sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Sirpa Selänne saavutti typeryyden huipun.

  Sirpa Selänteen mukaan hänen itsensä ansaitsemiaan rahoja ei saa verottaa. Mutta mutta, kun Sirpa Selänteen typeryyden mukaan hänen lapsilleen jättämiä perintojä ei saa verottaa, koska hänen lapsensa eivät ole itse ansainneet niitä, vaan Sirpan rahat pitäisi voida antaa perintönä vain hänen lapsilleen, joita hänen lapsensa eivät siis ole lainkaan itse ansainneet.

Sirpa Selänne. Olisitko ihan itse pystynyt havaitsemaan, miten järjettömältä kuulostat vaatiessasi omille ansiollesi noin nolla veroa, mutta samaan aikaan vaadit nolla veroa myös niille, joilla ei ole mitään ansiota?

Sirpa Selänne. Ettei vaan Teemun rahat nousseet sinulle kusena päähän. Pahoin pelkään, että Sinun, Sirpa Selänne, pitäisi varata aika urologille, koska selvästi kuulostat samalta kuin vaikkapa Vladimir Putin, jonka mukaan hän on ihan itse ansainnut tuhannet miljardinsa. Suosittelen Teemulle vastaavasti gynekologia...

Mitä tulee Sirpa Selänteen omiin ansioihin, niin on ilmiselvää, että ei edes Sirpa Selänne eläisi päivääkään ilman muita ihmisiä. Sirpa Selänne. Monta palanutta puupenniä olisit valmis antamaan vaikkapa sille lapsenpäästäjälle, joka päästi sinut maailmaan? Oletko sitä mieltä, että lapsenpäästäjien pitäisi toimia vain kutsumuksensa mukaan? Hyi hittolainen!

On täysin selvää, että mitä suurempia ovat tuloerot sitä enemmän maailmassa pitää olla köyhiä. Pelkästään Sirpa Selänteen "ansaitsemien" tulojen kerryttämiseen on tarvittu satojen miljoonien köyhistä köyhympien ihmisten uuratusta.

Sirpa Selänne. Oletko aivan varma, että sinulla voisi olla uusin iPhone, jos Afrikassa vain rikkaat kaivaisivat kännyköihin tarvittavia maametalleja. Hui hitto vieköön, miten vähällä järjellä rikkaat pystyvät ajattelemaan niin suuria utopioita, että he oikeasti luulevat voivansa elää rikkaan elämää ilman yhden yhtäkään köyhää. Voi helvetin helvetti, miten idioottimaisia ovat maailman kaikki sirpaselänteet.....

lauantai 21. syyskuuta 2024

Arkkitieteellistä typeryyttä

 Mitä jumaloidumpi arkkitehti on muiden arkkitehtien silmissä sitä varmemmin kaikki mineraalit ja vuoret ovat heidän silmissään pelkkää arvotonta roskaa.

Otetaan esimerkkinä vaikkapa alvaraalloksi jumaloitu juntti, jonka mukaan hän saa piirtää taloja, joiden betoniseinät eivät saa näyttää seiniltä, vaan italiaiselta kalliolouhokselta. Mutta, typeryyttä seuraa tietysti toiset typeryydet.

Koska Italian marmorilouhokset sammaloituisivat pika pikaa, niin siksi kaikki jumalallisuutta haluavat arkkitehdit vaativat, että betonilaattaseinille saa laittaa silmänlumeeksi vain 5 senttiä paksuja marmorilaattoja, jotta Italian marmorikalliot voidaan vast'edeskin loppusijoittaa Suomen jätemäkien taiteeksi, jotka parhaimmillaan ovat mediassa esillä parisen vuotta. Edellä kerrottu on erityisesti vasemmiston suosimaa planeetan tuhoamista, koska muutoin kommunistit eivät vosi vaatia veronmaksajilta satoja miljoonia ympäristötaiteeseen. 

Helsingin Sanomat 31.5. 1998: Finlandia-talon marmorista muotoutuu ympäristöteos. Voi mikä autuus, kun parikymmemntä vuotta vanhojen talojen seinistä jo saadaan -- veronmaksajien suurenmoisella avulla -- taidetta, josta mafiapomotkin ymmärtävät jotain, koska ovathan ne marmorilouhokset mafioiden omitistuksia.

Asiasta asiaan, Eli yhden yksikään arkkitehti ei pysty piirtämään taloa, jonka seinät sinänsä eivät vaatisi yhtään mitään kuorruketta, Joka hiivatin arkkitehti on pelkkä idiootti kuvitellessaan, että esimerkiksi pelkkä suomalainen graniitti sadan tonnin lohkoina ei ole minkään arvoinen talojen ulkoseiniin, vaan se pitäisi vielä pinnoittaa jollakin helvetin ohuella ulkomaan marmorilla, tai jopa lasilla, jotta linnuistakin päästäisiin lopullisesti eroon. Hyi, mitä helvetin idiootteja ovat kaikki poliitikot ja arkkitehdit, joilla ei ole vähäisintäkään tajua planeetan elämästä, ihmisestä sen yhtenä pienen pienenä osana.

Arkkitehtien kuuluisuusluokitus

 Suomen kaunein rakennus annettiin melkein ilmaiseksi ulkomaalaisille!

Lähes jumalaksi Jumalan paikalle korotettu Aalto on suomalaisille poliittisille pyhimyksille niin pyhä, että hänen nuoruuden töitään voidaan vain nimitellä. Jos mää olisin jossakin päättävässä asemassa, niin siinä ei kuulkaas nokka tuhisi montaa päivää, kun A. Aallon kaikki teokset olisivat tuusan nuuskana, lukuun ottamatta hänen nuoruuden töitään, jolloin kusi ei vielä ollut kapillaarisesti noussut kovin korkealle. Mutta jo 1920 luvulla kyseinen herra tuhosi itse ensimmäiset luomuksensa vaatimalla, että siilojen seinien paksuus pitää olla mahdollisimman ohut, niin ohut, että se kestäisi korkeintain sata vuotta.

Jo tuo hänen ensimmäinen luomuksensa kärsi varmasti kusipäisyydestä, koska kuka tahansa viisas arkkitehti olisi tajunnut, että jos hän haluaa kuuluisuuteen, niin ei saatana vieköön sitä ensimmäistäkään rakennusta tehdä kestämään alle sen, mitä pyramidit ovat kestäneet.

Aatelkaas ihan itte, miten kummassa te voitte alkaa kunnioittaa jotain junttia, jonka rakennuksia pitää alkaa purkaa jo muutaman vuosikymmenen jälkeen! Tai montako uutta marmorilouhosta pitää perustaa vain sitä varten, että joku typerä arkkitehti on korotettu arvoon, joka on miinusmerkkinen. Kerron asian toisin, mutta vain tämän kerran:

1900 luvun alkupuolelta saakka arkkitehdit ovat tehneet täysin vastoin sitä, mitä näemme muinaismuistoista; Meillä ei olisi ainuttakaan pystyssä seisovaa muinaismuistoa, jos siellä muinaisuudessa olisi ollut näitä hiton hienohelmo jumaloituja arkkitehtejä, kuten A. Aalto. Muinaisuudessa ei tosiaankaan säästelty seinien paksuudessa, kuten nykyään tehdään.
Ainoan poikkeuksen nykyarkkitehdit tekevät piilossa. Nimittäin yhteenkään tuulivoimalan perustukseen ei säästellä betonia. Jopa ihan pikkuruisen tuulivoimalan perustuksiin menee yhtä paljon betonia, jota A. Aalto piirsi todella hienon siilonsa rakentamiseen. Alvar Aalto olisi saanut minulta melkein 4+, jos vain hän olisi tajunnut, että jokainen rakennus tulee rakentaa niin kuin muinaiset egypiläiset rakensivat.

Kaikesta tässä sanotusta on helppoa laatia kaikkia arkkitehtejä koskeva kuuluisuusluokitus, joka kuuluu näin: Arkkitehti on sitä kuuluisampi mitä paksumpia seiniä ja pilareita hän osaa piirtää kivirakennuksiin.

Mää en vaan voi ymmärtää sitä, miksi jokaisen sukupolven pitää uudestaan rakentaa kaikki. Jos vain yksikin arkkitehti olisi järjissään, niin hän piirtäisi rakennuksia, jotka kestäisivät ainakin satatuhatta vuotta. Arkkitehdit edustavat kertakäyttökulttuuria pahimmillaan. Kaikkein surkein on se nimeltä mainitsematon arkkitehti, jonka rakennuksia pitää muutaman vuoden välein korjailla, ja jonka seiniin vaadittu marmori tuhoaa luontoa ennennäkemättömällä tavalla.

Nykyarkkitehdit eivät keksi vuorille mitään muuta käyttöä kuin pilkkoa ne xitun pieniksi katukiviksi tai sitten niin zitun ohuiksi marmorilaatoiksi,. joita pitää uusia parin vuoden välein. Ei ole ole yhden yhtäkään arkkitehtiä, joka pystyisi piirtämään rakennuksia, joiden viimeinen käyttöpäivä olisi miljardin vuoden kuluttua.

On aivan typerryttävää huomata, että yksikään arkkitehti ei halua olla kuuluisa edes 3000 vuoden kuluttua, puhumattakaan, että hänen nimensä mainittaisiin sadantuhannen vuoden päästäkin. Piirustakaa te xitun arkkitehdit edelleen mahdollimman kevytrakenteisia juttujanne, koska varmaa on, että teidän kevyet juttunne eivät paina mitään edes parin sadan vuoden jälkeen.
Onhan se aivan idioottimaisuutta, että esimerkiksi joku Töölönlahden pytinki pitää joka kymmenes vuosi uusia vain siksi, että sen talon piirtämän arkkitehdin ensimmäinenkään työ ei kestä edes sataa vuotta. Mutta, kuten sanottu, niin arkkitehdit pystyvät nykyään laittamaan betonia miljoonia tonneja pelkkien kertakäyttötuulimyllyjen perustuksiin,. joten kaikki nykyiset arkkitehdit eivät ole pisteenkään arvoisia.
YLE, 21.9. 2024: "https://yle.fi/a/74-20112448 "

maanantai 16. syyskuuta 2024

Einstein-therianit

 Miten suloiselta se kuulostaakaan nykyvanhemmilta, kun heidän suloiset pentunsa tuottavat äänihuulillaan mieluummin eläimellisisiä äännähdyksiä kuin suhtellisuusteoreettisia numeroita, joita voivat käsittää vain sellaiset, jotka eivät edes unissaan voi olla eläimiä.

Therianien evoluution suunta

 Luonnossa matalammalla kehitystasolla olevat öttiäiset "haluavat" päästä hallitsevaan asemaan. Esimerkiksi suurenmoinen ihmislaji alkoi kehittymään 550 miljoonaa vuotta. Muutamien satojen välivaiheiden kautta muuan triboliitti halusi ensin madoksi, sitten se halusi etanaksi ja etana halusi sammakoksi, koska siihen aikaan sammakko hallitsi etanoita. Karvaton sammakko sitten vähän myöhemmin huomasi kurnutuksensa muuttuneen örinäksi, kun siitä tuli muutaman kehitysvaiheen jälkeen homo erectus. Edellä on isommalla pensselillä kuvattu täysin oikein, mihin suuntaan kaikki öttiäiset pyrkivät, eli voittamaan gravitaation .-ja lopulta kaikki luonnonvoimat.

Viisi luonnon perusvoimaa ovat se juurisyy, joka saa kaiken maailman öttiäiset kehittymään ihmisiksi, kaikkialla maailmankaikkeudessa, kun Ensimmäinen Liikuttaja jätetään tästä novellista pois. Maailmankaikkeudessa ei ole sellaista voimaa, joka voisi pysäyttää pystyasentoon nousseen öttiäisen kehittymisen lopulta jumalalliseen asemaan.

Kaikilla niillä evolutiivisilla sfääreillä, jotka ovat jääneet paitsi jumalallisten olentojen näkyvää läsnäoloa, tapahtuu vääjäämättä se, mitä juuri parhaillaan nähdään Suomessa, missä lainsäätäjiksi on jo vuosi kymmeniä valittu ihmisiä, joilta puuttuu ymmärrys nähdä muuan öttiäisen lajinkehityshistoria hamasta bakteerista asti aina androposeenisyyden vihrerpiipertäjiin saakka.

Vasemmistolainen viherpiipertäjäjoukkio on 1960 luvulta asti pilkannut vain meidän kaikkien isoveljeä ,Jeesusta ja hänen isäänsä, mutta osoittaneet luonnollista jumalanpelkoaan vain autiomaiden uskomuksia kohtaan. Tulokset ovat olleet näkyvillä jo vuosikymmeniä. Viherpiipertäjät kasvattivat sukupolven, joka vanhempina ei pysty osoittamaan enää minkäänlaista identifioitumista edes entiaikojen sankareihin, puhumattakaan, että heidän lapsensa haluaisivat identifioitua Jeesukseen, sankarien sankariin.

Kuritta kasvaneet lapset ovat kurin lisäksi jääneet vaille evoluutiota. Kaikki luonnollisen luonnon eläimet kasvattavat pentujaan kurilla, koska pentujen kurittaminen on evoluution työkalu. Kuri karsii heikot ja antaa vahvemmille tilaa kehittyä yksilöinä, joka hyödyttää myös lajin kehitystä selviytyä elämän haasteista.

Luonnosta tiedetään, että ilman kuria kasvaneet pennut haluavat taantua takaisin öttiäisiksi, jos niillä ei ole ulkoista painetta kasvaa vastuullisiksi aikuisiksi. Antroposeenin aikakaudella ihmispennuilta on viety pois paine kasvaa vastuullisiksi vanhemmiksi, joten ainoa suunta, johon esimerkisi suomalaiset pennut voivat kasvaa, on taantua nelijalkaisiksi. Mutta.

Ei siinä kaikki. Eläimiin identifioituneet kakarat ovat menettäneet myös järkensä, koska he luulevat, että he voivat ikään kuin muuntua ihmisestä täysikasvuiksi koiriksi, ilman mitään koiran yksilönkehitystä, johon kuuluisi myös pennunkasvatus, koska muutoin koiraksi identidioitunut ihmispentu muuttuu sudeksi. Suosittelen kaikille therianeille ensin pentutehtailua ja sitten vasta koirakoulua, jos sellainen therian havaitaan kehityskelpoiseksi pennuksi.

Onhan se aivan viheliäistä, että joku nykyisin pystyssä elävän lajin yksilö ei haluakaan antaa mitään arvoa satojen miljoonien vuosien lajinkehittykselle, jonka korkein tavoite oli saada laji voittamaan oman planeettansa vetovoima!

Tiedän kyllä, että tiede on edelleen suurelta osin ateismin saastuttama, joten se on tässä ajassa ennen kuulumatonta röyhkeyttä puhua siitä, että Jumalan alkuun laittaman evoluution korkein kehittävä voima on gravitaatio. Siitä huolimatta, että viimeiset sata vuotta ihminen on kehittynyt pelkästään siksi, kun hän yrittää voittaa gravitaation. Silti, myös gravitaatio on Jumalan ominaisuus.

