Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurittomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurittomuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. elokuuta 2020

Nuoret ovat edelleen villi-ihmisiä

Minä en  ole yllättynyt nuorten kurittomuudesta. En siksikään, koska minulle on siunaantunut lapsuuden kurin myötä ymmärrystä, jota käyttämällä pystyn helposti ajattelemaan, ettei ihmisessä ole viimeisen 20000 vuoden aikana tapahtunut mitään niin suurta geneettistä hyppyä kohden enkelimäisyyttä, että nykyään nuoret pystyisivät järjelliseen elämään ilman oppia ja kuria.

 IS, 29.8. 2020: Yksi ryhmä erottuu karulla tavalla törkeissä liikenne­turvallisuuden vaarantamisissa – ylikomisariokin hämmästyi.

Olemme lähes vapaassa pudotuksessa takaisin puuhun. Päättäjämme ovat niin hyvin koulutettuja, että he ilmeisesti ihan vilpittömästi uskovat ihmislapsen pystyvän järjelliseen elämään ilman mitään kuria. Päättäjät ovat viime vuosina tehneet tasaisesti sellaisia muutoksia lakeihin, jotka edellyttäisivät ihmislajilta yli-ihmisyyttä. Liikennelakiinkin saatiin aikaan muutos,  joka näkyy kaduilla yhtenä sekamelskana. Poliisitkaan eivät enää välitä väärinpysäköinneistä, koska niitä tapahtuu kaikkialla.

Päättäjät eivät saa kuriin edes vapun viettäjiä tai kaiken maailman kellujia ja hetkujia, vaan heidänkin paskat pitää siivota rehellisten työtätekevien ihmisten rahoilla.

Hyväuskoisuuden raja tulee vastaan viimeistään silloin, kun vihervasemmisto kaikessa ajattelemattomassa hyväuskoisuudessaan antaa äänioikeuden murrosikäisillekin.

Sen jälkeen päättäjiksi tulee yhä suuremmasta ymmärtämättömyydestä kärsiviä, jotka luulevat olevansa suuriakin enkeleitä jakaessaan toisten taskuista raha-avustuksia vapaan kasvatuksen saaneille, jotka ovat avun tarpeessa  vain siksi, ettei heiltä  ole vaadittu järkeä eikä kuria.

Lainaus: "Äänioikeus saavutetaan kahdenkymmenen vuoden iässä, oikeus ilman vanhempien suostumusta tapahtuvaan avioliiton solmimiseen saadaan vasta kahdenkymmenenviiden vuoden iässä, ja lasten on kolmekymmentä täytettyään lähdettävä kotoa."

b, 22.8. 2020: Lukiolaisilla on sian aivot.

PS. Olen sitä mieltä, että yhden äänen äänioikeus tulisi antaa kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille, mutta ansioituneille pitää ehdoitta antaa enemmän äänioikeutta, koska muutoin typeryys voittaa.  Hyväuskoiset poliitikot ovat vastuussa kymmenien nuorten kuolemista pelkästään tänä vuonna.

Nämä nykyiset esimerkit lakiin tehdyistä muutoksista eivät olisi olleet mahdollisia kehittyneemmässä äänestyskulttuurissa. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei ole mitään Jumalan sanaa, johon ei saisi tehdä muutoksia.

maanantai 20. elokuuta 2018

Kuivuusongelman ratkaisu on ihmeellinen

"Kuivuusongelma on niin laaja, ettei EU:lla ole rahaa ongelman hoitamiseen":
YLE, 20.8. 2018: Euroopan unionilta ei ole tulossa kriisitukea maataloudelle.
Wikipedia: Joseph Tainter: "Yhteiskuntien kompleksisuus kasvaa poliitikoiden pyrkiessä ratkaisemaan ongelmia. Esimerkiksi Roomassa maatalouden tuottavuuden hitaasti heiketessä ja väestön kasvaessa henkeä kohden käytössä olleen energian määrä laski."
EU:n ryöstökapitalistit ratkaisivat kuivuuden ruuan tuotantoon aiheuttaman ongelman juuri niin kuin ajan henkeen kuuluukin. Ajan henki on se, että ihmisistä tulee päivä päivältä entistä typerämpiä.
Mikä olisikaan parempi todiste typeryysongelmasta kuin sanoa hallinnon korkeimmalta taholta, että me emme voi hoitaa ruuan alkutuotantoon tullutta ongelmaa, koska se on liian laaja -- mutta samaan aikaan EU:lla riittää satoja miljardeja euroja tuottaa miljoonittain lisää nälkäisiä suita Eurooppaan.

EU-poliitikot puhuvat tuottavansa Eurooppaan satoja miljoonia ihmisiä niiltä alueilta, missä ihmiset eivät ole kasvaneet sivistyksessä hoitamaan omia ongelmiaan, ja jos nuo pökkelöt todella onnistuvat tuossa järjettömässä suunnitelmassaan, niin ihmiskunta todellakin vajoaa sellaiseen pimeyteen, jota ei ole koskaan ennemmin ihmiskunnassa ollut.

Poliitikoille holtiton ja tuloeroja lisäävä väestönkasvu ja halpatyövoiman tahallinen lisääminen ei ole ongelma, vaikka poliitikot toisaalla puhuvat köyhyyden periytyvyydestä.
Nämä tässä esitetyt keskenään täysin ristiriitaiset poliittiset aikomukset eivät suinkaan ole poikkeus, vaan ristiriitaisuus on tyhmille myötäsyntyistä, eikä tyhmien tarvitse edes ponnistella tuottaakseen maailmaan ristririitoja.
Kun päivittäin saa lukea vastaavista poliittisista päätöksistä, joita jopa äänestäjät vaativat, niin voidaan todeta, että älykkyyden ilmasto on nopeasti täyttymässä typeryyden höyryillä, joka estää yhä tehokkaammin järjen valoa loistamasta kaikille. Typerryttävä typeryys valuu huipulta alas, eikä toisin päin.

B, 19.8. 2018: Ovatko poliitikot jo nyt idiootteja?
Kauppalehti, 29.1. 2017: Islantilaistutkijat: Aikaa myöten ihmisistä tulee idiootteja.
- "Nykymaailmassa ei tarvita enää älyä, joten älykkäät karsiutuvat luonnonvalinnassa."

Totta tosiaan, älykkäillä ei ole tulevaisuutta silloin, kun kuivuusongelmaan ei ole rahaa, mutta halpatyövoiman lisäämiseen on rajattomasti.

Miten poliitikot voisivat olla järkevämpiä:
Youtube: This is how we destroy everything.
YLE, 14.5. 2013: Tutkimus: Ihmiset tyhmentyneet sitten 1800-luvun.
bbs.io-tech: Tyhmät ihmiset.

Kuivuudesta aiheuituvat ongelmat tulevat olemaan sitä suurempia mitä enemmän on ihmisiä. Kaikki ongelmat kasvavat nopeammin kuin ilmasto lämpenee. Missään maassa ei olisi ongelmia, jos vain kansojen väkiluku pysyisi stabiilina ja kun nuoret kasvatettaisiin kurilla, sillä ihmisyys ei ole geneettinen ominaisuus. Mutta, vaaditaan suurenmoista ja laajalle levinnyttä älyä tuottamaan ja kasvattamaan vain sellaisia ihmisiä, jotka eivät tarvitse tuloeroja; sosiaalihuoltoa ja rikkaita poliitikkoja.

Tässä on loistava esimerkki, miten kasvatus toimii, mutta tämä kasvatusesimerkki sai monet suvaitsevaiset kasvattamaan nenäherneitä, sillä rajattomuuteen, vapaaseen kasvatukseen ja muuhun hömppään uskovat ovat niitä, jotka johtavat ihmiskuntaa kaikkinaiseen typeryyteen.
IL, 19.8. 2018: Rehtorin suorasanainen uhkaus somessa tehosi - Nuoret siivosivat sotkemansa koulun pihan määräaikaan mennessä.

En oikein pysty näkemään, että yksikään järkevä ihminen voisi vastustaa kuria.
PS. Tämän aamun YLE:n AamuTV:ssä Varissuon lähiöpoliisi puhui  pienestä uhkailusta nuoria kohtaan. Ettei vaan kyseinen poliisi olisi vielä toisella jalalla Impivaarassa?

torstai 4. tammikuuta 2018

Suvaitsevaisuus kovettaa lapsien mielen

Suvaitsevaisuus tekee lapsen mielelle saman, mitä kuivuus tekee pellolle; Vapaasti ja suvaitsevaisesti kasvatettu lapsi on oppinut maalailemaan mielensä kiiltävän kovalle pinnalle sateenkaaren väreillä utopioita, miten hän voi elää elämänsä rehellisten ihmisten verenpunaisella selkänahalla. Kuten hyvä siemen ei voi upota kuivaan peltoon ja itää siellä, niin samoin perinteinen koulutieto ei voi upota suvaitsevaisuuden kiillottamiin mieliin.
Tämä kirjoitus on jatkoa eiliselle suvaitsevaisuuden kritiikilleni, jota on jatkunut jo hyvän tovin:

Aamulehti, 3.1. 2018: Suomalaisten älykkyysosamäärä kääntynyt huolestuttavaan suuntaan – Tutkija: ratkaiseva muutos tapahtui 1980-luvulla:
Forskning & Framsteg -lehdessä Flynn pohtii koulutuksen merkitystä käänteelle. Flynn uskoo, että koulujen laatu parani 1980-luvulle asti, mutta ei enää sen jälkeen.
Voi olla fakta, että koulut paranivat fyysisiltä rakenteiltaan aina 1980-luvulle asti, mutta 1980-luvulla koululuokkien psyykkinen laatu alkoi huonontua johtuen yksinomaan siitä, että silloin lapsille alettiin opettaa, että heidän kurissa ja nuhteessa pitäminen on rikos. Lainaus aamuiselta sessioltani:
Facebook: Viimeisimmän tutkimuksen mukaan suomalaislasten älykkyys on laskusuunnassa -- ja on ollut sitä jo 1980-luvulta lähtien.
Hassua, että se 1980-luku on aika, jolloin alkoi valtava meuhkaaminen, ettei lapsiin saa koskea sormellakaan, vaikka ne tekisivät mitä. Tuhansia isiä ja äitejä rangaistiin luunapeista ja tukistamisesta, ja silloin nähtiin ensi kertaa, kun alle oikeustoimi-ikäiset lapset haastoivat vanhempiaan oikeuteen kurin pitämisestä.
Sihen aikaan vanhemmista tehtiin lapsiensa palvelijoita, eikä lapsia saanut edes pakottaa siivoamaan kotonaan, koska 60-lukulaisten hippi-suvakkien oppi oli, että kaikenlainen pakottaminen pilaa lapsen ja aiheuttaa hänelle elinikäisiä oppimisvaikeuksia.

