heillä olisi rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä ilman poliittista liturgiaa ja kiertoilmaisuja, niin heidät pitää saada pois tuosta raittiuden tilasta.
Jos joku on parantunut raittiudesta, hän voisi perustaa Anonyymit Raittiit, joissa raitis saisi tunnustaa, miten hänkin aikoinaan mittasi kaiken arvonsa itselleen jättämättä siitä kellekään mitään.
Impivaaran aikoihin poliitikot eivät pitäneet kummoisenakaan ottaa viinaa missä ja milloin tahansa, ja mieluummin siellä saunailloissa, missä päätökset syntyivät. Saunaillat ovat nykyisin kielletty siksi, että raittiit voisivat syleillä maailmaa. Mutta, Impivaaran aikoihin tehtiin ne päätökset, joilla Suomesta tuli hyvinvointiyhteiskunta. Tämä nykyinen tilanne ei ole hyvinvointia, koska se vaatii velaksi elämistä ja saunailloista kieltäytymisiä.

Raittiit ihmiset joutuvat matkimaan niiden puheita, jotka aikoinaan pikkusievissä tekivät päätöksiä realiteettien pohjalta. Raittiit eivät pysty käsittämään, mitä hyvinvointiyhteiskunta vaatii, koska he ovat täysin pihalla realiteeteista, kuten siitä, mistä Suomi saa arvonsa. Suomi ei voi saada arvoa päättäjien palkoista ja johtajien  palkkioista, vaan arvo tulee vain siitä, miten paljon päättäjä jättää arvostaan nostamatta.

Kun seitsemänsataatuhatta julkisen sektorin työntekijää jättäisi jotakin Suomellekin, niin silloin julkinen sektori ei tarvitsisi velkaa palkkojen maksuun. Ja kun vain yritysjohtajat ja pääomasijoittajat jättäisivät puolet kuvitellusta arvostaan nostamatta, niin silloin yrityksillä olisi varaa kehitykseen ja työläisiin.

Suomi olisi maailman sijoittajien unelmamaa, jos vain tämä maa saisi takaisin pienet tuloerot. Mutta vain sellaiset johtajat ovat valmiita tinkimään oman arvon mittaamisesta, jotka eivät pingota, ja vain sellaiset henkilöt eivät pingota, jotka eivät sairasta raittiusaatetta. Viinan voimaa päättäjille

Se mitta, jolla ihminen mittaa oman arvonsa, ei synny työlaeista ja palkkataulukoista, vaan se tulee kiertelemättömästä puheesta, jonka ihminen hallitsee vain silloin, kun hän ei ole jonkin aatteen sokaisema. Raittiusaate on sokaissut päättäjät ja saanut heidät kuvittelemaan, että kun vain syleillään suvaitsevaisena maailmaa, niin kaikki pelastuu.

Mutta kun ne muut tekevät koko ajan ohareita!
Kuten Suomenkin päättäjät tekevät kansalaisille koko ajan ohareita

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jussi Pajusen arvo palkka ja laatu

Lopussa on selvitys työn arvon suhteesta palkkaan

On luojan lykky, että Jussi Pajuselle maksetaan kiltisti se, mitä Jussi Pajunen vaatii, koska muutoin hän lähtisi pakolaiseksi. Kuvitelkaa vaikka, miten paljon maailmalla on vapaita pormestarin vakansseja? Ilman palkankorotusta Jussi Pajunen olisi voinut mennä vaikka Manhattanille työvoimatoimistoon täyttämään hakukaavaketta uudeksi New Yorkin pormestariksi. Siihen hakukaavakkeeseen tulisi tietysti tieto siitä, miten paljon pätevämpi Pajunen on kuin Michael Bloomberg, koska Pajusen palkka oli Suomessa suurempi kuin Bloombergin.

Varmaa on varmaan, että Jussi Pajunen ja muu Helsingin kaupungin johto olisi eronnut, jos heille ei olisi myönnetty mielettömiä palkankorotuksia! Sillä eliitti aina julistaa, miten maailmalla on aina vapaina kuinka paljon vaan johtajan paikkoja.

Siten oli täysin selvää Helsingin kaupungin pikkunilkeille, että pitäähän toki johtajille antaa kunnon palkan korotus, koska muutoin Maailma saisi tietää, että täällä on äärettömän pätevä pormestari työttömänä, jolloin Pajusen Jussi olisi suorastaan revitty jokun metropolin pormestariksi, koska muutoinhan maailman metropolit ovat huonosti johdettuja, jos niissä ei ole parasta mahdollista porsmestaria.

-- Vähin, mitä Jussi Pajusen erosta olisi seurannut, olisi ollut sitä, että New Yorkin kaupunki olisi ollut pakotettu sanomaan Michael Bloomberg irti ja ottamaan hänen tilalleen Jussi Pajunen, koska hän on ökykapitalismin oppien mukaan kiistattomasti pätevämpi kuin yksikään toinen pormestari. Jos New Yorkin kaupunki ei nimittäin vaihda Bloobergia Pajuseen, niin silloin New Yorkia johdetaan tahallaan huonosti. Asia on sama, jos Suomi valitsisi Olympialaisiin Suomen mestarin sijaan piirikunnan mestarin. Tms.

