Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Aurinkokunnan synty tieteen ja Urantian mukaan

Tämä Hesarin tiedesivujen uutinen meinasi jäädä minulta ohi, mutta sadepäivän onneksi jäin töihin pidättelemään sadetta:  Helsingin Sanomat, 20.8. 2020: Aurinkokunnassamme saattoi miljardeja vuosia sitten olla kaksi aurinkoa.

On luojan lykky, että länsimaiset tiedemiehet eivät enää noudata viisivuotissuunnitelmaa, eli pönkitä jotain tiettyä ideologiaa. Urantia kirjan lukeneena huomasin välittömästi, että Helsingin Sanomien julkaisema juttu lähiavaruudestamme osuu hämmästyttävän yksiin sen kanssa, mitä Urantia kirjassa on kerrottu. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, vaan tiede saavuttaa vähä vähältä sitä tietoa, joka on julkistettu ihmiskunnalle kosmisessa ilmoituksessa nimeltä Urantia.

Urantia kirja, luku 57 Urantia alkuperä, kappale 5, Monmatian, Urantian aurinkokunnan synty.

Hesarin jutusta:
Lähikumppani katosi niihin aikoihin, kun Aurinko irtaantui siitä molekyylikaasujen pilvestä, jossa tähtiä alkoi muodostua. Tuo toinen tähti olisi myös syntynyt samassa kaasupilvessä.Näin kävi joskus 4,6 miljardia vuotta sitten. Nyt tuo naapuritähti on jossain muualla Linnunradassamme, jossa on yli sata miljardia tähteä. Tähtien väliset painovoimat heittivät sen lopulta lähistöltämme muualle.

Urantiasta:
4.500.000.000 vuotta sitten alkoi suunnattoman suuri Angonan aurinkokunta lähestyä tämän yksinäisen Auringon naapurustoa. Tämän suuren järjestelmän keskuksena oli pimeä avaruuden jättiläinen. Se oli kiinteä, vahvasti varautunut, ja sillä oli tavattoman vahva gravitaatiovoima.

Hesarin jutusta:
Sitä ennen kaksoistähtien pari ehti vaikuttaa siihen, millainen aurinkokunnastamme tuli. Sen yhteinen painovoima ehkä kaappasi ainetta ja kappaleita muilta läheisiltä tähdiltä.

Urantiasta:
Vaikka Angona ei kyennytkään sieppaamaan mukaansa mitään Auringon massasta, Aurinkonne onnistui kuitenkin lisäämään muodonmuutokselliseen planeettaperheeseensä jotakin läheisyyteen tunkeutuneessa järjestelmässä kiertäneestä avaruusaineksesta. Angonan gravitaatiokentän voiman johdosta sen kiertotähdistö noudatti kiertoratoja, jotka olivat melko etäällä pimeästä jättiläisestä; ja pian aurinkokunnan muodostaneen massan purkautumisen jälkeen ja aikana, jolloin Angona vielä oli Auringon naapurustossa, Angonan järjestelmän kolme suurehkoa planeettaa kiertyi niin lähelle aurinkokunnan esivaihetta, että sen vetovoima, jota vielä Auringon oma vetovoima vahvisti, riitti järkyttämään Angonan gravitaatiopiirin tasapainon ja irrottamaan siitä pysyväisesti nämä kolme taivaan vaeltajan sivukiertolaista.

Heasarin jutusta:
Tutkijat sanovat, että planeetta yhdeksän ei ole kaukana yksin.
”Uusi mallimme ennustaa, että lähiavaruudessa pitäisi olla enemmän sellaisia kohteita, joiden kiertorata on saman tapainen kuin pohditulla planeetta yhdeksällä”, sanoo Loeb.

Urantiasta:
Kaikella Auringosta peräisin olevalla aurinkokunnan aineksella oli alun perin yhtenäinen kiertoradan suunta, ja ilman näiden kolmen vieraan avaruuskappaleen tunkeutumista olisi kaikella aurinkokunnan aineksella yhä sama kiertoradan liikesuunta. Mutta tässä tilanteessa Angonan kolmen sivukiertolaisen vaikutuksesta tunkeutui kehkeytymässä olleeseen aurinkokuntaan uusia ja vieraita kiertovoimia, ja tämän tuloksena oli vastakkaisen liikesuunnan ilmaantuminen.

Mutta.
Lukekaa itse koko kirja alusta alkaen, koska se on tarkoitettu luettavaksi niin, kuten kaikki kirjat.

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Absoluutti versus Sattuma

Mistä muuten johtuu, että luonnon perusvoimat ovat niin pysyviä ja universaaleja?
Luonnonvoimien pysyvyys ja universaalisuus todistaa pikemminkin absoluutin keskeytyksettömästä läsnäolosta kuin menneisyyteen jääneestä jostain sattumasta, joka jo luonteensa mukaan ei voi saada aikaan mitään järjestystä tai pysyvyyttä.

Aika metkaa, miten ihmisille opetetaan tieteellisenä faktana, että alussa sattuma loi maailman, mutta sen jälkeen "hän" jätti maailman oman onnensa nojaan. Luonnossa mikään ei voi pysyä itsestään, vaan pysyvyyden syynä on aina Joku, jolla on mieltä toimia niin kuin toimii.