On voitava rehellisesti tunnustaa, että koululaisen oppimisympäristöllä; luokkahuoneiden äänimaisemalla on erittäin merkittävä vaikutus siihen, miten paljon lapsi voi sisäistää opettajan opetusta: Jos luokassa on melua ja hälinää, niin vaikka lapsi olisi kuinka hyvä oppija tahansa, niin väkisinkin hänen aistinsa vastaanottavat kaikkea muuta kuin sivistystä, jota ilman ihmiskunta ei voi menestyä eikä kehittyä.

Itse en voi noin vain jättää huomiotta kurin höltymistä ja jopa suoranaista kehotusta lapsille, että "toteuttakaa itseänne vaan vapaasti, niin voitte siitä huolimatta saada meiltä suvakkiopettajilta hyviä arvosanoja". Kun sitten suvakit alkoivat tuottamaan kehitysmaalaisia luokkahuoneisiin, niin luokkien rauhasta tuli samanlainen kuin jostain rauhanuskonnon hallitsemasta Länsirannan kadusta.

Helsingin Sanomat, 24.4. 2018: Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”:
"Heller Sahlgren on haastatellut suomalaisia opettajia, opetuksen tutkijoita ja koulupäättäjiä. Hänen näkemyksensä Suomen salaisuuksista on perinteinen: työrauha, toisto, keskittyminen asiasisältöihin ja ennen kaikkea hyvät opettajat, joilla on auktoriteettia jäljellä."
Tässä seuraavassa artikkelin lainauksessa se paljastuu, että se on kurin poistaminen kouluista, joka on saanut lapsien keskittymisen oppimiseen herpaantumaan, eikä suinkaan luokkahuoneiden homeettomuus:
–Olemme nähneet, että koulutyö on nykyään vähemmän vaativaa monissa maissa. Oppilaat käyttävät vähemmän aikaa läksyihin ja lukemiseen, Flynn sanoo lehdessä.
Kun lapsia olisi pidetty kurissa, niin silloin heille ei olisi sallittu koulutyön aikana pelikonsoleita eikä kännyköitä. Nykyisinkin lapset pitäisivät sitä luonnollisena asiana, ettei tunnilla saa räpeltää kännykkää, jos vain koulujen kuri olisi saanut jatkua keskeytyksettä.
Tuo yllä oleva juttu luokkahuoneiden laadusta ei millään tavalla liity lasten oppimisvaikeuksiin. Ainoa selittävä syy on todellakin kurittomuus, jonka perimmäinen syyllinen on kaikkea vääryyttä ja monikulttuurisuutta syleilevä sentimentaalinen suvaitsevaisuus.

On todella kummallista, että Suomessa on alettu uskoa, ettei suomalainen koululaitos ole lapsille kelvollinen oppimisympäristö, jos siitä puuttuu kehitysmaalaisuus. Vai onko se tarkoitus, että suomalainen koulu on vientituote vain, jos se ensin muutetaan epäsuomalaiseksi, monikulttuuriseksi sekamelskaksi, missä puolet oppilaista tarvitsee erityisopetusta ja kaikkia oppilaita vaaditaan kerran päivässä polvistumaan rukousmatoille hokemaan suomalaisuuden vastaisia rukouksia, jotta kehitysmaalaiset eivät loukkaantuisi?

YLE, 3.1. 2018: Moraaliministeri: Kurin tarkoituksena on luoda oppimispainetta koululaisille.

Suomessa on jo kolmisen kymmentä vuotta politiikan ylintä johtoa myöten toitotettu monikulttuurisuuden ihanuutta ja suomalaisuuden huonoutta. Suvakkien suomalaisuuden vastainen oppi ei muka ole mennyt perille kouluihin, luokkahuoneiden tyhjiin arestinurkkiin saakka?

Nyt saadaan niittää suvaitsevaisten kylvämää satoa. Vanhemmat eivät enää saa kyntää kurilla lapsia sivistävää koulua varten; Suomalaisuutta ei enää kylvetä lapsiin, vaan nyt kouluissa lapsien kiiltäviin mieliin maalataan ihanan  kivikautisia kulttuureja ja uskomuksia, jotta suvaitsevaisilla olisi suvaittavaa.
Onhan se aikamielipuolista, että nyt suvaitsevaisten pitää suvaita suomalaisia lapsiakin, kun nämä uudet kiiltävämieliset lapsoset kirmailevat uussuomalaisten kanssa milloin minkäkin tunteen perässä. Vapaasti kasvanut lapsi osaa loukkaantua pienimmästäkin totuudesta ja pompata kadulle osoittamaan rauhanuskomuksilla kiilloitettua puhtoista mieltään.

Ilman kuria kasvaneet lapset maalailevat hyvin helposti sileäpintaiseen mieleensä utopioita ja kiiltokuvia, jota heidän ei tarvisisi rasittaa itseään niillä oppiaineilla, joista riippuu ihmiskunnan sivistyksen tulevaisuus. Ilman sivistystä jäänyt lapsi on pelkkä eläinlapsi, joka vaatii myöhemmässä iässä pakottavia aktivointitoimia, jotta se saataisiin ulos huoneestaan:
HS, 4.1. 2018: Työttömien aktiivimalli synnytti riidan hallituksen sisälle: Sinisten vastuuministerit vaikenevat, keskusta syyttää kokoomusta – Kai Mykkänen on ainoa ministeri, joka uskaltaa puolustaa päätöstä.

Pelto pitää ensin rikkoa pinnaltaan, jotta siemen voisi upota hyvään maaperään ja itää siellä:
Ihminen ei voi sisäistää perinteisiä oppeja (historiaa, yhteiskuntaoppia, laskentoa, äidinkieltä, kemiaa, luonnontieteitä jms), jos hänellä ei  ole arka mieli. Vapaa kasvatus tekee lapsien mielistä erittäin kovia, jonka pinnalle voidaan maalata vain pinnallisuutta. Mutta!
Kunnon perhekasvatus ei kiillota lapsen mieliä, vaan luo siitä otollisen pellon sivistäville aineille.

Aikamoista itsepetosta tuo suvaitsevaisuus; kun lapsi saa vapaan kasvatuksen, niin silloin poliitikoiden on pakko taloudellisten faktojen takia alkaa kurittaa vapaasti kasvaneita kakaroita.
B, 3.1. 2018: Suvaitsevaisuus aiheuttaa tyhmyyttä.
IL, 7.1. 2017: Saudi-Arabiassa pidätettiin jälleen useita prinssejä: "Pidätetyt saudiprinssit protestoivat muun muassa vesilaskun lankeamista heidän omalle kontolleen".

Poliitikot ovat niin kiillotettuja ja suvaitsevaisia, kansan parasta ajattelevia kansakunnan palvelijoita, että heitä ei saa edes aktivoida:
IL, 22.11. 2017: IL selvitti: Tanja Karpelan ja Suvi Lindénin eläkkeiden arvo 1,1 miljoonaa euroa - ex-ministereille maksetaan kotona olemisesta yhtä paljon kuin siivoojalle 44 vuodessa.

PS. Kehitysmaissa harrastetaan kuria, jotta kehitysmaalaiset voisivat upottaa lapsien herkkään mieleen uskomuksiaan. Ei ole epäilystäkään siitä, että jos kehitysmaalaiset opettaisivat lapsilleen uskontojensa sijasta klassista sivistystä, niin kehitysmaalaiset ajaisivat hyvin nopeasti kurittoman Suomen ohi klassisessa koulusivistyksessä, mutta koska suvaitsevaiset eivät salli rauhanuskonnon poistamista Suomesta, niin siksi kehitysmaiden primaarinen tehtävä on tuottaa Suomeen lisää rauhanuskovaisia, jotta suvaitsevaisilla riittäisi suvaittavaa.

B, 6.12. 2016: Suomi matkalla Keskiaikaan.
B, 29.9. 2008: Riman alittajat.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Suvaitsevaisuus aiheuttaa tyhmyyttä

Suomalaiset olivat kuria arvostavassa Impivaarassa älykkäämpiä kuin typeriä uskomuksia ja tyhmyyksiä suvaitsevassa Suvakkivaarassa.