Jos vaikka Jussi Pajunen ei olisikaan eronnut, (jos hän ei olisi saanut palkankorotusta), niin sen sijaan hän olisi tahallaan alkanut huonommaksi, eli tehnyt työtään huonosti, jotta työn laatu olisi ollut suhteessa hänen palkkatasoonsa nähden. Näinhän kaikki johtajat tekevät; he eivät koskaan voi tehdä työtään paremmin kuin mitä on heidän palkkansa;
Eliitti tietää aina absoluuttisesti, miten hyviä heidän tulee olla kulloiseenkin palkkaansa suhteutettuna. Esimerkiksi Jussi Pajunen ei voi tehdä työtään niin surkeasti kuin Michael Bloonberg, joka joutuu tahallaan tekemään huonoa työtä siksi, koska hänen palkkansa on huonompi kuin Jussi Pajusen palkka.
Jos nimittäin Jussi Pajunen tekisi paremman laatuista työtä kuin mitä hänen palkkansa edellyttäisi, niin silloinhan Helsingin kaupunki ei voisi esimerkiksi velkaantua. Tästä heti huomataan triviaalisti, että johtajille pitää aina maksaa tuhatkertaisesti, koska muutoin heidän työn laatunsa ei vastaisi heidän palkkansa arvoa.

Helsingin kaupungin virkamiehet joutuivat myöntämään Jussi Pajuselle hänen vaatimansa palkankorotuksen siksi, että vähän ajan kuluttua virkamiehet voivat todeta itsensäkin olevan palkkakuopassa, josta he eivät koskaan ole voineet lähteäkään; jokainen palkansaaja on kroonisessa palkkakuoppassa.

Scripta, 18.12. 2012: Helsingin johtajiston palkankorotuksista
YLE, 19.12. 2012: Pajunen tienaa enemmän kuin New Yorkin ja Lontoon pormestarit

SELVITYS:
Jussi Pajunen on 190 000 euron arvoinen, teki hän mitä työtä tahansa. Tämä on kiistaton totuus. Vaikka Jussi Pajunen olisi sanonut itsensä irti, jos hän ei olisi saanut palkankorotusvaatimuksiaan läpi, niin siitä huolimatta hänen työnsä arvo jossakin muussa työpaikassa olisi yhä sama.

Koska, jos nimittäin Jussi Pajusen työnarvo olisi jossakin muussa työssä vähäisempi, niin siinä tapauksessa pitää oikeesti kysyä, että miten hänen työnsä arvo voisi siinä tapauksessa olla arvokkaampaa vaikka pormestarina?

Edellä sanottu on totuus, joka huomataan siitä, että koskaan yksikään rikas ei pysty tekemään jotakin halvempaa työtä, joten siksi heille on pakko antaa kultainen kädenpuristus. Sillä olisihan se hullua, jos 190 000 euron arvoinen mies alkaisi vaikka ojan kaivuuseen, jolloin sellainen ojankaivuu-urakoitsija joutuisi konkurssiin välittömästi, kun hän maksaisi Jussi Pajusen ensimmäisen palkan.

TOISIN SANOEN:
Jussi Pajunen ei voi olla arvokkaampi kuin oli hänen ensimmäisessä työpaikassaan hänelle määritelty työn arvo. Esimerkiksi, jos joku sahuri, joka tienaa yrittäjänä jotain 3000 kuussa, menee eduskuntaan, niin on mahdotonta olla älykäs, jos uskoo, että sellainen sahuri olisi kansanedustajana arvokkaampi kuin sahurina.

Edellisestä vertauksesta huomataan ihan simppelisti, ettei Jussi Pajunen voi olla halvempi missään muussakaan työssä, mikä on hänen työnsä arvo nyt pormestarina. Olisi hyvin hyvin epä-älyllistä uskoa, että ihmisen työn arvo riippuu hänen työpaikastaan.

Täten on todistettu, että jos Jussi Pajunen joskus menee johonkin muuhun työhön, jossa hänen työnsä palkka on vähäisempi kuin 190 000 euroa, niin silloin Jussi Pajunen joutuu tahallaan alentamaan työn latua, jotta hän voisi sovittaa oman arvonsa kyseisen työn arvoon.

EDELLEEN:
Koska on selvää, ettei Jussi Pajunen saa mieleistään palkkaa, vaan hän kokee olevansa arvokkaampi kuin 190 000 euroa, niin tästä tosiasiasta johtuen Jussi Pajunen joutuu täst'edes tahallaan hoitamaan huonosti pormestarin virkatehtäviä, jottei hän vaan toimisi vastoin ökykapitalismin ensimmäistä lakia, joka kieltää kapitalistia tekemästä ilmaiseksi mitään.

LOPUKSI:
Huomataan selvästi, että ökykapitalistit joutuvat mittamaan työnsä arvon kokonaan itselleen, eli esimerkiksi Helsingin kaupungille ei koidu minkäänlaista hyötyä Jussi Pajusen virasta, koska Jussi Pajunen joutuu kapitalistina mittamaan oman työnsä arvon kokonaan itselleen.

Jos joku vielä ihmettelee, miksi Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja muut Suomen kunnat velkaantuvat, niin se johtuu yksinkertaisesti siitä, että julkisen viran haltijat eivät tuota penninkään vertaa lisäarvoa julkishallinnolle, koska jokainen verovaroista työllistetty mittaa aina oman työnsä arvon sata prosenttisesti itselleen, jolloin mitään arvoa ei jää kansalle.