Maailmankaikkeudessa on ziljoonitain elämäksi identifioituvaa materiaa, jotka kaikki joutuvat taistelemaan omalla tavalla voittaakseen kaikki mahdolliset luonnonvoimiksi sanonut voimat, koska yksikään öttiäinen ei pääse Jumalan luokse, jos se on edelleen alisteinen vaikkapa gravitaatiolle. Vähintå, mitä Jumala odottaa myös tämän maailman ihmiseltä on se, että hän kävelee kahdella jalalla, koska se todistaa siitä, että ihmisellä on toiveena voittaa gravitaatio.

perjantai 13. syyskuuta 2024

TE-keskus ohjeistaa

Kun TE keskus lähettää kielitaidottomia kieliharjoitteluun yhdistyksiin, niin ohjeena tulee, että puhukaa vain suomea. Ylipäätään, myös historia opettaa, että ihminen oppii maailmallakin parhaiten uuden kielen, kun sille ei makseta kielen opiskelusta, vaan työn teosta.

Vasemmiston mukaan maahanmuuttajien uskomuksia pitää kunnioittaa, eli heitä ei saa laulattaa suvivirrellä. Eikö sama päde myös heidän ruokailutottumuksiin; Jos kerta maahan muuttajat eivät saa ryhtyä luterilaisiksi, niin miten kummassa heiltä sitten voidaan kieltää heidän vuosituhantiset ruokailutavat. Ei mitenkään. Vasemmisto tekee YLE:n johdolla kaikkensa, että yksikään maahanmuuttaja ei muuttaisi mitään uskomuksiaan ja tapojaan.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Koulut kasvattavat diktaattoreita

Tänään  Iltasanomista poimittua: "Valokuvauspäivät ovat myös muiden työntekijöiden kannalta kuormittavia, sillä lasten kuvauslupalapuista täytyy huolehtia ja lapsia laittaa kuvauskuntoon. Koko päivän toiminta on melko kaoottista, hän sanoo."

En muista, että minun kouluaikana olisi koskaan tarvinnut kysellä mitään lupia koulukuvauksille. Luvattomien kuvauksien syyksi on laitettava se, että keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista on kaikista olemassa koulukuvat, enkä pysty edes ajattelemaan, että niitä koulukuvia olisi käytetty mitenkään väärin, tai että joku koululainen olisi saanut niitä elinikäisen trauman.

Sen sijaan ei ole epäillystkään siitä, että uussuomalaiset vanhemmat luulevat, että heidän lapsensa pilaantuvat, jos ne päätyvät koulukuviin.

En tänä aamuna vielä ymmärtänyt sitä, että uussuomalaiset onnistuivat pilaamaan jopa ennen hyvään aikaan täysin luvattomat koulukuvaukset, mutta mitä ilmeisintä se tulee olemaan, että vihervasemmisto on istuttanut Suomeen sellaista kasvustoa, jonka kasvun jälkeen, joskus tuhannen vuoden kuluttua, ihmiset saavat ihmetellä, miten monokulttuurisessa Suomessa kaikilla oli hyvä olla.

Se vaan tuli luokkaan!

Ennen hyvään aikaan opettajan tehtävä oli vain pyytää oppilaita istumaan pulpetissaan sen muutama minuutti, kun kuvaaja asetti kameransa ja otti pari kuvaa. Uskomatonta, että digikameroiden aikaan tuollainen toimitus voi viedä jopa viikonkin opettajan aikaa.

maanantai 19. elokuuta 2024

Kristityt haluavat maallisen kuninkaan

HS Kirja-arvio 18.8. 2024: "Tässä voi olla syksyn merkittävin kirja: Suomalais­kirjailija kuvaa uskovaisia, jotka odottavat Israelin voittoa".

Vajaa parituhatta vuotta sitten Jeesus esitti kovaa kritiikkiä Israelin johtajia kohtaan. Sitä en vaan tajua, missä vaiheessa Israelin johtajista tuli Jeesuksen seuraajia. Ilmeisesti kristityillä on asiasta parempaa tietoa, koska kristityt fanittavat Israelin nykyjohtoa, joka teurastaa kristittyjen lähimmäisiä.

En ihan suoralta kädeltä voi uskoa, että Jeesus tulisi sellaisen maan kuninkaaksi, jonka johtajia hän aikoinaan kritisoi, ja jonka johtajia kohtaan voidaan tänäänkin soveltaa parituhatta vuotta vanhaa kritiikkiä.

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Ihmisyyden evoluutio

Viisauden virtapiirin saavuttanut apina on siitä saavutuksestaan lähtien pyrkinyt eroon luonnon evoluutiosta. Ensimmäinen askel evoluutiosta eroon pääsemiseksi otettiin muutama vuosi sen jälkeen, kun yhden apinaperheen kaksoset havaitsivat olevansa erilaisia kuin kaikki muut, jolloin heillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin karata apinalaumastaan.

Noista kahdesta viisaasta apinasta alkoi ihmislajin kehitys ja siihen lajiin tunnusomainen ymmärrys siitä, mikä on viisasta. Ammoisina aikoina ne heimot säästyivät, jotka keksivät viisaita ratkaisuja, joilla toinen heimo tuhotaan, totaalisesti  Tulen keksimisen aikoihin yhä suureneva viisauden virtapiirin omaavien yksilöiden joukko alkoi kehittää uskomuksia näkymättömästä maailmasta. Meni satoja tuhansia vuosia, jonka kuluessa nerokkaimmat heimot tuhosivat niitä vähemmän oivaltavia.

Sitten tultiin aikaan, jolloin viisaat apinat kaikkialla alkoivat kehittää muitakin aseita kuin keihäitä ja linkoja. Aseiden kehitys ei kuitenkaan lopettanut viisauden evoluutiota, vaan se ensi alkuun vain kiihdytti sen eläinlajin viisautta, joka alkoi kutsumaan itseään viisaaksi ihmiseksi. Oltiin edelleen heimouskontojen aikakaudella, joka tarkoitti sitä, että heimojen väliset sotaisuudet olivat täysin paikallisia.

Paikallisten heimojen saavuttaessa voittoja, monet heimot huomasivat, että heillä on samoja uskomuksia. Siitä alkoi nopea valtiollistumisen aikakausi. Mutta maailman eri puolilla olevien heimojen yhdistyminen sai aikaan sen, että heimojen liittokunnat keräsivät valtavasti miehiä kukistaakseen vuoristojen takaisten heimojen liittokunnat. Tässä viisauden evoluution vaiheessa kaikilla sotajoukoilla oli luja usko omanlaisensa yliluonnolliseen jumaluuteen.

Seuraava askel kohti lopullista viisautta otettiin silloin, kun syntyi uskomuksia, joilla kertakaikkisesti torjuttiin kaikenlainen yliluonnollinen. Ateismin synty aiheutti sen, että sodissa ei enää ollut kysymys huonomman uskonnollisen uskonjoukon tuhoamisesta, vaan nyt sotarantereelle tulivat joukkiot, joilla ei ollut mitään ambitiota usnnollisia joukkoja kohtaan.

Tässä nähdään selvä miljoonan vuoden "evoluutio", missä alkukantaiset heimot ensin selvittelevät välejään, kellä on paras näkemys näkymättömästä .-- kunnes kuvaan astuu kansakunta, joka vähät välittää siitä, mitä ihmisen sisimmälle tapahtuu. Näinä päivinä tulee tapahtumaan se lopullinen välien selvittely. Kyse ei enää ole heimojen välisistä pienistä näkemyseroista, missä on ihmisen lopullisuus, vaan nyt kyseessä on siitä, kumpi uskomus pelastaa maailman. Toisen voittaessa toista ei enää sallita, vaan kaikki tuhotaan.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Sukuelimiä - onko heitä?

USA:n yksi varapresidenttiehdokas oli totuuden jäljillä, kun hän joskus oli ihmetellyt, miten lapsettomat voivat luotsata suurvaltaa tulevaisuuteen. Itse olen usein pohtinut samansisältöisesti, joka huomataan siitä, että en kumarra yhtäkään poliitikkoa, en miestä, en naista, puhumattakaan niistä sukupuolista, joille ei koskaan jaeta kultamitaleja virallisisissa kisoissa, koska tavallinen mies peittoaa mennen tullen kaikki muut 99 sukupuolta, jotka eivät tosiasiassa voi olla sukupuolia sitä tavallista naista lukuunottamatta, koska kaikki ne 98 sukupuolta eivät omaa sukuelintä, vaan sellaisen elimen, jota ei koskaan käytetä lisääntymiseen.

Sitten, kun alle puolet ikäluokasta ei enää koe tarvetta lisääntyä, niin silloin on oikea aika luopua sukuelin-nimikkeestä - ja antaa sille uusi nimitys, kuten himoelin. Jo nyt huomataan, että useimmille länsimaalaisille heidän sukuvärkkinsä ei ole nimensä veroinen. vaan he pitävät sitä vain omia himojaan varten ja vilauttevat sitä jopa olympialaisille, että he saisivat siitä kiksejä itselleen ja yllyttäisivät muitakin käyttämään sukuelintään kaikkeen muuhun kuin mihin se on tarkoitettu. Edellä oleva on sanottu kaikelle rakkaudelle niille, jotka ovat tahattomasti lapsettomia. Lakiteksti voidaan toki laatia niin, että vain sellaisilta kielletään ouikeus nimittää alapäätään sukuelimeksi, jotka tekevät sen oman himonsa tähden.

Kiitos.

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Antakaa jo olla, hiton persut

 Joku päivän pläjäys: "Ministeri Tavio: Seksuaali­vähemmistöt tekivät olympialaisten avajaisista ”friikki­shown”"

Mitä ihmeen väliä tuollaisilla on, koska tosielämässä kultaa ja kunniaa voidaan jakaa vain miehille ja naisille. Lopettakaa Herran tähden "uutisoimasta" sateenkaaria, koska kukaan ei ole koskaan löytänyt edes muoviämpäriä sateenkaaren päästä, puhumattakaan kultamitalista.

Nyt sitten turvat tukkoon hiton persut ja kuunnelkaa, kun kuuluttaja kutsuu esiin vaikka sadan metrin MIESTEN voittajan. Tajuutteko, te vitun idiootit. Lopettakaa heti tuo idioottimainen papukaijamainen puhe, kun kuulette jossain huhupuhetta sateenkaaresta ja sen päässä odottavasta ihmiskunnan kultaisesta utopiasta.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Tissit ovat kasvoja arvokkaampia

 Joka nainen yrittää piilottaa tissejään. Sen sijaan joka hiivatin naikkonen yrittää kaikkensa,. että hänen naamavärkkinsä olisi kaiken maailman keltaisen lehdistön etusivuilla.Yksikään naikkonen ei tajua, että hänen rinnoillaan ei ole passia eikä edes nänninjälkiä painettuina passin mikrosirulle, eikä yksikään mies pysty tunnistmaan ketään naikkosta rinnoista.

MUTTA. Sen sijaan joka hiivatin kakarankin naamavärkki on nykyisin taltioitu iiriksiä myöten sekä Interpolin että CIA:n palvelimille. On täysin idioottimaista peitellä ja jopa hävetä sellaista kehonosaa, josta ketään ei voida tunnistaa, mutta vastaavasti esitellä kasvojaan, jotka ovat yksityiskohtia myöten taltioitu digitaalisena jopa Putinin yksitysarkiston naamaosioon.

Senkus esittelette tissejänne, muta varmaa on, että teidän tissikuvista ei sa selvää edes Rasputin, kelle naikkoselle ne voisivat kuulua. Kaikki ne, jotka luulevat, että juuri heidän tissinsä on yhtä ainutlaatuisia kuin ihmisen sormenjäljet tai jopa naamavärkki, ovat pelkkiä idiootteja.

Luulen, että yksikään naikkojen ei tajunnut tästä sitä, että ihminen, joka kulkee naama paljaana, mutta peittelee rintojaan, on pelkkä idiootti, joka kuvittelee, että hänen rintansa on atvokkaampia kuin hänen persoonallinen naamansa, jota hänen ei tarvitse hävetä, vaan jota hän haluaa esitellä kaiken maailman idiooteille.

Mitä tulee miehen puoliin, niin ne vasta idiootteja ovatkin jahdatessaan sitä kehonosaa, joka asntoi heille lähtökohdan elämälle.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Nuoret ovat fiksumpia, osa 9/10

 Tiedostava nuoriso ei voi syyttää vanhempiaan omista typeryyksistään, koska nuoriso kapinoi vanhenpiensa tapoja ja käytöstä vastaan.

  • Aiemmat sukupolvet, joihin myös nuorten vanhemmat kuuluvat, ovat tehneet lujasti töitä saavuttaakseen esimerkiksi sen tiedollisen tason, että ihon polttaminen auringossa aiheuttaa vakavia vaurioita iholle.
  • Samoin aiemmat sukupolvet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ovat olleet sitä mieltä, että ihmisen kauneus ei johdu ihon väristä.
  • Ihmeellistä on myös siinä, miten tiedostava nuoriso haluaa kapinoida vanhempiaan vastaan siinäkin asiassa, kun vanhemmat ovat tulleet siihen tulokseen, että halpatavaroiden kuluttaminen tuhoaa sekä niiden tuottajien elämiä että myös ostajien moraalia.

Nuorilta puuttuu siis täydellisesti oma ajattelu, koska luulisi, että tiedostava nuori ei hylkisi tuhansien aiempien sukupovien kovalla työllä hankkimaa tietotaitoa. Nuoret ovat siis selvästi ikärasisteja, joka sekin muuten johtuu vain typeryydestä.

Nuorison hysteria on jo niin ylevää, että he vähät välittävät lääketieteestä ja taloustieteestä. Puuttuu enää vaan se, että nuoret alkavat kapinoida matematiikkaa vastaan, koska sekin on kuulemma aiempien sukupolvien hankkimaa tietoa, joka ei voi jäädä tiedostavalta nuorisolta ehjäksi, vaikka se onkin nuorisolle pelkkää utopiaa, koska nuorten ei itse enää tarvitse osata edes ynnälaskuja. Niinpä nuori ei enää voisikaan kapinoida ynnälakuja vastaan, koska hän ei osaa itse laskea edes 1+1...

Nuoret ovat fiksumpia, osa 8/100

Pystyvätkö nuoret tekemään mitään oikein? Olisi kiva joskus kuulla sellaisesta nuorison massahysteriasta, josta on suoraan seurannut jotain hyvää!

  • IS, 3.7. 2024: "Sadat (nuoret) jonottivat ennätys­­halpoja tennareita".
  • IS, 2.7. 2024: "Nuorison keskuudessa leviää vaarallinen villitys (rusketus)".
  • IS, 3.7. 2024: "Monet lapset ja nuoret ovat innostuneet somessa trendaavista ihonhoitotuotteista".

