Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. marraskuuta 2019

Etnisyyden kirous iski Suomeen

Esipuhe.
Suvaisevaiset ovat kuin Unbreakable-elokuvan konna, pahis, joka koko ajan yrittää särkeä särkymättömän. Suomalaisia saa kohdella särkymättöminä, eli suomalaisia saa nimitellä, heidän kulttuurinsa saa tuhota ja keskinäisen luottamuksensa murentaa, koska kaikki muut ryhmät eivät voisi olla haavoittuvaisia, jos myös suomalaisuus nähtäisiin haavoittuvaisena.

Maaseuden tulevaisuus, 26.11. 2019: Viljanen: "Yhtiöittäkää maanne ja siirtäkää maaomaisuus ulkomaisen yhtiön nimiin" – korvaukset ja omaisuudensuoja siten paremmat: "Ulkomainen omistajuus nauttii Suomessa parempaa suojaa kuin kotimainen omistajuus." Että se siitä särkymättömästä suomalaisuudesta:
Ei-eurooppalainen kulttuuri nauttii Suomessa parempaa suojaa kuin suomalaisuus.

Leipäteksti.

Etnisyyden suojeleminen vaatii oikean mielipiteen omaavia kansalaisia sulkemaan silmänsä niiden teoilta ja puheilta, joiden kritisoimisesta tavan kansalainen joutuisi syytetyksi. Etnisyys ja muukulttuurisuus ovat suomalaisten ja muiden länsimaalaisten kannettavaksi laskettuja hirvittäviä taakkoja, joiden lasti painaa kehittyneiden maiden vaivalla hankkiman moraalin pohjalukemiin ja poistaa kansasta luottamuksen hallintoa kohtaan.
Eilen Lauri Ihalainen kuulutti A-studiossa luottamusyhteiskuntaa takaisin. Suomalaisten keskinäinen luottamus lähti murentumaan, kun tänne alettiin ottaa kunniakansalaisia, joiden 400 vuotta raamatullisia käsityksiä tuoreempia koraanillisia käsityksiä ei saa kritisoida, eikä niistä sovi tehdä sketsejäkään, pilapiirroksista puhumattakaan.
Se ei juurikaan pidä yllä luottamusta valtion hallintoon, tai kohota sitä, kun selvisi, että tietty liberaaliporukka oli mennyt Moskovasta tulleiden maahanmuuttajien luokse ja käskenyt heitä heittämään asiakirjansa mereen ennen astumistaan laiturille, jotta heitä voisi pitää suojelun tarpeessa olevina t-paikan hakijoina. Tuo sama meno on nykyisin mennyt jo niin pitkälle, että jokaista tulijaa varten tarvitaan omat neuvonantajat, että he voisivat vetää kaikki mahdolliset ja jopa mahdottomat avustukset yhteisistä valtion veloista ja verovaroista. Samaan aikaan on ilmennyt, että suomalaisia kusetetaan jatkuvasti, joten mitä muuta siitä on voinut seurata kuin luottamuksen murentumista. Postin toiminta on osa sitä samaa suomalaisten kusetusta, jota julistetaan esimerkiksi väitteillä, että ilman maahanmuuttajia bussitkaan eivät kulkisi.
Milläs ryhdyt tekemään halpatyövoiman töitä, kun vanhana suomalaisena sinulla on Suomen elintasokustannukset. Maahanmuuttajille annetaan kaikki avustukset, että he voisivat polkea palkkoja sille tasolle, jolla suomalaisen on mahdotonta elää, jonka jälkeen on helppoa väittää, että ilman maahanmuuttajia bussitkaan eivät kulkisi.
Pauli Vahtera, 27.11. 2019: Eläketurvakeskuksen epätodet sopivat nykyiseen valehtelun yhteiskuntaan.

Etnisyyden nimissä lappilaiset saavat ylilaiduntaa Pohjois-Suomen luonnon ja pitää yllä petovihaa ja ajella moottorikelkoilla loputkin jäkälät littanaksi. En näe mitään etnisyyttä siinä, että toinen saa vapaasti metsästää ja kalastaa nykyaikaisilla välineillä ja ylilaiduntaa luontoa vain siksi, että on sattunut tabula rasana syntymään tietylle alueelle.

No2need, 26.11. 2019: Valaiden murhaamisbileet:
Mahtavaa, miten etnistä se on, kun länsimaisiin vaatteisiin puetut alkuasukkaat teurastavat nykyaikaisilla välineillä satoja valaita, koska he ovat kuulemma jo tuhat vuotta sitten vähäisellä väkimäärällä onnistuneet kivittämään yhden valaan samaisella lahdella. Ei puhettakaan, että tuo olisi planeetan elonkehää mitenkään  haavoittavaa, koska haavoittuvat ryhmät saavat mielin määrin haavoittaa planeettaa.

Jos rotuja ei ole olemassa, niin silloin etnisyys ei voi olla geneettistä.

Tämä immeinen ei saata uskoa semmoista, että petoviha, kivääri tai Tenojoen lohi olisivat tietyille ryhmille geneettistä, mutta ei Etelän Ihmisille? Etnisyyden ja monikulttuurisuuden vuoksi heikoiksi ja haavoittuviksi julistetuille sallitaan sellaisia tekoja, puhetta ja pyhien kirjoitusten siteerauksia, joista suomalaisia aletaan kohta tervaamaan ja laittamaan häpeäpaaluun.

Etnisyyden suojelu on mennyt jo siihen pisteeseen, että tavallinen ihminen saa syytteen,  jos hän laittaa vaikka intiaanipäähineen päähänsä. Suomen Uutiset, 2.5. 2018: ”Ainut, kenellä on oikeus loukkaantua sulkapäähineen käytöstä on lintu, jonka kehosta intiaani on sulat ottanut”.

Etnisyyden suojelijat mitä ilmeisimmin uskovat, että etnisyys on herkkänahkaisuutta; että etnisiltä ei saa vaatia sietokykyä, eikä etninen ihminen edes omaa kasvuun kykenevää sietokykyä, jota vaaditaan tavallisilta suomalaisilta. Kirkonmenot ja juhlapyhät eivät monikulttuurisuususkonnosta johtuen kuulu suomalaiseen kulttuuriin, vaan ne pitää julistaa kielletyiksi vain siksi, että tietyt jengit eivät loukkaantuisi? Menkääpä kieltämään lappilaisilta heidän kulttuurisia tapojaan, tai syyttäkää imaameja siitä, että he siteeraavat koraanista vielä kamalampia värssyjä kuin Päivi Räsänen siitä raamatusta, jonka kannessa on satojen ministereiden sormenjäljet, niin se saisi kaikki vasemmistolaiset kaduille riehumaan. Tuo oksettava kaksinaismoraali huomataan siitä, että kukaan vasemmistolainen ei yleistä vasemmistolaisia ihmiskauppiaiksi ja pedofiileiksi ja valehtelijoiksi, kun niitä paljastuu vasemmiston riveistä, mutta vasemmistossa kunnioitetaan niitä, jotka syyttävät suomalaisia rasisteiksi, kun tähän menoon kyllästyneet ovat vain kirjoitelleet totuuksia tästä menosta.

Nykyinen yleinen syyttäjä on rivien väleissä ohjeistanut, että jos ihminen on tänään samaa mieltä, mitä raamattuun on kirjoitettu, hän on syyllinen vihapuheeseen, vaikka ei olisi itse copypastennutkaan raamatunlauseita. Yleiselle syyttäjälle tiedoksi, että Suomessa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat olleet  samaa mieltä Paavalin kanssa jo kymmeniä vuosia ja ovat edelleen, vaikka he eivät ole niitä siteerannetkaan netissä?

Mitä yleinen syyttäjä aikoo tehdä niiden satojen tuhansien suomalaisten kanssa, jotka ovat tänään samaa mieltä Paavalin kanssa? Eikö juuri tuollainen usko raamattuun ole myös jatkettua vihapuhetta? Onko yleinen syyttäjä ihan varma, että vain Päivi Räsäsen hakkaaminen ristille riittää pelottamaan muut väärinajattelijat liberaaleiksi ateisteiksi, joiden intohimona näyttää olevan ainoastaan kristinuskonnosta nillittäminen?
Entä, mihin toimenpiteisiin yleinen syyttäjä ryhtyy rauhanuskovaisten kanssa, jotka ovat samaa mieltä Muhammedin kanssa kaikesta siitä, mitä Muhammedin sanotaan kirjoittaneen siihen kääryleeseen, jota nykyään koraaniksi kutsutaan. Olisiko paikallaan vetää kaikki imaamit myös syytteeseen, että julkinen valta voisi palauttaa edes hitusen luottamusta siihen, jota kutsutaan tasa-arvoiseksi yhteiskunnaksi? Huomaako yleinen syyttäjä ja muut ääriliberaalit, mitä olette tehneet luottamusyhteiskunnalle vaatiessanne vain kantasuomalaisia luopumaan kulttuuristaan ja uskomuksistaan?
Poliitikot voisivat helposti palauttaa kansalaisten luottamuksen, kun he alkaisivat kohtelemaan kaikkia samalla tavalla. Laista pitää poistaa sinne viime vuosina lisätyt etnisyyden ja rauhanuskonnot suojelut, sillä niiden lakien voimassa ollessa luontoa, luottamusta ja moraalia vain tuhotaan.
Kuten lappilaisille ja muille etnisille ryhmille on annettu etnisyyden nimissä oikeus tuhota luontoa kaikkein uusimmilla keksinnöillä, niin vastaavasti ihmisyyden luontoa tuhotaan, kun suomalaisia vaaditaan kunnioittamaan maahanmuuttajien kivikautisia uskomuksia, mutta samaan aikaan suomalaisia vedetään  oikeuteen samansisältöisten juttujen siteerauksista. Erinomaisen epätasa-arvoistavaa, epäluottamusta lisäävää ja suomalaisia haavoittavaa julkisen vallan toimintaa.

Nyt viimeisimpänä etnisyysvillityksenä muuan "kansanedustaja" meni ja pyyteli anteeksi päivä sen jälkeen, kun yleinen syyttäjä veti Päivi Räsäsen oikeuteen 15 vuotta vanhoista siteerauksista. Ettei vaan siinäkin muuan poliittiseen korrektiuteen sortunut vasemmalle kallellaan oleva puolueensa edustaja tehnyt valinnan, joka omalta osaltaan edelleen murentaa luottamusta Valittuihin.

ps.
On luojan lykky, että olen sattunut syntymään siihen ryhmään, jota vasemmalle pahasti kallellaan oleva valtiovalta ei pidä haavoittuvaisena eikä heikkona. Jospa vain minulla olisi haavoittumaton lompakkokin, niin voisin laittaa tänne paremmin artikuloituja lauseita, mutta valitettavasti vain tunteellisuuteni on särkymätön, monessa tilanteessa karkaistu.

B, 25.11. 2019: Hulluuden kapitalismia ja kommunismia.
B, 23.11. 2019: Loukkaantuminen on ahdasmielisyyttä.
B, 21.11. 2019: Historiallista pohdintaa oikeuskanslerille.

lauantai 23. marraskuuta 2019

Loukkaantuminen on ahdasmielisyyttä

Käsite ahdasmielisyys on lakaistu maton alle siellä, missä laki palkitsee ahdasmielisyyden synomyymista; loukkaantumisesta. Mielensä pahoittaminen on henkistä kipua, mielen viiltelyä.
Monet vähemmän tunteelliset ovat alkaneet ymmärtää loukkaantumisen olevan hulluudeksi verrattava ilmiö, tai ainakin mielen häiriötila: IS, 23.11. 2019: Keskustan Kurvinen suivaantui mielensä pahoittajista: ”Onko Suomi tullut hulluksi?”.

Loukkaantumisen tunne varoittaa ihmismielen henkistä aspektia siitä, että nyt ihmisen pitäisi muuttaa omaa asennetta, jotta hän olisi tervehenkinen. Jos ihmistä loukkaa se, ettei toinen ajattele samalla tavoin, tai jopa nauraa hänen tavoilleen, niin silloin se ei ole järjellistä eikä moraalista tuomita toinen, vaan siinä on järkeä, että itse alkaa ajatella uskomuksiaan ja tapojaan toisesta näkökulmasta, tai peräti luopua tykkänään niistä, sillä ajattelu ei ole hengenvaarallista.

Järkeily on vahvaa lääkettä pahaa oloa vastaan.
Mielellä ei ole mitään muuta keinoa pysyä terveenä kuin ottaa opiksi omista tunteistaan. Jos ihminen ei ota järkeä käteen, kun kuulee, että hänen asenteilleen nauretaan, ... . Jos ihmisiä palkitaan heidän tunteistaan, niin silloin yhteiskunta on tuhon tiellä.

Loukkaantumisen (ahdasmielisyyden) tunteen pitäminen hyvänä asiana olisi samaa, kun lapsia kiitettäisiin siitä, että he viiltelevät itseään ja rikkovat paikkoja. Yhteiskuntaa rikotaan siellä, missä laki palkitsee ihmisiä totisuudesta.