On huomattava, ettei sattuma voi pitää mitään asiaa universaalisena ja absoluuttisena.
Luonnon perusvoimat ovat selkeälle mielelle selvästi ja kiistatta jonkinlaisen infiniittisen ja ikuisen absoluutin vaikutusta. Mitään rappeutumista ei voida havaita sillä tasolla, josta kaikki olevainen nousee.

Fysiikan teoriat eivät voi esittää, miten perusvoimat pysyvät muuttumattomina. Edes vuorovaikutuksen välittäjähiukkasten mainitseminen ei selitä, miksi nekin toimivat muuttumattomina kautta maailmankaikkeuden, ja miksi niiden toiminnassa ei ole mitään vikaa.
Muuttumattomuus on vain otettu vallitsevana totuutena, jonka lähdettä ei saa fysiikassa teoretisoida, jottei fysiikka saastuisi uskomuksista, tai vielä pahemmasta: persoonallisesta Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta, jonka persoonallisuuden pysyvyys ilmenee myös luonnonvoimien pysyvyytenä ja muuttumattomuutena, koska jokaisen jakamattoman hiukkasen ytimenä on tilattomuus ja ajattomuus. Maailmankaikkeus on persoonallinen, eikä siinä persoonallisuudessa voida koskaan havaita mitään jakomielistä.
Sattumaahan ei voida uskonnollistaa, koska se voidaan ottaa vain annettuna totuutena, jonka kritisoiminen on tieteen vastaisuutta.
Sattuman pitäisi toimia samalla tavalla kaikilla olemisen ja ei olemisen tasoilla, jotta sen energiaaliset seuraamukset voisivat loogisesti ajateltuna olla tutkimuksen kohteina. On vaikeaa pitää sellaista tiedettä objektiivisena ja järjellisenä, jonka selittää olemassaolon sattumalla.

Yksinkertaisempi selitys on siinä, että ajatellaan absoluutin olemusta syvätasolla. Ensimmäinen syvälle käypä ajatus absoluutista olisi siinä, että miten meillä voi olla käsite absoluutti, jos luonnossa ei olisi mitään sitä käsitettä vastaavaa olemusta. Tästä on hyvä jatkaa. Pelkkä absoluutin käsite sanana olisi mieletön, mieltä vailla, jos sille ei ole sijaa luonnontieteissä.

Metkaa on sekin, miten tiede luulee voivansa teoretisoida persoonallisen ihmisen, mutta sitten väittää, ettei ihmistä suurempaa persoonallisuutta voida samoilla olettamuksilla tutkia. Tiede on siis sulkenut tieteen ulkopuolelle sen, josta kaikki johtuu.

Filosofi Jukka Hankamäen tapaus osoittaa, miten vaikeaa se on saada otetta edes ihmisen tasoisesta persoonallisuudesta. Persoonallisuutta on kaikki se, joka saa ihmisen toimimaan samalla tavalla ajasta aikaan. Sosiaalipsykologiaa on se, kun nainen sanoo ei, mutta toimii kuin kyllä, koska silloin siinä ei toimi persoonallisuus vaan lähinnä aikakautiset muoti-ilmiöt ja pelko selviytymisestä.  Sosiologia on ihmisten väleissä, mutta persoonallisuus nousee ihmisen ytimestä. Sosiologiaa ei tulisi pitää tieteenä, koska ihmisten suhteista ei voida saada näkyviin luonnon lain mukaista pysyvyyttä, joten siksi Hankamäki ei voinut puhua väärin kirjassaan, koska hän ei puhunut ihmisen olemuksesta, vaan ihmisten suhteista, joita ei voida samalla tieteellistää kuin persoonallisuutta.

Psykologia voi olla tieteellistä vain silloin ja siinä, kun se löytää ihmisen toiminnasta pysyviä rakenteita, sillä vain pysyvyydelle voidaan määritellä lainalaisuuksia. Sosiaalipsykologia taasen toimii ihmisten väleissä, jolloin niiden tieteellistäminen saa aikaan vain hämmennystä ja persoonatonta syyttelyä.

b, 9.6. 2020: Se pyörii sittenkin.

lauantai 28. joulukuuta 2019

Betelgeuse ilmestyy, oletko valmis

Tähdet ja Avaruus, 26. 12. 2019: Betelgeuse-tähden himmeneminen herättää kysymyksiä.
T&A-lehden kysymykseen on helppoa vastata.

TjaA-lehti ketoo, että jättiläistähti Betelgeuse on himmennyt nopeasti muutaman viime kuukauden aikana. Se merkitsee sitä, että himmenemisen syynä on itse Betelgeuse!
Vähemmän todenäköinen olisi Betelgeusen aurinkosysteemiä kiertävä tomupilvi, koska silloin se Betelgeuse olisi himmennyt säännöllisesti. Syvän taivaan pölypilvet eivät liiku kovinkaan montaa kaarisekunnin kymmenenosaa 640 valovuoden etäisyydellä, joten avaruuden pölypilvet ovat  täysin poissa laskuista.