TOTUUS TYÖN ARVOSTA:
Jotta työntekijä voisi olla arvokas yhteisölleen, niin silloin työntekijän tulee kuluttaa himpun verran vähemmän kuin hän tuottaa. Edelleen, jos ihminen haluaa olla arvokkaampi, niin silloin hänen tulee kuluttaa huomattavasti vähemmän kuin tuottaa. Joka tarkoittaa sitä, että:

ihminen on sitä arvokkaampi mitä vähemmän hän mittaa työnsä arvoa itselleen!

Edelleen: Koska yksikään ihminen ei voi tietää, miten arvokas hän todellisuudessa on, niin silloin ihminen voi  osoittaa älykkyytensä vain siten, ettei hän vaadi itselleen kovinkaan paljoa.

IHMISEN TODELLINEN ARVO:
Ihminen on sitä tyhmempi mitä enemmän hän vaatii (palkkaa, ansiota, kulukorvauksia,..)
Kaikkein viisain ihminen ei vaadi mitään, eli tekee työnsä ilmaiseksi, jolloin hän voi olla absoluuttisen varma, että hän on arvokas yhteisölleen. Koska! Jos ihminen vaatii vähänkin, niin silloin hän ei voi olla täysin varma omasta arvostaan yhteisölleen.

Vain vaatimaton voi olla viisas. Viisaus on vaatimattomuutta,
sanoi aikoinaan jo Kodak Kolorkins nyrkkipalloa iskettyään..

Palkanvaatijat eivät voi tietää, mikä on heidän arvonsa. Kaikki palkkataulukot ovat täysin hihasta vedettyjä, eikä niillä ole mitään tekemistä ihmisen työn arvon kanssa.

Blogi, 4.1. 2013: Palkka-alen vastustus raittiiden terroria
Blogi, 3.1. 2013: Tuloerojen kasvu aiheuttaa hulluutta
Tiedonantaja 3.1. 2013: Pienyrittäjä vastaan ”Hyvä veli”-verkosto
Blogi, 13.5. 2010: Ahneet valtuutetut
Sinenmaa.ws, 23.12. 2004: HUMANOIDIENKOVA KOHTALO
Sinenmaa.ws, 2003: Sinenmaan virallinen kannanotto työn arvoon
Blogi, 20.11. 2009: Rakasta viisautta
USENET,sinenmaa 21.8. 2001: Hyva tahto on kansan valtaa
USENET,sinenmaa 28.6. 2001: Voimakasta motivaatiota kerran paivassa
USENET, 16.11. 1995: Aitoa sinenmaata tarjolla!

ps. Rakkaus on ihmisen vallitseva olotila. Rakkaus ei kuitenkaan pääse esille silloin, kun rakkautta etsitään tunteista; Tunne estää rakkauden. Rakkaus on työntekoa. Ihminen rakastaa ihmistä silloin, kun hän tekee ehdotonta työtä. Palkka ei koskaan voi olla rakkautta, koska palkkatyöläinen mittaa kaiken rakkauden itselleen; Palkkatyö on aina narsismia.
Ehdotonta rakkautta ei voi olla ilman ehdotonta työtä.

IL, 20.12. 2012: 8:lla kaupunginjohtajalla parempi palkka kuin pm:llä

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Arvojohtajan Uudenvuoden puhe

Tässä on hieman palautetta Teille kaikille, jotka olette osa julkista vallan käyttöä, ja Teille kaikille, jotka olemattomalla varauksella ja hampaattomalla kritiikillä olette tukemassa nykyisenlaista, poikkeuksia kansan kustannuksella rustailevaa  julkista valtaa. Kyse on julkisen vallan uskottavuudesta ja siitä, miten julkinen valta saisi sen takaisin. Kyse on siis puhtaasti älyllisyydestä. Tämä palaute on täysin tunneälytön, sen myönnän auliisti, ja jokainen, joka lukee tätä ajatukselle, huomaa itsekin, miksi tämän kirjoittaja ei voi tunnustaa tunneälyä.

Vuoden 2011 viimeisenä aamupäivänä julkisen vallan hallitsema media lähetti TV2:n lähetystaajuudella lapsille suunnatun piirretyn ohjelman, missä lapsille kerrottiin, miten hieno ja hyväksyttävä asia on pienen ihmisen herkimpään ruumiin osaan tehtävä uskonnollinen toimenpide. Itse kutsun sitä lapsen pahoinpitelyksi, enkä tunneälyttömänä ihmisenä voi sietää sitä, että ihmisiä pahoinpidellään.

Sitä minä jäin ihmettelemään, että jos lapsia pidetään rikosoikeudellisesti vastuuttomina, miten heitä voidaan opettaa siihen, että väkivalta ja naisten oikeuksien polkeminen on sallittua, kunhan sille on jokin uskonnollinen syy? Olettaako julkinen valta, että lapset kuitenkin ymmärtävät syyn ja seurauksen -moraalin-, koska selvästi ohjelma vaatii lapsia ymmärtämään, mistä on kysymys - ja hyväksyvän sen sokeasti!

Kyseinen ohjelma todisti kiistattomasti, miten epäjohdonmukainen julkinen valta on. Tässä palautteessa kerrotaan syy ihmisen epäjohdomukaisuudelle ja miten ihminen (myös poliitikko) voi välttyä epäjohdonmukaisuudelta.