Lapsi kasvaa ihmisyyttä kohden vain siten, että hän alkaa käsitteellisesti huomata, ettei itku auta, vaan itse pitää alkaa harjoittamaan kärsivällisyyttä. Ihmisen pentu pysyisi puhtaasti eläimellisyyden tasolla ilman kielen tasolla tapahtuvaa omaehtoista kärsivällisyyden harjoittamista. Jos ihmisen pentu ei opi käsitteellistä kieltä, hänelle ei myöskään kehity kykyä itsehillinnän harjoittamiseen.
Valitettavasti lakiin kirjatut tunteiden loukkausten tuomitsemiset estävät ihmisiä harjoittamasta itsehillintää, koska he uskovat, että heillä on oikeus henkiseen kipuiluun, joka todistaa lähinnä vauvamaisesta henkisyydestä. Laki mitätöi ihmisen käsitteellisen kielen ja pitää ihmisiä vain hillittöminä eläiminä, jotka eivät mahda mitään omille tunteilleen. Laki asettaa tunteellisuuden älykkyyden yläpuolelle niin sekulaarisesti kuin uskonnollisestikin.
Laki pitää ihmisiä henkisesti avuttomina kakaroina, joita pitää suojella heidän omilta tunteiltaan. Outoa, että laki tavallaan haluaa estää kaikilta loukkaantumisen tunteet, mutta jos joku ilmaisee, että nyt joku muu on aiheuttanut hänen korvien väliin pahaa oloa, niin kolmiyhteisen valtiovallan toimeenpanovalta hyökkää kuin raivotautinen koira jonkun muun kuin pahaa oloa potevan henkisen vauvan kimppuun. Oikeassa elämässä jopa yleinen syyttäjä sanoisi loukkaantujalle korkeintaan, että siinähän pillität, kasva aikuiseksi.
Iholla viipyvä tunne opettaa ihmistä olemaan varovainen ja käskyttämään hermojaan järkevällä tavalla. Kivun tunne on aina osoitus siitä, että ihminen on tehnyt jotain väärää. Jopa jonkun sairauden aiheuttama kipu todistaa ennen muuta vain sitä, että aikaisemmat sukupolvet eivät ole pitäneet huolta ihmislajin terveimmistä yksilöistä, vaan lähinnä tapattaneet miljoonittain heitä sodissa ja teloittaneet omilla aivoilla ajattelevia vääräuskoisina. Suomen nykyinen suunta on kohti diktatuuria, missä vitsejä kertovat, nauravat ja vapaasti ajattelevat ihmiset poistetaan muonavahvuudesta tavalla tai toisella.

Tervehenkinen ja kärsivällinen ihminen on aina ollut hengenvaarassa siellä, missä ihmiset pitävät arvossa loukkaantumisen tunnetta.


Mistä, tai paremminkin millä, me tiedetään, että tunteellisuus on henkistä kipua?
Järjellä! Vain järjellä ihminen pystyy kasvamaan ihmisenä. Vain järjellä ihminen pystyy käsittämään sen ikuisen totuuden, ettei hän ole syntynyt uskovaiseksi, naiseksi, lappilaiseksi, muslimiksi, vähemmistöläiseksi, valkoiseksi, suomalaiseksi, mieheksi, kristityksi, mustalaiseksi, nuoreksi, feministiksi tai mitä kaikkia luokituksia niitä onkaan.
Kaikki edellä mainitut ja mainitsemattomat luokat ovat asenteita, asennoitumista joksikin muuksi kuin ihmiseksi.
Tietoisku: Jos uskovaisella ei olisi tunnetta, että hän on uskovaisena muita  ihmisiä parmpi, niin silloin hänen olisi mahdotonta olla uskovainen. Uskovaisuus, etnisyys kultturellisyys tuntuvat tosilta vain silloin, kun ihminen ei ajattele järjellä. Tunteilla on mahdonta nostaa itseään muiden uskomusten yläpuoliselle näköalapaikalle, ja järjellä perustella sen olevan viisautta, kun muut ovat vääräuskoisia.
Ihminen syntyy ihmiseksi, kaikki muut luokitukset ovat vain asenteellisuutta ja yrityksiä uskoa olevansa muita parempia. Kaikki ihmisiä luokittavat nimikkeet sisältävät asenteellisuuden, että olen muslimi, koska muslimit ovat parempia kuin muut uskovaiset, olen lappalainen, koska lappilaisuus on hieno kulttuuri, olen romani, koska romanien kulttuuri on parempaa kuin suomalaisuus, olen suvaitsevainen, koska suomalaisuus on isänmaallista impivaaralaisuutta.

Silti on sanottava, että niin sanottu impivaaralainen suomalaisuus oli ihmisyyden kliimaksivaihe. Vielä "Impivaarassa" loukkaantujille sanottiin suoraan, että ei itku auta markkinoilla. Jos tänä päivänä vaikka poliisi sanoisi maahanmuuttajalle, joka potee rauhanuskonnon loukkausta, että siinähän pillität, kasva aikuiseksi, niin poliisi olisi välittömästi tutkintavankeudessa syytettynä ihmisyyden loukkauksesta.

Ihmisyyttä ei voi loukata.
Henkisesti sairaat -ja keskenkasvuiset eivät koskaan edes ajattele sitä, että he loukkaisivat ihmisyytttä, vaan he haluavat loukata vain sitä, mitä ihmiset luulevat olevansa. Kun ihminen luulee olevansa jotain muuta kuin ihminen, niin siihen luuloon kuuluu aina paremmuus. Paremmaksi itsensä luuleva otus pystyy mihin tahansa julmuuteen ja sensurointiin. Sensuuri on kansanmurhan esiaste. Mutta loukkaantuminen, järjen nollaus, on sensuurin esiaste.

Loukkaantumisen tunne nousee aina silloin, kun ihminen kokee, että omaa asennetta vastaan on rikottu, tai sille asenteelle on naurettu, ja kun ihminen ei vastusta järjellään pahan olon nousemista mielen näyttämölle. Päivän polttava esimerkki:
Kun ihmisen asenteena on, että hän on syntynyt lappalaiseksi, niin on täysin selvää, että hän ei voi mitään muuta kuin kuin asettaa itse omat aivonsa loukkausmoodiin, kun hän näkee ja kuulee jonkun hoilottavan "nunnukanunnukalailaa". Sama pätee mihin tahansa muuhunkin asenteeseen, uskomukselliseen olemukseen: Kaikki ihmisten luokitukset ovat asenteita.
Suomen kielen sana "asenne" kuvaa parhaiten sitä, mitä uskovaisuus, etnisyys ja kulttuurillisuus perimmiltään ja pohjimmiltaan ovat; ne ovat kielellisyyden omaksuneen eläimen asenteita, joita tavataan historian alkuaikoina, kun puhuva eläin vasta opettelee ihmisenä olemista. Historia loppuu vasta sitten, kun ihmiset eivät enää julista olevansa jotakin, joka perustuu uskomuksiin, joita ovat niin uskonnot, etnisyydet kuin kulttuuritkin. Mutta historia ei voi loppua, kun laki palkitsee ihmisiä heidän lapsellisista asenteistaan.
On väärin puhua, että joku olisi tosi olemukseltaan puuseppä, muslimi, lappalainen, suomenruotsalainen, kristitty, afrikkalainen, venäläinen, perussuomalainen, romani, sosialisti, värillinen, juutalainen, feministi tai jotakin muuta vastaavaa. Kaikki nuo ovat ihmisten omaksumia asenteita, joita ei ei ole oikeasti olemassakaan. Kun ihminen on asennoitunut "olemaan" jotakin, niin hän kokee, että hänen tosi olemusta on loukattu, jos joku ei uskokaan samoin, tai puhuu aivan mitä sattuu ja vähät välittää pyhiksi sanotuista jutuista. Pahin asenteen (ei ihmisyyden) loukkaus on nauraa ihmisen asenteille, uskotulle olemukselle. Kulttuuri, uskonto ja etnisyys ovat niitä uskomuksia, joihin tunteellisuuteen uskova on laittanut kaiken toivonsa. Järjelle ei ole asuinsijaa siellä, missä loukkaantuminen ja sen tunteellinen puolustelu on saanut vallan.

Edeltä huomataan, ettei ihminen koskaan voi tunteellisena kasvaa henkisyydessä, koska tunteet eivät koskaan voi nousta järjen yläpuolelle sanomaan ihmiselle jotain todellista. Tunteiden todellisuus on nollan alapuolella; tunteita tunnetaan vain silloin, kun ihminen ei ole olemukseltaan ensisijaisesti ihminen, vaan usko olevansa jotakin muuta kuin ihminen.

Luoja antoi ihmiselle kyvyn nauraa, koska Hän tiesi, että ilman naurua ihminen jäisi omien luulojensa vangiksi, eikä voisi koskaan pudota puusta ja nousta tasamaalta avaruuteen. Nykyaikana nauraminen on vain saanut uusia medioita, mutta se on edelleen samaa nauramista. Uskomusten alkuajoista saakka ihmiset ovat nauraneet uskomuksille. Sitä ennen he nauroivat muuten vaan, kuten suuhun putoaville lumihiutaleille.

Nauru on ihmisen tosin olemus, ja onnellinen se kansa, joka pitää naurua ja lumihiutaleita suuremmassa arvossa kuin uskomuksia. Katsokaa tähtien avaruuteen, niin näette siellä nauravan naaman.

IS, 22.11. 2019: Kummeli-tähti Heikki Silvennoinen lataa tiskiin mielipiteensä sketsikohusta: ”Ihmisistä on tullut aika paljon herkempinahkaisia”.
US, 22.11. 2019: ”Tämä karkaa nyt ihan käsistä” – Vanhojen tv-sarjojen tutkintapyynnöt hämmentävät.
Suomen Uutiset, 20.11. 2019: Ruotsin kokoomus pyytää jo anteeksi maahanmuuttokriittisten vaientamista.

B, 21.11. 2019: Esseiden aiheita pukkaa-Essee arvoista.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Monikulttuurisuuden ydin on segregaatio

Sosiaalista ja kulttuurista eriytymistä eli segregaatiota on aina siellä, missä ihmisiä paapotaan monikultuurisuuden nimissä. Segregaatiota ei itse asiassa tapahdu, vaan itse monikulttuurisuuden olemus on sama kuin segregaatio.
Tuokaa Suomeen vaikka kaikki Andamaanien 330 tuhatta asukasta, niin huomattaisiin, että he ovat jo valmiiksi eriytyneet suomalaisista. Andamaanien ja suomalaisten segregaatio voidaan ilmaista myös vuosissa. Tässä tapauksessa sergregaatio olisi noin 1800 vuotta.
Segregaatio islaminuskoisten ja luterilaisten välillä pitäisi myös voida ilmaista vuosissa, jolloin oltaisiin asian ytimisessä: Mikä on se ilmiö, jota segregaatioksi kutsutaan? Segregaatio on sitä, että maailmassa yksikään kulttuuri ei elä samassa ajassa. Jos olisi totta, että muut kulttuurit ovat arvoiltaan yhtä hyviä, niin silloin Suomi ei voisi mitenkään olla kansainvälisissä vertailevissa tutkimuksissa lähes aina ensimmäisenä.
Suomen ja minkä tahansa ulkomaan välillä on maantieteellinen ero, mutta vain hyvin harva pystyy tunnustamaan, että kaikilla mailla on myös aikakautinen ero, joka on eri asia kuin aikaero. Iran ja Suomi ovat maantieteellisesti segregaatissa, mutta jos iranilainen tulee Suomeen, niin havaitaan, että hän kärsii aikakautisesta segregaatiosta. Ihminen kärsii jetlagista (aikaerorasituksesta) siirtyessään itä-länsisuunnassa pitkiä matkoja. Myös segregaatiolle pitäisi kehittää sitä paremmin kuvaava käsite, koska nyt segregaatio ei ilmaise sitä, että siinä toiseen kulttuuriin muuttanut ihminen kärsii aikakausirasituksesta.

Olisihan se aika kummallinen tilanne, jos kaikki erilaiset maahanmuuttajien ryhmät kävisivät kirkossa ja viettäisivät aikaa yhdessä, uisivat yhdessä, söisivät samoja ruokia ja olisivat yhtä rehellisiä, eikä kuuluisi mitään huutoa ja kirjastoissakin olisi hiljaista.
Segregaation läsnäolossa lukkojen ja salausmenetelmien ja sensuurin kehittäminen on nopeaa. Pitkäikäisessä monokulttuurisuudessa mitään lukkoja ei lopulta edes tarvita, koska siellä ei voi olla edes vihapuhetta.
Ainoa keino välttää segregaatio on pyrkiä monokulttuuriin. Kotiuttamista ei voida aloittaa siellä, missä valtamedia ja valtapoliitikot julistavat monikulttuurisuuden ihanuutta. Kirjastotkin joutuivat muuttamaan toiminta-ajatuksensa vastaamaan segregaation vaatimuksia.


Tässä ihan viimepäivinä valtamedia on innostunut kauhistelemaan asioita, joiden perussyistä he haluavat yhä edelleen vaieta:

YLE, 18.11. 2019: Puukotukset yleistyivät niin rajusti, että Lontoon baareja varustetaan massiivisen verenvuodon hoitoon tarkoitetuilla ensiapuvälineillä.

Iltalehti, 18.11. 29019: Poliisi huolissaan vaarallisesta villityksestä Espoossa: ”Nuoret kantavat mukanaan teräaseita - nuorin vasta 8-vuotias”.

Suomen Uutiset, 14.11. 2019: Ruotsi läntisen Euroopan tilastohuippu: Lapset ja nuoret ampuvat toisiaan.

Verkkouutiset, 18.11. 2019: Ruotsin poliisit varoittavat Suomea – IL: ”Herätkää nyt”.

Länsiväylä, 18.11. 2019: Poliisi epäilee: nuoret Kilonpuiston pullopommien takana:
Räjähtämättömässä muovipulloon tehdyssä pullopommissa on voimakkaasti syövyttävää ainetta ja erittäin kova paine, eikä siihen pidä koskea. Poliisi pyytää ottamaan yhteyttä, mikä havaitsee kyseisiä muovipulloja ja tai niiden valmistamiseen tarvittavia tarvikkeita.
Jos maastoon on tahallaan laitettu syövyttävää ainetta ympärilleen pirskottavia pulloja, niin silloin läsnä on pahemman laatuinen sergegaatti.

Monikulttuurisuuden hypettäjille se on todellakin mahdoton ajatus, että noiden yllä olevien uutisten taustalta voisi löytyä yksi yhteinen nimittäjä, jos vain ihminen olisi rehellinen faktantarkistaja.