Kaikkia edellä mainittuja asioita yhdistää hysteria. Se sama hysteria, joka saa nuoret mieluummin istumaan moottoritiellä helpottaakseen omaa ilmastoahdistustaan kuin menemään töihin ja aidosti tekemään todellisia tekoja ilmaston hyväksi, kuten esimerkiksi tekemään lapsia tai kehittämään pienydinvoimaloita.

Nyt nuoriso selvästi elelee ja tekee valtavasti haittaa veronmaksajien rahoilla. Ihmettelen suuresti, miksi Elokapinan nuonet eivät menneet sinne Kalevankadulle estämään muiden nuorten rynnistystä ostamaan kiinalaista halpatuotantoa, joka kuluttaminen tuhoaa luontoa monin verroin enemmän kuin suomalaisten autoilu. Tai, miksi Elokokapina ei halua estää nuoria aiheuttamasta itselleen ihosyöpiä, jotta yhteiskunta voisi käyttää rahaa muuhunkin kuin nuorison ihosyöpien hoitoihin.

Kaikki puhe tiedostavasta nuorisosta on täyttä hölynpölyä. Miten kummassa nuori voi olla tiedostava, jos hän ei tajua edes sitä, että joku muu kuin hän maksaa hänen istumisensa ajotiellä, tai pahimmassa tapauksessa, nuori kuolee lopulta hirvittäviin tuskiin parikymppisensä, kun hän hysterian vallassaan halusi itselleen kauniin rusketuksen.

Jopa prideliike ei ole pohjimmiltaan muuta kuin hysteriaa, mihin menevät kaikki ne mukaan, jotka eivät koskaan ole oppineet ajattelemaan ihan itte.

PS. Sama hysteria on myös oikeistossa, mutta ei niin väkevänä, vai koska viimeksi olette nähneet oikeiston marssivan vasemmistohallitusta vastaan?

maanantai 3. kesäkuuta 2024

7 vuoden nostoautomaatit otoiksi

 Taloussanomat, 18.8. 2017: "S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit."

YLE, 12.12. 2023: "Nosto-automaatit poistuvat S-ryhmän toimipaikoilta".

Iltalehti, 3.6. 2024: "Noin 500 Nosto-automaattia vaihtuu Otto-automaateiksi S-ryhmän toimipaikoissa syyskuun loppuun mennessä."

Mitä veikkaatte? S-ryhmän johto on saamassa huikeat bonukset päättäessään palata takaisin ottoautomaatteihin, onko?. Varmasti samat johtajat saivat vuonna 2017 huikeat boonukset päättäessään vaihtaa ottomaatit nostomaattetihin. S-ryhmä alkaa muituttaa johdoltaan Pekka Vennamon Postia, eiku Itellaa, eiku Postia. Nähtävästi johtoporras tienaa miljoonia joka kerralla, kun he päättävät yhtiökokouksissaan eiku-päätöksiä. Eiku eiku.

Nyt nähtiin, miten idioottimaisilla perusteilla ökyjohtajille voidaan tarjota ihan mitä vaan. Tarjoa S-ryhmän johtajille nostoautomaattia, josta voi nostaa jopa viitosen seteleitä, niin varmasti saat ainakin seitsemän vuoden diilin. Varmasti Vennamokin sai sätkyn, kun hän kuuli, että Posti on saksaksikin Posti, joten hän päätti turvautua kakaramaisuuteen ja keksi lorun, jolla hän tienasi miljoonittain boonuksia. Nykyaikana Imatranvoima, eiku Fortum, eiku eiku tekee samaa. Vuosittain satoja hehtaaria metsää tuhotaan vain siksi, että suuryhtiöt voivat lähettää paperisaastetta pelkästään nimenmuutoksistaan.

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Nuoret ovat fiksumpia, osa 7/100

 YLE teki jutun nuorten ulkonäköpaineista, mutta tässäkin tapauksessa syyttävä sormi ei voi erehtyä syyllisestä, kun osoitetaan nuoria itsejään. Nuoret ovat linssiluteita. Heti, kun YLE:n ulkolähetysauto tulee yläkoulun piahalle, niin nuoret ovat kuin apinoita, jotka toistavat vain YLE:n tyhjäntoimittelijoiden tyhmiä kysymyksiä, kuten että oletko koskaan kokenut ulkonäköpaineita.

Milloinkaan nuorilta ei saa kysyä, miten vähät välität ulkonäköpaineista, koska silloin valtamedia saisi kameran linssiin nuoria, jotka kertoisivat, miten vähät he välittävät, mitä muut ovat heistä mieltä.

Valtamedia haluaa aina saada kohteekseen vain sellaisia, jotka eivät tajua mitään elämästä, jotta valtamedia voisi heidän avullaan kouluttaa nuoristakin entistäkin idioottimaisempia. Kuten aiemmin kerroin Hannu Taanilasta ja hänen loistavasta puheestaan, miten sivistys pitää tuhota, ja miten Taanila siinä puheessaan kertoi, että YLE harrastaan sivistyksen hävittämispalveluja kaikilla kanavillaan.

Juuri tuollainen haastattelu, missä toimittajalla on ennakkoasenne, miten nuoret häpeävät oikeata minuuttaan, on selvä todiste siitä, miten idiootit löytävät idiootteja. YLE:n tehtävänä on tuottaa nuorista sivistymättömiä, jotta heidän suurin huolensa ei olisi varallisuuden jakautuminen, vaan, mitä muut heistä ajattelevat.

Kuten jo 20 vuotta media on toitottanut, että suomalaisten pitää olla huolissaan, mitä muut meistä ajattelevat, niin sekin on vain ja ainoastaan sivistymättömien toimittajien täydellistä idioottimaisuutta, jonka he haluavat istuttaa kaikkiin nuoriin menemällä jopa koululuokkaan kysymään, että viittaa, jos et hyväksy, kuka olet.

Nuoret ovat opetettuja jo niin sivistymättömiksi, että he eivät tunne itseään edes ulkoisesti, sisäisyydestään puhumattakaan.
Miten ihminen voi olla persoona, jos hänen ulkoinen tosiolemus riippuu muodista?
Halloo YLE!
Milloin YLE alkaa opettaa nuorille sivistystä, eli ihmisen sisäistä olemusta, joka kusee jokaisen sellaisen toimittelijan silmille, joka kyselee ulkonäköpaineista.

sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Tasa-arvon naiset tottelevat kiltisti islamia

"Käyttäisikö suomalainen feministi huivia Saudi-Arabiassa ? "
Katkelma: "Toimittaja: Vihreät ajaa myös Euroopassa feminististä ulkopolitiikkaa. Maria Ohisalo, jos sinut kutsutaan meppinä vierailulle, öp, tuonne  Saudi-Arabiaan, niin pistätkö huivin päähäsi, suomalaisena feministinä?
Ohisalo: En ole itse tällaisissa reissuissa aiemmin ollut, ensin selvittäisin, mitä protogollapalvelut yleensä ohjeistavat poliitikoille käyttäytymään toimimaan, eli eli tämän mukaan varmasti menisin ja miten paikallisesti yleensä ollaan toimittu."

Yllä oleva vuoropuhelu on katkelma Iltalehden eilisestä julkaisusta .
Ihmettelen suuresti, miten on ylipäätään mahdollista kysyä feministeiltä, kuuluuko heidän pukeutua minkään muun maan kuin Suomen pukuprotokollan mukaan. Olisiko tosiaan niin, että naikkoset saavat kiksejä siitä, kun he he keskenään keskustelevat, tulisiko heidän poliitikkoina pukeutua säkkiin vai minihameeseen. Naikkoset eivät tietystikään koskaan pysty kysymään miehiltä, pitääkö heidän pukeutua kamelinkarvoihin.. Pelkästään se, että naiset eivät itsestään tiedä, miten heidän tulisi pukeutua poliitikkoina, todistaa vain sitä, että naisia ei koskaan saisi valita poliitikoiksi.
-- Koska jos naiset eivät pysty päättämään edes sitä, noudattavatko he oman kansansa pukukoodia, niin miten kummassa he pystyisivät päättämään oman kansan muistakaan asioista.

Naiset eivät ole koskaan ITSE luoneet itselleen pukeutumisen yleistä protogollaa, joten he eivät voi mitään muuta kuin totella kiltisti, mitä kunnon setämiehet heiltä vaativat. Seikkaan tietysti kuuluu, että naiset eivät pidä länsimaisia miehiä oikeina miehinä käskyttämään, miten pitää pukeutua, mutta auta armias, kun paikalle tulee joku kivikautinen hemmo, niin varsinkin poliittiset naikkoset ovat välittömästi lääpällään niiden edessä, jota todistaa sekin, miten naikkoset pitävät Gambiaa parempana matkakohteenaan kuin Perähikiää.

lauantai 11. toukokuuta 2024

Pyrkyreiden pyyteellisyys

 Pyrkyreiden on mahdotonta olla pyyteettömiä. Tämä pätee erityisesti jokaiseen, joka pyrkii muiden pomottajaksi. Kun pyrkyri on päässyt vihreälle oksalle, niin siitä vasta alkaakin hänen pyyteellisyys. Tiedän, pyrkyrit eivät edes osaa lukea, mitä pyyteellisyys merkitsee, koska puheissaan he julistavat olevansa pyyteettömien puolella. Ei ihme, että vihreiden oksien pyrkyreiden on mahdotonta jakaa muille pyyteettömästi vappusatasia, koska kaikilla pyrkyreillä on vappu joka päivä.

Vappusatasten jakamisen  mahdottomuus johtuu vain siitä, että muutoin puolueiden edustajien olisi mahdotonta omaan saatanalliseen pyyteellisyyteensä. Sadan metrin taksiajojen esille tulo veronmaksajien piikkiin ovat vain pikki riikkisen pieni esimerkki siitä, miten joka ikinen poliitikko pitää omaa napaansa kaikkein tärkeimpänä asianaan.

Taksin pakottaminen rikokseen

Iltalehti otsikoi 11.5. 2024: "SDP:n kansanedustaja maksoi kaksi 200 metrin taksiajoa – Näin hän selittää erikoisia matkoja".
"Eloranta joutuu hetken miettimään, kun häneltä kysyy huhtikuun taksiraportissa olevista 200 metrin taksimatkoista.
Lopulta Eloranta keksii, mistä erikoiselta kuulostavat taksimatkat johtuvat: hän on maksanut taksin liikennevaloissa matkan ollessa vielä kesken:"

Hei, voisiks sää ottaa tän taksimaksun, kun justiinsa tuli punaiset?  Ai, mikä tässä nyt on hankalaa. Ai, perässä tulijat tööttäilevät, mutta mitä hittoja sillä on väliä, koska minä olen heidän edustajansa?

SDP:n edustaja on, ehkä, syyllistynyt rikokseen yllyttämiseen vaatiessaan taksin kuljettajaa vilkkaassa kaupunkiliikenteessä keskittymään Suomen kansan kustantaman, valtion luottokortin höyläämiseen -- liikenteen seuraamisen sijasta. Siihen meni sekin jonkun suomalaisen vappusatanen.

maanantai 6. toukokuuta 2024

Kivilinnan historiaa ja vasemmiston surkeus

Medioista tänään luettuja otsikoita:
1.) Vasemmisto­liiton ex-pormestari­­ehdokkaalle tuomio lasten hyväksi­käytöstä.
2.) Vihreiden ex-puheenjohtaja osallistui Venäjällä seminaariin – nykyinen puheenjohtaja Sofia Virta tuomitsee.

Tulee mieleen vuosi 2000, kun kauhistuneena annoin Hannu Karpolle luvan tehdä minusta jutun omaan Karpolla on asiaa-ohjelmaansa. Annoin sen tapahtua, koska olin 1990 luvun alun jälkeen saanut ystävystyä yhden sotaveteraanin kanssa. Jossain vaihessa hän alkoi kysellä, missä asustelin. Pikku hiljaa aloin mutista, että tuolla jossain Pasilan puolessa. Lopulta katsoin ystävyyden velvoittavan, että annoin kyseisen sotaveteraanin tutustua tilanteeseeni. Ei kestänyt kauaakaan sotaveteraanin Kivilinnan vierailun jälkeen, kun hän alkoi vaatia, että hän saisi soittaa Hannu Karpolle. Muistan, että Asematunnelin MacDonaldissa annoin hänelle viimein luvan soittaa Karpolle.

Sitten joskus vuoden 2000 keväällä Karpo otti yhteyttä ja kertoi, että hän haluaisi tehdä jutun minusta. Ennen kuin edes suostuin Karpon pyyntöön, olin täysin varma, että siitä sellaisesta julkisuudesta ei voisi seurata mitään hyvää. Mutta kunnioitin sen verran 86-vuotiasta sotaveteraania, joka oli myös minulle kertonut kohtaloaan, joten päätin, että tulee mitä tulee, niin antaa palaa vaan.
Karpo teki vielä sen ilkeän tempun, että hän lähetti ohjelmansa ulos minun 50-vuotispäivänä, joka erityisesti keljutti ja nolotti minua. Ei siinä mitään.

Sitten alkoikin sekä media että kaiken hiton muut hunsvotit kiusaamaan minua. Muuan heistä oli Vihreiden puheenjohtaja, joka vaati, että minun pitää tulla vieraaksi hänen Mariankadun asuntoonsa, missä olisi jokin kokous. En olisi millään halunnut mennä sinne, mutta jostain syystä sain vaiennettua oman tuntoni. Ensimmäinen asia, joka jäi mieleeni, oli se, että kyseisen puheenjohtajan koti oli täysin tyhjä huonekaluista. Ihmettelin heti sitä, että miten joku voi kutsua tyhjää laatikkoa kodikseen. Sitten paikalle saapui kymmenittäin porukkaa, jotka pitivät tilannetta täysin selviönä.

Tänä vasemmiston vokottelua jatkuin muutama vuosi. Koskaan yksikään oikeistolainen ei millään tavoin yrittänyt vokotella minua puolelleen. Ymmärrän sen, koska kuka tahansa rehellinen ihminen ei pidä minään sitä, että joku pystyy yrittämään vaikka Pasilan entisellä kaatopaikalla. Vihreille ja muille punaisille se otti varmaan koville, että Pasilan Kivilinnan rakentaja ei välittänyt hittojakaan vasemmistolaisuudesta, eikä välitä edes vihreydestä, koska hän on koko elämänsä osannut elää siistiä elämään tarvitsematta siihen yhdenkään ideologian hokemuksia.