Herra suomalainen poliitikko. Sallisitko sinä lapsellesi kipua, joka tehtäisiin vain siksi, että joku ryhmä voisi jatkaa tuhansia vuosia vanhaa perinnettään, joka ei millään tavalla hyödytä ihmistä? Kun sallit maahanmuuttajalapselle uskonnollisuuden vuoksi kipua, kumpaa silloin ajattelet; uskontoa vaiko lasta? Eikö olisi järkevää, että jos sallit viattomalle lapselle uskonnollisen kivun, pitäisit silloin myös totuutenasi, että on olemassa reaalinen yliluonnollinen olento, joka vaatii sen kivun, koska jos et noin ajattele, silloin pidät yllä taikauskoa? Vaadit ihmisiltä sellaista, johon et itse usko! Ei kuulosta lainsäätäjän tai tuomarin ajattelulta!

Jos sallit uskonnon nimissä tehtävän väkivallan, niin se edellyttää, että itse uskot siihen uskontoon epäillyksettä! Sillä niinhän lain laita on: Lainsäätäjän tulee uskoa täysin siihen asiaan, mitä varten laki on tehty! Jos uskot, että väkivalta ei ole oikein, niin silloin lainsaäätäjänä säädät, että väkivallasta tulee rangaistava teko. Jos uskot, että suuri ajonopeus altistaa onnettomuuksille, niin silloin säädät lain, jolla ajonopeus rajoitetaan turvalliselle nopeusalueelle Jne. Lainsäädännässä on aina kyse siitä, että lainsäätäjän tulee uskoa epäilyksettä siihen asiaan, jota hän joko rajoittaa tai sallii! Mutta!

Jos et usko yliluonnollisen olennon vaativan kipua, niin miksi vaaditaan sellaista muiden lapsille, mutta ei omille? Huomaatteko mitään epäloogisuutta, tunteellisuutta poliitikoiden ajattelussa? Miksi ympärileikkauksen sallivalta lainsäätäjältä ei vaadita uskoa siihen perinteeseen, joka vaatii ympärileikkauksen -- koska lainsäätäjän edellytetään uskovan esimerkiksi tieliikennelain takana oleviin totuuksiin!

Miksi lainsäätäjä ei lainkaan ajatellut uskontoa silloin, kun valtio asetti kristinuskonnon lain holhouksen alle;  Hyvinpä tuo kristinuskonnon naisten alistaminen saatin loppumaan, kun ei kuunneltu x-uskovaisia, vaan x-uskoville luettiin perustuslakia ja sen tasa-arvo- ja perusoikeuspykäliä! Miksi maahanmuuttajille on kiellettyä lukea perustuslakia?

Jos  sinä, herra suomalainen poliitikko, sallit muiden lapsille laillista kipua ilman mitään lääketieteellistä syytä, niin miksi et silloin säädä sitä kaikille pakolliseksi, koska jos vain osalle kansasta vaaditaan sitä, niin mitä luulet kansalle tapahtuvan, jota käsitellään epäjohdonmukaisesti? Kyse on perustuslakiin tehtävistä jatkuvista poikkeuksista, perustuslain degeneroimisesta? Miten paljon halkeamia perustuslaki kestää, kunnes maalaisjärkisen kansalaisen mielestä se ei kelpaa edes vessapaperiksi?

Onko maahanmuuttajalapsien sukuelinten silpominen sitä kuuluisaa positiivista syrjintää? Kumpaa ympärileikkaus syrjii positisiivisesti? Ympärileikkauksen kohdetta vaiko monikulttuurisuususkovaisia?


Lähetin vuoden 2011 viimeisimpinä tunteina YLE:lle palautetta siitä ohjelmasta. Siinä palautteessa kerroin, miten monikulttuurisuuden ylläpitäminen vaatii valtiota kohtelemaan kansalaisia epäjohdonmukaisesti, jotta monikulttuurisuuden kannattajat voisivat ihastella monikulttuurisuutta.

Monikulttuurisuuden ylläpitäminen vaatii viattomia uhreja. Lapset ovat uhreja, joilla epäloogiset aikuiset haluavat ylläpitää ikivanhoja, taikauskoisia perinnäistapojaan. Lapsen ympärileikkaus on älyllisesti ottaen pelosta johtuvaa taikauskoa; Se ei auta lapsen älylliseen kasvuun tai henkiseen pelastukseen tuon taivaallista, koska jos joku ihmisen yläpuolinen taho vaatisi sellaista, niin silloin kaikki lapset syntyisivät ympärileikattuina.

En heti tiedä, mutta luulisin, että Suomen perustuslaki kieltää humpuukin ja taikauskon harjoittamisen. Mutta lainsäätäjien epäloogisuus tietysti vaatii, että humpuukia saa harjoittaa, kunhan se vain on positiivista syrjintää. Esim laki kieltää, ettei ihmisille saa tarjota lääkkeenä sellaista, joka ei saa mitään fyysistä aikaan. Miksi laki ei kiellä uskonnollista lääkettä, kuten ympärileikkausta, joka ei myöskään saa mitään parannusta tai pelastusta aikaan? Perustuslain pitäisi kieltää myös epäloogisuus; Lakien ei tule olla keskenään ristiriitaisia, mutta sekin varmasti sallitaan, kunhan vaan muistetaan hokea, että muutoin monikulttuurisuuden kannattajat eivät voisi ihastella monikulttuurisuutta.