Koska siis itse Betelgeuse on itse aiheuttanut itselleen pölyrenkaan, niin se merkitsee sitä, että kyseinen tähti on miljoona vuotta sitten siirtynyt raudan polttovaiheeseen, josta johtuen tämä vaihe ei tule kestämään kuin muutaman päivän, jonka jälkeen säteilyn paine ei riitä vastustamaan gravitaatiota. Täten on varmaa, että Betelgeuse on jo supernovana, mutta siitä kertova fotonipilvi ehtii vasta ensi vuoden puolella Suomeen saakka.

On erityisesti varoitettava että samaan aikaan Betelgeusesta tulee triljoona neutriinoa per neliömetri, josta joka biljoonas saa aikaan muutaman elektronin viritystilan purkautumisen jokaisen ihmisen aivoissa. Toisin sanoen, me kaikki tulemme näkemään tähtiä ensi vuonna, vaikka olisimme nukkumassa, kaivoksissa tai Valkoisessa Talossa.
Hyviä unia.

PS. Luultavasti itse raudan fuusio on saanut aikaan sen, että Betelgeusen "ilmakehä" on lähtenyt lentoon, joten voin olla väärässäkin; ehkäpä näemme jo uuttena vuonna jotain ihmeellistä. Katselkaa taivaalle.


maanantai 21. tammikuuta 2019

Oikeaan ideologiaan sopiva superverikuu

Superverisusikuu.
Tässä on paremmin rauhanuskonnon ideologiaan sopiva kuu sen lippuun veristä nimeään myöten. Tuollainen pallukka on helpompi tehdä levystä kuin pelkkä kälynen sirppi, joka kaiken lisäksi ei näy samanlaisena kaikkialla, samassa asennossa.
Jokaisen ihmisen velvollisuus on kehittää kaikkia ihmiskunnassa vaikuttavia ideologioita. Jos islamia ei saa muuten kehittää, niin vaihdetaan edes lippu tahän päivään sopivaksi. On onnetonta, jos ideologia jätetään vain sen uskovien hoivaan.

Tavallinen kuu kuvattu aikaleiman mukaan tänä aamuna Kuntatalon vierestä, Toisella linjalla, Kallio, Helsinki, Suomi, Maa. -16°C. Kamerana Canon Powershot SX730 HS.

Mikä mania ihmisellä on aina nimetä joku punainen objekti verisellä tavalla? Ovatko jopa astronomit uskossa verenvuodatususkontoihin, uhriuskontoihin? Aivan liian helposti ihminen luulee näkevänsä verta kun hän näkee punaista. Olisiko luonnossa mitään sellaista veretöntä punaista, jolla ihminen voisi alkaa nimeämään vereksi luulemiaan juttuja.






HS, 29.1. 2019: YK-tutkimus: Kaksi kolmasosaa Afganistanin miehistä on sitä mieltä, että naisilla on liikaa oikeuksia.

tiistai 3. tammikuuta 2017

TERVE IHMINEN EI BUUAA

IS, 15.4. 2017: Luuletko, että sinulla on tunneälyä? Neljä kysymystä paljastaa totuuden!

OTTEITA NAAMATAULUSTA
kertoo, miksi maailmalla rakennetaan muureja, mikä on valtioiden yksityistetty tulevaisuus, miksi Suomessa buuataan ja tehdään hometaloja ja homesiltoja -- eli muutama tämän aamuinen Facebook-kirjoitukseni kahvitaukonne ratoksi.

TERVEEN IHMISEN TURHUUS

Kansalaistorilla oli Uutenavuonna kupla.
En näe mitään eroa tulppaani- tai asuntokuplalla verrattuna buuaamiseen, koska kaikkien niiden syynä on se, ettei ihminen hallitse itseään, joka johtuu siitä, että ihmiset ovat sentimentaalisia.

Nykyään oikein opetetaan, miten olla äärisentalistimentteja: Tunneälyä opettamalla ihmiset saadaan herkemmin paikallisiin kupliin kuplimaan tutkijoiden suureksi iloksi. Sentimentalismin kultti

Psykologit opettavat tunne- ja parviälyä siksi, että psykologit saisivat materiaa tutkia ihmistä, millainen on ihminen, kun se käyttäytyy epänormaalisti.

On tunnettu totuus, ettei terve ihminen ole minkään arvoinen tutkimuskohteena, joten jotta yhä lisääntyvä asiantuntijoiden joukkio saisi palkkakuoppiinsa lisää materiaalia, niin siksi terveet ihmiset pitää saada jollakin tavoin käyttäytymään erittäin sairaasti.

Jotta muuten terve, mutta päästään vähän laho ihminen tulisi hyväksi tutkimusmateriaaliksi, niin sitä varten tutkijoiden tulee luoda älylle tuhat ja sata erilaista luokkaa. Olisihan se liian yksinkertaista, jos älyä sanottaisiin vain älyksi,  joten nyt on kiva maalata älystä roskaälyä, koska älyn näköisäly ei ole mistään kotoisin, ja mitä sellaisella oikealla älyllä ylipäätään voisi tehdäkään, kun kaikilla feikkiälyillä voi todella hienosti buuata ja syödä tosiTV:ssa torrakoita....