Mutta toisin on vasemmistolaisten laita. He eivät itse kykene siivoon elämään, joten heillä on hirveä hinku vokotella luonnostaan siistejä ihmisiä näytekappaleikseen, jotta he voivat keskenään kehua, mniten ympäristö- ja ihmisystävällisiä he ovat, kun heillä on naruissaan helposti höynäytettäviä, jotka eivät ole koskaan itse kyyenneet potimaan sitä, miten he ensin olivat pärjänneet pelkällä omalla järjellään, mutta sitten ovat langenneet kommunistiseen höpötykseen voidakseen kylpeä median valokeiloissa.
PS. Jos tulisin vasta nyt julkisuuteen, niin vasemmistopuoleista haluttaisiin edelleen halia minua mahdolliseksi sätkynukeksi.

torstai 2. toukokuuta 2024

Tornasen Toisenlainen Todistus

 Jälleen kerran on tullut lisätodisteita asille, että kaikki kansanedustajat edustavat vain itseään. Yksikään "kansanedustaja" ei ole ikinä luopunut paikastaan vihreällä oksallaan, vaikka perustuslain mukaan  siveettömyyteen, paheksuttavaan tekoon tai muuhun ihmiskunnan vaivalloisesti keräämän moraalipankin  ryöstäjään pitäisi jopa Suomen perustuslain mukaan suhtautua pelkästään ihmisyyden pettureina.

Ei ole epäillystäkään, että näinä päivinä moraalittomuudesta kiinni jäänyt kansannedustaja on malli esimerkki siitä, miten joka ikinen kansanedustaja hänen tilallaan toimisi, eli pitää kynsin hampain kiinni veronmaksajien sadoista tuhansista euroista.

Vielä muutama vuosi sitten kohistiin kansanedustajille "luonnostaan" kuuluvista sopeutusmisrahoista. Varmasti kansanedustajat pystyivät sublimoimaan paheksuttavat sopeutusmisrahansa pykäläviidakkoonsa, eli nykyiset edustajat saavat varmasti veronmaksajilta satoja tuhansia, tekisivät he sitten mitä tahansa. Aivan varmasti myös tuo pyssysankari saisi elämänsä loppuun asti kaiken hiton sopeutumissrahoja, mutta kun hän haluaa koko potin, eli hän pyrkii maksimoimaan oman etunssa vaikka sillä, että  hän perustaa oman ryhmänsä eduskuntaan.

Kyse on lopultakin kunniasta. Vain täysin kunniattomat ihmiset haluavat kunniaa, ja mikä olisikaan selvin osoitus ihmisen kunniattomuudeta kuin pitää kiinni kansaedustajuudesta, joka kuuluu samaan sarjaan kuin kunniamurha. Viattomuuden korostaminen on kunnialliasta, eli juuri sitä, mihin yksikään rehellinen ihminen ei voi koskaan ryhtyä. Mutta kunniassa on aina kyse selviytymisestä, omasta selviytymisestä, eli muiden murhaamisesta.

Yksikään kansanedustaja ei välitä hittojakaan kansan edusta, vaan heitä kiinnostaa vain puolueen etu, jonka edelle menee vain oma etu. Psykologit eivät vieläkään tajua, että päättäjiksi voivat haluta vain sellaiset, joiden sisällä kasvaa pikku putin. Demokratia on sairas niin kauan, kun se ei vaadi rehellisiä ihmisiä päättämään kaikesta, sillä ihminen voi olla rehellinen vain silloin, kun hän ei halua päättäjäksi. 

Elämänkriisinsä kokeneet järjestään sanovat, että elämässä tärkeintä ei ole politiikka. Mutta missä viipyy laki siitä, että himoistaan parantuneet velvoitettaisiin kansakunnan kynttilöiksi?

PS. Oikea kansaedustaja ei koskaan voisi vaatia itselleen enemmän etuja, palkkioita, kulukorvauksia, mainetta jms. kuin mitä hän voi samalla kansakunnan kassalla tarjota köyhälle. Jos kansanedustajaksi valittu ei pysty elämään sillä minimisummalla, jolla hän vaatii muita elämään, niin silloin hän ei ole oikea henkilö. Tähän päivään mennessä missään tässä maailmasss yhden yksikään  poliitikko ei pysty elämään niin taloudellista elämää kuin kuka tahansa köyhä joutuu joka päivä elämään. 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Valtio potkii prosentin yksityiselle

Iltasanomat: "Ministeriön kansliapäälliköltä karu viesti virkamiesten irtisanomisista" Jos edes prosentti julkisen puolen työntekijöistä joutuisi irtisanomisen uhan kohteeksi, niin vasemmisto varmasti saa siitäkin syyn pysäyttää koko Suomi. HS, 27.3. 2024: "Julkisen sektorin työn­tekijöiden määrä kasvoi ennätyk­selliseksi".

Matikkapää toimittelijat kauhistelevat, kun puhutaan tuhansista julkisen puolen vähennyksistä, mutta moniko kommunismiin kallella oleva pystyy tajuamaan, että 7000 julkiselta puolen yksityiselle puolelle potkittua työntekijää on alle prosentti siitä määrästä, mitä veronmaksajat joutuvat elättämään.

Jos joku yritys potkisi prosentin väestään ulos, niin kukaan ei sitä pitäisi minään uutisena, mutta auta armias sitä, kun Valtion kassan hoitaja potkii prosentin väestään yksittyiselle puolen, niin johan lähes jokainen toimittelija löytää itsestään pienen stalinin, puhumattakaan vasemmistolaisista, jotka alkavat pikku-hitlereiksi kuullessaan, että tuhansien julkisen puolen elättien pitäisi siirtyä kunnon veronmaksajien puolelle.
Jos itse olisin pätevä julkisen puolen työntekijä, minä en voisi kuvitellakaan, että joutuisin työttömäksi. Vain sellaiset ihmiset voivat vollottaa, jotka uskovat olevansa pätemättömiä nykyisessä ammatissaan.

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Helsingin Pikaratikka - Susiratikka

 HU, 11.4. 2024: "Mittaukset vahvistavat: Pikaratikka kirskuu paikoin poikkeuksellisen kovaa – ratkaisuna muun muassa rasvaus"

Ratkaisuna ei voi olla eikä saa olla kiskojen rasvaus, koska kyse on fysiikasta. Olisi täysin ääliömäistä laittaa vuosittain jopa tuhansia litroja öljyä raiteille vain siksi, että sillä peiteltäisiin radanrakentajien sutta ja sekundaa!

Ratikka menee joko liian hiljaa tai liian lujaa kurviin, jolloin jomman kumman puolen pyörät syövät kiskoja. Menkää katsomaan pahiten kirskuvia kohtia, niin näette siellä metallin muruja.

Kuka tahansa fyysikko pystyisi laskemaan ratikalle ihannenopeuden kuhunkin kurviin, jolloin molempiin kiskoihin kohdistuisi sama voima, jolloin mitään kirskuntaa ei voi esiintyä. Jos taas ne lasketut nopeudet eivät sovi pikaratikalle, niin silloin radanrakentajat eivät ole ottaneet huomioon radan kaltevuutta, jolloin kyseessä on susiratikka.

Muutenkin ihmettelen suuressti ratikkainsinöörejä; He ovat ihan tahallaan tehneet tavallisten ratikkakiskojen urista vaihteiden kohdilta niin matalia, että ratikan pyörien varsinainen kosketuspinta nousee vaihteiden kohdilla ilmaan, jolloin ratikka jyrisee ja kolisee. Junaratojenkaan vaihteet eivät tarvitse moista idioottimaista ratkaisua, joten pitänee varmaan lopettaa kaikkinainen insinöörien ihmettely, että herpes ei taasen ala kukkimaan.

PS. Käpylän kylän asemalla paikallisjunien raiteet ovat kallistettu laiturin kohilta erittäin pahasti. Siellä ratikkainsinöörit voisivat saada luonnon oppia, mihin asteeseen rata pitää kallistaa, että pikaratikka pääsisi tuhatta ja sataa kurvista ohi jättämättä jälkeensä metallin lastuja.

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Valitun kansan typeryys

 Jotenkin tuntuu siltä, että miten kummassa olen tässä kommentoimassa ihmiskunnan täydellistä typeryyttä. Israelin kerrotaan suunnittelevan vastatoimia sille Iranin iskulle, joka oli vastatoimi sille, kun juutalaiset pommittivat Damaskoksen Iranin suurlähetystöä. Ja kaikki toivovat, että toivottovasti Israelin tuleva vastaisku ei sen jälkeen aiheuta mitää vastatoimia. Hahhaa.

On sata varmaa, että tuleva Israelin vastaisku tulee vain yhdistämään iranilaisia ja vaatimukset Israelin lopullisesta tuhoamisesta vain vahvistuvat. Onhan se vallan typerää ampua iranilaisia vain siksi, että se johtaa iranilaisten yhdistymiseen, jolloin Irania on mahdotonta tuhota millään aseella.

 En voi olla ajattelematta, että Pohjois-Korea voi hyvinkin osallistua ydinohjuksillaan yhä vahvistuvaan länsivastaisuuteen, jota ei varmaan liennytä se, miten juutalaiset haluavat kostaa joka ikisen pikkiriikkisenkin korvapuustin tappamalla vääräuskoisia, jotka taasen saavat yhä voimakkaamman uskon siitä, miten vääräuskoisia länsimaalaiset ovat.

Länsi pystyy varmasti selviytymään voittajana ketä vastustajaa vastaan tahansa, mutta sen voiton hinta tulee olemaan aivan käsittämättömän suuri. Katsokaas, kun vitsi on siinä, että fundamentaaliset uskovaiset pystyvät uskomaan olevansa kuolemattomia vaikka kopran myrkylle, puhumattakaan länsimaiden täsmäohjuksista. Venäläisetkin uskovat yhä edelleen, että heidän aseensa ovat täysin ylivertaisia, ja samalla tavoin iranilaiset uskovat omista aseistaan.

Tässäkin ihmiskunnan kriisissä ainoa selviytyjä tulee olemaan tiede. Jos tämä kriisi syttyy ydinvalkeaksi, niin se merkitsee lopullista tuhoa kaikille uskonnoille ja kaikille ideologioille, koska maailman hallitusta ei voida saada aikaan, jos maailmassa on kaksikin eri uskontoa, tai kaksi eri puolueideologiaa. Itse en kauhistele millään tavalla muslimien tai juutalaisten tappovimmaa, koska se kaikki on puhtaasti eläinperäistä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Muistoja uudesta sodasta.

 Kuuntelen öisin YLE podcasteja. Tai ainakin laitan niitä pyörimään, kun menen maate. Jos tai kun sitten heräilen öisin, ja jos kello sattuu lähestymään tasatuntia, laitan YLE Radio Suomen päälle. Niin tein viime yönäkin, kello yhden aikaan. Yhden uutisissa heti ekana kerrottiin, että Iran on ilmoittanut ampuneensa parisen sataa droonia ja ballistista ohjusta kohti Israelia, ja että ne saapuisivat kohteisiinsa noin tunnin kuluttua.

Koska minulla ei tänään ollut työpäivää, niin heräilin pikku hiljaa vasta kuuden jälkeen ja jatkoin podcastien kuuntelua. Yleensä olisin tähän aikaan jo töissä, mutta on se vaan mukavaa pari kertaa viikossa vaan venytellä petissä ja viivytellä ylös nousua.

Ennen kahdeksaa päätin sitten vihdoin nousta. Muistin, että olin yöllä kuullut uuden sodan pärinää, joten selailin hieman nettiä. Mutta hieman petyin, kun tuo länsitiede on taas tehnyt kepposensa ja pystynyt torjumaan lähes täysin itämaisten ihmisten parhaimmat luomukset. Eni wei.

Olen päättänyt, että en aio olla kenenkään puolella. Minulle on yksi ja sama, kuka ampuu jossakin  ja kutakin. Myös Suomessa olen valinnut puoleni, eli en ole minkään suomalaisen kansanryhmän puolelle. Olet sitten nuori tai vanha, kommunisti tai kapitalisti, poliitikko tai työläinen, mies tai nainen, ihan mitä vaan, niin minua et tule ikinä saamaan puolellesi -- jotakin toista suomalaista vastaan. Mutta.

On yksi rajalinja, jonka sisällä seison, ja se on Suomi. Minulle Suomi on kaikessa ensisijainen, eikä puhettakaan, että alkaisin suosimaan Suomessa jotain muuta kuin Suomea ja suomalaisuutta.

Esimerkiksi tuo Lähi-Itä. Minulle on yksi lysti kuka ampuu siellä ketäkin, koska voittajaksi varmaan selviää se osapuoli, joka on viisaampi ja joka on yhtenäisempi. Väellä ja voimalla ei edes Suomea voitu voittaa, vaikka USA antoi Neuvostoliitolle aivan järjettömästi aseita ja tarvikkeita.

Ainiin. Viime yönä taisin kuulla unen läpi varmaan pariinkin kertaan YLE Podcastin:

Elävää historiaa, Kuinka Venäjän vallan aika sai Suomen kukoistamaan.

PS. Ihminen on yhä edelleen lähes pelkkä tunteellinen eläin. Se, että yhdellä eläimellä on joukkotuhoaseita, ei varmasti muuta sitä eläintä yhtään enemmän inhimillisemmäksi, vaan kohta puoliin se eläinlaji nimeltä ihminen näkee lähimmäisensä niin suurina petoina, että sillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin ampua toinen toisiaan atomiaseilla. Vasta sen jälkeen, monen sadan vuoden kuluttua, ihmislaji on valmis luopumaan liberaalista hölmöstä humanismistaan ja luo itselleen maailman hallituksen, jolle annetaan valta tuhota jokainen, joka haluaa olla rikas tai ideologisesti työtön. Sen jälkeen ihminen saa tehdä työtä, joko omasta halustaan tai sitten pakosta. Mikään muu ei ole mahdollista.

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Nuoret ovat fiksumpia, osa 6/100

IS, tänään: "Poliisi: Espoon tulipalosarjan taustalla somehaaste". 

Olen ollut internetin käyttäjä vuodesta 1990 alkaen. Mutta, milloinkaan internetin keskustelupalstoillakaan viipyillessäni en ole kokenut tarvetta idioottimaisuuteen. Toista se on nykynuorilla, jotka ovat niin typeriä, että luulevat internetin olevan joku pullistelupaikka. Olen käyttänyt Internetin viittä eri toimintoa kymmeniä vuosia ilman, että minulle olisi koskaan tullut tarve typeryyteen. Toista se on nykynuorilla, joilla on ilmi selvä idioottimainen tarve julistaa,. miten he ovat jo geneettisesti typerimpiä kuin apinat.


perjantai 12. huhtikuuta 2024

Nuoretko asettaisivat lapsille rajoja?

 Kysyn vaan, kun äsken luin Iltasanomien jutun ("Nykylasten pahoinvoinnin syy on yksinkertainen, kirjoittaa amerikkalainen sosiaali­psykologi – seurasi kritiikki­vyöry"), ja kun olen kirjoittanut jotakin erittäin fiksuista nuorista?

Olen lukenut paljon muutakin. Mieleeni tuli ajatuksia Urantia kirjasta, missä kerrotaan, miten kehittyvät maailmat joutuvat ponnistelemaan voittaakseen tieteen kehittämät koneet ja saadakseen palkinnokseen ihmiselämän. Siinä kirjassa kerrotaan, miten meitä pidemmälle kehittyneissä maailmoissa toimitaan suurin piirtein samoin mitä tuo amerikkalainen sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin kirjoittaa tuoreessa kirjassaan.