Positiivisen syrjinnän ja muiden epäloogisten asioiden ylläpitäminen vaatii uhrikseen aina heikompia ja puolustuskyvyttömät, joilla ei ole ääntä, jolla monikulttuurisuususkoville kerrottaisiin siitä ahdistuksesta ja kivusta, mitä se heille aiheuttaa. Ympärileikkauksilla syrjitään siis positiivisesti lähinnä suomalaisia monikulttuurisuuden kannattajia, koska jos Suomessa asuvia kohdeltaisiin johdonmukaisesti, niin silloin tapahtuisi hämmästyttäviä asioita;

Suomalaiset olisivat yksi kansa, jolloin Suomeen tulisi samanlainen ilmapiiri, joka vallitsi silloin, kun Suomi nostettiin hyvinvointivaltioksi, jolloin tänne kehittyä innovaatiivisuutta, jota julkinen valta ei rajoittanut. Positiivinen syrjintä ja uskomusten ylläpito monikulttuurisuuden nimissä luo tänne ahdistuneen ilmapiirin, mikä estää ihmisiä ajattelemasta vapaasti. Ajatuksen vapaus on ehdoton edellytys innovaatioille. Jos ei ole ajatuksen vapautta, niin sitä ei voi saada esille millään julkisen vallan toimenpiteelläkään.

Julkinen valta yrittää saada aikaan innovaatisuutta laatimalla vain poikkeuksia perustuslakiin ja lisäämällä kansalle lakia lain päälle. Jos maahanmuutto tarkoittaa muutoksen aikakautta, niin silloin sitä ei voi käsitellä kriisin tavoin; Kriisin aika vaatisi valtiota rajoittamaan kansalaisten vapauksia. Mutta muutoksen aikaa ei voi hoitaa kielteisellä lainsäädännöllä ja poikkeuslaeilla aiheuttamatta kansalaisille kriisitunnelmaa.


Julkinen valta selvästi ilmaisee kansan olevan kriisissä maahanmuuton kanssa, koska sitä hoidetaan samoin kuin kriisiä; rajoittamalla kaikin tavoin kansalaisia ja aiheuttamalle kansaan repeämiä erilaisilla poikkeuslaeilla, kuten sallimalla muiden lapsille väkivaltaa, jotta monikulttuurisuutta ihannoiva maahanmuuttajien uskonnollisuus saisi kukoistaa. Kristinuskonnon alasajolla julkinen valta taasen pyrkii siihen, ettei kristinuskonto olisi vaaraksi maahanmuuttajien uskomuksille.

Suomalaiset vanhemmat eivät saa edes rajoittaa omien lastensa ylivilkkautta, mutta vastaavasti maahanmuuttajien sallitaan tehdä väkivaltaa  lapsilleen uskonnon nimissä, koska lainsäätäjä ilmeisesti uskoo, että jokin yliluonnollinen niin vaatii (uskoohan lainsäätäjä siihenkin, että ylinopeus altistaa onnettomuuksille), sillä jos lainsäätäjä ajattelisi, että se on vain perinnettä, kuten kristinuskonnon naisten alistaminen, niin silloin siihen suhtauduttaisiin yhtä lailla kielteisesti, miten lainsääjät ovat suhtautuneet kristinuskonnon perinteisiin.

Ihmiset on pakotettu moderoimaan omia ajatuksiaan rangaistuksen uhalla, jotta tänne saapuneet maahanmuuttajat voisivat jatkaa sitä samaa kulttuuria, jota he pakenivat tänne.

Sitten siihen varsinaiseen asiaan, eli tunneälyttömyyteen

Äly ei voi olla epäjohdonmukaista! Pelkkä puhdas äly ei voi koskaan kulkea kahta eri latua samaan aikaan. Kun mikä tahansa asia kulkee vain yhtä polkua, niin se on kiistattomasti looginen ja täysin johdonmukainen. Äly ei voi tuhota itseään, joten äly ei koskaan vaadi ihmistä edes tuhoamaan itseään, puhumattakaan, että äly vaatisi ihmistä aiheuttamaan kipua itselleen tai toisille.


Ihmisestä tulee epälooginen vain siten, jos hän käyttäytyy vuorotellen joko älyllisesti tai tunteellisesti. Tuollainen toiminta saa ihmiselle aikaan skitsofrenian kaltaisen tilan; tunteellinen ihminen kuuntelee mielellään aikuisten satuja, kun taasen älyllinen ihminen ei voi uskoa satuihin, koska ihminen on älykäs vain silloin ja siinä, kun hän jättää sadut täysin huomiotta.

Tunneäly saa ihmisen toimimaan epäloogisesti. Tosin ainahan johtavissa asemissa olleet ihmiset ovat toimineet epäloogisesti. Se johtuu juuri siitä, että poliittinen tai uskonnollinen toiminta vaatii ihmistä vuorotellen toimimaan tunteellisesti - ja sitten välissä taasen yritetään saada aikaan kansalle perustuslaki, tai muuten vain lepytellä kansaa. Tunneäly on vain määritelmä kaikelle sille tunteelliselle touhottamiselle, joka on vaivannut ihmiskuntaa tasan niin kauan, kun johtajiksi valitaan sellaiset, jotka parhaiten hurmospuheillaan ja  tyhjillä lupauksillaan saavat äänestäjien tunteet pinnalle.

Mutta perustuslakia tehdessä tunteellisuus on jätetty täysin pois. Vain älyllä voidaan saada aikaan täysin looginen perustuslaki, joka kelpaa kaikille. Looginen perustuslaki ei kuitenkaan kelpaa niille, jotka yrittävät elää tunteellista elämää, jota on oman edun tavoittelu tai yksilöä rajoittavien perinteiden kunnioittaminen.