IL, 2.1. 2018: Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Kaleva, 1.1. 2018: Suomalaisten älyk­kyy­so­sa­mää­rä on kääntynyt selvään laskuun, kertoo tuore tutkimus – "Saunominen on nyt vähemmän vaativaa".
HS, 24.1. 2018: Yksi kuva näyttää suomalaisten nuorten miesten osaamisen laskun, ja se on pysäyttävä – syitä ei tunneta.
Tämä Päivä, 25.1. 2018: EMME MUKA TIEDÄ MIKSI NUORET MIEHET EIVÄT PÄRJÄÄ KOULUSSA.
IS, 26.1. 2018: Kuva kertoo tylyä kieltä: Suomalaiset nuoret miehet ovat tyhmentyneet jo kymmenen vuotta

Uskonnolliset ja suvaitsevaiset ihmiset eivät halua kuunnella järkipuheita, vapaata assosiaatiota.
Ei se voi olla niin vaikeeta tajuta, että ihmiset tyhmentyvät, jos heiltä ei vaadita mitään. Suvaitsevaisuus on sitä, että ihmisiä ymmärretään, vaikka he olisivat millaisia lusmuilijoita tahansa. Ja vastaavasti; Yksikään suvaitsevainen ei suvaitse älykkäitä, koska älykkäistä puuttuu se tekijä, joka vaatii suvaitsevaisuususkovaisilta suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuuden peruskohde on aina joku typerys, joka haluaa saada kaiken mahdollisimman helpolla, mieluummin jonkun muun rahoilla.
Älykäskin saisi osakseen fanaattisiin korkeuksiin ulottuvaa suvaitsevaisuutta, jos vain hän pystyisi uskomaan johonkin typerään uskomukseen, tai pukeutumaan säkkiin.

Suvaitsevaisuus vaatii ihmisiltä tyhmyyttä.
Kurin poistaminen kouluista korreloi kummallisesti ihmisten tyhmentymisen kanssa. Kuriton ihminen osoittaa jo kurittomuudellaan olevansa tyhmä. Kun kurittomuudesta on tehty suvaitsevaisten toimesta hyve, niin suvaitsevaisille riittää yhä enemmän suvaittavaa.
Suvakit eivät halua kuria, koska he jo tiedostamattomasti tajuavat, että he eivät voisi katsella ihmisiä nenänvarttaan pitkin palliltaan, jos ihmiset eivät tekisi typeriä tekoja, eivätkä uskoisi typeriin uskontoihin!

Suvakki on tyhmän paras ystävä.
Suvakit halveksivat suomalaisuutta juuri siksi, ettei siinä ole mitään suvaittavaa, eli typerää. Vastaavasti suvakit kilpailevat siitä, kuka heistä suvaitsee eniten islamia, koska siinä ei muuta olekaan kuin suvaittavaa.
.
Rehellinen ja älykäs ihminen ei voi olla suvaitsevaisuuden aito kohde, koska älykäs ihminen ei tee mitään sellaista, mitä pitäisi suvaita suvaitsevaisuususkonnon oppien mukaan: Suvaitsevaisuuden kritiikki olisi ainoa asia, jota suvaitsevaiset voisivat älykkäissä suvaita, mutta koska kritiikki ei ole uskonnollista eikä tyhmää, niin siksi suvaitsevaiset eivät voi suvaita kritiikkiä;  älykkäitä.
B, 3.12. 2013: Pisa-suomi kehittyy kehitysmaaksi.
B, 12.7. 2014: Baalbekin kadotettu viisaus.
B, 28.1. 2017: Tyhmyys vaatii helppoa arkea.


Miljoona x (kiukaalle jätetty palavaa materiaalia) = 1000000 tulipaloa.
VÄÄRÄ IDEA: Miksi kiukaan yläpuolelle, noin parinkymmenen sentin korkeudelle kiuaskivistä, ei voisi laittaa vaikka kanaverkkoa? Joku laatua arvostava yritys voisi tehdä kiuasverkkoja vähän paremmasta aineesta, ja myyntipakkauksessa olisi mukana tarvittavat kiinnikkeet. Palotarkastajat voisivat sitten käydä tarkastamassa kiukaita samalla, kun he tarkastavat palohälyttimet.
Mitä turvallisemmaksi ympäristö tehdään sitä tyhmempiä ihmiset saavat olla; jokainen uusi turvallisuutta lisäävä asia vaatii ihmisiä olemaan entistä typerämpiä. Mitä vähemmän vaaroja maailmassa sitä tyhmempiä ihmiset saavat olla. Sama pätee myös suvaitsevaisuuteen. Älä huomauttele, jos haluat ihmisten olevan huomaavaisia. Mitä enemmän jossakin maassa soitetaan äänitorvia sitä enemmän torvia.

Yleinen äänioikeus, Liikennevalot ja suvaitsevaisuus ovat ihmiskunnan tyhmistymisen kolme suurinta syyllistä: YLE, 2.1. 2018: Pariisissa peitettiin liikennevaloja hupuilla – tavoitteena vähentää onnettomuuksia! "– Kokeilu pakottaa ajamaan vastuullisemmin. Auton ratissa on pysyttävä aiempaakin valppaampana, kun valoihin ei voi sokeasti luottaa, pariisilaismies toteaa."
Poliiseja saa vähentää vasta sen jälkeen, kun ensin on vähennetty suvaitsevaisuutta, jolloin yhä harvempi suvaitsee kurittomia ja uskomuksia. Mitä vähemmän tyhmiä uskomuksia ja kurittomia kakaroita sitä älykkäämpiä ihmiset ovat ja sitä turvallisempi maa, joten poliiseja ei tarvita.

Maaseudun tulevaisuus, 4.9. 2017: Onnettomuustutkintakeskus suosittaa kiukaiden turvallisuuden kohentamista – Vuosaaren tappava palo lähti kiukaasta:
"Saunan käyttö on nykyisin yhä useammalle suomalaiselle vierasta", sanoo Onnettomuustutkintakeskus.

Ärsyttääkö älytelevision teräväpiirtokanavan tekstitykset?
OIKEA IDEA: Mikä estää sen, että kaukosäätimiin ei saada tekstityksen estonappia, koska onhan niissä jo äänen mykistyspainike, mute button?

B, 19.10. 2017: Suvaitseva ihminen maailman ongelmana.
B, 21.8. 2017: Viisaus suvakeille-Koiran hankkija saa koiran huolet omakseen.
B, 10.8. 2017: Suvaitsevaisuus on uskonnoista puhtain ja paras.
B, 24.3. 2017: Suvakkien Ratkaisematon Ongelma.
B, 14.3. 2017: Suvakkien Keskiaikaista Menoa.
B, 14.3. 2017: Suvakkien Sentimentaalista kommunismia.
B, 16.11. 2016: Onko suvaitsevaisuus uusimperialismia.
B, 17.11. 2016: Suvaitsevaisuus on imperialismia koska.
B, 9.2. 2015: Ihmiskunnan tyhmyyskasvu demokratian syy.
B, 12.12. 2016: Suomen kieli on kevyt taakka.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

MOT-Meppien piilobonukset

YLE, 5.6. 2017: Meppien piilobonukset

Uskomatonta paskaa, mitä poliitikot taas syöttivät.

Poliitikot ovat pikku hiljaa alkameet puhua, että käteisestä pitää päästä eroon. Nyt he voivat alkaa tykkäämään siitä entistäkin enempi, kun he huomaavat, miten helppoa tietokoneella olisi seurata meppien rahan:
Ei muuta kuin mepille EU-parlamentin yhden vuoden voimassa oleva kortti käteen ja sinne sirulle se könttäsumma, joka on tarkoitettu kulukorvauksiin, --- eikä mitään muuta kuittia hyväksytä, koska kaikkialla poliitikot käyttävät muutenkin valtion luottokortteja.

Voi tietysti olla, että poliitikot eivät tajua vieläkään, mitä kaikkea kivaa nykyajan tekniikalla voidaan tehdä. Rahankäytön seuraaminen on peruskauraa.

US, 14.6. 2017: Stubbin nimitys herätti kysymyksen – ”Mihin tarvitsemme poliittisesti valittuja johtajia 25 000 €/kk -palkalla?”

lauantai 29. lokakuuta 2016

Suvakit toimivat islamilaisittain

VU, 29.10. 2016: Tuomas Enbuske: Vain länsimaista miestä uskalletaan kritisoida

Suomessa toimitaan periaatteellisella tasolla aivan vastaavasti kuin islamissa. Myös Suomessa uhria rangaistaan, joka on islamissa täysin yleistä: Kaikissa islamistisissa maissa raiskaajan uhria rangaistaan -- jopa kivittämällä kuoliaaksi.

Viimeksi hetki sitten YLE:n uutisissa kerrottiin, miten Nigeriassa islamistien vangitsemat tytöt oli laitettu määräämättömäksi ajaksi vankilaan heidän vapauduttuaan vangitsijoiltaan. Siis, myös Nigerian valtio toimii tismalleen niin kuin koraani opettaa, joka on aivan samaa, miten Suomessakin vaikkapa koulukiusaajan uhria rangaistaan ja kiusaajalle annetaan palkinto siitä, että hän on saanut toteuttaa itseään.
Uskonto on ylevöitettyä eläimellisyyttä. Vain haaravälistään palavat miehet voivat keksiä uskontoja, joilla he pakottavat kaikki lauamansa jäsenikseen. Uskonnoissa ei ole mitään inhimillistä, vaan uskonnon kaikki käskyt on tarkoitettu alapäälle. IL.blogi, 31.10. 2016:
Nainen aina on syyllinen

Viisaus on sitä, ettei ihminen toimi geneettisesti, vaan hän itseään henkisesti kehittämällä heikentää geneettisiä ohjelmiaan ja toimii taivaallisella tavalla. Kun vaikkapa poliitikot lähettelevät pillukorttejaan, tai kourivat toisiaan perseistä, niin he tekevät sitä siksi, että he eivät ole henkisesti kehittyneitä ja ovat yhtä alhaisella tasolla kuin mikä tahansa islamistinen kivittäjäkin.