Mutta. Urantia kirja menee siinäkin paljon paljon pidemmälle, eli kaikille ulkonaliikkumiskielto kello ilta yhdeksän ja aamu kuuden välillä, jolloin katuvalojakaan ei tarvita. Pelkästään tuo antaisi ihmisille takaisin luonnollisen unirytmin ja sitä kautta kaikkinaiset elintapasairaudet vähenisivät valtavasti.

Itse en vaan voi muuta kuin esittää kummastustani siitä, että tällä planeetallako vain nuorilla olisi riittävästi älyä päättää, mikä lapsille on hyväksi. Katsokaapa vaikka torstaisin eduskunnan kyselytuntia ja laskekaa, moniko nuorempi kansanedustaja istuu hiljaa ja ilman kännykkää kuuntelemassa kansakunnan viisaimpien mielipiteitä? Noiden kansanedustajasomettajien pitäisi muka osata päättää, millä tavoin lapsille saataisiin takaisin terve ihmismäinen elämä?

Taitaa olla niin, että alle nelikymppiset luulevat olevansa fiksumpia kuin muut, mutta kuten nykymeno todistaa, niin nuorten fiksuimmuus on vain pelkkää idiotismia. Itse olen kauhuissani, kun kuulen ylistystä siitä, miten vaaleissa saatiin taas lisää nuoria päättäjiksi.

Nuoret ovat fiksumpia, osa 4/100

 Nuoret kansanedustavat ovat erityisen fiksuja. He ovat niin fiksuja, että he pystyvät julistamaan, että nuoret eivät ole oppineet hölkäsen pöläystä 9-vuotisen oppivelvollisuuden aikana. Luulisin näin kansakoulupohjalta, että vastuullisuuden oppiminen olisi yhtä helppoa kuin laskemaan -ja lukemaan oppiminen. MUTTA EI KUN EI. Nuo saatanan tunarit opettavat, että nuorilta ei saa vaatia vastuuta, koska he eivät ole oppineet koulussa edes sitä, mitä seuraa, kun toista potkitaan päähän. Sitten nuo hemmetin kakaramaiset niin sanotut kansanedustajat pillittävät, jos nuorille ei anneta oikeutta päättää aikuisten asioista. Niinhän sitä sitten nähtiin, mitä jälkeä joku itseään peilaileva Siwan kassa saa aikaan valtiolle.

Nuoret ovat fiksumpia, osa 3/100

 Mitä nuorempia ihmisiä valitaan kansanedustajiksi sitä enemmän nuorille annetaan oikeuksia. MUTTA. Yksikään nuoren puoleinen kansanedustaja ei voi vaatia nuorille velvollisuuksia, koska nuoremmat uskovat olevansa niin fiksuja, että heille riittää vain oikeudet. Vai milloin muka olette kuulleet, että nuoria vaadittaisiin olemaan edes ulkosiistejä? Nuoret kansanedustajat kyllä pillittävät, miten nuoret ovat nykyisin niin fiksuija, että heille pitäisi antaa ajokortti jo viisitoista vuotiaana, ja antaa heille äänestysoikeus jo lapsena, mutta yhden yksikään alle 50 vuotias kansanedustaja ei pysty vaatimaan nuorilta minkäänlaista vastuuta.

Fiksut nuoret ovat kuulemma jo niin fiksuja, että he osaavat vääntää rattia jo toisella kymmenellä, mutta samaan aikaan nuoret ovat niin saatanan tyhmiä, että he eivät ole oppineet alakoulussa edes sitä, että ihminen voi kuolla, jos sitä potkii. Onko tosiaan niin, että lapsille ei enää koulussa opetetaan ihmiskehon biologiaa, olemusta, kuten aivojen sijaintia!

On aivan kaameeta kuunnella, miten  "nuoret aikuiset" julistavat nuorten olevan samaan sekä fiksuja että niin vitun tyhmiä, että he eivät pelkän nuoruutensa takia pysty ymmärtämään tekojensa seurauksia, joten siksi heille ei saa asettaa mitään velvollisuuksia, vaan antaa vain oikeuksia.

Että esimerkiksi, jos ihmistä potkii päähän tai ampuu lyijyä toisen kalloon, niin se johtaa ihmisen kuolemaan! Ilmeisesti lapset päästetään koulusta ilman, että heidän on tarvinnut millään tavoin oppia ihmiskehon olevan pelkkä veripussukka. Luulisin, että jokainen lapsi jo omasta kehollisuudestaan käsin tajuaisi, miten ihminen on haavoittuvainen, mutta koska poliittisiin asemiin päässeet nuoret väittävät, että nuoret eivät pysty ymnmärtämään tekojensa seurauksia, niin silloin se voi johtua vain siitä, että nykykouluissa lapsille opetetaan, miten paljon fiksumpia he ovat kuin vanhempansa, jopa niin fiksuja, että fiksuus on fiksuille nuorille kuin teräsmiehen iho, jota mikään ei voi haavoittaa.

Fiksut nuoret kun eivät osaa olla edes sisäsiistejä, vaan yhä useampi nuori vaatii kotoaan itselleen täysihoitoa ja kouluissakaan he eivät pysty muuhun kuin apinoimaan toisiaan ja tekoälyä. Kunnat ja valtio saisivat miljardin säästöt pelkästään siitä, kun fiksut nuoret olisivat vielä vähän fiksumpia. Sillä siivooja on yhtä turha ammatti kuin vaikkapa turkistarhaaja.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Naiset loivat naisvihan

 Kuulin vasta tänään ekan kerran miehestä nimeltä Andrew Tate. Hänestä kertova dokumentti alkaa juuri näillä hetklillä YLE TV kakkosella. Mutta. Se minimaalisen vähäinen tietoni miehen ajattelusta sai minut heti muistamaan, että näinhän kaiken pitää käydäkin, Urantia kirjan mukaan, jonka kirjoittajat  ovat nähneet tämän saman historiallisen kehityksen jo tuhansien miljardien vuosien kuluessa myriadeissa aineellisen evoluution maailmoissa. Eniwei. Mitäpä minä enää muuta tästä runoelisin, koska ihmiskunnalle on jo annettu tietoa siitä, miten kaikki lopulta kulkee ja mihin kaikki tulee päättymään.

Helsingin Sanomat, 20.4. 2024: "Etelä-Koreassa leviää 6b4t-periaate. Epätasa-arvo radikalisoi nuoret naiset."

Alla on ote Urantiakirjan luvusta 84, Avioliitto ja perhe-elämä:

"Valistuneiden kansanheimojen etääntyminen niistä epätasa-arvoisista tapasäännöistä, jotka määrittelevät naisen paikan yhteiskunnassa, on äärimmäisyydessään todellakin ollut heiluriliikkeen kaltaista. Teollistuneiden rotujen keskuudessa nainen on saavuttanut miltei kaikki oikeudet ja hänet on vapautettu monista velvollisuuksista, kuten asepalveluksesta. Jokainen helpotus olemassaolotaistelussa on koitunut naisen vapautukseksi, ja hän on välittömästi hyötynyt jokaisesta askelesta kohti yksiavioisuutta. Heikompi osapuoli saavuttaa aina suhteettomia etuja jokaisessa yhteiskunnan edistyvän kehityksen myötä seuraavassa tapasääntöjen tarkistuksessa.

84:5.10 (937.7) Pariavioliiton ihanteiden myötä nainen on lopultakin saanut tunnustusta, arvostusta, riippumattomuutta, tasa-arvoisuutta ja opetusta. Mutta osoittautuuko hän koko tämän uuden ja ennen kokemattoman saavutuksen arvoiseksi? Reagoiko nykyajan nainen tähän suurta saavutusta merkitsevään sosiaaliseen vapautukseen toimettomuudella, välinpitämättömyydellä, hedelmättömyydellä ja uskottomuudella? Nainen on nyt kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käymässä läpi pitkän maailmassaolonsa ratkaisevaa koetta!

84:5.11 (938.1) Nainen on miehen tasavertainen kumppani rodun uusien jäsenten maailmaansaattamisessa, hän on näin ollen aivan yhtä tärkeä siinä suhteessa, millaiseksi rodun kehitys kääntyy. Siksi evoluutio onkin yhä laajemmin toiminut naisen oikeuksien toteutumisen hyväksi. Mutta naisen oikeudet eivät millään muotoa ole miehen oikeuksia. Nainen ei voi menestyä miehen oikeuksia käyttäen, yhtä vähän kuin mies voi menestyä naisen oikeuksien varassa.

84:5.12 (938.2) Kummallakin sukupuolella on oma tunnusomainen elämänpiirinsä ja omat oikeutensa tuon piirin sisällä. Mikäli nainen pyrkii nauttimaan kirjaimellisesti kaikista miehen oikeuksista, silloin ei mikään estä, etteikö säälimätön ja tunteeton kilpailu ennemmin tai myöhemmin syrjäytä sitä ritarillisuutta ja sitä erityistä huomaavaisuutta, josta monet naiset nyt nauttivat ja jota he ovat vasta aivan äskettäin saaneet miehet osoittamaan.

84:5.13 (938.3) Sivilisaatio ei milloinkaan kykene hävittämään sukupuolten käyttäytymisen välistä kuilua. Tavat muuttuvat aikakaudesta toiseen, mutta vaisto ei muutu milloinkaan. Syntymässä saatu äidillinen hellyydentunne ei milloinkaan salli sellaista, että vapautuneesta naisesta tulisi tuotantoelämän piirissä vakavasti otettava miehen kilpailija. Ainiaan kumpikin sukupuoli tulee pysymään toista verrattomampana omalla alallaan eli aloilla, jotka biologinen erilaistuminen ja mentaalinen erilaisuus määräävät.

84:5.14 (938.4) Kummallakin sukupuolella on aina oleva oma erityinen elämänpiirinsä, vaikka ne monin kohdin menevätkin päällekkäin. Vain sosiaalisessa kentässä miehet ja naiset tulevat kilpailemaan samoin ehdoin.
"

Kuten naiset eivät voi mitään muuta kuin alkaa ylettömästi nauttia tieteen heille antamasta vapaudesta, niin samoin miehet tulevat varmasti kääntymään naisten etuoikeutettua asemaa vastaan, eikä se aika ole enää kaukana, vaan se on jo tätä päivää.. Itse en aio katsella yllä mainittua dokkaria, koska olen jo aikaa sitten ymmärtänyt, että naiset ovat ihan itse saaneet aikaan heiluriliikkeen, joka ajaa heitä takaisin sukuolisuuteen. Ennustan siis, että äärimmäinen maskuliinisuus saa ihmislajin taas uudestaan lisääntymään.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Nuoret versus muslimit

 Nuorisosta on tullut uususkonto. Nuoria ja lapsia ei ole saanut komentaa eikä kurittaa enää moniin herran vuosikymmeniin; heitä pitää vain ymmärtää ja mitä tahansa typerää he tekevät, niin se johtuu nuoruudesta. Samaa virttä suvakit ovat opettaneet myös maahantulijoista. Heitä ei saa millään tavoin kritisoida, ja kun he tekevät jotain päätöntä, niin se johtuu vain heidän kulttuuristaan, joka ikään kuin pakottaa heidät toimimaan päättömästi.

Mutta. Sekin on päätöntä, kun tavallisille suomalaisille uskotellaan, miten nykynuoriso on niin fiksua, että heidän pitää saada ajokortti ja äänestysoikeus heti ripille päästyään. MUTTA. Auta armias, jos päivää vaille viisitoista vuotias tekee jonkun päättömän teon, niin silloin hän onkin lapsi, ja kuullaan loputtomasti väitteitä, miten hän ei vaan ole ymmärtänyt tekoaan. Ikään kuin ymmärrys laskeutuu taivaasta ihmiseen, kun hän täyttää viistoista. Uskontoa sekin ja perin ihmeellistä uskoa se vaatiikin.

Luulisi näin suoralta kädeltä, että jos nuoriso olisi oikeasti fiksumpaa kuin entiset nuoret, niin silloin heitä pitäisi kohdella aikuisina myös entistä nuorempina, koska muutoin nuorison fisksuimmuus paljastuu pelkäksi suvakkien bluffiksi, jolla he yrittävät petkuttaa itselleen valtaa ja rahaa.

 Onko siis niin, että nuoretkin ovat nuoreksi luulottelemalla täysin pakotettuja päättömyyksiin ihan samalla periaatteella, mitä muutkin uskovaiset niitä tehtailevat? Jos nuorille menee sanomaan, että ole iisisti tai siivoa jälkesi, niin vastassa on samaa, mitä saadaan muslimeiltakin; pelkkää räkimistä päin naamaa. Mutta. Suvakkien mukaan muslimitkin ovat paljon fiksumpia kuin suomalaiset.

Uskonnolla ja suomalaisuudella on vissi ero: Kun suomalaisia kehutaan maailman onnellisimmiksi ihmisiksi, niin jokainen terve suomalainen on heti kuin vastarannan kiiski, että ei hemmetti, tässä missään ilmassa leijuta. MUTTA. Kun suvakit kehuvat, miten fiksuja nuoret ovat, niin heti kohta nuoriso leijuu ilmassa ja katsoo nenän varttaan pitkin alaspäin suomalaisia ja tuhoaa samalla siunaamalla luontoa. Menkää vaikka kesäiltaisin / viikonloppuisin kaupungille, tai menkää kesällä Kaivopuistoon / Hietsuun, niin näette fiksuja nuoria möyrimässä omassa saastassaan, jota he eivät ikinä pysty itse puhdistamaan, vaan vaativat ... Myös muslimit käyttäytyvät samoin kuin nuoriso, joka johtunee varmankin siitä, että uskonnollisuus on kypsymättömyyttä, kuten nuoruuskin, vaikka suvakit kuinka yrittäisivät uskotella, miten fiksuja nuoret ovat. 

Huoh. Taisin juuri rivien välistä väittää suvakkeja kypsymättömiksi, mutta luultavasti hekin omaavat kypsymisen potentiaalin.

PS. Rikosoikeudellisen alaikärajan laskeminen todistaisi lapsille, että hei, nyt aikuiset oikeesti pitävät meitä fiksuina, jotka oikeasti pystyvät näkemään itse, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Juuri se, että lapsien kuvitellaan yhdessä yössä saavan jonkin erityisen kyvyn olla aikuisia, harmittaa varmaan niitä nuoria, jotka oikeasti tietävät jo esikouluissa, miten elämässä pitää käyttäytyä.

Nuoret ovat fiksumpia, osa 2/100

 Iltalehti, 4.4. 2024: "Nuoret halventavat kouluampumisen uhreja sosiaalisessa mediassa". Nykynuorisolle vain sellaiset ovat fiksuja, jotka käyttävät merkkivaatteita, uskovat oikeisiin idoleihin ja osaavat painaa näppäimistöltä erikoismerkkejä, mutta pääsykokeissa eivät osaa erottaa äätä ämmästä.