Tunneäly: Tunteen näköistä näköisälyä

ROSKAN NÄKÖISTÄ TAIDETTA
- Jos otus näyttää ankalta, vaakkuu kuin ankka, niin... 

Laaduttomuus kaikilla valtion osa-alueilla johtuu taiteilijoista, jotka väittävät taiteeksi kaikkia romukasojakin.
Tuhansia vuosia sitten taiteilijoilla oli todellista kunnianhimoa, joka tuotti erittäin laadukasta taidetta, -- jota nykytaiteilijat lähinnä pilkkaavat, koska se on näköistaidetta. Nykytaiteilijoiden mukaan näköistaide ei ole enää arvostettavaa taiteellisuutta -- koska nykytaide tuottaa roskan näköistä näköistaidetta.

Nykyään taiteilijat luovat näköistaidetta roskasta. Roskan näköinen taide on nykytaiteilijan toiveuni, koska nykytaiteilijat ovat täysin pihalla loogisesta ajattelusta.

- Jopa yksinkertaisinkin lapsi tajuaa, että roskan näköinen taide on roskasta tehtyä näköistaidetta! Mutta koska nykytaiteilijat ovat pihalla logiikasta, niin he eivät tietystikään pysty tajuamaan, että roskan näköinen taide on roskaa --.

Timo Vihavainen, 3.1. 2017: Johtava kirjailija
If you want to live in a civilized way,
start to think logically



MTV, 2.1. 2017: "Betoniasiantuntija: "Laatujärjestelmät pettäneet pahasti, määräyksiä laiminlyöty härskisti""

Muureja saa ja pitää rakentaa
Pitäisiköhän ihmiskunnan palata vanhaan hyvään aikaan, jolloin kaikki hieno rakennettiin kivestä?
Nyt meillä on vieläkin käyttökelpoisia siltoja, patsaita, taloja ja pyramideja tuhansien vuosien takaa, koska kivestärakentajan perspektiivillä ei ole vanhentumisaikaa.

Itsekin kivirakentajana tykkään ajatella plus/miinus miljoonan vuoden näkökulmilla

Koska näköjään historiasta ei opita mitään, niin sitten varmaan ihmisen pitäisi alkaa ajattelemaan esihistoriallisesti:
Ottakaa oppia esihistoriasta, niin sitten sillatkaan eivät sorru, eikä taloja tarvitse rakentaa kuin kertaalleen.
YLE, 14.5. 2013: Tutkimus: Ihmiset tyhmentyneet sitten esihistorian


AVARUUS ON KORKEIN ja PAKSUIN MUURI IKINÄ

Valtioiden rappeutuminen johtaa siihen, että yrittäjyyteen perustuvat järjestelmät tulevat suojaamaan alueensa korkeilla muureilla. Esimerkiksi juutalaiset ovat yritteliäitä, joten heidän on pakko suojata oma alueensa muureilla.
Kun tämä EU-höpötys alkaa vaimentua, niin Euroopan ympärille ja sisärajoille tullaan rakentamaan korkeita muureja. Muureja rakennetaan niin kauan, kunnes maailman viimeinenkin heimoaatteella toiminut alue on kehittynyt demokratia-valtioksi.

Viimeisimmäksi ilman omia muureja jää valtio, joka on ympäröity niin korkeilla muureilla, ettei sieltä ole päässyt yhtäkään heikkoa ihmistä elämään laiskan elämää muiden työllä.
Jo ensi vuosikymmenellä laajat ihmisjoukot Suomessakin huomaavat, että heidän on pakko suojata oma alueensa muureilla, sillä vain sellaiset eivät kannata muureja, jotka haluavat elää muiden loisina.
Rajattomuus on illuusio, harhakuvitelma niiden korvien välissä, jotka eivät ole koskaan maksaneet veroja omalla työllään.

Kaikki työtätekevät: Kohottakaa katseenne ylös taivaaseen, niin näette Jumalan luoman muurin -avaruuden-, joka estää teitä pääsemästä nauttimaan muiden maailmojen hedelmiä niin kauan, kun te annatte niiden elää keskuudessanne, jotka vaativat rajattomuutta.


MAAILMAN KEHITYSHISTORIA

Valtio on heimokulttuurin päätepiste. Valtiossa narsistinen omahyväisyys ja ahneus on viety huippuunsa. Valtioita hallitaan samalla periaatteella kuin mitä tahansa laumaeläintä, missä johtajina on kaikkein vahvin elukka ja muut ovat ainoastaan suvunjatkajia.

Kun valtio on saavuttanut kliimaksinsa, se alkaa rappeutua, koska sen johtajiksi aletaan valitsemaan myös heikkoja ja kyvyttömiä. Kun tämä valtioiden rappeutuminen jatkuu, niin samaan aikaan vahvuus ja voima alkavat esiintyä uusissa muodoissa, ja vihdoinkin elukkamaisuus on jäänyt taakse, valtioasteelle.
Rappeutuvat valtiot joutuvat taloudellisten pakkojen takia turvautumaan yksityisiin yrityksiin, joita ei hallita puolueellisesti, vaan loogisesti.