Huolestuneille poliiseille tiedoksi: Eivät nuoret ole villiintyneet teräaseista, vaan he ovat huolissaan omasta turvallisuudesta, koska valtiovalta haluaa keskittyä vain vihapuheeseen:

YLE, 16.11. 2018: Poliisiylijohtaja: Poliisien voimavarat äärirajoilla jopa kansalaisten hengen ja terveyden turvaamistehtävissä.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Harva ihminen on ajattelija

Minusta on hyvin surullista huomata, miten vähän ihmiset ymmärtävät omista puheistaan. Otetaan esimerkiksi väite, että kaikki uskonnot/kulttuurit ovat yhtä hyviä, samanarvoisia.

Jos kaikki kulttuurit oikeasti olisivat yhtä arvokkaita, niin silloin myös jo ammoin hävinneet kulttuurit olisivat vähintään yhtä hyviä kuin suomalaisuus, tai somalilaisuus. Ihmisuhreja jatkuvasti vaatinut inka-kulttuurikin kelpaisi sinällään nykypäivään, eikä sitä voisi mitenkään moittia tai kritisoida sellainen, joka väittää, että kaikki uskonnot/kulttuurit ovat yhtä hyviä.
Usko kehitykseen vaatii, että koskaan ei saa sanoa kaiken kehittyvän rinnakkain, tasatahtia. Vain semmoinen voi väittää uskontojen ja kulttuurien olevan yhtä hyviä, joka uskoo kaiken olevan ikuisesti samanlaista, ettei mitään kehitystä voi koskaan tapahtua.

Sitä minä vaan ihmettelen, että jos kerta kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, niin miksi sitten semmoisen sanojat julistavat, ettei impivaaralaisuuteen ainakaan voi palata? Mistä se voi johtua, että impivaaralaisuus ei olekaan yhtä hyvää kuin vaikka islamilaisuus? En keksi mitään muuta vastausta kuin sen, että suurin osa ihmisistä ei lainkaan ajattele, mitä ne puhuvat.

Se, etten ymmärrä suvaitsevaisten ihmisten puheiden tosi merkityksiä, voi tietysti johtua, että olen fossiili. B, 29.7. 2019: Husseinin kotimaassa kaikki hyvin?

Silti en lakkaa ihailemasta vaikka muinaista persialaisuutta, joka sai aikaan suunnattoman kaunista arkkitehtuuria, johon mikään nykyaikainen kulttuuri ei ole pystynyt. Minusta on tyhmää väittää jonkun kulttuurin olevan kaikilta osiltaan huono ja kelvoton. Menneisyydessä on ollut paljon enemmän hyvyyttä, kauneutta ja totuutta kuin nykyisyydessä.
Wikipedia: Persepolis.

Olisi todella mahtavaa, jos nykyaikanakin joku kulttuuri taantuisi niin kauas, että rakentaisi vaikka Kivilinnan, tai maailman mahtavimman kivipylväikön Töölönlahdelle.

PS. Perustuslaissa oleva pykälä uskontojen tasa-arvosta on juuri sellaisten ihmisten puhetta, jotka eivät ole ikinä tutustuneet omaan ajatteluunsa -- filosofisessa mielessä.
On ehdoitta väärin julistaa mikä tahansa uskomus niin  pyhäksi, että sen kritisoinnista saa merkinnän rikostilastoihin. Ylipäätään, kaikki ne pitää julistaa rikollisiksi, jotka vaativat muita ihmisiä uskomaan johonkin uskomukseen.
Juuri siinä laki uskonnonvapaudesta on äärettömän kaukana totuudesta, kun uskonnon kritiikki julistetaan uskonrauhan rikkomiseksi. Miten semmoinen uskomus voi olla mitään muuta kuin typeryyttä, joka vaatii lain suojakseen. Eihän tieteenkään teorioita tarvitse millään tavoin lailla suojata, mutta juuri tieteen teoriat ovat suoneet ihmiskunnalle teknistä tietämystä ja hyvinvointia. Uskonnot kieltävät universaalisen fyysisen todellisuuden, joka jo sinänsä olisi syy laittaa kaikki uskovaiset -ateistit mukaan lukien- super-Seilin saarelle ruttotautisina.
Mitä muuta "hyvää" uskontojen uskomukset ovat saaneet aikaan muuta kuin sen, että niiden suojelusta miljoonat poliitikoiksi itseään tituleeraavat ihmiset saavat politiikan avulla kusettaa veronmaksajia mielin määrin!

Ateistit ovat samanlaisia kuin ne tulokkaat ja moraaliposeeraajat, jotka vihaavat suomalaisuutta: Myös ateistit haluavat tuhota maailmasta kaikkein kehittyneimmän kulttuurin, länsimaalaisuuden. Ateistit rakastavat kaikkea kehitysmaalaisuutta aivan kuten kaikki muutkin, jotka tuntevat olevansa alempiarvoisia.
Ei ole milloinkaan kuultu, että ateistit olisivat samalla tavoin kiivailleet maahanmuuttajien uskomuksia vastaan kuin mitä ateistit kiivailevat länsimaalaisuutta vastaan. Ateistit totisesti ovat pelkkää kehitysmaalaista porukkaa, vailla minkäänlaista järkeä omia puheitaan kohtaan.


Jeesus kirjoitti hiekkaan/santaan juuri siksi, että hän halusi, ettei hänen ajatuksiaan saa pyhittää:
Kuka tahansa, joka tuo julki omia ajatuksiaan on yhtä kuin Jumalan Poika.

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Sama-arvoisuus ja Vapaus Onnellisuuden mittarina

Ihminen on sitä onnellisempi mitä enemmän hänen yhteisössään on yhteisiä arvoja ja mitä vapaampi hän on toteuttamaan omia vahvuuksiaan. Ei riitä, että kaikki uskoo samaan uskontoon, vaan itse uskonnon on suvaittava ajattelun vapautta; mitä enemmän uskonto suvaitsee ihmisille ajattelun vapautta sitä vähemmän se itse on olemassa.
Suurin vapaus on siellä, missä ei mikään taho ei esitä minkäänlaista närkästystä mitä tahansa ajattelua kohtaan. Kun uskonto haluaa olla olemassa, niin sen on pakosta rajoitettava uskovaisten inhimillistä olemassaoloa. Uskonto ja ihmisyys ovat toisensa pois sulkevia.
Sama pätee jokaiseen ideologiaan. Kun ihmisellä ei ole rajoituksia, niin silloin hän ei voi myöskään esittää todellisuudesta mitään pahaa ajatusta. Vihapuheen syynä on aina ajattelun vapauden rajoitukset.
Vihapuhe on sensuurin yhtä suuri vastavoima.
Eläköön vihapuhe niin kaun, kun maailmassa halutaan rajoittaa ihmisyyden täyttä toteutumista.
Helposti huomataan, että monikulttuurisuus-ideologia rajoittaa ihmisen onnellisuutta siinä mielessä, että se vaatii ihmistä luopumaan ajatuksen vapaudesta, jolloin hänen mahdollisuutensa saavuttaa onnellisuutta on varsin rajattua. Ideologiauskovaiset kuvittelevat, että se riittää täyteen elämään, kun saa sillon tällöin onnen sirpaleita.
Suomalaisuus, suomalainen kulttuuri sallii ihmiselle enemmän vapautta kuin mikää muu maailman kulttuuri, joka huomataan siitä, että Suomi on kansainvälisissä vertaluissa ollut aina huipulla. Mitä enemmän yhteiskunta on rajoittanut uskontoa sitä vapaampia ihmiset ovat toteuttamaan omaa luovuuttaan ja ajattelemaan harhaoppisesti.
Monikulttuurisuudessa elävät ihmiset eivät voi olla kovin onnellisia, koska heidän onnen ulottuvuus pysähtyy eriarvoisuuteen. Mitä useampi Sinunkin ympärillä on vapaa ajattelemaan omia ajatuksiaan sitä onnellisempi olet myös Sinä, koska silloin voit itsekin esittää sellaisia ajatuksia, joista voisit saada jopa kuolemantuomion, jos asuisit muutaman tuhat kilometriä tiettyyn suuntaan. Jo pelkästään ajatus siitä, että saa ajatella omia ajatuksia tarvitsematta pelätä kuolemantuomiota, saa ihmisen onnelliseksi.

Sellainen kulttuuri käy sotaa ihmisyyttä vastaan, joka tuomitsee ihmisiä harhaoppisiksi ja syyttää heitä vääräuskoisuudesta. Vapaus ei koskaan voi olla opillista, vaan vapaus on opittomuutta. Jopa puolueideologia rajoittaa suuresti ihmisen vapautta ja siten estää ihmiseltä suuremman onnellisuuden. Orjat tyytyvät onnen sirpaleisiin, mutta suuret sielut eivät voi alistaa omia aivojaan jonkin opin hokemiseen.

Tänä aamuna 27.2. 2019, klo 6:52-6:59 välillä, YLE, AamuTV:ssa viralliselta Suomelta pääsi Freudilainen lipsahdus (Wikipedia).

Siinä puhuttiin siitä, minkälaisia valintoja ja asioita tekemällä on mahdollista lisätä omaa onnellisuutta. Aiheesta keskustelivat toimittaja Totti Toivonen ja psykologi Jouni Luukkala.
Kuulopuheelta ylöskirjoitti allekirjoittanut, koska tässä virallinen psykologi kertoo, että yksilön arvojen pitäisi olla yhdenmukaisia yhteiskunnan kanssa. Oli hieno asia, että OY Mokutusyhtiö AB:n toimittajakaan ei voinut alkaa väittämään vastaan viralliselle psykologille:
  • Toimittaja: Minkä takia sitten meidän pitää aina olla onnellisia? Minkä takia mun pitää tavoitella sitä? Eikö elämään kuuluu vähän nuo kaikki tuollaset muutkin puolet?
  • Psykologi: Joo, siitä on monenlaista hyötyä, terveyshyötyä. Onnellinen ihminen jopa elää pitempään, menestyy työelämässä paremmin, hänen ihmissuhteensa ovat sopuisia ja hän on aivan energisempi. On alan tutkijoita, jotka ovat sitä mieltä, että onnellisuus on kaiken mitta siinä mielessä, että kaikki mitä sun elämään kuuluu, sinä voit suhteuttaa sen siihen, että mikä merkitys sillä on onnellisuuden kanssa, vaikka toki samalla kuitenkin on niin, että onnellisuutta ei kannata suoraan tavoitella, vaan epäsuorasti elämällä merkityksellistä ja hyvää elämää, toteuttamalla omia arvojaan.
  • Toimittaja: Mitä se omien arvojen mukaan eläminen tarkoittaa? Onko sillä mitään väliä mitkä ne arvot on, kunhan ne on jotkut?
  • Psykologi: Olisi se kyllä hyvä, että ne (arvot) olisivat yksi yhteen yhteiskunnan arvojen kanssa ja lähiyhteisön arvojen kanssa, että ei tule sitten olla niinkuin törmäyskurssilla. Itse uskon että sellaiset arvot on hyviä kuin terveys, mielekäs tekeminen, hyvät ihmissuhteet ja riittävä vapaus olla oma itsensä mukavalla ja rennolla tavalla.

Yhteinen arvopohja on kuulemma hyväksi hallitsemisellekin, ainakin Sipilän mukaan. Mutta, pitäisikö sillä hallituksella olla samat arvot kuin kansallakin? Sipilän mukaan Perussuomalaiset eivät sovi hallitukseen, koska sillä on erilainen arvopohja? Täytyy vaan kummastella, että millainen lettosuo se Sipilän arvopohja on, jos hän  olisi valmis hyväksymään vaikka islamilaisen puolueen siihen arvopohjaan, missä hän luulee elelevänsä, mutta kieltää sieltä suomalaisten arvot, juuri ne arvot, joilla suomalaiset ovat päässeet nykyisen maailman onnen huipulle: Sananvapauden sata prosenttisena arvona. Sananvapaus ei ole arvo, jos sitä saa käyttää vain osittain ja pelätä mielensäpahoittajia.

Miten monella uskovaisella on riittävä vapaus olla oma itsensä?  Olisi epäloogista selittää Suomen pärjäämistä vertailuissa jollakin muulla kuin vapaudella uskoa ja ajatella omilla aivoillaan. Tämä nykyinen trendi rajoittaa sananvapautta tulee aikaan myöten näkymään ihmisten onnellisuuden laskuna. Miten ihminen voisikaan olla onnellinen suomalainen, jos hänen pitää pelätä islamia ja muita mielensäpahoittajia?

Facebook, 27.2. 2019: Pahoja railoja monikulttuurisuudessa, varokaa!

B, 18.8. 2010: Maailman paras uskonto.
B, 19.11. 2011: Suomen kieli uskontojen tuho.
B, 23.1. 2012: Multikulttuuri luo multiongelmia.
B, 26.12. 2012: Perhekeskeiset eivat muodosta yhteiskuntia.
B, 8.1. 2013: Maahanmuuttajat ja suvaitsevaisten satu.
B, 13.6. 2014: Uskontojen tasa-arvo on taikauskoa.
B, 15.3. 2015: Suomen laki ja monikulttuurisuus.
B, 25.3. 2015: Kulttuuri ja oikeus toisensa poissulkevia.
B, 20.7. 2016: Suvaitsevaisuus kohdistuu pahuuteen.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Minkä lapsena oppii sen aikuisena taitaa

Kotouttaminen on ihmisen henkistä pahoinpitelyä.
Henkisyyttä on niin monenlaista. Yleensä ihmisen henkisyys on sama asia kuin ihmisen kulttuuri. Tämä on tarkistettua faktaa, kun otetaan vaikka joku afganistanilainen ja kysytään häneltä, mitä hänen henkisyyteen (elämänarvoihin) kuuluu. Vastaukset voisivat saada aikaan voimakasta kotouttamisen tarvetta sivistykseen, mutta koska poliitikot uskovat, että henkisyys, eli ihmisen uskonto ja sen uskonnon uskomukset ovat taivaallisia, niin harva ihminen rohkenee siksi koplata henkisyyttä ja kulttuuria samaan pakettiin -- pelätessään poliitikkojen tuomiota. No, YK on sitten mennyt tekemään tämän vaaditun kyselyn ja siitä voi sitten jokainen päätellä, onko kulttuuri ja henkisyys sama asia:
Helsingin Sanomat, 29.1. 2019: YK-tutkimus: Kaksi kolmasosaa Afganistanin miehistä on sitä mieltä, että naisilla on liikaa oikeuksia.