Kyse on siis siitä, että nykynuorisolle kaikki ne ovat uhreja, jotka eivät tee samoin kuin toisiaan apinoivat fiksut nuoret. Koska siis fiksuille on olemassa vain kaksi ihmisryhmää, fiksut ja uhrit, niin fiksut eivät mahda itselleen mitään, että heidän pitää osoittaa olevansa fiksuja pilkatessaan muita, koska nykynuorille pelkuruus on fiksuuden synonyymi.

Fiksulta nuorelta puuttuu rohkeus olla hyvä. Se olisi aivan liian uhkarohkeaa osoittaa hyvyyttä muita kuin fiksuja kohtaan, koska jos nuori tekisi niin, että hän kirjoittaisi uhreista kiltisti, niin silloin hän itse joutuisi muiden fiksujen nuorten sakin hivutuksen kohteeksi, koska fiksu nuori ei uskalla edes pukeutua persoonallisesti, vaan hän pystyy hokemaan vain, että apinoimalla muita, hän pystyy olemaan persoonallinen -- ja siten kuuluu fiksujen persoonattomaan joukkoon.

Fiksuilla nuorilla on erittäin hyvin kehittynyt joukkotunne, joka ei salli nuorille persoonallisuutta, eikä sitä, että fiksu voisi olla kiltti ketä tahansa ihmistä kohtaan. Joukkotunne on mahdollista vain pelkureille.

Nuoret ovat fiksumpia, osa 1/100

 YLE, 4.4. 2024: "Yhä useampi tarvitsee ylioppilaskokeessa lisää aikaa tai oman tilan – erityisjärjestelyjen tarve kasvanut merkittävästi".

Myös YLE on hehkuttanut nuoria, miten nopeasti he pystyvät erikoismerkeillään kirjoittamaan aivottomia juttuja, joista aikuiset eivät ymmärrä hölkäsen pöläystä. YLE siis on ollut osaltaan aiheuttamassa nuorison valtavaa typertymistä, ehkäisten nuorten aikuistumista ja ennen kaikkea, sitä suunnatonta veronmaksajien rahojen tuhlausta, mitä tarvitaan fiksujen nuorten holhoamiseen asiassa kuin asiassa.

Naura edes kerran lapsen typerälle teolle, niin saat siitä elinikäisen vaivan itsellesi.

Ilta-Sanomat, 4.4. 2024: "LUKIOIDEN erityisopettajien mielestä opiskelijoiden oppimisen tuen tarpeet ovat lisääntyneet viime vuosina, kertoo Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi)."

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Suruttomat Suvakit Suomessa

 Suvakkien mukaan suomalaisten on tuettava verovaroin maahanmuuttajien kieliä, kulttuureja ja niiden perinteitä, jotta maahanmuuttajat voisivat kokea omaa yhteisöllisyyttään (eli epäsuomalaisuutta). Samaan aikaan  yhden yksikään suvakki eikä yhden yksikään maahanmuuttaja pysty ymmärtämään, että jos suomalaisuutta ei tueta, vaan oikeammin sen esille tuloa halutaan hillitä ja jopa estää, niin silloin suomalaiset menettävät yhteisöllisyyden, eli sen moottorin, jolla he pärjäsivät niin entisaikojen venäläistämisessä, sodissa kuin sotaveloissaankin.

Yhtenäinen Suomi on kirosana suvakeille, kun he samaan aikaan ihastelevat, miten yhtenäisissä erillisyhteisöissään maahanmuuttajat asuvat, suomalaisten verovaroilla.

Yksi kaikkein iljettävin suomalaisuuden tuho tapahtuu parhaillaan kouluissa. Täytyy olla päästään sekaisin, jos uskoo, että kun hän itse pystyy parhaimpaansa vain sekametelissä jms. , joten siksi kuka tahansa lapsikaan ei tarvitse seiniä oppiakseen samanlaiseksi pelleksi.

 Ilmi selvästi suvakit haluvat tehdä itsemurhan, koska tuhotessaan suomalaisten yhteisöllisyyden, suomalaisuuden, niin se on sitten heipparallaa myös suvakeille. Vai luuleeko joku, että joku muu kansallisuus olisi parempi kuin juuri parhaillaan tuhottava suomalaisuus. Ei ne tänne muuttaneet muunmaalaiset ole täällä sen onnellisempia getoissaan kuin kotimaissaankin, koska hehän eivät haluaa elää sitä suomalaista elämää, jota elämällä hekin olisivat maailman onnellisimpia

Yleinen totuus on, että mitä sivistymättömänpi ihminen on, sitä himokkaamin hän haluaa tuhota läheltään parempansa. Juuri parhaillaan soljuva A-studio tuo esille, miten lapset ovat entistä agressiivisempia. Sekin on tosi outo tieto, koska suvakkien mukaan ennen vanhaan lapset hakkasivat ja tappoivat toisiaan paljon yleisemmin kuin juuri alkaneena antrioposeenisyyden epookkina.

Perinteet ovat yhteisöllisyyttä

 Yhteisöllisyyttä ei ole ilman perinteitä. Perinteet ovat yhteisöllisyyden synonyymi. Valtio, joka vaatii kansalaisiaan luopumaan perinteistään, on tuominnut kansalaisensa yksinäisyyteen, jota ihmiset saavat lievittää vain typerillä sirkushuveillaan ja makaabereilla seksuaalisuuksineen ja tositeeveineen.

On käsittämätöntä hulluutta kieltää suomalaisilta suomalais-kristilliset perinteet vain siksi, että tänne tulleet maahantulijat voisivat viettää omia perinteitään. Onko todella niin, että valtion virat on täytetty suvakeilla, jotka ovat heti nuolemassa maahantulijoiden kenkiä, jos he kuulevat jostain suvivirttä. Ja hemmetti vieköön, että lähes miljardin verorahoilla pyörivä YLE kehtaakin vielä nimittää sitä maallistumiseksi. 

Kaikkia suomalaisia muka palveleva YLE ei nähtävästi ole palkannut ensimäistäkään, joka pystyisi ajattelemaan ja tuomaan omia ajatuksiaan rehellisesti kaikilla perinteisillä sanoilla ylen ilmoille.

YLE suvakkeineen tunkee ällöttävää sekismiä kaikkialle, mutta sekin johtuu vain siitä, että YLE luulee sen korvaavan tunkiolle heitettyjä perinteitä. Suomeen haluavalle ihmisille on annettava yksi vaihtoehto; Joko opetella puhumaan suomea tai ruotsia. Lisäksi, verovaroja ei saa käyttää senttiäkään maahantulijoiden omien tottumusten tukemiseen.

Valtio ei voi pysyä ilman pernteitä. Viisas valtionhoitaja antaa piut yksinäisten joulunajan valituksille ja paut maahantulijoiden kitinöille suvivirrestä. Valtiolle kaikki kaikessa on se suuri veroja maksava enemmistö, joka ei purnaa perinteitä vastaan. Kaikki muut saavat painua hornan tuuttiin suvakkeineen päivineen.

Suvakkien vaatimus perinteiden kieltoon on vähintääkin idioottimaista; Kielletään kansan enemmistöltä perinteeet, jotta yksinäiset ja maahantulijat eivät tuntisi oloaan orvoksi. Siinä samalla suvakit kieltävät itseltään sen ajattelemisen, mitä varten perinteet ovat yleensä olemassa; koska ne ovat yhteisöllisyyttä, juuri sitä yhteisöllisyyttä, joka sai aikaan Suomen valtiollisen olemassaolon ja sitä myöten kansan hyvinvoinnin, jolle ei tarvitse ajatella mitään sellaista perustaa kuin perinteet.

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Kirkolliset koulut ovat rauhallisia

Herra Yle tuottaa taas puppua. Se ei ole koulujen maallistuminen, joka ajaa lapsia kristillisiin kouluihin,  vaan suomalaiset aikuiset YLE:n ja muiden suvakkimedioiden tahdittamina ovat saaneet koulut kieltämään suvivirren, joulun ja monia muitakin suomalaisia perinteitä. Herra YLE! Miten kummassa tavalliset koulut olisivat voineet maallistua, koska suomalaisilta on kielletty sekä kristilliset että suomalaiset perinteet, jotta maahanmuuttajat eivät pillastuisi?

Kun sitten suvakit ovat saaneet koululaiset uskomaan, että he loukkaisivat maahanmuuttajia, jos he kunnioittavat suomalaisuutta, niin sitten viimeistään seinättömät luokat ovat villiinnyttäneet loput maahanmuuttajalapset, jolloin rehelliset aikuiset, jotka haluavat hyvää lapsilleen, ovat tulleet siihen lopputulemaan, että lapset pitää saada pois suvakki-ideologian pilaamista kouluista, hinnalla millä hyvänsä.

YLE, 1.4. 2024: ”Meillä saa laulaa Enkeli taivaan”.

YLE:n juttu koulujen maallistumisen todellisista syistä näkyy jo jutun otsijossa. Jos nimittäin koulut olisivat maallistuneita, niin silloin todellakaan ei voitaisi otsikoida, että tulkaa meidän kouluun, täällä saa laulaa suvivirttäkin. Suvakit kutsuvat kouluja maallistuneiksi, kun puolet oppilaista pahoittaisi mielensä, jos suomalaiset oppilaat saisivat olla vapaasti suomalaisia. Maallistuminen on näköjään uusin synonyymi poliittiselle korrektiudelle.

torstai 28. maaliskuuta 2024

Kirkko haluaa velkarahalla auttaa loisijoitaan

 Kirkon mukaan vain heikoilla  on oikeus huolehtia heikoista. Lause on varsin totta, koska Suomi ei vain voi auttaa kaikkia maailman heikko-osaisia, jollei Suomi ota velkaa tuhansia triljoonia. Herra kirkon herra. Kenen luulet olevan maksumies valtion velalle, Perkele! Onko milloinkaan kuultu, että kirkkoherrat olisivat itse vaatineet itselleen vain sossurahaa, jotta myös heidän rikkautensa olisi ensin kulutettu kaiken maailman hunsvottien auttamiseen.

Näköjään myös Suomen uskovaisista on tullut kommunisteja, jotka eivät pysty omillaan auttamaan ketään, vaan vaativat valtion rahastonhoitajia ottamaan velkaa, jotta uskovaiset voisivat kuvitella olevansa taivaskelpoisia, kun he sentään halusivat vain heikkojen auttavan heikkoja. Rikkaat kirkkoherrat opettavat alamaisiaan, että he pääsevät taivaaseen, kun vain Suomen valtio tuhoaa itsensä velkataakkansa alle. Hallelujaa, senkin vitun pirun uskovaiset, jotka ihan tahallanne olette halunneet tuhota oman järkeilynne ja huudatte hallelujaa sille kirkkoherrojen valheopille, että Jeesus mukamas ei pystynyt priorisoimaan, kuka on eniten hänen apunsa tarpeessa.

Jos Kristus Jeesus ei olisi asettanut kaikkein heikommassa asemassa olevia ensijaisiksi avun tarvitsijoiksi, niin hän olisi joutunut toimimaan kuin kommunistit ja muut viherpiipertäjät, jotka luulevat olevansa hyviksiä jakaessaan veronmaksajien velkarahat kaiken maailman loisijoille --- ja maailman kaikkein heikoimmat ovat edelleen siellä katuojissaan. 

Jeesus ei sanonut, että lähimmäisen kuuluu ottaa velkaa voidakseen auttaa lähimmäistään. Kirkko näköjään haluaa muiden kommareiden mukana tuhota Suomen talouden, jotta tänne saataisiin satoja tuhansia tyhjäntoimittajia.
On erityisen moitittavaa, miten kirkko luulee, että Jeesus auttoi kaikkia, jotka huusivat apua. Ei todellakaan. Jeesus priorisoi apuaan kaikkein huono-osaisimmille -- sekä myös rikkaille! 

Valtiolle kuuluu vain lähimmäisenrakkaus

 Valtion ei tarvitse toteuttaa kauimmaisten rakkautta, vaan Jeesus antoi vertauksillaan esimerkin, että kauimmaisen rakkaus kuuluu lähimmäisille, eikä suinkaan valtiolle. Kullekin valtiolle lähimmäisiä ovat vain sen maan omat kansalaiset.

Kirkolle tiedoksi, että teidän pyhässä kirjassa sanotaan, miten maailma on jaettu eri valtioihin, joista jokaisen kuuluu huolehtia vain ja ainoastaan omista kansalaisistaan. Jos sitten tapahtuisi, että esimerkiksi Suomeen sattuisi tulemaan joku ulkomaalainen ja hän kaatuisi katuojaan, niin hänestä huolehtiminen ei raamatun mukaan kuulu valtiolle, vaan uskovaisille. Herra kirkkoherra. Jos huomaat Suomessa katuojiin kaatuneita ulkomaalaisia, niin kaiva vaan itse kuvettasi, kuten Jeesus opettaa sinua Laupias Samarialainen -vertauksellaan.

Jeesus ei sanonut, että lähimmäisen kuuluu ottaa velkaa voidakseen auttaa lähimmäistään. Kirkko näköjään haluaa muiden kommareiden mukana tuhota Suomen talouden, jotta tänne saataisiin satoja tuhansia tyhjäntoimittajia. On erityisen moitittavaa, miten kirkko luulee, että Jeesus auttoi kaikkia, jotka huusivat apua. Ei todellakaan. Jeesus priorisoi apunsa vain kaikkein huono-osaisimmille! HALOO, Te pirun lähettiläät, jotka luulette olevanne uskossa!

Jeesus ei koskaan auttanut työttömiä ja muita laiskureita, vaan vain sairaita ja riivattuja. Näin ollen valtiolla (veronmaksajilla) ei pitäisi olla mitään velvollisuutta auttaa edes Suomenkaan työttömiä ja työtävieroksuvia.

PS. Muistakaa, arvon huippupalkatut kirkkoherrat, että te vihaatte ihmistä, jos sidotte hänet sossun asiakkaaksi. Jumala on asettanut teidät sen verran kovapalkkaiseen duuniin vain siksi, että teillä riittäisi kukkaron nyöriä myös Suomen kansalaisille.

PPS. Huomatkaa, arvon rikkaat kirkkoherrat, että niin kauan kun meiltä puuttuu maailman hallitus, joka verottaisi kaikkia maailman ihmisiä, niin Suomella ei ole mitään oikeutta tai velvollisuiutta sekaantua kenenkään toisen valtion velvollisuuksiin huolehtia ihan itte heidän omista kansalaisistaan, lähimmäisistään.

Te taidattekin olla yhtä tyhmiä kuin kommarit, jotka pitävät kaikkien muiden valtioiden ihmisiä idiootteina, joille Jumala ei mukamas ole antanut järkeä, jolla pitää huolta itsestään. Melkoisen saatanallisista ylimielisyyttä, arvon rikkaat kirkkoherrat!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

V-uskovaiset eivät tunne empatiaa

 Ideologia tunnistetaan uskonnoksi siitä, miten armottomia siihen ideologiaan uskovat ovat ihmisiä kohtaan. Voidaan todeta totuutena, että mitä armottomampi ihminen on sitä uskovaisempi hän on. Uskonnot ja ideologiat opettavat ihmiset armottomiksi toisinajattelijoita kohtaan. Empatiapuutteen ohella uhriutuminen on kaikkein alhaisin uskonnollisuuden muoto. Ei ole sattumaa, että uskovaisista  kaikkein surkeimpia ovat niitä, jotka eniten vollottavat surkeaa asemaansa.