Valtioiden rappeutuminen jatkuu nin kauan kunnes ihmiset huomaavat, etteivät he enää tarvitse poliitikkoja mihinkään, koska kaikki on yksityistetty ja kaikilla työntekijöillä on hyvät oltavat.
Yksityiset yritykset ovat silti maailmankaikkeuden armottomien lakien alaisia, joten yksityiset yritykset alkavat muodostamaan monopoleja ja kartelleja. Koska nyt poliitikoita ei enää ole päällepäsmäreinä, niin entisen valtion kaikki yritykset muuttuvat lopulta yhdeksi suuryritykseksi..

Näin tulee tapahtumaan jokaisessa valtiossa. Tämä valtioiden yksityistäminen kestää tuhansia vuosia kunnes kaikki valtiot ovat monopoliyrityksiä.

Koska yritykset eivät tarvitse heikkoja ihmisiä mihinkään, niin yritykset yrittävät ja onnistuvat luomaan tapoja, joilla heikkous ja sairaudet poistetaan lopullisesti.

Kun maailmassa ei enää ole heikkoja ihmisiä, niin sen jälkeen maailma on täysin valmis monopolisoitavaksi: Kaikki maailman monopolit yhdistyvät ja koko planeetta on yksi ainoa suuryritys.

Edellä mainittu kehitysvaihe tulee kliimaksiinsa noin 45 tuhannen kuluttua, jolloin vahvat ihmiset ovat pystyneet luomaan tapoja, joilla ollaan yhteydessä muihin lähellä oleviin maailmoihin. Ja noin miljoonan vuoden kuluttua kaikki lähistöllä olevat jo yksityistetyt maailmat muodostavat yhden yhteisen kosmisen yrityksen.
Tai itse asiassa tuollainen kosminen yritys on jo olemassa ja ihmiskunnan on määrä kehittyä yhdeksi sen osakkaaksi

OY SUOMI AB-PERUSASIAKIRJA
1. Suomi on yksi ja jakamaton osakeyhtiöyhtiömuotoinen yritys, missä jokainen suomalainen on osakkaana yhdellä osakkeella.
2. Jokainen suomalainen on oppi- ja työvelvollinen.
3. Jokainen työpaikka tuottaa tai on tuottamatta voittoa ainoastaan Suomelle.
4. Suomi OY jakaa voittonsa jokaiselle työtätekevälle kansalaisille tasapuolisesti, ikään kuin kansalaispalkkana.
5. Jos joku ei tee vapaaehtoisesti työtä, hänet pidettäköön kaivostöissä niin kauan, että oppii rakastamaan työtä.
6. Poliitikkoja Suomi OY ei tarvitse, koska yritystä ei voi hoitaa puolueellisesti, ristiriitoja luomalla.
7. Suomi OY ei yksityistä mitään, sillä kaikki työpaikat ovat jo Suomi OY:n yksityisiä työpaikkoja.

torstai 24. marraskuuta 2016

Puolueettomuuden universalismia viisaille

Pelko luo pelottelua.
Äly luo älyämistä.

Älyllä ei voida kumota älyä, (linkissä mainoksia mukana)
- eikä pelottelulla voida päästä peloista eroon.

Vain älyllä älyämällä ihminen pääsee vapaaksi niin peloistaan kuin puolueellisuudestaankin -- pelko ei siis ole ominaisuus, koska siitä voidaan päästä eroon, mutta äly on ominaisuus, koska äly poistaa pelkoa, mutta ei voi poistaa itseään:
Olento voi olla epäolennaisista vapaa vain ominaisuuksiensa sisällä.
Epäolennaiset (kuten pelko) ovat ominaisuuksien puutostiloja.

Koska äly on ominaisuus, eikä älyllä voida kumota älyä, niin silloin
äly on absoluuttinen ominaisuus: (pätee kaikkialla universumissa).

Äly ei voisi olla aboluuttinen ominaisuus,
jos jokin kohta avaruudessa olisi älyvapaa alue;
Älyn pitää siis olla spirituaalinen ominaisuus.

Koska äly on henkinen ominaisuus ja koska
avaruudessa ei voi olla älyvapaita alueita, niin silloin
älyn on pakosta oltava universaalista.

Koska äly ei voi vain leijua älyttömästi kaikkeudessa,
vaan sen on oltava tietoista, niin silloin myös
tietoisuuden on oltava universaalista.

Äly ja tietoisuus eivät voi esiintyä ilman toista

Koska äly ja tietoisuus ovat olennon ominaisuuksia, niin pitää päteä, että kaikkeudessa on universaalinen olento, jonka ominaisuudet periytyvät aina sinne, missä kehittyy älyn vastaanottimia; hermostoja, aivoja.

Hermosto: Älyn viritinvastaanotin, eli voit turvallisesti lähteä vaikka Marsiin, koska myös siellä aivosi voivat ottaa vastaan älyä ja voit tehdä siellä jotain älyllistä, jos et pelkää.
On helppoa olla älykäs, kun ei pelkää.