Islam on ihmisen alapään oppia, jonka jokainen ihminen on perinyt ameeboilta, kun taasen viisaus on Jumalan perillisyyttä.

Kaikki uskonnot pitäisi korvata eugeniikalla. Eugeniikka on evoluution älyllinen jatke ja ylevöitettyä uskonnollisuutta. Ihminen tulee lajina tuhoutumaan, jos kaikkien annetaan vapaasti lisääntyä, kun samaan aikaan fyysisesti terveet katsovat, että he ovat syntyneet maailmaan ainoastaan oman napansa pyörittäjiksi. Perustuslaillinen eugeniikka tekisi sen, että terveiden kansalaisvelvollisuus olisi lisääntyä ja heikoilta lisääntyminen estettäisiin, joka on periaatteessa samaa, mihin uskonnotkin ovat pyrkineet, mutta epä-älyllisesti, vain vastonvaraisesti, joka on johtanut uskovaiset nussimaan lähinnä serkkujaan.
VU, 30.10. 2016: "Me syömme sianlihaa, juomme alkoholia ja näytämme kasvomme"

tiistai 12. tammikuuta 2016

Poliisi-Valtion immuunipuolustus on sairas

Edelliset valtion vertaamiseni ihmisen biologisiin prosesseihin eivät oikein ole uponneet kansalliseen tajuntaan, joten jatkan tietysti samalla linjalla. Muslimit ovat Suomi-organismiin tunkeutuneita haitallisia aineita, jotka ovat saaneet Suomi-organismin pahaan tulehdustilaan.
Blogi, 11.1. 2016: Valtion haavan biologinen paraneminen

Terve valtio on kosmoksen faunaan kuuluva kasvilaji
Mitä pidemmälle valtio kehittyy sitä enemmän sen
toiminnot ovat suoraan verrattavissa biologiseen kehoon;
Totuus, joka johtuu suoraan kosmoksen perusrakenteesta.
Tämän planeetan valtiot eivät voi saada ulkoavaruudesta vierailijoita niin kauan, kun valtioita johtavat ahneet ja naristiset yksilöt, jotka vähät välittävät kestävästä kehityksestä. Valtio on sairas ja epämuodostunut, jos päätöksen tekijät, asiantuntijat ja viranomaiset katsovat,että heidän pitää kuulua rikkaisiin tai tukea rikkaita, jolloin tuollainen mielipuolinen uskomuksellinen toiminta saa aikaan sen, että edellä mainitut pitävät valtiota pelkästään yksityisenä rahantekokoneenaan:
Blogi, 6.1. 2013: Taloushuuhaata yliopistoissa
Blogi, 21.12. 2012: Poliitikoiden sopeutuminen siviiliin
Geocities.ws/sinenmaa: Ajankohtainen syksy 2004
Geocities.ws/sinenmaa: Kesä 2003: Rikkaat eivät ole kuluttajia
Geocities.ws/sinenmaa: Valtion köyhyydenpoisto-ohjelma
US-blogi, 30.11. 2011: Maksimipalkka rikkaille ja poliitikoilta palkka pois
( lisäys, US, 12.8. 2015: Nyt lyötiin pöytään kylmäävät Suomi-luvut: ”Puolikas kansasta omistaa 94 % kaikesta” )

Poliisin pitäisi hoitaa valtiossa samankaltaista virkaa mitä valkosolut hoitavat ihmisessä: Valkosolut (jyvässolut ja monosyytit) partioivat kehon valtateillä ja maanteille aina kapeimpia polkuja myöten; verisuonistossa ja imusuonissa.
Valtioon vertautuvasti valkosolut ovat kuin edesmennyt liikkuva poliisi, joka liikkui valtion suonistoissa, liikenneteillä ottaen sieltä pois sellaista, joka haittasi muuta liikennettä.

Poliisin pitäisi toimia kuin syöjäsolut, jotka syövät kehosta pois sinne kuulumattomia aineita, kuten mikrobeja ja pienhiukkasia. Syöjäsoluille on annettu oikeus syödä jopa kehon soluja, jos ne käyttäytyvät epänormaalisti.

Auranet: Kehon sisiänen puolustusjärjestelmä
Youtube: Opetus.tv: Syöjäsolut

Viimepäivien uutisoinnista on havaittu, että poliisille on jopa annettu ohjeet olemaan puuttumatta valtioon ulkoa tulleiden olioiden tekemisiin. Jopa poliisi on itse ohjeistanut itseään olemaan välittämättä ulkomaan eläjien rötöstelyistä, jotta sillä estettäisiin kansalaisten vapaa tiedonsaanti, ja valtion kehittyminen oikeaan suuntaan. Tätä menoa valtiosta kasvaa (tai on jo kasvanut) jokin hirviömäinen epämuodostunut anenkefaalinen mutantti, jolla ei ole kykyä itselliseen elämään.

Elinkyvytön, anenkefaalinen valtio on rikkaiden yksityinen rahantekokone, ja lainsäädäntä on sen koneen viritin, jolla valtio säädetään tuottamaan optimaalinen määrä rahaa rikkaiden sietokyvyn parantamiseen. Erikoislääkärinä ennustan Suomi-valtiolle enää muutaman vuoden elinaikaa, jollei sille tehdä pikaisesti päänsiirtoa.

Rikkaat ovat ruumiinsyöjiä, hirviöitä, jotka nauttivat epämuodostumista.

Koska poliisi ilmiselvästi ei ole riittävä instanssi pitämään valtio-organismia puhtaana, niin huomataan selvästi, että valtiosta on tähän mennessä puuttunut jotakin sellaista, joka toimisi poliisitoimen kanssa ja sen ohella valtion hyväksi, mutta olisi silti erilainen toiminnaltaan kuin poliisi.
Poliisin kehittymättömyys on selvästi havaittavissa alla olevasta linkistä, missä poliisi ei ymmärrä edes niin alkeellista faktaa, ettei ulkomaan kulttuurista ja islamin uskonnosta kumpuavan toiminnan vastustus voi mitenkään olla rasismia. Selvästi huomataan, että poliisisolun tumassa ei ole suomalaisuutta ...; AL, 11.1. 2016: Poliisiylijohtaja Ylellä: Poliisi ei missään tapauksessa hyväksy rasistisia katupartioita
Koska poliisikin on kääntymässä Suomi-valtion viholliseksi, niin sekin todistaa, että valtio tarvitsee kipeästi lisää erikoissoluja. Vertaan katupartioita neutrofiileihin, joita tarvitaan siellä, missä valtio-organismissa on tulehdus:
Neutrofiilit ovatkin verenkierrossa olevista leukosyyteistä yleisimpiä. Koska ne ovat hyvin liikkuvia ja fagosytoivia soluja, niiden pääasiallinen tehtävä on akuutti tulehdusvaste kudosvaurioon jossa ne syövät ja tuhoavat vaurioituneen kudoksen ja kehoon tunkeutuvat mikrobit, erityisesti bakteerit.
Katupartioista voisi muodostua uudenlainen valtion siivouselin, jos vain valtion pää ja sen omatunto olisi riittävän kehittynyt. Katupartiot olisivat tavallisia ihmisiä, jotka nopeasti olisivat paikalla, jos valtiossa havaitaan tulehduksellista toimintaa, kuten  taharrush gamae:ta.
Joukkoahdistelu (taharrush gamae) ei kuulu valtio-organismin normaaliin/luonnolliseen toimintaan, joten koska poliisi on voimaton tuollaisen toiminnan ehkäisemisessä, niin silloin on vain luonnollista, että tavalliset ihmiset muuntuvat väliaikaisesti syöjäsoluiksi, jotka parantavat valtioon tulleen tulehduksen, jonka jälkeen katupartion muodostaneet ihmiset tietysti palaavat takaisin normaaleiksi valtion soluiksi.
Nyt selvästi huomataan, että jopa valtion omatunto, eli Media, ei vielä ole kovinkaan kummoisessa kondiksessa. Valtion pää on yhtä kehittymätön kuin muutkin valtion yläpään osat poliisia myöten, tai sitten valtion päähän on kehittynyt syöpä, jolloin Media ja poliitikot eivät enää toimi kansalaisten eli valtion parhaaksi.
Vasemmisto on valtion päähän tunkeutunut toksoplasmoosi -zombie loinen-, joka on saanut valtion pään kääntymään valtiota vastaan. Vasemmisto haluaa tuhota valtion, koska vasemmisto voi lisääntyä vain siellä, missä valtiot eivät ole vahvoja:
Vasemmisto-loinen pyrkii tunkeutumaan vastasyntyneisiin valtioihin, joissa vasemmistolla on kiire tappaa valtio ennen kuin valtio kasvaisi aikuiseksi, sillä aikuinen valtio voisi hävittää vasemmiston koko maailmasta, kuten isorokko hävisi, kun ihmisistä kasvoi omaehtoisesti ajattelevia yksilöitä.
Rähmis, 11.1. 2016: Valtamedia säästää sinut ikäviltä uutisilta
Takkirauta, 12.1. 2016: Tahallista taharrusta
Finnsanity, 12.1. 2016: Sensuuri on vihapuhetta
IL, 11.1. 2016: Taharrush-ahdisteluilmiö tunnettu jo pitkään arabimaissa
IS, 12.1. 2016: Järjestyksenvalvoja 14–15-vuotiaiden ahdistelusta uutenavuotena
VU, 11.1. 2016: Ruotsalainen poliisi: Emme ole uskaltaneet kertoa kaikesta, koska se auttaisi ruotsidemokraatteja
US-blogiX, 11.1. 2016: Totuus tulee Imaamin suusta
Magneetti media: Miksi Afrikka ei menesty?
Locust Blog: Morality and Abstract Thinking – How Africans may differ from Westerners from Amren.com

Voi voi sentään, miten maahamme tunkeutunut herrakansa vollottaa huonoa kohtelua, kuten palvelun puutetta, huonoa ruokaa, käteisen puutetta ja olisi pitänyt pientä työtäkin itse tehdä:
IS, 12.1. 2016: Turvapaikanhakija aikoo lähteä Suomesta huonon kohtelun vuoksi: ”Nyt he pyytävät meitä siivoamaan ja osallistumaan keittiöhommiin…”
"– Kun tulimme Tampereelle, täällä ei ollut edes sänkyjä. Nukuimme lattialla. Kaksi viikkoa sitten sängyt tulivat. Meitä pyydettiin kasaamaan niitä itse, koska se kuulemma maksaisi muuten 50 euroa tai jotain sellaista per sänky, jos joku firma kasaisi ne, turvapaikanhakija sanoo.