Meidän ei tarvitse katsoa kuin lähi-Itään, josta huomataan, että siellä on on valtava puute empatiasta, koska siellä ihmiset ovat tosi uskovaisia. Ihminen ei kuitenkaan tarvitse uskomuksia voidakseen elää inhimillistä elämää. Kuka tahansa voi olla empaattinen, vaikka hän ei uskoisi yhtään mihinkään. Mutta.

Ihmisen on mahdotonta olla empaattinen, jos hän uskoo johonkin oppiin, koska ihminen voi uskoa johonkin oppiin vain silloin,  kun hän julistaa sen opin olevan ainoa mahdollinen totuus, jolla maailma voidaan pelastaa. On nimittäin mahdotonta, että ihminen voisi uskoa oppiin, joka olisi vasta toiseksi paras. Itsestään selvää siis on, että uskovainen ihminen uskoo ainoaan oikeaan totuuteen.

Tänä päivänä huomataan, miten sadat tuhannet suomalaiset haluavat olla täysin armottomia lähimmäisiään kohtaan, kun he samaan aikaan uskovat, että vain heidän ideologiansa on ainoa oikea totuus.

On totuus, että uskovaiset eivät voi tuntea empatiaa toisin uskovia kohtaan. Sekin on totta, että uskovaiset eivät voi uskoa mitään hyvää toisinuskovista. Esimerkiksi, vasemmistolaiset eivät pysty uskomaan, että heidän oikeistolaisiksi nimittämänsä ihmiset voisivat tuntea empätiaa. Juurikin tuo vasemmistolainen usko siihen, että oikeistolaiset ovat vasemmiston oppien mukaan täysin empatiakyvyttömiä, on syynä myös näihin poliittisiin lakkoihin.

Uskovaiset eivät koskaan halua tutustua faktoihin, koska faktat, eli tosiasiat ovat totuuksia vain silloin, kun ne ovat täysin neutraaleja. On fakta, että koneellistumisen alkuaikoina patruunat järjestivät työläisilleen säälliset olot, kuten asunnot, koulut, maantiet ja kaupat. Eli selvästi patruunat olivat empaattisia (kuten muuten olivat myös ne yrittäjät, jotka työllistivät ihmisiä ennen koneiden aikakautta, vaikka nykyajasta katsoen heidän työolonsa olivatkin karmeita, mutta se ei ollut rikos vasemmistolaisuutta kohtaan, vaan empatiaa työläisille). Mitenkä empaattisia ploretaarit olisivat vastaavassa tapauksessa?

Suomi on maailman maallistunein kansa ja se on syynä siihen, että Suomi on kärjessä vähän kaikessa, millä mitataan valtioiden paremmuutta Maallinen valta ei kuitenkaan koskaan saisi omia itselleen uskonnollisia piirtteitä.  Valitettavasti Suomesa on meneillään kehityskulku, jossa piirun verran vasempaan siirretty ideologia haluaa määräillä kaikkia muita. Tuon porukan pomottajat julistavat, että oikeistolaisilla ei ole mitään empatiaa suomalaisia kohtaan. Samaan aikaan kuitenkin huomataan, miten lakkoilijoilla ei ole pienintäkään määrää empatiaa suomalaisia kohtaan.

Onhan se varsin surullista todeta, miten puoli suomea on sitä mieltä, että vain vasemmistolaisilla on kyky tuntea empatiaa, joka ilmenee jumalallisemmin siten, että vasemmistolaisilla ei ole minkäänlaista kykyä tuntea empatiaa suomalaisia kohtaan.

On todella uskomatonta, miten puoli suomea on satu uskomaan, että yli puoli suomea on valinnut johtajakseen täysin empatiakyvyttömät ihmiset. Onneksi jokainen vähänkin järkevä ihminen pystyy ihan itse ajattelemaan, että tässä lakkoilussa on kyse uuden uskonnon synnystä, joka valtaan päästyään tekisi Suomesta diktatuurin, joka ulisisi kuin rakkikoira Kiinan jaloissa.

Lopuksi pieni totuus. Faaraot työllistivät miljoonittain ihmisiä kiven hakkuilla ja kiven hakkaajien elättämisellä. Mutta harvapa ihminen pystyy tajuamaan, että juuri sellainen työllistäminen sai aikaan hajallaan elävien heimojen yhdistymisen ja sitä kautta keräsi pienelle alueelle ihmisiä, jotka muutoin eivät koskaan olisi voineet olla luovia. Huolimatta siitä, miten kovaa elämää silloin elettiin, niin se oli täysin välttämätöntä sille, että nyt maailmassa on kansa nimeltä Suomi. Suomi ei ole valmis, joten myös tänään tarvittaisiin todellisia johtajia, jotka vaikka piiskaisivat ihmisiä yrittämään parhaansa.

Se ei ole empatiaa syöttää ihmistä, vaan se on empatiaa vaatia ihmistä tekemään työtä, jos hän ei itse tajua omaa parastaan.

tiistai 26. maaliskuuta 2024

Vasemmisto on koneiden aikakauden sivutuote

 Vasemmisto ylpeilee, miten se sai aikaan kuusipäiväisen työviikon ja kahdeksan tuntisen työpäivän. Mutta milloinkaan vasemmisto ei ole antanut inhimillisestä kehityksestä tunnustusta tieteelle, joka antoi koneet, joilla ihmisiä sadoin miljoonin vapautettiin kevyempiin hommiin, kuten koneiden käyttäjiksi.

Itse asiassa, vasemmisto kommunisteineen ja ammattiyhdistyksineen on vain ollut jarruna ihmisten vapauttamiselle siitä rankasta työnteosta, jota entisaikain työntekijät eivät pitäneet orjatyönä, vaan vain välttämättömänä elannon hankkimisena. Onhan se vähän typerää ajattelua, jos ennen koneita ihmisvoima olisi vaadittu vapaaksi työn orjuudesta. Onneksi ennen koneiden aikakautta yksikään ihminen ei voinut kuvitella kommunistisia ajatuksia, ploretaattien vallankumousta, koska entisaikaankaan rehellinen ihminen ei voinut kuvitellakaan, että hänen pitäisi jättää lähimmäisensä nälkään.

Vasta Marxin, Engelsin ja muiden työtä vieroksuneiden ajatukset raskaasta kaivostyöstä orjatyönä sai vastakaikua niillä alueilla, missä insinööritiede alkoi koneilla vapauttamaan raakaa ihmisvoimaa. Marx luuli, että ennen höyrykoneita työntekijät olisivat voineet tehdä vallankumouksen...

On erityisesti huomioitava, että minkäänlainen kommunistinen ideologia ei olisi ollut mahdollista ennen koneellistumisen alkamista, koska kommunisti olisi kuollut nälkään, jos hän olisi vaatinut ihmisille 40 tuntista työviikkoa, pekkaspäivineen.

Ei ole epäillystäkään, että koneiden saapuminen oli se ensisijainen tekijä, joka vapautti ihmisiä ja antoi heille mahdollisuuden tulla toimeen kuusipäiväisellä työviikolla. Ja mitä enemmän ja parempia koneet ovat sitä vapaampia ihmiset ovat työnteosta, jopa niin, että olen odottanut, milloin kommunistit huomaavat olevansa vastuussa ihmisten lihasvoimien heikentymisestä. KOSKA!

Jos vasemmisto yrittää vierittää syytä ihmisten heikentyneestä terveydestä koneiden niskoille, niin silloin he tulevat samalla tunnustaneeksi, että vasemmistolla ei ole koskaan ollut osaa eikä arpaa ihmisten vapauttamiselle työnteosta.

Kaikki vasemmiston puheet, miten vain heidän ansiostaan ihmiset eivät enää joudu tekemään niska limassa työtä, ovat uskottavaa propagandaa vain niiden kommunistisen propagandan uhrien mielestä, jotka vaativat valtiota elättämään heidät ilman minkäänlaista työvelvoitetta.

Vallankumous vaatii aina tieteen keksintöjä. Ilman tiedettä Marx olisi ollut vain yksi ihmiseläin muiden elukkojen joukossa, mutta nähdessään valjastetun höyryn voiman hän todellakin kuvitteli, että työläiset voisivat muodostaa hallitsevan luokan, kun vain heille annettaisiin riittävästi koneita, aseita,.. ?. Vastaus kuuluu, että mihin luokkaan kuuluisi työläinen, joka omistaa koneen, joka korvaa työläisen oman lihaksiston. Koneet omistava ploretaatti olisi täysin kyvytön kehittämään koneita, koska hehän eivät edes keksineet koneita.

Vasemmiston mahdoton laki

 Vasemmisto tajuaa, että sen on hinnalla millä hyvänsä pyrittävä estämään poliittiset lakot kieltävä laki -- koska hallitusvastuuseen päässeen vasemmiston olisi täysin mahdotonta kumota se laki ja julistaa maailmalle, että tulkaa Suomeen, täällä ammattiyhdistysliike voi milloin tahansa tuhota poliittisilla lakoillaan teidän yrityksenne, kaiken muun tuhon lisäksi.

Siinäpä todellista pohdittavaa kaikille hemmetin kommunisteille. Te ette pysty kumoamaan mitään järkevää, mutta te voitte toki yhä edelleen jarruttaa kehitystä helvetin lakko-oikeuksinenne.

torstai 21. maaliskuuta 2024

Mattopommituksia AY-liikkeen perusoikeuksilla

 Ammattiyhdistysliike käy armotonta sotaa suomalaisia vastaan. Miljoonastuloiset ay-pamput jopa julki jumalattomasti julistavat, miten heidän perusoikeutensa ovat arvokkaampi asia kuin yksityisyrittäjien toimeentulo:

– Työelämän perusoikeudet ovat arvokas asia. Taitaa mennä bensankin ohi pitkässä juoksussa, Elonranta sanoo.

Em. pamppu peitti bensa-sanallaan sen tosiasian, että siellä bensiinin takana on ihmisiä. Pamppu siis todisti  väkevästi uskovaisilleen, että ay-pamppujen perusoikeudenet menevät kaikkien muidenkin työpaikkojen ja yritysten edelle, jopa perustuslain edelle.

Suomen lain mukaan ihmisillä  on sopimusoikeus- ja sopimisen vapaus ja he ovat lain edessä tasa-arvoisia. Ei vaan pysty käsittämään, miten ihminen voi uskoa olevansa parempi, kun hän uskoo johonkin ideologiaan, kuten ammattiyhdistysliikkeeseen, joka on samanlainen sisäänlämpiävä porukka kuin mikä tahansa uskonto. 

Psychologist Stanley Milgram found that 80% of people do not have the psychological and moral resources to defy an authority's order, no matter how legitimate the order is. Only 20% have critical capacity.

Ammattiyhdistysuskovaiset ovat yhtä typeriä pelottelijoita kuin muutkin uskovaiset. Tänne kuulemma pitäisi saada satoja tuhansia työntekijöitä, mutta työttömyydellä pelottelu on kuitenkin oikea pelko silloin, kun pitäisi antaa toiselle työntekijälle laissa taattu oikeus itse sopia asiansa työnantajan kanssa.

Poliitikoille kuulemma pitää maksaa sopeutusrahaa, koska Suomessa vapautuu niin harvoin vihreiden oksien suojatyöpaikkoja. Sitä vastoin liittoihin kuuluvat julistavat, että Suomessa on niin kamala työttömyys, että heille pitää maksaa veronmaksajien kustantamaa ansiosidonnaista, koska liittoihin kuuluvilla se ammattitaito on vähän niin tai ainakin noin, kun taasen Suomeen pitää samojen uskovien mukaan saada kieltä osaamatonta, ammattitaidostonta porukkaa, koska täällä on niin hirveä työvoimapula kaikilla aloilla.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Hirttotuomioita rikkureille

Ammattiliittolaiset lakkoilevat, koska he eivät hyväksy poliittisista lakoista tulevia mahdollisia seuraamuksia, kuten lakkosakkoja, jos hallitus saisi tehdä työtään. Mutta!
Kun ammattiyhdistykseen kuuluva ei haluakaan osallistua lakkoon, niin ammattiyhdistysväki uhkailee hirttotuomiolla sellaista "rikkuria".

En tiedä, mitä ehtoja työntekijä joutuu allekirjoittamaan liittyessään liittoon (koska en ole koskaan kuulunut mihinkään liittoon), mutta epäilen, että niissä sopimuksissa ketään ei voida sakon tai hirttotuomion uhalla pakottaa poliittiseen lakkoon, koska senhän sanoo jo järkikin; Koska ammattiliittoon kuuluvat eivät hyväksy hallituksenkaan esitystä poliittisiin lakkoihin kohdistuvista sanktioista.

Aika velikultia nuo ammattiliittolaiset, pelaavat venäläistä rulettia rikkureilla.
Sehän selvää, että 200 euron lakkosakko on yhtä suuri rangaistus kuin hirttotuomio.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Naisten ja potkupalloilijoiden erityisherkkyys

 Kaikki olemme nähneet, miten sadan miljoonan taalan potkupalloilija alkaa valittaa kivusta, jos häntä edes hipaisee sormella. Olen huomannut, että naisten kivun sieto on samaa tasoa kuin miljoonan dollarin potkupalloilijalla. En ole ikinä kuullut yhdenkään naisen nauttivan vaikka juuri nyt ulkona vallitsevasta säästä, eli pitävän siitä, kun neulan terävät jääkiteet iskeytyvät 75 kilometrin tuntivauhdilla kasvoihin. Päin vastoin, joka ikinen tuntemani naikkonen ei pysty muuhun kuin voivottelemaan, miten kaikkia  paikkoja koskee, kun tukka on sekaisin tai meikki valuu siksi, kun luonnostaan ihmiskeho pystyy erittämään myös hikeä, jota ei kuitenkaan saisi erittyä, kun kyseessä on koko kehoaan empatisoiva naaras.

Miehet pystyvät jallittamaan jutuillaan naisia sata-nolla. Vastaavasti miehet uskovat yhtä typerästi naisia, miten vain naiset voivat kokea kipua, joka olisi miehille mahdotonta kestää. Kaikki tuo johtuu yksinomaan uskonnosta. Naiset uskovat raamattua, miten vain heidän kipu on oikeaa kipua ja miehet vastaavasti uskovat, miten vain heidän kuuluu tuottaa toisille sitä, mistä he eivät itsekään tykkää.

Koska tiedän sata varmasti, että en tiedä omaa loppusijoituspaikkaani, niin juuri siksi pyrin nauttimaan sekä helvetillisestä kuumuudesa että saatanallisesti kylmyydestä. Joutuisin sitten minne tahansa, niin  tahtoisin oikeasti muistaa, mistä olen kotoisin!