Ne sanoo, että varhaislapsuus on ihmisen tärkein aikakausi.
Ihminen omaksuu ja oppii jo varhaislapsuudessaan ne arvot, uskomukset ja asenteet, joiden mukaan hän elää loppuelämänsä. Elämänasennetta on paha mennä muuttamaan lapsuuden jälkeen. Asenteen pysyvyyden huomaa siitäkin, kun sanotaan, että köyhyys periytyy.
Lapsena opittu asia menee syvälle aivojen langoitukseen. Aivot eivät erottele, onko opittu asia maallista laatua vaiko henkistä; Aineellisille aivoille kaikki oppi on vain materiaalia. Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea uskovaisten käsittää, koska poliitikotkin opettavat, että aivojen synapseihin moskeijoissa päätyneet opit ovat laadultaan jotain muuta kuin tavallista koulumateriaalia.
Suomalaisia sananlaskujaMihin nuorena tottuu sen vanhana pitää.

Jos lapsi oppii köyhistelyn, niin totta kai hän köyhistelee silloin läpi elämänsä. Köyhyyden periytyminen todistaa jo sinänsä, että ihmisen elämänasennetta ei pystytä muuttamaan helppoheikkismäisesti, kuten kotouttamisella tai siten, ettei uskalleta antaa hänelle sanktioita terrorismin pelon takia. Meillä ei olisi tutkijoidenkin todeksi havaittua ilmiötä köyhyyden peritymisestäkään, jos kotouttamisella pystyttäisiin poistamaan ihmiseltä hänen naisvastaisuuteensa.

Jos lapsi oppii, että pojat ovat Allahille parempia kuin tytöt, niin paha on sitäkään asennetta poistaa ihmisestä vaikka hän tulisi sitten Suomeen suvaitsevaisten kotoutuskouluun. Koraanikoulu on voimakkaampi kuin suvaitsevaisuuskoulu. Koraanikoulun opetukset ovat yhtä lailla maallisia kuin suomalaisenkin koulun oppimateriaali, mutta koraanin opetuksia pitää pelätä enemmän, tai muutoin tulee tukkapöllyä kunnialliselta suvulta.
IS, 24.1.2019: Ulla Appelsinin kommentti: Oulun tapahtumista alkoi keskustelu – mutta tämä aihe on tabu:


Asennemuutos on aina yksilöllinen ratkaisu ihmisen kokemaan elämänkriisiin.
Asennemuutosta ei voida saada aikaan koulutuksella eikä kotouttamisella eikä uudelleenkoulutuksella, vaan asennemuutos vaatii, että ihminen johtuu kokemaan läheltäpiti tilanteen. Esimerkiksi Sauli Niinistö koki asennemuutoksen Tapaninpäivänä Thaimaassa. Monet ihmiset kokevat asennemuutoksen tänäkin  päivänä joutuessaan erittäin syvään kriisiin, mihin liittyy jokin fysiologinen vamma.
Hyvin harva ihminen havahtuu siihen, että hänellä on omatkin aivot. Heitä kaikki uskovaiset kutsuvat populisteiksi, vääräuskoisiksi ja harha-ajattelijoiksi.

Uskovaiset ovat ihmisiä siinä, missä presidentitkin, joten myös uskovaisen uskomuksia ei voida poistaa ihmisestä muuten kuin elämänkriisin kautta.
Kotouttaminen on uskonrauhan vakavaa ja tahallista rikkomista, josta pitäisi saada syytteet helpommin kuin uskonnon kritiikistä. Suvaitsevaisia pitäisi uudelleenkouluttaa suomalaisuuteen, niin ehkäpä he siten ymmärtäisivät ne vaikeudet, joita joku muu uskovainen kohtaa, kun hänen "pyhiä" arvojaan yritetään muuttaa.

Jos poliitikot yhtään uskovat psykologian tutkimuksiin,  niin silloin poliitikkojen pitäisi ymmärtää psykologien sanoma laspsuuden merkityksestä ihmisen loppuelämän arvoille. Ei se kuulkaa ihan niin suju kuin Strömsöössä, että ihminen muuttuu kelpo suomalaiseksi, kun hän tulee rajan yli Suomeen. Eikä sekään ole kirkossa kuulutettu, että ihminen voisi tuosta noin vain muuttaa lapsuudessa omaksumansa uskomukset, kun hänelle annetaan käteen maahanmuuttajatesti:

Itä-Savo, 29.1. 2019: Pääkirjoitus: Maahanmuuttajatesti voisi edistää kotoutumista.

Jotta totuus ei unohtuisi, eikä puhuttaisi kaksoistandardeilla, niin kotoutusta ja suomalaisuuteen integroitumista on pidettävä samana asiana, mitä Kiina harjoittaa toisuskovaisia kohtaan. Isänmaallinen uudelleenkoulutus ei eroa siitä, mihin Suomessa tähdätään maahanmuuttajien kotouttamisessa.
YLE, 10.3. 2010: Dalai-lama: Kiina tuhoaa buddhalaisuuden.
YLE, 1.7. 2016: Kiinan kurinpalautus Xinjiangin uiguureille.

Kotouttaminen on joillekin hienompi käsite kuin uudelleenkoulutus, mutta siinäkin maalitaulussa on napakymppi. Valtamedia etsii hajukoirien avulla kotoutuksen napakymppejä aina silloin, kun kotoutetut hudit päätyvät ikävämmällä tavalla otsikoihin. Kummallista, että napakympeistä tehdään suurempia otsikoita kuin kotouttamisen epäonnistujien uhreista, joita kutsutaan yksittäistapauksiksi. Vielä kummallisempaa on se, että niitä napakymppejä ei koskaan sanota yksittäistapauksiksi, vaikka ne nousevat otsikoihin lähinnä epäonnistujien yhteyksissä.

Kaikkein kummallisinta on se, että maahanmuuttajista tehdään otsikoita nimenomaan uhreina; miten he ovat joutuneet uhreiksi siellä jossain, mutta suomalaiset uhrit saavat jäädä pimentoon. Uutisointi suomalaisista uhreina voisi pilata hienon sadun monikulttuurisuudesta, joka alkaa jo muutenkin olla vähän hapan satu,  koska maahanmuuttajilta aletaan edellyttää integroitumista yhteen kulttuuriin, jotta vältyttäisiin niiltä uhreilta, joista ei saa tehdä uutisia, jotta suomalaiset äänestäisivät oikein.

B, 24.1. 2019: Suomen parhaus ei valehtelijoilla parane.
B, 24.1. 2019: Feministien sadan vuoden uni jatkuu.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Pakolaiset ovat viattomia maidensa ongelmiin

Suomen Yleisradio haastatteli tässä menneellä viikolla kiinalaisia turisteja. Kiinalaiset ihmettelivät, miten lapset saavat Suomessa kävellä kaduilla ilman vanhempia.
YLE Juttu: Arkinen Suomi on kiinalaisen silmissä outo paikka, jossa lapset kulkevat yksin kadulla ja kaupan maitohylly jatkuu metritolkulla.
Iltasanomat, 15.1. 2019: Irakilaistaustaisilta naisilta suoraa puhetta kulttuurieroista – ”Sinisilmäinen ei saa olla”. "Sohrabi kokee, että pohjoismainen tasa-arvo ja vapaus ovat tehneet suomalaisista sinisilmäisiä. – Eurooppa on edistynyt ihmisoikeuksissa ja tasa-arvossa niin pitkälle, että täällä on sokaistuttu sille, millainen tilanne muualla maailmassa on. Olemme sinisilmäisiä ajatellessamme, että iso määrä nuoria miehiä voidaan tuoda vieraasta kulttuurista ja istuttaa heihin heti länsimaisia arvoja."
YLE Oulun valistusvideo, 2016: Suomalaiselle valistusvideolle nauretaan maailmalla: ”Raiskaukset estetään supervoimilla”.

Onneksi tämä suomalaisten lasten erityisoikeus otetaan lapsilta pois. Lasten oikeus turvallisuuteen muuttuu historiaksi sitä nopeammin mitä enemmän YLE hehkuttaa, miten kivoja ihmisiä kaikki pakolaiset ovat ja miten heidän kulttuurinsa ja uskomuksensa ovat paljon parempia kuin suomalaisten.YLE:n yletön hehkutus maahanmuuttajien hyvyydestä on saanut jopa virkamiehet opettamaan suomalaisia, että pakolaiset oppivat vasta Suomessa raiskaamaan!
Täytyypä kysyä, että jos kerta pakolaiset ovat niin hyviä ihmisiä, miksi heidän maansa ovat sitten niin paskamaisia paikkoja elää, että heidän pitää paeta omia elintapojaan tänne? Voiko kukaan olla niin tyhmä, että uskoo pakolaisten olevan täysin viattomia omien maidensa ongelmiin?
Ikään kuin pakolaisen korvien välissä ei olisi sitä tapakulttuuria, jolla pakolaiset ovat tuhonneet maansa, ja sitten uskotaan, että pakolaisen kulttuurisen tyhjiön voi helposti täyttää jollakin vieraalla kulttuurilla; että pakolaisten ryhmittyminen  omille asuinalueille on suomalaisten vika, eikä suinkaan todiste siitä, että lapsena omaksuttua kulttuuria ei niin vain voi poistaa korvien välistä.

"Vaarallinen suvaitsevaisuus. Vasemmistolaisten kohtalokas suhtautuminen islamiin".
Google Books: "Gefährliche Toleranz: Der fatale Umgang der Linken mit dem Islam".
Google Books: The Strange Death of Europe: Immigration, Identity, Islam.
DUST/BONES/POLITICS, 3.1. 2019: Väestönmuutokset, joista ei saa puhua.

Julkisen viran haltijat ovat sokeasti uskoneet suvaitsevaisten valheet, miten kaikki kulttuurit ja uskonnot ovat yhtä hyviä. Mutta vähitellen ihmiskunta alkaa heräämään todellisuuteen ja huomaa, että myös kulttuurien pitää antaa kilpailla paremmuudesta ja huonot kulttuurit pitää tappaa ja tuhota, kuten suvaitsevaiset ovat tuhonneet suomalaisten yhtenäiskulttuurin, juuri sen kulttuurin, jonka ansiona on niin korkea, mutta moraaliltaan matala hyvinvointi, että siihen on voinut pesiytyä valtion ruokkima sisäinen vihollinen, jonka yksinomaisena päämääränä on Suomen tuhoaminen.
Mitä järkeä on elättää jo pahaksi todetulla kehitysavulla sellaisia kulttuureja, jotka ainoastaan tuottavat pakolaisuutta? Esimerkiksi Wikipedia: Dead Aid.
B, 22.1. 2015: Kehuu kehitysapua viran puolesta.

Esimerkiksi islamilaisissa maissa ei edes tilastoida raiskauksia, koska siinä kulttuurissa uskonto sanoo, että naisen saa ottaa milloin tahansa; että naisella ei ole omaa tahtoa, ja jos onkin, niin neljän naisen todistus tarvitaan yhtä miehen todistusta vastaan, eikä sekään riitä. Raiskauksia voidaan tilastoida vain niissä maissa, missä miehellä ei ole oikeutta omistaa nainen.

Iltalehti, 13.1. 2019: Sisäministeriön korkean virkamiehen kommentti raiskauksiin hämmentää: ”Varovaisesti uskaltaisin hatusta väittää, etteivät ulkomaalaiset raiskaajamme olleet tullessaan raiskaajia”.

Kalle Kekomäki ja muut suvaitsevaiset ja virkamiehet ovat kykenemättömiä näkemään mitään pahaa siinä kulttuurissa, joka tuomitsee raiskatun naisen kuolemaan kivittämällä. Ja sitten vielä nuo sokeat väittävät, että islamilaisista maista maahan tulleet eivät ole omissa maissaan oppineet raiskaamaan. Niinpä niin! Heille on kerrottu, että naisen tulee aina alistua, eikä väkisin makaaminen siksi voi olla raiskaus, vaan muslimin oikeus. Hehän ovat todella viattomia siinä mielessä, että he eivät lainkaan koe väkisinmaakamisen olevan rikos. Eihän Andamaanien alkuasukkaitakaan voida vetää länsimaiseen oikeuteen siitä, että he tappavat kaikki heitä käännyttämään menneet.
B, 22.11. 2018: Primitiiviset kansat suojelun kohteina.
B, 4.1. 2019: Eksoottinen Suomi on liikaa maahanmuuttajille.
Täytyy voida kysyä, moniko maahan tullut muslimi  on kotimaassaan osallistunut naisten kivittämiseen tai ainakin kivittämisen katsomiseen ja hyväksynyt sen osana uskontoa? Edes sen voisi tutkia, miltä alueelta nuo nyt kiinni otetut raiskaajat ovat saapuneet, ja sitten harjoittaa hieman googlaamista siitä, onko sillä alueella kivitetty naisia. Tai sitten yksinkertaisesti Maahanmuuttovirastosta voitaisiin suoraan kysyä pakolaiselta, oletko jo lopettanut naisten alistamisen ja kivittämisen.
Verkkouutiset, 26.12. 2018: Jeremy Hunt: Britannia tutkii kristittyjen vainon.

Viime aikoina valtamediat ovat julkaisseet juttuja, miten huono asema naisilla on muslimimaissa, mutta jopa kissankorkuiset kirjaimet ovat liian pieniä sokeille suvakeille:
IS, 14.1. 2019: Brittimediat: Intia ”vaihtoi” Dubaista karanneen prinsessa Latifan asekauppiaaseen.
IS, 21.12. 2018: Kommentti: MM-kisojen antaminen Qatarille oli läpimätä päätös – Fifan virheet voi korjata vain fanien boikotti.
SBS News, 24.12. 2018: Exonerated but still not free: Pakistan’s Asia Bibi to spend Christmas in custody
YLE, 12.1. 2019: "Uusi hyvin rohkea kanadalainen" – Perheväkivaltaa (Kunniamurhaa, suom.huom.) paennut saudinainen saapui Kanadaan.