HÄTÄMAJOITUSYKSIKÖN asukas kertoo myös yksikössä tarjottavan ruuan olleen pettymys.

– Meille annetaan 92 euroa kuukaudessa. Täällä tarjotaan ruokaa, muttemme pysty syömään sitä. Meidän perhe Irakissa lähettää meille 200–250 euroa kuukaudessa, jotta voimme ostaa ruokaa kaupasta, asukas kertoo.

Huttunen sanoo, että ruoka on pääosin samaa, jota tarjotaan Tampereen kaupungin muissakin yksiköissä, esimerkiksi kouluissa."

torstai 1. lokakuuta 2015

Miksi pakolaiset lakkoilevat

PÄIVITYS: MTV, 1.10. 2015, klo 17:51:
Oulun hätämajoituskeskuksen ruoka aiotaan heittää roskiin

Suomen maine on mennyt penkin alle jo toisen kerran viikon sisällä, koska suvaitsevaiset ovat antaneet herrakansan pakolaisille vain kouluruokaa. AL, 1.10.2015: Fasaania ei tillilihaa!

Niin. Mikä on syynä pakolaisten tyytymättömyyteen? Mielestäni on täysin absurdia, että pakolaiset ovat syömälakossa tai pillittävät huonoja asuinolojaan, koska onhan kaikille selvää, että pakolaisina he ovat jo tottuneet paljon pahempaan; että he ovat olleet nääntymäisillään nälkään ja kylmään paljaan taivaan alla.

IL, 30.9. 2015: Tällainen (koulu)ruoka hiertää turvapaikanhakijoita Oulussa
IS, 30.9. 2015: Irakilaiset turvapaikanhakijat suunnittelevat ruokailulakkoa Lahdessa
IS, 30.9. 2015: ”Tämä ei ole syömäkelpoista” – turvapaikanhakijoilta kovaa kritiikkiä
MTV, 30.9. 2015: Oulun mielenilmaus: Mannavelli ja majoitusolot kiristivät tunteita
Rolle Törnroos, 1.10. 2015: Kelpaisikohan mämmi irakilaisille maahantulijoille?
MTV, 30.9. 2015: Pahoinpitelyitä ja teinityttöjen ahdistelua - turvapaikanhakijoita epäillään lukuisista rikoksista

Mikä tahansa lämmin tila millaisella ruualla tahansa pitäisi
olla kelle tahansa aidolle pakolaiselle kuin taivaan lahja.


Me tiedämme historiasta ja jopa miesmuistin takaiselta ajalta, että todella hädässä oleva ihminen syö vaikka ihmislihaa välittämättä hittojakaan uskomuksistaan. Esimerkiksi maanjäristyksen jälkeen ihmiset voivat joutua elämään vuosikausia kylmissä teltoissaan, mutta eivät he siitä huolimatta ole mitään himputin pakolaisia, jotka tunkeutuvat muihin maihin loisimaan. Mutta mitä tekevät nämä vitun -ja asyylinvonkaajat; Heille pitää olla hotellitasoinen palvelu uskonnollisella moskalla.
Suomen historiaa, joka tuotti ajattelevia, kunnon ihmisiä
Aloitin koulun 1950-luvulla. Kouluruokana meillä oli joka toinen päivä kaalikeittoa ja perunakeittoa. Molemmissa keitoissa uiskenteli siellä täällä ihran paloja harvojen kaali/perunapalkojen seassa. Sitten tiistaisin taisi olla hernekeittoa ja ainakin joskus oli puolukkapuuroa. Syksyisin me lapset saatiin itse käydä poimimassa metsästä puolukkaa ja mustikka. Jokaisen piti tuoda vähintään puoli kiloa mustikkaa ja kilo puolukoita. Koulua oli maanantaista lauantaihin, joka aamu klo 8:sta alkaen. Syksyisin meillä oli myös viikon syysloma, jolloin me mentiin perunoita poimimaan.
Ruoka haettiin itse koulun keittiöstä 40 oppilaan luokkahuoneen pulpetille ja jokaisen piti syödä lautanen tyhjäksi. Jos lautaselle jäi jotain, niin se vietiin joko takaisin keittiöön huomiseksi ruuaksi tai sitten lautanen laitettiin ikkunalle ja oppilaan piti syödä se koulun jälkeen jälki-istunnossa. Hyvin harvoin kukaan jätti ruokaa lautaselle. En siis voi ymmärtää enkä millään tavoin käsittää edes suomalaislasten purnaamista kouluruuasta, puhumattakaan, että ymmärtäisin vähimmässäkään määrin pakoloisten vittuilua.
Olen sitä mieltä, että pakolaiset tulee ruoskia, jos he vähänkin purnaavat ja ovat epäkiitollisia: Se on kuri, jolla ihmiskunta sivistettiin; Nykyinen kurittomuus ja suvaitseminen taannuttaa ihmisen älyttömäksi elukaksi:
YLE, 15.01. 2014: Ennen vanhaan kuri pysyi koulussa pitämättäkin
YLE, 18.12. 2014: Yläkoulu kiristi rangaistuksia tupakoinnista – ei käryjä pian 3 vuoteen

Kirkkonummi sijoitti satoja "pakolaisia" Hotelli Aavarantaan
LV, 28.9. 2015: Kirkkonummelle jo toinen vastaanottokeskus – 300 uutta turvapaikanhakijaa

Köyhillä ja hädänalaisilla pakolaisilla on hienot älypuhelimet. Puhelimien kautta pakolaiset soittelevat toisilleen. Tottakai he olivat puhelimillaan kuulleet ja nähneet, miten hienosti Kirkkonummen pakolaisilla on asiat, joten tietysti on täysin luonnollista, että ihminen, joka ei ole hädänalainen, toimii himojensa vietävinä ja alkaa vollottaa, miksi hän joutuu asumaan tavallisessa asunnossa, kun hänen kaverinsa elää leveästi hotellissa.

Pakolaisuus ja himokkuus ovat toisensa poissulkevia;
Aito pakolainen on vaatimaton ja tyytyy vähäänkin.
Aito pakolainen olisi kiitollinen vähästäkin.

Googlen kuvahaku: Kirkkonummi, Hotelli Aavaranta
Blogi, 30.9. 2015: Kanadalaista pakolaisasiaa ilman häpyä

PS. Se pakoloisen kädessä kuvattu ruokalautanen ei taatusti ollut vellilautanen; vitun vellihousutoimittelijat eivät ole näköjään koskaan velliä nähneetkään muualla kuin housuissaan.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Lend-Lease--Ryssa isottelee pienuuttaan

Venäjä isottelee, koska sillä on alemmuuskompleksi. Ilman USAn apua Neuvostoliitto olisi tuhottu jo 1944. Se oli USAn apu, joka mahdollisti Neuvostoliiton pommitukset Suomeen, ja jonka varassa Neuvostoliitto varasti mm. Karjalan, sekä tuhosi oman kansansa parhaimmat geenit jättäen jälkeensä valtavasti geneettistä tyhmyyttä.
(Suomen PISA-menestystä voi selittää myös se, että suomalaiset eivät ole harrastaneet kansanmurhia, jolloin täällä ei ole tuhottu kansan parhaimmistoa samalla innokkuudella kuten inkvisiittorinen katolilaisuus tai kommunismi tai islam on tehnyt. Kansa, joka on kerran sortunut oman kansansa murhaamiseen, on sen jälkeen entistäkin alttiimpi samanlaiseen toimintaan sekä uhoamaan muulle maailmalle. Nöyryys on viisautta.
IL, 27.12. 2014: Suomi taas maailman vakain valtio - yksin huipulla!
Blogi, 23.4. 2013: Kansojen vertailua-Suomi paras maa)

Neuvostoliitto sai aivan käsittämättömästi sotakalustoa USAsta (Wikipedia):
Lend–Lease-tuotteet Neuvostoliitolle 1941–1945 (taulukko[3])
määrätuote
375 833kuorma-autoa
51 503jeeppiä
35 170moottoripyörää
8 075traktoria
7 053panssarivaunua
14 795lentokonetta
1 900höyryveturia
66dieselveturia
9 920rautatievaunua
1 000tasovaunua
120tankinkuljetusvaunua
4 478 116tn ruokatarvikkeita
2 670 371tn öljytuotteita
185 000kenttäpuhelinta
1 100 000km kaapelia
2 300 000tn terästä
229 000tn alumiinia

Tuon avun määrän ymmärtäen  jokainen voi tajuta, että Venäjä ei tajua olevansa kaikessa kiitollisuuden velassa Lännelle. Vähintä, mitä Putin ja putin-jengi voisivat nyt tehdä oman olemassaolonsa kiitokseksi olisi Karjalan välitön palautus Suomelle.