Älyllä ei voida ajatella mitään sellaista, mitä ei olisi kaikkeuden rakenteessa.
Äly on älyämistä; "älyäminen"-käsite itsessään antaa ymmärtää, että ihminen älyää jotain ympäristöstään, eikä ihminen voi vetää mitään sellaista olemattomuudesta, joka olisi älyllistä.
Kiistattomasti siis äly ei ole ihmisessä oleva ominaisuus, vaan ihmisen ominaisuudet periytyvät universumin ominaisuuksista.

Äly ja tietoisuus ovat ihmisessä olevia universaaleja
Ei ole mahdollista ajatella sellaista, että joku avaruuden muukalainen ei omaisi äly-ominaisuutta, tai olisi ilman titeoisuutta, mutta jonka ajateltaisiin voivan olla yhteydessä meihin: Älyllä ei voida ajatella ihmisen ominaisuuksista vapaita olentoja.

Blogi, 23.11. 2016: PUOLUEETON SUOMI OY --- PULUSUO
Blogi, 19.11. 2016: Yksinolo viisastuttaa ja vapauttaa herrapelosta
Blogi, 11.11. 2016: Ajattelunvapaus ja Nationalisminvapauslaki vs Liberalistinen paska
Blogi, 01.11. 2016: Platonisesta korvaushoidosta apua eliitille

PS. Tänä aamuna YLEn uutisissa kerrottiin, miten ulkomaiset maanomistukset ovat eettisesti ongelmallisia. Viittaan tällä eiliseen blogitestiin, jonka toteuttaminen käytännössä estäisi kaikenlaisten eettisten ongelmien muodostumisen, koska älyllä ei voida luoda mitään epäeettistä.

On älytöntä pitää yllä sellaista hallintoa, joka ei mitään muuta kuin luoda eettisiä ongelmia.
YLE, 24.11. 2016: Euroopan parlamentin tutkimus pitää maaomistuksia kehittyvissä maissa ongelmallisina ja listaa metsäyhtiöiden omistukset maakaappauksiksi. UPM ja Stora Enso kiistävät olevansa kaappareita.

torstai 27. elokuuta 2015

Onnettomuuksien eksistentiaaliset syyt

Nämä viimepäivien ikävät onnettomuudet, joita lapsillekin on tapahtunut, eivät välttämättä ole kokonaan inhimillistä alkuperää. Nimittäin, olen jo kymmeniä vuosia pannut merkille, että jos tapahtuu jokin ikävä onnettomuus (ei siis tahallinen teko), niin hyvin pian sitä seuraa aivan samantyyppinen ja vastaava onnettomuus.

Kesän merkillisiin onnettomuuksiin kuului esimerkiksi se, kun moottoripyörilijään lensi 8 kilon rautaputki ja motoristi loukkaantui vakavasti. Heti perään erään auton peräkoukusta irtosi nosturi, joka osui vastaantulevaan ja yksi kuoli.
Nyt sitten ensin Helsingissä tyttö jäi kuorma-auton alle ja heti perään Tampereella tapahtui vastaava onnettomuus. Miksi? Ihminen voi vain vastata, miten, mutta miksi näitä tapahtuu tällä tavoin peräkkäin.

Mielestäni tämä asia olisi tutkimisen arvoinen, jottei se jäisi pelkästään minun mutu-tuntumaksi, jos asiassa todella on perää, että samantyyppiset onnettomuudet kasaantuvat sarjoiksi, ja lähinnä kolmen sarjoiksi. Uskoisin, että joku muukin on kaiketi kiinnittänyt asiaan huomiota.

Itse olen pohtinut sellaista mahdollisuutta, että kyseessä on itse universumin existentiaalinen ja perimmäinen ominaisuus, joka liittyy jollain tavoin Jumaluuteen ja sen monikertaiseen olemassaoloon.

Blogi, 26.3. 2015: Flight 4U 9525 Barcelona to Paradise

torstai 26. maaliskuuta 2015

Flight 4U 9525 Barcelona to Paradise



Tapahtumat seuraavat toisiaan. Kaikki lähdemme täältä tavalla tai toisella. Me virtaamme; me olemme virta. Olen vuosia sitten havainnut kummallisen ilmiön, että erikoiset tapahtumat tuppaavat tapahtumaan kolmen tai ainakin kahden sarjoina. Me elämme kosmoksessa, jonka osia me olemme. Me emme ole yksin emmekä yksilöitä, vaan me kuulumme kokonaisuuteen, joka ei ole sattuman kauppaa.

En tarvitse tämän toteamiseen mitään uskontoa, Minulle riittää ne aistit ja ominaisuudet, joiden tiedän olevan samoja kaikkialla maailmankaikkeudessa. Meidän ominaisuudet ovat samoja, joita on Jumalallakin. Jumala näkee kuin mekin. Hän tuntee niin kuin me. Voimme varmuudella sanoa hänen jopa kuulevan, koska meissä oleva kosminen järki tietää meidän ominaisuuksien tulevan hänestä.
Jokainen, joka uskoo jollakin tavalla elämää olevan kaikkeudessa, todistaa tahattomasti, etteivät aistimme ja ominaisuutemme ole sattumaa, koska niiden uskotaan säätöineen kuuluvan mille tahansa extraterrestriaaliselle olennolle. Emme ole lastuina laineilla, eikä meidän luojamme ole sattuma. Jonkun täytyy tietää kaikki kaikesta; Kaikkeudelle meissä ei voi olla mitään tuntematonta, koska muutoinhan me emme voisi elää, jos meissä olisi vähäinenkin ripaus jotakin toista todellista, joka ei olisi Luojamme luomaa. Kaikella reaalisella on yksi ja sama lähde ja keskus.