"Vaarallinen suvaitsevaisuus. Vasemmistolaisten kohtalokas suhtautuminen islamiin":
Deutschlandfunk, 5.10. 2018: „Liberale Muslime weltweit sind von Linken in Europa enttäuscht“.

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta, 13.1. 2019:
"Schmirbeckin mukaan vasemmistolaisten piiristä ei kuulu kritiikkiä islamin naiskuvasta, suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen eikä kritiikkiä muslimien rinnakaisyhteiskunnasta ja väkivallasta.
Schmirbeckin mielestä mitään todellista keskustelua ei synny niin kauan, kun vasemmisto ja vihreät leimaavat aiheesta käytävän keskustelun „islamofobiaksi“ ja „rasismiksi“. Näin tapetaan keskustelu ennen kuin se on ehtii edes alkaa."

Maahanmuuttovirasto ilmeisesti tahallaan yrittää ärsyttää pakolaisia ottamalla käyttöön turvatarkastukset, vaikka on ollut yleisesti tiedossa, että pakolaiset ovat kulttuuriltaan ja uskomuksiltaan ylivertaisia suomalaisiin nähden. Miten kummassa Migri saattaa tehdä turvatarkistuksia rauhanuskovaisten asuntoloissa?
Maahanmuuttovirasto, 20.12. 2018: Maahanmuuttovirasto ottaa käyttöön turvatarkastukset 15.1.2019 alkaen.
IL, 9.9. 2018: Analyysi: Poliitikot saavat syyttää itseään, jos Ruotsin maahanmuuttolaineet lyövät myös Suomeen.

Suomen Uutiset, 28.5. 2018: SDP:n salainen muistio paljastaa: Jos demarit pääsevät hallitukseen, maahanpyrkijöille koittaa kissanpäivät – jopa rikolliset saavat jäädä Suomeen!
HU-Puheenaihe, 7.8. 2016: Turvapaikanhakijat syyttävät asuntonsa heille luvannutta Juha Sipilää – HS: "Olisimme voineet mennä muualle".

B, 13.12. 2018: Valtio ostaa koraaneja terroristeille.
B, 20.11. 2015: Obama on viaton ja esteellinen.
B, 12.12. 2015: Turvapaikan hakijoita leimaavat tittelit.
B, 23.10. 2014: Kolmen konstin poliitikko.
B, 6.12. 2016: Muutos ei koske islamia eikä poliitikoita.

perjantai 4. tammikuuta 2019

Eksoottinen Suomi on liikaa maahanmuuttajille

Iltasanomat, 3.1. 2019: Ozan Yanar tarttui presidentti Niinistön uudenvuodenpuheen ”todella väärään ajatusketjuun”: ”Kun kantasuomalainen syyllistyy tuomittavaan tekoon...”.
Uusi Suomi, 3.1. 2019: ”Taustalla hölmö ajatus” – Kansanedustaja ihmettelee presidentti Niinistön neuvoa ”omien ohjaamisesta”.
Lainaus lehdestä: ”Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain ’omiensa kesken’. Ja, että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia. Siitä paistaa ajattelu, jossa oletetaan ’noiden muiden elävän eri tavalla kuin me’. Näin ei kuitenkaan ole”, Yanar kirjoittaa.
Ozan Yanar kirjoittaa ikään kuin hän itse viittaisi muslimeihin,  jotka kokooontuvat viikoittain omiin tiloihinsa, missä he kuuntelevat auktoriteettiensa tulkintoja ainoasta oikeasta totuudesta. Ja asia on niin, koska kaikkialla maailmassa havaitaan, miten muslimiyhteisöt eivät halua intergroitua toiseen kulttuuriin, vaan jopa vaativat, että muiden pitää elää kuin he.

Vastaavia uutisia tulee jatkuvasti aikaansa seuraajien tietoisuuteen, mitä esimerkiksi Oikea Media kirjoittaa tällä päivämäärällä: "Vihakampanjan kohteena oleva toimittaja vaatii islamin sopeutumista Ranskan lakeihin ja huumoriin".
RT.COM, 25.12. 2018: French Arab writer gets threats of death, rape for saying Islam is not above criticism, humor or law.

Euroopassa niin sanotut no-go-alueet lisääntyvät ja kasvavat, ja yhteistä niille on se, että ne ovat maahanmuuttajien asuttamia alueita, joista kantaväestö haluaa mahdollisuuksiensa mukaan muuttaa lopullisesti pois, koska ne ovat omaa maataan pakenevia, jotka esittävät kritiikkiä kantaväestöä kohtaan ja vaativat kantaväestöä omaksumaan kulttuurin, mikä ei ole koskaan tuottanut sellaisia valtioita, jotka olisivat yhtä vetovoimaisia muslimeille kuin ovat Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtiot.
Let me google that for you: No-go zone Ruotsi.
Express.uk, vuonna 2016: EUROPE'S NO-GO ZONES: List of 900 EU areas where police have 'LOST CONTROL' to migrants.
Helsingin Sanomat, 8.12. 2016: Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”. KOTILÄKSY: Miksi tämä asuinalueiden jakautuminen on alkanut vasta viimeaikoina kasvaa?


Mitä tulee Ozan Yanarin kritiikkiin siltä osin, että presidentti Sauli Niinistö olisi jollakin tavoin eksotisoinut maahanmuuttajia, niin vaikka niin olisikin tapahtunut, mitä kumman vikaa siinä on? Turistit yleensä menevät niihin maihin, joita he pitävät eksoottisina.
Onko nyt niin, että muslimit eivät halua nähdä vieraita maita ja niiden kansalaisia eksoottisesta näkökulmasta, koska muutoinhan muslimit joutuisivat ihannoimaan suomalaista Suomea ja suomalaisia? Mutta, ei hätää: Muslimit nimenomaan haluavat muuttaa Suomeen, koska Suomi on jopa muslimien mielestä kaikessa paljon parempi maa kuin yksikään muslimien hallinnoima maa:
Uusi Suomi, 23.11. 2009: Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas.
Veikko Huuska, 30.11. 2016: Tilastokeskus kokosi listan: 42 kovaa juttua, joissa Suomi on hyvä ellei paras.
YLE, Elävä arkisto: Eksoottinen Suomi esittäytyy.

Suomalaiset matkatoimistot esittelevät matkakohteitaan eksoottisina lomailumaina. Nyt siis paljastui, että ihmisten ja kansojen pitäminen eksoottisina on sekin rasismia, ellei peräti fasismia?
Pitää oikeasti kysyä, että millä asenteella muslimitaustaiset ovat tulleet Suomeen, jos he eivät halua pitää suomalaisia eksoottisina, eivätkä halua suomalaisten eksotisoivan muslimeita? Tämän saa yleistää kaikkiin maahanmuuttajiin.


Sitten kolmanneksi tulee se tosiasia, että Suomi on tälläinen "eksoottinen" maa siksi, koska meillä presidentit ovat itse saaneet pitää Uuden vuoden puheensa. Suomi on suomalainen siksi, että tämä maa on suomalaisten rakentama täysin erilaisella ideologialla, mitä ovat ne maat, joista tänne tulee pakolaisia. Jos tämä Suomen maa ei olisi suomalainen, niin silloin tietysti olisi selvää, että tämän maan presidentti ei voisi edes ajatella sellaista, josta hän saisi osakseen nykyisellä pakolaisstatuksella tulleiden maahanmuuttajien kritiikkiä.

Minunkin mielestä olisi paljon parempi, että Suomi ei olisi niin houkutteleva kohdemaa pakolaisille. Ja Suomesta saadaan epäeksoottinen maa juuri niin, että maahanmuuttajat alkavat määräilemään, mitä virassa oleva, demokraattisesti valittu, presidentti saa kansalle sanoa. Siinähän sitten laskette persmäkeä kohden oikeaa diktatuuria.
Riikka Purra, 3.1. 2019: Väestönmuutokset, joista ei saa puhua.

B, 15.11. 2016: Eksoottisuutta vailla olevat uudet finlaysonit.

torstai 22. marraskuuta 2018

Primitiiviset kansat suojelun kohteina

Miksi kivikautista elämää elävät kulttuurit ovat suojeltuja, mutta esimerkiksi suomalaisuus ja länsimaalainen elämäntapa ovat jatkuvan hyökkäyksen kohteina juuri niiden taholta, jotka eivät salli intiaaneille nykyaikaa?
Tossavainen, 4.12. 2018: Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen. Valtaeliitille tärkeintä Suomen ja suomalaisuuden vähättely.
B, 4.12. 2018: YK haluaa ihmisten pakenevan ikuisesti.

Mitä hyötyä ihmiskunnalle olisi siitä, että sentinelien verenperintö joutuu hukkaan, eikä siitä jää mitään jälkiä suvaitsevaisten genomiin? Se on rikos ihmislajia kohtaan antaa sentinelien tuhoutua ilman, että heidän geeninsä saisivat hyödyttää suvaitsevaisia? Mielelläni näkisin, että suvaitsevaiset tekevät rynnäkön Andamaaneille, että myös sentinelit pääsisivät eroon sisäsiittoisuudesta ja alkeellisesta kulttuuristaan ja vihastaan suvaitsevaisten ylimielistä mielipidettä vastaan. Aikaa ei ole enää paljoa, koska sentinelit ovat saarellaan eläneet muutaman sadan yksilön laumana jo tuhansia vuosia uhmaten jopa tsunamiaaltoja.

BILD, 20.11. 2018: Nur eins von 103 Kindern spricht zu Hause deutsch Rektorin aus Neukölln: "Wir sind arabisiert“.
HS, 21.11. 2018: Uusia tietoja nuolilla surmatusta amerikkalaisesta seikkailijasta: uhmasi kieltoja pyrkiessään eristetyn heimon luo: "Primitiivistä elämää elävälle saarelle ei saa mennä edes Intian laivasto."

Mitä erinomaista muka intiaanien ja alkuperäisasukkaiden  elämäntavassa on verrattuna kantasuomalaisten tapoihin?

Kaiketi suvaitsevaiset olivat kovasti hyvillään siitä, että kristitty ei päässyt levittämään omaa uskontoaan, mutta entäpä, jos sinne sentinelien saarelle olisi pyrkinyt joku muslimi, joka olisi tapettu saaren rannalle, niin vaatisivatko suvaitsevaiset YK:ta tuomitsemaan sentinelien politiikan?

Suvaitsevaisten mukaan suomalaisuus on hyvin alkeellinen kulttuuri, joka ei siksi ansaitse mitään muuta kuin lopullisen tuhon, mutta miksi suvaitsevaisilla on eri logiikka kivikautisiin heimoihin?
Jos suomalaisuus on oikeasti alkeellinen ja jopa barbaarinen kulttuuri, niin eikö juuri sitä pidä silloin suojella kaikilta vaikutteilta -- samoin kuin nyt suojellaan kivikautisia heimoja ja niiden tapoja?
Mitä alkeellisempi kulttuuri sitä arvokkaampi se on suvaitsevaisille. Suvaitsevaiset pelkäävät hillittömästi impivaaralaisuutta, mutta haluavat tuhota kaikki Impivaaraa korkeammat kulttuurit, eli koko länsimaalaisuuden.
Suvaitsevat rakastavat islamia, koska se on alkeellisempi kuin suomalaisuus, mutta islamiakin arvokkaampia kulttuureja löytyy Amazonista ja Andamaaneilta.

Itse en ole sitä mieltä, että maailmassa pitää olla kivikautisia kulttuureja. Minusta se on sietämätöntä, että oman lajini yksilöt elävät alkeellista elämää ja joutuvat uskomaan taikauskomuksiinsa. Miten monta tuhatta vuotta intiaanien pitää vielä elää kivikautista elämäänsä? Kumpi kuolee ensin: Suvaitsevaisuus vaiko kivikausi? Kaikkein sietämättömintä se on nähdä ihmisiä, jotka ovat kulttuurisesti pakotettuja uskomaan taikauskomuksiinsa kännykkä kädessä ja pyhä kirja toisessa kädessä.

Suvaitsevaisten luulottelema suomalaisten viha muita kulttuureja kohtaan on erittäin tuomittavaa, mutta samaan aikaan suvaitsevat rakastavat kivikautisia heimoja, jotka oikeasti vihaavat ja tappavat kaikki mailleen pyrkivät kristityt. Jos se on vihaamista, että haluaa toiselle vain parasta ja toisen ymmärtävän totuutta ja faktoja, nin sitten varmaan minua saa vapaasti vihata, eikä minulla ole mitään sitä vastaan.
Edes kännyköitä, kirveitä, sytkäreitä ei saa viedä Andamaaneille,  koska ne olisivat erittäin tuhoisia Andamaanien saarten alkuasukkaiden elintavoille, mutta samaan aikaan suvaitsevat vaativat ilmaisia kännyköitä ja nykyaikaisia asuntoja kaikille Suomeen saapuville maahanmuuttajille, jotka eivät omassa kulttuurissaan ole lainkaan tottuneet niihin, ja jotka haluavat mieluummin uskoa omiin uskomuksiinsa kuin niihin totuuksiin, joiden ansiota nykyteknologia on.
Reikä lattiassa, kalasnikov seinällä, nuotio olohuoneessa ja jätteet ikkunasta ulos, niin siinä on kaksi eri kulttuuria sulautunut yhteen, kun perheen pää pyllistelee lattialla ja välillä puhuu älykännykkään pyhiä uskomuksiaan. Mutta sentinelit eivät saa sytyttää nuotiota sytkärillä, koska se on hauskaa televisiosta katsoa, miten kivikaudessa eletään vuonna 2019 jKr.