Maailma olisi nyt paljon parempi, jos USA ei olisi mennyt auttamaan Neuvostoliittoa. Hitler olisi tuhonnut kommunistit mukaan lukien Stalinin, -- mutta jättänyt eloon ne 30 miljoonaa ajattelevaa ihmistä, joiden ajatukset eivät miellyttäneet Stalinia, jolloin Venäjän väestö olisi nyttemmin pari kolmekymmentä IQ-astetta älykkäämpi.

Mielipuoliset ideologiat ja uskonnot tuppaavat aina tuhoamaan väestön parhaimpia geenejä jättäen eloon vain pelkureita ja muita tyhmiä. Voisin jopa todeta, että itse Putinkin kärsii geneettistä vajavuutta, jonka sai aikaan Stalin, joka tuhosi pelkästään terveitä ja älykkäitä; Suuri osa Venäjän nykyasukkaista on niiden perillisiä, jotka eivät ole uskaltaneet itse ajatella. Sama pätee erityisesti muslimeihin.

Toisaalta Lännen liittoutuma olisi silti voittanut lännestä päin Saksan ilman NL:n "apuakin", mutta pari kolme vuotta myöhemmin, jolloin kommunismi olisi jo ollut tuhottu, eikä Suomi olisi joutunut Neuvostoliiton hännystelijäksi. Onhan USA sotinut nyt jo yli kymmenen vuotta pelkästään Afganistanissa, joten seitsemän vuotta maailmansotaa ei olisi ollut kovin paljoa... Vietnamin (täysin turha) sotakin otti USAlta kauemmin kuin WW2.

USA on tuottanut suunnattomasti tuhoa tähän maailmaan. Jos vain se olisi jättänyt Vietnaminkin rauhaan, niin se maa ei olisi koskaan päätynyt kommunismiin. Ja jos USA olisi antanut Saddamin hallita, niin meillä ei olisi mitään islamistihihhuleitakaan, koska pelkurimainen islam voi pysyä kurissa vain rautaisella otteella, jolla arabidiktaattorit sitä olivat hallinneet. Google auttaa

Pelkoon perustuvat ideologiat ovat äärimmäisen tuhoisia, koska niillä ei ole mitään mahdollisuutta järjelliseen toimintaan. Sekä kommunismi että islam menestyvät vain pelon ja uhkailun avulla.
Kristitty maailma pääsi valistuksen kautta irti hirmu-uskonnon kahleistaan, mutta kommunismi ja islam eivät ole koskaan pystyneet valistuneeseen ajatteluun, ja juuri siksi valistuneiden ihmisten ei pitäisi millään tavoin tukea niitä. Lue lisää:
Kumitonttu, 27.12. 2014: Hesari: Islam on tulevaisuus

Kommunismi ja islam ovat kuin kuin syntymävammaisia, mutantteja, jotka eivät eläisi hetkeäkään ilman muiden apua. Islam nousee, koska Lännessä on miljoonittain typeryksiä, jotka tunteellisina hölmöinä vammaisen liberaali-ideologiansa hullaannuttamina tukevat sitä.
Ei pidä kuvitella, että kaikki ideologiat olisivat itsessään elinkelpoisia, terveitä.

Ihmiskunta ei ansaitse vielä tuhansiin vuosiin vapautta, vaan jokainen ihminen tulee kasvattaa kurilla ja Herran nuhteeseen, koska sivistys ei koskaan ole geneettistä, vaan opittua, eikä kukaan voi oppia sivistystä "eläimellisen" vapauden kautta.

YLE, 10.12. 2014: Stalinin varjossa
YLE, 24.10. 2014: Historia: Stalin, verinen tyranni

Esimerkki kurin positiivisesta voimasta: YLE, 18.12. 2014:
Yläkoulu kiristi rangaistuksia tupakoinnista – ei käryjä pian 3 vuoteen

maanantai 9. joulukuuta 2013

Sitvasin luokatonta luokkasotaa

Sitoutumaton vasemmisto mainosti Tampereen 6.12.-tapahtumaa: "Lätkää ja luokkasotaa!"
Vasemmisto on nyt kyllä pahemman kerran hakoteillä. Yhteiskunnan kuuluukin olla luokkayhteiskunta. Luokaton yhteiskunta ja erilaisuus ovat toisensa poissulkevia
IL, 9.12. 2013: Kommunistijärjestö puolustelee mellakkaa
Ulla Appelsin, 9.12. 2013: Mikä ruokkii riehuntaa?

Erilaisuus itsessään luo ihmisten ryhmiin erilaisia luokkia. Ei se ole kokoomuslaisen vika, jos vasemmistokommari ei pysty samaan kuin johtaja, tai Roska päivässä-liikkeen perustaja. Vasemmistosuvakkien  olisi vain hyväksyttävä oma erilaisuutensa ja tyydyttävä siihen osaan, joka heille luonnostaan kuuluu.

Luokkasotaa julistavat eivät halua ihmisten olevan erilaisia. Halu luokattomuuteen osoittaa jo itsessään erittäin vakavaa todellisuuden tajun puutosta, ja sellaisille on vain oikein, että heitä pidetään luokkayhteiskunnan alimmilla luokilla.

Jos suvakkivasurit eivät kuitenkaan lopeta yksipuolista luokkasotaansa järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan, niin silloin ylempien yhteiskuntaluokkien on tehtävä vassareille selväksi, mitä mieltä he ovat luokattomasta toiminnasta luokkayhteiskunnassa. Historiasta löytyy helposti oppaita, mitä kansakunnan viisaammilta vaaditaan, jos luokattomuus alkaa kukkoilemaan.

Luokkaantuminen on kosminen funktio
Yhteiskunta ei voi olla järjestäytynyt ilman erilaisuutta. Samanlaisuutta ei voida järjestää. Vain erilaisuutta voidaan järjestää. Erilaisuus järjestyy itsestään. Koulutus on korkeintaan autoluokkaantumisen katalyytti, joka edistää luokkien eli järjestyksen syntyä.
Erilaisuus ei voi olla luokatonta, koska jos erilaisuus olisi luokatonta, niin silloin se olisi samanlaisuutta, joka ei sallisi erilaisuutta.
Erilaisuuteen syntyvä järjestys on aina olemukseltaan luokallista. Koulutus on osa järjestäytymistä eli luokkaantumista. Älykäs olento ei voi olla luokkaantumatta kohdatessaan älyä muissa.

On todella luokatonta, ettei kommarisuvakit pysty itselliseen ajatteluun, joka selvittäisi tämän luokka-idean heille järjestyneesti ja ilman paukkupommeja ja mailoja.

Loppuun on vielä  kerrottava se suurenmoinen totuus, että luokattomuutta himoitsevat kommarivasurisuvakit käyttivät luokkayhteiskunnan tuotoksia ns. luokkasodassaan. Ilman luokkayhteiskuntaa suvakkivasurikommarit olisivat itse joutuneet hakkaamaan kivikirveillä oksia astaloikseen. Luokattomassa yhteiskunnassa kukaan ei olisi voinut tehdä suvakeille ilotulitteitakaan, puhumattakaan internetistä, jonka objektiivisella avulla suvakit keräsivät rohkeutta ja mailoja omituisia purkauksiaan varten.

Luokattomuus merkitsisi kaiken sivistyksen perumista ja paluuta apinoitakin alemmille olemisen tasoille. Jopa ameeboilla on omat sosiaaliset luokkansa

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Suomikuva ja turismiajokorttti

Mihin Suomi tarvitsee lähettiläitä, jotka eivät koskaan tapaa kohdemaansa todellisuutta? Ulkomailla suomalaiset turistit ovat vastuussa suomikuvasta; Suomen viralliset lähettiläät eivät ole millään tavoin vaikuttaneet ulkomaiden kansalaisten näkemykseen Suomesta.

Lähettiläät ovat korkeintaan suosittuja ulkomaiden eliitin keskuudessa, mutta mitään katu-uskottavaa kuvaa lähettiläät eivät pysty panssariautojensa ikkunoista ja suurlähetystöjen muurien takaa kansalaisille antamaan.

Mielestäni lähettilään pitää esiintyä kohdemaansa kansan keskuudessa, olla näkyvä todiste sen maan ihmisille siitä, millaisia ihmisiä me suomalaiset olemme. Tavallisten kansalaisten tulee voida muodostaa oma mielipide toisesta kansasta sen perusteella, miten sen kansan edustajat käyttäytyvät tavallisessa elämässä.

Nykyinen lähetystötoiminta ei anna ulkomaiden ihmisille oikeaa kuvaa Suomesta ja suomalaisuudesta. Lähettiläät kuuluvat siihen ahneiden ja omaneduntavoittelijoiden joukkoon, johon kuuluu suurin osa eliitistä. He ovat lähes täysin elämästä syrjäytyneitä, suurkapitalismin kukonpoikia, joiden aatteena on ainoastaan raha.

Ehdotan, että kaikki suomalaiset lähetystöt lakkautetaan, jolloin voimme kotouttaa ulkomailta Suomeen kymmenentuhatta ihmistä hyödyttämään Suomen työmarkkinoita.

Poliitikot pelkäävät hysteerisesti työvoimapulaa. Toisaalta he keräävät pienistä puroista itselleen muhkeat rahat, joilla he kustantavat itselleen ylettömän elämän.