Mitä tahansa meille yksilöinä tapahtuu, niin ymmärrän, ettei meidän olemuksessa mikään sellainen voi kadota, joka on totta ja todellista. Sen sanoo jo häviämättömyyden lakikin; mikään todellinen ei voi hävitä; Kaikkeudessa ei ole pohjatonta nielua. Kehomme voidaan hävittää, mutta minulle se on vain hardwarea, joka voidaan ja joka täytyy vaihtaa uuteen.

Blogi, 08.3. 2010: Kolmas aalto
Blogi, 9.12. 2009: Kolmen sarjoina
Blogi, 26.7. 2009: Ei sattuma
Blogi, 10.1. 2013: Kolminaisuus ja Synkronisiteetti
Blogi, 20.8. 2010: Kolmen koplat

maanantai 27. tammikuuta 2014

Musta aukko meni mustaan aukkoon

Stephen Hawking meni ja poisti mustan aukon avaruudesta:
IS, 27.1. 2014: Stephen Hawkingin hurja väite: Mustia aukkoja ei ole olemassakaan

Mustan aukon mukana kaikkeudesta poistui samalla myös singulariteetti, (kaiken alku)piste, jonka säde on nolla. Aika hienon ajatuskuvion Stephen Hawking on vielä onnistunut tulostamaan. Ajatus mustan aukon olemattomattomuudesta on minulle hieno asia, koska olen ollut sen olemattomuuden puolella siitä lähtien, kun pääsin internettiin, vuodesta 1990 tai sillai.

Jotain vanhaa: Big bang jets

Kaikkeuden informaation määrä on vakio.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Rakenteellisuus universumin ominaisuus

Olen aiemmin kirjoittanut, että tiede menee eteen päin uusien havaintojen myötä. Ilman uusia (huikeita, mullistavia, yllättäviä) havaintoja tiedemiehet jankkaisivat paikallaan ja loisivat tieteen totuuksia, joissa ei ole päätä eikä häntää.

Otetaan ensinnä vaikka avaruuden homogeenisyys ja isotrooppisuus: Että avaruus näyttää kaikista pisteistä tarkasteltuna samanlaiselta, ja että missään katseen suunnassa se ei näytä erilaiselta. Että mihin tahansa suuntaan katsotaankin, niin nähdään samanlaista mössöä, jonka aikaansaajana on sattuma, koska tiede ei voi hyväksyä järkeä ilmiöiden ja asioiden syyksi.

Tuo totuus avaruuden homogeenisyydestä ja isotrooppisuudesta on tähtitieteen opettamaa ateistista  totuutta, jota ihmisille hoetaan.
Asia olisi sama, jos tiedemies vilkaisisi ylimalkaisesti vaikka  suurkaupungin karttaa ja toteaisi, että se näyttää samalta miten päin tahansa katsottuna. Ja sitten satunnainen matkailija havaitsisi siitä rakenteita, -- mutta se ei muuttaisi tiedemiehen ensiksi lausuman totuuden totuusarvoa, vaan hän edelleenkin hokisi, että kyllä se varmaan on homogeeninen, koska niin olen aiemmin sanonut.
Lainaus Syksy Räsänen blogista, 14.1. 2013:"Maailmankaikkeus näyttää isossa mittakaavassa suunnilleen samalta kaikissa paikoissa ja kaikissa suunnissa."

Tässä on kolme tiedettä mullistavaa havaintoa alkuvuonna 2013

ENSIMMÄINEN: IS, 10.01. 2013:
Neroutta vai tuuria? 15-vuotiaan löytö mullistaa astrofysiikkaa:
"Mallinnuksesta kävi ilmi, etteivät kääpiögalaksit liiku sattumanvaraisesti vaan ne muodostavat valtavan, noin miljoonan valovuoden laajuisen systeemin. Tutkijat - mukaan lukien Rodrigo Ibata - ovat aiemmin uskoneet, että niiden liike on satunnaista."
Että niinkö? Se on siis tieteellinen totuus, että avaruuden liikkeet johtuvat sattumasta, eikä sieltä siksi ole voitu systeemaattisesti etsiä järjellisiä liikuntoja. Siihen vaadittiin nuori poika, jolla ei ollut painolastinaan tieteen ateistisia uskomuksia.

TOINEN: IS, 12.01. 2013:
Tutkijoiden huikea löytö: Tätä suurempaa ei löydy koko universumista:
"Lancashiren yliopiston tutkimusryhmän johtaja, tohtori Roger Clowes on vakuuttunut, että nyt löytynyt suuri kvasaariryhmä on jopa niin suuri, että se haastaa olettamuksen kosmologisesta periaatteesta. Sen mukaan maailmankaikkeus on yhtä suuri, katsoi sitä mistä suunnasta hyvänsä."
Että niinkö? Se on siis tieteellinen totuus, että avaruuden pitää olla yhtä suurta mössöä ilman järjellisyyden hiventäkään? Koska ateismi?