Uskonnollisuus ja muu opillisuus vaatii ihmistä elämään tunteidensa mukaan.
Uskonnon ylevä kohde -Jumala- ei taasen vaadi mitään tunteellisuutta.

Heti, kun lainsäätäjä alkaa kuunnella taikauskoisia perinteitä vaativien mielipiteitä, älyyn perustuva perustuslaki murretaan ja sen tilalle tulee tunteellisia lakeja, joilla kansa saadaan vähitellen hajaannuksen tilaan. Jokainen poikkeus perustuslakiin tarkoittaa sitä, että jollekin ryhmälle annetaan eri vapaus elää älytöntä elämää. Jokainen rauhanaikainen poikkeuslaki on lainsäätäjän tunteellisuutta.


Tunneälyn ymmärtäminen on avain yksilön loogisuudelle. Jos ihminen uskoo, että tunteilla saadaan aikaan hyvää lainsäädäntöä, niin silloin hän ei varmaan pane pahakseen sitä, että perustuslakiin tehdään jatkuvia poikkeuksia. Älylliset ihmiset yrittävät älyllisesti pitää perustuslain puolta, mutta he ovat tuomittu häviämään, koska tunteelliset ihmiset saavat hurmos- ja suvaitsevaisuuspuheillaan jopa tuomarit nyyhkyttämään.

Tunteelliset ihmiset ovat mielissään siitä, että julkinen valta käsittelee kansalaisia täysin epäjohdonmukaisesti. Tuo todistaa vain sen, että jos tunteellinen ihmisen saisi älyllisyyden puuskan, hänen olisi tunnustettava perustuslaki puhtaaksi älyn aikaan saannokseksi -- jota vastaan tunteellisuus käy koko ajan raivokasta poikkeuslakisotaa. Tunneälykköjen on mahdotonta luoda loogista perustuslakia, johon voitaisiin tehdä poikkeuksia -- koska tunneäly vaatisi sellaisen perustuslain, joka olisi valmiiksi täysin repaleinen!

Juuri tästä perustuslain poikkeuksissa on kyse;
-- Tunteen ja älyn ristiriidasta!

Äly ja tunne ovat ihmisen mielessä vihollisia toisilleen. Tunteellinen ihminen vaatii, että perustuslakiin pitää tehdä poikkeuksia, jotta ihmisten tunteellinen käytös saisi jatkua, kun taasen älykäs ihminen suhtautuu perustuslakiin kunnioittavasti, koska se on älyllinen luomus. Tunteellinen käytös näkyy aina ihmistä rajoittavana ja ihmiselle hyvin vaarallisena, poikkeuksia rakastavana, joka näkee asiat vain yksittäistapauksina, joilla ei ole mitään yhteistä trendiä. Tunteellinen ei osaa koplata asioita yhteen.

Äly taasen. Ai että miten minä rakastankaan älyä, koska äly rakastaa ihmistä. Äly ei koskaan saa aikaan mitään epäloogista. Äly ei koskaan vaadi käytettäväksi mitään väkivaltaa. Äly ei koskaan vaadi hallitsijaa käyttämään hajota-ja-hallitse-metodia. Äly ei koskaan voi kulkea kahta tietä yhtäaikaa! Älyllinen ihminen ei voi istualtaan ratsastaa kahdella hevosella samaan aikaan. Äly on puhdasta rakkautta; Jumala on Äly.

Pyydän kaikkia suomalaisia tänä vuonna tutustumaan omaan älyynsä, ja huomaamaan, miten suurenmoinen se on. Äly pitää yllä niin perustuslain kuin koko kaikkeudenkin. Ilman älyä mitään ei voisi olla olemassa.

Mutta! Tunteellisuus on se tuhoava voima. Äly on kaikkea rakastava luoja, kun taasen tunteellisuus on itse Shiva, itse Lucifer, jota kutsutaan valontuojaksi. Tunteellisuudessa ihmiset sanovat  olevansa lampaita ja valoisia, -- mutta he ovat kuin susia lammasten vaatteissa. Tunteelliset ihmiset rakastavat poikkeuksia. Missä tahansa tunteellinen ihminen näkee ehjyyyttä, hän käy sen kimpuun kuin mieletön. Ja katso! Tilalla on vain rikkirevittyjä ihmisiä, hajotettu kansa, monikulttuurisuus, missä suomalaisuus ja vapaa ajattelu on kielletty.

Tämä on julkaistu 1.1. 2012, US-blogissa: Kansalaispalautetta julkiselle vallalle

PS. ERIARVOISUUDEN KASVU VOIDAAN TORJUA
Poikkeuslakien kasvu ei ole mikään luonnonvoima, joka olisi voimakkaampi kuin ihmisessä oleva äly. Eriarvoisuus johtuu perustuslain katkoista, jonka yksi osoitus on suomalaisia vastaan harrastettu positiiivinen rasismi, missä maahanmuuttajille annetaan kaikki oikeudet harrastaa kulttuuriaan, kun taasen suomalaisilta se mahdollisuus on jo viety. Tunteellisuus voidaan torjua. Älyn käyttö ei maksa mitään, mutta antaa ihmiselle täyden tyydytyksen; sen tyydytyksen, jota ihminen kaipaa, mutta jota positiivinen syrjintä ja riskien sosialisointi ei voi antaa.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Tasa-arvon politiikkaa

Tanskan maalla ei ole mätää. Tanskan yleisradioyhtiö ei ole vihervasemmistopellejen hallussa; Tanskan radio julistettiin virallisesti kristilliseksi: Politiken: Christianity attracts Danish Muslims.