Miksipä siis ei sovellettaisi puro-ajattelua myöskin työllisyyden hoitoon; pienistä ihmispuroista saadaan Suomeen riittävä määrä työttömiä ihmisiä, jotta Suomeen ei synny työvoimapulaa, joka pitäisi täyttää valtavalla virralla Afrikan luku -ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajia.

Tässä muutama sellainen puro:
Lähetystöjen lakkauttaminen palauttaisi Suomeen 10000 koulutettua työtöntä.
Valtion työntekijämäärän vähentäminen 10%:lla ->16000 työtöntä
Kuntien työntekijämäärän vähentäminen 10%:lla ->60000 työtöntä
Turkistarhauksen lopettaminen -> 10000 työtöntä
Roskamainostoimistojen lopettaminen -> 10000 työtöntä
Maahanmuuttoavustajien lopettaminen (koska maahanmuuttoa ei tarvita työllisyyden nimissä) -> 5000 työtöntä

Jo näillä toimilla Suomeen saataisiin helposti 111000 valmiiksi peruskoulutettua koulutettua, kielitaitoista työtöntä, jotka olisivat heti valmiita täyttämään työvoimavajetta.

Joku voi tietysti ajatella, että ulkomailla pitää olla jotakin Suomea edustavaa. Niinhän siellä onkin; Ulkomailla on vuosittain miljoona sikailevaa suomalaista.
Jotta suomalaisuus saataisiin näyttämään nykyistä paremmalta, niin siksi Suomeen on luotava turistiajokortti; että turistiksi pääsisi vain sellaiset, jotka ovat hyväksyttävästi suorittaneet ideaalisen lähettilästasoisen kultaisen käytöksen kurssin.

Nykyiset lähettiläät voitaisiin palkata kultaisen käytöksen kurssien vetäjiksi. Tosin voi olla niin, että nykyiset lähettiläät eivät ymmärrä, miten kansan keskuudessa käyttäydytään ideaalisen suomalaisen tavoin, joten unohda tämä idea, että lähettiläistä olisi opettajiksi.

Kaikki edellä mainittu huomioiden esitän lopuksi, että suomalaisia alettaisiin pisteyttää käytösnumeroilla; jokaista suomalaista arvioitaisiin vuosittain ja heille annettaisiin pisteitä hyvästä käytöksestä.
Kiitettävän käytöspistemäärän saaneiden joukosta valittaisiin vuosittain tietty määrä suomalaisia, jotka saisivat lähettiläs- statuksen; jos ihminen ei osaa käyttäytyä Suomessa, niin häntä ei saa missään tapauksessa päästää turistiksikaan.

Edellä ideoitu malli takaisi sen, että Suomesta ei leviäisi maailmalle mitään pahaa; jopa Nokia OYJ olisi pakotettu tekemään laadukkaita kännyköitä ja unohtamaan määrälliset tavoitteensa.

YLE, Käsikirjoitus MOT: Tungos diplomaattikutsuilla

tiistai 16. helmikuuta 2010

KePu on uskonto

Olen aina sanonut, että puolueisiin uskominen on uskontoa. Sillä ei ole mitään väliä, mikä on opin sisältö; itse oppiin uskominen on uskontoa. No, nyt tuli sitten oikein mustaa valkoisella, että KeskustaPuolue on uskonto

Päivi Kerola ihmettelee Utain-sivuston kolumnissa, missä hänen puoluekirjansa on, kun hänelle tulee Kepun lehtikin. Hänelle selvisi, että keskustapuolue ruksaa koko suvun jäsenikseen, jos yksikin suvusta on liittynyt Kepuun. Näin tehdään yleensä uskonnoissa.

Uskonnossa lapset ovat automattivanhasesti vanhempien uskonnon jäseniä. Jos lapsi ei haluakaan olla vanhempiensa uskossa, niin hän voi erota siitä vasta 15-vuotiaana --vai oliko se vasta 18-vuotiaana.

Nyt sitten Päivi Kerolan pitää itse erota puolueesta, johon hän ei ole itse koskaan liittynytkään. Tällaista on Suomen puolueiden jäsenhankinta puolueherran vuonna 2010 jKr! Katkelma Utain-kolumnista:
Mitä keskusta tekee tällaisella näennäisjäsenellä, joka ei edes maksa jäsenmaksua?

Politiikan tutkija Rauli Mickelsson Tampereen yliopistosta kertoo, että joidenkin järjestöjen jäsenmäärän on oltava riittävän suuri, jotta ne voivat saada valtiollisia tukia.

Turvotetussa jäsenmäärässä on hänen mielestään kyse myös siitä, että ”pitää vähän näyttää”. Mickelssonin mukaan keskustalla on tapana laskea massiivisten sidosjärjestöjensä jäsenet mukaan puolueen kokonaisjäsenmäärään.


Kyse onkin siis rahasta - ja pullistelusta. "Meidän oppimme on parempi kuin teidän oppinne - koska meillä on enemmän jäseniä". Ja niin kepu pettää aina - kansaa. Kepu haalii rahaa valtion kassasta näennäisjäsenillä, jotka eivät edes tiedä olevansa keskustan jäseniä. Kepu hankkii rahaa säätiöillä, myymällä 1500 euron lippuja höpöhöpö-kokouksiin -- ja sitten ottaa ne kaikki vielä verottomana.

Iltasanomat: Puolueilla palkkapäivä! Näin jaettiin 36 miljoonan tukirahat

Miksi poliitikot eivät osallistu säästötalkoisiin? Hallitus tullee antamaan vuoden toisessa lisäbudjetissa puolueille toisen mokoman puoluetukea lisää, koska ovathan he he siihen mennessä säästäneet varmasti jo satoja miljoonia - muilta - ja maahanmuuttajienkin pitää säilyttää saavuttamansa edut.

Utain: Puoluekirja. Nyt!

torstai 15. tammikuuta 2009

Ambassadors of badwill

Maat lähettävät muihin maihin lähettiläitään. Lähettiläät lähetetään matkaan siksi, että he uskollaan ja olemuksellaan ja käytöksellään näyttäisivät muiden maiden kansalaisille, miten hienoja ihmisiä meillä ollaan.

Lähettilään vastaanottaneen maan tulisi siten suhtautua lähettilään kotimaahan sillä perusteella, miten lähettiläs toimii. Suomi ei toimi järjellisesti, jos se ei ota Venäjän suhteissa huomioon Venäjän lähettiläiden toimintaa täällä Suomessa.

Ei ole oikein käydä kauppaa niiden maiden kanssa, joiden lähettiläät eivät kunnioita Suomea. Selvästikin Venäjä suhtautuu täysin ylimielisesti Suomea ja suomalaisia kohtaan, eikä siitä seuraa mitään hyvää, että Suomi tavallaan nöyristelee Venäjälle jättäessään täysin huomiotta Venäjän lähettiläiden antaman signaalin, millaista väkeä venäjäläiset "parhaimmillaan" ovat.

Lähettiläs-idea on juuri siinä, että hän on maansa hyväntahdon edustaja kohdemaata kohtaan. Jos lähettiläällä ei ole hyvää tahtoa, niin miten silloin voidaan pitää lähettilään kotimaatakaan hyväntahtoisena? Itse lähettiläs-idea on muutettu, jos lähettilään elintavoilla ja käytöksellä ei ole mitään merkitystä maiden välisiin suhteisiin.

Voidaankin siten perustella nähdä, että lähettiläät ovat vain rikkaiden toinen toisilleen jakamia etuoikeuksia, kuten mikä tahansa muukin rikkaiden toiminta, jolla he jyvittävät valtion omaksi etujärjestökseen.

Iltalehti tiistaina, 1.2.2011: Venäjällä eniten cd-sakkoja: "Itänaapurin diplomaatit eivät maksaneet yhtään pysäköintivirhemaksua viime vuonna."
Iltalehti: Venäjä ei sakoista välitä

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Good news

Nyt on taasen perhesurmien viikot meneillään.
Asia olisi aivan liian vaikea, jos maailmassa ei olisi jotain hyvääkin. Näissä perhesurmissa on se erittäin hyvä piirre, että ne tapahtuvat yleensä hyville perheille.

Olisi vallan kauheaa, jos vain huonot perheet kokisivat surmia. Ja maailma olisi todella surkea kaikille, jos koulusurmiin syyllistyisivät muutkin kuin hyvien perheiden lapset.

Itse asiassa, kun tätä hyvä perhe-asiaa tarkastellaan puhtaan tosiasiallisesti, huomataan, millainen katastrofi onkaan hyvä perhe. Ajatelkaa, miten kaikki ahneuskin on keskittynyt yksinomaan hyviin perheisiin. Samoin huumepomot ovat yleensä hyvistä perheistä. Kunnialliset viinakauppiaatkin ovat "hyvä perhe"-imagonsa vankeja.
Huonojen perheiden viinatrokarit ja pimeän pullon myyjät ovat ainoastaan pisara hyvien perheiden huume- ja viinanmyyjien ja rahanpesijöiden meressä.

Mediasta voimme aina jokaisen traagisen tapahtuman jälkeen lukea, miten hieno ja hyvä perhe sekin oli. Hyvien perheiden kakaroillakin riittää aikaa ja rahaa itsensä ja yhteiskunnan tuhoamiseen. Se on tosi hyvä juttu, koska hyvät perheet ovat tähän asti laittaneet kaiken pahan syyksi huonot ihmiset, ja siksi hyvät perheet ovat imagonsa tähden aina ryöstäneet huonoiksi näkemiltään ihmisiltä ihmisarvon ja elämän perusturvan.