Rakenteettomuudessa on rakenteita ja roskarakenteita
Kahdesta ekasta havainnosta havaitaan, miten tiedettä on ohjannut luja usko sattumaan; ettei avaruuteen saa olettaa mitään rakenteellisuutta ja järjellisyyttä, koska sattumauskovaiset joutuisivat sellaisen edessä aivan liian haasteellisen ajattelun eteen.
Avaruudelle on siis pakko ollut kehittää olemus, ettei siitä voida löytää minkäänlaista rakennetta, koska tieteen mukaan avaruus kaikkine tähtineen, galakseineen ja kvasaareineen on täysin satunnainen ilmiö kahden olemattomuuden välissä.

Kun sitten tulee ilmi yllättäviä havaintoja, miten avaruudesta löytyykin suuria ja käsittämättömän suuria rakenteita, niin ateistinen tiede pitää kuitenkin kiinni ainakin siitä, että itse universumi ei kyllä taatusti ole itsessään mikään rakenne, ja että ne rakenteiden väliset tilat ovat silti rakenteettomia. Junk structures, junkrakenteita, roskarakenteita.


KOLMAS: US, 11.01. 2013:
Mullistava löytö avaruudesta yllätti tutkijat: ”Kuin lahja”
Tässä kolmannessa yllätyksessä on kyse siitä, että avaruudesta löydettiin universumin suurin galaksi. Uskokoon ken tahtoo. Ateistiedemiehet ovat jo ilmeisesti päätelleet, että avaruudessa ei voi olla yhtään tuota galaksia suurempaa galaksia.


Peräti kolme yllättävää uutista, joita ateistitiede ei pystynyt ennustamaan. Noiden yllätyksellisyys johtuu kiistatta siitä, että tiede on ateistista;

1. On selvää, että kun avaruudesta löydetään järjestyneesti liikkuva joukko, niin se yllättää ateistiset tutkijat.

2. On selvää, että kun avaruudesta löydetään jättimäinen rakenne, niin se yllättää ateistitutkijat, joiden mukaan avaruuden piti olla yhtä ainoa suurta mössöä.

3. "On selvää, että kun tiede on löytänyt suurimman, vanhimman, pienimmän, niin silloin mikään ei voi olla suurempaa, vanhimpaa, pienempää."

Kyseessä on samanlainen havainto, kun Kiinasta löydettiin ihmisen historian ensimmäinen nuotio. Ihmeellistä, että tutkijat pystyivätkin löytämään juuri sen nuotion, joka johtui siitä, kun ihminen keksi tulen. Antropologia-tiede pystyy nyt täysin varmasti sanomaan, milloin ihminen keksi tulen.

Ja nyt astronomit väittävät löytäneensä universumin suurimman galaksi. Uskokoon ken tahtoo, jos haluaa säilyttää ateisminsa koskemattomana.


Tuo suurimman galaksin suuruus on kuitenkin pikkuasia sen rinnalla, kun kysytään, miten se on voinut kehittyä annetun ajan puitteissa? Kysytään samaa myös sen mielettömän suuren suuren kvasaariryhmän kohdalla; miten annetun ajan puitteissa universumiin on voinut kehittyä jokin niin jättimäimäinen rakenne.

Ei kuitenkaan voida kysyä, miten itse universumi on voinut kehittyä annetun ajan (13,7 miljardin vuoden) kuluessa, jos paljastuukin, että itse universumi on yksi suuri yhtenäinen rakenne; ettei tuo nyt havaittu kvasaariryhmä, jonka läpimitta on kaksi miljardia valovuotta, olisikaan kaikkein suurin, ja ettei tuo nyt havaittu jättimäinen galaksi olekaan universumin suurin galaksi.


Yksikin poikkeus kumoaa säännön

Missä vaiheessa ateistitiede joutuisi luopumaan "avaruuden homogeenisyys ja isotrooppisuus"-totuudestaan; Miten monta yllättävää havaintoa vielä ateistitieteelle pitää antaa ennen kuin he alkavat pitää rakenteellisuutta  itse kaikkeuden ominaisuutena?
Kuten järjellisyys on kaikkeuden ominaisuus! Olisihan se aika tyhmää etsiä ilmiöiden syyksi järjetöntä sattumaa, yhtä järjetöntä kuin väittää, että rakenteettomuus synnyttää rakenteita: Että roskageenit synnyttävät oikeita geenejä, eikä kumpikaan genomirakenne johdu älystä!
Itse universumi on suunnaton arkkitehtoninen kokonaisuus, josta löydetään yksityiskohtaisia rakenteita, kuten nuo yllä olevat yllätykselliset havainnot, joita ateistitiede ei pyytänyt, mutta jotka sen nyt pitäisi selittää johtuvan sattumasta - sillä uutta paikkaa ei voida laittaa vanhoihin housuihin, jollei sitä ensin vanuteta, eikä uutta viiniä lasketa vanhaan leiliin, jottei se särkyisi.

Blogi-label: Urantia
Blogi, 28.5. 2011: Muuttuva tiede ja Urantia