Suomen poliitikot ovat täysin lääpällään Lähi-Idän tuhansia vuosia vanhoihin barbaarisiin maantapoihin. Koska Suomen maan tavat ovat antaneet suomalaisille mahdollisuuden olla maailman parhaita, niin Suomessa tuskin on vielä moneen vuoteen odotettavissa poliitikkojen heräämisiä todellisuuteen; eriarvoiseen maailman, missä uskonnot eivät ole samanarvoisia, koska mikään muukaan ei ole, eikä koskaan tule olemaankaan.

Se on ollut todella järkytys havaita, miten poliitikot uskovat uskontojen olevan tasa-arvoisia kaikenlaisen eriarvoisuuden keskellä. Jos todella ihminen haluaa olla järkevä, niin hän ei taatusti ala uskoa uskontojen tasa-arvoisuuteen. Uskonnot uskomuksineen eivät voi koskaan olla tasa-arvoisia. Edes arvot eivät eivät ole tasa-arvoisia;
Ei ole sellaista ihmistä, joka omassa elämässään ei arvottaisi arvoja eriarvoisiksi.
Ihmisen on täysin mahdotonta olla tekemättä arvoista eriarvoisia. Ihminen, joka syyllistää toisen siitä, ettei hän pidä vaikkapa islamia kristinuskon veroisena, on ansainnut helvetin tulen.
Poliitikot ovat pelkkiä pellejä, jos he luulevat, että ihmisen pitää jopa lailla pakottamalla pitää arvoja samanarvoisina. Arvot eivät kuulu lakiin. Joka ikinen ihminen on pelkästään typerys, jos hän väittää, että muiden pitäisi uskoa uskontojen ja arvojen tasa-arvoisuuteen. Tuollaisen uskontojen tasa-arvoisuus-väitteen voi esittää vain ateisti, joka uskoo, että ateismi on ratkaisu kaikkiin ongelmiin.


Politiken: Christianity attracts Danish Muslims
Nyt kävi niin, että Suomen lain mukaan muslimi ei voi kääntyä kristityksi, koska silloinhan muslimi olisi täysin selvästi arvottanut islamin ja kristinuskonnon arvoisiksi.

Kun ihminen ajattelee tuota omalla järjellään, niin tullaan siihen lopulliseen johtopäätökseen, että joka ikinen ihminen pitää omia uskomuksiaan kaikkia muita parempana. Kysy vaikka paavilta. On siten kertakaikkisen mielipuolista säätää lakiin, että uskonnot ovat tasa-arvoisia, koska sitä ne eivät voi milloinkaan olla.
Asian havainnollistamiseksi kuvitellaan, että poliitikot todella uskoisivat jokaisen tavan olevan yhtä arvokas. Niinpä he eivät voisi mitään muuta kuin hyväksyä jokaisen esityksen, jonka hallitus antaisi, koska hallitus ei voisi silloin antaa muuta kuin tasa-arvoisia, eli absoluuttisen oikeita esityksiä.
Huomataan selvästi, että jos ihminen uskoo uskomusten ja tapojen tasa-arvoon, niin silloin hän on täysin kykenemätön älylliseen toimintaan.
Äly on arvojen eriarvottamiselin.
Ilman eriarvoisuutta ei voisi olla älykkyyttäkään.
Tasa-arvo on mahdollista vain ikuisessa absoluuttisuudessa.

Poliitikot ovat kiistatta pelkkiä typeryksiä, jos he vaativat, että ihmisten tulee pitää uskomuksia JA eri maiden maantapoja yhdenvertaisina ja tasa-arvoisina -- koska jo puolueuskovaisuus määrittää, että oma puolue on kaikkia muita puolueita parempi ja pätevämpi...

Poliitikoiden järjettömyys on niin suurta, että sille ei ole suomen kielessä edes käsitettä. Ei ole millään lailla järkevää pakottaa muita uskomaan tasa-arvoon, kun oma lehmä on ojassa.


Iltalehti: Tanskan radio on nyt virallisesti kristillinen

Suomen yleisradion on oltava meitä suomalaisia varten. Jos sitoudutaan johonkin moniarvoiseen ideologiseen tai tasa-arvopohjaiseen linjaan, voi käydä niin että YLE ei enää toimi kokoavana voimana, vaan poissulkevana voimana, sanoi uskontohistorioitsija Kati Sinenmaa, ja jatkaa:

Jos YLE julistaisi eri kulttuurien olevan yhtä hyviä, niin silloin maahanmuuttajien olisi entistäkin vaikeampi sopeutua Suomeen. Monikulttuurinen ideologia toimii kulttuurien vuoropuhelun estäjänä; mitä enemmän esimerkiksi YLE hehkuttaisi islamia sitä suurempi olisi maahanmuuttajien addiktoituminen islamilaisuuteen.
Kyseessä olisi sama asia, jos YLE pitäisi sekä tupakointia ja tupakoimattomuutta yhtä positiivisena juttuna, jolloin tupakoitsijat perustelisivat tupakoinnin sillä, että se on yhtä arvokasta toimintaa kuin mikä tahansa muuukin tapa.

Jostain ei-älykkäästä syystä poliitikot ilmiselvästi uskovat, että suomalaisuus ei enää voi toimia kansaa yhdistävä tekijänä, vaan kansa pysyy uskomuksen mukaan yhtenäisenä, kun tänne otetaan väkeä, joilla on aavikolla elämisen tavat.