Vielä kun näkisi senkin, miten hyvät perheet ovat vanginneet itsensä hyvien ihmisten asuinalueelle korkeiden piikkiaitojen taakse, missä he voivat huonoilta ihmisiltä piilossa tappaa toisiaan, niin ehkäpä silloin te muutkin jo alkaisitte pikku hiljaa tajuta, että ihmiskunnalla ei ole varaa hyviin perheisiin ja heidän ahneuteensa.

lue lisää:
Asunnottomien yö

tiistai 12. helmikuuta 2008

Lapsille kuria

Olemme uudestaan ja uudestaan saaneet lukea ja kuulla mediasta, miten maahanmuuttajilla on vaikeaa Suomen yhteiskuntajärjestelmän kanssa. Poliitikkojen mukaan maahanmuuttajien ongelmat ratkeaa, kun vain suomalaiset ymmärtävät heitä. Olen täsmälleen samaa mieltä, koska ymmärrän hyvin, miten vastuuttomia poliitikkomme ovat --koska he elävät aivan liian turvallisessa ympäristössä, joka ei ole lainkaan eläinperäiselle mielelle hyväksi, koska turvallinen ympäristö ei kannusta eläimiä vastuullisuuteen.

Myös ihmiset kuuluvat planeetan luonnolliseen eläinkuntaan. Jos ihmislapsi ei oppisi kieltä, niin se ei mitenkään eroaisi apinoista; kuten apinoilla on valokuvamuisti, niin myöskin kieltä vaille jäänyt ihminen eläisi kokonaisvaltaisessa ympäristössä, missä hän näkisi ja kuulisi kaikki.

Ihmislapsi kuitenkin menettää luonnollisen hahmotuskykynsä, kun hänelle opetetaan lineaarinen tapa suhtautua maailmaan. Kielellinen ilmaisu rakentuu peräkkäisistä sanoista, eli ihmismieli toimii lineaarisesti, kun taasen luonnollinen eläin kokee asiat yhtäaikaisesti.

Lineaarinen ajattelu yhtyneenä laiskaan elämään johtaa ihmisen nypläämään mitättömyyksillä; jos ihminen elää turvallisessa ympäristössä, jossa häntä jopa estetään kokemasta ajattelunsa seurauksia, niin seurauksena on se, että lineaarinen ajattelu tuottaa pelkästään jonninjoutavuuksia, kuten saamme huomata poliitikkojen ja muiden rikkaiden -kuten pappien- ajattelusta. Eläimet eivät luo luonnostaan uskomuksia, eikä eläinurokset peitä naista tai koe naista saastaiseksi, vaan ihmisuroksista tuli sellaisia vasta sitten, kun heille kehittyi lineaarinen, eli sekundaarinen kokemus maailmasta!

Poliitikot luulevat, että lasta rakastetaan, kun häneltä estetään ajattelunsa seuraamukset, ja kun vain lapsen elämästä poistetaan kaikki vaikeudet, kuten aidaton päiväkoti. Rikosseuraamuksellinen ikäraja on myös yksi pahimmista asioista, joka estää lapsen henkistä kasvua. Lapsi, joka tajuaa, ettei hänelle tule mitään seuraamusta, jos hän tekee pahaa muille, ei opi lainkaan, että omista ajatuksista tulisi ottaa vastuu. Ja ajattelun vastuu ei ole siinä, että seuraamus tulee ehkäpä vuosien kuluttua -ehdollisena -tai korvauksena, jonka lapsi voi vielä sopivasti ajattelemattoman aikuisen edessä pillittämällä saada kokonaan pois kontoltaan.

Rakkaus on tosiaankin nykyisille aikuisille täysin tuntematon; he luulevat, että toisen nuoleskelu ja lääppiminen on rakkautta. Kun taasen jokainen selväpäinen tajuaa, että rakkaus on tekemistä, hyvän tekemistä. Se on lapsen vihaamista estää lasta kokemasta ajatuksiensa vaikutuksia itsessään. Jos lapsi haluaa muille pahaa, niin silloin lapseen täytyy kohdistaa se paha, jota hän ajatteli, koska juuri se on lapsen rakastamista, joka huomataan siitä, että lapsi oppii silloin, miten ajatukset ovat todellisia, eikä niillä ole mitään tekemistä satuilun ja aikuisten mielettömien mielikuvituksien kanssa. Lapsen nöyryyttäminen ja lapsen vastuullisuuden kasvattaminen ovat älyllisesti laiskojen mielestä sama asia, kun taasen jokainen ymmärtäväinen tajuaa, että hän vihaa lapsia, jos hän lässyttää, miten paha se on, jos lapsi saisi kokea ajattelunsa seuraukset.

Edellinen huomataan siitä, miten maahanmuuttajat suhtautuvat yleisesti ottaen nöyryydellä suomalaiseenkin yhteiskuntaan; koska he olivat synnyinmaassaan oppineet jo lapsena, että väärä ajattelu sattuu ihan oikeesti ruumiiseen.

Sen sijaan maahanmuuttajien lapset eivät ole saaneet kokea ajattelunsa seuraamuksia omassa ruumiissaan, joten siksi heistä tulee jatkuvasti yhä vastuuttomampia, koska Suomen poliitikot luulevat olevansa vastuullisia, kun he estävät vanhemmilta kasvatusvastuun ja pyrkivät siirtämään lasten kasvatuksen pois perheen sisältä.

Mutta, koska poliisi, sosiaalitoimi ja pelastuslaitos ovat rooliltaan koko kansaa suojelevia, niin se johtaa siihen, että muu kuin perhe lapsen kasvattajana haluaa kasvattaa lasta vain siten, että se pyrkii kaikin keinoin estämään lasta joutumasta onnettomuuksiin, joihin lapsi perheen sisäisen oikeuden vallitessa luonnostaan joutuisi väärän ajattelunsa seurauksensa, jolloin lapsella olisi aito mahdollisuus oppia itse vastuullista ajattelua.

Ja kun lapsi esimerkiksi karkaa päiväkodista, niin silloin syytetään päiväkodinhenkilökuntaa turvallisuuden laiminlyönnistä, koska henkilökuntaa ei voi syyttää lapsen moraalisen kasvatuksen laiminlyönnistä. Isät ja äidit yhteiskunta pakottaa pois perheestä. Samaan aikaan poliitikot luovat lakeja, että lapsille tulee taata ruumiillinen koskemattomuus, eli poliitikot haluavat, että lapsen ajattelu ei lainkaan saa aiheuttaa lapsen keholle mitään tuntemuksia.
Kun lapsi kokee, ettei hän ole ajattelultaan yhtä realiteettien kanssa, niin totta hemmetissä silloin lapsi turhautuu ja kasvaa yhä pahemmin kieroon... Lapsi, joka on "oppinut", ettei hänen omat ajatukset aiheuta hänelle mitään "pahaa", tuppaa ajattelemaan, että hän ei voi aiheuttaa ajattelullaan muillekaan mitään pahaa... Herätkää!

Poliitikot usuttavat poliisin ja tuomiolaitoksen vanhempien kimppuun, jos lapsi saisi kokea, mitä pahoista ajatuksista luonnostaan hänelle seuraisi. Ja sitten poliitikot huuli pyöreinä ihmettelevät, mikä lapsissa on vikana, kun heillä on niin paha olla; totta helvetissä ihmisellä on paha olla, jos hän ei saa kokea, että hänen ajatuksensa ovat yhtä fyysisen todellisuuden kanssa;: poliitikot luulevat olevansa lapsia kohtaan hyviä, kun he pitävät lapsen satujen maailmoissa. Hemmetti, että mun tekee mieli antaa remeliä joka ikiselle poliitikolle, jotka luulevat, että ajattelu saa olla mitä tahansa, eikä siitä saa seurata mitä tahansa.
Remeli opettaisi poliitikoille, että pilvilinna-ajattelusta seuraa kipeä peppu. Mutta poliitikot tietysti hymyilevät ylemmyyden tunnossaan turvamiestensä ympäröiminä, että puhu vaan realiteetteja, ne eivät koske meitä.

Psykologit peesaavat sopivasti poliitikkoja kaikilla saatanan opeillaan, jotka sopivat varmasti hyvin satuolennoilla, mutta ei sellaisille, joiden pitäisi elää fyysisessä maailmassa, missä ajattelun tulisi olla sopusoinnussa kivikovien realiteettien kanssa. Opit, joilla estetään ihmistä oppimasta ajattelunsa seurauksia tässä ja nyt ovat saatanan oppeja. Elämä, joka opettaa ajattelun vastuuta tässä ja nyt ei ole oppi, vaan elämä itse. Kuitenkin, psykologit ovat poliitikkojen luomissa suojatyöpaikoissa suojassa "pahalta" maailmalta, joten psykologit ovat täysin vääriä otuksia sanomaan lapsen kasvatuksesta yhtään mitään.

Jos psykologit olisivat edes perustoimeentulon arvoisia, niin silloin lasten ja nuorten ongelmien olisi luullut koko ajan vähenevän, mutta se tosiasia, että lapset ja nuoret voivat koko ajan yhä huonommin, todistaa kiistattomasti, että psykologit ovat valtion suojatyöläisiä, ja poliitikot paimentavat vähä-älyistä hallintoa jossakin pilvilinnassa.
Aikuiset kasvattavat lapsista aikuisia kertomalla Heille satuja.
Kati kasvattaa aikuisista lasten kaltaisia kertomalla Heille tosiasioita.
Lukea lisää:

Siperia opettaa maahanmuuttajanuoria
You are all slaves
Ihmeelliset lapset
Täydellinen rahatalous
Apina päihitti ihmisen muistikisassa
Lopeta läpsiminen, Hägglund
Viisas vanhuus