Suvaitsevaisuus ei voi sietää sitä, että maahanmuuttajat eläisivät ilman kännykäitä, mutta vaativat maahanmuuttajien olemaan muuttumattomia kulttuuriltaan. Suomalaisuutta vaaditaan muuttumaan, eli tuhoutumaan, mutta maahanmuuttajia vaaditaan elämään kivikautisten uskomuksiensa mukaan, jotta joillakin olisi monikulttuurista värinää, mitä ihailla turvallisesti kaukaa.
Mitä monikulttuurisuutta muka se on, että kivikautista kulttuuria pitää elää nykyaikaisin laittein ja sisävessalla? Sehän on samaa, jos Mona Lisalle piirretään kännykkä käteen, tai mustaa sanotaan valkoiseksi tai kulttuurinen omiminen. Jos suomalainen kulkisi intiaanijousi kädessään lukien Ajan Lyhyttä Historiaa, niin se olisi kulttuurista omimista, mutta kun mamu kulkee kännykkä kädessään hokien koraanin lauseita, niin se on ihanin näky, jonka suvaitsevainen voi nähdä.

Intiaanien suojelua ei voi puolustella edes sillä, että muuten intiaanit saisivat meiltä flunssan, kun samaan aikaan Suomeen tulee eksoottisia tauteja maahanmuuttajien mukana, joille suomalaisilla ei ole vastustuskykyä.

Intiaaneja ja kaukaisten saarten alkuasukkaita halutaan suojella varsin epäloogisin asentein. Intiaanit mukamas pitää säilyttää intiaaneina, eli he eivät saa sekoittua valkoihoisten kanssa edes siksi, että intiaanit pääsisivät eroon sisäsiittoisuudesta.

Sentinelejä elää korkeintaan muutama sata, mutta heidän annetaan vaikka kuolla sukupuuttoon, eikä yksikään suvaitsevainen sano sanaakaan sisäsiittoisuudesta tai julista pelkoa sukupuutosta. Ja kaikki tämä vain siksi, että suvaitsevaisilla olisi näytettävänään monikulttuurisuuden kirjo kivikaudesta suvaitsevaisuususkontoon asti -- lukuunottamatta suomalaisuutta ja suomalaisia, jotka pitää tappaa massamaahanmuutolla sukupuuttoon.

Joka päivä ihmiskunta hukkaa terveitä geenejä pitäessään alkuperäisimmät asukkaansa pullossa ja antaessaan heidän kuolla siihen pulloonsa.
Sarastus, 21.11. 2018: Antifa uskontona, osa 1: Kivenheitto.
Facebook, 22.11. 2018: Iltalehden tautinen perustelu.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Ruotsin kieliset ovat kielirasisteja

Ruotsinkieli on lingvistisesti sairas;
IL, 8.6. 2018: Suomenkielinen nimi oli liikaa Maarianhaminan Kotipizzan ovessa - ”Eräs nainen kysyi miksi tässä lukee Kotipizza, miksei se ole Hempizza”.
IL, 9.6. 2018: IL-reportaasi paljastaa suomenkielisten karun arjen Ahvenanmaalla: Haukkumista, kiusaamista ja syrjintää - ”Totuus on se, että kaikista maailman kielistä suomi on vihatuin.

Demokraatti, 21.9. 2017: Suomen kieli koki takaiskun Pohjoismaiden neuvostossa – ”Ahvenanmaan edustajan äänen ratkaistaessa”.
IL, 15.6. 2018: Jysk painatti Ahvenanmaalle mainoksia, joissa oli ruotsin lisäksi suomea - koko kampanja jouduttiin perumaan: ”Hyvin kalliiksi tuli”.

Outoa, että suomalaisia ei häiritse ruotsin kielestä suomen kieleen tulleet sanat? Luulen, että kantasuomalaisilla on parempi käsitesuoja aivoille kuin suomenruotsalaisilla ja muilla suvaitsevaisilla, jotka ovat ammattilaisia herneen nenään työntäjiä.

Tuokin herne olisi ollut tarpeellisempi mullassa kuin nenässä, jos vain ihmisille kerrottaisiin, että
Suomen kieli on maailman paras yleiskieli. Suomalaiset ovat jo kieleltään tasa-arvoisia, jota ei voida sanoa ainakaan ruotsin kielestä: Kieleen integroitu tasa-arvo.
Suomen kielen kielioppi säilyy puhtaana, vaikka kieleemme on muuttanut kymmeniä tuhansia sanoja toisilta kielialueilta.

Suomenruotsalaiset haluavat pitää kielensä vitivalkoisena, joka on sama asia, jos kantasuomalaiset naisivat vain keskenään, jolloin suomenruotsalaiset syyttäisivät meitä suomalaisia rasisteiksi. Tästä päästiinkin varsinaiseen tämän päivän epistolaan:
Esitän totuuna, että ruotsin kieli yhdessä muiden sukupuolitettujen kielien kanssa on sisäisesti rappeutunut, koska sukupuolitettuja kieliä puhuvat eivät hyväksy kieleensä mitään uutta sanaa suomenkielestä.
Suvaitsevaiset kertovat totuutena, että suomalaiset ovat sisäsiittoisia, ja siksi maailman suvaitsevaiset ruotsinkielisten kallonmittaajien säestämänä haluavat tuhota suomalaisuuden ja hävittää maailmasta suomalaisen rotuaineksen.
Ruotsalaiset inhovat suomen kieltä yhtä paljon, mitä muslimit inhoavat suomalaisuutta. Suomenruotsalaiset haluavat samalla fanaattisuudella pitää kielensä puhtaana miten muslimit haluavat säilyttää islamin puhdasoppisuuden.
Ja kuten suvaitsevaiset eivät havaitse muslimien rasistisuutta suomalaisia kohtaan, niin samoin suvaitsevaiset eivät tajua suomenruotsalaisten olevan kielirasisteja kieltäessään suomalaisten sanojan maahanmuuton ruotsin kielisille alueille.
Suomenruotsalaiset ovat kielten maailmassa samaa, mitä islam on uskontojen joukossa. Molemmat haluavat säilyttää itsensä puhtaana, mutta vaativat samalla suomalaisia sopeutumaan ja syyttävät suomalaisia rasisteiksi, kun suomalaiset haluaisivat ruotsinkielisten ja muslimien sopeutuvan suomalaisuuteen.
B, 1.2. 2011: Looginen suomen kieli.
B, 25.8. 2017: Ahvenanmaa kehitysavun kohteena.

torstai 7. kesäkuuta 2018

Suomen kieli on paras yleiskieli

HS, 20.9. 2019: Korealaistutkija innostui suomen kielen sanoista, jotka kuulostavat kuvaamiltaan asioilta – murteista löytyi yli sata viinaryyppyä merkitsevää substantiivia.

Mitä on sanottava sellaisen ihmisen kognitiokyvyistä, joka tarvitsee ihmisten luokitteluun sukupuolitettua kieltä? Kyllä ihmisen älykkyyttä voisi mitata silläkin, miten hyvin hän pystyy luokittelemaan ihmisiä sukupuolineutraalilla kielellä, kuten suomen kielellä.
Se vaatii suurenmoista älykkyyttä luokitella ihmisiä sukupuolineutraalilla kielellä. Siinä ei ole mitään älyä, kun pitää naisia ja miehiä omissa kuplissaan vain siksi, että kielen rakenne niin sanoo. Ei ihme, että suomalaiset pärjäsivät vallan mainiosti ennen kuin tänne saapui sukupuolitettujen kielten invaasio.
Jos minunkin äidinkieli olisi ruotsi tai arabia, niin totta hemmetissä minun ei tarvitsisi edes ajatella, kun voisin jo pelkällä hiekkaihmisten äidinkielellä luokitella ihmisiä ymmärtämättä lainkaan, että luokittelen ihmisiä vain siksi, koska kieli niin määrää.

Ja silti huomaan suurimman osan ihmisistä olevan niin saamerin typeriä, että he vastustavat vaikkapa ruotsalaisten pyrkimyksiä poistaa kielestään sukupuolipronominit. Voiko mikään olla typerämpää kuin vastustaa kielen neutraaliutta?

Ovatko ihmiset todella niin typeriä, että he eivät pysty luomaan neutraalilla kielellä omia kupliaan, vaan vaativat, että heidän pitää elää koko typerä elämänsä kielellisessä kuplassaan.
Ihanko se on mahdotonta alistaa naisia ja luoda naisia alistavia uskontoja, jos jo kielessä naiset ja miehet eivät ole omissa kuplissaan?

Tiesittekö, että Suomalaiset oppivat alistamaan naisia vasta sitten, kun suomalaisille opetettiin beduiinikielten uskomuksia, jotka ovat syntyneet niiden kielten rakenteesta? Suomen kielellä on mahdotonta luoda naisia alistavia uskomuksia.
Sitä vastoin esimerkiksi ruotsin kielellä pystyttiin helposti mittailemaan suomalaisten kalloja, joka on kiistaton todiste siitä, että ruotsin kieli pitäisi nopeasti päivittää sivistyskieleksi, eli suomeksi. Ruotsin kielen alkeellisuus todistettiin jo siinäkin, että Ruotsin vallan aikaan suomalaisia naisia alettiin pitää noitina. Mahdotonta on ajatella, että suomalaiset olisivat itse keskuudessaan keksineet, että naiset ovat noitia? Kyllä tuollaiseen barbaarisuuteen tarvitaan aina jokin sellainen kieli, joka pitää ihmisiä rakenteellisesti omissa kuplissaan.

Yleispätevä kulttuuri vaatii puhutun kielen neutraaliutta.
Suomalaisuus oli alkujaan pelkkää ihmisyyttä, mutta se muuttui kulttuurisuudeksi, kun maahan tunkeutui ihmisiä, jotka luulivat suomalaisten olevan barbaareja, koska he eivät jo kielellään erotelleet ihmisiä eri sukupuoliksi, vaan suomalaiset tajusivat lauseiden asiayhteyksistä, ketä kulloinkin tarkoitettiin.
Se vaatii suurenmoista sensitiivisyyttä ymmärtää jo lauseiden käsitteistä, puhutaankin tapillisista vaiko reiällisistä ihmisistä. Kuten huomataan, niin sukupuolitetut kielet eivät vaadi ihmisen ymmärrykseltä paljoakaan.
Impivaaralaista suomalaisuutta pitäisi mainostaa yleiskulttuurina, joka sopisi kaikille. Olisihan se tyhmyyden riemuvoitto, jos kukaan ei voisi ajatella yleispätevän kulttuurin vaativan sukupuoletonta kieltä. Jo siinä on typeryys kliimaksissa, jos ihminen ei pysty ajattelemaan yleiskulttuuria, joka antaisi ihmisille käsitteellisen vapauden luokitella ihmiset, kun nykyään suurin osa maailman kielistä pakottaa ihmiset ajattelemattomasti luokittelemaan ihmiset. Opi joku ulkomaan kieli, niin et voi mitään muuta kuin pitää ihmisiä omissa kuplissaan, koska kieli niin määrää.

torstai 3. toukokuuta 2018

Kulttuurinen omiminen ja integraatiopolitiikka

IltaSanomat, 3.5. 2018: 18-vuotiaan tytön kiinalainen mekko nostatti raivon Yhdysvalloissa kiinalaiset puolustavat. -- Monikulttuurisuuden seuraanto (sukkessio) on saavuttanut kliimaksinsa. Mitä seuraavaksi? Esitän, että suvaitsevaiset vaativat hihanauhoja kaikille länkkäreille, ja sen jälkeen luonnollinen seuraus olisi keskitysleiritykset.

Kun nyt nämä suvaitsevaiset ovat saavuttaneet kliimaksivaiheen monikulttuurisuususkossaan, niin joku älykkääpi voisi ehkäpä lohkoa heille, että jos vastustetaan kulttuurista omimista, niin silloin kaikenlainen (maahanmuuttajien) sopeuttaminen, kielen opettaminen ja intergraatiopolitiikka on suvaitsevaisten vastustamista. Jopa positiivinen diskriminaatio pitää kieltää, koska sekin alistaa ei-suomalaisia kulttuureja.

B, 2.5. 2018: Kulttuurinen omiminen on hullujen hommaa.
B, 2.5. 2018: Intiaanit koplattu poroteurastomoihin.

Ennen vanhaan intiaaneja vaadittiin pukeutumaan valkoisen miehen pukuun. Nyt suvaitsevaiset ottavat päänahan jokaiselta, joka laittaa variksen sulan hattuunsa. Suvaitsevaisten imperialismi kukoistaa, mutta jotenkin hyvin hyvin mielipuolisena.


Maailmassa on kaksi täysin umpihullua porukkaa mielipuolisten uskontojen ja poliittisten ideologioiden lisäksi: Suvaitsevaiset ja ilmastodenialistit:
IS, 3.5. 2018: Pakistanissa lämpö nousi yli 50 asteen – kaupungin asukkaat suunnittelevat pakoa ennen kesää.

Se on ollut selvää jo vuosikymmeniä, että planeetan elinolosuhteet tuhoutuvat kaiken maailman hullujen uskomusten takia. Kehotan jokaista ottamaan huomioon sen, että ajattelu vaatii itsenäistä omien aivojen käyttöä;: joka ikinen uskomus on pelkästään hulluutta.

Tietysti, ensimmäinen itsenäinen ajatus voi romuttaa ihmisen uskomusrakennelman kuin tuulen henkäys kaataa korttitalon, mutta vakuutan, että uskomusten sortuminen ei millään tavoin vanhingoita sinua ihmisenä.
B, 2.5. 2018: Rakastako sinä oikeasti lapsia?

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kulttuurinen omiminen on hullujen hommaa

Kulttuurinen lainaaminen on suvakkien propagangaa.
IS, 3.5. 2018: 18-vuotiaan tytön kiinalainen mekko nostatti raivon Yhdysvalloissa, kiinalaiset puolustavat.