Suomen Yleisradion on oltava virtuaalisuurlähettiläs radioaalloilla, jolla esitetään suomalaisuutta maailmalle. Kuten Suomen diplomaattien on elettävä suomalaisuus todeksi asemamaassaan, niin samoin myös YLEn on näytettävä muille, miten hienoa ja toimivaa suomalaisuus on.

Mitä järkeä siinä olisi, jos Suomen suurlähettiläs eläisi ulkomailla kuten sen maan kansalaiset - ja saisi siitä vielä kovaa palkkaa, -- mutta sitten julistaisi, että kansalaisille ei pidä maksaa kansalaispalkkaa!

torstai 20. tammikuuta 2011

EU hautasi kristilliset arvot

The Telegraph 17.12. 2010: European Commission criticised for omitting Christmas on EU school diary.

Yli kuukausi sitten oli pikku uutinen EU:n masinoimasta kalenteriuudistuksesta, joka jätti kalenterista pois kaikki viittaukset kristillisiin arvoihin. Mutta vasta nyt tuo tieto on saavuttanut Suomen. Asiahan ei edes ole uutinen, koska Suomessa on jo kymmenisen viimevuotta ollut vallalla asenne, joka tähtää kristillisyyden poistamiseen maastamme ja islamin ottamiseen sen tilalle:
Uusi Suomi: EU unohti kristityt nolosti – suomalainen suuttui:
"Komissiolla ei ole aikomusta pyytää lähetettyjä kalentereita takaisin. Kalenteria painettiin yli kolme miljoonaa kappaletta, ja sitä on lähetetty yli 21000 kouluun jaettavaksi oppilaille."

Jos kalenterista olisi jäänyt "vahingossa" islamilaiset päivät pois, niin takuulla EU-komissio olisi laittanut toiset 5 miljoonaa jollekin muslimikirjapainolle oikaistaakseen "virheensä"

Kalenteriuudistuksessa ei totisesti ollut kyse mistään tahattomuudesta, vaan se on suoraa jatkoa eurooppalaisten päättäjien arvottomuuteen, joka johtuu monikulttuurisuudesta, johon uskovat hokevat, miten kaikki uskomukset ovat tismalleen yhtä arvokkaita -- mutta vain islamin arvostelijoita pitää rangaista.

EU-poliitikot eivät edes uskaltaneet laittaa mitään mainintaa Jumalasta EU:n perustusasiakirjaan, mutta samaan aikaan he ovat laatineet lakeja, joilla rangaistaan jokaista, joka vähänkin kritisoi islamin "jumalaa" -- joka on sama asia, että laissa suoraan tunnustettaisiin Allah ainoaksi "Jumalaksi".
Jumalan uskalsivat penteleet hylätä, kun oli pakko ostaa tilalle Allah, jotta öljykauppiaat eivät suuttuisi; jotta Lännen sähköautokehitys voitiin jäädyttää vuosikymmeniksi...

EU:n suvaitsevaisto tahattomasti tunnustaa olevansa Allahiin uskovia silloin ja siinä, kun suvaitsevaisto on sanktioinut islamin kritisoimisen, mutta sallii kaikenlaisen kristillisyyden lokaamisen. Juuri tuosta syystä EU-eliitti on poistanut kristillisyyden nyt sitten kalenteristakin, koska suvaitsevaisto ei voisi muutoin päästä paratiisiin 70 neitsyen luo, jos se tukisi vääräuskoisia; kristillisyyttä.

Tuohon arvojen petturuuteen kuuluu myös sellainen, että EU palauttaa kaikki kristitityt turvapaikanhakijat, kuten juuri eilen se luettiin, miten Ruotsi ajoi pois Irakin kristittyjä, mutta samaan aikaan Ruotsi ottaa avosylin vastaan muslimeja, joista ei ole muuhun kuin pyllistelyyn ("Videot osoittavat, että muslimeille on annettu epäviralliset oikeudet, joita tuskin millekään kristilliselle ryhmälle myönnettäisiin.")

On huomion arvoista myös se, että nyt EU:ssa väljennettiin teurastuskäytäntöjä ja niiden hygieniatasoja, joka naamioitiin siten, että nyt mukamas pienteurastamoilla on myös tilaisuus -- mutta joka muutos itse asiassa on tehty pelkästään siksi, että muslimit voivat nyt alkaa perustaa halalteurastamoitaan... Englannissahan asia on jo niin pitkällä, että kristitty britannia ei enää voi ostaa muuta kuin halal-lihaa.

Poliitikot muuttavat pikku hiljaa Euroopan yhdeksi suureksi pyllistelijöiden paratiisiksi, missä kristityille ei jää muuta kuin dhimmin asema, eli muslimien elättäminen, kuten Eurooppa on tähänkin asti joutunut elättämään muslimimaailman: Esimerkiksi poliitikot antoivat joka vuosi Tunisialle satoja miljoonia euroja. | Samoin EU on jakanut ilmaista rahaa Turkille koko tämän vuosikymmenen jo lähes viisi miljardia euroa!.
Suoran, vastikkeettoman tuen lisäksi Länsimaalaiset ovat tukeneet muslimimaita raakaöljyn nimissä tuhansilla miljardeilla, eikä muslimit ole niillä saaneet aikaan kuin entistä rumemmat diktatuurit.

Joulublogi 2010: EU:n uusi skandaali (kalenteriuudistus)