Kun kävelen aamu kuuden aikaan töihin 20 pakkasasteen lumituiskussa, niin nautin suunnattomasti siitä ajatuksesta, että tätä samaa en voi odottaa helvetissä. Ja juuri siksi pystyn nauttimaan jäätävästä poltteesta kasvoillani, eikä mieleeni voisi edes tulla voivotella mitään kipuja. Samoin nautin siitä, kun 30 asteen helteillä väänsin kiviä kivlinnassa ja hiki valui noroina kaikkialta, koska olen kuullut mukavuuden haluisilta uskovaisilta, että taivaassa ei voi kokea sen koommin kylmää kuin kuumaakaan. Eni vei.

Olen aikojen kuluessa pannut merkille paljon asioita. Kaikkein saatanallisimpia ovat ne, missä tietyt ryhmät haluavat osakseen sääliä sillä, että he ovat addiktoituneet empatisoimaan pelkästään omia tuntemuksiaan ja julki jumalattomasti väittävät omaavansa sellaista tietoa omasta kehostaan, jota kukaan muu ei voi omata. Naiset eivät eroa millään tavoin jostain muslimista, kommunistista tai potkupalloijasta, jotka kaikki ovat eritysherkkiä omalle saatanalliselle keholleen.

On täysin saatanallista väittää, että nainen voisi naisten klinikalla tuntea suurempaa kipua kuin sika teurastamossa tai potkupalloija stadionilla. Joka ikinen päivä tuhannut miehet ja naiset kautta koko maailman tuntevat suunnatonta kipua, joka ei mitenkään liity raamatun väitteeseen, että absoluuttisella kivulla sinun pitää synnyttämän. En millään voisi korostaa yhtään mitään kipua ajatellessani vaikka ukrainalaisia taistelukentillään. Pidän kaikkia niitä saatanan lähettiläinä, jotka eivät pysty vertaamaan omaa pikkusievää olotilaansa lähimmäisensä tuskaan. Mielestäni naiset ovat suurelta osin kyvyttömiä empaattisiin tunteisiin. Sympatiaa heiltä näyttää riittävän, mutta vain loisijoita kohtaan.

PS. Lyhennän edellä kirjoitetun yhteen lauseeseen: Jos naiset pystyvät sietämään miehiä paremmin kipua, niin miksi helvetissä ne eivät pysty sietämään edes vesisadetta? Mihin naiset tarvitsevat edes aurinkovarjoja, jos he omasta mielestään ovat niin hyvin sinut kipujensa kanssa? Vai voiko olla niin, että nainen ei pysty erottamaan synnytyskipua siitä, kun meikki ei kelpaa peilikuvalle.

Potkupalloilijoita eikä naisia tai muitakaan erityisherkkiä ei saa päästää niihin pöytiin, missä päätetään yhteisistä asioista.

PPS. Juuri lukemani uutisen mukaan naiset haluavat kärsiä perhehelvetissäkin vain siksi, koska se on  helpompaa kuin synnytyskivut.

Naiset sivuun politiikasta kunnes

 miehet saavat aikaan maailman hallituksen! Ne olivat rehellisiä miehiä, jotka ovat luoneet puitteet kansallisvaltioille ja sen jälkeen johtaneet niitä sen verran hyvin, että muut ovat voineet alkaa kuvitella, miten helppoa se on jakaa rahaa kaiken maailman lusmuilijoille. Ehdotan, että tehdään tasajako; miehet pois uskonnoista ja naiset pois politiikasta. Fysikaalisissa tieteissä miehet ja naiset sen sijaan saivat olla kylki kyljessä, kun vain unohtaisivat itsensä.

Vain yhdistyneellä ihmiskunnalla olisi varaa naispoliitikoiden hullutuksille, mutta silloinkin vain muutamaksi vuodeksi.

Naiset olisivat paljon parempia itkemään uskonnoista suolaa haavoihinsa saavien miesten hyväksi, mutta politiikkaan ei voi kuulua mikään hempeily, joka huomataan vaikka Suomen koulu-uudistuksista, joita naikkoset alkoivat vaatia hetimmiten, kun kansakoulupohjalta oppinsa saaneet olivat laittaneet Suomen huippukuntoon.

Miksipä siis ei tehdä samoin, eli annetaan ensin miesten politikoida niin kauan, että he luovat maailman hallituksen, ja vasta sitten naisille annettaisiin oikeus tuhlata yhdistetyn maailman veronmaksajien rahoja kaiken maailman lusmuilijoiden ylläpitoon. On täysin selvää, että naisten on täysin mahdotonta tuntea empatiaa vaikka kaivostyöläisiä kohtaan, vaan naiset täysin surutta heittävät kaivostyöläisiltäkin kerätyt veroäyrit kankkulan kaivoon -- jonka jälkeen sellaiset naikkoset katsovat oikeudekseen erota politiikasta, koska hehän ovat omasta mielestään ansainneet elinikäiset etuoikeudet sillä, että ovat tuhonneet hyvinvointivaltion perustan, kaiken hiton uudistuksillaan, joiden seurauksia heidän ei ole ikinä tarvinnut etukäteen miettiä.

Ymmärrän hyvin, miten naiset ja kaiken helvetin lusmuilijat eivät voi ymmärtää, että joka ikinen kadulle/luontoon heitetty metallinpala on suora sylkäisy kaivosmiehen kasvoille. Itse kerään talteen jopa naittajan niitit ja autojen alle jääneet oluttölkitkin, koska tunnen erittäin suurta empatiaa kaikkia alkutuotannon työntekijöitä kohtaan. Sen sijaan inhoan sydänjuuriani myöten kaiken helvetin akkoja, jotka jopa eduskunnassa ovat edustamassa lähinnä tekoripsiään, huuliaan, tai kaula-aukkojaan. Ja noi saatanan ukon käppänät, jotka eivät pysty edes poliitikkoina mihinkään muuhun kuin lähettelemään lapsellisia pillun kuviaan.

Liittyen johonkin:

IS, 5.3. 2023: Kommentti: Viisikko lähtee lätkimään – Li Andersson viimeisenä.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Loppuun asti viety alkuperäiskansa

 Olen jostain lukenut, että päähän tullutta ajatusta ei saa keskeyttää, vaan sen pitää antaa vapaasti virrata niin kauan kuin se haluaa mennä kohti yleisyyttä, eli päätyä ajatusten valtamereen. Vain rohkea ihminen voi antaa mieleen ilmestyneelle ajatukselle vallan kertoa ihmiselleen sellaista, mitä hän ei osannut hetki sitten vielä odottaa. Mikä tahansa ajatus ei ole ihmisen itsensä esiin nostama, vaan jokainen ajatus voi johdattaa kenet tahansa täysin uuteen asentoon. Ajatus ei voi koskaan haavoittaa ajattelevaa ihmistä, kun vain ihminen antaa ajatuksen kulkea polkunsa loppuun asti.

Hamaan loppuunsa asti vapaasti kulkenut ajatus on aina sata prosenttista loogisuutta Ihminen saa idioottimaisen haavan ajatuksesta vain siten, jos hän yrittää tyrkätä sitä sopimaan omiin uskomuksiinsa.

 Kun mietin asiaa, niin muistelen, että en ole koskaan tahallani halunut keskeyttää ajatteluani, vaan monasti huomaan jatkaneeni päähäni tullutta ajatusta jopa läpi yön. Toisinaan olen ollut pakotettu nousemaan keskellä yötä kirjoittamaan ylös ajatukseni keskeiseksi luulemiani ideoita.

Nyt ei vielä ole keskiyö, joten yritän tässä ilmaista loppuun sen ajatukseni alkuperäiskansoista ja niiden ylenmääräisestä ihannoinnista, varsinkin, mitä tulee vasemmistoon, joka ensisijassa haluaa esiintyä muutosvoimana, mutta samaan aikaan haluaa pitää tiettyjä ihmisiä pelkästään museoesineinä.

Yksinkertaisesti sanottuna voisin kysyä, miten kauan jotakin ryhmää voidaan pitää alkuperäiskansana. Olivatko esimerkiksi suomalaiset alkuperäiskansaa ennen kuin Agricola loi suomen kielen kirjallisen muodon. Entä egyptiläiset? Missä vaiheessa he menettivät alkuperäiskansan statuksen? Vai olivatko he koskaan alkuperäiskansa?

Sama kysymys voidaan esittää mistä ryhmästä tahansa, joten haluaisin, että joka ikinen miettisi päänsä puhki sen ajatuksen, milloin suomalaiset menettivät alkuperäiskansan statuksensa, koska jos suomalaiset ovat joskus menneisyydessään olleet alkuperäinen kansa, niin silloin on täysin varmaa, että joka ikinen nykyään alkuperäiskansaksi pullotettu ihmisryhmä voi joskus päästä vapaaksi siitä ahtaasti elintilasstaan, johon kommunistit ja muut idiootit ovat heidät tuominneet.

Onko siis ihan viisasta olettaa, että jokin ihmisryhmä voisi olla ajasta ikuisuuteen alkuperäiskansa. Jos olisin viisaampi, voisin jopa uskotella, että minun pitäisi pyytää anteeksi sitä, että en mahda mitään sille, että joudun ajattelemaan asiat loppuun asti. En myöskään voi antaa armoa kellekään, joka ei käytä aivojaan siihen tarkoitukseen, mihin se on luotu.

Ajatuksen siemen on yksinkertaisesti siinä, miten monta sataa vuotta joku ryhmä voi nykyaikaisine aseineen ja asuntoineen olla alkuperäiskansa. Voiko ihmisen muotoinen otus ylipäätään kuulua homo sapiens lajiin, jos hän ei salli tietyille ryhmille edistymistä nykyaikaan? Kuuluuko korvissasi viidakon apinan kiljunta?

Lapin Alkuperäinen Aaltofunktio

 Luonnon syvimmistä syvyyksistä me tiedetään, että me menetetään alkuperäisyys, jos me yritetään tulkita sitä. Sitä kutsutaan aaltofunktion romahtamiseksi. Meidän on mahdotonta tietää, mikä on alkeishiukkasen alkuperäiskulttuuria ennen kuin sorkimme sitä. Sorkkimisen jälkeen hiukkanen menettää välittömästi alkuperäisyytensä ja siitä tulee erottamaton osa nykyaikaa.

Aivan samoin me emme koskaan voi tietää millainen on joku alkuperäiskansa, koska heti, kun sitä aletaan tutkia, se ei enää voi olla sitä, mitä se oli sitä ennen. Intian Valtameressä on saariryhmä, Andamaanit ja Nikobaarit. Pystyn hyvin ymmärtämään, että länsimaalaiset eivät ole vielä romahduttaneet niiden saaren asukkaiden funktiota, jota oikeasti voin tässä kutsua aidoksi alkuperäiseksi kulttuuriksi.

Tiede on erottamaton osa länsimaalaista kulttuuria. Jos länsimaalainen menisi aseineen tai raamattuineen Andamaaneille tutkimaan andamaanien  alkuperäistä kulttuuria, niin sitä kulttuuria ei sen jälkeen enää olisi, koska andamaanit saisivat välittömästi haltuunsa valtavasti länsimaalaista tietoa ja teknologiaa ja osaisivat käyttää sitä myös. 

Suomen ja Pohjolan Lapissa ei enää ole mitään alkuperäistä kulttuuria, vaan niiden aaltofunktio romahti viimeistään vuonna 1964, jolloin Saamen maalla tapahtui viimeinen jutajainen (hae esim, Yle Arkisto, Niilo Ihamäen raportti) Vuoden 1964 jälkeen saamelaiset olivat tosi onnellisia päästessään asumaan länsimaalaisiin taloihin, missä lämmitys hoitui ilman, että piti kahlata vaivaiskoivikkoon oksia taithelemaan.

Sitten sattui niin, että punaisen Tampereen yksi opinahjoista ylennettiin yliopistoksi. Siellä alkoi sikiämään ajatus siitä, että suomalaiset riistivät lappilaisilta kulttuurin, jonka menneisyys oli vallan loistavaa, jos sitä olisi verrattu vaikka samojedien vastaavan kulttuuriin. Niinpä kommunistit alkoivat agitoimaan lappilaisille vihaa ja ylemmyyden tuntoa suomalaisia vastaan. Eikä aikaakaan, kun suomalaiset pakotettiin kustantamaan lappisille erittäin oudon kielen oppia.

Vähitellen, eli muutamassa kymmenessä vuodessa, lappilaiset alkoivat uskomaan, että heille oli parempi unohtaa suomen kieli ja alkaa puhumaan vain saamea, jotta he voisivat uskoa olevansa alkuperäiskansa, jolle kommunistit mielellään antoivat museollisen arvostuksen. Vahinko vaan, että saamelaisiksi julistautuneet lappilaiset olivat jo tottuneet elämään kuin suomalaiset, joten lappilaisten alkuperäisyyteen eivät enää uskoneet muut kuin idiootit, jotka eivät pysty ymmärtämään, miten ihmisen mieli lopultakin halajaa enemmän tietoa kuin valhetta, toivoa paremmasta kuin pitäytymistä menneisyyteen.

Kivikautinen tapa tappaa metso

 Kun saamelainen ampuu SAKO-kiväärillään metson, niin lappilaisten uskomusten mukaan se on perinteinen tapa pyydystää saalista. Kun suomalainen ampuu samanmerkkisellä kiväärillään linnun Lapissa, niin se taasen on täysin tuomittavaa.

On perin ihmeellistä miten hyvin saamelaiset ovat omineet itselleen aseteknologian kehittämisen, koska laki sallii saamelaisille omien pyyntitapojen kehittämisen jopa siitä eteen päin, miten pitkälle ovat  eiliseen mennessä päässeet omien aseidensa kehittämisessä. Sitä en vaan ymmärrä, että missä vaiheessa saamelaiset saavuttivat nykyajan aseteknologian, koska mitä ilmeisimmin saamelaiset eivät vieläkään ole tuoneet markkinoille omia kiväärejään, lumikelkkojaan, mönkijöitään, dronejaan, peräkärryjään, autojaan tai perämoottoreitaan, vaan he käyvät ostamassa niitä suomalaisten kaupoista.

Jos lappilaiset sattuvat näkemään jonkun suomalaisen pukeutuneen lapinpukuun ja hoilaavan siinä, niin heti kohta tuntureille kiirii sekä kommunisten että lappilaisten itkuvirret, miten joku onkin ollut niin hullu, että on mennyt omimaan saamelaisten kulttuuria. Nykyaikainen teknologia ei kuulemma ole kenenkään kulttuuria, joten lappilaiset saavat vast'edeskin tuhota uusimmilla etelän ihmisten aseillaan luontoa, ja kaiken maailman oppineiden on vain kehuttava, miten lappilaiset  ovat omilla maillaan kuin romanit kaupittelemassa helyjään, koska helyjen veistäminen on parasta, mitä lappilainen osaa.