Järkevä ihminen tajuaa, että intiaanpäähinettä ei keksinyt yhteisö, vaan joku yksilö, jota sitten alettiin matkimaan. Suhteellisuusteoria ei ole länsimainen keksintö, vaan yhden ihmisen ajattelun luomus. Sharialaki ei ole yhdenkään muslimin kehitelmä, vaan sen keksi joku oikeudenmukaisuutta vaativa henkilö joskus 20000 vuotta sitten, kun siihen aikaan ei muutakaan vielä ollut tarjolla.
Voidaan toki kehittää joku hulvaton TV-sketsi, missä satatuhatta vuotta sitten kaikki Amerikan "alkuperäisasukkaat" ampuivat täsmälleen samaan aikaan valkopääkotkan ja laittoivat sen pyrstösulan päähänsä, jolloin hullukin tajuaisi, että intiaanisulka on todellakin intiaanikulttuuria, eikä vain yhden intiaanisoturin keksimä voitonmerkki tai hyttysen karkotin, jolla hän huitoi hyttysiä, kun Ohvia ei vielä ollut.
Otetaan mikä tahansa vaate tai aate, niin mikään niistä ei voi olla minkään kulttuurin omaisuutta, vaan kaikki kulttuurisuudeksi sanotut asiat ovat pelkkää matkimista, useimmiten jonkun kylähullun matkimista, kuten huomataan vaikka islamista, saamelaisista tai mistä muusta kulttuurista tai uskonnosta tahansa.

Kaikkein surkeinta noissa kulttuurihulluissa on siinä, että he itkevät, jos joku pukeutuu niin sanotusti heidän asuunsa, mutta milloinkaan ei ole kuultu, että kaikkein suurinta kulttuurista omimista on se, että kaikki maailman kulttuurit haluavat länsimaista teknologiaa, länsimaisia huvituksia ja länsimaisia aseita.

Eikö kelläkään suvakilla sytyttänyt, että se muuan saamelainen kirjoitti itkuvirtensä länsimaalaisella teknologialla: Ne ovat suomalaisia, jotka kehittivät kännykän, joten pitäisi todella pitää turpa rullalla, ennen kuin alkaa kännykän tai tietokoneen kautta vollottamaan internettiin latinalaisilla kirjaimilla intiaanipäähineistä jonkun suomalaisen päässä.

Milloin islamistit, saamelaiset ja afrikkalaiset ovat keksineet mitään niistä tekniikoista, joita he käyttävät kulttuurinsa ulvomiseen? Atomipommikin on peräisin länsimaalaisuudesta puhumattakaan internetistä, radiosta, televisiosta, kirjapainosta, autosta, ilma-aluksista, ... tieteestä noin yleensä, johon kuuluvat kaikki ne tieteelliset teoriat, jotka ovat mahdollistaneet ne laitteet, joilla on kiva ulvoa kulttuurisesta omimisesta.

Jopa kiinalaiset ovat pelkästään kopioineet länsimaista tekniikkaa ja jopa kiinalaisten hallintosysteemi on puhdasta tuontitavaraa suoraan Euroopasta. Kiinalaiset olisivat paljon pidemmällä kehityksessä,  jos he olisivat marxismin sijasta omineet suomalaisuuden, jolloin kiinalaisten syntyvyyskin olisi jo vuosikymmeniä ollut suomalaisten tasolla ilman mitään yhden lapsen politiikkaa.
Samoin lappalaiset olisivat hyvin korkealla sivistyksessä, jos he olisivat omineet suomalaisuudesta muutakin kuin kännykän, Yleisradion, kansakoulun, vodkan, betonitalot, asvalttitiet, aakkoset, television, suomalaisen pukeutumisen, saunan, koskenkorvan, kalaverkot, turismin, hiihtohissit, slalomsukset, sähkön, keskuslämmityksen jne.

Montako promillen miljoonasosaa joku intiaanipäähine on kaikista niistä suomalaisten tavoista ja jutuista, joita muut kulttuurit ovat omineet suomalaisuuden puolelta?
Erittäin hassua, että kehityksessä alemmalla tasolla olevat itkevät, jos joku toinen lainaa jonkun mitättömän asian heidän kulttuuristaan, mutta kehityksen huipulla olevat kulttuurit sen sijaan jopa maksavat siitä, että alemmantasoiset kulttuurit omisivat mahdollisimman paljon asioita ja teknologiaa länsimaisuudesta.
Tänäkin päivänä tuhannet maahanmuuttajat saavat kännykät, ajokortit, vaatteet, asunnot, .. aivan kaiken elämisen täysin ilmaksi, mutta silti he kehtaavat itkeä, miten suomalaisuus (kulttuurittomuus; älykkyys) on jotain täysin kammottavaa, jota he eivät voi omia itselleen, mutta heille kyllä kelpaa kaikki aineellinen hyvä, mutta ei se henkinen pääoma, joka on saanut aikaan tuon aineellisen hyvyyden.

B, 2.6. 2010: Suomi ei kelpaa kilpailuihin
B, 8.11. 2011: Monikulttuurisuuden peruskurssi.
B, 27.6. 2014: Kivilinnat valkoisten rakentamia.
B, 16.2. 2010: Kristillisen maailman arvojen laajentaminen troijalaisittain.
B, 2.5. 2018: Intiaanit koplattu poroteurastomoihin.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Suvaitsevaisuus vaatii supermukautuvuutta

Kukaan ei voisi olla suvaitsevainen, jos maailmassa ei olisi sopeutumiskykyisiä kansoja, joita kutsutaan länsimaiksi. Länsimaalaisuus on sopeutumiskyvyn seuraus ja sen korkein hedelmä.

Monikulttuurisuudella yritetään tuhota sopeutumiskyky vaatimalla, että länsimaalaisten pitää suvaita  ikiaikaisia etnisiä tapoja ja kehitysmaalaisia, joilta ei saa vaatia sopeutumiskykyä, koska jos länsimaalaisekin olisivat perinteistään kiinnipitäviä, niin silloin maailmasta puuttuisi se ominaisuus, jota suvaitsevaisten on kiva käyttää osoittaakseen omaa ylivertaisuuttaan niitä kohtaan, joilta vain voidaan odottaa täydellistä sopeutumiskykyä.
Seppo Oikkonen, 29.4. 2018: Jättäydyn syrjään.
Suvaitsevaiset tarvitsevat suvaitsevaisuuteensa kipeästi niitä, joilla on kykyä mukautua, jotta niiden ei tarvitse mukautua, joita pitää suvaita.
SUNNUNTAIVISAILU.

He pitävät suomalaisia supermukautujina.

He uskovat, että vähemmistöjen edustajilla ei ole minkäänlaista kykyä suvaitsevaisuuteen.

Heille vähemmistöjen edustajat ovat sellaisia hellyttäviä vauvoja, joita on jättekiva paapoa ja joiden kanssa saa lässyttää vauvakieltä, joka on heidän äidinkielensä.

He luulevat olevansa kaikkien vähemmistöjen holhoajia.

He jakavat kansakunnan moneen eri ryhmään, joita kaikkia pitää suvaita, koska vain suomalaisilta voidaan odottaa mukautumista mihin tahansa hulluuteen.

Heille suomalaisuus ei ole mitään kulttuuria, koska suomalaiset ovat supermukautujia.
- Sopeutumiskykyisellä ihmisellä ei voi olla mitään kulttuuria, sillä kyky sopeutua edellyttää, ettei ihminen usko mihinkään hömppään.
Suomalaisuus on suvaitsevaisuuden elinehto, koska ilman suomalaisten superkykyä mukautumiseen suvaitsevaiset joutuisivat pitämään myös suomalaisuutta arvokkaana kulttuurina, jota pitää vaalia, jolloin maailmassa ei voisi olla suvaitsevaisuutta, sillä suomalaisuus ei todellakaan kuulu kulttuurien joukkoon.
Suomalaiset ovat heille supermukautujia, koska muutoin he armotta rankaisevat suomalaisia erilaisilla rasisti-fasisti syytteillä, jos suomalainen vähänkin nurisee heitä vastaan.

Suomalaiset ovat heille halveksittavaa porukkaa, koska he odottavat suomalaisten sopeutuvan mihin tahansa paskaan.

Heille ihanaa kulttuuria ja palvottavaa uskonnollisuutta on vain sellainen, jolta ei saa odottaa eikä vaatia minkäänlaista sopeutumista toiseuteen.

He uskovat, että vain sellainen ihminen on täydellinen, jolla ei ole vähäisintäkään kykyä muutokseen ja sopeutumiseen.

Timanttinen kivi on heidän mukaansa absoluuttista kulttuuria, johon kaikkien vähemmistöjen pitää pyrkiä, sillä muutoin monikulttuurisuus häviäisi, jos kulttuurit eivät olisi timantin kovia ja ikuisia.

Keihin tai mihin ryhmään visailun He-pronomini viittaa?

B, 28.4. 2018: Intiaanit loukkaantuivat YLE-ohjelmaan.
B, 28.4. 2018: Ylen huomio-Suomalaiset ovat alkuperäiskansa.
B, 28.4. 2018: Laki sanoo-Vain suomalaisilla on mukautumiskyky.
B, 28.4. 2018: Tsuhna Production esittää: UKK Intiaanina.
B, 28.1. 2012: Maassa maan tavalla, osa 101.
B, 11.12. 2012: Kulttuurin taustapeili.
B, 12.12. 2012: Uskomukset ovat tahallisia tekoja.
B, 15.3. 2015: Suomen laki ja monikulttuurisuus.
B, 17.3. 2015: Animaalinen seksuaalisuus luo uskonnon-kulttuurin.
B, 6.11. 2016: Homehtuneita Korkeakulttuureja-Suvakkien arvojen mielipuolisuus.
B, 21.11. 2017: Uskonnonvapaus ei koske uskovaisia.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Luonto on olemassa ja kaunis, vaikka se ei moikkaakaan

Tervehtimisen vaatiminen on kaiken sotimisen ja sivistymättömyyyden siemen. Vain sivistymätön ihminen voi kerjätä toiselta jotain, kuten tervehtimistä, karkkia, rahaa, uskonnollisuutta, oikeamielisyyttä.
YLE, 23.4. 2018: Suomalainen tervehtimiskulttuuri hämmentää: moikata vai ei? – "En tervehdi bussikuskia, enhän tervehdi aamulla kahvinkeitintäkään".

En koskaan tervehdi esimerkiksi vuorta, puuta, kukkaa tai timanttia, koska osaan pitää niitä olemassaolevina ja ottaa ne juuri sellaisina kuin ne ovatkin. Ja olen täysin varma, että osaan ottaa perinteettömän, tavattoman, uskonnottoman, ideologiottoman ja kulttuurittoman ihmisenkin juuri sellaisena kauniina luonnon osana kuin ihminen oikeasti on.
Perinteet, kulttuurit ja uskonnot ovat saastaa ihmisen aivoissa, joka estää ihmistä näkemästä, miten kauniita kaikki ihmiset ovat. Ei luonnollakaan ole mitään kulttuuria, mutta juuri sen takia se voidaankin tajuta kauneutena.


Ymmärrän, että jos minun pitäisi ottaa ihminen vastaan vain, jos hän osaa toimittaa jonkin perinteen, niin silloin en ota ihmistä ihmisenä, vaan otan vain jonkun täysin älyttömän perinteen, ja niin ollen en näkisi ihmistä lainkaan. -- Näen luonnonkin ja sen kauneuden vain silloin, kun en vaadi siltä mitään.

Kaikki sodat johtuvat siitä, että ihmiset vaativat toisiltaan jotain täysin älytöntä perinnettä, jolloin he eivät lainkaan pysty ottamaan ihmistä juuri sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Perinteet estävät ihmistä näkemästä todellisuutta ja toiseutta. Kokeilkaa, kuinka helppoa se on huomata toinen, kun et vaadi häneltä mitään.

Joudun joka päivä surukseni huomaamaan, että joudun näyttelemään perinnettä vain siksi, että työpaikallani ei syntyisi pienimuotoista sotaa. 99.99999 prosenttia ihmisistä ovat niin ajattelemattomia, että he eivät kertakaikkian tajua sitä, että kulttuuriset erimielisyydet lähtevät jo oman kulttuurin tervehtimistapojen nyansseista: Jos sinä et saa toiselta tervehtimistä juuri niin kun sinä kulttuurisesti vaadit, olet silloin saanut aikaan itsellesi sotaisen mielen, joka vaatii sinua kostamaan sen, jonka toisen perinteetön toiminta sinulle aiheutti

Olen saanut vain yhden ihmisen tajuamaan, miten tervehtimen on täysin hyödytön ele ihmisenä olemiselle. Jos vain usemmat ihmiset tajuaisivat, että perinteistä kiinnipitäminen on juuri se ainut seikka, joka saa heidät hyökkäämään muita vastaan, niin myös he ymmärtäisivät, että suurimpienkin sotien alkusyy on niinkin pieneltä tuntuva seikka kuin tervehtimisrituaali -- joka ei suinkaan ole pieni kellekään kultturellille, joka kohtaa toisen, joka ei tervehdi oikeaoppisesti, jolloin heti huomataan, että siinä on pieni sota julistettu, kun toinen ei niin sanotusti kunnioita perinnettä,

Perhosen siiveniskun sanotaan voivan olla alkusyy hirmumyrskylle. Ei pitäisi olla vaikeaa tajuta, että juuri sinun närkästys toisen ihmisen kohtaamisessa saattaa olla juuri se syy, joka sai aikaan maailmanlopun.

Ainakin itse olen sitä mieltä, että minun maailmani olisi maailmanlopun tilassa joka päivä, jos aiheuttaisin tahallani mielipahaa itselleni siitä, että toinen ihminen ei käyttäydy jonkun perinteisen tavan mukaan.
Kukaan toinen ihminen ei voi saada juuri sinuun aikaan mielipahaa, vaan jokainen ihminen on ihan itse syyllinen omiin tuntemuksiinsa. Uskomukset voivat säilyä vain niin kauan, kun ihmiset pahoittavat itse mieliään.

Uskonnot loppuisivat siihen paikkaan, kun ihminen ei välittäisi uskomuksista hevon paskaa. Uskontojen elinehto on siinä, että ne saavat ihmisissä aikaan pahaa mieltä, Uskonnot, perinteet ja tavat ovat pahanmielisiä, joiden ainoa olemassaolon tarkoitus on tuottaa ihmisiin pahaa mieltä.

Jokainen ihminen voi henkilökohtaisessa elämässään helposti oppia olemaan välittämättä mitään siitä, jos toinen ei eläkään perinteen mukaan. Jos taasen katsot, että juuri sinun tulee pitää perinteistä kiinni, niin silloin juuri sinä haluat jatkaa ihmiskunnan ja koko luomakunnan loputonta kärsimystä.

B, 16.10. 2017: Sietokykyinen lapsi oppii paremmin.
Sellainen ihminen näkee enemmän ja oppii enemän, jonka ei tarvitse koko ajan vahtia aivojensa oikeaoppisuutta.

B, 28.12. 2017: Alaston Jumala ei ole mielenpahoittaja.
B, 19.9. 2014: Tutkimus suvaitsevaisten loukkaantumishakuisuudesta.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Monikulttuurisuus on Vastakkainasettelun aikaa

Vastakkainasettelu on ihmisen evoluution keskeinen voima .
- YLE, 8.1. 2018: Jari Ehrnroothin kolumni: Vastakkainasettelu ei ole menossa minnekään.
 - Jos haluat elää rauhassa, pyri silloin mukautumaan ympäristön olosuhteisiin. Jos vastustat pimeyttä, niin silloin väität olevasi valo. Kaamosmasennuksesta kärsivät erityisen paljon sellaiset, jotka ovat tehneet luonnosta vastustajansa. Jos haluat vastustaa Sauli Niinistön valintaa vaikka omalla ehdokkuudellasi, niin silloin olet luonut Suomeen vastakkainasettelua. Jos haluat käydä dialogia uskovaisen kanssa, niin voit olla samalla tasolla hänen kanssaan vain uskovaisena. Jos poliitikkona et halua puolueellista vastakkainasettelua, niin silloin olet entinen poliitikko.

Tykkäsin satasella Kekkosen ajasta, koska silloin meitä ei uhattu vastakkainasettelulla, jos emme valitse Kekkosta Kekkosen paikalle. Kekkonen on todiste siitä, että Suomi on joskus ollut yhtenäinen kansakunta ilman voimakasta vastakkainasettelua. Jos halutaan poistaa vastakkainasettelu, niin järjen mukaan sen pitää koskea myös vaaleja; Yhtenäinen kansakunta ei hermostu siitä, kun Kekkonen on presidentin synonyymi.

Dialogisessa yhteiskunnassa puolueuskovaisuutta vastaa aina toinen yhtä suuri puolueuskovaisuus. Jos missä tahansa kuullaan jonkun haluavan vaalivoittoa tai joku sanoo muita vääräuskoiseksi, niin siitä me tiedetään, että kansakunnassa on vastakkainasettelua, jota ei voida purkaa vuoropuhelulla, vaan joka vaatii purkautuakseen fyysistä voimaa.
Fyysisen voiman käyttö toisiajattelijoiden hiljentämiseen merkitsee yleensä darwinilaista kehitystä: Vahvin voittaa. Vielä tuhat vuotta sitten darwinismi poisti ihmiskunnasta tyhmyyttä, mutta nykyään fyysisen teknistieteellisen voiman käyttö oman maan väärinajattelijoita kohtaan merkitsee tyhmyyden lisääntymistä.
Ihminen ja kansakunta voi päästä irti vastakkainasettelusta vain siten, ettei aseteta mitään uskontoa, mitään kulttuuria eikä mitään ideologiaa muita parempaan asemaan. Kun kaikki uskonnot ja kaikki kulttuurit olisivat ihmiselle täsmälleen yhtä hyviä, niin silloin ne voidaan poistaa yhtälön molemmilta puolilta, jolloin jäljelle jää vain jumalallinen olento, joka on pääsyt ikuiseen rauhaan. Mutta.
Jos ihminen haluaa monikulttuurisuutta, niin silloin hän nimenomaisesti haluaa, että hänen elämänyhtälönsä on epäyhtälö, missä joku on aina kaikkia muita parempi.
Monikulttuurisuus on epäyhtälö, jonka jännitteitä ei voida purkaa dialogialla.
- Evoluutio, kehitys ja edistys tarvitsevat aina jotain jännitettä. Ilman vastakkaisuutta evoluutio eikä siten koko aineellinen universumi olisi mahdollista. Vastakkaisuus on aineellisen universumin voima, joka aiheuttaa jännitettä.
Evolutiivisissa maailmoissa ihmisten vastakkainasettelusta syntyvän jännitteisyyden voi purkaa turvallisesti vain henkinen dialogi, vuoropuhelu. Dialogi vaatii, ettei mielipiteitä saa kieltää, eikä ketään dialogiin halukasta saa poistaa pelipöydältä.
Dialogi vaatii, että keskustelijat eivät syytä toisiaan vääräoppisuudesta, eivätkä vaadi toista osapuolta sensuroimaan mielipiteitään. Sensuuri, mielipiteen vapauden rajoittaminen on aina osoitus siitä, että yhteiskunnassa on vastakkainasettelua, jota ei voida purkaa vuoropuhelulla, vaan siihen sovelletaan fyysistä energiaa, jotta toinen osapuoli voisi kuvitella olevansa voitolla.
Autaita ovat ne, jotka ottavat ajattelussaan huomioon ihmisen keskeneräisyyden.
Monikultturisuus voi olla rikkaus vain asekauppiaille ja puukkotehtaille.

Vastaehdokas Merja Kyllönen haluaa vastakkainasettelua.
Helsingin Uutiset, 9.1. 2018: Paavo Väyrynen varoittaa rinnakkaisten yhteisöjen syntymisestä – Kyllönen sanoo monikulttuurisuuden olevan rikkaus.
Voiko olla niin, että Kyllösellä itsellään ei ole kulttuuria eikä ideologiaa, jota pitäisi puolustaa? Miten Merja Kyllönen voi olla puolueensa presidenttiehdokkaana, jos hän on sitä mieltä, että kaikki kulttuurit ja puolueet ovat yhtä hyviä? Eikö jo se ole kiistaton todiste ihmisen halusta arvostella kaikkia muita, kun hän suostuu asettumaan ehdokkaaksi muita ehdokkaita vastaan? Merja Kyllönen on rivien välistä ilmaissut, että hän ei halua dialogia suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä, koska hänen mielestään mitään dialogia ei tarvita, kun on jo etukäteen julistettu kaikki kulttuurit ja puolueet yhtä hyviksi.
Monikultturisuus voisi olla suvaitsevaisten mukainen rikkaus vain silloin, kun kaikki kulttuurit olisivat kaikille yhtä hyviä, eli muslimi ei pitäisi minään sitä, että hän juhlisi joulua, kommustikin kävisi perussuomalaisesta ja suomalainen voisi vaihtaa jopa tunneittain kansalaisuutta milloin miksikin, eivätkä edes romanit vaatisi saada käyttää kansallispukuaan, jne. Heti huomataan, että silloin kellään ei voisi olla mitään kulttuuria eikä uskontoa, jolloin ihmiset olisivat kuin enkelit taivaissa.
Mutta auta armias, jos suomalaiset eivät kustantaisikaan muille kulttuureille niiden ilmiasuja, niin johan ilmassa on painokelvotonta vastakkainasettelua.

Monipuoluejärjestelmässä puolueuskovaiset käyvät jatkuvasti ja usein täysin ala-arvoista riitelyä. Jokainen puolue haluaa voittaa kaikki muut puolueet sekä vaaleissa että eduskunnassa ja mediassa. Jopa Vasemmisto haluaa saada mahdollisimman monta kansanedustajaa, eikä ole koskaan nähty, että joku puolue olisi ollut pahoillaan Jytkystä.
Ihminen ei ole ajatellut kovinkaan syvällisesti ihmisyyden olemusta,  jos hän uskoo, että se on ihan normaalia käydä jakuvaa sotaa muita puolueita vastaan, mutta Suomessa kulttuuurit eivät voisi alkaa riitelemään keskenään, koska se on niin kivaa hokea monikulttuurisuuden rikkautta. Jos jo puolueet tappelevat, niin mikään ei silloin estä sitä, että myös kulttuurit ja uskonnot tappelevat ja ovat napit vastakkain.

Eduskunta on se paikka, missä puolueuskovaiset voivat purkaa pahaa mieltään, mutta yhteiskunnassa ei ole mitään paikkaa, missä kulttuureistaan ja uskomuksistaan tiukasti kiinnipitävät voisivat sivistyneesti ja toisiaan kunnioittaen väitellä uskomustensa oikeellisuudesta.
Kaikki uskomukset ovat harhaoppia, ja siksi opillinen ihminen ei pysty elämään rauhassa, ilman vastakkainasettelua, koska harhaisuus elää väkevänä kaikissa opeissa. Monikulttuurisuuden ihanuutta ja rikkautta julistavat ovat niitä, jotka kaikkein kiihkeimmin ovat napit vastakkain ja vailla halua vuoropuheluun väärinajattelijoiden kanssa.

Kun ihminen haluaa vuoropuhelua puolueuskovaisten kanssa, niin hän joutuu valitsemaan puolueen, mihin hän itse uskoo kaikesta sydämestään. Samoin: Jos ihminen haluaa monikulttuurisuutta, niin myös hänellä itsellään on oltava kulttuuri, jonka pohjalta hän voisi käydä oikeaoppista keskustelua maahanmuuttajien kanssa.

Edellä olevasta huomataan, että monikulttuurisuutta haluavat ovat niitä, jotka nimenomaisesti vaativat Suomeen vastakkainasettelua, sillä uskonto on evolutiivisessa ihmisessä varmasti samalla liimalla liimattuna kuin ideologiakin. Mikään oppi ei kuitenkaan ole kenenkään ihmisen olemus, vaan kaikki opit ovat harhoihin uskovien loisvirtapiirejä. Jos pystyt vaihtamaan puoluetta, niin silloin sinä pystyt vaihtamaan uskontoakin.
Puolueuskovaiset ovat jatkuvasti napit vastakkain kaikkien kanssa, joten ei ole mitään mahdollisuutta sille, että kulttuurit ja uskonnot voisivat olla Suomessa sellaisesssa rauhassa, mitä nämä monikulttuurisuutta vaativat ovat utopioissaan maalailleet suvaitsevaisuuden kiillottamiin mieliinsä.
B, 4.1. 2018: Suvaitsevaisuus kovettaa lapsen mielen.

Helsingin Sanomat, 9.1. 2018: Potkut saanut insinööri haastaa Googlen oikeuteen – väittää yhtiön syrjivän valkoisia konservatiivimiehiä.
OM-Heikki Porkka, 9.1. 2018: Törkeä, törkeämpi, Yle.

Jos joku haluaa valtion, missä on turvallista elää ilman valtion väkivaltakoneistoa, niin se voisi toteutua vain yhtenäiskulttuurissa. Suomalaiset olisivat voineet elää rauhassa vain, jos kaikki suomalaiset olisivat saaneet olla suomalaisia. Valtio, joka päästää alueelleen vääräuskoisia ja suorastaan vaatii maahansa oikeauskoista monikulttuuristuutta, on siinä samalla tehnyt maastaan vastakkainasettelun mallimaan.
Kaikki kulttuurit ja uskonnot ovat syntyneet ja muotoutuneet omakseen vastakkainasettelusta. Amerikkalaiset elävät unelmaansa, kun he ensin laittoivat intiaanit reservaatteihin. Islamin historia todistaa, että se on ollut kaikkia muita vastaan heti alusta saakka. Meistä tuli suomalaisia, koska emme halunneet olla ruotsalaisia, eikä me haluttu tulla venäläisiksi.
Vastakkaisuus on kanssasi väkevänä voimana niin kauan, kun olet uskossa johonkin oppiin.

1800-luvulla yleinen mielipide ei halunnut monikulttuurisuutta Suomeen, vaan kaikkialla kuului sanoma suomalainen: "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia".
Suomalaisten yhtenäisyys rikkoutui tasan Sata vuotta sitten, kun Vasemmisto halusi Suomesta toisenlaisen. Vasemmisto ei halunnut vuoropuhelua, vaan pyrki asein hiljentämään kaikki muut.

Nyt huomataan, että Suomessa on kasvanut uudestaan epäyhtenäisyyteen uskova joukkio, joka haluaa hiljentää kaikki muut mielipiteet. Sata vuotta sitten epäyhtenäisyys päättyi sisällisotaan. Voiko vaatimus monikulttuurisuudesta olla nyt jotain muuta kuin vaatimus epäyhtenäisyydeksi, missä muka ei voi olla vastakkainasettelua.
YLE, 8.1. 2018: Poliisi määrää rikosjutussa suut suppuun yhä useammin – Asianajajaliiton mukaan kiellot eivät ole lainmukaisia.

Elämme jännittäviä aikoja. Kumpi historiassa vallinnut yleinen mielipide osoittautuu tulevaisuuden historian tutkijoiden mukaan paremmaksi:
A) Suomalaisuuden ja yhtenäisyyden vaatimus vaiko
B) monikulttuurisuuden ja epäyhtenäisyyden vaatimus.

PS.
Syytteet vääräoppisuudesta ovat yksinomainen syy väärille mielipiteille.
Se on oikein, että kansakunta poistaa kaikki ne, jotka eivät suostu tasa-arvoiseen vuoropuheluun. Jos joku väittää suomalaisia vääräuskoisiksi, niin Suomella ei ole elinaikaa paljoa, jos niitä hyysätään, jotka luulevat olevansa muita parempia. Jos se on oikein sensuroida vääriä mielipiteitä, niin silloin se on enemmän kuin oikein sensuroida niitä, jotka väittävät suomalaisten olevan vääräuskoisia. Sillä se olisi kolossaalista vastakkainasettelua uskoa, ettei vääräoppisuussyytökset aiheuta vääriä mielipiteitä.
B, 14.11. 2015: Jeesuksen miekka-Terroristit rauhanuskovina.
US-B, 25.7. 2011: Jeesuksen miekka hukassa.